DINLADEN RUHTINAS HALDURION

Oli kaunis aamu Imladrisin laaksossa. Aurinko paistoi ylhäällä taivaalla ja hienoinen tuuli vilvoitti ilmaa. Ruhtinas Haldurion seisoi Imladrisin kartanon toisen kerroksen parvekkeella ja katseli alas Bruinen joelle. Hän rakasti katsella vesiputousta ja koskea sen yläpuolella. Haldurion oli keskikokoinen sopusuhtainen noldo, jonka tummat hiukset oli leikattu siististi lyhyiksi. Hänen silmissään tarkkaavainen katsoja saattoi nähdä asuvan viisauden. Nyt nuo viisaat silmät olivat kuitenkin huolta täynnä!

Haldurionilla oli komento Imladrisissa. Tietysti Elrondin taloväki oli oman ruhtinaansa Erestorin alainen, mutta mitä oli Erestor muuta kuin ylpeä ruhtinas, jonka kyvyttömyys oli yhtä suuri kuin hänen kunnianhimonsa! Kaikki siis kaatui Dinladen Haldurionin niskaan. Tilanne oli harvinainen mutta ei ennen kokematon. Kultaisen kukan ritarien Imladrisin ryhmän päämiehenä Haldurionin täytyi olla varautunut tällaisiin tilanteisiin. Niinpä vastuu ei saanut häntä huolestumaan, vaan se tosiasia että sir Delemir oli pahasti myöhässä. Hänen olisi pitänyt palata jo useita päiviä sitten Anduinin laaksosta, jossa päämies oli viemässä viestiä Radagast ruskealle.

Haldurion nojasi raskaasti parvekkeen kaiteeseen. Ajat olivat huonot, hän ajatteli. Delemir ei olisi voinut pahempaan aikaan olla poissa. Sillä mestari Elrond ja ruhtinas Glorfindel olivat kumpikin Mithlondissa Cirdan laivanrakentajaa tapaamassa. He olivat vieneet mukanaan pienen saattueen sir Perendurin johdolla. Samoihin aikoihin oli Delemir lähtenyt suorittamaan omaa tehtäväänsä kahden ritarin ja yhden noviisin kanssa. Sen jälkeen asiat olivat alkaneet edetä kiihtyvällä vauhdilla. Haldurionille oli ollut alusta asti selvää, että jotakin tärkeää oli tekeillä. Sir Hallas oli palannut aikaisin tiedusteluretkeltään Jättijänkien suuntaan. Hän ilmoitti örkkien koonneen sinne suuren joukon, joka oli enemmän kuin vain rosvojoukko. Varoitukset olivat lähteneet samoojien mukana kohti Mithlondia ja samoojien asumuksia Emyn Uialilla sekä Lhunilla.

Haldurion rypisti kulmiaan muistellessaan sitä kaikkea. Pian oli tullut nopean ratsumiehen mukana viesti, että samoojat keskittivät vähäisiä voimiaan Pohjannummelle, jota kautta örkit aikoivat suorittaa invaasionsa Eriadoriin. Kultaisen kukan päämies Tälwe tumma oli liittynyt samoojiin Läntisen ryhmänsä kanssa. Haldurion oli myös ryhtynyt toimintaan. Hän oli lähettänyt Delemirin Itäisen ryhmän jäljellä olevat ritarit sir Enlion Lawhirin komennossa Pohjannummille. Lawhirin komentoon oli liitetty joitakin Haldurionin oman Imladrisin ryhmän sekä Suillionin Mithlondin ryhmän ritareita. Näiden komennon oli ottanut sir Calden, Haldurionin oma pari ja Imladrisin ryhmän vanhin ritari.

Nyt Lawhir ritareineen oli luultavasti jo Pohjannummilla tai ainakin melkein perillä. Kaikki oli mennyt siis hyvin tähän aamuun asti. Varhain aamulla oli sir Delfin palannut äkkiä tiedusteluretkeltään Jättijänkien suunnalta. Delfin oli haavoittunut käteen ja kertoi olleensa hyvin lähellä kuolemaa. Hän kertoi paljon suuremmasta örkkein voimankeskityksestä kuin mitä Hallas oli nähnyt. Kyseessä ei todellakaan ollut mikään pieni rosvoretki tai edes suuri raidi samoojien kimppuun tai Briitä kohti. Örkit aikoivat levittää laajaa tuhoa Eriadorissa. Oli epävarmaa riittäisikö samoojien ja ritarien voima Pohjannummilla heidän pysäyttämisekseen.

Haldurion oli uutiset kuultuaan vetäytynyt yksinäisyyteen miettimään mitä tehdä. Jo tunnin ajan hän oli yrittänyt nähdä oikean tien mielessään, mutta se oli salattu häneltä. Tämä ei kuitenkaan voinut estää häntä toimimasta. Alkoi olemaan jo kiire. Huokaisten Haldurion kääntyi ja käänsi selkänsä Imladrisin laaksolle ja kauniille vesiputoukselle. Hän käveli sisään kartanoon ja lähti laskeutumaan suuria keskusportaita ensimmäiseen kerrokseen. Haldurion pysähtyi hetkeksi eteisaulaan. Pieni kokoushuone, jota ritarit usein käyttivät, oli portaista vasemmalle. Hän saattoi nähdä joitakin ritareita siellä ja käveli huoneeseen.

Useita Kultaisen kukan ritareita oli huoneessa keskustellen kiihkeästi. Ylitse muiden kuului sir Suillionin ääni. Kultaisen kukan nuorin päämies oli kiihdyksissään. ”Ruhtinas Haldurion”, hän sanoi havaitessaan tämän saapuneen huoneeseen. ”Meidän pitää tehdä jotakin ja nopeasti”, totesi Suillion kiihtyneesti. ”Emme voi vain odotella täällä uutista, että samoojat ja Tälwe on lyöty ja Eriadori tuhottu”! ”Rauhoitu, Suillion”, sanoi Haldurion rauhallisesti. Hän oli kuuluisa nimenomaan rauhallisesta ajattelukyvystään. ”Emme tietenkään vain odottele. Mutta asioita täytyy harkita rauhassa. Muutama menetetty tunti ei ole paljoa, jos niiden avulla voidaan päästä oikeisiin ratkaisuihin”.

Suillion veti syvään henkeä ja istuutui. ”Mihin päätökseen olette tullut, herra”, kysyi sir Myndagen. Haldurion huokaisi hänet nähdessään. Kun Canden oli poissa oli Myndagen Imladrisin ryhmän vanhin ritari. Hänen ja Haldurionin välillä ei rakkautta tuhlailtu. Haldurion katsoi tarkkaan ylpeätä ja turhamaista Myndagenia, joka pukeutui liian hienosti eikä mielellään kuunnellut muiden neuvoja. Hän oli Suillionin ritareita henkeen ja vereen! ”Meidän täytyy marssittaa kaikki liikenevät ritarit Pohjannummille samoojien avuksi”, totesi Haldurion. ”Ei ole mitään muutakaan vaihtoehtoa, aivan niin kuin sir Suillion juuri sanoi”. Hän istuutui sir Merdalin viereen näyttäen väsyneeltä. Kaikille oli heti selvää, että Haldurion ei tehnyt päätöstä kevyin mielin. Viides ritari huoneessa oli sir Chardan. Chardan oli pitkä tumma harmaahaltia Harlindonista. Hänet oli ylennetty Vanhemmaksi ritariksi kun Suillion oli ylennetty päämieheksi. Sir Myndagenin Vanhemman ritarin arvo ei ollut paljoa Chardanin arvoa vanhempi. Tässä oli Haldurionin komentoryhmä. Juuri se sai hänet huolestumaan. Sir Merdal oli ainoa, jonka näkeminen valoi ruhtinaaseen uskoa ja intoa. Mutta hänkin oli vain vanhin Nuoremmista ritareista.

Oli hämmästyttävää että näin oli käynyt, mutta niin vain oli. Delemir oli poissa! Hänen Itäisestä ryhmästään Enlion Lawhir ja Eregionin Welden olivat kumpikin Pohjannummilla ja sir Delfin makasi huoneessaan toipumassa haavoistaan. Suillionin Mithlondin ryhmästä Geldar oli jätetty pysyvästi Mithlondiin. Sir Perendr oli sen sijaan saattamassa Elrondia ja Glorfindelia. Kun vielä sir Calden oli Pohjannummilla, niin kaikki kokeneet Vanhemmat ritarit olivat poissa. Jäljellä olivat Myndage, johon Haldurion ei luottanut tippaakaan, ja sir Chardan, joka oli melko mitäänsanomaton. Ei siis ollut mikään ihme, että Haldurion huokaisi taas syvään.

Hän oli synkän tietoinen ritarikunnan viimeaikaisista ongelmista. Useat ritarit olivat kunnianhimoisia ja halusivat kunniaa ja valtaa. Suillion oli näiden pyrkimysten ytimessä ja suureksi osaksi hänen syytään oli nykyinen tilanne. Sir Myndage oli Suillionin tärkeimpiä tukijoita. Haldurion tiesi heidät vihollisikseen! Missä Chardan seisoi, oli mahdotonta sanoa. Hän tuntui menevän minne tuuli milloinkin kuljetti. Näiden miesten kanssa Haldurionin täytyi nyt selvitä tilanteesta. Ei ollut siis mikään ihme, että ruhtinaan katse kääntyi useinkin sir Merdalin puoleen.

”Miten monta ritaria lähetämme”, kysyi Chardan innostuneella äänellä. Haldurion ei ollut ikinä osannut päättää oliko Vanhempi ritari ovela vai hivenen typerä. ”MINÄ Lähetän kaikki ketä voin irroittaa täältä”, totesi Haldurion painottaen itseään. Hänellä oli komento, eikä kenelläkään sir Chardanilla tai Suillionilla. ”Arvioisin, että 32 kaikkiaan”, hän jatkoi. Se oli paljon, mutta Itäinen ryhmä oli jättänyt paljon kokemattomampia ritareitaan Imladrisiin ja joitakin oli palannut partiosta ryhmän lähdettyä. ”Mitä mieltä olet, Suillion”? Nuorempi päämies mietti hetken. ”Minä laskin samoin, kun siinä on yksi päämies ja yksi Vanhempi ritari mukana”. ”Ei vaan 32 kahdella Vanhemmalla ritarilla”, totesi sir Merdal. ”Sir Boeren putosi hevosen selästä ja mursi jalkansa. Hän ei voi marssia mihinkään”. Haldurion ja Suillion jakoivat nopean hymyn. Merdal tiesi aina kaiken mitä oli tekeillä.

”Olen samaa mieltä”, vastasi Haldurion. ”Kaksi Vanhempaa ritaria lähtee mukaan”. ”Mutta silloin ei Imladrisiin jää yhtään”, pistä väliin sir Myndagen. Haldurion katsoi tätä tarkkaan. Pelasiko Myndagen taas jotakin poliittista peliä, kuten hänen tapansa oli? Ruhtinas tunsi tuskan nousevan mieleensä, kun ei voinut enää luottaa kaikkiin ritareihin. ”Sir Delfin paranee kyllä muutamassa viikossa”, hän vastasi. ”Kaksi vanhempaa ritaria lähtee”. Myndagen näytti selvästi tyytymättömältä. ”Entä kuka johtaa retken”, kysyi viimein Merdal lausuen julki kaikkien ajatukset.

”Minä haluaisin mennä itse”, totesi Haldurion. ”Mutta eihän se käy”, huudahti Suillion hämmästyneenä. ”Sinun paikkasi on täällä Imladrisissa ja tiedät sen aivan hyvin! Sinulla on komento täällä. Et voi noin vain poistua. Minun täytyy johtaa retkikuntaa”. Haldurion oli hetken vaiti punniten sanojaan tarkkaan. ”Suokaa anteeksi”, hän totesi viimein. Asiaa ei voinut kiertää mitenkään. ”Mutta retkikunnan mukana on hyvin vähän kokemusta. Siksi minun olisi mielestäni otettava komento. Halusitte tai ette, olen kuitenkin kokenein ritari täällä. Imladrisissa ei tule tapahtumaan mitään, mitä sinä Suillion et pystyisi hoitamaan”. Merdal hymähti hiljaa, tietäen, että juuri se Suillionia huolestuttikin. Jossakin taisteltaisiin pian, eikä sir Suillion ehkä olisi mukana mainetta keräämässä!

”Sinun täytyy antaa minun ottaa komento”, vastusti Suillion kiihkeästi. ”Minä olen kulkenut erämaissa lukemattomia kertoja enemmän kuin sinä, Haldurion. Mukaan lähtevät ritarit ovat suureksi osaksi minun! Et voi olettaa minun päästävän heitä taisteluun ilman johtajaansa”. ”Ei kai ruhtinas Haldurionin päätöksiä sanele henkilökohtaiset syyt”, ihmetteli Myndagen tullen Suillionin avuksi. ”Tiedän, että keskinäistä kilpailua on, mutta ei kai se näin pitkälle ole vielä voinut mennä? Suillion on taisteluryhmän komentaja, sinä taas Haldurion tukikohtaryhmän. Eikö siis Suillionin pitäisi johtaa retkikuntaa ja sinun komentaa tukikohtaa”? ”Minun täytyy olla samaa mieltä Myndagenin kanssa”, tuumi Chardan. Häntä epäilytti ajatus marssia taisteluun Haldurionin johdolla, joka harvoin poistui Imladrisista. Suillionilla oli sentään mainetta rohkeana johtajana jota sotaonni seurasi.

Haldurion mietti hetken. Hän oli ansassa. Jos hän kertoisi miksi ei halunnut Suillionin johtavan, hän saisi ainakin kaksi elinikäistä vihamiestä. Miten hän voisi sanoa suoraan, ettei uskonut Suillionin johtajankykyihin hetkeäkään? Ei mitenkään! ”Hyvä on”, hän myöntyi vastentahtoisesti. ”Sir Suillion johtaa retkikunnan. Mutta muistakaa, että teidän tehtävänne on marssia Pohjannummelle. Menette suoraan sinne, ettekä anna minkään häiritä”. ”Tottakai”, vastasi Suillion. Hänen kasvonsa loistivat tyytyväisyyttä. Myndagen katseli Suillionia ihaillen, tuntien varmuutta että Suillionin sankaritarinaan lisättäisiin pian yksi luku lisää!

Seuraavana aamuna ritarien retkikunta seisoi kartanon edustalla valmiina lähtemään matkaan. Sir Delfin istui katoksen alla katsellen ritareita. Haldurion seisoi hänen vieressään. Päämies näytti tyytymättömältä ja epäröivältä. Hieman sivummalla jalkansa murtanut sir Boeren hyvästeli Suillionia. Ritari oli täynnä tuskaa, kun ei päässyt toveriensa mukaan. Haldurion katseli joukkoa tarkkaan. Mukana oli todellakin monia Suillionin ritareita. ”Miten joukossa on niin paljon Suillionin miehiä”, hän ihmetteli ääneen. ”Siihen on helppo selitys”, vastasi Delfin, joka näytti huolettomalta selvittyään hengissä takaisin örkkien luolista. ”Etenkin nuoremmat ritarit, joilla ei ole vielä omia urotekoja ansioinaan, ovat ottaneet Suillionin sankarikseen. He ovat juuri niitä, joita Perendur ja Lawhir eivät ottaneet mukaansa vaan jättivät tänne. Siinä he ovat nyt sitten menossa sotaan sankarinsa kanssa”. Delfinin ääni oli ironisen huvittunut. ”Mutta sinä näytät huolestuneelta”, hän totesi katsoen Haldurioniin.

”Olisin halunnut mukaan jonkun kokeneemman Vanhemman ritarin”, vastasi Haldurion katsellen sir Myndagenia. Hän näki tämän seisomassa Suillionin vieressä, ja jokin aavistus alkoi nousta Haldurionin mieleen. Myndagen tekisi niin kuin Suillion sanoi, eikä vastustaisi tätä. Sellainen ritari oli varakomentajana. Se ei luvannut hyvää! Äkkiä Haldurion tunsi, että hänen pitäisi johtaa sittenkin retkeä. Hän aikoi jo astua eteenpäin ja huutaa Suillion takaisin! Hän avasi jo suutansa, kun Delfin sanoi, ”he pärjäävät kyllä hyvin. Suillion on joskus äkkipikainen, mutta ei hän ole typerä”. Haldurion sulki suunsa. Hän katseli miten 32 ritaria lähti kävelemään kohti Bruinenin yli vievää siltaa. He ylittivät sillan ja lähtivät nousemaan vastapäistä rinnettä. Yksitellen ritarit katosivat rinteen peittävään metsään. Viimeisenä Haldurion saattoi nähdä sir Merdalin voimakkaan hahmon keltaisessa vaelluskaavussaan. Sitten tämäkin katosi ja ritarit olivat poissa.

SIR MERDAL

Merdal oli edelleen retkikunnan jälkipään valvojana, kun he matkan kolmantena päivänä kulkivat idäntietä läpi läntisen Rhudaurin. Ritarit kulkivat pitkänä jonona, jossa oli matkaa kymmenisen metriä ritarista toiseen. Sir Cenwe toimi tiedustelijana ja oli jossakin kauempana edessä. Sir Suillion käveli levollisen näköisenä osaston keskivaiheilla hieman sen sivulla. Poikkeuksellisesti hän ei kantanut keihästä eikä jousta vaan ainoastaan miekkaa. Kävellessään eteenpäin Merdal piti valppaana silmällä ympäristöä. Hän tiesi olevansa hyvä tiedusteli, sillä viherhaltioiden parissa vietetty lapsuus oli opettanut hänelle paljon. Merdalin isä oli noldo, mutta äiti viherhaltia. Hän muisti yhä katkerana noviisiajat, kun monet ylpeät noldot olivat pitäneet häntä heitä huonompana. Merdal pukeutui ja käyttäytyi kuin viherhaltia! Hän oli kuitenkin kärsivällisesti odottanut aikaansa ja nyt hän tiesi ansainneensa muiden ritarien kunnioituksen.

Kävellessään Rhudaurin halki Merdal oli huomioinut erään asian. Maa oli lähes autio. Väki oli muuttanut örkkien ja peikkojen vuoksi viime vuosina yhä kauemmaksi etelään, mutta edellisen kerran alueen halki kulkiessaan Merdal oli nähnyt yhä kyliä idäntien varsilla. Nyt suuri osa niistä oli poissa. Lännempänä oli yhä joitakin kyliä, mutta hän saattoi tuntea että alue oli autioitumassa. Se oli äärimmäisen huolestuttavaa. Merdal tiesi tämän olevan jälleen yksi esimerkki siitä, että he olivat hitaasti häviämässä taisteluaan.

Merdal hätkähti, kun nuori sir Mondan pudotti selkäpakkauksensa ääneekkästi maahan ja kiiruhti poimimaan sitä. Mondan oli salohaltia, joka oli vasta muutama vuosi sitten ylennetty ritariksi. Kokemattomuus paistoi kaikista nuoremman ritarin liikkeistä. Mondan oli yksi niistä, jotka Lawhir oli jättänyt Imladrisiin marssiessaan Pohjannummelle. Tämä palautti Merdalin mieleen, miten kokematon heidän osastonsa oli. Suillionilla oli kyllä mainetta hyvänä komentajana, mutta eikö se kaikki perustunut lähinnä rohkeisiin henkilökohtaisiin urotekoihin Vanhempana ritarina? Welden ei ollut ikinä suostunut kertomaan, miksi epäili Suillionia, mutta Merdal oli kyllä aistinut ja kuullut selvästi parhaan ystävänsä mielipiteen uudesta päämiehestä. Siihen oli jokin syy, vaikka Merdal ei tiennyt mikä. Welden ei ikinä tuominnut ketään ilman hyvää syytä. Siksi Merdal nyt katseli Suillionia sydämessään epäilys!

Ikäväkyllä retkikunnan mukana olevat kaksi vanhempaa ritaria eivät saaneet Merdalin epäilyksiä hälvenemään. Pikemminkin päinvastoin. Myndage osasi taistella mutta ei johtaa. Chardan oli täysi kysymysmerkki. Jotenkin hän oli koko uransa ajan onnistunut välttämään suuret taistelut. Muut ritarit olivat suureksi osaksi nuoria ja suhteellisen kokemattomia. Sir Cenwe oli kuitenkin kyvykäs tiedustelija, jolla oli runsaasti järkeä päässään. Merdalin jälkeen toiseksi vanhin nuorempi ritari oli sir Falmei, joka oli kuuluisa miekkailutaidoistaan ja päättömästä hyökkäysinnostaan. Kokemusta joukossa edusti myös sir Targan. Hän oli sir Candonin pari, joka oli tunnettu diplomaattisista kyvyistään ja harkitsevaisuudestaan.

Merdalin ajatukset keskeytyivät kun sir Cenwe tuli juosten tien laitaa ja viittoi kaikkia suojautumaan. Hyvin koulutettuina ritareina retkikunta juoksi pois tieltä ja katosi aluskasvillisuuden sekaan tien eteläpuolelle. Vain Suillion jäi seisomaan tien laitaan ja keskusteli hetken Cenwen kanssa. Sitten hän kääntyi ja viittoi ”johtaja kokoon”. Sir Myndagen ja sir Chardan juoksivat hetki kohti kaksikkoa, mutta Suillion viittoi myös Merdalin paikalle. Hän saavutti muut nopeasti ja jäi seisomaan Suillionin viereen. ”Cenwe havaitsi örkkejä”, totesi Suillion pitäen äänensä rauhallisena. Hänen kätensä hipelöi kuitenkin miekan kahvaa. Merdal vilkaisi ylös taivaalle. Oli synkkä päivä. Sateiset tummat pilvet olivat lähellä maata. Oli sopiva päivä örkeille juosta halki maiden pelkäämättä aurinkoa. ”Näin heidät edessä olevalta kukkulalta”, kertoi Cenwe. ”Vaikea sanoa kuinka monta, mutta ainakin 100. Voi olla paljon enemmänkin! He ovat noin kolme kilometriä pohjoiseen ja etenevät tien suuntaisesti kohti länttä”!

”Mitä edessä on”, kysyi Suillion. ”Mihin he voivat olla matkalla”? Myndagen ei sanonut mitään ja Chardan kohautti olkapäitään. Erun nimeen, ajatteli Merdal silmäillen kaksikkoa, taidamme olla pulassa! ”Siellä oli ennen pari vuorilaisten kylää”, hän sanoi ääneen. ”En ole ollut täällä muutamaan vuoteen, joten en osaa sanoa ovatko kylät edelleen siellä. Monia vanhoja kylän paikkoja on ollut autiona reittimme varsilla”. ”Alueella on liikkunut ihmisiä hiljattain”, sanoi Cenwe. ”Luulen, että mainitsemasi kylät ovat edelleen olemassa”. ”He voivat siis olla hyvinkin matkalla tuhoamaan nuo kylät”, totesi Suillion. ”Yrittävät käyttää suuremman örkkiretken aiheuttamaan tilannetta hyväkseen”. ”Tai sitten he ovat osa sitä suurempaa suunnitelmaa”, sanoi Merdal. ”Voi olla että he ovat matkalla esimerkiksi Briihin. Heidän marssisuuntansa vie heidät suoraan Mitheithelin sillalle”. ”Se tuskin estää heitä tuhoamasta noita kahta kylää mennessään”, huomautti Myndagen. Hän ei ilmiselvästi pitänyt Merdalin puuttumisesta keskusteluun. ”Mitä siis teemme”, kysyi Suillion äänellä, joka kertoi että hänellä oli jo suunnitelma, mutta halusi kuulla mitä muut ajattelivat. Myndagen ja Chardan olivat jälleen hiljaa. ”Marssitaan vauhdilla niiden edelle tietä myöten”, sanoi Merdal tyynesti. ”Ehdimme ennen niitä katsomaan ovatko nämä mainitsemani kylät edelleen siellä. Jos ovat, niin evakuoimme ne ja katsomme sitten mitä teemme. Tärkeintä on ehtiä örkkien ja kylien väliin ajoissa”. ”Ajattelin juuri samoin”, tuumi Suillion tyytyväisenä. ”Hakekaa retkikunta takaisin tielle. Meidän täytyy pistää juoksuksi”!

Retkikunta oli juossut tietä myöten parikymmentä minuuttia, kun sir Cenwe kärjessä pysähtyi. Suillion kiiruhti hänen luokseen viitaten muut odottamaan. He olivat pienen mäen harjalla, mutta kauempaa Merdal saattoi nähdä pari ohutta savukiehkuraa edessä. Ne tulivat savupiipuista. Kylä oli siellä! Suillion viittoi taas johtajat kokoon ja Merdal lähti juoksemaan muiden luokse. Suillion jakoi nopeasti ohjeita. Hän näytti nyt innostuneelta. Merdalin mieli taas oli huolta täynnä. Kylä oli vaarassa joutua örkkien tuhoamaksi. ”Sir Merdal! Ota 10 ritaria ja kiiruhda tuonne kylään. Evakuoi se etelään. Me muut kiiruhdamme pohjoiseen ja yritämme ehtiä kylän ja örkkien väliin”. Merdal katsoi Suillionia pitkään. ”Sir Suillion, aiotko väijyttää ne”, hän kysyi. ”Katsomme sitä sitten paikanpäällä. Liian aikaista sanoa, miltä tilanne näyttää. Joka tapauksessa pysyttelemme riittävän lähellä teitä, että voimme tukea toisiamme”. ”Kuulostaa hyvältä”, totesi Merdal ja lähti hakemaan ritareita mukaansa. Hyvästejä ei lausuttu. Suillionin ajatukset olivat muualla, sir Myndagen oli vihamielinen ja Chardan välinpitämätön.

Merdal valitsi nopeasti ritarinsa. Hän otti kaikkein kokemattomimmat lukuunottamatta sir Talgaria, joka voisi toimia partion varajohtajana. Johtaessaan partiotaan tietä myöten kohti kylää sir Merdal ei voinut olla pohtimatta, oliko hän saanut partion komennon koska Suillionilla oli järkeä päässän ja päämies tajusi, ettei Myndagenia tai Chardania kannattanut tässä tilanteessa päästää itsenäiseen tehtävään, vai koska päämies aikoi taistella ja halusi nimenomaan omat ritarinsa paikalle ottamaan kunnian tulevasta voitosta. Ajatus, että hän ei todellakaan tiennyt kumpi oli ollut Suillionin motiivi hirvitti Merdalia.

Viisitoista minuuttia myöhemmin sir Merdal ritareineen oli kerännyt kylän väen tielle ja valmistautui johtamaan heidät etelään, kohti alueita joilla eli enemmän vuorilaisia. Sinne örkit eivät luultavasti uskaltautuisi! Kyläläiset näyttivät pelokkailta. Sadasta asukkaasta vain parillakymmenellä miehellä oli aseet, mutta vain muutama näytti kyvykkäiltä niitä käyttämään. Merdal katseli lapsia, jotka kauhuissaan takertuivat vanhempiinsa. Ties monettako kertaa hän toivoi, että Itäisen ryhmän kivenkovia ritareita olisi heidän mukanaan, tai edes Mithlondin ja Imladrisin ryhmän kokeneimpia haltioita. Mutta he olivat kaikki poissa. Nyt piti tulla toimeen sillä mitä heillä oli!

”Herra, emmekö ehdi kerätä enempää tavaroitamme mukaan”, kysyi kylän päällikkö, lihava suuri mies, jolla ei ollut asetta. ”Ei, se ei käy”, vastasi Merdal. ”Örkit ovat jo melkein kimpussamme, emmekä tiedä niiden lukumäärää. Meidän täytyy lähteä etelään nyt heti”. Vihdoin hetken paniikki tarttui myös päällikköön ja hän alkoi hätistellä kyläläisiä Merdalin osoittamaan suuntaan. Mies tuntui viimeinkin tajunneen, että nyt oli tosi kyseessä. ”Sir Merdal”, huusi samassa Talgar. ”Joku lähestyy idästä”. Merdal kääntyi keihäs valmiina. Hänen suunsa oli jo valmis huutamaan komentoja. Mutta tulija oli Kultaisen Kukan ritari. ”Se on sir Fanhen”, totesi Talgar rauhallisesti. Fanhen oli ollut noviisina mukana taistelemassa Glorfindelin mukana Angmarin noitakuningasta vastaan. Sen jälkeen hän oli ollut lähinnä Haldurionin apuna Imladrisissa.

Pian sir Fanhen pysähtyi Merdalin eteen hengästyneenä. ”Vedä syvään henkeä”, sanoi Merdal huvittuneena, kun nuori ritari yritti puhua. Tämä rauhoittui heti ja antoi ensin hengityksensä hieman tasaantua. ”Sir Suillion sanoo, että sinun täytyy tulla heti kaikkien ritarien kanssa”, sanoi Fanhen. Merdal oli heti valppaana. ”Miksi? Mitä siellä tapahtuu”? Fanhen sai vihdoin hengityksensä kulkemaan nopean juoksunsa jälkeen. ”Örkkejä on paljon enemmän kuin luulimme! Se ei ole mikään tavallinen ryöstöretki. Suillion haluaa kaikki sinne heti”. Merdal oli hetken hiljaa. Hänen ajatuksensa juoksivat hurjaa vauhtia. Mitä ihmettä Suillion oikein aikoi? Jos örkkejä oli paljon, eikö heidän pitäisi toimia aivan erilailla? Standarti toimenpide olisi väijyttää örkit suuremmalla osastolla ja vetää ne eri suuntaan samalla kun pienempi osasto veisi ihmiset turvaan. ”Mitä tehdään”, kysyi sir Talgar, jonka ajatukset luultavasti liikkuivat samaan suuntaan kuin Merdalin.

”Emme voi muutakaan kuin mennä heti Suillionin avuksi”, totesi Merdal viimein. Hän näki nuorien ritariensa katseet. Ne olivat täynnä intoa ja uskoa. Monelle heistä Suillion oli sankari ja ritarit varmasti luulivat Suillionin keksineen jotakin nerokasta ja sankarillista. Nyt he pääsisivät mukaan! Merdalin katse kiersi ritarista toiseen kunnes osui sir Saldiriin. Hän oli joukon nuorin. Saldir oli ylennetty noviisista nuoremmaksi ritariksi vasta edellisenä vuonna. ”Sir Saldir”, Merdal sanoi astuen nuoren ritarin eteen. Tämä katsoi häntä silmissään pettymystä. Ritari tiesi jo mitä Merdal sanoisi. ”Sinä menet kyläläisten mukaan. Johdat heidät etelään vuorilaisten Jaarlin kylään. Siellä he ovat turvassa. Kun olet saanut heidät turvaan palaat takaisin tänne ja tarkistat mitä on tapahtunut. Sen jälkeen palaat Imladrisiin ja raportoit kaiken Haldurionille. Ymmärtkö”? Saldir nyökkäsi pettyneenä. ”Pärjään kyllä”, hän sanoi reippaasti. ”Anteeksi, mutta sir Suillion käski nimenomaan kaikkia ritareita palaamaan luokseen”, pisti väliin sir Fanhen.

Merdal kääntyi katsomaan tätä. ”Vastalauseesi on huomioitu”, hän totesi kuivasti. ”Mutta minä komennan täällä. Sir Saldir, pistä väkeen vauhtia. Sinulla ei ole hetkeäkään hukattavana. Mene hyvän onnen kanssa”. ”Niin myös te”, sanoi Saldir. Hän katsoi hetken Merdalia, jonka kasvot olivat haudanvakavat. Sitten Saldir kääntyi ja alkoi hoputtaa ihmisiä kohti etelää. ”Seuratkaa minua”, komensi Merdal ja lähti juoksemaan suuntaan, josta Fanhen oli saapunut.

SIR SUILLIONIN TAISTELU

Merdal puristi lujaa keihästään samalla kun juoksi halki metsäisen maaston. Pian hän sai näkyviinsä ritarien pääjoukon, joka piileskeli metsän suojissa suuren aukion laella. Matkaa kylään oli vain noin 500 metriä ja laidimmaisen talot olivat aukion toisella reunalla. Ritarit olivat puiden ja pensaiden takana pitkänä rivistönä. Merdal näki Suillionin seisovat muiden takana katsellen aukiolle. Kultaisen Kukan päämies kääntyi kuullessaan Merdalin lähestyvän. Tämä viittasi miehensä pysähtymään ja suojautumaan ja lähestyi sitten Suillionia.

Merdal saattoi puiden lomasta nähdä örkkien juuri työntyvän aukiolle. Ne näyttivät kiireisiltä ja päättäväisiltä. Merdal näki hämmästyksekseen, että örkkejä oli reilusti yli 200. Luku saattoi olla lähempänä kolmeasataa. ”Tuo ei ole mikään örkkien ryöstöretki”, hän sanoi Suillionille. Merdalin sydän pomppi kiivaasti. He olivat törmänneet johonkin tärkeään! ”Olen samaa mieltä”, vastasi Suillion kiihkeästi puhuen hyvin nopeasti. ”Ne ovat matkalla Pohjannummille tai Briihin. Tämä ei ole ryöstöretki vaan invaasio. Saitko kylän evaukoitua”?

Merdal nyökkäsi. ”Vuorilaiset ovat matkalle etelään. Lähetin nuoren sir Saldirin heidän mukanaan pitämään huolta, että kaikki menee hyvin”! Suillion nyökkäsi poissaolevan näköisenä. Häntä ei tuntunut liikuttavan, missä sir Saldir oli tai mitä tämä teki. ”Meidän täytyy taistella”, sanoi päämies ja hänen äänensä oli lähes innokas. ”Me pelastamme tilanteen ja lyömme tämän örkkijoukon. Jos ne pääsevät Pohjannummille voivat ne muuttaa kaiken siellä”. ”Ei meillä ole vaihtoehtoja”, totesi Merdal. ”Jos niitä ei pysäytetä, saavat ne alle tunnissa kyläläiset kiinni. Naiset ja lapset kulkevat hitaasti”. Suillion heilautti kädellään ilmaa, luultavasti edes huomaamatta sitä itse. ”Aivan, kyläläiset”, hän sanoi kuin äkkiä muistaen heidät. ”Totta kai tämä auttaa myös heitä. Kuollut örkki ei aja ketään takaa”.

”Mikä on suunnitelma”, kysyi Merdal varovasti. Hänellä alkoi olemaan paha aavistus. Suillion ei välittänyt kyläläisistä vaan aikoi tehdä jotakin äkkipikaista! ”Mihin asetamme väijytyksen”, hän kysyi uudelleen. ”Ja mihin suuntaan vetäydymme muodostamaan uuden linjan”? Suillion naurahti lähes ivallisesti. ”Niin varmasti toimisi Haldurion tai joku muu vähemmän sankarillinen johtaja”, hän huudahti. ”Mutta varmaankaan et odota moista minulta. Sir Suillion ei piileskele pusikoissa kuin pelkuri. Ei, me hyökkäämme. Odotamme että vihollinen on kokonaisuudessaan aukiolla ja murramme heidät raivoisalla hyökkäyksellä. Örkit eivät voi kestää ritarien päättäväistä hyökkäystä”. Merdal katsoi Suillioniin uskomatta mitä kuuli. ”Suillion”, hän sanoi painokkaasti. ”Emme me voi hyökätä aukiolle! Örkkejä on liian monta. Vaikuttaa se pelkuruudelta tai ei, meidän täytyy väijyttää heidät ja vähentää siten vihollisen lukumäärää. Sen jälkeen voimme taistella tasaväkisemmin”. Mutta Suillion pudisti päätään lähes halveksivasti. ”Ei, me hyökkäämme kuin todelliset ritarit”, hän totesi. Merdal tarttui päämiehen hihaan. ”Suillion! Meidän velvollisuutemme on noita kyläläisiä kohtaa, eikä mikään muu saa vaikuttaa päätöksiimme. Ei sinun tarvitse hyökätä aukiolle todistaaksesi urheuttasi. Kaikki tietävät sen muutenkin”! Suillion irroittautui ja katsoi Merdaliin kylmästi. ”Me hyökkäämme, hyvä herra. Valmista oma ryhmäsi. Iskemme kun örkit ovat aukion keskellä”. ”Kyllä herra”, vastasi Merdal kireästi.

Merdal kääntyi ja juoksi suoraan sir Myndagenin luokse. ”Myndagen, Suillion aikoo hyökätä aukiolle”, nuorempi ritari huudahti. ”Niin”, Vanhempi ritari vastasi. ”Valmista ritarisi. Iskemme hyvin pian”. ”Emme me voi hyökätä aukiolle”, sanoi Merdal yrittäen pitää äänensä rauhallisena. ”Järkevin taktiikka on väijyttää örkit jousin ja viivyttää heitä. Täytyyhän sinun ymmärtää se”! Myndagen käänsi katseensa Merdaliin ja se oli täynnä vihamielisyyttä. ”Minä en tarvitse taktisia neuvoja nuoremmalta ritarilta”, hän tuhahti. ”Suillion on johtajamme ja seuraamme häntä mihin vain. Hän johtaa meidät suureen voittoon ja sen myötä maineeseen”. Voi ei, ajatteli Merdal. Myndagen ajattelee vain mainetta ja ylenemismahdollisuuksia. Mutta hänen täytyi yrittää vielä kerran. ”Sir Myndagen, minun täytyy kehoittaa sinua peruuttamaan tämä hyökkäys. Erun nimeen, sinä tiedät että se on väärin. Tee jotakin”! ”Suillion on johtajani ja seuraan häntä”, vastasi Myndagen välinpitämättömästi. Kiroten Merdal poistui. Sir Chardan oli hänen viimeinen mahdollisuutensa!

Merdal löysi Chardanin rivistön oikealta sivustalta. Hän puristi keihästään rauhallisen näköisenä. ”Sir Merdal! Eikö sinun pitäisi olla valmistelemassa ritariesi iskua”, kysyi Chardan yllättyneenä. ”Tämä isku pitää peruuttaa”, huudahti Merdal. ”Meillä on kaikki taktiset edut niin kauan kuin pysymme suojassa. Luovumme niistä kaikista jos hyökkäämme”. Chardan huokaisi. ”Suillion on päättänyt tehdä näin. Yritit jo varmasti muuttaa hänen mielensä, mutta hän on päättänyt hyökätä. Se on hänelle kaikkein edullisinta, ikävä kyllä”! ”Meidän täytyy estää häntä”, sanoi Merdal. Kauhistuttava aavistus oli vallannut nuoremman ritarin. Hän näki mielessään kaikki 31 ritaria makaamassa aukiolla kuolleina. Ei, niin ei saanut käydä! ”Sinun täytyy ottaa komento, sir Chardan! Kiellä tämä hyökkäys. Minä tuen sinua loppuun asti”! Mutta Chardan pudisti päätään. ”Myndagen ei tule sitä tukemaan ja hän on varakomentaja. En voi toimia heitä kumpaakin vastaan. Meidän täytyy mennä mukana ja tehdä parhaamme, sir Merdal”. Merdal huokaisi. Juuri sellainen oli Chardan. Hän oli välinpitämätön, jopa hetkellä jolloin katastrofi uhkasi koko retkikuntaa. Vanhemmalla ritarilla oli ehkä järkeä, mutta häneltä puuttui aimo annos päättäväisyyttä. Huokaisten Merdal lähti järjestämään ritareitaan.

Paria minuuttia myöhemmin hän oli jälleen Suillionin luona. ”Jätämmekö minun joukkoni tänne metsänreunaan antamaan rynnäkölle tukea jousillaan”, hän kysyi sovinnollisella äänellä. Merdal oli hivenen rauhoittunut jo. Jos hyökkäystä ei voitaisi estää, sitä voisi ehkä muuttaa! ”Se antaisi meille myös reservin, jos jotakin yllättävää tapahtuu”! Mutta Suillion pudisti päätään. ”Haluan kaiken voiman ensimmäiseen rynnäkköömme”, hän totesi. ”Meidän täytyy lyödä örkit ja ajaa heidät kentältä. Jos se epäonnistuu, voimme joutua vaikeuksiin. Tuo siis joukkosi tähän linjan keskelle vahvistamaan sitä. Haluan keskustan voimakkaimmaksi. Iskemme keskeltä läpi”. Voimme joutua vaikeuksiin, ajatteli Merdal päätään pudistellen kun käveli hakemaan ritareitaan. Se oli melkoinen aliarviointi. Jos yksikin ritari selviäisi tästä hengissä, se olisi ihme!

Ritarit olivat nyt kaikki valmiita. Örkkien joukko eteni kevyttä hölkkää aukion halki kohti kylää. Ritarit puristivat keihäitään hermostuneina. Vain harvat kokeneemmat ritarit näyttivät rauhallisilta. Hiljaisella äänellä Suillion kehoitti sir Merdalia siirtymään linjan taakse. Merdal nyökkäsi. Se oli ensimmäinen järkevä päätös vähään aikaan! Hän katseli nyt takaapäin nuoria ritareita, joista monelle Suillion oli suuri sankari. Nyt tämä sankari oli viemässä heidät kuolemaan! Kokeneen sir Falmein ilme oli innostunut ja lähes julma. Mutta Falmei olikin aina ollut lähes sokeasti hyökkäyshenkinen ritari. ”ERIADORIN PUOLESTA”, huusi Suillion ponnahtaen pystyyn. Nyt meidän pitäisi ampua nuolikuuro vihollisen niskaan, ajatteli Merdal henkeään pidätellen. Myös hän oli noussut seisomaan. Keihäät kohotettuina ritarit hyökkäsivät puiden seasta aukiolle!

Örkit eivät olleet pelkureita. Ne ottivat pienen ritarijoukkon rynnäkön vastaan vihaisesti huutaen. Mustapukuiset örkit ja harmaa tai vihreäpukuiset ritarit iskivät yhteen. Monet ritareista saattoivat olla kokemattomia, mutta heidän keihästyöskentelynsä oli taidokasta ja tappavaa. Örkki toisensa jälkeen kaatui kuolleena maahan. Sir Falmei syöksyi miekka kädessä suoraan keskelle kiivainta tiimellystä tehden hirvittävää jälkeä örkkien joukossa. Hänen rinnallaan itse Suillion ei taistellut yhtä taitavasti, mutta näytti urheudellaan esimerkkiä muille.

Vastustamattomasti ritarien joukko pureutui örkkien rintamaan ajaen sitä edellään ja kaataen ne jotka eivät perääntyneet. Merdal näki pienen örkin livahtavat linjan läpi ja kohottavan miekkansa iskeäkseen yhtä ritaria selkään. Merdalin keihäs kuitenkin kaatoi örkin ennen kuin tämä ehti tehdä mitään. Toinen nuori ritari oli kiivaassa painissa örkin kanssa, joka oli saanut otteen hänen miekkakädestään. Merdal astui eteenpäin ja pisti örkkiä kylkeen keihäällä. Tämä horjahti taaksepäin ja ritari pääsi upottamaan miekkansa örkin vatsaan. Maa oli jo liukas örkkien mustasta verestä, mutta Merdal näki maassa myös yhden ritarin. Hän ei muistanut tämän nimeä!

Taistelu eteni kohti metsän reunaa ritarien linjan edetessä hitaasti mutta varmasti. Ehkä, jos joukossa olisi ollut enemmän kokeneita ritareita olisi Suillion kaikesta huolimatta voinut saavuttaa voiton tuona päivänä. Mutta hänen joukkonsa oli nuori ja kokematon. Hyökkäys alkoi hidastua ja sitten se juuttui paikoilleen. Örkkien massa ei enää perääntynyt ja hurjasti kiljuvat soturit pyrkivät eteenpäin haltioiden kimppuun. Hetken aikaa taistelua käytiin tasaväkisenä kummankaan puolen vetäytymättä. Merdal näki miten yksi ritari sai keihään kaulaansa ja kaatui kuolleena maahan. Sitten hänelle tulikin kiire. Useita örkkejä irroittautui päätaistelusta ja kiersi oikealle. Kiljuen ne hyökkäsivät linjan oikean laidan kimppuun.

”ERIADOR”, huusi Merdal ja juoksi apuun. Mutta hän oli myöhässä. Sir Myndagen iski yhteen örkkien kanssa. Kaksi keihäin aseistautunutta örkkiä kaatui hänen miekkaansa, sitten kolmas haavoittui mutta tarttui Myndagenin miekkakäteen. Samalla vielä yksi örkki hyppäsi eteenpäin ja upotti miekkansa Vanhemman ritarin kylkeen. Tämä kaatui taaksepäin eikä enää noussut. Toinen ritari sai nuolesta osuman käteensä ja horjui taaksepäin. Tämä jätti vasemmalle enää nuoren sir Mondanin, joka kaatoi yhden örkin ja joutui sitten hurjaan lähitaisteluun neljän suurikokoisen vihollisen kanssa. Salohaltia oli hätää kärsimässä. Samassa Merdalin keihäs viuhui halki ilman ja kaatoi yhden örkin. Sitten hän kävi päälle miekka kädessään. Ensimmäisen örkki kaatui ehtimättä havaita hyökkääjää. Toinen kääntyi miekka kädessä, mutta Merdalin miekka iski käden poikki ja jalka potkaisi örkin nurin. Viimeinen örkki pyrki pakoon mutta pitkä varma nuoli suhahti ilman halki ja katkaisi paon. ”Varokaa, vasemmalla”, huusi sir Cenwen ääni ja uusi nuoli viuhui ilman halki. Useita örkkejä juoksi vasemmalta. Kaksi kaatui kesken juoksun Cenwen nuoliin. ”Suojaa minua”, huusi Merdal Mondanille ja asettui örkkien tielle. Kaksi kaatui hänen miekkaansa ennen kuin Cenwe ja kaksi muuta ritaria ehti apuun ja eheytti linjan. Merdal vetäytyi taas taaksepäin ja vilkaisi tilannetta.

Ehkä noin 80 örkkiä oli saanut surmansa, mutta parisataa oli vielä jäljellä. Kymmenen ritaria oli poissa pelistä, kaksi heistä haavoittuneina ja loput kuolleina. Ritarien linja oli epäjärjestyksessä etenemisen jäljiltä ja örkit painostivat nyt ankarasti. ”SUILLION”, Merdal huusi. ”Meidän täytyy vetäytyä ja pyrkiä pois aukealta”! Merdalin ajatukset liikkuivat jälleen nopeasti, mutta myös Suillion oli päätynyt samaan tulokseen. Piti päästä hyvään asemaan viivyttämään vihollista, että haavoittuneet saataisiin pois ja kyläläiset ehtisivät kauemmaksi. Rynnäkkö oli epäonnistunut ja aukealla ritarit tuhottaisiin. ”Vetäytykää järjestyksessä taaksepäin”, komensi Suillion. ”Pyritään kylään. Siellä voimme ottaa uudelleen asemat”!

Merdal tarttui toiseen haavoittuneeseen ja nosti hänet selkäänsä, sillä ritari ei kyennyt kävelemään. Päättäväisesti ritarit irroittautuivat taistelusta. He eivät kuitenkaan päässeet täysin irti, sillä harvan ketjun täytyi säilyttää taistelukosketus ja viivyttää örkkejä samalla kun muut vetäytyivät nopeammin. Cenwe ja muutama muu tarttui omatoimisesti jousiin ja alkoi ampua nuolia kohti örkkejä tukien viivytyslinjaa. Kaksi viivytyslinjan ritaria sai surmansa vetäytyessään. Toinen heistä oli urhea sir Falmei. Hän oli edennyt innoissaan liian pitkälle ja örkit katkaisivat ritarin perääntymistien. Falmei kaatoi hurjassa yhteenotossa viisi örkkiä mutta kaatui lukuisiin miekaniskuihin. Örkit ampuivat myöskin nuolia ja kahteen ritariin osui. Suillion johti itse viivytystä, joten sir Chardan komensi nopeammin vetäytyvää joukkoa. Äkkiä hän pysähtyi jähmettyen paikoilleen.

Merdal näki heti, mikä oli saanut Chardanin pysähtymään. Ainakin 60 örkkiä oli työntymässä metsästä heidän ja kylän väliin. Ritarit olivat käytännössä saarroksissa. Muutama olisi voinut ehtiä juosten pois saarroksista, mutta siihen ei kukaan suostuisi. Örkeillä oli jälkijoukko, ajatteli Merdal. Tämä jälkijoukko oli nyt koukannut haltioiden selustaan. Jos Merdalin ehdotus pienestä reservistä olisi hyväksytty, olisivat he voineet vielä pelastua. Mutta nyt ei ollut aika syytellä ketään, vaan toimia. Sillä Chardan ei ilmiselvästi aikonut tehdä mitään! ”YMPYRÄÄN”, huusi Merdal. ”Haavoittuneet keskelle”!

Ritarit muodostivat nopeasti tiiviin ympyrän. ”Miten pääsemme pois”, huudahti nuori sir Mondan. Hän oli kaatanut useita örkkejä, mutta taistelun kiihko oli äkkiä kadonnut nuoren haltian mielestä. ”Emme pääse”, vastasi Merdal. ”Me kuolemme juuri täällä, mutta viemme mahdollisimman monta mukanamme”. ”Örkit kääntyvät kotiin, jos menettävät tarpeeksi väkeä”, selitti sir Cenwe nähdessään Mondanin ihmettelevän ilmeen. ”Ne pelästyvät kovia menetyksiä. Jokainen tapettu örkki on siis nyt tärkeä”. Merdal nyökkäsi ja katsoi sir Suillioniin, joka oli juuri päässyt viimeisenä puolustusympyrän suojiin. Suillion vastasi katseeseen ja hänen ilmeensä oli täynnä surua ja syyllisyyttä. ”Nyt ne tulevat”, huusi joku raivoisalla äänellä. ”KUOLKAA HYVIN”, kuului Suillionin ääni yli örkkien kiljunnan. Sitten örkit iskivät heidän kimppuunsa joka suunnalta. Muutama haltiajousi ampui yhä kaataen joka laukauksella örkin, mutta mikään ei voinut enää pysäyttää örkkejä. He vaistosivat suuren voiton ja tulivat eteenpäin menetyksistä piittaamatta.

Ritarien ympyrä piti puolensa musta-asuisten soturien meren keskellä. Ritarit tekivät pelottavaa jälkeä örkkien keskuudessa. Mutta aina välillä kaatui myös Kultaisen Kukan ritari. Hitaasti ympyrä pieneni. Merdal taisteli epätoivoisesti sir Mondanin vierellä. Äkkiä tämä kaatui maahan örkin keihään osuttua häntä vatsaan. Merdal iski keihään poikki ja nopea pisti surmasi örkin. Mondan makasi maassa ja katsoi häneen. Ritari oli yhä elossa, mutta ei kyennyt nousemaan. Örkkejä juoksi häntä kohti. Merdal kohautti olkapäitään. Oli aika kuolla! Hän astui miekka koholla Mondanin eteen torjuen ensimmäisen örkin iskun.

Kauempaa Suillion katsoi henkeään pidätellen, miten Merdal puolusti puolustuskyvytöntä nuorempaa ritaria viimeiseen asti. Hän kaatoi neljä örkkiä, mutta sitten yksi pääsi iskemään ritaria selkää. Merdal kaatui sir Mondanin viereen maahan ja katosi sitten Suillionin näkyvistä örkkien meren keskelle.

Viimeinen yhteenotto oli ehkä koko taistelun kiivain. Sir Talgar kaatui useisiin miekaniskuihin mutta upotti vielä kaatuessaan tikarinsa yhden örkin vatsaan. Hän jäi kirjaimellisesti ylivoiman jalkoihin. Viimein seisoivat vain sir Suillion ja sir Cenwe selkä selkää vasten örkkien piirin keskellä. Suillion oli haavoittunut jo kahteen paikkaan, mutta jatkoi silti taistelua. Örkit pitivät pienen tauon katsellen pelottavaa kaksikkoa. Suillionin hymy hirvitti heitä, sillä Kultaisen Kukan päämies näki nyt örkkijoukon harventuneen hurjalla tavalla. Tämä joukko ei ikinä lähtisi Pohjannummelle asti, vaan kääntyisi kotiin. Ja niin paljon aikaa oli kulunut taistelussa, että kyläläiset olivat varmasti ehtineet turvaan. Sitten örkit hyökkäsivät. Kaksi ritaria jäi tumman massan jalkoihin vieden useita örkkejä mukanaan. Kun örkit poistuivat paikalta, makasi Kultaisen Kukan päämies Suillion ritariensa muodostaman piirin keskellä useita örkkejä päällään. Hänen silmänsä tuijottivat ylös taivaalle näkemättä mitään, ja hänen loppumaton kunnianhimonsa oli viimein sammunut!