TALVI SAAPUU

Viimein talvi saapui Eriadoriin. Ei enää vihattuna kylmän ilman tuojana vaan toivotun pelastuksen tuojana. Lumen ollessa maassa armeijat eivät marssi. Sen tiesi Glorfindel, sen tiesivät sotilaat uudessa Eriadorin armeijassa, ja sen tiesi raivokseen kreivi Wagran. Sen tiesi myös Welden kävellen muurin laella levottomana. Joka päivä hän kulki vapaa-aikanaan muurilla tuijottaen itään, toivoen näkevänsä partion palaamassa Tornikukkuloiden takaa. Lehdet olivat viimein lähteneet puista ja kylmä tuuli puhalsi pohjoisesta. Sir Perendur oli ilmoittanut lunta sataneen Konnussa ja sieltä itään. Ei paljoa, mutta tarpeeksi merkitsemään talven tuloa. Welden tiesi ettei lunta tarvittu sitomaan armeijoita paikoilleen. Ruoka ei kasvanut talvella, oli lunta tai ei. Kontuun satanut lumi luultavasti sulaisi ja sitten sataisi uutta. Mutta Wagran pysyisi Briissä!

Kauempana muurilla Welden näki ryhdikkään valkoiseen pukeutuneen hahmon. Lindonin ruhtinas Glorfindel seisoi yksinään muurilla ja katseli samaan suuntaan kuin Weldenkin. Ritari kohautti olkapäitään ja käveli ruhtinaan luokse. Tämän airut, Targal, itsensä mahtavan Langurik ”onnekkaan” pojanpoika, seisoi vähän matkan päässä. Hän oli hiljainen nuori haltia jota ei oltu vielä koeteltu taistelussa. Mithlondin taistelussa hänet oli lähetetty tiedottamaan tilanteesta Cirdanille kuninkaanlinnaan, eikä Targal ollut päässyt osallistumaan itse taisteluun.

”Ruhtinas Glorfindel”, Welden totesi leppoisasti. ”Odottamassa partion paluuta kuten minäkin”? Glorfindel kääntyi katsomaan ritariin. ”Sir Welden! Todellakin, toivoisin jo näkeväni poikieni tai Geldarin palaamassa yli noiden kukkuloiden. Odottavan aika on pitkä, ja niin se on minullekin. Mutta talvi on viimein tullut ja lunta on satanut, aivan niin kuin ennustit”. ”Sääasiat ovat erikoisalaani”, totesi Welden. ”Olen laskeskellut aikaa joka Geldarilta kuluu Rhudauriin ja takaisin. He saattaisivat alkaa palaamaan näinä päivinä, jos mitään ei ole tapahtunut”. Glorfindel kohotti katseensa taivaalle ja huokasi. ”Onko jotakin tapahtunut”, kysyi Welden huolestuneena.

”Pelkään niin”, vastasi Glorfindel. ”Jotakin odottamatonta on tapahtunut! En tiedä mitä. Mutta suurin osa heistä on kunnossa, sen tiedän. Jokin estää minua näkemästä. Tumma varjo lepää itäisen Eriadorin päällä raskaana”. ”Pitkä on totisesti Morgoth Bauglirin käsi”, sanoi Welden. ”Pitkä se on”, myönsi Glorfindel. ”Mutta ei Morgothin käsi estä hyviä ajatuksia itäisten maiden päältä. Ei, jokin muu vaikuttaa siellä. Jokin Morgothia selvästi heikompi mutta silti vahva. En tiedä mikä tai kuka ja se häiritsee minua. Vaistoan vaaran, mutta en näe miltä suunnalta”. Welden katsoi Glorfindelia huolissaan. ”Aivan kuin Wagranin laumoissa ei olisi tarpeeksi huolta”, hän totesi. ”Mutta jos siellä on jotakin, Geldar ja Athir kyllä saavat sen selville. Lisää syytä meille odottaa partion paluuta malttamattomina”.

Hetken aikaa he olivat hiljaa katsellen maisemaa. ”Miten on kylkesi laita”, kysyi Glorfindel viimein. ”Se on jo aivan kunnossa”, vastasi Welden. ”Olen puolittain harkinnut lähteä Gileasin perään. Mutta hän on jo liian kaukana. Paluumatkalla jo, jos mitään ei pahaa ei ole tapahtunut”. ”Paluumatkalla todellakin”, sanoi Glorfindel. Welden ei voinut olla miettimättä kuinka paljon ruhtinas oikeasti tiesi. Hän tuntui aina tietävän jotakin kaikesta, mutta näytti silti hapuilevan tiedon rajamailla. Valtavat voimat piileskelivät Glorfindelin sisällä. Mutta riittäisikö se tulossa olevan koitoksen hetkellä? ”Teet hyvää työtä täällä, Welden”, jatkoi Glorfindel. ”Toiminnan hetki tulee vielä sinullekin. Ehkä pikemminkin kuin haluatkaan. Siihen asti voit vain auttaa Derufinia parhaan kykysi mukaan”. ”Tiedän tämän”, vastasi Welden. ”Toivon vain että voisin tehdä enemmän. Olen sen velkaa etenkin Tälwelle, ja niin monelle muulle”. ”Sitä älä usko hetkeäkään”, sanoi Glorfindel. ”Tälwe mitä teki koska halusi. Muista että sinä olit menossa häntä pelastamaan, ei toisinpäin. Pikemminkin olet velkaa itsellesi olla ottamatta kaikkia maailman huolia päällesi. Sillä katso, Welden, sinä luulet ettei onni voi enää koskaan tulla tiellesi. Liian hyvin muistan sen kaamean päivän Reveniassa, kun valtiatar Derhali sai surmansa. Liian hyvin muistan tuskasi. Silloin sinä luulit, ettet enää koskaan voi rakastua. Nyt on epätoivon aika. Kukaan meistä ei usko tulevansa enää ikinä rakastumaan tai näkemään rakkaitamme, jotka olemme jättäneet kotiin. Vain kuoleman ja tuho odottaa meitä. Mutta emmekö tällä kauhealla hetkellä voi saada toivoa siitä, että jotkut vielä kykenevät rakastamaan tai rakastumaan? Eikö se luo uskoa siihen, että kaikki ei voi olla vielä ohi? Varo siis Welden kovettamasta sydäntäsi, sillä pitämällä sydämesi avoimena voit tuoda meille uutta toivoa”. ”En näe mitä rakastumisella voisi olla tekemistä minun kanssani”, vastasi Welden hitaasti. ”Minä olen ritari jolla on kohtaaminen varman kuoleman kanssa ensi keväänä. Vaikka jossakin olisi sopiva neito, minkälainen mies sitoisi tämän sydämen itseensä tietäen kuolevansa”? ”Varmaa kuolemaa ei olekaan”; vastasi Glorfindel. Hänen katseensa oli täynnä myötätuntoa. ”Mutta vastaa tähän, eregionin Welden. Voiko rakkauden valita? Jos neito on jo menettänyt sydämensä, jättäisikö mahtava Welden hänet suremaan jälkeensä vastaamatta tunteisiin”?

Welden katsoi Glorfindeliin mutta ei osannut vastata. Kaikki tämä puhe rakkaudesta teki hänet levottomaksi. Hän oli rakastunut kerran, eikä aikonut kokea sitä tuskaa enää ikinä uudelleen. Mitä Glorfindelin puheilla oli siis tekemistä hänen kanssaan? Hän vajosi syviin mietteisiin eikä huomannut missä vaiheessa ruhtinas Glorfindel poistui muurilta.

Joukkojen koulutus ja organisointi jatkui Mithlondissa kiivaalla tahdilla. Lhunin kaarti palasi Lhunilta nostettuaan maakunnassa aseisiin uuden miliisiprikaatin sitä suojaamaan. Eltas piti heille kiivaan puheen, jonka jälkeen kaarti otti osaa kokemattomien yksiköiden koulutukseen. Eltas näytti välillä olevan yhtäaikaa kaikkialla organisoiden ja johtaen. Hänen kasvonsa tulivat tutuksi armeijalle. Lhunin nuori prinssi palasi Tol Angdolilta tuoden tietoja alueen sekasortoisesta tilasta. Osa jäljellejäänyttä Gondorin armeijaa oli Anfalasin suuriruhtinas Vardamirin johdolla edelleen mantereella ja piti hallussaan Anfalasin suuriruhtinaskuntaa. Dol Amrothin suuriruhtinas taas oli evakuoinut omat joukkonsa saarelle. Suuriruhtinaat ja heidän seurassaan olevat kolme kuninkaallista prinssiä olivat riidelleet katkerasti. Nyt Tol Angdol ja Anfalas olivat hädintuskin puheväleissä. Suuri osa Gondorin laivastoa oli selvinnyt ja ankkuroi Tol Angdolilla. Tämä ainakin oli hyvä uutinen! Gondorin armeijan keskinäinen riitely oli kuitenkin huolestuttavaa.

Kaikkien huhujen ja kiireiden keskelle palasivat sitten sir Gileas sekä sir Geldarin partio. He saapuivat samana päivän, vain tunnin välein. Pian tämän jälkeen kuului Nessanen ovelta varovainen koputus. Hän oli majoittunut kuninkaanlinnan vierashuoneista yhteen. ”Sisään”, totesi Nessane ja näki miten sir Gwardur astui huoneeseen harmaassa kaavussa. ”Niin”, kysyi Nessane nostaen katseensa kirjasta jota oli lukenut. ”Valtiatar, anteeksi että häiritsen”, totesi Gwardur. ”Mutta sir Welden lähettää terveisensä ja ilmoittaa, että vain vähän aikaa sitten saapuivat Minhiriathista veljenne sekä serkkunne, kumpikin aivan kunnossa”. Nessane katsoi hetken ritaria uskomatta korviaan. Sitten hän spontaanin riemunpurkauksen vallassa syleili hyvien uutisten tuojaa. ”Olivatko he varmasti kunnossa. Näittekö te heidät”, hän kysyi päästäen yllättyneen ritarin irti. Gwardur astui askeleen taaksepäin. ”Neiti, en nähnyt heitä itse, mutta he ovat nyt päävartiossa. Ei heitä olisi viety heti sinne, jos eivät olisi kunnossa”. ”Todellakin”, tuumi Nessane riemuissaan. ”Kuinka kohteliasta sir Weldeniltä muistaa minut tällä hetkellä”, hän lisäsi heti. ”Valtiatar”, vastasi Gwardur. ”Sir Welden on niitä henkilöitä jotka pystyvät hoitamaan useita asioita yhtäaikaa”. ”Todellakin”, sanoi Nessane jälleen ja katsoi sitten ritariin. ”Mutta te näytätte huolestuneelta, sir Gwardur. Mikä on vialla”. Gwardur totesi mielessään Nessanella olevan lähes yhtä hyvä havainnointikyky kuin Gileasille. ”Valtiatar, myös sir Geldarin partio palasi tänään Rhudaurista”. Synkkä ilme asettui Gwardurin kasvoille. ”Mitä on tapahtunut”, kysyi Nessane. ”Muistatteko sir Cadhirin”, kysyi Gwardur. ”Kyllä, nuori hauska ritari. Weldenin ystävä”. Gwardur nyökkäsi. ”Hän sai surmansa”, totesi ritari lyhyesti ja poistui kumartaen.

Kaikki olivat puolenpäivän aikaan koolla Glorfindelin toimistossa. Esikunnan komentoupseerit, sir Derufin ja sir Welden, sir Gileas, sir Geldar sekä sir Athir. Gileas ja Geldar kertoivat tarkasti retkistään. Heidän lopetettuaan oli hetken hiljaista. Sitten Glorfindel lopulta alkoi puhua. ”Paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa”, hän aloitti. ”Hyvää ja pahaa. Sekä Gileas että Geldar pärjäsivät niin hyvin kuin odottaa sopii. Hyvin tehty! Kuulimme myös paljon tärkeää tietoa. Paremmin voimme nyt suunnitella toimiamme. Tärkeää on, että Viimaruhtinas on liittolaisemme. Kuinka monta miestä hänellä on, Geldar”? ”Rajaprikaatin vakinaisista oli jäljellä 700 miestä”, vastasi Vanhempi ritari. ”Lisäksi Viimavaarojen alueen reserviprikaati oli aseissa 1000 miehen vahvuisena, ja miliisiä oli ehkä 800. Kaikkiaan sanoisin hänellä olevan 2500 sotilasta, osa hyvin koulutettuja, osa taas heikkoa materiaalia”. ”Se on paljon parempi kuin ei mitään”, vastasi Glorfindel. ”Voimme nyt laskea heidät mukaan suunnitelmiimme. Gileasin toimet Minhiriathissa voivat vielä osoittautua tärkeiksi. Jos saisimme Minhiriathin pois vihollisen riveistä ja omalle puolellemme, olisi se tärkeä voitto”. ”Kenellä tahansa joka on miehittänyt Minhiriathia on aina ollut hankalaa”, totesi Arminas naurahtaen, muistellen Sauronin vaikeuksia toisella ajalla.

Glorfindel käänsi katseensa Eltasiin. ”Mitä voimme tehdä vakuuksien saamiseksi Minhiriathin Hathadorille, että hänen maataan ei enää miehitetä”? Eltas mietti hetken. ”Ryhdyn tutkimaan asiaa”, hän totesi. ”Ehdotan että lähetämme uuden lähettilään Tol Angdolille tai Anfalasiin ja yritämme tuoda sieltä jonkun, joka voisi vakuudet antaa. En keksi muuta tapaa”. Glorfindel nyökkäsi. ”Hyvä, ruhtinas Eltas järjestää asian. Jos saamme jonkun vakuuksia antamaan, sir Gileas palaa Minhiriathiin keväällä, sovittuun aikaan”. Gileas kumarsi kohteliaasti.

”Entä Rhudaur”, kysyi Derufin mietteliäänä. ”Minä laskisin sen takaiskuksi”. ”Ehkä niin”, vastasi Glorfindel. ”Mutta ei paha sellainen. Ainakaan he eivät ole vihollisen riveissä. Vielä! Meidän pitää tarkasti miettiä mitä tehdä Rhudaurin suhteen. Kuningasta painostetaan sisältä ja ulkoa, se on selvä. Hän on vanha ja heikko. Sir Athir surmasi vihollisen lähettilään, mutta uusi tulee pian”. ”Meillä on vielä selvittämättömiä asioita tähän liittyen”, totesi Derufin. ”Kuningas suojeli miestä joka surmasi ritarimme ja yritti murhata koko partion”. Glorfindel nyökkäsi. ”Kyllä, mutta se saa odottaa. Tärkeämpiä asioita meillä on nyt, tosin nämä kaksi liittyvät yhteen. Valtias Ghi, häntä meidän täytyy pohtia”. ”Olen samaa mieltä”, sanoi Eltas. ”Jokin on irti Eriadorissa, jokin lähes yhtä vaarallinen kuin Wagranin armeija. Se huolestuttaa minua suuresti”.

”Onko kukaan tullut ajatelleeksi että vihollinen luultavasti neuvottelee näinä aikoina myöskin. Aivan kuin me! Mutta he neuvottelevat nyt Minas Anorin saleissa, eikä Gondorin neuvosto”. ”Todellakin”, vastasi Glorfindel. ”He ovat luultavasti juuri nyt siellä miettimässä suunnitelmia tuhoksemme”. ”Miksi juuri nyt”, kysyi Gileas. ”Se on loogista”, kiiruhti Eltas selittämään. ”Heidän ei tarvitse kouluttaa joukkojaan. Heillä on haluamansa joukot jo. Heidän täytyy vain tehdä suunnitelma voidakseen alkaa keskittämään joukkojaan ja huoltoa. Sen vuoksi he haluavat tehdä suunnitelmat kevättä varten mahdollisimman nopeasti, jotta pääsisivät heti valmistelemaan joukkojaan. Etäisyydet ovat pitkät ja huollon järjestäminen ja joukkojen käskyttäminen vie aikaa. He haluavat olla niin aikaisessa kuin mahdollista”. ”Kuulostaa todennäköiseltä”, myönsi Gileas. Kukaan muu ei huomannut Weldeniä keskustelun lomassa, mutta Athir pani merkille miten Weldenin ilme muuttui mietteliääksi. Hän kiersi hiuksiaan sormen ympäri, mikä oli perinteisesti merkki kovasta ajattelusta.

”Mutta meidän pitäisi palata valtias Ghi`n”, totesi Damrod. ”Mitä aiot tehdä hänen suhteensa, Glorfindel”? Glorfindel katsaoi Damrodiin. ”Minäkö, rakas Damrod? En aio tehdä yhtään mitään. Sinun ei pitäisi kysyä minulta, vaan siltä kenen vastuulla asia on”! ”Kenen vastuulla asia sitten on”, kysyi Damrod. ”Suokaa anteeksi, se on minun vastuullani”, totesi sir Derufin Kultaisen kukan ritarikunnan vanhimman ominaisuudessa. ”Meillä ei ole vielä mitään suunnitelmaa, koska kuulin koko ongelmasta vasta tänään kaksi tuntia sitten. En tiedä mitä voisimme tehdä vain vähäisten tuntomerkkien perusteella, tietämättä hänen olinpaikkaansa. Olen kyllä samaa mieltä, että tämän henkilön, joka ilmeisesti on voimakas noita, oleskelu alueellamme on todella vaarallista. Mutta suunnitelmaa minulla ei ole”. ”Kohta taitaa olla”, totesi Athir katsellen Weldenin keskittynyttä ilmettä.

”Welden”, kysyi Glorfindel. ”Mitä oikein mietit”. Welden hätkähti hereillä mietteistään. ”Ah, suokaa anteeksi. Olin ajatuksissani. Jäin vain miettimään Ghi`tä ja hänen löytämisensä ongelmaa. Luulen että tulin ajatelleeksi jotain, mutta haluaisin miettiä sitä vielä enemmän itsekseni, sillä näen ajatuksissani monia heikkoja puolia. En halua puhua asiasta vielä, jos sallitte”. Glorfindel nyökkäsi ja hymyili. ”Jos meillä ei ole muuta käsiteltävää, voimme päättää tämän kokouksen”.

MINAS ANORIN KOKOUS

Vihollinen todellakin kokoontui samoihin aikoihin Minas Anorissa. Tunnelma kokouksessa oli aivan erilainen kuin Mithlondissa. Osallistujat istuivat selät suorina puutuoleilla pitkän pöydän ääressä ja katselivat tarkkaavaisena pöydän päässä valtavalla valtaistuimella istuvaa suurta hahmoa. Mustat kasvot, kaksi sarvea otsalla, palavan punaiset silmät ja ainakin kaksi kertaa pidempi kuin pisimmät ihmiset. Sellainen oli Morgoth Bauglir. Voimakas ja pelottava, mutta silti vain kaukainen kaiku Ensimmäisen ajan itsestään. Silloin hän oli hallinnut rautaisella kädellään alaisiaan täydellisesti. Nyt kaikki oli toisin. Sotaruhtinas Gothmog oli luonnollisesti vain kuullut tarinoita noilta muinaisilta ajoilta, mutta hän osasi ne kaikki ulkoa.

Muisti oli aina ollut Gothmogin parhaita ominaisuuksia. Hän muisti vieläkin elävästi ajan jolloin hän oli perheensä kannustamana astunut mustan mahdin palvelukseen. Hänen sukunsa oli ns.Mustia numenorilaisia, Morgothin palvojia. Gothmog oli nimetty muinaisen pahuuden ruhtinaan mukaan. Noina vanhoinan päivinä he olivat olleet mahtavia. Kuinka lähellä olikaan ollut lopullinen voitto? Mutta tuho oli tullut, eikä Gothmog vieläkään ymmärtänyt miten. Selviytyneet olivat joutuneet pakenemaan. Vuosisatoja he olivat pysytelleet maanalla odotellen aikaansa. Se oli tullut! Nyt heidän lopullisen voiton hetkensä oli lähellä. He pääsivät vihdoin päättämään maailman asioista ja pistämään asiat kuntoon. Kaikki kääntyisi vielä hyväksi kun kapinalliset olisi kukistettu. Hän uskoi vakaasti niin! Hänen täytyi uskoa, sillä mitä mieltä kaikessa muuten olisi? Hänen oli pakko uskoa!

Mutta silti jossakin syvällä mielensä sopukoissa Gothmog tiesi ettei hän enää uskonut. Hän ei enää uskonut että kaikki kääntyisi hyväksi! Mikä oli heidän tavoitteensa? Oliko se yhä sama kuin Sauronin kanssa oli ollut? Välittikö kukaan koko asiasta enää vai oliko kaikki muuttunut vain oman edun tavoitteluksi? Gothmog ei enää tiennyt. Hän oli monina öinä valvonut pitkään yrittäen tutkia omia motiivejaan, mutta ne olivat nyt hämärän peitossa. Uskoiko hän yhä johonkin vai oliko kaikki nyt vain ahnetta oman edun tavoittelua? Gothmog ei tiennyt itsestään. Muista hän tiesi!

Hän katseli muita huoneessa olijoita. Ehkä ensi kertaa Gothmog näki heidät sellaisena kuin he olivat. Morgoth, hän jota he kaikki palvoitat! Pelottava ja voimakas kyllä, ja äärimmäisen viisas. Mutta edustiko hän mitään mitä kannatti seurata? Poissa olivat vanhojen aikojen tavoitteet, ja tilalle oli Morgothin tultua astunut tuhon levittäminen ja vallan tavoittelu. Mutta Morgothin ruhtinaat eivät olleet enää vain hänen ruhtinaitaan. He edustivat itseään ja kuka tiesi miten pitkälle heidän kunnianhimonsa menisi?

Ruhtinas Vermion oli ihminen joka aikoinaan oli ollut ainakin osittain hyveellinen vanhojen Sauronin valtakunnan arvojen seuraaja. Hän oli Morgothin läheinen neuvonantaja ja oli muuttunut jouduttuaan mustan mahdin kanssa tekemisiin. Vermionin silmissä oli nyt hulluus ja kiivaus. Häntä ei tuntenut enää samaksi. Hän vierellään istui valtias Ghi, hän joka kerran oli ollut Sauronin Suu. Mies joka oli unohtanut oman alkuperänsä. Vai oliko hän mies ollenkaan? Ghi levitti kauhua ja pelkoa kaikkialle ympärilleen. Vermion oli hänen rinnalla kuin kotonaan. Kukaan ei tiennyt mitä Ghi halusi tai suunnitteli. Hän oli suuri kysymysmerkki.

Ghi`n vieressä oli toinen kauhistuttava hahmo. Hän oli Khudul ”julma”, Gothmogin vanha kilpailija. Entinen Dol Guldurin valtias oli ovela, julma, häikäilemätön ja äärimmäisen kunnianhimoinen. Hän komensi nyt Morgothin armeijaa joka oli kokoontunut Minas Anoriin. Sotaruhtinas Khudul oli kyvykäs ja kokenut komentaja. Mutta häneen ei voinut ikinä luottaa. Hän oli pukeutunut mustaan kaapuun jonka alta vain sotaruhtinaan kädet ja pää näkyivät. Iho oli vitivalkoinen, kuin ruumiilla. Khudul henki kylmää ilmaa ympärilleen. Hän oli yhtä pelätty joukkojen parissa kuin Ghi`kin.

Vermionin vieressä vastapäätä Khudulia istui punaisessa kaavussa Celtar ”punainen”, pelätty velho joka oli kuuluisa mielettömistä vihanpurkauksistaan ja pahuudestaan. Hän oli julma ja kylmä, mutta kukaan ei tiennyt miten pitkälle Celtarin kunnianhimo tai hulluus ulottui. Näiden edellisten rinnalla kreiv Wagran hivenen lihavana, hikoilevana ja ylpeänä vaikutti kuin järjen voitolta. Hän oli Sauronian ylhäisintä aatelia, kunnianhimoinen, petollinen, julma ja kyvykäs. Wagran olisi voinut olla Gothmogin liittolainen, mutta häneen ei voinut ikinä luottaa. Prinssi Zuruk Wagranin vieressä vaikutti mitättömältä ja pelokkaalta. Hänen kerrottiin pelkäävän Morgothia kuin ruttoa, ja tekevän kaiken mitä tämä vaati.

Pöydän ääripäässä vastapäätä toisiaan istuivat pöydän kaksi parasta miestä. Sotaruhtinas Gothmog oli edelleen Rohanin valtias. Hän tiesi olevansa parempi komentaja kuin muut huoneessa olijat. Mutta mitä se merkitsi tällaisina aikoina, kun hulluus hallitsi maailmaa? Häntä vastapäätä istui noin kolmissakymmenissä oleva tummatukkainen hyväkäytöksinen mies. Hän näytti ylpeältä, mutta kukapa ei olisi ollut noina aikoina? Umbarin vasta-julistettu kuningas Sangamon komensi joukkoja Gondorin eteläosissa. Hän oli kyvykäs ja ovela poliittinen juonittelija, joka ei kuitenkaan ollut taitava kenraalina. Gothmog katseli häntä lähes ystävällisesti. Mies oli sentään puhdas numenorilainen, kuten hänkin. Samaa ei voinut sanoa muista pöydässä olijoista. Gothmog kohtasi Sangamonin katseen, vilkaisi merkitsevästi muihin ja kohotti kulmakarvojaan. Sangamon vastasi samalla liikkeellä. Vaisu hymy kohosi kummankin kasvoille.

Sitten Gothmog käänsi huomionsa pöydän toiseen päähän. Hän tiesi miten he suunnittelisivat. Morgoth avaisi suunsa ja kertoisi mitä tultaisiin tekemään. Komentajilla oli sitten vapaat kädet päättää miten sen tekisivät. Kukaan ei saanut esittää vastaväitteitä tai omia ajatuksiaan. Gothmog tiesi että se oli virhe, mutta sitä ei saanut sanoa! Hän tiesi että vihollinen ei hiljentäisi komentajiaan vaan kokoaisi viisaimmat ja kyvykkäimmät päättämään. Mutta hän ei voinut mitään. Jos Morgoth ei komentaisi häntä itseään tai Khudulia Wagranin avuksi ja ottamaan komentoa Eriadorissa, ei mitään voitaisi tehdä. Hän saattoi vain toivoa parasta!

WELDEN SUUNNITTELEE

Myöhemmin illalla Welden ja Athir tapasivat kuninkaanlinnan aulassa. Welden oli kuluttanut lopun päivästään kertomalla Lhunin kaartin aliupseereille mitä he opettaisivat Lhunin miliisille seuraavalla viikolla. Aikaisempien viikkojen nurinaa ei enää kuulunut kaartin riveistä. Miehet tajusivat nyt koulutuksen tärkeyden. Eltasin kommentti, ”kumman te haluatte taistelussa sivustaanne varmistamaan. Hyvin koulutetun miliisiprikaatin vai lauman siviilejä”, oli innostanut kaartilaisia osallistumaan kouluttamiseen.

Athir odotteli aulassa. Hän näytti hivenen väsyneeltä pitkän taivalluksen jäljiltä, tehtyään lyhyessä ajassa retken Rhudaurin ja Mithlondin välillä kolmesti. Gileas oli Athirin seurassa pitkän muukalaisen kanssa. ”Welden, hyvä kun tulit”, totesi Gileas. ”Tahdon esitellä uuden ystäväni. Tämä on Segganin Sigeferth, pohjalainen soturi jonka vapautin vankilasta”. Welden tarttui miehen suureen käteen. ”Sankari, legenda ja seikkailija”, lisäsi Sigeferth Gileasin esittelyyn. ”Welden palveluksessanne”, vastasi Welden. Hän ei tiennyt heti mitä ajatella vaarallisen näköisesti miehestä. Mutta jos Gileas takasi hänet, kaikki oli hyvin. ”Olette kaukana Rhovanionista, Sigeferth”, totesi Welden. ”Olen nyt sir Gileasin kanssa”, vastasi Sigeferth. ”Haluan maksaa elämänvelkani hänellä neljä kertaa, kuten kunnia vaatii”. Welden nyökkäsi. Sen velan jokainen ritari ymmärsi hyvin. ”Meidän kanssamme tulet saamaan monta tilaisuutta”, sanoi Welden. ”Mutta suokaa anteeksi, minun pitää puhua Athirin kanssa”. Ritarin kävelivät sivummalle. Sigeferth katseli heidän peräänsä. ”Ritari ei kumartanut lähtiessään, ja jätti meidät tylysti”, totesi pohjalainen aina valmiina taisteluun. Hänen kätensä putosi miekan kahvalle. ”Sinuna unohtaisin sen”, totesi Gileas. ”Tämä on Mithlond. Täällä ei harrasteta kaksintaisteluita, tuli mikä tuli. Muista käyttäytyä, Sigeferth. Sitäpaitsi tuo on eregionin Welden. Voisit yllättyä hänen taidoistaan”. ”Ja entä jos ne taidot eivät ole riittävät”, kysyi Sigeferth. ”Minä takaan hänen elämänsä”, sanoi Gileas painokkaasti. ”Tilanteessa kuin tilanteessa”! ”Se riittää, ystäväni”, vastasi Sigeferth. ”Sinun ystäväsi ovat minunkin ystäviä”. Naurahtaen kaksikko poistui aulasta.

”Gileas taisi löytää itselleen yhtä hurjan kumppanin”, totesi Athir hymyillen. ”Se mies ei kaihda taisteluita, vaan menee sinne missä niitä löytyy”. Welden hymyili myös. ”Siltä todellakin vaikuttaa. Hän näytti yllättyneeltä kun emme olleet kuulleet hänestä”. Kumpikin nauroi ääneen, mutta ystävällisesti. Sitten Welden vakavoitui. ”Et sanonut kaikkea kokouksessa, Wendi. Mitä jäi kertomatta”? ”Hyvin näit jälleen, Welden”, vastasi Athir. ”Jätin kertomatta unestani ja syystä miksi heräsin yöllä salamurhaajien avatessa ovea. Mutta en kerro unesta nytkään, koska tiedän ettet halua siitä kuulla”. Welden nyökkäsi. ”Minä olin siis siinä. Olet oikeassa, en halua kuulla enteitä, hyviä tai huonoja”. Mutta on muutakin. Unessa oli joku muukin, ei sinuun liittyen. En tiedä mitä ajatella siitä”. Welden katsoi sydänveljeensä uteliaana. ”Joku muukin”? ”Kyllä. Se oli kaunis nainen. En osaa kuvailla häntä. Kuin kuva olisi kadonnut muististani. Mutta hän varoitti minua. Käski heräämään heti, ennen kuin olisi liian myöhäistä. Mitä ajattelet siitä”? Welden mietti hetken. ”Mysteeristä todellakin. Joku puuttui peliin, ehkä. En osaa sanoa. Olen menossa joka tapauksessa Glorfindelin puheille. Kysytään häneltä. Jos joku osaa sanoa jotakin unestasi, niin hän”.

Parikymmentä minuuttia myöhemmin he seisoivat Glorfindelin edessä. Myös sir Arminas oli huoneessa. Kuultuaan Athirin unesta Glorfindel oli mietteliäs. ”Merkillistä”, hän sanoi viimein. ”Olet oikeassa arvailussasi, Welden. Joku puuttui peliin. Mutta kuka ja miksi juuri siellä? Kaikella kunnioituksella Athiria kohtaa, miksi hän olisi tärkeä jollekin kyllin mahtavalle puuttuakseen uniin”? ”Ehkä Athir on vain välillisesti tärkeä”, tarjosi Arminas. ”Kenties”, vastasi Glorfindel. ”Suokaa anteeksi, mutta koska emme voi keksiä syytä kuitenkaan, ei sitä kannata liiaksi pohtia”, huomautti aina suoraviivainen Welden. ”Pystyttekö sen sijaan vastaamaan kysymykseen kuka”? ”En varmasti”, vastasi Glorfindel. ”Mutta ulkonäön katoaminen mielestä ja puuttuminen tapahtumaan Keskimaassa. Niistä henkilöistä joilla on voimaa tunkeutua toisten uniin, sanoisin että Yavanna on todennäköisin vaihtoehto. En vain tiedä mikä hänen motivaationsa olisi? Ulmo on perinteisesti ollut Noldorin ja Sindarin auttaja Keskimaassa. Ei Yavanna. Mutta jos joku mahti on kanssamme, on se hyvä uutinen! Emme kuitenkaan voi olla varmoja, joten tästä asiasta ei pidä puhua näiden seinien ulkopuolella”. Kaikki muut neljä nyökkäsivät hyväksyvästi.

”Minulla oli muutakin asiaa”, sanoi Welden. ”Olen hiukan mietiskellyt ongelmaamme koskien mysteeristä Ghi`tä. Emme tiedä missä hän on tai miltä hän varsinaisesti näyttää, kuten jo on sanottu. Ehkä voisimme kuitenkin yrittää jotakin”. Glorfindel katsoi ritariin kiinnostuneena. ”Mitä olet ajatellut, sir Welden”? ”Se voi olla vain ajanhukkaa”, totesi Welden. ”Mutta tulin vain ajatelleeksi, että jos laskimme vihollisen luultavasti pitävän suurta kokousta juuri näihin aikoihin Minas Anorissa, on ruhtinas Ghi mitä todennäköisemmin mukana”. Athir naurahti. ”Tajusin juuri mitä aiot. Se on niin yksinkertaista että kukaan muu ei olisi tullut sitä ajatelleeksi”, hän sanoi pilke silmäkulmassaan. ”Niin”, jatkoi Welden. ”Voimme laskea paljon paluumatkaan menee, ja nähdä siitä ajan jolloin ruhtinas Ghi kulkee Rautkymin Kahlaamon yli. Olettaen että hän palaa heti Eriadoriin. Jos hänen oleskelunsa täällä on niin tärkeää kuin luulemme, hän palaa heti. Miksi emme siis asettaisi pientä partioa tarkkailemaan tietä, kuten Gileas teki retkellään. Juuri siitä sain idean. Jos meillä on tuuria valtias Ghi`n saattueen erottaa kyllä”. Arminas nyökkäsi. ”Jos hän on niin kauhea kuin väitettiin, ei häntä voi sekoittaa muihin ruhtinaisiin. Mutta entä jos he kulkevat kaikki yhdessä. Wagran ja muut”? Glorfindel pudisti päätään. ”Ei ikinä. Te ette ymmärrä näiden mahtavien ruhtinaiden mieltä. He epäilevät toisiaan, vaikka ovat liittolaisia. He eivät ikinä luottaisi toisiinsa kylliksi kulkeakseen yhdessä. Lisäksi Ghi tuntuu olevan jotakin muuta kuin sotaruhtinas. Hänellä saattaa olla hyvin pieni saattue. Erun nimeen, Welden, ideasi on hyvä. Sitä pitää kokeilla. Jos meillä on tuuria, partio havaitsee oikean henkilön ja seuraa tätä, ja”. ”Ja lähettää tämän Mandosiin”, lopetti Athir. ”Minä pidän siitä, vaikka minä joudunkin todennäköisesti olemaan se, joka hänet Mandosiin lähettää”. ”Minulla on siis lupa suunnitella tätä eteenpäin”, kysyi Welden. ”Kyllä, saat luvan”, vastasi Glorfindel.

Myös Eltas suunnitteli samaan aikaan Damrodin kanssa. Hän tiesi että lähettiläs Tol Angdolille piti lähettää nopeasti. Syksy oli jo mennyt ja talvi kului. Kevät saapuisi liiankin pian. Mutta kenet hän lähettäisi? ”Minulla on tunne, että tehtävästä saattaa tulla vaikea. Niin tai näin, haluaisin sinne jonkun, joka voi tehdä itse päätöksiä ja havainnoi hyvin miltä siellä näyttää. Olin hyvin tyytymätön Lhunin suuriruhtinaan pojan toimintaan. Hän ei saanut aikaa juuri mitään”. ”Minulla taitaa olla takataskussa juuri oikea henkilö”, totesi Damrod. ”Ruhtinas Ithilbor. Hän on mukanan koulutuksessa, mutta se on hänen kykyjensä haaskaamista. Lähetetään hänet etelään”. Eltas hymyili. ”Todellakin, hyvä ratkaisu. Hän on sitä paitsi alkanut toimettomuudessaan käydä kaikkien hermoille. Ithilbor menee”. ”Entä kuka lähtee hänen kanssaan”, kysyi Damrod. ”En halua lähettää sir Geldaria. Hän palasi juuri Rhudaurista. Sir Candonia en lähettäisi diplomaattiseen tehtävään, jos sen voi suinkin välttää. Jää siis vain Perendur. Vaihdetaan hänet Emyn Beraidilla Candoniin ja pistetään laivaan”. ”Se on hyvä ratkaisu”, totesi Damrod. ”Koska haluat heidän lähtevän”? ”Jo tällä viikolla”, vastasi Eltas. Hänellä oli todellakin kiire!

PARTIO LÄHTEE LIIKKEELLE

”Kunpa ottaisit minut mukaan”, sanoi Gileas hivenen närkästyneenä. Hän oli aina tottunut olemaan siellä missä tapahtui. ”Ei Gileas. Ei tällä kertaa. Isäsi kielsi sen, ja minä olen samaa mieltä”, vastasi Welden. He seisoivat portin lähellä. Welden oli kääriytynyt lämpimään harmaaseen kaapuun. Hän näytti hyväntuuliselta, eikä vain näyttäntyt. Ritari oli iloinen päästessään taas toimeen. Asioita tapahtui ja hän oli vain istunut haavoittuneena Mithlondissa. Odottamisen aika oli vihdoin ohi. Oli aika iskeä takaisin! Welden oli kaikessa hiljaisuudessa koonnut ryhmän ja antanut heille ohjeet. Kenenkään lähettämisestä Mandosin saleihin ei puhuttu, mutta jokainen pystyi lukemaan sen rivien välistä. ”No, ryhmä on vahva ilman minuakin”, totesi Gileas. ”Jos kukaan pystyy tähän, niin te”.

Hän katseli partiota lähes ihailevasti. Kuinka pitkän matkan olikaan Gileas tullut ajoista jolloin hän ei kunnioittanut mitään eikä ketään. Hallas johtaisi partiota. Rauhallinen taitava Hallas, ainoa jonka Gileas tunnusti itseään paremmaksi metsänkävijänä. Welden oli partion komentaja. Hänen ansioistaan ei tarvinnut puhua. Ne olivat kaikkien tiedossa. Tuona päivänä Weldenissä oli jotakin omituista, lähes fatalistisen päättäväistä. Minne Welden meni, sinne meni myös Athir Wendir. Voimakkaana, hyväntuulisena ja tappavan vaarallisena. Heidän kanssaan lähtisi sir Gwardur, ritareista nuorin, mutta jo kykynsä moneen kertaan osoittanut. Viides ritari oli sir Dynian. Hän oli taitava jäljittäjä ja soturi. Sir Dunlan oli kuudes partioon kuuluva ritari. Seitsemäs mukaanlähtijä ilahdutti Weldeniä vähiten. Hän oli komentaja Scander Gondorin armeijasta.

Kuultuaan partion lähdöstä Scander oli saapunut heti Weldenin luokse ilmaisten halunsa päästä mukaan. Gondorin tahrattu sotilasmaine, henkilökohtainen kunnia ja henkilökohtainen syy kostaa valtias Ghi`lle esti Scanderia päästämättä muita mustan noidan perään lähtemättä itse. Lisäksi hän ilmoitti palvelleensa vuosia Minhiriathissa ja tunsi maaston todella hyvin. Welden oli katsonut komentajaan pitkään ja todennut sitten ettei tämä voinut lähteä mukaan. Hänen piti tuntea kaikki miehensä ja näiden kyvyt tarkkaan. Scanderia hän ei tuntenut. Komentaja oli sitten marssinut suoraan Glorfindelin puheille ja saanut tämän ylipuhuttua. Welden oli saanut käskyn ottaa Scander mukaan. Komentaja seisoi nyt muiden mukana portin luona näyttäen tyytyväiseltä.

Juuri silloin Nessane saapui portille pukeutuneena yksinkertaiseen lähetin univormuun, jossa hän näytti paremmalta kuin suurin osa naisista juhlapuvuissa. ”Valtiatar Nessane”, Welden totesi hyväntuulisena. ”Aina portilla hyvästelemässä pois lähteviä, huomaan”. ”Vain silloin kun he ovat minulle tärkeitä”, vastasi Nessane. ”Minä pidän kyllä serkustasi Dunlanista huolen”, sanoi Welden. ”Minä tiedän sen”, vastasi Nessane. ”Mutta olen huolissani siitä miten pidät itsestäsi huolen. Siksi toin sinulle jotakin antamaan hyvää onnea. Pidä se mukanasi, niin mikään paha ei voi sinua koskettaa”. Nessane avasi kätensä ja siinä oli pieni punainen berylli. Hän ojensi sen Weldenille. Hetken ritari epäröi. Gileas ja Athir katselivat heitä uteliaina. Sitten Welden otti beryllin varovasti Nessanen kädestä. Siihen oli kiinnitetty ketju, ja hän pujotti jalokiven kaulalleen. Kumartaen Welden kääntyi ja poistui. Kerrankin hän ei tiennyt mitä sanoa. Mutta lahja oli otettu vastaan.

Vihdoin Welden viittasi partion liikkeelle. Hallas asettui kärkeen tarkkoine silmineen. Welden käveli toisena Athir perässään. Sitten Gwardur, Dunlan, Scander ja viimeisenä Dynian. He olivat kävelleet vasta kymmenisen metriä kun Gileas juoksi Weldenin kiinni. ”Welden, odota! Unohdit jotakin tärkeää”. Welden kääntyi ja näki oikean huolen ystävänsä kasvoilla. ”Mitä niin”, hän kysyi. Gileas tarttui Vanhemman ritarin käteen. ”Kaikki palaavat, Welden”, hän sanoi kuuluvalla äänellä. ”Kaikki palaavat”, vahvisti Welden. Gileas palasi portille ja katseli poistuvan partion perään. ”Kuinka suuressa vaarassa he ovat”, kysyi Nessane, joka oli lähettänyt matkaan kaksi hänelle rakasta haltiaa. ”He jahtaavat noitaa”, totesi Gileas. ”Se on arvaamatonta. Mitä tahansa voi tapahtua. Mutta Welden on paras, luulen. Hän on viimein löytänyt itsensä. Se tietää pahaa viholliselle. En ennusta hyvää tulevaisuutta valtias Ghi`lle”.

Partio jätti nopeasti Mithlondin taakseen suunnaten etelään kohti Minhiriathia. ”Me lähdemme jahtaamaan noitaa, eikä meistä luultavasti kukaan palaa”, totesi Athir matalalla äänellä että muut eivät kuulisi. Hän katseli samalla ympärilleen. Athir rakasti Itä-Lindonin metsiä ja tiesi myös Weldenin sydämen sykkivän nopeammin niissä kävellessään. ”Silti ei ole normaalia että sinä näytät noin huolestuneelta, veljeni. Mistä on kyse”. Welden käveli hetken eteenpäin ennen kuin vastasi. ”Noidan jahtaaminen on aina vaarallista. Mutta me olemme surmanneet niitä ennenkin. Jopa rakkaitamme! En ole taikauskoinen, mutta ehkä valtiatar Nessanen berylli ja isäni jousi yhdessä antavat meille suojelusta pahaa vastaan. Ei noita minua huolestuta, sillä luultavasti emme näe hänestä jälkeäkään ja tuhlaamme vain aikaamme. Scander minua huolestuttaa. Pidä silmäsi auki, Athir Wendir. Tulen aina levottomaksi kun hän on lähellä. Kurja on partiomatka jossa on tuntemattomia mukana, mutta sellaiseen on meidät nyt pakotettu. En tiedä mikä minua huolestuttaa, mutta silti”. ”Tiedän paremmin kuin jättää varoituksesi huomiotta”, vastasi Athir. ”Pidetään siis silmämme auki. Olisi vain parempi jos tietäisimme mitä odottaa”. Welden nyökkäsi. ”En tiedä mitä odottaa”, vastasi Welden. ”Mutta muista, että yksi tärkeimmistä vihollisen aseista on petos”!

VIHERTIELLÄ

Partio eteni halki Minhiriathin metsien. Hallas johti heitä taitavasti välttäen minhiriathilaisia. Ilma oli viileä, mutta maassa ei ollut lunta. Se oli onni, sillä harmaat, ruskeat ja vihreät vaelluskaavut eivät olisi antaneet heille suojaväriä lumisessa maastossa. Partio pääsio Gwathlolle asti ilman hankaluuksia. Heidän tuurinsa piti. ”Miksi ylitämme joen”, kysyi Scander heidän leiriydyttyään Gwathlon rannalle. ”Eikö olisi parempi mennä Tharbadin luokse pitämään kaupungin pohjoisporttia silmällä. Näin välttäisimme joen”. ”Haluan välttää Tharbadia”, vastasi Welden. ”He partioivat ahkerasti ympäristössä, siitä olen varma. Kaupungista pääsee poistumaan montaa eri reittiä, ei vain kahdesta portista. Jos Ghi pääsee Tharbadiin, luultavasti kadotamme hänet”. Scander nyökkäsi hyväksyvästi. Hän katsoi Gwarduriin. ”Näytät huolestuneelta, nuori ritari. Mitä on mielessäsi”? Kenties Scander odotti Gwardurilta tukea Tharbadiin menolle, mutta niin ei ollut. ”Olisin vain nähnyt mielelläni mukanamme enemmän miehiä”, totesi Gwardur. ”Jos saattue on suuri emme mahda mitään tällä joukolla”. ”Aina me jotakin mahdamme”, hymyili Athir. ”Mutta enempää ritareita ei voitu lähettää. Kaikilla on omat toimensa, emmekä voi riskeerata että menettäisimme tämän enempää miehiä, jos kaikki menee pieleen”. ”Kuudenkin Kultaisen kukan ritarin menettäminen olisi Glorfindelille ankara isku”, totesi Scander mietteliäänä. Welden katsoi häntä pitkään mutta ei sanonut mitään.

”Miksi tämän Ghi`n poistaminen näyttämöltä on niin tärkeää”, kysyi Dynian vaihtaen puheenaihetta. ”Hänhän on vain yksi mies ilman armeijaa. Eikö Wagran ole paljon vaarallisempi”? ”Wagranin me tiedämme”, vastasi Welden. ”Häneen voimme varautua. Ghi on tuntematon tekijä ja siksi vaarallinen”. ”Mitä Welden tarkoittaa”, puuttui Athir puheeseen, ”on, että voimme suunnitella Wagranin toimien varalle ja miettiä vastatoimet. Mutta Ghi! Kuka hän on, mitä hän tekee seuraavaksi ja missä? Meillä ei ole aavistustakaan. Emme voi varautua häneen. Siksi tuntematon tekijä olisi hyvä saada poistetuksi. Tämä on sotaa eikä politiikkaa. Jos joku on meille vaaraksi me yritämme eliminoida hänet tavalla tai toisella. Wagranille ja muille sotaruhtinaille emme mahda juuri nyt mitään, mutta ehkä voimme poistaa Ghi`n näyttämöltä. Se antaisi uskoa ja intoa myös sotilaille Eriadorin Armeijassa. Älkää erehtykö, herrat. Me tarvitsemme jonkin menestyksen ja pian”!

Partio valmisti kaksi lauttaa ja ylitti Gwathlon yön pimeydessä. He piilottivat lautat rantatiheikköön mahdollista paluutaan varten. Welden piti yhä silmällä Scanderia, joka näytti hyvin hermostuneelta. Mutta niin näyttivät nuoremmat ritaritkin. Dunlan ja Gwardur olivat kireitä ja ilmeet vakavat. Tehtyään pitkän kaarron etelään he palasivat pohjoiseen kohti Vihertietä. ”Miksi minä en voinut päästä Perendurin sijaan rauhalliselle matkalla Tol Angdolille”, nurisi Athir. ”Tiedän kyllä nämä noidan metsästykset. Se olen aina minä joka saa lopulta tehdä tapon”. ”Älä valita”, totesi Welden leppoisasti. Hallas oli mennyt edeltä tiedustelemaan tienvartta ja muu partio odotti metsikön suojissa. ”Luulen että Perendurin matka ei suju aivan niin rauhallisesti kuin luulet. Ja unohdat että tulet aina merisairaaksi laivassa”. Athir kohautti olkapäitään hymyillen. ”Olisitko sitten päästänyt minut yksin tänne”, kysyi Welden. ”En ikipäivänä”, vastasi Athir. ”Katso, Hallas tulee takaisin”.

Hallas kiiruhti partion luokse. ”Löysin hyvän metsikön, josta pystymme tarkkailemaan tietä. Muut jäävät kauemmaksi tiestä ja yksi kerrallaan on metsikössä valvomassa liikennettä. Gileas oli oikeassa vartiopisteistä. Niitä on epäsäännöllisesti. Valitsemastani paikasta on useita kilometrejä vartiopisteisiin. Jäljistä päätellen partio kulkee vartiopaikkojen välillä vain kahdesti päivässä”. ”Tässä tarvitaan tarkkoja silmiä”, totesi Welden. ”Vain haltiat siis menevät tietä tarkkailemaan”. Kaikki nyökkäsivät ymmärtävänsä. Athir vilkaisi Scanderiin, joka näytti ilmeettömältä eikä väittänyt vastaan.

Partio siirtyi Hallasin osoittamaan paikkaan ja aloitti tylsän rutiinin. Yksi ritari oli aina kolmen tunnin ajan metsikön suojissa tarkkailemassa tietä. Muut tappoivat aikaa parhaan kykynsä mukaan. Athirin huumorintajusta oli todella paljon apua. Liikenne tiellä oli yllättävän vilkasta. Huoltokaravaaneja kulki jatkuvasti pohjoiseen. Osa oli matkalla ruokkimaan Wagranin armeijoita, mutta eivät kaikki. Oli selvää, että pohjoiseen koottiin varastoa kevään kampanjaan varten. Luultavasti vihollinen odotti keväällä vahvoja lisävoimia, jotka piti myös ruokkia. Rohanissa tiedettiin olevan vahva armeija sotaruhtinas Gothmogin komennossa, joka saattaisi siirtyä keväällä Briihin Wagranin tueksi. Ritarit pohtivat näitä asioita moneen kertaan päivien kuluessa. Pystyisikö Lindon pitämään puoliaan keväällä kyllin pitkään, jotta Narces ehtisi apuun Tol Eresseältä? Se oli kysymys kaikkien Eriadorin Armeijan miesten mielissä tuona talvena. Päätellen vihollisen valmisteluista partio päätteli, että Narceksen olisi parasta ilmestyä melkoisen hyvissä ajoin.

Pian kävi ilmi, että Welden oli päätellyt aivan oikein. Suunnilleen niihin aikoihin kuin oli arvioitukin, ilmestyi suuri saattue etelästä Vihertietä pitkin. Se oli koristeltu Sauronian viirein. Totisesti loistava oli kreivi Wagranin saattue, ja niin tarkoin vartioitu ettei sen lähelle olisi kukaan voinut päästä. Mahdollisen toisen ruhtinaan läsnäolosta saattueen mukana ei näkynyt merkkiäkään. Kreivi Wagran oli ainoa tärkeä henkilö saattueen mukana. Ritareista tuntui omituiselta nähdä vihollisensa kulkevan niin läheltä ohi. Mutta he jahtasivat nyt toista saalista!

Näytti kuitenkin, että saalis ei kulkisi heidän ohitseen. Päivät kuluivat eikä mitään näkynyt. Omituista kyllä edes Scander, joka yleensä oli nopea valittamaan, ei vaatinut paluuta Mithlondiin. Viimein odotettu ja pelätty tapahtui. Dunlan oli tähystämässä aamulla. Oli kylmä auringonpaisteinen päivä. Äkkiä liike tiellä kiinnitti Dunlanin huomion. Hän tiesi heti että liike ei tullut normaalista huoltokaravaanista. Ei, nyt tiellä liikkui jokin muu. Jokin mielenkiintoinen. Mustat vankkurit vyöryivät tiellä mustien hevosten vetäminä. Neljä ratsumiestä ratsasti vaunujen edellä ja neljä takana. Kaikilla oli mustat univormut. Kaksi jousimiestä oli vankkurien katolla ja ohjaajanpenkillä oli kaksi sotilasta. Mitä oli sisällä, Dunlan ei nähnyt. Vankkurit lähestyivät. Äkkiä Dunlan tunsi pelon ilmapiirin ympärillään. Linnut pyrähtivät lentoon ja pakenivat paikalta. Ilma tuntui kylmemmältä ja äkkiä ei ilmassa ollut tuulenvirettäkään. Ainakin siltä Dunlanista tuntui. Hän tuijotti vankkureita hievahtamatta. Musta pääkallo-viiri liehui niiden katolla. Sen täytyi olla valtias Ghi. Kuka muu uskaltaisi kulkea niin pienen saattueen kanssa halki Minhiriathin, ellei Minhiriathin liittolainen ja ystävä. Kuka muu voisi luoda sellaisen kauhun ilmapiirin ympärilleen? Dunlan ei antanut pelolle valtaa. Hän hymyili vaimeasti tietäen että saalis oli löytynyt. Kesällä valtias Ghi oli ollut saalistaja. Nyt hän oli saalis!

Dunlan havahtui ajatuksistaan vaimeaan ääneen takanaan. Hän kääntyi ja näki Weldenin ryömivän luokseen. ”Me kaikki tunsimme sen kylmyyden”, hän kuiskasi. ”Onko se Ghi”? Dunlan kohautti olkiaan. ”Sen täytyy olla hän. Katso noita vankkureita”! Welden tuijotti hetken tielle. ”Se on hän”, totesi Vanhempi ritari viimein. ”Olen varma siitä”. ”Luuletko että hän tietää meidän olevan täällä”, kysyi Dunlan huolestuneena. ”Ei, ei hän tiedä”, tuumi Welden. ”Valtias Ghi tulee kokemaan elämänsä yllätyksen. Odota tässä. Hallas saa lähteä seuraamaan heitä läheltä ja me muut kauempaa. Katsotaan pysähtyvätkö he yöksi. Jos pysähtyvät, niin eivät enää ikinä lähde liikkeelle”!

Hallas seurasi vankkureita koko päivän, ja muu partio seurasi häntä. Illan tullen vankkurit pysähtyivät yhdelle vartiopisteelle, jossa oli kuusi örkkiä vartiossa. Pieni saattue leiriytyi yöksi. Welden kokosi partionsa kokoon. ”Luulen, että emme saa enää toista tilaisuutta. Huomenna he ehtivät Tharbadiin. Jos valtias Ghi pääsee sinne, olemme menettäneet pelin. Siispä hyökkäämme tänä yönä. Tässä on suunnitelma. Hallas ja Gwardur, leirin edustalla on kallio. Kipuatte sille ja annatte muille tukea. Kaadatte kaikki ketä näette. Tänä yönä on kuutamo, joten pimeys ei tuota liikaa ongelmia. Me muut hiivimme leirin luo, minä ja Athir hoidamme vartiat. Sen jälkeen hyökätään suoraan kohti vankkureita. Valtias Ghi nukkuu luultavasti niissä. Isketään hänet kuoliaaksi millä keinolla vain. Sen jälkeen pois paikalta, oli vihollisia vielä pystyssä tai ei. Komentaja Scander, tämä on tilaisuutenne paikata Gondorin sotilasmainetta. Ehdotan että tartutte siihen”. ”Sen teen epäröimättä”, vastasi komentaja ylpeästi. Tarttuen keihääseensä Welden viittasi kaikki liikkeelle. He hiipivät joukolla lähemmäksi leiriä. Kuutamo loi kalpeaa valoa metsäiseen maahan. Pian Hallas ja Gwardur poistuivat joukosta ja lähtivät vasemmalle kohti kalliota.

HYÖKKÄYS YÖLLÄ

Welden tähysti eteensä. Leiri näytti rauhalliselta. Hän näki kaksi vartiomiestä, tai pikemminkin vartio-örkkiä. Ne seisoivat kumpikin metsän rajassa lähellä toisiaan. Suuri nuotio loi lisää valoa ympäristöön. Viitaten muita kolmea odottamaan, Welden kääntyi Dynianin puoleen. ”Pysy viimeisenä kokoajan”, hän kuiskasi. Sen sanottuaan Welden lähti hiipimään eteenpäin Athirin seuraamana. Kumpikin jätti keihäänsä muiden luokse ja tarttui jouseen. Weldenin isän Hathaldirilta saama jousi tuntui hyvältä hänen käsissään. Welden vilkaisi Athiriin ja nyökkäsi. Kumpikin asetti nuolen jänteelle ja hiipi eteenpäin. He etenivät kymmenen metrin päähän vartijoista ja jännittivät jousensa. ”Nyt”, sanoi Welden hiljaa ja kaksi nuolta suhahti matkaan. Kumpikin örkki kaatui nuoli kaulassaan. Welden tarkkaili hetken leiriä, mutta kukaan ei ollut herännyt vähäisiin ääniin. Ääneti kaksikko palasi muiden luokse.

Weldenin sydän lähes pysähtyi. Vain kaksi hahmoa odotti heitä pimeässä. Dynian ja Dunlan. Komentaja Scander oli poissa. Welden lähes kirosi ääneen. ”Missä hän on”, kysyi Vanhempi ritari huolissaan. ”Enkö minä käskenyt sinun, Dynian, pysymään viimeisenä kokoajan”. Nuorempi ritari nyökkäsi. ”En tiedä mihin hän livahti. En pitänyt häntä silmällä kokoaikaa. En tajunnut että minun piti valvoa häntä”. ”Ei se mitään”, sanoi Welden lopulta. ”Mietitään nyt. Emme voi hyökätä vielä, koska Hallas ja Gwardur eivät ole ehtineet perille. Hiivitään leirin laitaan ja odotetaan kunnes he ovat asemissa. Ei pidä hätiköidä. Ehkä Scander vain menetti hermonsa ja pakeni paikalta”. Mutta Welden ei kuulostanut yhtään vakuuttuneelta asiasta. Vaitonaisena hän tarttui taas keihääseensä ja viittasi muut seuraamaan. Asiat menivät nyt huonosti, hän tiesi.

Hallas ja Gwardur kävelivät kohti kalliota. Kummallakin oli jouset jo käsissään. Kumpikin oli vaiti, tietäen että heidän taidoistaan jousimiehinä riippui nyt todella paljon. Äkkiä ääni takaa pysäytti molemmat. Hallasin toinen käsi putosi miekan kahvalle, mutta hän tunnisti sitten äänen. Scanderin äänekäs kävelytapa oli harmaahaltialle jo tuttu. ”Scander”, hän kuiskasi varuillaan. Komentaja ilmestyi pimeydestä. ”Hyvä että löysin teidät”, hän totesi vaimeasti. ”Welden unohti jotakin. Minun pitää antaa se teille”. ”Mitä se on”, kysyi Hallas kärsimättömänä kääntäen selkänsä komentajalle. Gwardur tarkkaili kalliota. Siellä saattoi hyvin olla vartija, ja Scander puhui melko äänekkäästi.

Heti käänettyään selkänsä Hallas tiesi tehneensä virheen. Hälytyskellot soivat hänen mielessään. Kaikki ei ollut oikein! Hän alkoi kääntyä mutta tiesi jo olevansa myöhässä. ”Minun piti antaa teille TÄMÄ”, huudahti Scander ja Hallas kuuli metallin kilahduksen. ”Gwardur, varo”, hän huusi ja yritti syöksyä sivulle. Se auttoi hieman, sillä Scanderin miekka iski häntä kylkeen elintärkeiden sisäelinten sijaan. Hallas potkaistiin syrjään ja hän kaatui maahan. Mutta huuto oli auttanut. Gwardur heittäytyi sivulle juuri kun seuraava miekanisku viuhui halki ilman. Miekka ohitti hänet hiuksenhienosti viiltäen kaavun halki. Gwardur kaatui maahan pudottaen jousensa. Hän kuitenkin kierähti heti uudelleen sivuun ja kuuli miten miekka iski kiveen.

Samassa Gwardur oli jo jaloillaan lyhyt kahdenkädenmiekka käsissään. Hän näki Hallasin maassa liikkumattomana ja Scanderin seisomassa muutaman metrin päässä verinen miekka käsissään. ”Scander, miksi”, kysyi Gwardur ällistyneenä. Komentaja nauroi. ”Kannattaa aina liittyä voittavaan puoleen, nuori hölmö. Sain jo vuosia sitten tarjouksen josta ei voinut kieltäytyä”. ”Mutta olit Dol Baranin tyrmässä”, ihmetteli Gwardur lähestyen hitaasti komentajaa. ”Typerys”, Scander sähähti. ”Olin siellä ystävystymässä Singollon kanssa, jotta hän paljastaisi kuka on. Mutta verkkooni ajautuikin paljon suurempi saalis. Sillä minä olen Gondorin miekkakoulun käynyt soturi”. ”Minut taas opetti itse Gundar”, huudahti Gwardur ja hyökkäsi. Scander torjui hänen pistonsa mutta ällistyi kun vastaisku torjuttiin vaivatta. Gwardur jatkoi hyökkäystään päättäväisesti ja taidokkaasti, pitäen mielensä rauhallisena kuten Gundar oli opettanut. Viimein Scanderin suojaus petti ja ritarin miekka iski häntä vatsaan. Komentaja pudotti miekkansa. Kooten viimeiset voimansa hän huusi ”HÄLYTYS”. Huuto katkesi Gwardurin miekan iskiessä komentajaa kaulaan. Komentaja kaatui kuolleena maahan.

Gwardur ei uhrannut hänelle enää ajatustakaan vaan juoksi Hallasin luokse. Vanhempi haltia oli tajuissaan. ”Hallas, miten pahasti kävi”, hän huudahti peloissaan. ”Pahasti”, sai Hallas vaivoin vastattua. ”Olinpa typerä. Tiesin että jotakin oli pielessä, mutta silti käänsin selän. Gwardur, saiko hän huudettua? Kuulinko hänen huutavan”? ”Kyllä, hän ehti huutaa”. Hallas tarttui Gwarduriin. ”Kuuntele! Welden ei jää odottamaan! Hän hyökkää juuri nyt. Sinun täytyy juosta kalliolle auttamaan. Mene heti”. ”Mutta en voi jättää sinua tänne”, huudahti Gwardur. ”Voit ja jätätkin”, komensi Hallas. ”Minulla on kyllä aikaa odottaa. Saan tämän verenvuodon tyrehtymään. Weldenillä ei ole aikaa”. Vanhemman ritarin komentamana Gwardur ponnahti seisomaan. Hänen täytyi valita kahden velvollisuuden väliltä. Mutta Hallas oli oikeassa. Welden luotti heidän tukevan itseään. ”Minä tulen takaisin”, hän huusi Hallasille ja nappasi jousensa maasta.

Gwardur juoksi puiden lomitse kohti kalliota. Hän näki heti yksinäisen keihäsmiehen laskeutumassa kalliolta. Siellä oli ollut vartiomies. Gwardur pudottautui polvensa varaan ja jousi helähti. Ilokseen hän näki osuneensa. Mutta oikealta leirin suunnalta kuului jo miekkojen kalinaa. Nyt oli kiire!

Kuullessaan hälytyshuudon Welden tiesi kaiken menneen pieleen. Hän reagoi juuri niin kuin Hallas oli odottanutkin. ”Seuratkaa”, huudahti Welden ja oli jo pystyssä juoksemassa kohti leiriä. Muut kolme ritaria tulivat perässä, Dunlan jousi kädessään. Yksi ratsumies oli jo pystyssy ja havaitsi hyökkääjät. Welden heitti keihäänsä miehen läpi ja paljasti miekkansa. Dunlan ampui yhden heräävän ratsumiehen jousellaan ja sitten he hyökkäsivät keskelle heräävää leiriä. Welden iski yhden miehen kuoliaaksi tämän vielä pyrkiessä pystyyn. Mutta vihollisia oli nyt heidän ympärillään kaikkialla, ja he vaikuttivat päteviltä sotureilta. Nuolia ei viuhunut haltioiden tueksi! ”Pareittain”, huusi Welden ja asettui selkä selkää vasten Athirin kanssa. He pitivät hyvin puolensa. Samassa haltiajousi vihdoin helähti ja nuoli iskeytyi yhden vihollisen selkään. ”Käykää päälle”, huusi Welden hyökäten jälleen. Samassa toinen vihollinen kaatui nuoli vatsassaan. Sitten haltiat ja viholliset olivat sekaisin lähitaistelussa. Welden tajusi jousiampujan olevan Gwardur, sillä lisää nuolia ei viuhunut. Hallas olisi napsinut vihollisia keskeltä lähitaisteluakin!

Hetken aikaa lähitaistelua kesti kiivaana, mutta sitten haltiat saivat yliotteen. Welden ja Athir kaatoivat vihollisen toisensa jälkeen tehden hirvittävää jälkeä. Äkkiä vihollisia ei ollut enää jäljellä, paitsi yksi jota Dunlan ahdisti voimakkaasti. Weldenin katse siirtyi lähellä oleviin vankkureihin. Kaksi miestä seisoi keihäät kädessä niiden edessä. Heidän takanaan seisoi musta sauva kädessä mustaan kaapuun pukeutunut pitkä hahmo. Sen päässä oli kammottava pääkallokypärä jonka silmänaukoissa hehkui kaksi palavaa silmää. Hahmo oli vankkurien suojissa niin että Gwardur ei voinut häntä nähdä ylhäältä kalliolta. ”Minä olen Eriadorin valtias Ghi”, kuiski ääni ritarien ympärillä. ”Tulkaa ja kohdatkaa kuolemanne”.

”Olisi kurjaa kieltäytyä noin ystävällisestä kutsusta”, huudahti Athir ja hyökkäsi.Welden ja Dynian olivat heti hänen rinnallaan. Welden loikkasi oikeanpuoleisen keihäsmiehen kimppuun. Ojennettu keihäs katkesi ja miekka iskeytyi mustaunivormuiseen mieheen. Athir taas torjui toisen miehen keihääniskun ja hyppäsi läheltä tämän ohi viiltäen samalla miekalla miehen kyljen auki. Ritari potkaisi haavoittuneen sotilaan maahan. Hän käännähti kohti valtias Ghi`tä, mutta liian myöhään.

Sir Dynian huusi ”ERIADOR” ja hyökkäsi kahden keihäsmiehen välistä suoraan kohti mustakaapuista noitaa. Tappava miekka oli kohotettu ja lähestyi nopeasti paikoillaan liikkumatta seisovaa hirvittävää hahmoa. ”USHG”, huusi noita ja osoitti sir Dyniania sauvallaan. Welden näki miten musta energia iski sauvasta ja peitti Dynianin. Pimeän yön keskellä energia erottui pikimustana. Se iskeytyi suoraan Dynianin rintaan. Ritari sinkoutui ilman halki ja osui takana olevaan puuhun. Hän rojahti maahan eikä noussut. Welden ehti ajatella, että ehkä heidän sittenkin pitäisi huutaa Elberethiä sotahuutonaan...ehkä sitten. Mutta musta sauva kääntyi osoittamaan häneen. Welden heitti ketterän kuperkeikan oikealle ja tunsi kuinka jotakin iski ilman halki paikalla jossa hän oli juuri seissyt. Welden palasi jaloilleen juuri siellä missä halusi, vankkurien suojassa lähellä valtias Ghi`tä.

Tämä oli jo kääntynyt Athiria kohti ja musta sauva kohosi jälleen. ”USGH”, huusi noita jälleen. Athir Wendir väisti vasemmalle, mutta ei kyllin nopeasti. Osa mustaa energiaa osui häntä kylkeen ja käteen. Ritari pyörähti iskun voimasta ympäri, mutta ei kaatunut. Hän piti yhä miekkaansa koholla. Valtias Ghi katsoi ritaria, ja ensi kertaa hänen hahmonsa näytti hivenen epävarmalta. Welden oli tullut jaloilleen juuri oikeassa asennossa ja suoritti nyt syöksyn kohti noitaa. Tämä perääntyi nopeasti viuhuvan miekan tieltä. Mutta noita oli nyt pulassa eikä ehtinyt ajatella kaikkea, toisin kuin sir Welden. Ritarin ahdistamana noita astui pois vankkurien suojasta. Juuri sitä oli yksinäinen jousiampuja odottanutkin. Lindonin suuri jousi lauloi surmansäveltään. Pitkä punapäinen nuoli iskeytyi noidan selkään. Ghi horjahti eteenpäin. Sitten noita saavutti jälleen tasapainonsa ja käänsi sauvaansa kohti kalliota. Samassa Weldenin miekka iski noidan käden poikki. Käsi ja sauva sinkoutui laajassa kaaressa Athirin viereen. Ritari potkaisi ne kiroten kauemmaksi. Welden kohotti miekkansa valmiina surmaniskuun, mutta samassa Lindonin jousi lauloi jälleen ja toinen nuoli iskeytyi noitaan. Tämä putosi polvilleen ja kaatui sitten selälleen maahan.

Welden kohotti miekkansa armoniskuun ja astui noidan viereen. Tämä näytti yhtäkkiä hämmentyneeltä ja pelokkaalta. Noita yritti puhua jotakin. Welden kumartui lähemmäksi kuullakseen paremmin. ”Minä muistan”, sanoi Sauronin Suu hiljaa. ”Minä muistan nyt kaiken. Voi Eru auttakoon, muistan taas. Muistan väijytyksen ja kauhun. Muistan kuinka minut käännytettiin. Kirous Noitakuninkaalle siitä”! Welden katsoi mustaa hahmoa ällistyneenä. Kuuliko hän oikein? Voisiko se pitää paikkansa? ”Minä olen jo menossa”, sanoi hahmo viimein. Sauronin Suu joka oli unohtanut alkuperänsä? Voisiko jonkun aivopestä niin että tämä unohtaa nimensä, mietti Welden. ”Kuuntele”, hahmo huohotti nyt viimeisiä henkäyksiään. ”Teidän täytyy puhua Gothmogille. Puhukaa hänelle, tai kaikki on hukassa”. Sen sanottuaan kuoli valtias Ghi, Sauronin Suu, Eriadorin itsejulistettu valtias. Weldenin armoniskua ei tarvittu, ja hän oli iloinen siitä. Hetken hän oli vaiti ruumiin äärellä. Sitten hän palasi toimintaan.

”Athir, oletko kunnossa”, huudahti Vanhempi ritari. ”Käsi taisi vioittua”, vastasi Athir. ”Mutta pystyn kyllä liikkumaan”. ”Hyvä, pidä silmällä tietä. Dunlan, tule tänne”. Welden juoksi sir Dynianin luokse. Tämä ei vieläkään liikkunut mutta oli hengissä. Dynian hengitti rauhallisen säännöllisesti. ”Dunlan, mene edelle. Athir jäljessä. Meidän pitää päästä täältä pois”. Welden heitti Dynianin kevyesti selkäänsä ja lähti kiiruhtamaan kohti metsää. Gwardur odotti kalliolla jousi valmiina kunnes he olivat metsän suojissa ja lähti sitten juoksemaan kohti paikkaa, johon oli jättänyt Hallasin.

Joidenkin minuuttien kuluttua Welden oli saanut kaikki kokoon. Hän sitoi nopeasti Hallasin haavan ja sai verenvuodon tyrehtymään. Samalla Gwardur kertoi miten komentaja Scanderin kanssa oli käynyt. ”Tämä oli viimeinen kerta, kun minä otan mukaan partioon tuntemattoman henkilön”, totesi Welden synkkänä. Enemmän kuin Hallasin tila häntä huolestutti sir Dynian, joka oli yhä tajuttomana. ”Hän on saanut todella rajun iskun”, totesi Welden itsekseen. ”Mutta emme voi jäädä tähän odottamaan, miten hänen käy. Aamulla tulee partio ja näkee taistelun jäljet. Silloin meidän pitää olla jo kaukana täältä”. ”Teidän pitää jättää minut tänne”, sanoi Hallas hiljaa. ”Ole hiljaa”, huudahti Welden ärtyneenä. ”Nyt ei ole oikea hetki turhalle uhrimielelle. Kaikki palaavat, tai ei kukaan. Sen lupasin, ja lupaukseni pidän aina”. Welden mietti hetken. ”Ei mahda mitään”, hän sanoi lopulta. ”Dynian kannetaan ja Hallas kävelee”. Hän otti pullon miryvoria selkäpakkauksestaan ja antoi Hallasin juoda siitä. Harmaahaltia piristyi heti hieman. ”No niin, kuunnelkaa kaikki! Nyt painumme kilpaa ajan kanssa Gwathlolle. Meidän pitää päästä joesta yli heti. Kun pääsemme syvemmälle Minhiriathiin, pysähdymme lepäämään ja jatkamme hitaammin”.

Athir asettui kärkeen tiedustelemaan reittiä. Dunlan oli tehnyt paarit, joihin hän ja Welden nyt tarttuivat. Hallas käveli tuskaisen näköisenä paarien edellä ja Gwardur piti perää. Athirin käsi oli yhä tunnoton, mutta hän väitti kivenkovaa pystyvänsä ampumaan jousella ja taistelemaan miekalla.