SALOHALTIOIDEN HISTORIA

Kauan sitten, kun maailma oli vielä toisenlainen, Haltiat

heräsivät Cuivienin lahden rannalla, suunnilleen nykyisen

Diikian luona. Täältä Orome löysi heidät. Muiden Valarin

pyynnöstä hän kutsui haltiat asumaan Amaniin, siunattuun

valtakuntaan. Suurin osa hyväksyi kutsun. Itään jäänyt heimo

sai nimen Avari- haluttomat. Oromen opastuksella länteen

lähteneet jakautuivat kolmeen heimoon, Vanyariin, Noldoriin ja

Teleriin, joista Teleri olivat ylivoimaisesti suurin.

Haltioiden vaellus länteen sujui hitaasti, mutta viimein he

saapuivat suuren Anduin-joen varrelle. Teleri, jotka kulkivat

aina viimeisenä, viipyivät kauniin virran rannalla niin kauan

että muut heimot ehtivät jo ylittää Sumuvuoret. Silloin nousi

Telerin joukosta mies nimeltä Lenwe, ja hänen johdollaan suuri

joukko jätti matkan kesken ja jäi Anduinin laaksoon. Suurin

osa Teleristä jatkoi kuitenkin matkaa. Pian tämän jälkeen

Vanyar ja Noldor ylittivät suuren meren ja saapuivat Amaniin.

Osa Teleristä seurasi heitä Ölwen johdolla,,mutta monet

jäivät kuninkaansa Elwen kanssa Beleriandiin, ja heitä

alettiin kutsua Sindariksi, eli harmaahaltioiksi. Lenwen

kansaa kutsutaan Nandoriksi tai Salohaltioiksi.

Lenwen poika oli nimeltään Denethor, ja hänestä kasvoi

Anduinin laaksossa pitkä ja urhea nuorukainen. Lenwellä oli

myös sisar, joka meni naimisiin Samir nimisen ruhtinaan

kanssa. Heidän poikansa oli Hathaldir "urhea", jonka poika on

Galion. Samirin sisarenpoika taas oli Dagnir "örkinturma",

jonka poika on Eöl.

Sukulaistensa kadottua alkoivat Nandor viettää huoletonta

vaeltelijan elämää, joka heidän käsityksensä mukaan oli

haltioiden luonnollinen tila. He kulkivat alas Anduinin

vartta, ja Lenwe rakennutti itselleen hienon kartanon lähelle

joen vartta vastapäätä meidän nykyistä Lorieniamme. Paljon

kansaa vaelsi etelään, ja kulki Rohanin aukosta Eriadoriin,

jonne he asettuivat Denethorin johdolla. Lopuksi vielä eräs

joukko ylitti Valkoiset vuoret ja asettui niiden

eteläpuolelle. Niin eli Lenwen kansa alueella joka ulottui

Otavankalteelta Dol Amrothiin ja Celduinilta Evendimen

järveen. Samoihin aikoihin perusti kääpiö Durin Khazad-Dumin

eli Morian kaivokset Nanduhirionin laaksoon. Lenwe luovutti

alueen hänelle, ja solmi ystävyyssopimuksen. Kääpiöt

raivasivat pian tien Moriasta Eriadorin halki Belegostiin ja

Nogrodiin, josta se jatkui aina Elwen valtakuntaan asti.

Paljon tavaraa kulki näitä kääpiöteitä myöten, ja

Salohaltiatkin saivat osuutensa rikkauksista. Lenwen kartanoon

kertyi Nandorin mittapuulla valtavasti aarteita.

Elämäntapaansa haltiat eivät kuitenkaan muuttaneet.

Kääpiöiden kautta Lenwe kuuli uutisia Elwen

valtakunnasta. silloin iski häneen halu saada kuulla uutisia

myös itään jääneistä sukulaisistaan, sillä toisinaan Lenwe yhä

kaipasi takaisin Cuivienille. Tämän kuullessaan Hathaldir,

joka oli urhea ja pystyvä nuorukainen, tarjoutui matkalle. Hän

kokosi 50 halukasta, ja lähti. Nyt lienee paikallaan kertoa

tuonaikaisten Salohaltioiden aseistuksesta. Enimmäkseen

heidän aseensa olivat metsästysjousia, sillä minkään vaaran ei

uskottu heitä uhkaavan. Keihästä käytettiin myös jonkin

verran, mutta miekat olivat todella harvinaisia. Vain kaikkein

mahtavimmilla ruhtinailla oli varaa hankkia kalliit

kääpiömiekat. Haarniska oli käytännössä tuntematon. Vain

Lenwellä oli hieno Mithrilistä tehty haarniska, jonka Durin

oli hänelle lahjoittanut.

Kuljettuaan useiden päivien ajan itään Hathaldir kohtasi

yli tuhat Avari-haltiaa jotka olivat matkalla länteen. He

kertoivat Salohaltioille hirmuisista olioista joita vaelsi

metsissä ja hyökkäili Avarin kimppuun. Kauhistunut Hathaldir

sai kuulla Avari-ryhmän lähteneen etsimään rauhallisempia

asuinalueita. Kuultuaan uutiset Hathaldir kääntyi heti

takaisin varoittaakseen Lenweä. Salohaltioitten tietämättä oli

mustakuningas Melkor palannut Keskimaahan, ja hänen örkkinsä

lisääntyivät ja alkoivat hyökkäillä haltioiden kimppuun.

Hathaldirin ollessa vielä paluumatkalla suuri örkkiarmeija

tunkeutui Eriadoriin. Ne perustivat useita tukikohtia

Sumuvuorille, ja tekivät paljon ryöstöretkiä. Denethor keräsi

kansansa kokoon, ja lähetti avunviestin Lenwelle. Anduinin

laaksossa ei ollut hankaluuksia, joten Lenwe keräsi 500 miestä

ja lähti ottamaan selvää mistä oli kyse. Punasarven solassa

hänet kuitenkin saartoi örkkiarmeija. Koko päivän kestäneen

verisen taistelun jälkeen kaikki haltiat olivat kuolleet.

Eriadorissa Denethor odotti turhaan isänsä apua, ja päätti

lopulta lähteä länteen etsimään turvaa Elwen valtakunnasta.

Hieman yli 1000 soturia perheineen jäi kuitenkin Eriadoriin.

Heidän johtajansa Sador kokosi 800 miestä ja taisteli örkkejä

vastaan. Näiden aseistus oli kuitenkin ylivoimaista, ja

haltiat lyötiin. Sador itse sai surmansa. Jäljelle jääneet

Salohaltiat vetäytyivät Eregionin alueelle. Koko muu Eriador

jäi örkeille. Aikansa hallittuaan örkkien pääjoukko suuntasi

Denethorin perässä Eriadoriin. Monia jäi kuitenkin

Sumuvuorille tuhoamaan Anduinin laakson asutusta.

Ryöstöretket Anduinin länsirannalle alkoivat nyt toden

teolla, mutta juuri siloin palasi Hathaldir. Kuultuaan Lenwen

kuolemasta Hathaldir otti Nandorin päällikkyyden, sillä hänen

isänsä oli kuollut Lenwen rinnalla Punasarvessa. Ensi töikseen

hän hankki kääpiöiltä paljon aseita, sillä juuri aseistuksessa

Salohaltiat hävisivät örkeille. Hathaldirin ohjeiden mukaan

kaikki haltiat muuttivat pois Anduinin länsirannalta

(Lorienista pohjoiseen). Sitten Hathaldir kokosi lopulta

joukkonsa. Kun Valkeiden vuorten soturit ehtivät perille oli

Salohaltioita koolla 7000 soturia. Näiden kanssa Hathaldir

marssi pohjoiseen, ja ylitti yön turvin Otavankalteen.

Seuraavana päivänä havaitsivat tiedustelijat vuorilta

marssivan parintuhanne örkin joukon. Haltijoiden hyökätessä

örkit pakenivat nopeasti kohti vuoria. Salohaltiat vedettiin

suoraan väijytykseen. Yhtäkkiä suuret örkkijoukot ryntäsivät

esiin molemmin puolin haltioita, ja syöksyivät näiden

kimppuun. Ne olivat kaikki hyvin aseistettuja ja kokeneita

sotureita. Tajuttuaan lähes tuhannen haltian kuolleen

ensi-iskussa Hathaldir alkoi perääntyä. Pikkuhiljaa haltiat

painettiin kohti jokea. Tajuten taistelun hävityksi Hathaldir

komensi joukot Dagnirin johdolla ylittämään Otavankalteen.

Itse hän suojasi 300 soturin kanssa vetäytymistä. Jälkijoukko

taisteli hurjasti kunnes muut olivat turvallisesti yli joen.

Silloin he lähtivät itse juoksemaan kohti kahlaamoa. Joukko

örkkejä oli kuitenkin päässyt koukkaamaan, ja Hathaldirin

osasto saarrettiin pienelle mäelle. Tästä epätoivoisesta

taistelusta Salohaltiat ovat sepittäneet monia katkeria

lauluja. Puolessa tunnissa koko osasto oli teurastettu. Niin

kuoli Hathaldir "urhea", Salohaltioiden suureksi suruksi,

kansamme ehkä suurin sankari. Hän surmasi kolmekymmentäkaksi

örkkiä viimeisessä taistelussaan. Otavankalteen taistelu oli

suuri voitto örkeille, mutta heidän omatkin menetyksensä

olivat niin pahat etteivät he voineet jatkaa hyökkäystä.

Dagnir otti nyt johdon Salohaltioiden keskuudessa, sillä

Galion oli vielä liian nuori. Hän piti aina 1000 soturin

osastoa Otavankalteella vahdissa, ja toista saman kokoista

ryhmää reservinä hieman kauempana joelta. Nyt vallitsi usean

vuoden ajan jonkinlainen aselepo, sillä örkkien menetykset

olivat olleet niin suuret, etteivät he vähään aikaan kyenneet

hyökkäämään. Eräänä päivänä Dagnir sai kuitenkin

tiedustelijoiltaan varoituksen. Suuri örkkiarmeija oli

kerääntynyt vuorilla, ja marssi nyt kohti Otavankalletta.

Kahlaamolla Galion oli jo saanut varoituksen, ja oli 2000

miehen kanssa valmiina. Dagnir kokosi nopeasti oman n.3500

miestä vahvan joukkonsa, ja marssi Anduinin länsirantaa pitkin

kohti Otavankalletta, jonne örkit jo hyökkäilivät. Dagnir

saarrosti örkit taitavasti, ja hyökkäsi. Vihollinen joutui

pakokauhuun ja hajosi. Suurin osa örkeistä tapettiin.

Otavankalteen toisen taistelun jälkeen ei Sumuvuorille jäänyt

lainkaan örkejä, sillä eloonjääneet olivat paenneet. Haltiat

olivat vihdoinkin saaneet rauhan. Muinainen loisto ei

kuitenkaan enää palannut alueelle, sillä Eriadorin kääpiötie

oli tuhoutunut eikä kaupankäynti enää toipunut. Tässä

vaiheessa Dagniria alettiin kutsua örkinturmaksi.

Uusi rauhan aika osoittautui kuitenkin pian vain

hengähdystauoksi. Haltioiden parhaat metsänkävijät, jotka

kulkivat kauaksi itään, tiesivät kertoa oudoista kansoista,

jotka vaelsivat kohti länttä. Oli koittanut ihmisten aika.

Avarit olivat opettaneet ihmisille paljon asioita, mutta silti

he olivat Nandorinkin mittapuulla alkeellisia. Pian

ensimmäiset kaksi kansaa saapuivat alueelle, jota myöhemmin

kutsuttiin Calenardhoniksi. He olivat ne Edainin huoneet joita

myöhemmin kutsuttiin Halethin ja Beörin huoneiksi. Salohaltiat

opettivat heitä, ja aseistivat heidät. Ihmiset halusivat

kuitenkin jatkaa matkaa. Silloin haltiat neuvoivat heille tien

Beleriandiin. Heti heidän lähdettyään saapui alueelle kolmas,

edellisiä suurempi ihmiskansa. Myöhemmin heitä kutsuttiin

Hadorin huoneeksi. Nämä ihmiset asettuivat asumaan

Calenardhoniin, ja opittuaan kaiken minkä haltiat suostuivat

opettamaan, he alkoivat viljellä maata. Calenardhonissa kasvoi

vain vähän metsää, ja nyt ihmiset hakkasivat nekin vähät pois.

Haltiat alkoivat suuttua, ja pyysivät ihmisiä lähtemään ja

jatkamaan matkaa länteen. Silloin ihmisten päällikkö, joka

kadehti haltioiden tietoja ja rikkauksia, sanoi ettei häntä

komennellut kukaan, ja karkoitti haltiat Calenardhonista.

Seurasi useita yhteenottoja, kunnes ihmiset lopulta

hyökkäsivät Lenwen kartanolle, ja polttivat sen. Dagnir sai

surmansa kartanoa puolustaessaan. Ihmisten vetäytyessä

takaisin kohti Calenardhonia hyökkäsivät haltiat heidän

kimppuunsa, ja surmasivat monia. Tästä ihmiset kauhistuivat,

ja jatkoivat lopulta matkaansa länteen. Kuullessaan

tapahtuneesta seuraava saman sukuinen kansa lähetti kiireesti

rauhanviestin, ja asettui haltioiden alueiden itäpuolelle.

Heitä kutsuttiin myöhemmin pohjalaisiksi.

Nyt Salohaltiat saivat jälleen lyhyen hengähdystauon,

Pohjalaisten toimiessa puskurina heidän ja uusien

ihmiskansojen välissä. Nämä kiersivät Salohaltioiden alueet

pohjoispuolitse. Hengähdystauko olikin tarpeen, sillä

Salohaltiat eivät enää valinneet yhteistä johtajaa, ja

alkoivat pikkuhilja hajaantua. Hengähdystauko päättyi pian.

Drughuiksi itseään kutsuva kansa saapui Calenardhoniin, ja

pyysi Salohaltioilta lupaa asettua Valkoisille vuorille.

Haltiat myöntyivät, sillä nämä pienikokoiset ihmiset

säälittivä heitä.

Muutama vuosi ehti kulua, kun Valkoisten vuorten etelä-

ja pohjoispuolitse alueelle tunki jälleen uusi kansa. He

olivat tummahiuksisia ja mustanpuhuvia ihmisiä. Sotaisia ja

lukuisia. Neuvoteltuaan keskenään haltiat päättivät luopua

osasta alueistaan vapaaehtoisesti. Nykyisessä Aglarondissa

pidetyssä suuressa kokouksessa sovittiin uusista rajoista,

joita kaikkien tuli kunnioittaa.Drughut, joiden puolta haltiat

kiivaasti pitivät, saivat Andrastin niemen, Druwaith Iaurin ja

Valkoisten vuorten pohjoiset laaksot Dunhargista itään. Uudet

ihmiset saivat nykyisen Anfalasin, Pinnath Gelinin,

Morthondin, Belfalasin vuoret, Adornin,Mustainmaan ja

Länsi-mannun. Haltiat pitivät Belfalasin, Dol Amrothin ja

Ringlon laakson etelässä, Woldin, Lorinandin, Suuren

vihermetsän ja Anduinin laakson pohjoisessa, ja tietysti

Eregionin Eriadorissa. Näin, kun oli kulunut 150 vuotta

ensimmäisien ihmisten ilmestymisestä, Salohaltiat olivat

menettäneet yhtenäisyytensä, ja siirtyneet piileksimään

metsiinsä, menettäen jatkuvasti alueitaan.

Samaan aikaan kun Salohaltiat hipuivat, lännessä tapahtui

suuria asioita. Noldor palasivat siunatusta valtakunnasta

auttamaan Elweä taistelussa Melkoria vastaan. Näihin

taisteluihin otti osaa myös Denethorin kansa, jota alettiin

kutsua Laiquendiksi, eli Viherhaltioiksi. Beleriandin

ensimmäisessä taistelussa Denethor sai useiden sotureidensa

kanssa surmansa, mutta taistelu kuitenkin voitettiin. Sen

jälkeen Vierhaltiat osallistuivat Angbandin saartoon. Dagor

Bracollachissa saarto murtui, ja monia Viherhaltioita kuoli.

Monet Viherhaltiat pakenivat silloin Elwen valtakuntaan, mutta

suurin osa vetäytyi Ossiriandiksi kutsuttuun metsäiseen

maahan. Siellä he olivat turvassa Noldorin valtakuntien

tuhoutuessa toinen toisensa jälkeen. Lopulta Melkorilla oli

hallussaan käytännössä koko Beleriand. Nogrodin kääpiöt

tuhosivat Elwen valtakunnan, ja kuningas itse tapettiin.

Viherhaltiat kuitenkin tuhosivat Nogrodiin palaamassa olleet

kääpiöt. Viimein saapui lännestä Valarin sotajoukko, ja Vihan

sodassa Melkor lyötiin ja vangittiin. Tuossa hirvittävässä

taistelussa koko maa järkkyi, ja Beleriand lukuunottamatta

Ossiriandia jäi veden alle. Nykypäivään asti Viherhaltiat ovat

eläneet Ossiriandissa onnellisina ja turvassa.

Beleriandin uppoaminen vaikutti suoraan myös

Salohaltioiden elämään. Joukko Sindar-haltioita saapui

laivoilla Belfalasiin, ja perusti sinne Edhellondin sataman.

Tätä satamaa salohaltiat myöhemmin käyttivät paetessaan

Valinoriin. Alkuperäisiä salohaltioita oli näihin aikoihin

Belfalasissa enää pari tuhatta, ja heidän asutuksensa

tiivistyi nyt Edhellondin ympärille. Muut alueet luovutettiin

ihmisille.

Eregioniin, joka oli hyvä kauppapaikka Morian

läheisyydessä, saapui parisataa vuotta Beleriandin tuhon

jälkeen paljon Noldoria ja Sindaria. Valtias Celeborn ja

valtiatar Galadriel sekä feänorinhuoneen Celebrimbor ja Echtelwion

johtivat heitä. He perustivat Ost-in-

edhilin kaupungin, joka rikastui lyhyessä ajassa. Pian

paikalliset salohaltiat huomasivat kuitenkin menettäneensä

suurimman osan alueistaan Eldarille. Osa siirtyi Lorinandiin,

mutta monet jäivät kaikesta huolimatta.

Myöskin Vihermetsän ja Lorinandin haltioiden elämä

muuttui. Heidän luokseen saapui paljon harmaahaltioita, jotka

vihasivat Noldoria, syyttäen heitä Elwen valtakunnan tuhosta.

Lorinandiin heitä saapui n.600, ja Vihermetsään yli tuhat.

Näihin aikoihin olivat salohaltiat alkaneet jakautua. Suuri

virta erotti heitä. Sen länsipuolella olot olivat

vakiintuneempia. Haltiat asuivat paikoillaan, ja jopa

viljelivät maata. Vihermetsässä taas elämä oli

alkuperäisempää. Haltiat vaeltelivat mielensä mukaan, vaihtaen

usein asuinpaikkojaan. Heidän joukossaan oli myös Galion. Hän

vaistosi, että tulevaisuus toisi mukanaan monia kriisejä ja

uhkia. Haltioiden pitäisi sen vuoksi valmistautua, ja tulla

yhtenäisemmiksi. He tarvitsisivat samanlaisen johtajan kuin

Lenwe oli ollut. Galionin ajatukset saivat salohaltioiden

joukossa laajaa kannatusta, ja niin he valitsivat itselleen

kuninkaan. Tähän tehtävään valittiin Oropher, sindar-ruhtinas

joka oli naimisissa Celebornin ja Galathilin sisaren kanssa,

ollen näin sukua itselleen Elwelle.

Lorinandilaiset seurasivat pian esimerkkiä, ja valitsivat

sindarilaisen Amdirin kuninkaaksi. Näin salohaltiat olivat

virallisestikin hajonneet kahdeksi, ja pian jopa kolmeksi

valtakunnaksi. Teöl, Dagnirin poika, ei nimittäin lainkaan

pitänyt sindarin tuppaantumisesta Anduinin laaksoon, ja keräsi

yhteen monia samoin ajattelevia jotka hän johti itään, Rhunin

metsään. Tämä tapahtui toisen ajan vuonna 310. Rhunin

metsässä asui jo ennestään Avari-haltioita, jotka tekivät

Teölistä johtajansa.

Oropher, joka inhosi kääpiöitä, siirtyi kansoineen

pikkuhiljaa pohjoiseen, ja asettui lopulta Synkmetsän

vuorille, ja niiden ympäristöön. Täällä he elivät

rauhanomaisesti tuhansia vuosia, samaan aikaan kun etelässä

käytiin suurta sotaa sormuksista joita Eregionin haltiasepot

olivat Celebrimborin ja Annatarin johdolla takoneet. Annatar

nimittäin paljastui Sauroniksi, mustaksi ruhtinaaksi, joka

halusi sormusten avulla hallita haltioita. Kun nämä eivät

suostuneet hänen valtaansa, hyökkäsi Sauron Eriadoriin,

vallatakseen maan. Kiivaan taistelun jälkeen Sauron valtasi

Eregionin, ja surmasi Celebrimborin. Galadriel ei ollut

Eregionissa, hänet oli Annatarin toimesta karkoitettu sieltä

hieman aiemmin Lorinandiin, jossa hän hankki itselleen

salohaltioiden joukossa suurta arvovaltaa. Amdirin poika

Amroth vei Lorinandin joukot mukaan sotaan, ja osallistui

ratkaisutaisteluun, jossa Noldorin kuningas Gil-Galad ja

ihmisten saarelta Numenorista saapuneet apujoukot löivät

Sauronin. Eregion oli kuitenkin tuhoutunut, eikä sitä enää

rakennettu uudestaan. Elrond "puolhaltian" johdolla

selviytyneet muuttivat Imladris nimiseen laaksoon. Myös osa

salohaltioista seurasi häntä, mutta useat muuttivat

Lorinandiin. Niin sai loppunsa tuhansia vuosia vanha

salohaltia-asutus Eregionissa.

Loput toisesta ajasta kuluivat rauhallisesti salohaltia

valtakunnissa. Etelästä kantautui kuitenkin hälyyttäviä

uutisia. Numenorin saaren merikuninkaiden valta lisääntyi

rannikoilla. He perustivat suuria kivikaupunkeja Anduinin

alajuoksulle, ja alistivat laajat alueet valtaansa. Aivan

Edhellondin lähelle, nykyisiin Anfalasiin ja Dol Amrothiin,

perustettiin siirtokuntia. Mustainmaalaiset vastustivat

Numenorilaisten etenemistä, ja monia suuria taisteluja

käytiin. Merikuninkaiden ylivoimaisten aseiden edessä

paikalliset joutuivat kuitenkin lopulta alakynteen. Näihin

aikoihin Numenorilaiset alkoivat palvoa pimeyttä, ja

raahasivat Keski-maan ihmisiä alttareilleen uhrattavaksi.

Viimein Numenorin kuninkaaksi tuli Tar-Calion, ahnein ja

vallanhimoisin kaikista merikuninkaista. Juuri hänen aikanaan

sai alkunsa pimeyden palvonta. Rannikoilla vaino paheni, ja

paljon ihmisiä sai surmansa. Tar-Calionin tullessa vanhaksi,

niinkuin ihmiset aina tulevat, hän alkoi pelät„ kuolemaa, ja

janota ikuista elämää. Niin sai alkunsa suunnitelma maailman

valloittamiseksi. Tar-Calion keräsi valtavan armeijan.

Pääjoukon kanssa hän purjehti Valinoriin, mutta pienempiä

osastoja lähetettiin Keski-maahan sotaruhtinas Haldimir "kauniin"

komennossa. Ereinion Gil-Galad sai tietää tästä, ja kokosi joukkonsa.

Myös salahaltioille lähetettiin kehoitus lähteä sotaan

etelään. Viestin viejä tapasi salohaltiat kuitenkin jo

marssilla, 10 000 miestä Oropherin ja 5000 Amdirin komennossa.

Edhellondista oli nimittäin tullut hätäviesti. Suuri armeija

lähestyi kaupunkia, jonka sisään salohaltiat linnoittautuivat.

Numenorilaiset aloittivat piirityksen, mutteivat onnistuneet

valtaamaan satamaa. Sotatoimet keskeytti valtava

luonnonmullistus. Jotkut sanovat itsensä Iluvatarin

aiheuttaneen sen. Yhdessä hirveässä päivässä meri nielaisi

Numenorin saaren, ja Tar-Calionin laivaston. Vain joukko

haltiamieliä pelastui. Heidän johtajansa oli Elendil. Keski-

maan Dunedain liittyivät nyt joko Elendiliin tai Haldimiriin.

Haldimir ja prinssi Gainor asettuivat Umbariin. Elendil

perusti Eriadoriin Arnorin kuningaskunnan, ja hänen poikansa

Isildur ja Anarion perustivat Gondorin Anduinin alajuoksulle.

Rauha vallitsi nyt Keski-maassa yli 100 vuotta, kunnes

Haldimir, ja hänen musta valtiaansa Sauron olivat mielestään

kyllin vahvoja. Silloin he hyökkäsivät Gondoriin, ja Isildur

pyysi apua Elendililtä. Tämän uhan edessä Gil-Galad ja Elendil

muodostivat ns.viimeisen liiton haltioiden ja ihmisten

v„lille. Myös salohaltiat saapuivat: Oropher ja hänen poikansa

Thranduil mukanaan lähes 12 000 soturia, Amdir ja hänen

poikansa Amroth mukanaan 6000 soturia, viherhaltiat herransa

Älwen komennossa, 5000 miestä, ja Teöl 3000 miehen kanssa.

Yhtynyt armeija marssi kohti Sauronin maata, Mordoria. Parin

pienemmän taistelun jälkeen käytiin päätaistelu Dagorladilla.

Haldimir hyökkäsi 120 000 sotilaan kanssa liiton 56 000

vastaan. Gil-Galadin johtama keskusta torjui päähyökkäyksen,

mutta oikealla sivustalla Lorinandilaiset lyötiin. Amdir ja

monet muut saivat surmansa. Haldimir yritti käyttää syntynyttä

läpimurtoa hyväkseen, ja saartaa Gil-Galadin. mutta Älwe

siirtyi nopeasti reserveineen paikalle, ja yhdessä Gilthmirin

Dunedainin kanssa torjui vihollisen. Tästä Gilthmiristä

polveutuivat myöhemmin Dol-Amrothin suuriruhtinaat. Taistelu

jatkui kiivaana, ja liiton armeijan vasen sivusta saarrosti

lopulta vihollisen, jonka oikea sivusta tuhoutui kokonaan.

Voitettuaan Dagorladissa armeija alkoi piirittää

Morannonia. Pitkän piirityksen jälkeen päätettiin suorittaa

rynnäkkö. Ennenkuin Gil-Galad ehti antaa hyökkäyskäskyn, iski

hänen ylipäällikkyyttään vastustava Oropher koko voimallaan

muuria vastaan. Salohaltioiden rynnäkkö vei heidät suurista

menetyksistä huolimatta muurin harjalle, jonne Oropher itse

kiipesi ensimmäisenä. Siellä h„n kohtasi Haldimirin, joka

surmasi hänet. Perässä tuleva noldorin ruhtinas Gildor Inglorion

surmasi sitten Haldimirin ja valtasi Elrondin joukkojen kanssa

linnan.

Nyt armeija eteni Barad-Durin edustalle, ja pitkä

piiritys alkoi. Amroth johti Lorinandilaisia, ja Thranduil

Vihermetsän sotureita. Piiritys huipentui hurjaan taisteluun

Sauronin, Gil-Galdin ja Elendilin välillä. Elendil ja Gil-

Galad saivat surmansa, mutta Elrond ja Isildur surmasivat

Sauronin. Barad-Dur antautui.

Niin sota oli viimein lopussa, ja Sauron iäksi tuhottu,

niinkuin luultiin. Salohaltiat palasivat omiin maihinsa.

Heidän menetyksensä sodassa olivat olleet valtavat. Thranduil

siirtyi kansoineen aivan Vihermetsän pohjoisosaan, ja sinne

rakennettiin kääpiöiden avulla kauniit salit, joissa Thranduil

piti hovia. Sanotaan että Thranduilin salien mallina oli itse

Menegroth, Elwen tarunhohtoinen kaupunki. Nyt salohaltioiden

elämä pysyi pitkään ennallaan. Yli tuhanteen vuoteen ei

alueella käyty sotia, ja kaikki maat vaurastuivat.

Pohjalaisten määr„ kasvoi, ja heitä alkoi muuttaa Celduinin

yli pohjoiseen, kohti Pitkäjärveä ja Ereboria. Samoihin

aikoihin alkoi Lorinandin kuningas Amroth asua puuhun tehdyllä

lavalla, eli Fletillä. Tapa levisi pian koko kansan

keskuuteen. 1050-luvulla alkoi Anduinin laakso täyttyä

ihmisistä. Aiemminkin siellä oli asunut muutamia

mustainmaalais-sukuisia kansoja, mutta nyt etelästä alkoi

työntyä pohjalaisia, ja pohjoisesta outo itäläisille sukua

oleva kansa, joka asettui lähinnä vuorille. Salohaltiat

luopuivat muodollisestikin alueen hallinnasta, ja vetäytyivät

metsiinsä.

v.1200 nousi pohjoisessa Angmarin valtakunta, ja valtasi

pian myös Anduinin laakson pohjois-osat. Örkit asettuivat

lukuisina Sumuvuorille, ja perustivat mm.Gundabadin vuorelle

kaupungin. v.1409 Angmar valtasi lähes koko Eriadorin, jolloin

Lorinandista lähti 1500 miehen armeija apuun. Angmarin joukot

ajettiin takaisin, ja v.1975 Gondorin armeija tuhosi koko

valtakunnan. Örkit jäivät kuitenkin sumuvuorille. Hieman

aiemmin, 1800-luvulla, Thranduilin naapuri oli muuttunut.

Vaunumiehiksi kutsuttu kansa oli tunkeutunut Rhovanioniin, ja

vallannut Pohjalaisten maat. Suuret joukot Pohjalaisia pakeni

Anduinin laaksoon, eteläiseen Vihermetsään ja Celduinin yli.

Näihin aikoihin asettui myös Noita Amon Lhancille, ja alkoi

asuttaa Vihermetsää pahoilla olennoillaan. Suuret joukot

hämähäkkejä asettui jopa salohaltioiden alueille. Olosuhteet

pohjoisessa muuttuivat nyt nopeasti. Pitkäjärvelle

perustettiin Esgarothin kaupunki. Jokin hirviö nousi Moriassa,

ja kääpiöt pakenivat. He asettuivat Esgarothista pohjoiseen,

Ereborille, josta tuli suuri kääpiöasumus. Morian tapahtumat

vaikuttivat myös Lorinandiin, josta pakeni paljon kansaa

siunattuun valtakuntaan. Myös Amroth lähti, rakastettunsa

Nimrodelin vaatimuksesta, mutta hukkui Belfalasin lahteen.

Salohaltiat pyysivät nyt Galadrielia ja Celebornia

hallitsemaan Lorinandia, ja he suostuivat. Galadrielilla oli

taikasormus, jonka avulla Lorinandista tuli eräs maailman

kauneimmista paikoista. Maata alettiin kutsua Lothlorieniksi.

Celeborn rakennutti puihin Caras Galedonin kauniin kaupungin.

Tänä mullistusten aikana sai myös loppunsa Belfalasin

haltia-asutus, kun viimeisetkin asukkaat matkustivat meren yli

Valinoriin. Kun Lothlorien alkoi Celebornin johdossa eristy„

muusta maailmasta, oli kehitys Thranduilin luona kulkemassa

aivan päinvastaiseen suuntaan. Thranduil solmi hyvät suhteet

Esgarothilaisiin, ja alkoi tuoda paljon viiniä ja muuta

tavaraa maahansa. Välittäjänä toimivasta Esgarothista kehittyi

merkittävä kauppakaupunki.

v.2300 alkoi Balchothiksi kutsutun valtavan kansan vyöry

länteen. Kuningas Bladorthinin Avari-haltiat vetäytyivät

heidän edellään. v.2308 solmittiin liitto Bladorthinin, Teölin

ja Ythlingeiksi kutsutun pohjoisen kansan kanssa. 2311 käytiin

suuri taistelu, jossa liittokunta lyötiin, ja Bladorthin sai

surmansa. Ythlingit ajettiin pohjoiseen, ja Avarit liittyivät

salohaltioihin, jotka vetäytyivät takaisin Rhunin metsään.

Balchoth jatkoivat kulkuaan, ja asettuivat lopulta Celduinin

eteläpuoleisille maille. Pian yhtyneet Gondorilais-pohjalaiset

joukot kuitenkin löivät heidät, ja Balchoth ajettiin takaisin

itään. Celduinin eteläpuoliset alueet autioituivat.

Nyt tilanne salohaltia-alueilla rauhoittui pitkäksi

aikaa. Noidan vaikutusvalta Vihermetsässä lisääntyi, ja

pohjalaisia asettui sinne pysyvästi. Oikeastaan tärkein

tapahtuma oli lohikäärme Smaugin saapuminen Ereborille. Se

tuhosi alueen kääpiö ja ihmis-asukkaat, ja julisti Ereborin

omakseen. Seuraava tärkeä vuosi salohaltioiden historiassa oli

2941, jolloin valkoinen neuvosto ajoi salohaltioiden

avustamana noidan pois linnastaan. Samana vuonna örkit

yrittivät kuninkaansa Bolgin johdolla ottaan vallan

pohjolassa, kun lohikäärme oli saanut surmansa. Kääpiöiden,

Esgarothin ja Thranduilin yhtyneet joukot kuitenkin löivät

Bolgin, ja tuhosivat lähes koko örkkiarmeijan. Kääpiöt

asettuivat takaisin Ereborille.

Hengähdysaika jonka Vihermetsä sai, oli kuitenkin vain

lyhyt. Noita oli nimittäin ollut Sauron, joka oli jälleemn

palannut. Pian hänen joukkonsa valtasivat Amon Lhancin

uudelleen, ja tekivät siitä jälleen hirveän paikan.