CENSORI: Suurin kunnianosoitus mitä roomalainen saattoi saada oli valinta Censoriksi. Censoreiden täytyi olla konsulaareja eli ex-konsuleita. Heidät valittiin joka viides vuosi, kun taas muut virkamiehet vaihtuivat vuosittain. Censorit suorittivat väestönlaskennan ja jakoivat kansalaiset omaisuusluokkiin. He myös laativat senaattilistan, eli saivat erottaa senaattoreja ja nimittää uusia tilalle. Tämä teki censorin virasta voimakkaan poliittisen aseen. Samoin censorit valvoivat equites-listoja. He mylö valvoita yleistä moraalia ja Ager Publicuksen käyttöä. Censorit hoitivat verotusta, ja huolehtivat valtion töiden, esim. provinssien verojen keruun vuokraamisen yksityisille. He myös johtivat valtion rakennusohjelmia, ja usein censorit muistettiinkin jälkeenpäin siitä mitä he olivat rakentaneet. Censorit myös nimittivät princeps senatuksen. Heillä oli myös lainsäädäntövaltaa.
KONSULI: Vuosittain valittiin kaksi konsulia, jotka olivat Rooman valtion virallisia päämiehiä. Konsulilla oli oikeus 12 liktoriin, ja toisen konsulin piti aina pysyä Roomassa, tosin myöhemmin tätä sääntöä ei enää noudatettu. Konsulit olivat myös riippumattomia toisistaan, ja molemmilla oli veto-oikeus toisiinsa nähden. Konsulit johtivat armeijaa ja olivat valtion korkeimmat virkamiehet. He johtivat puhetta senaatissa ja huolehtivat ulkopolitiikasta. Konsulit myöskin johtivat kansankokouksia. Heillä oli lainsäädäntö-oikeus, usein konsulit suorittivatkin laajamittaista lainsäädäntötyötä. Entiset konsulit eli konsulaarit käytännössä vastasivat senaatissa aina päätöksenteosta, ja muut vain seurasivat heitä. Jos suku sai konsulin, heidän katsottiin olevan sen jälkeen aina aatelisia eli nobilis, mutta suvun ensimmäinen konsuli oli Novus Homo. Konsulaatin jälkeen, joskus jo sen aikana konsulit siirtyivät hallitsemaan prokonsuleina senaatin heille nimittämiä provinsseja, yleensä yhdeksi vuodeksi.
Suffectus: Jos konsuli kuoli kesken kauden, tai hänet erotettiin, senaatti nimitti hänen tilalleen konsuli suffectuksen. Suffectus oli muuten täysin normaali konsuli, mutta häntä ei oltu valittu vaaleilla, mikä vähensi hieman viran tuomaa kunniaa. Keisariajalla suffectuksia alettiin nimittää joka vuosi useita, jotta useampi mies pääsisi nauttimaan konsulin arvon tuomasta kunniasta.
PREETORI: Ylituomari. Aluksi valittiin vain yksi, mutta vuodesta 242
lähtien kaksi. Vuonna 227 alettiin valita neljä preetoria, ja vuonna 198
jo kuusi. Syynä tähän oli provinssien määrän kasvu. Preetorit siirtyivät
virkakautensa jälkeen propreetoreina hallitsemaan senaatin heille
nimittämiä provinsseja. Sullan toimesta preetoreiden määrä nousi jo
kahdeksaan. Noin v.100 ekr lähtien preetorit sai tuomiovallan lisäksi myös
lainsäädäntövaltaa kun he preetorin asetuksella (praetor`s edict) saivat
muuttaa lakeja ja niiden tulkintaa. Näin virka sai paljon lisää
merkitystä. Preetoreilla oli kuusi liktoria.
Kaupunkipreetori (praetorus urbanus): Oli ylin preetori, eli viran sai se
joka sai eniten ääniä vaaleissa. Konsulien ollessa poissa johti
kansankokouksia ja hallintoa. Ei kuitenkaan voinut pitää vaaleja tai
nimittää diktaattoria. Huolehti Rooman kaupungin oikeusasioista.
Ulkomaalaispreetori (praetorus peregrinus): Hoiti kansalaisten ja
ulkomaalaisten väliset kiistat, sekä ei-kansalaisten väliset keskinäiset
kiistat.
EDIILI: Ediilejä valittiin vuosittain neljä. Valvoivat Rooman järjestystä,
eli olivat eräänlaisia poliiseja. Ediileillä oli myös monia muita
tehtäviä. He huolehtivat rajoitetuista oikeusasioista, valvoivat
vesihuoltoa, kulkuyhteyksiä, paloturvallisuutta, rakentamista,
viemärijärjestelmää ja yleistä moraalia. He myös järjestivät julkisia
huvituksia kansalle omilla rahoillaan.
Kuruulinen ediili: Kaksi ediileistä oli kuruulisia, eli heillä oli kaksi
liktoria ja imperium. Kuruuliset valittiin perinteisesti patriiseista.
Centuria-kokous valitsi heidät, kuten melkein kaikki virkamiehet.
Plebeijien ediili: kaksi ediileistä valittiin pleibeijien joukosta, ja
heidät valitsi plebeijien kansankokous eli tribus kokous. Plebeijien
ediilien vaaleja johtivat konsulien sijaan kansan tribuunit, ja heidän
tehtävänään oli valvoa plebeijien etuja.
KVESTORI: Vuonna 421 valittiin neljä kvestoria. Vuonna 257 määrä nousi kahdeksaan. Olivat hallinnon, etenkin raha-asioiden hoitajia. Valitsivat keskinäiset tehtävänsä arvalla. Sulla nosti kvestorien määrän kahteenkymmeneen, koska hallinto tarvitsi lisää hoitajia. Kvestorit keräsivät verot, hoitivat valtion tilejä ja valvoivat muiden virkamiesten kirjanpitoa. Kummallekin konsulille nimitettiin kvestori hoitamaan näiden operaatioiden talouspuolen.
KANSANTRIBUUNI: Plebeijien kansankokous valitsi. Valvoivat plebeijien etuja. Heillä oli veto-oikeus kaikkiin päätöksiin mitä senaatti, kansankokous tai virkamiehet tekivät. Tribuunit olivat riippumattomia toisistaan. He johtivat plebeijien kansankokousta, jonka vain he saivat kutsua kokoon. Tribuunit johtivat plebeijien ediilien vaaleja, ja heillä oli oikeus uuteen lainsäädäntöön. Tasavallan loppuaikana tribunaatista tulikin radikaalien uudistajien usein käyttämä ase.
PRINCEPS SENATUS: Senaatin ensimmäinen mies, eli senaatin vanhin. Censori nimitti ajan johtavan poliitikon princeps senatukseksi. Tämä sai aina sanoa senaatissa ensimmäisenä mielipiteensä. Nimitys toi mukanaan valtavasti arvovaltaa ja vaikutusvaltaa.
PONTIFEX MAXIMUS: Ylipappi. Korkein uskonnollinen auktori. Perinteisesti Comitia Curiata oli valinnut, mutta menetti tämän oikeuden. NImitys toi mukanaan valtavasti vaikutusvaltaa. Virka oli myös poliittisesti hyödyllinen...Maximus pystyi esim. kieltämään virkamiesten toimenpiteitä uskonnollisista syistä.
LEGAATTI (legatus): Provinssin kuvernöörin, siis prokonsulin tai propreetorin avuksi provinssiin valittu virkamies. Käsittääkseni kuvernööri sai itse nimittää legaattinsa. Jos kuvernööri kuoli tai poistui provinssista legaatti otti provinssin johtoonsa. Hän ei siis oikeastaan ollut kuvernöörin adjutantti, vaan ennemminkin varakuvernööri yms. Esim. Quintus Mucius Scaevolan poistuttua v.95 ekr kesken kautensa Aasiasta legaatti Rutulius Rufus hallitsi provinssia kunnen uusi prokonsuli saapui.
COMITIA CURIATA: Kuningasvallan ajalta peräisin oleva kansankokous joka oli menettänyt käytännössä kaiken merkityksensä. Oli uskonnollinen kokous jonka Pontifex Maximus kutsui kokoon. Comitia Curiata myös valitsi uuden Pontifex Maximuksen.
COMITIA CENTURIATA: Kokous joka valitsi virkamiehet, lukuunottamatta plebeijien ediilejä ja kansantribuuneja. Päätti sodasta ja rauhasta. Äänestyksen perustana oli vanha sotilaallinen jako centurioihin. Yhteensä centurioita oli 18 ratsuväki eli equites centuriaa ja 175 jalkaväki eli eli pedites centuriaa. Kansalaiset oli jaettu centurioihin omaisuusluokkien mukaan. Jalkaväki oli jaettu viiteen luokkaan. Ensimmäisessä luokassa oli 80 centuriaa. Muissa luokissa oli vain 20, paitsi viidennessä 30. Ensimmäinen luokko ja equites olivat siis enemmistönä koska äänestys tapahtui centurioittain. Viiden luokan jälkeen pohjalla oli 5 centuriaa käsityöläisiä. Omaisuutta vailla olevilla, joita oli 1/3 väestöstä, oli vain yksi centuria. Systeemi oli siis kaikkea muuta kuin demokraattinen, sillä yleensä equites ja ensimmäinen luokka päättivät asioista keskenään enemmistönsä turvin.
COMITIA TRIBUTA: Plebeijien kansankokous eli tribus kokous. Jako perustui Rooman kaupungin piireihin eli tribuksiin. Alusta asti oli neljä kaupunkitribusta. Määrä ei kasvanut vaikka väkiluku kasvoi. Vuonna 425 oli jo 19 maaseutu-tribusta, ja v.241 jo 31 eli yhteensä 35 tribusta. Patriisit eivät saaneet äänestää tribust kokouksessa. Kokouksien päätökset koskivat kuitenkin koko Roomaan. Tribuskokous sääti lakeja ja valitsi plebeijien ediilit ja kansantribuunit. Vuodesta 304 asti maattomat. maatyöläiset ja vapautetut orjat aina kaupunki tribuksien äänestäjiksi, huolimatta siitä missä asuivat. Äänestys tapahtui tribuksittain, joten kun koko köyhälistö laitettiin neljään tribukseen heillä ei ollut juurikaan vaikutusvaltaa. Tämäkään systeemi ei siis ollut demokraattinen. Usein yksi popularesin ja reformistien tavoitteista olikin saada köyhät ja vapautetut jaettua tasaisesti kaikkiin tribuksiin.
SENAATTI: Senaatissa oli perinteisesti jäseniä 300, mutta Sulla nosti määrän kuuteensataan. Jäsenyys oli elinikäinen, ellei joutunut censorien erottamaksi, ja siihen sai oikeiden tulemalla valituksi johonkin valtion virkaan. Alin senaattipaikkaan oikeuttava virka oli kvestorin virka. Censorit nimittivät uudet senaattorit kuolleiden ja erotettujen tilalle. Senaatoreilla ei ollut oikeutta käydä kauppaa, minkävuoksi equites eivät halunneet senaattiin. Senaatti kontrolloi ulkopolitiikkaa, armeijaa, provinsseja ja raha-asioita. Se myös sääti eräänlaisia lakeja senaatin edikteillä, jotka kuitenkin itseasiassa olivat vain neuvoa-antavia. Senaatin mahti nojautui sen valtavaan arvovaltaan, niin että virkamiehet noudattivat sen määräyksiä kaikesta huolimatta.
KLIENTTI: Alunperin ei-rooman kansalainen, joka lainsuojaa saadakseen teki sopimuksen kansalaisen kanssa, luvaten tälle lojaalisuutensa jota vastaan kansalainen tarjosi klientille suojelunsa etenkin lakiasioissa. Klienttisopimusta noudatettiin yleensä hyvin tarkasti. ja suhde oli pyhä molemmille osapuolille. Klientti oli myöhemmin usein köyhä kansalainen joka ryhtyi klientiksi saadakseen rikkaan ja mahtavan kansalaisen suojelusta. Tätä vastaan klientti esim. äänesti vaaleissa isäntänsä määräämällä tavalla. Näin senaattoreille tuli elintärkeäksi hankkia niin monta klienttiä kuin suinkin, sillä klienttien määrä oli suoraan verrannollinen poliittiseen valtaan.
AGER PUBLICUS: Valloitusmaata, yhteismaata. Sotasaaliiksi saatua maata jonka Rooma annektoi itselleen. Lain mukaan kuului kaikille kansalaisille yhteisesti. Osa maasta vuokrattiin ja tulot menivät valtion kassaan. Isoin osa huutokaupattiin halvalla hinnalla yläluokalle, tai sitten yläluokka otti maat haltuunsa ilman mitään laillista oikeutta. Köyhille ei Ager Publicuksesta ollut mitään hyötyä.
SENAATTORILUOKKA: Centuria-jaossa kuuluivat 18 ratsuväkicenturiaan. Kussakin centuriassa oli 100 hnekeä, eli yhteensä 1800 ratsuväkeä. Näistä senaattoreita oli 300. Kun mukaan lisätään senaattorien pojat ja sukulaiset, heistä koostui senaattoriluokka. Heillä oli yhteensä vähemmän kuin puolet equites centurioiden paikoista. Olivat ylimpien virkojen monopolillaan vaikutuavaltaisin luokka.
EQUITESLUOKKA: Yhtenäinen piirre valtion viroista luopuminen kaupankäynnin vuoksi. Siis eräänlainen keskiluokka joka pyrki ansaitsemaan niin paljon rahaa kuin mahdollista. Koostui ratsuväki centurioiden ei-senaattoriluokkaisista. Myös ratsuväestä ikänsä vuoksi poistetut kuuluivat equitesiin. Tämän lisäks jalkaväkiluokan ne jäsenet joilta vaadittiin sama omaisuusmäärä kuin ratsuväeltä pitivät itseään equitesina. Nämä kaikki yhdessä muodostivat equitesluokan (equester ordo).
TRIBURI AERARII: Keitä triburi aerarii olivat on yhä jossakin määrin kiistan alaista. Valtiolla oli paljon tavallisia palkattuja virkamiehiä joita ei valittu vaaleilla. Esim. lääkäreitä, arkkitehteja, ennustajia (haruspices, pulliarii), viestinviejiä (viatores) ja liktoreita (virkamiehiä seuraavia eräänlaisia poliiseja). Nämä kaikki virkamiehet saivat palkkansa valtion rahastosta. Tämän viraston nimi latinaksi oli aerarium, ja ilmeisesti aerariumin palkkalistoilla olevia kutsuttiin triburi aerariiksi. He muodostivat siis equitesin ja tavallisen kansan väliin eräänalaisen alemman keskiluokan, jonka vaikutusvalta nousi tasavallan ajan lähetessä loppuaan. Kirjanpitäjät eivät ilmeisesti kuuluneet triburi aerariin, koska heidät mainitaan omana ryhmänään, ordo scribarium.