Joukot lähtevät liikkeelle
Aamu oli kuuma, aivan uskomattoman kuuma. Pelargiriin pikkuhiljaa kevään aikana kootut joukot seisoivat siisteissä riveissä satamassa. Koko Pelargirin väestö oli kokoontunut katsomaan mitä oli tekeillä. Harvoin oli nykyisin tilaisuus nähdä näin valtavast i joukkoja yhdessä. Peräti 18 000 sotilasta oli järjestäytynyt satamaan. Yön aikana Anduinille oli kerääntynyt valtavasti laivoja, koko Gondorin sotalaivasto. Lähimpänä yleisöä, kaiken huomion keskipisteenä, oli Anorienin ensimmäinen prikaati vaaleanpunai sissa univormuissaan. Koko yleisö ihmetteli prikaatin kokoa, tietämättä että siihen oli puolivuotta sitten liitetty kolmas pataljoona, jota armeijan sisällä kutsuttiin legioonaksi. Legioonan miehet olivat kaikkialta ympäri Gondoria, ja he olivat todellist a valioväkeä. Kolmen pataljoonan vahvuisen prikaatin oli tarkoitus toimia armeijan shokkiyksikkönä, jonka uskomattomaan voimaan koko muu armeija tukeutuisi. Legioonan kolmatta komppaniaa kutsuttiin puolivirallisesti Eriadorin komppaniaksi, sillä puolet se n miehistöstä oli Eriadorilaisia, tosin suurin osa Tharbadista.
Gilfanas seisoi ryhdikkäänä joukkueensa edessä, tuskallisen tietoisena kuumuudesta ja rivistön huonosta järjestyksestä. Hän oli 21 vuotias toinen upseeri, ja saanut siirron prikaatiin Tharbadin joukoista vasta neljä kuukautta sitten. Kreivi Gunthar vilka isi häneen aina välillä otsaansa rypistäen. Suurin osa joukkueesta oli kovia veteraaneja, ja Gilfanas tiesi miten epäilevästi he suhtautuivat uuteen joukkueenjohtajaansa. Samassa hän huomasi nopeasti rivistön editse ratsastavan hahmon, joka tuli suoraan k ohti. Sotaruhtinas ja kreivi Hallatan, armeijan komentaja ja sotilaidensa puolijumala. Mies joka sotilaat seuraisivat vaikka helvettiin. Gilfanas tiesi että häntä he eivät seuraisi edes lähimpään pubiin. Mutta silti... " Rivit kuntoon", sotilaat kuulivat hänen huutavan, ja vilkuilivat toisiaan pilkallisesti. Jotkut jopa nauroivat. Ja samassa Movat kääntyi. Kersantti Movat, mies joka oli ollut armeijassa ikuisuuden, ja jonka lukuisat arvet kertoivat siitä. Movat, jota joukkue kunnioitti seuraavaksi eniten Hallatanin jälkeen. Movat, jota he kaikki pitivät joukkueen todellisena johtajana. Movat, jonka taistelutaidon ylitti vain hänen voimansa. Joukkueen vara-päällikkö ja prikaatin ykkössotilas ilman muuta. " Repikää ryhtiä", hän karjaisi, " kreivi tulee". Ku in taikaiskusta rivistöt olivat viivasuorat, ja joka mies asennossa. Gilfanas huokaisi helpotuksesta, ja teki kunniaa kun Sotaruhtinas ratsasti ohitse. Hallatan hymyili nuorelle upseerille rohkaisevasti, tervehti vanhaa tuttuaan Movatia, ja oli samassa po issa.
Toinen ratsastaja kuitenkin lähestyi. " Cas", huudahti Gilfanas ilahtuneena. Hänen Osgiliathilainen ystävänsä Cassian pysäytti ratsunsa joukkueen kohdalle. " Kauanko me vielä odotellaan", Gilfanas kysyi. Cassian oli Toisena upseerina Hallatanin esikunnas sa, ja tiesi aina mitä oli tekeillä. " Lähdemme samantien. Ensimmäiset laivat saivat juuri merkin aloittaa lastauksen. Tulin vain toivottamaan onnea", sanoi Cassian ja hymyili myötätuntoisesti. Hän tiesi miten Cardolanista kotoisin oleva Gilfanas pelkäsi merta. " Siirrymme laivoilla Tol Falasille odottamaan merkkiä kuninkaalta". Sitten Cassian jo käänsi hevosensa ja kiiruhti pois. " Lähdemme aivan heti", sanoi Gilfanas takanaan seisovalle aliupseerille Dixasille. Dixas oli yhtä nuori ja kokematon kuin Gilfanaskin, ja kotoisin Tharbadista. He tulivatkin hyvin toimeen, molempien ymmärtäessä miltä toisesta tuntui. Dixas laittoi sanan eteenpäin, ja koko joukkue alkoi valmistautua. Pian komppanian päällikkö, Delaatti Fandal tuli juosten joukkueelta toisen luo, huutaen samalla käskyjä. " Gilfanas, sinun porukkasi viimeisenä laivaan. Jää yhden ryhmän kanssa kannelle". Gilfanas teki kunni aa, ja joukkue siirtyi Hargonin ja Colhasin joukkueiden jäljessä yhteen laivaston suurista kaleereista.
Armeijan siirtyminen Tol Falasille sujui ilman välikohtauksia, ja saarella aloitettiin kova harjoitusohjelma. Tol Falasin suojaksi rakennetun linnoituksen valtausta harjoiteltiin päivä toisensa jälkeen. Pataljoona oppi suorittamaan rynnäkön tikkaiden ja köysien kanssa, kapuamaan ylös muuria ja käymään katutaisteluja. Movat ja muutamat muut veteraanit olivat ennenkin olleet vastaavissa tositilanteissa, ja heidän juttujaan kuunneltiin nyt tarkasti. Kaikilla tuntui olevan oma ideansa siitä mihin tälläisiä h arjoituksia tarvittiin. Useimmat veikkasivat Umbaria. Erään miehen idea iskusta meritse Angmarin kimppuun hylättiin heti. Eräänä aamuna Gilfanas sai kuitenkin tilanteesta varmuuden, kun pataljoonan upseerit kutsuttiin kokoon.
Eriadorin komppanian upseerit saapuivat yhdessä suureen komentotelttaan. Fandal oli erittäin kokenut ja luotettava Delaatti, joka olisi jo aikaa sitten saanut oman pataljoonan, muttei halunnut jättää komppaniaansa. Hän oli ilman muuta Guntharin jälkeen p ataljoonan upseereista seuraava. Ensimmäinen upseeri Hargon oli toiminut Guntharin ja Fandalin kanssa jo kymmenen vuotta, ja oli heidän hyvä ystävänsä. Hän oli myöskin komppanian vara-päällikkö. Toista joukkuetta johti Toinen upseeri Colhas. Hän oli nuori ja melko hiljainen mies, jonka kanssa Gilfanas tuli toimeen hyvin. Myöskään Colhasilla ei ollut juurikaan taistelukokemusta, tosin hän oli kerran joutunut partioretken aikana taisteluun Rhunin järvellä. Nämä upseerit kuvasivat legioonaa loistavasti. Se o li sekoitus uutta ja vanhaa, kokemusta ja nuoruuden intoa.
Kaikki muut upseerit olivat jo teltassa kun he saapuivat. Kreivi Windrew, prikaatin komentaja, oli Guntharin kanssa pitkän pöydän päässä. Molemmin puolin pöytää istuivat pataljoonan muut upseerit: adjutantti, Delaatti Haden, ensimmäisen komppanian päälli kkö Talarm, toisen komppanian päällikkö Calden, neljännen komppanian päällikkö, pohjalainen Holdred, jousikomppanian päällikkö Salmir ja heidän joukkueenjohtajansa. Myös prikaatin esikunnan päällikkö, Delaatti Orlen oli paikalla. Holdredin komppaniaa kuts uttiin toisinaan Rhovanionin komppaniaksi, koska ainakin yksi neljäsosa sen miehistöstä oli pohjalaisia. " Hyvät herrat", aloitti Windrew, yksi Gondorin rikkaimmista miehistä. Hänessäkin oli pohjalaista verta. " Olen saanut hänen ylhäisyydeltään, kreivi Hallatanilta käskyn saattaa kaikki upseerini tilanteen tasalle. Kuningas Telumehtar on ottanut yhteen Har adilaisten kanssa Harnenilla. Olemme nyt myös käytännössä sodassa. Tiedän että meidän armeijamme tarkoituksesta on ollut liikkeellä paljon huhuja, jotkut niistä hyvin lähellekin osuneita. Hyökkäämme Umbariin. Orlen, sinä voit kenties selittää suunnitelmaa tarkemmin". Orlen, lyhyt tumma mies, nousi seisomaan. " Niin, kuningas on todellakin ottanut yhteen Haradin ratsuväen kanssa Harnenin kahlaamolla. Ensimmäinen Ithilienin prikaati torjui n.3000 kevyen ratsumiehen hyökkäyksen, ja Calenardhonin toinen heitt i vastahyökkäyksellä vihollisen takaisin joen yli. Omat menetykset olivat 120, vihollisen n.900". "Mitkä ovat meidän ja vihollisen tarkat vahvuudet alueella", keskeytti Delaatti Haden. " Kuninkaalla on tällä hetkellä 57 000 miestä armeijassaan. Kenraali H aldemir on marssilla sinne 12 000 sotilaan kanssa". Kun Haldemir mainittiin, upseerit vilkaisivat toisiaan. Hän oli prikaatin entinen komentaja, ja heidän suosikki kenraalinsa. Gilfanaskin oli tavannut Haldemirin paria kuukautta aiemmin harjoitusleirillä, jota kenraali oli vetänyt. Henkilökohtaisesti hän piti Windrewista paljon enemmän. " Lisäksi 3600 ratsumiestä lähti eilen Ostohirin komennossa Pelargirista. Käskynhaltija Hurin on alkanut koota joitakin miliisi-prikaateja, koska meidän poistuttuamme rann ikoiden turvana on vain kaksi vakinaista prikaatia. Pohjoinen armeija on ja pysyy Morannonilla. Haradin Harnenin-armeijassa arvioidaan olevan n. 100 000 sotilasta, ja tiedämme että toista, n.40 000 miehen armeijaa kootaan etelämpänä. Turfanin armeija on i lmeisesti myös lähestymässä Harnenia n.45 000 vahvuisena. Lisäksi Umbarin joukot ovat matkalla sinne n. 30 000 vahvuisina". Tätä seurasi kohahdus, kun suurin osa upseereista tajusi kuninkaan ja Hallatanin suunnitelman. " Aivan", nyökkäsi Orlen tyytyväisenä. " Suunnitelma, joka on nimeltään Taivaan nuoli, astuu minä päivänä tahansa voimaan. Kuningas on Harnenilla armeijoineen, ja vetää kaikki viholliset kimppuunsa. Koska he tulevat eri aikoina, voi hän toivottavasti lyö dä ne yksitellen. Samaan aikaan jää Umbar vaille puolustusta. Meidät kuljetetaan laivoilla salaa sinne, ja valtaamme heikosti puolustetun kaupungin rynnäköllä. Umbarin laivasto tuhotaan satamaan. Tässä vaiheessa Umbarin armeija tietysti kääntyy takaisin, ja hyökkää meidän kimppuumme. Silloin me olemme kuitenkin jo valmiina, ja lyömme heidät. Ja joka tapauksessa meillä on meri hallussamme, joten voimme aina tiukan paikan tullen vetäytyä takaisin Gondoriin. Me kaikki tiedämme miten vahvat asemat Harnenin ar meijalla on, joten haradilaiset eivät ikinä pysty lyömään heitä". Upseerit olivat nyt innoissaan. Suunnitelma oli loistava. He näkivät jo edessään Gondorin suuruuden päivien paluun. Myös Gilfanas alkoi innostua. Jos tälläinen isku pystytään suuntaamaan Um bariin, se voidaan varmasti tehdä myös Angmariin. Ja jos kaikki menisi pieleen, Pohjoinen armeija voisi yhä puuttua peliin. Itärajalla oli nykyisin rauhallista.
Marssi Umbariin
Gilfanas heräsi siihen, kun joukkueen lähetti, Anfalasista kotoisin oleva Dynian niminen nuori sotamies ravisteli häntä. " Herätys, upseerit käskettiin kannelle", kuului vaimea ääni. Sitten Dynian oli jo poissa. Hämärästi Gilfanas tajusi ettei laiva enää keinunut, ja ponnahti ylös lattialta, jossa hän muun joukkueen seurassa oli nukkunut. Muutama mies kohotti päätään ja katsoi häneen kysyvästi, mutta nuori cardolanilainen ei sanonut sanaakaan kiivetessään ylös tikkaita pois laivan miehistösuojista. Ulkon a oli vielä pimeää, ja tähdet loistivat kirkkaina, oltiinhaan etelässä. Tähdet olivat Gilfanasille outoja. Hän tunnisti ainoastaan Taivaan miekkamiehen ( Telumehtarin) tutun sirpin, ja joitakin sen lähi tähdistöjä. Kaukana aivan taivaanrannassa loisti pie ni valo, ja koko laivan miehistö tuntui tuijottavan sitä. Heidän ympärillään näkyi jokasuunnalla laivojen tummia hahmoja, ja monet vasta heittivät ankkureitaan veteen. Koko Gondorin sotalaivasto ankkuroi. Vasemmalla häämötti jotakin tummaa, ja Gilfanas ta jusi sen olevan maata. Tähtien asennosta päätellen keskiyö oli vasta ylitetty. Gilfanas meni laidan viereen, ja siellä hänen seuraansa liittyi laivan kolmas upseeri, mukava nuori ethirilainen. " Mikä tuo valo on. Onko tiedustelualuksille sattunut jotakin" . Meriupseeri kääntyi katsomaan häneen. " Se on Umbarin lahden suuta vartioiva linnoitus. He pitävät tornin huippua majakkana". Vasta nyt Gilfanas tajusi että he olivat perillä. Umbarin lahti. Taistelu alkaisi tänään.
" Mutta eikö se linnoitus varoita tulostamme", sai hän viimein sanottua, ja tajusi samalla itsekin vastauksen. " Pienemmät alukset vievät juuri iskuryhmää linnoituksen lähelle", vastasi merimies. " Ei se tosin ole kovin häävi linnoitus. Peräisin kuulemma Numenoren ajoilta. Ei pitäisi olla teidän kavereillenne kovinkaan kova vastus". Ja sitten, ajatteli Gilfanas, laivasto hyökkäisi mereltä ja armeija maalta. " Miten paljon Gondorilla on sotalaivoja verrattuna Umbariin", hän kysyi. " Voitteko te lyödä heid ät". Merimies näytti mietteliäältä. " Se onkin suunnitelman heikko kohta. Voimme voittaa Umbarin laivaston vain jos pääsemme yllättämään sen. Meillä on mukanamme 120 taistelualusta, ja joitakin täytyy jättää myös kuljetusosaston suojaksi. Umbarilla on vii meisten tiedustelutulosten mukaan yli 200, mutta jos yllätämme heidät satamassa, onnistumme ilman muuta. Ylivoimasta ei ole niin suurta hyötyä ahtaassa satama-altaassa". "Upseerit kokoon", kuului komentosillalta kreivi Guntharin vaimea huuto.
Gilfanas tervehti meriupseeria ja kiiruhti sitten Guntharin luokse. Fandal, Hargon, Colhas, ja Holdred upseereineen olivat jo paikalla. Muut komppaniat olivat toisessa kuljetusaluksessa. Colhasin ilme oli kireä, mutta muut, kokeneemmat upseerit näyttivä t vain helpottuneilta. Odotus oli viimein ohi. " No niin", sanoi Gunthar äänekkäästi, hiljentäen muut upseerit. " Olemme Umbarin rannikolla, ja siirrymme tunnin kuluttua maihin. Vasemmalla näkyvä ranta on Umbarin niemi, jonka halki tulemme suorittamaan va ikean yömarssin kolmea eri reittiä käyttäen. Tavoitteena on se, että olemme auringon noustessa Umbarin muurien edustalla, ja heidän huomaamattaan. Tiedän ettei yömarsseja ole juuri harjoiteltu, joten pitäkää erityisesti silmällä sitä ettette eksy. Tuossa on kartta josta voitte kopioida reitin itsellenne". Kreivi ojensi Fandalille kartan, josta upseerit kopioivat reitin samalla kun Gunthar jatkoi puhettaa. " Eteen lähetetään pieniä ratsupartioita, jotka yrittävät varmistaa ettei pääjoukkoa nähdä. Meidän pr ikaatimme marssii oikeanpuoleista reittiä yli Länsikukkuloiden. Kuljemme osaston etummaisena, ja Windrew määräsi minut huolehtimaan etujoukosta. Haluan kaksi joukkuetta kulkemaan n. kilometrin muiden edellä. Joukkueille väliä n.kaksisataa metriä. Fandal, keitä haluat kärkeen". Kokenut Delaatti mietti hetken. " Holdredilta Daimenin joukkueen, ja meiltä Gilfanas olisi omiaan siihen hommaan", Gunthar nyökkäsi hyväksyvästi. He molemmat ajattelivat samaa asiaa. Pataljoonan kokemattomimmat upseerit kärkeen nyt, kun ei ollut mitään vaaraa. Antaa poikien hankkia kokemusta, ratsuväen partiot kyllä huolehtivat siitä ettei vihollisia ole lähelläkään. Ja olisihan Movat kuitenkin mukana kaiken varalta.
Vene lipui pimeässä eteenpäin. Gilfanas oli keulassa, heti Alcenin takana. Alcen oli kokenut ethirilainen korpraali, ja kotipaikkansa vuoksi erittäin tottunut veneisiin. Hän oli Dixasin ryhmän varajohtaja, mikä oli jälleen osoitus Guntharin ovelasta koke muksen ja nuoruuden sekoittamis-systeemistä. " Kivi oikealla", sanoi Alcen vaimeasti, ja vene siirtyi vasemmalle. Gilfanas kurkki korpraalin selän takaa, ja näki että he olivat jo aivan rannassa. Rannalla seisoi pitkä kypäräpäinen hahmo, ja sen takana use ita muita. Alcen loikkasi yli laidan ja kiskoi veneen rantaan. Gilfanas ja Daimen seurasivat häntä kastelematta edes jalkojaan. Gilfanas toi tullessaan Alcenin keihään ja kilven, ja ojensi ne korpraalille. Sitten hän huomasi että rannalla seisova hahmo ol i kreivi Hallatan. Gilfanas viittasi Daimenin mukaansa, ja jätti Dixasin järjestelemään maihinnousevaa ryhmäänsä. Movat seurasi itseoikeutetusti upseereita. Kolmikko ohitti Sotaruhtinaan, joka tuijotti mietteliäänä maihinnousevia etujoukkojaan, ja nousi kauniilta hiekkarannalta ylös korkealle rantatörmälle. Taivaanrannan takaa nouseva kuu alkoi luoda valoaan, ja kolmikko tutki ympäristöä. Gilfanas tunsi miten jännitys sai hänessä vallan. Laivasto oli heidän alapuolellaan pienellä lahdella, ja vesi oli ny t täynnä joukkoja kuljettavia veneitä. Hiljainen airojen kitinä kuului hyvin pimeyden keskeltä.
Törmän päältä lähti kapea tie ylös idässä kohoaville kukkuloille. Jossain niiden toisella puolella oli Umbar. " Kumpi menee edellä", kysyi Daimen, ja hänen äänensä kuulosti hermostuneelta. " Mene sinä", sanoi Gilfanas heti, hieman liiankin nopeasti. " Va ihdetaan kahden tunnin välein". Daimen ja Movat nyökkäsivät hyväksyvästi. Neuvottelu taukosi alkuunsa kun pitkä hahmo saapasteli ylös rinnettä muutamia sotilaita perässään. He kaikki tunnistivat heti kreivi Hallatanin määrätietoiset askelet. " Mitä kokous ta te vielä täällä pidätte", huusi sotaruhtinas piittaamatta lainkaan määrätystä hiljaisuudesta. " Ratsupartiot lähtivät jo parikymmentä minuuttia sitten. Painukaa perään". Hiukan järkyttyneenä siitä että hänelle huudettiin, Gilfanas teki kunniaa. " Dynia n", hän sanoi vaivautumatta katsomaan oliko lähetti lähistöllä, " hae molemmat joukkueet tänne. Ja pidä kiirettä". Juoksevat askelet kertoivat että Dynian oli jo matkalla. "Valkea tornikin kaatuu ennemmin kuin Dynian laiminlyö tehtävänsä", naurahti Movat. Kreivi oli siirtynyt hieman kauemmaksi, ja nuoret upseerit saivat jälleen henkeä.
Rinteestä alkoi kuulua askeleita, ja pian Dynian kompasteli pimeyden keskeltä. Joukkueet tulivat heti hänen perässään Daimenin vara-päällikön, kersantti Cartenin johdolla. Daimen ja Carten laittoivat nopeasti oman joukkueensa marssijärjestykseen, ja läht ivät liikkeelle. Kolmannen joukkueen miehet tuijottivat heidän peräänsä kunnes pimeys nielaisi joukkueen. Gilfanas odotti vielä muutaman minuutin, ja viittasi sitten joukkueensa liikkeelle. Ringlon laakson korpiseuduilta kotoisin olevat serkukset Asgen ja Elden, molemmat kokeneita sotilaita ja metsästäjiä, lähtivät tunnustelijoiksi. Heillä oli poikkeuksellisesti aseinaan jouset. Hieman heidän perässään tuli Gilfanas Dynianin ja joukkueen torvensoittajan Morgilin kanssa. Sitten ensimmäinen ryhmä kokeneen C eltarin komennossa, jota seurasivat Dixasin toinen, Guldorin kolmas ja Mirdanin neljäs ryhmä. Movat kahden jousikomppanian miehen kanssa piti perää. Hän itse oli ehdottanut juuri tätä järjestelyä.
N. kello 4 yöllä Gilfanasin joukkue oli kärjessä. Marssivauhti oli ollut todella kovaa, ja neljässä tunnissa oltiin edetty juuri tavoitellut kaksi kolmasosaa. Perillä Umbarin muurien edustalla pitäisi olla kuudelta, niin että aikaa jäisi vielä rauhassa p rikaatien järjestelemiseen. Tämä mielessään Daimen ja Gilfanas suorastaan lensivät eteenpäin, tietäen armeijan seuraavan Hallatanin valvonnassa vähintään yhtä lujaa. Molemmat joukkueenjohtajat halusivat nyt välttää Hallatanin moitteet jos vain suinkin mah dollista. Kuu loisti yhä taivaalla, luoden edes jonkin verran valoa kapealle tielle jota joukkue marssi. Edessä oli risteys. Oikealla puolella kohoavilta kukkuloilta laskeutui alas pieni tie, ja liittyi suurempaan tiehen. Asgen ja Elden vilkaisivat nopeas ti tien pintaan, ja näkivät ratsupartion jättämän nuolen, joka viittasi vasemmalle. Viitaten joukkuetta seuraamaan molemmat jatkoivat matkaa. Joukkue seurasi, ja jätti risteyksen taakseen. Viimeisenä kulkeva Movat luuli kuulleensa jostain kavion kopinaa, mutta kun hän pysähtyi kuuntelemaan mitään ei kuulunut. Kohauttaen olkapäitään kersantti kiiruhti häneen kysyvästi katsovien jousimiesten perään. Pian hän joutui kuitenkin katumaan sitä. Joukkue ehti kulkea vain parin minuutin ajan, ja oli juuri saanut pi enen mäen itsensä ja risteyksen väliin, kun takaa kuuluva meteli pysäytti heidät. Käskyttä joukkue pysähtyi, ja miehet kääntyivät tuijottamaan taakseen, kohti äkillisesti alkanutta miekkojen kalsketta, huutoa ja hevosten hirnuntaa. Molemmat jousimiehet as ettivat nuolet jänteelle, mutta kukaan ei liikahtanutkaan. " Pimeässä taistelu on pahinta mitä tiedän", kuului Alcenin ääni kiroavan jossain rivistön keskivaiheilla, mutta muuten kukaan ei sanonut mitään. Ja sitten meteli meteli lakkasi yhtä äkkiä kuin ol i alkanutkin. Tieltä kuului lähestyvien ratsujen kavioiden kopina. " Movat", huusi Gilfanas, " mitä on tekeillä".
Kukaan ei vastannut nuorelle upseerille, vaan miehet tuijottivat pimeyteen. Mirdanin ryhmässä oleva Gydul, jonka kansallisuudesta kukaan ei oikein ollut selvillä, otti keihäänsä esiin, ja monet seurasivat nopeasti esimerkkiä. Gilfanas tunsi menettäneensä täydellisesti tilanteen hallinnan. Hän mietti juuri kuumeisesti miten voisi temmata aloitteen takaisin käsiinsä, kun Movat viimein ampaisi toimintaan. " Neljäs ryhmä täyskäännös. Muodostakaa kilpimuuri ja tukkikaa tie", kuuli Gilfanas hänen huutavan jos tain rivistön perältä. Mirdan toisti käskyn selvällä äänellä, ja viimein Gilfanaskin sai äänensä takaisin, komentaen muut ryhmät toimimaan samoin. Mirdanin ryhmä ehti juuri ajoissa. Samalla hetkellä kun kilpimuuri saatiin pystyyn, ilmestyi mäen takaa täyt tä laukkaa neljä ratsumiestä. Neljä käyrää sapelia välkkyi kuun valossa, ja siitä jokainen saattoi päätellä mihin armeijaan he kuuluivat. Ratsastajat havaitsivat ensimmäiseksi vielä keskellä tietä seisovan Movatin, ja hyökkäsivät häntä kohti. Tämä siirtyi kuitenkin kahdella kevyellä loikalla suuren kiven taakse suojaan, ja vasta silloin ratsastajat huomasivat kilpimuurin, joka hätäisesti kyhättynä tukki tien. Salmirin jousikomppanian miehet avasivat samassa tulen. Kuun valosta huolimatta oli liian pimeää, ja ainoastaan yksi ratsumies sai osuman, ja putosi. Muut kaarsivat oikeaan, pyrkien kiertämään kilpimuurin. " Kolmas ryhmä, lennättäkää", kuului jälleen Mov atin rauhallinen komento. Miehet katkaisivat insinööri-upseeri Collatin 1500-luvulla kehittämät kaksiosaiset pitkät keihäänsä, muuttaen ne lyhyiksi heittokeihäiksi. Saman systeemin avulla keihäät oli myöskin helppo kuljettaa selässä, kun ne olivat kahdess a osassa. Kersantti Guldorin komennosta keihäät viuhuivat halki ilman. Yksi ratsumiehistä putosi kuolleena. Toista keihäs osui kypärään, ja hän putosi ratsunsa selästä maahan. Koko komppanian taitavimpana lähitaistelijana tunnettu Gydul syöksyi eteenpäin, potkaisi miekan vielä maassa makaavan miehen kädestä, ja otti vangin. Viimeinen ratsastaja oli kuitenkin pääsemässä pakoon. " Hän ei saa päästä tekemään hälytystä", huusi Gilfanas, ja Alcen pelasti päivän tarkalla keihään heitolla, joka tappoi viimeisen ratsumiehen. Hetken aikaa oli aivan hiljaista. Kukaan ei ollut osannut odottaa tälläistä yöllistä hyökkäystä, ei edes kaikkivoipa Movat. Gilfanas tunsi olonsa sekä onnistuneeksi että epäonnistuneeksi. Joukkue oli selvinnyt hyvin, vaikka hän itse olikin jä hmettynyt paikoilleen. Vasta nyt Gilfanas huomasi ettei hän ollut edes vetänyt miekkaansa esille.
Guldor rikkoi hiljaisuuden komentaen miehensä etsimään keihäitään. Miehet alkoivat puhua, ihmetellen mitä oikein oli tapahtunut. Alcenia tönittiin hyväntahtoisesti. Etenkin ensikertalaiset olivat hänen teostaan haltioissaan, aivan kuin olisivat itse olle et jotenkin osallisena siihen. Toinen sankari oli Gydul, joka seisoi ylpeän näköisenä vankinsa vieressä, vahtien miehen jokaista liikettä. Ja lopultakin Gilfanasilla oli aikaa ajatelle. Movat seisoi nyt hänen vieressään, eikä näyttänyt mitenkään erityises ti iloitsevan selkävoitosta, jonka hän joukkueen silmissä oli juuri ottanut joukkueen johtajasta. Hän vain jupisi jotain siitä miten vaikeaa on johtaa joukkueen kärjestä, jos taistelu käydään takana, ja oli sen jälkeen hiljaa. Myös muut ryhmänjohtajat tul ivat paikalle. " Minä luulin että ratsupartioiden piti varmistaa tämä tie", lausui Dixas julki monien miesten ajatukset. Guldor tuhahti halveksivasti. " Ei niillä ole aikaa tutkia sivuteitä", hän sanoi. " Tuo porukka oli varmaasti palaamassa sieltä linnak keelta, mihin meriprikaatin pojat hyökkäävät näillä hetkillä", totesi Celtar. " Oli vain sattumaa että ne törmäsivät tänne juuri nyt". " Hyvä että törmäsivät", huomautti siihen Mirdan, hiljainen anorienilainen. " Koko operaatio olisi saattanut epäonnistua jos ne olisivat yllättäneet takaapäin jonkun ratsupartion. Meillä oli sentään voimaa kaataa ne". " Daimen tulee", sanoi Dynian, joka katseli aliupseereiden taakse, kohti matalaa kukkulaa.
Miehet tekivät tilaa, kun Daimen parinkymmenen sotilaansa kärjessä saapui huohottaen paikalle. " Pääsikö joku pakoon", hän kysyi, ja syvä huoli kuului selvästi hänen äänessään. Gilfanas pudisti päätään. " Kolme sai surmansa, ja neljäs on vankina". " Ne i lmestyivät kuin tyhjästä siltä pieneltä sivutieltä", alkoi Daimen selittää. Hän vaikutti aika järkyttyneeltä. " Viisi ratsumiestä. Minä luulin niitä omiksi, kunnes ne paljastivat sapelinsa. Ratsastivat suoraan kärkiryhmän läpi. Menetin neljä miestä. Yksi kuoli ja kolme haavoittui. Lisäksi minulla on kaksi lievästi haavoittunutta, jotka pystyvät jatkamaan. Ja nämä olivat vielä hyviä uutisia. Huono on se, että kersantti Carten sai pahan haavan kylkeensä, ja on poissa pelistä". Ne olivat todella huonoja uuti sia. Joukkueen hyvä tuuli vaihtui hetkessä apeuteen. Aliupseerit yrittivät piristää Daimenia, jonka ensimmäinen taistelukokemus oli vienyt häneltä paljon itseluottamusta. " Hei", keskeytti pimeydestä ilmestyvä Alcen lohdutusyritykset. " Mitäs tehdään. Ei me voida tähän jäädä seisoskelemaan parin kuolleen vuoksi. Keihäät on kerätty, ja miehet ovat valmiina". " Kiitoksia Alcen", sanoi Gilfanas. " Movat, järjestä joukkue valmiiksi marssimaan. Me pysymme keulassa Umbariin asti. Daimen, kerää sinä joukkueesi j a tule perässä. Jätä ne lievästi haavoittuneet ja pari muuta miestä haavoittuneiden luo. Muodosta jäljelle jääneistä kolme täyttä ryhmää. Minä käyn äkkiä vilkaisemassa vankiamme". Aliupseerit ryntäsivät ryhmiensä luo, ja Gilfanas, tyytyväisenä siitä että oli saanut tilanteen jälleen hallintaansa, vaikka jossain syvällä piileskeli epäilys siitä oliko tilanne sittenkään hallinnassa, lähestyi uteliaana vankia. Mies oli melko lyhyt, etenkin Gydulin rinnalla. Hänellä oli lyhyet pikimustat hiukset, ja gondorila isia tummempi iho. Ei kuitenkään niin tumma, että hän olisi voinut kuulua mustiin ihmisiin, joita Gilfanas oli kuullut asuvan kauempana etelässä. Miehen yllä oli musta univormu, jonka rinnassa oli Umbarin vaakuna. Hän näytti pelokkaalta, mikä luultavasti johtui siitä että lähinnä maantierosvoa muistuttava Gydul seisoi aivan hänen takanaan. Loistavassa tilassa kuulusteltavaksi, ajatteli Gilfanas, mutta tiesi ettei heillä ollut aikaa. " Hän on ilmeisesti Umbarista", totesi Gilfanas. " Ei", murahti Gydul, joka yöllä näytti tavallistakin pelottavammalta. " Haradilainen, mutta palkkasoturina Umbarissa". " Ymmärtääkö hän Westronia". " Ei", murahti Gydul jälleen, " mutta minä osaan Haradia ". " Hyvä on", vastasi Gilfanas. " Sinä saat itse jäädä odottamaan vangin kanssa esikuntaa. Kreivi tulee olemaan riemuissaan. Ota kaksi oman ryhmäsi miestä seuraksesi. Tien risteykseen jää Daimenin poikia. Odota heidän kanssaan. Pidä silmällä sitä sivutietä, ettei tule enempää yllätyksiä. Ja muuten", Gilfanas sanoi ollessaan jo poistumassa, " kaveri näyttää puheliaan näköiseltä seurassasi. Voisit kysellä häneltä hiukan asioita". Gydul nyökkäsi ymmärtäneensä, tempaisi vangin pystyyn, ja lähti kahde n toverinsa kanssa viemään häntä taaksepäin. Gilfanas komensi joukkueen liikkeelle.
Hyökkäys Aamun Koitteessa
Umbar, etelän kultainen kaupunki ja ihme maan päällä. Kaupunki oli lähes 3000 vuotta vanha, ja yhä sen kadut olivat täynnä elämää. Umbarissa pohjoinen ja etelä kohtasivat, ja sen kaduilla saattoi kuulla puhuttavan lukemattomia eri kieliä. Tyylikkäiden, g ondorilaisten rakennuttamien asuntoalueiden ja julkisten rakennusten vieressä sijaitsi haradilaisten basaareja ja slummeja, ja nämä kaksi kulttuuria olivat täydellisesti sekoittuneet toisiinsa. Umbarissa väitettiin olevan temppeli jokaiselle Keskimaassa p alvotulle jumalalle. Kauneudessa ja loistossa sen sanottiin vetävän vertoja kunniansa päivien Osgiliathille, ja vauraudessaan Pelargirille sen huippuhetkinä. Mutta kun molemmat Gondorin kaupungit olivat nyt kuihtumassa, Umbar kehittyi ja voimistui edellee n. Umbarin sataman sanottiin olevan paras kautta aikojen, ja sen laivat kävivät kauppaa lähes kaikkien maailman valtioiden ja kansojen kanssa. Totisesti, 1700-luvun alun Umbar eli voimansa tunnossa, eikä sen asemaa mikään uhannut.
Viimeisenä puolustuksena, jos diplomatia, laivasto ja armeija kaikki sattuivat epäonnistumaan, oli etelän helmellä aina ollut sitä ympäröivä massiivinen muuri. Ja tuohon muuriin umbarilaiset luottivat kuin vuoreen. Aikojen alussa rakennettuna se oli nähn yt lukemattomat sodat ja piiritykset. Tuo sama muuri oli katsellut miten Atanamir "suuren" armeijat olivat marssineet Haradiin. Se oli nähnyt nuoren Ar-Pharazonin käyvän sotaa khandilaisia vastaan, ja vanhan Ar-Pharazonin saapuvan voittamattoman armeijan sa kanssa kukistamaan Mordoria. Se oli nähnyt miten Sauron oli nöyrtynyt, ja viety Numenoriin. Sama muuri oli kokenut suuren mullistuksen, ja nähnyt prinssi Gainorin ja Haldimir "kauniin" loistonsa päivinä. Se oli nähnyt ruhtinaiden marssivan Viimeisen li iton sotaan. Haldimirin jättävän muurin juurella hyvästit Nessanelle, ja Gainorin palaavan yksin, murtuneena ja lyötynä miehenä. Se oli nähnyt Eärnilin laivojen tulevan mereltä ja valtaavan Umbarin. Se oli kokenut haradilaisten piirityksen, ja nähnyt myr skyn hukuttavan Eärnilin laivastoineen. Muuri oli ollut paikalla myös, kun kenraali Omdur oli vienyt armeijansa kuningas Eldacaria vastaan, ja se oli nähnyt miten Castamirin pojat olivat paenneet sen suojiin. Se oli nähnyt Umbarin uuden nousun Angamaiten ja Sangahyandon suurina hetkinä. Ja nyt tuo sama ikuinen muuri koki jälleen yhden normaalin auringonnousun, joita se oli nähnyt jo 3000 vuoden ajan. Kenties se kuitenkin jo tiesi että siitä tulisi erilainen, nähden sellaista mitä väsyneet vartiomiehet sen harjalla eivät huomanneet, siellä täällä kypärien suojaamien päiden varovaisesti kurkkivan yli sen edustalla olevan matalan harjanteen.
" Se näyttää aika pelottavalta", sai Gilfanas viimein sanottua. Hän makasi Fandalin oikealla puolella, ja tuijotti n. 300 metrin päässä kohoavaa muuria. Hargon ja Colhas olivat heistä vasempaan, silmäillen kasvot vakavina muuria. Siellä täällä miehiä hii pi varovasti ylös loivaa rinnettä, katsoakseen edes kerran pelättyä muuria ennen hyökkäystä. Aliupseereiden kiellot eivät heitä estäneet. Fandal jakoi kylmän rauhallisena ohjeita. Jokin rakennustyö oli aloitettu kaupungissa heti auringon noustessa, ja kiv enhakkaajien meteli peitti kaikki armeijan aiheuttamat äänet, joten Fandal saattoi huoletta puhua normaalilla äänellä. "Hargon, sinä hyökkäät vasemmalla, Colhas keskellä, ja Gilfanas oikealla. Älkää välittäkö muodostelmista, sillä ne eivät kuitenkaan tule rynnäkössä pysymään koossa. Lossarnachin miliisiprikaatin yksi komppania kantaa tikkaat ja köydet meidän lohkollamme. Menkää nyt joukkueisiin, ja toistakaa kaikki ryhmänjohtajille. Luulen että tässä saatetaan helposti joutua toimimaan vain ryhmän suuruis ina yksiköinä, joten jokaisen miehen täytyy tietää tehtävänsä". Joukkueenjohtajat kääntyivät ja liukuivat alas omien joukkueidensa luo.
Viitaten aliupseerit koolle, Gilfanas aloitti käskynjaon. " Hyökkäämme pohjois-portilta katsottuna ensimmäisen ja toisen tornin välistä muurin osaa vastaan. Se on täsmälleen edessämme, joten emme voi eksyä. Lossarnachilaiset tuovat kiipeämisvälineet, jot en niistä ei tarvitse huolehtia. Ensimmäinen ryhmä hyökkää vasemmalla, ja siitä järjestyksessä oikealle. Muodosta ei kuulemme tarvitse juuri välittää". Miehet ympärillä nyökkäilivät hyväksyvästi. " Entäs yleis-suunnitelma", kysyi Movat. " Tähän harj anteelle on keskitetty neljä prikaatia. Lebennenin ensimmäinen hyökkää vasemmalla, me keskellä, ja Etelä-Ithilienin kuninkaalliset keihäsmiehet oikealla. Osgiliathin kolmas tulee toisena aaltona perässämme. Prinssi Herat johtaa koko hyökkäystä". " Ja teke e sen takuuvarmasti osgiliathilaisten komentopaikalta", totesi Mirdan. Herat ei ollut kovin tunnettu urheudestaan. Gilfanas jatkoi selostustaan, välittämättä välihuomautuksesta. " Meidän tehtävänämme on vallata muuri Pohjoisportilta pohjoiseen ja länteen. Sen jälkeen Lebenneniläiset alkavat vyöryttää muurin harjaa vasempaan, pyrkien saamaan pääportin haltuunsa, jolloin Hallatanin itsensä johtama pääjoukko päästetään siitä sisään. Osgiliathilaiset taas lähtevät etenemään oikealle, pyrkien satamaan, jonne l aivasto saman aikaisesti hyökkää. Osgiliathilaisten pitää avata tie meriprikaateille. Meidän prikaatimme jokaisella pataljoonalla on oma kohteensa itse kaupungissa. Dirhalin pataljoona yrittää ylläköllä vallata itse linnan. Meidän kohteemme taas on kaupun gin Eteläportti". Gilfanas laittoi karttansa kiertämään jotta jokainen merkitsisi karttaansa oikean portin. " Calenardhonin jalkaväkiprikaati hyökkää porttia vastaan, sitoakseen vastustajan puolustusta. Meidän tehtävämme on lyödä tämä puolustus sisältäpäi n, ja päästää heidät sisään. Sitten järjestäytyneet prikaatit etenevät kolmelta suunnalta itse kaupunkiin, ja kukistavat vastarinnan. Hyökkäämme Guntharin merkistä, joten pitäkää kreiviä tarkasti silmällä". Siihen ei ollut kenelläkään mitään lisättävää. Hallatanin suunnitelma oli mainio. Itsevarmuus valtasi heidät kaikki. He ryntäisivät sisään, tappaisivat viholliset ja sota olisi viikossa ohi. Se sopi erityisesti Gilfanasille, jonka palvelusaika päättyisi kuukauden kuluttua.
Gilfanasin itsevarmuus kuitenkin häipyi hetkessä hänen kurkistaessaan jälleen matalan harjanteen yli. Muuri oli edelleen siellä, ja se näytti entistä pelottavammalta. Prikaatin oli tarkoitus iskeä sitä vastaan koillisesta, suoraan kohtaan jossa muuri kaa rtoi länteen kohdatakseen meren. Prikaatin ja muurin välissä oli kuitenkin kolmensadan metrin tappotanner, jonka yli heidän olisi juostava. Ja huolimatta kevyestä varustuksesta se tulisi olemaan kova paikka. Kaikki ylimääräinen oltiin jätetty kuormastoon. Miehet kantoivat vain kilpiä ja keihäitään, jotka oli nyt katkaistu, ja vyöllä jokaisella roikkui taistelumiekka. Aliupseereilla oli kilvet ja pitkät taistelumiekkansa. Upseereilla ei ollut kilpiä, ja aseistuksena oli jokaisella taistelumiekka, ja lyhyt Eket-pistomiekka. Myös jotkut aliupseerit, mm. Movat, olivat jättäneet kilpensä pois. Korpraaleille oli jaettu juuri ennen hyökkäystä Eketit, jotta hekin erottuisivat jotenkin tavallisista sotilaista.
Gilfanas tuijotti tummaa muuria kuin hypnoosissa, saamatta katsettaan irti siitä. Hän tunsi pakokauhun nousevan. Mitä hän täällä teki, suorittamassa itsemurhalta näyttävää hyökkäystä vieraan kuninkaan puolesta. Mitä hän välitti Umbarista tai Pelargirista . Jos hän halusi kuolla, hän voisi tehdä sen yhtä hyvin kotona. Hetken aikaa Gilfanas näki mielessään itsensä livahtamassa vaivihkaa tiehensä, ja juoksemassa jälleen onnellisena pohjoisen metsissä. Lyhyen paniikkikohtauksen katkaisi takaa kuuluvat äänet. Gilfanas vilkaisi taakseen, ja näki lossarnachilaisten siirtyvän eteenpäin, liittyen anorienilaisten riveihin. Miliisit näyttivät hermostuneilta, ja samoin aika monet joukkueen omista miehistä. Gilfanas katseli heitä hetken ääneti. Monet heistä olivat yht ä nuoria kuin hänkin, joukkueen kuopus, anorienilainen Narvas jopa nuorempi. Hän näki saman alkavan pakokauhun myös heidän kasvoillaan, ja tiesi ettei voisi jättää heitä. Ja veteraanit olisivat vain iloisia jos näkisivät hänen romahtavan ja Movatin ottava n komennon. Huokaisten Gilfanas laskeutui harjanteelta joukkueen luo. Miehet makailivat kilpiensä päällä, tai istuivat rinteellä, puristaen rystyset valkoisina keihäitään. Gilfanas löysi Movatin keskustelemasta aina pilkallisen näköisen Guldorin kanssa. " Movat", Gilfanas sanoi kiinnittäen kersantin huomion itseensä. " Voisi olla hyvä ajatus jos sanoisit miehille jotain rohkaisevaa. Tämä odotus, ja tuon muurin näkeminen, on järkyttänyt aika monia". Ainakin minua, ajatteli Gilfanas. Movat nyökkäsi, ja no usi ylös. " Kuulkaa", hän aloitti kovalla äänellä, kohottaen kätensä. Kuin taikaiskusta miehet hiljenivät, kuunnellen kaikki tarkkaavaisesti mitä heidän kokeneella anorienilaisellaan oli sanottavaa. Monet Colhasin joukkueen miehistä siirtyivät lä hemmäksi kuullakseen paremmin, ja oikealla olevan Daimenin joukkueen miehet katsoivat odottavasti Movatiin. Daimen itse siirtyi seisomaan Gilfanasin viereen. " Tämä on pahuksen kova paikka, ja jokainen teistä tietää sen. Monet teistä osallistuvat tänään e nsimmäiseen taisteluunsa, enkä voisi kuvitella hankalampaa tapaa tehdä sitä. Muistakaa, että jokainen meistä pelkää. Me veteraanit vain kätkemme sen paremmin, emmekä anna sen vaikuttaa toimintaamme. Se joka ei pelkää tässä tilanteessa, on hullu. Mutta hal usimmepa tai emme, niin hyökättävä on. Ei ole mitään erityistä kikkaa, millä voisi selvitä varmasti edessä olevasta rynnäköstä. Yksi asia on kuitenkin syytä muistaa. Ilmassa tulee olemaan paljon nuolia ja muuta tappavaa. Älkää heittäytykö maahan, älkääkä alkako tarkkailemaan nuolien lentoa. Sellainen tarttuu helposti muihin, ja koko armeija saattaa juuttua muurien eteen. Rhunilaisille kävi niin kymmenen vuotta sitten Itäkaupungissa, ja he menettivät tuhansia miehiä ja koko hyökkäys epäonnistui. Sitä piene mmät menetykset meille tulee, mitä nopeammin pääsemme muurille, ja sen ylitse lähitaisteluun. Itse olen havainnut rynnäkössä hyväksi sen, että kiinnittää katseensa siihen kohtaan muuria mihin aikoo juosta, ei irroita katsettaan siitä hetkeksikään, ja anta a mennä niin lujaa kuin pääsee. Muurin juurelle ei kannata jäädä kuhnailemaan, ajatellen että on turvallisempaa antaa muiden mennä ensin, sillä sekin saattaa tarttua muihin. Ja toisaalta muurin juurella ei välttämättä ole yhtään sen turvallisempaa. Olen t äysin varma että kaikki tulee sujumaan hienosti, joten teilläkään ei ole mitään syytä olla huolissanne". Movatin itsevarmaan tyyliinsä pitämä puhe piristi monia, ja juuri ajoissa, sillä samassa eteni ketjua myöten mieheltä miehelle "valmistautukaa"-koment o.
Ryhmät järjestäytyivät, ja huutaen " onnea" Daimen kiiruhti takaisin oman joukkueensa eteen. Joukkue eteni rinteen puoliväliin, ja jäi sitten keihäät tanassa polvilleen odottamaan. Movat, Dynian ja Morgil paljastivat miekkansa, ja asettuivat joukkueen et ummaisiksi. Vain Gilfanas oli heidän edellään, harjanteen laella, ja tuijotti vasemmalle etsien katseellaan Guntharin merkkiä. Vasemmalla olevat joukkueet siirtyivät aivan harjanteen laen taakse, juuri ja juuri näkösuojaan. Movat viittasi kolmannen joukku een eteenpäin, ja ketju eteni aivan hänen taakseen, laskeutuen jälleen polvilleen. Gilfanas kääntyi katsomaan heitä, ja näki monilla kasvoilla kauhun. Edes Alcen ei enää näyttänyt hilpeältä. Guldor pakeni tuiman ilmeensä taakse. Hänen silmänsä olivat kuit enkin kauhua täynnä. Movat vaihtoi hermostuneesti jalkaa, kuin aavistaen että vaikeuksia oli tulossa. Aika kului eteenpäin, ja Gilfanasin mielessä nousi jo älytön toivo ettei Gunthar antaisikaan merkkiä. Hänestä tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Kaikki äänet olivat kuolleet, ja liike oli lakannut. Aivan kuin kaikki olisivat jähmettyneet niille sijoilleen. Hetken hän ajatteli että vihollisella oli voimakas velho, joka oli jähmettänyt heidät kaikki. Angmarin pelätty noitakuningas varmasti kykenisi sellais een. Sitten liike vasemmalla rikkoi taian. Gunthar kohottautui seisomaan, ja pyöritti kättään päänsä päällä. Se oli sovittu merkki.
Miehet kohottautuivat hieman, mutta kukaan ei lähtenyt liikkeelle. Movat oli kiinnittänyt katseensa muurin harjaan, kuin odottaen jotakin. " Hyökätkää", kuului Guntharin huuto, mutta kukaan ei vieläkään liikkunut. Ensimmäistä kertaa urallaan kreivi ei ha llinnut miehiään. Tuntui siltä kuin merkistä olisi kulunut jo ikuisuus, vaikka oikeasti enempää kuin joitakin sekunteja ei ollut kulunut. Gilfanas tuijotti muuria kuin unessa. Hänen jalkansa kieltäytyivät liikkumasta. Fandal juoksi harjanteen laelle, ilme epätoivoisena. " Gilankilin nimeen, Gilankilin nimeen", hän huusi. Miehet tuijottivat häntä epäuskoisen näköisinä. Heidän edessään seisoi ilkkuen muuri, jota kukaan ei ollut ikinä vallannut. Muuri johon mahtavimmatkin armeijat olivat tuhoutuneet. Ja joka inen heistä tiesi sen. Muurilta varma kuolema katsoi alas Gilankilin prikaatia silmiin. Eikä yksikään mies liikahtanut. Hetken taika piti kaikkia vastustamattomasti hallinnassaan. Paitsi yhtä miestä. " Eiköhän mennä", sanoi Dynian ääni väristen jännitykse stä, ja tönäisi Gilfanasia selkään. Upseeri kohottautui seisomaan, tosin hieman kyyryyn, ja katsoi oikealle ja vasemmalle pitkin linjaa. Hän tunsi omansa ja Daimenin joukkueen katseet itsessään. Ikuisuudelta tuntuvan ajan Gilfanas seisoi kuin patsas, tuij ottaen eteensä. Sitten hän paljasti miekkansa, kömpelösti ja hermostuneesti.
" Kolmas ja ensimmäinen joukkue, seuratkaa", Gilfanas kuuli oman äänensä huutavan, ja tajusi samassa juoksevansa pystyssä kohti muuria. Dynian, Daimen ja Daimenin lähetti Daklen olivat aivan hänen kannoillaan. Hätäinen vilkaisu kertoi, että molemmat jouk kueet seurasivat heitä, vetäen mukaansa Colhasin ja Hargonin joukkueet. Ja yhtäkkiä kaikki kolme prikaatia olivat liikkeessä, paiskaten voittamatonta muuria vastaan koko voimansa. Gilfanas oli jo keskittänyt katseensa yhteen kohtaan muurista, ja juoksi sydän hakaten eteenpäin. Muurilla näkyi liikettä, ja hälytyskellot alkoivat soida. Ja sitten alkoivat ensimmäiset nuolet viuhua. Yksi Colhasin joukkueen mies parkaisi ja kaatui. " M e yllätimme ne", kuuli Gilfanas Colhasin huutavan miehilleen. Jotain viuhui kolmosjoukkueen ylitse, ja miehet tunsivat ilman värisevän. Gilfanas vilkaisi olkansa yli, ja näki miten niukasti heidät ylittänyt katapulttien ja ballistojen täysilaita iskeytyi Holdredin kolmosjoukkueen riveihin. Melkein parikymmentä miestä lakosi maahan. Yksi heistä oli joukkueen johtaja Delemir. Mutta muuri läheni nyt nopeasti, todella nopeasti. " Seis, seis", huusi komppanian keskivaiheilta Fandal. " Tikkaat eteen. Suojatkaa niitä kilvillä". Lossarnachin miliisi tunki nyt tikkaineen eteen, joidenkin keihäsmiesten suojatessa heitä. Lyhyen tauon aikana Salmirin jousikomppania lähestyi muuria, ja ampui pari nopeaa yhteislaukausta. Gilfanas näki joidenkin ruskeapukuisten umbarila isten kaatuvan. Miehet odottivat kärsivällisesti muurin edustalla. Ja muurin laella vihollisia tuntui vilisevän yhä enemmän. Nuolia suhahteli ilmassa yhtenään, ja siellä täällä miehiä kaatui maahan.
Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen lossarnachilaiset saavuttivat muurin, ja tikkaat alkoivat kohota. Siellä täällä miehet heittelivät köysiä ylös muurille, ja alkoivat kiivetä. Kaikki huusivat kilpaa ohjeita toisilleen, niin ettei kukaan kuullut mitä up seerit sanoivat. Eräs nuori miliisi sai aivan Gilfanasin edessä tikkaansa pystyyn. Guldor ja hänen ryhmäänsä kuuluva Argel niminen mies lähtivät kiipeämään, ja Gilfanas seurasi heitä. Dynian tuli aivan hänen kannoillaan. Viereisillä tikkailla he huomasiva t Alcenin ja nuoren Narvasin. Jotkut gondorilaiset olivat jo ylhäällä muurilla, ja Colhas oli heidän joukossaan. Toinen upseeri miekkaili pitkän umbarilais-upseerin kanssa, ja näytti olevan häviöllä. Colhasin puolustus kävi yhä epätoivoisemmaksi, lopulta umbarilainen upotti miekkansa häneen. Kuin hidastetussa kuvassa Colhas kaatui ääneti taaksepäin, ja putosi alas kivikkoon. Jäämättä katsomaan hänen peräänsä umbarilainen potkaisi yhdet tikkaat nurin, ja katosi sitten vasemmalle. Guldor oli nyt päässyt tikkaiden loppuun. Juuri kun hän oli hyppäämässä muurin harjalle, ehätti yksi umbarilainen paikalle, ja heilautti kirveensä alas Guldorin vatsaan. Verta roiskui alas kauhistuneen Gilfanasin päälle. Viimeisillä voimillaan Guldor kui tenkin jatkoi taistelua, tarttuen umbarilaisen käteen, niin ettei tämä voinut iskeä Argelia. Sen sijaan umbarilainen iski nyrkillä Guldoria, yrittäen pudottaa tämän. Kiivaan lähitaistelun päätti Argel, joka kurotti ylöspäin, ja pisti miekallaan umbarilais ta käteen. Vastustaja horjui taaksepäin, ja Guldor putosi huutaen alas. Myöhemmin Gilfanas ja Dynian tosin uskoivat että hän pudottautui tahallaan, päästäkseen pois Argelin tieltä. Ja kokenut anorienilainen käytti syntyneen mahdollisuuden hyväkseen. Kuin salama hän syöksyi ylös muurille, ja iski hurjalla iskulla haavoittuneen umbarilaisen kuoliaaksi. " Läpimurto", huusi toinen umbarilainen hyökätessään hänen kimppuunsa. Ahtaalla muurin harjalla ei kuitenkaan ollut tilaa kunnon miekkailuun, ja Argel heittä ytyi häntä vasten niin ettei kumpikaan voinut käyttää miekkaansa.
Seuraten esimerkkiä Gilfanas loikkasi muurin harjalle, miekka valmiina, ja pysähtyi arvioimaan tilannetta. Sekä oikealla että vasemmalla käytiin hurjaa lähitaistelua. " Auta häntä", huusi muurille kiipeävä Dynian. Gilfanas huomasi Argelin tilanteen, ja i ski mitään ajattelematta miekallaan. Isku osui umbarilaisen olkapäähän. Argel tuuppasi hänet taaksepäin, ja potkaisi miehen alas muurilta. Gilfanas tuijotti vielä punaiseksi värjäytynyttä miekkansa terää, kun Dynianin " varo "-huuto herätti hänet. Umbaril ainen syöksyi häntä kohti miekka ojossa. Dynian ja Argel miekkailivat jo kahden muun kanssa, joten heistä ei ollut apua. Viimehetkellä Gilfanas suoritti klassisen Terhal-liikkeen, torjuen iskun juuri ajoissa. Palauttaen mieliinsä koulutusvaiheen opetukset , hän ryhtyi taisteluun. Umbarilainen oli hyvä miekkailija, muttei kyllin hyvä. Gilfanas huomasi ettei hänen tarvinnut ajatella miekkaillessaan. Hän tiesi automaattisesti mitä piti tehdä, ja huomasi kokoajan lukevansa umbarilaisen liikkeitä. Lopulta mies teki virheen, osoittaen miekkaansa liiaksi taakse vetämällä aikovansa pistää. Kun pisto lähti liikkeelle, Gilfanas heittäytyi vasemmalle iskien samalla nopean heilahduslyönnin kohti vastustajan kasvoja. Se osui. Umbarilainen pudotti miekkansa. Ennenkuin G ilfanas ehti edes harkita asian eettistä puolta, hänen jatkoiskunsa osui miehen kaulaan, ja tämä kaatui kuolleena maahan. Pitäen miekkansa varo-asennossa Gilfanas silmäili ympärilleen. Dynian oli kaatanut oman vastustajansa ja taisteli juuri toisen kanssa. Paikalle ilmestyi kuitenkin yksi Daimenin joukkueen miehistä, jonka Gilfanas tunnisti tharbadilaiseksi Gysaniksi, ja ta ppoi umbarilaisen. Gilfanas huomasi ajattelevansa heitä vain umbarilaisina. Vastustajat eivät olleet enää yksilöitä, eikä hän jälkeenpäin muistanut edes yhdenkään heistä kasvoja. Dynianin vastustajan kaaduttua laskeutui sille muurin osalle hiljaisuus. Myö s Argelin vastustaja oli jo kuollut. Parikymmentä gondorilaista seisoi muurilla, ja se oli heidän hallussaan. Käyttäen taukoa hyväkseen Gilfanas yritti saada selvää yleistilanteesta. Muutamat miehet olivat lähteneet vyöryttämään oikealle ja vasemmalle, ja etenivät nopeasti. Alhaalla Umbarin kadut olivat autiot. Kaikki kaupungin kellot kuitenkin soivat, ja jossain linnan lähellä prikaatit olivat varmasti jo kokoontumassa vastaiskuun Umbarin prinssi Hadamirin komennossa. Niistä ei kuitenkaan näkynyt vielä m erkkiäkään. Sitten Gilfanas käänsi katseensa taaksepäin, ja näki Osgiliathin kolmannen prikaatin pysähtyneen parinsadan metrin päähän muurista. Prikaatin pitkät rivistöt olivat täydellisessä järjestyksessä, valmiina tunkeutumaan muurille. Kenraali Herat s eisoi yhdessä prikaatin komentajan kanssa rivistön edustalla. Molemmat näyttivät epätietoisilta siitä miten hyökkäys sujui, eivätkä uskaltaneet antaa etenemismerkkiä.
" Onko kenelläkään lippua", huusi Gilfanas ympärillään seisoville miehille. " Me tarvitsemme Osgiliathin kolmosen heti tänne, mutta he eivät tiedä että muuri on hallussamme". Yksi tuntematon Holdredin mies otti esiin siististi taitellun Anorienin viirin, ja kiinnitti sen keihäänsä kärkeen. Ja niin kohosi ensimmäisen kerran lähes kolmeensataan vuoteen Gondorin tunnus liehumaan Umbarin ylle. Osgiliathilaisten korviahuumaava hurraa-huuto kertoi heidän huomanneen lipun. Prikaati alkoi edetä nopeasti kohti mu uria. Kun tärkeimmästä oli huolehdittu, jäi Gilfanasille aikaa miettiä jatkotoimenpiteitä. Tilanne oli outo, sillä etukäteen hän oli kuvitellut johtavansa joukkueensa rynnäkön jälkeen muun pataljoonan kanssa pohjoisporttia vastaan, mutta nyt ketään ei näk ynyt missään. Järjestäytyneitä osastoja ei yksinkertaisesti enää ollut olemassa. Gilfanasin ympärille oli kerääntynyt pieni miesryhmä. Dynian ja Argel olivat paikalla, samoin Gysan ja kaksi muuta Daimenin miestä. Lisäksi Alcen, Narvas ja Aladan, joka kuul ui Dixasin ryhmään, tulivat juosten paikalle. Kaksi Dirhalin pataljoonan miestä liittyi myös mukaan. Tämän pienen ryhmän Gilfanas johti alas kaupungin kaduille. Kenties tämä juuri kertoo parhaiten jotain gondorin armeijan koulutuksesta ja sen aikaisesta h engestä. Hetkeäkään epäröimättä Gilfanas tunkeutui kymmenen miehen kanssa yhteen maailman suurimmista kaupungeista, tietäen muiden varmasti tekevän parhaillaan samoin, niin että ryhmä ei itseasiassa ollut yksin.
Kadut olivat täysin autioita. Asukkaat olivat sulkeutuneet koteihinsa odottamaan kuka voittaisi. Aivan muurin juurella oli useita umbarilaisten ruumiita, ja yksi gondorilaisen. Rohkeasti ryhmä jatkoi matkaa. Kaduilla oli onneksi gondorilaiseen tapaan nim et, niin että Gilfanas pystyi kartan avulla viemään heitä varmasti kohti porttia. Muutaman kerran he näkivät siviilejä, jotka kuitenkin sotilaat nähdessään pakenivat sivukujille. Kaupungin pohjoisosa oli ilmeisesti haradilaisten ja turfanilaisten slummial uetta, sillä kadut olivat ahtaita ja epäsiistejä, ja talot likaisia ja ainakin Gilfanasin eriadorilaisten standardien mukaan pieniä. Etelämpänä arkkitehtuuri muuttui gondorilaisemmaksi, ja ympäristö oli huomattavasti siistimpää. Ilmeisesti umbarilaiset as uivat sillä alueella. Kerran syöksyi eräältä sivukadulta ryhmän eteen neljä turfanilaista sotilasta. Gondorilaiset nähdessään turfanilaiset pelästyivät ja pakenivat takaisin sivukadulle. Alcen aikoi juosta perään, mutta Gilfanas esti häntä. " Portti odott aa", hän vastasi miesten kysyviin katseisiin.
Portti ei kuitenkaan odottanut. Edestäpäin kuuluva aseiden kalina kertoi heille että joku oli jo hyökännyt sinne. Hoputtaen miehet juoksuun Gilfanas suuntasi kohti meteliä. Hän syöksyi pysähtymättä laajalle aukiolle, jonka toisella laidalla portti oli. E nsimmäinen asia mitä Gilfanas tajusi, oli se että joku heilutti Gondorin viiriä portin päällä. Alhaalla aukiolla taistelu oli kuitenkin vielä käynnissä. Noin kolmenkymmenen umbarilaisen joukko oli hyvässä järjestyksessä vetäytymässä kohti pohjoista, pyrki en varmasti raivaamaan tiensä linnoitukseen. He pysyivät yhdessä, ja onnistuivat pitämään gondorilaiset loitolla. Gilfanasin ryhmä ilmestyi nyt kuin tyhjästä aukiolle tukkien heidän vetäytymistiensä. Masentuneet umbarilaiset laskivat aseensa, ja antautuiv at. Gunthar itse komensi n.80 miehen osastoa, joka oli ylläköllä vallannut portin. Juhlavasti hän avasi sen, ja Calenardhonin jalkaväki tulvi kaupunkiin, alkaen hyvässä järjestyksessä etenemisen kohti satamaa ja linnoitusta. Gunthar komensi miehensä asemi in portin ympärille, ja jäi odottamaan. Lähes heti calenardhonilaisten kadottua pohjoiseen kohosi Gondorin viiri linnoituksen korkeimman tornin laelle. Miehet hurrasivat väsyneesti. Umbar oli kukistunut.
Armeija poistuu
Portille jääneen Eriadorin pataljoonan päivä kului hitaasti. Missään ei näkynyt ketään, eikä kukaan tiennyt mitä oli tekeillä. Taistelun äänet olivat lakanneet kaikkialla kaupungissa puoleenpäivään mennessä, ja outo hiljaisuus laskeutui Umbarin ylle. Gun thar suljetutti portin, mutta se olikin ainoa tapahtuma koko iltapäivänä. Pataljoonan miehiä saapui pikkuhiljaa paikalle pieninä ryhminä. Monet olivat eksyneet tai juuttuneet jonnekin, ja Hargon oli kymmenen miehen kanssa osallistunut jopa linnoituksen va ltaukseen. Aluksi suuriksi luullut menetykset pienenivät joka hetki, Guntharin suureksi riemuksi. Fandalin komppania oli selvinnyt vähällä. Hargon oli menettänyt vain kymmenen miestä, ja Colhas viisitoista. Urhea Toinen upseeri oli kuitenkin kuollut. Upse erimenetykset olivat muuten olleet vähäisiä. Delaatti Talarm oli kuitenkin haavoittunut pahasti, ja hänen komppaniansa oli johtajatta. Gilfanasin joukkue oli kärsinyt 12 miehen menetykset, mukaan lukien kersantti Guldor. Daimenin menetykset olivat samaa l uokkaa. Muiden komppanioiden menetykset eivät olleet sen pahempia, mutta Holdredin kolmosjoukkue oli menettänyt 28 miestä, myös komentajansa. Yhteensä pataljoonan tappiot nousivat 160 mieheen. Jäljelle jäi 440.
Illan koittaessa Gunthar suoritti nopean uudelleen organisoinnin. Holdredin kolmosjoukkue lakkautettiin, ja sen miehet liitettiin kahteen muuhun joukkueeseen. Hargon siirtyi Talarmin tilalle komppanian päälliköksi, koska hän oli kokenein joukkueenjohtaji sta. Movat otti komentoonsa Hargonin joukkueen. Colhasin joukkuetta komensi väliaikaisesti aliupseeri Delen. Jokaisessa joukkueessa lakkautettiin yksi ryhmä, ja sitten miehet tasattiin, niin että jokaisella joukkueella oli kolme 10 miehen ryhmää. Poikkeuk sena olivat Holdredin kaksi joukkuetta, joiden ryhmissä oli 12 miestä. Illan pimetessä alkoivat lähitalojen asukkaat ilmestyä ulos, nähdäkseen mitä oli tapahtunut. Monet luulivat umbarilaisten voittaneen, koska kaupunkia ei oltu alettu etelän tyyliin ryöstää. Sitä hämmästyneempiä he olivat, kun kohtasivatkin eriadorilaiset, hyvin käyttäytyvät kohteliaat pohjoisen miehet. Monet jakelivat sotilaille ruokaa, osoittaakseen olevansa ystävällisiä, mutta yhtä monet katselivat vihamielisen näköisinä ikkunoistaan. Vihdoin saapuivat ensimmäiset lähettien tuomat ohjeet. Gunthar kutsui upseerit koolle, ja luki viestin ääneen heille. " No niin. Vihdoinkin saadaan jotain varmaa tietoa. Kreivi on asettunut päämajoineen linnaan, ja tilanne on hallinnassa. Kaikki vastarint a on kukistettu. Vangit on lähetettävä linnaan. Ketään ei saa päästää ulos kaupungista ilman Hallatanin, Heratin tai esikuntapäällikkö Hostarin kirjallista lupaa. Meidän tulee ottaa puolustusvastuu täällä portilla, ja huolehdimme myös pienestä pätkästä mu uria molempiin suuntiin. Oikealle meistä tulee yksi Lossarnachin miliisin pataljoona, ja vasemmalle meidän kakkospataljoonamme. Meillä on käsky majoittua kasarmiin joka sijaitsee parin korttelin päässä muurista, linnaan vievän suuren tien varrella. Hargon in komppania siirretään vartiotehtäviin tässä lähellä sijaitsevaan asevarastoon. Muut komppaniat jäävät tänne. Pidämme yhden komppanian kerrallaan muurilla, siten että yksi joukkue on ylhäällä portilla ja muurin harjalla, yksi joukkue partioi katuja tässä lähellä, ja yksi joukkue lepää. Salmir alistaa yhden jousijoukkueen kullekin komppanialle. Lisäksi kasarmillakin olevat joukkueet partioivat joka hetki katuja. Hallatan taitaa pelätä jonkinlaista kansannousua. Umbarilaisilta on kielletty aseiden kanto ja hallussapito, siis joka iikalta. Sen vuoksi aletaan tehdä ratsioita aseiden löytämiseksi. Caldenin komppania jää nyt tänne, ja Holdred menee kasarmille. Fandal, jää sinä upseereinesi vielä, muut voivat poistua". Muiden komppanioiden upseerit kiiruhtivat huutamaan määräyksiä miehilleen. Fandal, Movat ja Gilfanas vilkaisivat kysyvästi toisiinsa. Delen seisoi hieman taaempana vaieten. " Fandal", aloitti Gunthar. " Te saattekin erikoistehtävän. Lähdette suorittamaan heti aseratsioita. Päämaja tietää muutamia osoitteita joissa varmasti on aseita, ja te käytte noutamassa ne. Windrewin päämaja on kaupungin-neuvoston palatsissa. Hakekaa sieltä lisätietoja".
Alessa ei vieläkään oikein ymmärtänyt mitä oli tapahtunut. Gondorilaiset olivat yllättäneet kaupungin puolustajat täysin, ja kaikki oli ohi oikeastaan tunnissa. Siinä vaiheessa kun hän oli saanut miehensä kokoon, oli ollut jo myöhäistä tehdä mitään. Koko kaupunki oli nyt gondorin armeijan miehittämä, ja se tiesi pahaa bisneksille. Hän oli nuori nainen, ei häikäisevän kaunis vaan pikemminkin sievä. Hänen vartalonsa ei ollut mitenkään huomiotaherättävä, mutta hänen kasvonsa näyttivät joka hetki nauravan, j a kirkkaansinisten silmien katse ajoi miehet hulluiksi. Tummat hiukset olivat pitkät ja kauniisti letitetyt. Hän istui suuren palatsinsa parvekkeella, ja katseli taivaalla tuikkivia tähtiä. Tavallisesti niin eloisa kaupunki oli hiiren hiljainen. Sen vuok si sotilassaappaiden rytmikäs kopina kuuluikin niin selvästi hänen korviinsa. Kadulla marssi sotilaita, äänestä päätellen noin joukkue. Hän näki että heillä oli mukanaan kolmet vankkurit. Osasto pysähtyi juuri hänen porttinsa kohdalle. Portinvartia pääst i heidät sisään, ja sotilaat katosivat pimeään puutarhaan. Heidän soihtujensa valo välkkyi puiden välistä. Osa marssi suoraan ovelle, ja koputti. Ylhäältä parvekkeelta Alessa kuuli hyvin kaiken mitä sanottiin. " Avatkaa Gondorin nimeen", sanoi joku lujall a äänellä. Sotilas puhui yhteiskieltä, joten Alessa ymmärsi häntä täydellisesti, olihan se myös Umbarin virallinen kieli. Alessan hovimestari avasi oven. Sotilas näytti hovimestarille jotain paperia. " Sotaruhtinaan, kreivi Hallatanin suomin valtuuksin ta kavarikoimme kaikki tässä talossa olevat aseet. Toivomme että ne luovutetaan meille vapaaehtoisesti, niin ettei meidän tarvitse kääntää taloa ylösalaisin. Missä on asevarastonne". Hovimestari osoitti ulkorakennusta. " Hyvä. Voisitteko hakea avaimen, ja av ata sen oven niin ettei kavereiden tarvitse murtautua sisään". Hovimestari lähti hakemaan avainta, ja sotilaat tulivat sisään taloon. Korkea aika talon valtiattaren ilmestyä. Alessa nousi ja laskeutui portaita alas pääsaliin. Aseiden menetys ei mitenkään harmittanut häntä. Tottakai sotilaat takavarikoisivat vartioliikkeen aseet. Muutenhan niillä voitaisiin aseistaa kansa. Alessa oli vain odottanut gondorilaisten tulevan jo aikaisemmin. Hymyillen hän astui sisään saliin.
Dixas ällistyi nuoren sievän naisen astuessa saliin. Hän oli odottanut vartiointiliikkeen johtajattaren olevan vanha lihava nainen. Tähän hän ei taatusti ollut varautunut. Vartioliikkeen kolmekymmentä vartiaa oli koottu saliin, ja tutkittu, He olivat kai kki pitkiä, vahvan näköisiä itsevarmoja miehiä. Jotenkin he saivat Dixasin huolestumaan. Miehet olivat liian itsevarmoja. Nuori nainen vaati kuitenkin nyt hänen huomionsa. " Teidän ylhäisyytenne", hän sanoi ja kumarsi kohteliaasti. Windrew oli sanonut nai sen olevan prinsessa. Nainen vain nyökkäsi. " Valitettavasti meidän on takavarikoitava kaikki liikkeenne aseet, ja kiellettävä toimintanne toistaiseksi. Kaupunki on sotatilassa, joten me vastaamme kaikesta vartioinnista. Miten teillä on vain noin vähän mi ehiä. Tietojeni mukaan teille työskentelee lähes kaksisataa vartiaa". Kysymys oli esitetty Alessalle, mutta hän ei alentunut puhumaan pahaisen aliupseerin kanssa. " Suurin osa miehistä on suorittamassa tehtäviään", vastasi hovimestari. " Me näet lähinnä s uojelemme etelään ja itään matkaavia saattueita. Täällä tehtäviä riittää hoitamaan 30 miestä". Dixas nyökkäsi. Se kuulosti järkevältä. " Hyvä on. Te", hän viittasi hovimestariin", kierrätte talon miesteni kanssa, ja luovutatte heille kaikki täällä olevat aseet. Jos niitä löytyy myöhemmin lisää, jouduttu pahoihin vaikeuksiin". Hovimestari nyökkäsi, ja lähti opastamaan kuutta sotilasta talon sokkeloihin.
Alessa nauroi mielessään aliupseerin lapsellisuudelle. Sotilaita jäi saliin vain viisi. Yksi seisoi keihäs kädessä ulko-ovella, kaksi muuta vartioi hänen miehiään, ja aliupseeri kuulusteli heitä yhden miehen kanssa. Kaikki sotilaat olivat nuoria, liian n uoria. Hetken aikaa Alessa leikki ajatuksella tappaa heidät kaikki. Se olisi lasten leikkiä. Kukaan ei kiinnittänyt häneen mitään huomiota. Vartiat olivat kääntäneet selkänsä. Hänelle, salamurhaajien kuningattarelle. Naiselle joka kylvi kuolemaa kaikkiall e minne meni. Ja nyt seisoi viisi sotilasta vartioimassa häntä ja hänen kolmeakymmentä koulutettua tappajaansa, jotka hän oli niin ovelasti naamioinut vartiointiliikkeeksi. Lopulta hän ei kuitenkaan tappanut sotilaita. Sääli ei kuitenkaan häntä pidätellyt , vaan se että pakoonpääsy niin suurena ryhmänä voisi olla vaikeaa kun sotilaita oli kaikkialla. Hän huomasi myöskin etteivät sotilaat olleetkaan niin huolettomia kuin aluksi näytti. Jokaisen käsi puristi tiukasti asetta, ja huolimatta nuoruudestaan he nä yttivät kokeneilta. Aliupseeri näytti aavistavan jotain olevan vinossa, ja oli lähes varpaillaan. Samassa ovi pamahti ja kaksi sotilasta astui sisään. Kaikki sotilaat tekivät asennon. Alessa kääntyi katsomaan tulijoita. Toinen oli kovan näköinen korpraali . Todella kovan näköinen. Alessa kyllä tunnisti todellisen tappajan kun sellaisen näki, ja tässä oli nyt sellainen. Toinen sotilas oli nuori upseeri. Hän näytti väsyneeltä ja alakuloiselta, mutta tervehti silti reippaasti miehiään. Hetkeksi heidän katseen sa kohtasivat, ja jokin liikahti Alessan rinnassa. Upseeri käänsi nopeasti katseensa sivuun, aivan niinkuin Alessan katse olisi polttanut häntä.
" Dixas, kaikki hyvin", kysyi nuori upseeri väsyneellä äänellä. " Kyllä", vastasi Dixas. " Meillä on kuitenkin pieni ongelma. Mitä tehdään näille kolmellekymmenelle vartialle". Dixas astui lähemmäksi, ja vaihtoi heidän molempien joten kuten puhumaan Minh iriathin alkuperäiskieleen. " En yhtään pidä heidän ulkonäöstään. Saattavat hyvin olla vartioiksi naamioituja sotilaita, mutta millä sen todistat. Haluaisin toimittaa heidät pois kaupungista". Gilfanas nyökkäsi ymmärtäneensä, ja vaihtoi takaisin yhteiskie leen. " Morgil ja Dynian", hän huusi. Molemmat miehet syöksyivät avoimesta ovesta sisään saliin. " Morgil. Juokse päämajaan, ja pyydä kreiviltä lupaa toimittaa kolmekymmentä paikallista ulos kaupungista. Pyydä lisäksi yhtä joukkuetta heitä saattamaan. Dyn ian. Jää sinä sisään Dixasin avuksi kunnes se joukkue tulee. Ja pyydä pari kaveria ulkoa vielä lisäksi". Dynianin miekankahvalle puristunut käsi kertoi hänen ymmärtäneen idean. Upseeri kääntyi, ja poistui talosta. Alessa tuijotti pitkään hänen jälkeensä, tietämättä itsekään miksi. Nuoren upseerin masentuneet kasvot pysyivät hänen mielessään pitkään.
Oli jo yö, kun joukkue viimein ehti uudelle kasarmilleen. Pitkästäaikaa he nukkuivat normaaleissa vuoteissa, jotka tosin olivat hieman lyhyitä pitkille gondorilaisille. Ilmeisesti jokin haradilainen osasto oli ollut majoitettuna kasarmiin. Gilfanas nukku i pitkästäaikaa hyvin, ja heräsi kuudelta aamulla yhden päivystävän sotilaan töniessä häntä. Hän aikoi ärähtää miehelle, mutta muisti viime hetkellä pyytäneensä herätystä tuntia ennen kuin joukkue herätettäisiin, ja kiittikin sen sijaan sotilasta. Vetäen taisteluvarusteet ylleen hän siirtyi käytävän läpi kasarmin suureen aulaan. Päivystäjän pöydän luona oli viisi väsynyttä Daimenin joukkueen miestä. Gilfanas tunnisti heistä vain korpraali Elencarin. Aivan oven suussa seisoi kaksi tuttua hahmoa. Päivystävä upseeri Daimen, ja toinen vieläkin tutumpi nuori mies. " Cassian", huudahti Gilfanas ilosta, ja riensi syleilemään ystäväänsä. " Hienoa nähdä että olet kunnossa", hän sai viimein innostukseltaan sanottua. " Mitä sinä täällä teet". " Teiltä kaatui kakkos joukkueen Colhas. Minä anoin hänen joukkueensa komentajuutta, ja sain sen. Esikunnassa ei tarvita enää niin paljoa upseereita". Molemmat muut upseerit onnittelivat ystäväänsä. Gilfanas tiesi miten epätoivoisesti Cassian oli yrittänyt päästä taistelujoukko ihin jo ennen sotaretkelle lähtöä. Sitten he alkoivat vaihtaa kuulumisia. Cassian tiesi jo Colhasin kuolemasta, mutta kertoi sen sijaan kenraali Holenin, Emyn Arnenin prikaatin komentajan, saaneen surmansa hyökkäyksessä edellisenä päivänä. " Tyypillistä", sanoi Gilfanas, " meille ei ole kerrottu tuostakaan. Itse asiassa me emme tiedä mitään muuta koko hyökkäyksestä, kuin mitä itse näimme, ja se ei ole paljoa. Ehkä sinä voisit hieman paikata tietojamme, ellei se ole kiellettyä". Cassian tuijotti Gilfanasia vähän aikaa, ennen kuin vastasi. " Kyllä siitä saa puhua. Tämä tulee kuitenkin olemaan kovaa tekstiä. Haluat ehkä herättää muitakin kuulemaan mitä sanon". Gilfanas tunsi Cassianin kyllin hyvin tietääkseen että hänen kehoituksiaan kannatti noudattaa. Tuos sa tuokiossa Fandal, Movat, Dixas, Dynian, Alcen ja Morgil olivat unenpöpperöisinä paikalla. Samoin toinen Holdredin joukkueenjohtajista, Raldan niminen upseeri.
Kaikkien tultua paikalle Cassian aloitti. " No niin. Kaikille on tietysti selvää se, että hyökkäys itsessään onnistui loistavasti. Yllätimme vihollisen. Ja kiitos Eriadorin komppanian toiminnan hyökkäys lähti käyntiin. Tähän yksikköön on tulossa kunniame rkkisade. Koko suunnitelma toteutettiin kellon tarkkuudella, tosin syntyi enemmän epäjärjestystä kuin osasimme odottaa, ja tilanne luisui täysin kenraalien hallinnasta komppanian ja joukkuenjohtajille, jotka selviytyivät loistavasti". Miehet vilkuilivat t oisiaan hämmästyneinä. Kehumistako he olivatkin tulleet kuulemaan. Gilfanas osasi kuitenkin hieman varautua heti perässä tuleviin huonoihin uutisiin. " Vaikeudet joita nyt on syntyneet, eivät johdukaan kohdatun vastarinnan vahvuudesta, vaan sen heikkoudes ta. Täällä ei ollut ketään. Ehkä yhteensä 5000 sotilasta koko kaupungin suojana. Vielä hälyyttävämpää on se, että satamassa oli vain 20 sotalaivaa. Umbarillahan on niitä ainakin 200. Ja kuitenkin yksi suunnitelman perusedellytys oli se, että Umbarin laiva sto tuhottaisiin satamaansa, ja puolet sen armeijasta, toisen puolen lähdettyä Harnenille, tuhoutuisi täällä. 5000 miestä ei ole edes 10% Umbarin armeijasta. Missä kaikki siis ovat. Olemme koko yön kuulustelleet vankeja, ja kaikki on nyt saatu selville. U mbarin armeija lähti kaupungista kolme päivää sitten. Telumehtar on ylittänyt Harnenin, ja n. 30 000 miestä lähti Umbarin prinssin Hadamirin komennossa itään liittyäkseen Haradin armeijaan. N.15 000 sotilasta taas nousi laivoihin, ja purjehti Turfaniin, j ossa he lastaavat, tai ovat luultavasti jo lastanneet, 15 000 turfanilaista laivoihinsa. Nyt tämä laivasto on käsityksemme mukaan jossain Belfalasin lahdella, matkalla Gondoriin". Kädet puristuivat nyrkkiin, ja kasvot kalpenivat. Jokainen tiesi missä vaar assa koko Gondor nyt oli. Ja Gilfanas tiesi mitä Gondorin kukistuminen merkitsisi Eriadorille.
Pidettyään dramaattisen tauon Cassian jatkoi. " Komentoporras on käynyt pitkin yötä pitkiä neuvotteluja. Toimintalinja on nyt selvä. Umbariin jää kylliksi joukkoja pitämään sen hallussa, ja sitomaan luultavasti tänne ilmestyvää Turfanin armeijaa. Pä äjoukko purjehtii kuitenkin jo tänään takaisin Gondoriin. Sitä vahvistetaan miliiseillä ja joillakin Pohjoisen armeijan yksiköillä, ja sen pitäisi riittää umbarilaisia vastaan. Ainakin niin toivotaan". Hetken aikaa oli hiljaista. Sitten Morgil kohotti kät ensä. " Herra Toinen upseeri, mitä yksiköitä jää Umbariin". Cassian pudisti päätään. " Valitan. Gilankilin prikaati on ensimmäisenä listalla. Lisäksi tänne jäävät Osgiliathin kolmas prikaati, Etelä-Ithilienin kuninkaalliset keihäsmiehet, Lossarnachin mili isi, Dor-En-Ernilin miliisi, yksi meripataljoona sataman miehitykseksi ja komentopataljoona. Yhteensä n.7600 miestä. Hallatan jää itse meidän kanssamme. Kenraali Herat taas vie laivaston mukana 11 000 miestä". Kaikki vain seisoivat hiljaa paikoillaan kyke nemättä liikkumaan. Heidän pitäisi puolustaa seitsemällätuhannella miehellä Umbaria, ja näistäkin melkein 3000 oli miliisejä. Turfanin armeija marssisi minä päivänä tahansa paikalle ainakin 30 000 miehen vahvuisena. " Nyt ollaan pulassa", sanoi Movat julk i kaikkien ajatukset.
Miehitetty kaupunki
Vielä samana päivänä armeija poistui. Asia yritettiin salata mahdollisimman hyvin paikallisilta. Gilfanas ei nähnyt joukkojen lähtöä, eikä ehtinyt oikeastaan edäs todella huolestua asiasta. Pataljoona otti kuitenkin suuremman osan muurista osakseen, kuin mitä edellisenä iltana oli sovittu. Partioita piti olla liikkeessä jatkuvasti, ja siksi Fandalin lepovuorossa oleva komppania rasittuikin loppujen lopuksi kaikkein eniten. Pikkuhiljaa komppaniat alkoivat kirota lepovuoroja, ja olisivat halunneet jatkuvas ti vartioida muuria. Heti aamusta Cassianin lupaama kunniasade saapui. Sekä Gunthar että Fandal saivat ensimmäisen luokan Gondorin ruusut, mikä oli valtava kunnia koko pataljoonalle. Gilfanas sai Elendilin tähden, samoin Elden, joka oli surmannut 16 vihollista hyökkäyksen ai kana. Myös ylennyksiä saatiin. Dynianista tehtiin korpraali, ja Movatista Vara-upseeri, joka vastaa suunnilleen Toista upseeria, mutta annetaan vain henkilöille jotka eivät ole käyneet upseerikursseja. Gilfanas ja Dynian oli ilmeisesti palkittu siitä, ett ä he olivat saaneet hyökkäyksen liikkeelle pelastaen tilanteen.
Koko päivän komppania sitten partioi kaupungin katuja. Paikalliset olivat rauhallisia, huomattuaan ettei yleistä ryöstelyä aiottu aloittaa, eivätkä aiheuttaneet mitään vaikeuksia. Ikävä kyllä ainoat hankaluudet tulivatkin gondorilaisten taholta. Joitakin Lossarnachin miliisin yksiköitä oli päästetty vapaalle, ja kuriin tottumattomina aiheuttivat nyt jonkinverran häiriöitä kaupungilla.
Alessa oli heti aamulla alkanut ottaa tilanteesta selvää. Hänen 30 miestään oli poistettu kaupungista. Muut olivat kuitenkin jo aiemmin piiloutuneet ympäri kaupunkia, ja Alessa oli nyt paikallistanut heistä 140. Hän oli lähettänyt muutamia miehiä hankkim aan ohjeita kaupungin ulkopuolelta, ja määrännyt sitä odotellessaan loput piileksimään hajallaan. Mihinkään ei pitänyt ryhtyä. Jos salamurhaajat iskisivät Gondorilaisia vastaan, heidän täytyisi saada siitä rahaa joltakulta. Ilman selvää hyötyä yksikään hä nen miehistään ei tekisi mitään. Sotilaita näytti olevan kaduilla yllättävän vähän. Silloin tällöin hän kohtasi partioita. Aina kymmenen hengen vahvuisia. Se oli hyvä muistaa. Pääkadulla, ollessaan jo kotimatkalla, hän kuitenkin törmäsi suureen kansanjouk koon. Ihmiset olivat kokoontuneet suuren kaupan eteen, ja ihmettelivät jotakin. Kuului lasin helinää. Alessa kiinnostui asiasta, ja raivasi tiensä lähemmäksi. Etummaisena seisoi parikymmentä epätietoisen näköistä miliisiä, mutta Alessa ei tunnistanut heid än univormujaan. He ja kansanjoukko seurasivat, miten kolmisenkymmentä miliisiä tyhjensi hienoa koruliikettä. Osa miliisistä oli humalassa, ja he kaikki nauroivat kantaessaan tavaraa ulos. Kauppias oli ilmeisesti yrittänyt estää heitä, sillä hänet oli hei tetty katuun, ja suurikokoinen miliisikorpraali potki häntä vatsaan. Kukaan katsojista ei uskaltanut puuttua asiaan. " Nyt ryöstely alkaa", huusivat ihmiset, ja sana lähti leviämään pitkin katuja.
Kaksi harmaapukuista sotilasta ilmestyi erään nurkan takaa. Nähdessään mitä tapahtui toinen puhalsi useita kertoja kaulassaan roikkuvaan pilliin. Vastaukseksi sille Alessan herkät korvat erottivat miten saappaat alkoivat kopista katuun, ja kopina läheni nopeasti. Kolmetoista sotilasta tuli juosten katua pitkin. Heidän univormunsa olivat vaaleanpunaiset, ja Alessa tunnisti heti osaston johtajan. Se oli sama nuori upseeri joka oli tarkastanut hänen palatsinsa. Tietämättä itsekään miksi, Alessan sydän alkoi lyödä tiheämpään. Sotilaat tunkivat kansan läpi suoraan kaupan eteen. " Seis", huusi nuori upseeri, ja nyt hänen äänessään oli raivoa. Miliisit tiputtivat saaliinsa, ja tuijottivat epävarmoina upseeriin. Korpraali potkaisi vielä viimeisen kerran kauppias ta. " Pidättäkää tuo mies". Upseeri osoitti korpraalia, ja yksi sotilas asettui vartioimaan miestä. Sen nähdessään yksi miliiseistä astui upseerin eteen. " Herra Toinen upseeri. Ei kai teidän sentään tarvitse pidättää ketään. Taidatte unohtaa, että olemme samalla puolella. Ehkä menimme hieman liian pitkälle, mutta olemme olleet kovan paineen alla viime aikoina. Ja tämähän on kuitenkin umbarilaisen kauppa. Me valtasimme kaupungin joka kuuluu laillisesti Gondorille, ja näitä kapinoitsijoita tulisi rangaista ". Miliisi olisi vielä jatkanut, mutta upseeri keskeytti hänet. " Pidättäkää myös hänet". Sitten upseeri kääntyi muiden miliisien puoleen. " Tämä on Gondorin vakinainen armeija, ja siihen te nyt kuulutte, halusittepa tai ette. Ja samat lait ja määräykset pätevät myös teihin. Me emme ole mikään ryöstelevä örkkiarmeija, joka taistelee saaliin vuoksi. Me taistelemme maamme, ja vapauden puolesta. Luuletteko että nämä ihmiset vakuuttuvat hyvistä aikeistamme, jos alatte ryöstellä heidän omaisuuttaan. Tarkoituks ena on saada kansa puolellemme, ei tehdä heistä vihollisia". Sitten upseeri kääntyi umbarilaisiin päin. " Olen hyvin pahoillani siitä mitä tapahtui. Näitä miehiä tullaan rankaisemaan". " Kuka takaa ettei se toistu uudelleen ", huusi toinen kauppias joka s eisoi Alessan vieressä. " Minä takaan", sanoi upseeri hiljaa, niin että vain lähimmät kuulivat.
Alessan uteliaisuus oli nyt noussut. Yksi miliisi seurasi tapahtumia aivan hänen vierestään. Alessa suuntasi lumoavan katseensa mieheen. " Anteeksi herra sotilas, mutta minulla on hieman pulmia armeijanne univormujen kanssa". " Minkälaisia pulmia", kysyi sotilas aivan liian nopeasti, paljastaen yli-innokkuutensa. Siitä oli vuosia kun noin hyvän näköinen nainen oli puhutellut häntä. " Tajuan kyllä", sanoi Alessa, " että eri väriset univormut merkitsevät eri miliisiprikaateja, ja vakinaisilla on harmaat. E n kuitenkaan ymmärrä kaikkia noita merkkejä joita univormuun on kiinnitetty. Ilmeisesti ne kertovat toisille sotilaille jotain, mutta eivät kyllä minulle. Esimerkiksi tuolla sotilaalla tuolla on paljon enemmän merkkejä kuin muilla". Alessa osoitti muina m iehinä upseeria josta hän oli kiinnostunut. Sotilas ei edes älynnyt kysyä mitä kaunis nuori tyttö sellaisella tiedolla ylipäätään tekisi, vaan alkoi heti selittää. " Valitsittepa kiintoisan esimerkkitapauksen", sanoi miliisi katsellen Gilfanasia. " Hänen vaaleanpunainen univormunsa merkitsee sitä, että hän kuuluu Anorienin joukkoihin. Hänen pukunsa rinnassa oleva merkki kertoo, että hänen prikaatinsa on kaartinprikaati. Toinen merkki taas on Elendilin tähti, eli merkittävä kunniamerkki. Olkapäillä olevat eboletit kertovat että hän on Toinen upseeri. Kaikkein tärkeimmät merkit ovat vasemmassa takinhihassa. Ylempi kertoo, että hän kuuluu Anorienin ensimmäiseen prikaatiin. Alempi on pataljoonan tunnus. Yleensä kaikki tuntevat vain oman prikaatinsa pataljoona tunnukset, mutta hän kuuluu todella kuuluisaan legioonaksi kutsuttuun pataljoonaan, joka on ehkä koko armeijan paras. Oikeassa hihassa olevat merkit täydentävät tietomme tästä miehestä. Yleensä sotilailla ei ole merkkejä oikealla puolella. Vihreä viitta j a ylin merkki kertovat että hän kuuluukin itseasiassa Tharbadin vakinaiseen prikaatiin, joka vain lainasi parhaita miehiään eri yksiköihin ennen hyökkäystä. Keltainen E tarkoittaa Eriadorin vapaaehtoisia, jotka saavat armeijaan liittyessään erilaiset sopi musehdot kuin muut. Pohjalaisilla taas on P, haradilaisilla H, rhunilaisilla R ja Perennialaisilla N niinkuin Numenor. Hän ei siis ole kotoisin Tharbadista vaan jostain Eriadorista. Viimeinen tunnus on Cardolanin vaakuna, joten hän on siis sieltä. Kenties voisimme mennä majataloon jatkamaan juttua", lopetti miliisi, mutta Alessa oli kadonnut kuin aave.
Jäljelle jääneet prikaatit asettuivat aloilleen Umbariin, ja onnistuivat ennätysajassa kehittämään toiminnalleen rutiinin. Vartiovuorot tulivat ja menivät, samoin päivystysvuorot ja pelätyt lepovuorot. Päivystysvuoro oli kaikkein suosituin. Päivä jaettii n neljään osaan, ja jokainen joukkue sai oman vuoron. Muuten miehet saivat levätä, kunhan pysyivät kasarmilla. Miekkoja ei saanut koskaan jättää metriä kauemmaksi. Seuraavat kaksipäivää mellakan jälkeen eriadorilaiset vastasivat muurista, eikä koko aikana tapahtunut mitään jännittävää. Sitten päästiin viimein siunattuun päivystysvuoroon, ja saatiin ensimmäisen kerran vapaa-aikaa. Suurin osa miehistä vain pelasi noppaa koko ajan, mitään muuta ajan vietettä ei ollut. Gilfanas ja Cassian kuitenkin kyllästyiv ät heti pelaamiseen, etenkin kun kokeneet sotilaat jatkuvasti kynivät heidät. Ja niin he alkoivat keskustella upseerien huoneessa. Pian muita liittyi mukaan, ja niin syntyi jokailtainen kerho, jossa pohdiskeltiin kaikenlaisia asioita. Perustajien lisäksi mukaan liittyivät Dynian, Daimen aina kun pääsi, ja Dixas. Usein jopa Fandal osallistui, samoin Daklen ja Alcen. Kerran myös Gunthar ja Windrew liittyivät hetkeksi keskusteluun. Gunthar alkoi kutsua heitä Edistyskerhoksi, ja pian kaikki tiesivät keitä sil lä tarkoitettiin. Nimitys oli osuva, sillä kaikki viisi kannattivat 1300-ja 1400 luvun vapaamielisyyteen palaamista, ja vastustivat yksinvaltiutta. Usein he ilmaisivatkin huolensa siitä, olisiko Umbarin valtauksesta pitemmän päälle mitään hyötyä. Todellis een suuruuteen piti päästä sisäisellä kehityksellä, ei aluevaltauksilla.
Viisi päivää Umbarin valtauksen jälkeen rutiinin keskeytti tieto siitä että Umbarin käskynhaltija Hallatan järjestäisi suuret juhlat upseereilleen ja paikalliselle ylhäisölle. Näin pyrittiiin antamaan kuva että Umbar oli siirtymässä normaaliin päiväjärje stykseen. Ensimmäisiä ja Toisia upseereja kutsuttiin linnassa pidettäviin juhliin vain harvoja. Kukin pataljoona sai lähettää kolme, ja suureksi ikäväkseen Gilfanas kuului näihin kolmeen. Parhaissa univormuissaan kolme upseeria käveli laajan torin poikki kohti linnan porttia. Miekat oli jätetty kasarmeille, mutta jokaisella oli Eket vyöllään. He olivat hieman aikaisessa, ei-arvovieraita oltiin kehoitettu tulemaan ajoissa. Caldenin komppan iaan kuuluva Ensimmäinen upseeri Minot oletti että arvovieraat tulisivat myöhemmin sisään, ja että heidät kuulutettaisiin. Gilfanas oli hieman huolissaan, sillä molemmat hänen toverinsa, Minot ja Medras, joka oli Hargonin upseereita, olivat nuoria aatelis ia, ja tottuneita tälläisiin tilaisuuksiin. Hän itse taas oli ollut vain valmistumisjuhlissaan, eivätkä ne olleet kovin viralliset. Cardolanin metsissä ei juuri tälläisiä juhlia järjestetty. Gilfanas oli tuskallisen tietoinen siitä että hänen vihreä viitt ansa ja kauluksensa paljastaisivat kaikille hänen maalaisuutensa. Itsevarman Minotin johdolla he marssivat sisään linnaan. Juhlasalin loisto salpasi Gilfanasin hengen. " Arthedainin kuninkaansali on kuin navetta verrattuna tähän", hän sanoi tovereilleen. He näkivät Guntharin, Caldenin ja delaatti Hadenin eräässä salin nurkassa aivan suureen parvekkeen edessä, ja liittyivät heidän seuraansa. Sali alkoi pikkuhiljaa täyttyä ihmisistä. Suurin osa oli hienosti pukeutuneita Umbarilaisia, joiden joukossa oli vain harvoja miehiä. Monet ylhäiset miehet olivat armeijassa tai pid ätettyjä. Gunthar kertoi juuri Telumehtarin kruunajaisista, kun airuet puhalsivat torviin, ja sali hiljeni. Airut alkoi huutaa nimiä, ja sitä mukaan seurueen ylhäisimmät saapuivat saliin. Joitakin umbarilaisia aatelisia jotka kuuluivat vanhoihin gondorila isiin sukuihin, aatelisia upseereita, kreivi Windrew, ja lopuksi sotaruhtinas Hallatan. Guntharin hämmästykseksi Hallatan ei kuitenkaan ollut viimeinen kuulutettu, sillä airut huusi vielä yhden nimen. " Hänen ylhäisyytensä, prinsessa Alessa Gondorin kunin kaallisesta suvusta".
Vasta tämän jälkeen juhlat pääsivät todella käyntiin. Ihmiset alkoivat liikkua ympäri salia vaihtaen sanan siellä, toisen täällä. Monet alkoivat tanssia salin keskellä. Yksitellen muut upseerit lähtivät liikkeelle, ja Gilfanas jäi yksin nurkkaan. Minot j a Medras kiiruhtivat useiden muiden lailla suoraan Alessan luo, yrittäen päästä hänen tanssilistalleen. Gilfanas pani kuitenkin merkille, että he kaikki saivat pakit. Prinsessa tanssi vain kerran Hallatanin kanssa, siinä kaikki. Gilfanas seurasi mielenkii nnolla ylhäisten juhlia, joista hän oli ennen vain kuullut. Itse hän ei tuntenut pienintäkään halua liittyä mukaan, vaan piileskeli salin laidalla, mietiskellen sitä oliko ihmisillä todella hauskaa tälläisissä meluisissa tilaisuuksissa, vain teeskentelivä tkö he vain. Vain kerran hänen rauhaansa häirittiin, kreivi Windrewin toimesta. " Poikaseni", kenraali huusi metelin yli huomatessaan Gilfanasin, ja kiiruhti hänen luokseen. " Mitä herra Toinen upseeri täällä nurkassa yksin tekee. Tulkaa minun kanssani ni in esittelen teidät muutamille nuorille naisille". " Ei kiitos, herra kenraali", vastasi Gilfanas. " Minusta on paljon hauskempaa vain katsella täältä syrjästä, ja pudistella päätäni". Windrew naurahti. " Niin. Tiedän täsmälleen miltä sinusta tuntuu. Ole nhan itsekin pohjoisesta". Sen sanottuaan hän jätti Gilfanasin rauhaan.
Ajan kuluessa Gilfanas huomasi jopa hieman suuttuvansa näille ihmisille, jotka näin huolettomasti juhlivat tuhlaten valtavat määrät ruokaa, samalla kun tavalliset ihmiset näkivät nälkää. Mikä teki juuri heistä etuoikeutettuja. Hän huomasi hämmästykseksee n, että Gondor ei itseasiassa ollut yhteiskunnallisesti juurikaan parempi maa kuin Umbar. Kummankaan maan aatelissa ei ollut mitään eroja. Molemmissa hallitsijalla oli oikeastaan rajaton valta, jota vain käytännön oikeustaju rajoitti. Kesken alakuloisen m ietiskelyn tehty havainto oli aika musertava. Hän oli auttanut Gondoria alistamaan toisen valtion valtaansa, ainoana motiivinaan se mahdollisuus että Gondor voisi ehkä joskus auttaa Eriadoria. Sinänsä heidän juuri saavuttama suuri voittonsa ei tehnyt maai lmasta yhtään parempaa. Jos armeijan tilanne ei olisi näyttänyt niin epätoivoiselta, Gilfanas olisi varmasti mennyt samantien pyytämään Windrewilta eroa. Nykyisessä tilanteessa ero oli tietysti mahdoton, koska meritie oli laivaston poistuttua katki. Gilfanasin synkät ajatukset katkesivat, kun hän huomasi syrjäsilmällä jonkun lähestyvän takaansa. Kääntyessään hän huomasi seisovansa kasvotusten prinsessa Alessan kanssa. " Teidän ylhäisyytenne", hän sanoi ja kumarsi. " Toinen upseeri Gilfanas palveluks essanne". Gilfanas onnistui säilyttämään ilmeettömyytensä, mutta vain ankaran taistelun jälkeen. Tämä nainen oli kohdellut ystävällisesti kaikkia häntä piirittäviä upseereita, muttei ollut välittänyt heistä. Mitä hän nyt tuossa teki. Hän muisti nähneensä prinsessan jo joukkueen tarkastaessa hänen palatsiaan, eikä oikein tiennyt mitä ajatella tästä. Tyttö tuntui olevan kuin kotonaan tälläisissä juhlissa, ja hän suorastaan säteili ystävällisyyttä. Kuitenkaan hän ei ollut liittynyt kenenkään seuraan pidemmäk si aikaa. Gilfanas toivoi osaavansa lukea hänen ajatuksiaan. " Miksi te seisotte täällä aivan yksin", kysyi prinsessa. Gilfanas ei tiennyt kiinnostiko häntä todella vai oliko se vain keskustelunavaus. " Siellä mistä minä tulen ei juuri tälläisiä juhlia jä rjestetä, joten minusta on vain hauska pysyä sivussa ja katsella. Yritän painaa asiat mieleeni jotta voin kertoa kaikille sitten kotona. Me pohjoisen ihmiset emme juuri harrasta mitään suuria virallisia tilaisuuksia". " Kenties haluaisitte tanssia", kysyi Alessa. Gilfanas kalpeni. " Valitettavasti en osaa, ja pelkäänpä että on hieman liian myöhäistä opetella", hän sanoi hätäisesti, alkaen miettiä miten pääsisi tytöstä eroon. Tyttö näytti hieman harmistuneelta, muttei näyttänyt olevan lähdössä. " Mistäpäin sitten olette kotoisin, jos teillä kerran ei tanssita eikä juhlita". " Kyllä mekin juhlimme", vastasi Gilfanas, " luulen että täkäläiset talonpoikaisjuhlat ovat paljolti saman tyylisiä kuin mitä me järjestämme. Me Cardolanilaiset siis". Huomatessaan Ales san kysyvän katseen hän jatkoi. " Cardolan sijaitsee eteläisessä Eriadorissa. Se oli vielä 300-vuotta sitten valtio, mutta hajosi 1400-luvun suurissa sodissa. Virallisesti olemme luultavasti nykyisin osa Arthedainia, mutta hoidamme lähinnä omat asiamme ei kä Arthedainilla käytännössä ole mitään sananvaltaa maassamme". " Minä olen kuullut Cardolanin valtion tuhoutumisesta", sanoi Alessa tietäen vetäneensä oikeasta narusta. Hän oli saanut Gilfanasin puhumaan kanssaan. " En kuitenkaan ole koskaan ymmärtänyt m iksei Angmarin ja Rhudaurin liitto ole vallannut aluetta pysyvästi". Gilfanas mietti hetken ennenkuin alkoi selittää. " Eriadorissa muodostettiin 1400-luvulla laaja liitto, joka kykeni ajamaan Angmarin ja Rhudaurin voimat takaisin. Cardolan oli kuitenkin lyöty, ja koska Arthedain ei kyennyt meitä suojaamaan olimme vailla puolustusta. Onneksi Rhudaur oli pitkään sotilaallisissa vaikeuksissa, ja kun se selvisi niistä, iski suuri rutto pohjoiseen. Se teki pahaa jälkeä kaikkialla, niin että jokainen valtio ol i heikkouden tilassa. Sen vuoksi solmittiin suuri rauhansopimus Arthedainin, Cardolanin, Angmarin ja Rhudaurin välillä, ja vaikka sitä on välillä rikottu, ei yleistä sotaa ole sen jälkeen syttynyt. Örkit kuitenkin ryöstelevät jatkuvasti rajan takana olevi sta tukikohdistaan, ja meillä on täysi työ estää edes näitä pieniä retkiä. Isäni aikana saimme tosin suuren voiton, ja sen jälkeen on ryöstöretkiä ollut vain muutamia. Se on kuitenkin luultavasti vain tyyntä myrskyn edellä. Sen vuoksi on meillä tullut per inteeksi että monilapsisista perheistä aina yksi poika värväytyy Tharbadin gondorilaiseen prikaatiin, ja saa siellä hyvän koulutuksen sotaa varten. Sen vuoksi minäkin olen nyt täällä". Gilfanas vaikeni. Monet upseereista tuijottivat kateellisina häntä, j a vasta silloin hän muisti kenen kanssa puhui. " Mutta teidän ylhäisyyttänne eivät varmasti nämä tylsät jutut kiinnosta", hän lisäsi. " Pyydän anteeksi, mutta kreivi Gunthar näkyy viittelöivän minulle". Saaden näin hyvän tekosyyn poistua Gilfanas käveli k reivin luo. Alessa katseli hänen jälkeensä itsevarmasti hymyillen. Nuoren upseerin puheet olivat alkaneet kiinnostaa häntä kovasti.
Oli yö, ja Fandalin komppania oli lepovuorossa. Ja lepovuoron vuoksi Gilfanas käveli kymmenen sotilaan kanssa ympäri Umbarin synkkiä katuja. Kukaan ei puhunut mitään. Dixas ryhmineen oli aivan yhtä hyytynyt partiointiin kuin kaikki muutkin. He olivat vai n kolmen korttelin päässä muurilta, kun joku soitti hälytyskelloa. Voimakas kilinä rikkoi yön hiljaisuuden kuin veitsellä leikaten. Se ajoi yksitoista miestä juoksuun, ja he saivat hengästyneinä muurin näkyviinsä. Muurin harjalla oli kolme gondorilaista s otilasta, ja alhaalla sen juurella kolme lisää. He kaikki kohottivat aseensa kun partio tuli juosten kulman takaa. "Mitä tapahtuu", huusi Gilfanas, ja miehet laskivat aseensa. Vasta silloin tulijat huomasivat kuusi ruumista maassa. Ylhäällä muurilla oli n eljä lisää. He kaikki olivat gondorilaisia, kakkospataljoonan miehiä. Gilfanas katsoi kysyvästi kolmeen sotilaaseen. " Tältä lohkolta ei tullut ketään parivartioiden kohtauspaikalle", selitti yksi heistä, "joten me tulimme tietysti katsomaan onko kaikki k unnossa. He ovat kuolleet. Koko vartio on tapettu". Gilfanas ja Alcen tutkivat nopeasti ruumiita. Sotilaat oli surmattu veitsen iskuilla. Ilmeisesti heidät oli yllätetty täysin. Tässä vaiheessa tämän lohkon päivystävä upseeri ehätti paikalle, joten Gilfan as jätti johdon hänelle, ja siirtyi ylös muurille. Neljä kiertovartion miestä oli surmattu miekoilla. Kaksi oli ilmeisesti yllätetty täydellisesti, mutta toiset kaksi olivat kohottaneet kätensä ikään kuin armoa anoen. Kummankin miekka oli tiukasti huotras sa, ja molempien ilme ilmaisi äärimmäistä kauhua. "Miksi he eivät ole yrittäneet puolustautua", ihmetteli Gilfanas. "En tiedä", Alcen vastasi,"mutta minulla on paha aavistus tästä. Joku kiipesi ylös muuria ja yllätti vartiat, ja samaan aikaan useita miehi ä kaupungin sisältä yllätti nuo toiset vartiat. Toisin sanoen kiipeäjä tai kiipeäjät haluttiin auttaa kaupunkiin. Ja he ovat nyt jossain tuolla". Hän osoitti kädellään Umbarin sokkeloisia katuja. Gilfanas seurasi hänen katsettaan, mutta Dixas ei. Hän tuij otti jotain muurin harjalla olevaa, ja kumartui sitten nostamaan sen. Hänen kätensä vapisi hieman. "Mitä löysit", kysyi Alcen. "Nelisakaraisen tähden". "Sepä outoa", totesi Gilfanas. "Mitähän se merkitsee". Hän katsoi kysyvästi Dixasia. Tämä oli hetken va iti, ja vastasi sitten. "Isäni kertoi aikoinaan meille lapsille tarinan peloitellakseen meitä. Mutta hän väitti että se oli tosi. Hän kertoi meille maailman parhaista salamurhaajista, jotka kykenevät kiipeämään pystysuoria seiniä, näkevät täydellisesti pi meässä ja saavat aina saaliinsa. Hän kertoi meille kuoleman ratsastajista. Hän kertoi hehkuvista silmistä jotka vievät uhrilta kaiken tahdon, raudankovista iskuista ja kylmästä hulluuteen ajavasta äänestä. Hän kertoi meille salamurhaajista, jotka eivät ol e ihmisiä lainkaan, vaan tappavia hirviöitä. Hän kertoi meille myös, että ne aina jättävät nelisakaraisen tähden uhriensa lähelle". Dixas viskasi tähden menemään. " Lasten kummitusjuttuja", nauroi Alcen. Gilfanas olisi halunnut yhtyä nauruun, muttei kyenn yt. Hän näki kuolleiden vartioiden kauhistuneet ilmeet, ja hirvittävän tehokkuuden jolla heidät oli tapettu, melkein kuin toimituksesta nauttien. Ylhäällä pimeällä muurilla oli hyvin helppo uskoa Dixasia.
Alessa näki unta, jossa hän halusi erään tietyn nuoren cardolanilaisen upseerin. Hän hylkäsi asemansa Umbarissa, asemansa alamaailmassa ja valtavat tulonsa, mennäkseen naimisiin jossain kaukana pohjoisessa. Kaikki loisto ja vauraus mitä hänellä oli, oli vain näennäistä. Tämän nuorukaisen kanssa hän voisi tehdä jotain suurta. Olla pelastamassa kokonaista kansaa. Olla luomassa suuria yhteiskunnallisia ja poliittisia teorioita. Saada jotain näkyvää aikaan. Sitäpaitsi hän rakasti nuorta upseeria. Mutta rakas tiko hän kylliksi hylätäkseen näennäiset ystävänsä ja tyhjän mutta suuren tulevaisuutensa. Voisiko hän hylätä suuret ja mahtavat liittolaisensa, joista yksikään ei todella pitänyt hänestä. Uni oli juuri pääsemässä tähän ratkaisevaan vaiheeseen, kun hän ha rmikseen heräsi. Hänet herätti tunne että joku oli hänen huoneessaan. Samalla hetkellä kun Alessa avasi silmänsä hänen kätensä tavoitteli jo pitkän veitsen kahvaa. " Ette tarvitse asetta valtiatar", sanoi kylmä ja tunteeton ääni pimeydestä, ja Alessa tiesi mikä oli hänen huoneessaan. Hän näki neljän hohtavan silmäparin tui jottavan itseään vuoteen päästä. Ne olivat tulleet. Kuoleman ratsastajat, maailman tehokkaimmat soturit. Seuraavan tunnin aikana tehtiin suunnitelma kaupungin valtaamiseksi. Ja kuolonkellot alkoivat soittaa gondorilaisille. Myös tietylle nuorelle upseeril le, joka suurien suunnitelmien ja jossain taustalla vaanivan pelon myötä oli tyystin kadonnut Alessan mielestä.
Salamurhaajien yö
Kaksi seuraavaa päivää kuluivat Umbarissa rauhallisesti. Gilfanas puhui Cassianille ja Daimenille siitä mitä Dixas oli sanonut kuoleman ratsastajista, mutta nämä eivät uskoneet sitä sen enempää kuin hän itsekään. Vartioita kuitenkin tiukennettiin kaikkia lla. Kun päivä kääntyi iltaan, pääsi Fandalin komppania viimein unelmoituun päivystysvuoroon. Sekä Fandal että lepovuorossa olevan komppanian komentaja Holdred lähtivät prikaatin esikuntaan, jättäen kasarmin ilman komppanianpäälliköitä. Päivystysvuoron alettua Gilfanas nukkui aluksi pari tuntia. Kun hän heräsi oli jo pimeää. Cassian nukkui sikeästi viereisellä vuoteella, eikä Gilfanas viitsinyt herättää häntä vaan veti taisteluvarusteet päälleen ja poistui huoneesta. Aulassa oli säännön mukaiset 11 sotilasta, huomasi Gilfanas tyytyväisenä kävellessään kohti ulko-ovea. Alcen istui päivystäjänpöydän takana. " Minne sinä olet menossa", hän kysyi. " Olo on jotenkin levoton", vastasi Gilfanas. " Taidan käydä hieman kävelemässä. Tarkistan por tin vartion ja tulen takaisin". Alcen nyökkäsi. " Mutta ole varovainen. Ties vaikka kadut olisivat täynnä kuoleman ratsastajia". Gilfanas nauroi yhdessä Alcenin kanssa. " Jos portilla on kuoleman ratsastajia, minä vedän hälytysnarusta kolme kertaa", hän sanoi ja astui ulos ovesta. " Sovittu", huusi Alcen hänen peräänsä yhä nauraen. Ulkona Gilfanasin nauru hyytyi nopeasti. Taivas oli tummien pilvien peittämä, niin että tavallisestikin tumma etelän yö oli sysimusta. Hän huomasi unohtaneensa kypäränsä, muttei viitsinyt enää lähteä sitä hakemaan. Yrittäen ajatella iloisia asioita Gilfa nas lähti kävelemään kohti porttia.
Sotilaan ruumis jota Alessa raahasi oli painava. Miehen silmät tuijottivat tyhjinä ylös taivaalle. Niissä ei näkynyt edes ällistystä, sillä Alessa oli surmannut hänet niin nopeasti ettei mies ollut tajunnut mitään. Toinen, jonka kurkkuun hän oli heittäny t puukon oli sentään saanut miekkansa puoliksi ulos huotrastaan. Muut vartiat olivat saaneet surmansa hänen salamurhaajiensa tai kahden kuoleman ratsastajan miekoista. Yksikään ei ollut ehtinyt edes huutaa. Sen jälkeen miehet olivat hiipineet sisään varti otupaan ja surmanneet siellä nukkuneen puolijoukkueen. Koko portin alueella ei ollut enää yhtään elävää sotilasta. Salamurhaajat olivat lähteneet toisen kuolemanratsastajan johdolla suorittamaan tehtäväänsä, ja Alessa ja toinen ratsastaja olivat nyt avaam assa porttia kaupungin edustalle saapuneelle armeijalle. Alessa oli juuri saanut viimeisen ruumiin piiloon, kun kaupungin keskustasta päin alkoi kuulua askeleita. Raskaat sotilassaappaat kopisivat kadun pintaan. Kuoleman ratsastaja katosi kuin aave talon kulman taa. Alessa vetäytyi toisella puolelle katua olev aan syvennykseen, josta hän näki sekä hyvin sekä portille että kadulle. Hänen kätensä lepäsi rauhallisesti miekan kahvalla. Vain yksi sotilas oli tulossa, eikä hänestä olisi minkäänlaista vastusta kaksikolle. Askeleet kuuluivat yhä lähempää, ja viimein Al essa näki sotilaan. Hänen sydämensä lähes pysähtyi. Se oli Gilfanas. Varmat harppovat askeleet veivät Gilfanasin vauhdilla kohti nurkkaa jonka takana itse kuolema vaani häntä. Alessa ei kyennyt hengittämään. Hän tiesi että nuori upseeri oli kuoleman oma.
Yhtäkkiä Gilfanas hiljensi vauhtiaan. Alessa näki miten hän tuijotti porttia. Juuri nurkan kohdalla Gilfanas pysähtyi. Miljoona asiaa tuntui tapahtuvan yhtä aikaa. Gilfanas lähti uudelleen liikkeelle, kuoleman ratsastaja kohotti jossain nurkan varjossa m iekkansa, ja mitenkään asiaa pohtimatta Alessa teki valintansa. " Varo", hän huusi niin lujaa kuin jaksoi. Gilfanas kuuli huudon, ja hänen päänsä käännähti ääntä kohti. Sivusilmällä hän huomasi että jotain tuli vauhdilla ilman halki kohti hänen kasvojaan. Ikuisuudelta tuntuvan ajan Gilfanas oli liikkumatta odottaen iskun osuvan. Armeijan koulutus kuitenkin pe lasti hänet. Tharbadin kasarmilla he olivat lukemattomia kertoja harjoitelleet mitä pitää tehdä kun joku lyö odottamatta miekalla. Pitkä taistelumiekka on liian hidas ase siinä tilanteessa. Gilfanasin kädet toimivat kuin itsestään ja lyhyt eket-miekka ilm estyi kuin tyhjästä torjumaan pimeydestä viuhuvan iskun. Kuului äänekäs kalahdus kun miekat iskivät yhteen. Iskun voima oli valtava, ja huolimatta onnistuneesta torjunnasta Gilfanas kaatui selälleen. Musta hahmo loikkasi pimeydestä hänen ylleen, ja miekka suhisi jälleen ilman halki. Gilfanas sai jälleen eketin eteen, mutta tällä kertaa hänen torjunnassaan ei ollut voimaa. Eket putosi kädestä ja heikentynyt isku osui kevyesti haarniskoituun vasempaan olkaan läpäisten ohuen haarniskan. Kipu oli valtava, mut ta ei lamaannuttava. Gilfanas kierähti syrjään miekan kohotessa tappolyöntiin, pääsi jaloilleen ja perääntyi pari askelta. Hän tiesi olevansa kuoleman oma, mutta samassa jostain pimeydestä syöksyi miekka ojossa esiin toinen tumma hahmo, ja kävi ensimmäise n kimppuun. Gilfanasin vastustaja iski todella nopean iskun, ja hyökkääjä kiljaisi ja kaatui maahan. Tumma hahmo kääntyi uudelleen Gilfanasin puoleen, mutta nyt nuori upseeri oli paljastanut miekkansa ja seisoi varoasennossa. Hetken aikaa molemmat olivat liikkumatta ja tarkkailivat toisiaan.
Gilfanasin vastustaja oli pitkä ja leveäharteinen. Hän oli verhoutunut mustaan kaapuun, jonka alta välkkyi metalli. Hänelläkin oli haarniska yllään. Sitten Gilfanas kiinnitti huomionsa vastustajansa kasvoihin. Kaapu kätki kasvot niin että vain kaksi leim uavaa silmää näkyi pimeydestä. Otsasta kasvoi kaksi sarvea. Ja vasta silloin Gilfanas tajusi mikä hänellä oli vastassaan. Hän tunsi selvästi pelon jota olento huokui. Kaiken nielevän pelon joka lamautti vastustajat. Silmissä oli hypnoottinen tuijotus. Ja puhe, kun se viimein puhui, oli kylmää ja hyytävää. " Pelko ei saa sinussa valtaa", se sanoi. " Mutta minä olen kuoleman tuoja, pimeyden palvelija, kauhun kuningas, voittamaton ja täydellinen. Pelkäät tai et, sinun täytyy kuolla, sillä minä saan aina saal iini". " On totta etten pelkää", sanoi Gilfanas onnistuen pitämään äänensä vakaana. " Sanot olevasi voittamaton ja täydellinen, ja jos olisit puhunut ennenkuin hyökkäsit olisit saanut minut kauhun valtaan. Mutta hyökkäyksesi epäonnistui. Se on merkki ereh tyväisyydestä. Katsotaan osaatko erehtyä lisää". Siinä samassa Gilfanas suuntasi nopean iskun kohti olennon kasvoja. Tämä torjui sen helposti, mutta Gilfanas pääsi kiertämään olennon ympäri. Se nauroi hänelle, mutta nauru vaihtui ällistyneeseen älähdyksee n kun Gilfanas suoritti valeiskun ja pyörähti ympäri. Neljällä loikalla Gilfanas saavutti vartiotuvan edustan, ja kuoleman ratsastajan ällistykseksi veti katosta roikkuvasta narusta nopeasti kolme kertaa.
Köyden päähän kiinnitetyt kellot alkoivat kilistä. Sekä Movat, Alcen että Cassian kääntyivät tuijottamaan niitä. Kun kellot kilisivät kolmannen kerran ja vaikenivat, kaikkien kolmen kasvot kalpenivat. Alcen oli juuri kertonut muille miten Gilfanas oli lä htenyt portille. Parin sekunnin ajan he vain tuijottivat toisiaan, sitten kolmikko ampaisi toimintaan. " Poika on vaikeuksissa", huusi Movat. Cassian oli käytännöllisempi ja karjui hälytystä. Molemmat vaikenivat kun ovi lennähti auki. Alcen painui 10 mieh en vartionsa kanssa ulos kadulle ja kohti porttia niin lujaa kuin vain pääsi. Cassian aikoi juosta perään, mutta Movat esti häntä. " Fandal ei ole täällä", hän sanoi kireällä äänellä. " Sinun täytyy ottaa komppania komentoosi. Minä painun heti portille hä lytysjoukkueen kanssa. Kokoa sinä komppania ja tuo se perässä". Cassian nyökkäsi ymmärtäneensä. Hälytysjoukkue, lukuunottamatta Alcenin jo matkalla olevaa ryhmää, kokoontui kasarmin edustalle ja Movat johti sen kohti porttia. Cassian jäi seisomaan keskell e kaaosta. Miehiä juoksi joka suunnalta ulos tuvistaan. Aliupseerit karjuivat ryhmiään kokoon. Cassianilla oli hetki aikaa ajatella. Hänellä oli Movatin joukkue ja oma joukkueensa, ja lisäksi yksi Holdredin joukkue. Lisäksi kaksi jousimiesryhmää järjestäy tyi juuri pihalle. Ja siinä samassa hirveä ajatus iski Cassianin mieleen. Vaikka hän ei uskonut selvännäkemiseen, hänen mieleensä nousi näky jonka hän tiesi oikeaksi. Salamurhaajat olivat juuri kiipeämässä yli linnan muurin. Dynian juoksi Cassianin ohitse , ja upseeri tarttui lähetin hihaan pysäyttäen tämän. " Kuuntele", hän karjui Dynianin korvaan yli kaiken metelin. Cassian oli juuri nähnyt mielessään näyn jonka tiesi todeksi. " Tiedän että olet huolissasi Gilfanasista, mutta minulla on nyt sinulle paljo n tärkeämpi tehtävä. Salamurhaajat hyökkäävät juuri linnaan, tai tulevat hyökkäämään. Juokse sinne varoittamaan niin nopeasti kuin ehdit". Sanaakaan sanomatta Dynian kääntyi ja juoksi kohti keskustaa.
Kuolemanratsastaja huusi raivosta tajutessaan mitä oli tapahtunut. Se kohotti miekkansa ja syöksyi kohti Gilfanasia, mutta nyt hän oli valmiina. Viuhuva isku suuntautui kohti Gilfanasin kurkkua, mutta hän torjui sen helposti. Hänen kauhea vastustajansa o li yliluonnollisen voimakas, muttei kovin nopea. He vaihtoivat pari nopeaa iskusarjaa. Kuoleman ratsastaja oli nyt varovaisempi, huomattuaan ettei saalis ollut yhtä helppo kuin normaalisti. Kaiken lisäksi se vaistosi Gilfanasin itsevarmuuden kasvavan joka hetki. Hän oli juuri tehnyt ällistyttävän havainnon. Kuoleman ratsastaja oli ehkä kammottava, voimakas ja nopea, mutta kun kaiken sen unohti, Gilfanas tajusi ettei se ollut kaikkivoipa. Jos hän ei olisi haavoittunut hänellä olisi ollut mahdollisuus. Nyt tilanne ei kuitenkaan ollut niin hyvä, sillä hänen vasen kätensä oli lähes poissa pelistä. Tietäen olevansa heistä se joka ensiksi väsyisi Gilfanas yritti epätoivoisesti keksiä ulospääsyä tilanteesta. Hän ei kuitenkaan keksinyt mitään, vaan tyytyi suoritt amaan valeiskuja etsien aukkoa vastustajansa puolustuksessa. Tilaisuus tuli kuitenkin ensin hänen vastustajalleen. Kuoleman ratsastajan takana makaava tuntematon liikahti, kiinnittäen pieneksi hetkeksi Gilfanasin huomion, ja silloin Kuoleman ratsastaja is ki. Gilfanas ehti hädin tuskin torjua iskun, ja seuraava tuli aivan liian nopeasti. Hän ehti kääntää päätään niin että isku vain hipaisi hänen ohimoaan. Gilfanas otti horjuvan askeleen taaksepäin. Hänen päänsä oli kuin tulessa. Kuin sumun läpi hän näki Ku oleman ratsastajan kohottavan miekkansa, mutta samassa se horjahti kun joku iski sitä veitsellä selkään. Kuoleman ratsastaja huitaisi kädellään hyökkääjän syrjään kuin kärpäsen, ja kääntyi, mutta se oli jo menettänyt tappohetkensä. Kooten viimeiset voiman sa Gilfanas iski hurjan iskun vastustajansa päähän. Olento kaatui taaksepäin, mutta ennenkuin se oli edes koskettanut maata Gilfanasin seuraava isku osui sen vatsaan. Leimuavien silmien tuli sammui. Hetken aikaa oli hiljaista, sitten kuului rysähdys kun G ilfanas kaatui selälleen. Hän jaksoi vielä ryömiä seinän vierelle, ja jäi siihen makaamaan. Avonainen portti oli vain 20 metrin päässä hänestä, mutta yhtä hyvin se olisi voinut olla vaikka Tharbadissa. Hän ei kyennyt liikahtamaankaan.
Hiljaisuuden rikkoi lopulta laahaava ääni. Tilanteen pelastanut muukalainen ryömi kohti Gilfanasia, ja pääsi lopulta hänen viereensä. Sitten tummaan kaapuun verhoutunut hahmo paljasti kasvonsa. " Alessa", henkäisi Gilfanas. " Mitä sinä täällä teet". Sama ssa hän vaikeni tajuten vastauksen. " En voinut antaa sinun kuolla", sanoi tyttä lopulta. " En ainakaan yksin ja ilman kenenkään apua. Minä rakastan sinua". " Mutta entä maasi ja kansasi. Asemasi, sinähän olet sentään kuninkaallinen". Alessa hymyili. "Nii llä ei tunnu olevan enää mitään väliä minulle. Olen ajatellut muuttaa Cardolaniin". Hetken aikaa he makasivat hiljaa vierekkäin, kunnes saappaiden kopina rikkoi hiljaisuuden. Alcen 10 miehensä kanssa ilmestyi kulman takaa. Ja juuri silloin partainen turfa nilainen kurkisti sisään raollaan olevasta portista. Hän ja Alcen huomasivat toisensa täsmälleen yhtäaikaa. Turfanilainen kääntyi huutamaan jotain taakseen, hän oli ilmeisesti kärkimies. Alcen ei huutanut vaan näytti esimerkkiä ryntäämällä eteenpäin. Kymm enkunta turfanilaista tunkeutui sisään portista, ja Alcen syöksyi heidän kimppuunsa. Hetken aikaa käytiin kiivasta lähitaistelua, mutta sitten gondorilaiset pääsivät voitolle ja tunkivat vastustajansa takaisin portille. Kaksi Alcenin miestä ja viisi turfa nilaista oli kuollut. " Nopeasti. Sulkekaa portti", huusi Alcen turfanilaisten paetessa. Hänen miehensä tarttuivat ripeästi portiin ja alkoivat painaa sitä kiinni. Viime hetkellä ennen kuin portti sulkeutui Alcen vilkaisi ulos, ja näki loputtomilta näyttä vien sotilasrivistöjen lähestyvän porttia. Se sulkeutui aivan heidän nenänsä edestä. " Muurille", huusi Alcen tietäen mitä seuraavaksi tapahtuisi. Yksi hänen miehistään soitti muurin laella olevaa hälytyskelloa, ja hetken kuluttua kaikki kaupungin kellot alkoivat soida. Silloin Alcenilla ei ollut kuitenkaan enää aikaa kuunnella sitä. Tikapuut alkoivat nousta pimeästä muuria vasten, ja viholliset alkoivat kiivetä ylös. Miehet häärivät hurjina katkoen köysiä ja kaataen tikkaita, mutta useampia ilmestyi tila lle.
Gilfanas ja Alessa seurasivat huolestuneina tilanteen kehitystä. Ja juuri silloin gondorilaiset voittivat jo toisen käynnissä olevista kilpajuoksuista. Pimeää tietä myöten ilmestyi jälleen lisää kirkaskypäräisiä hahmoja. " Juoskaa muurille tai tulette li ian myöhään", huusi Gilfanas ja miehet ampaisivat juoksuun. Heidän mennessä ohi Gilfanas tunnisti sen omaksi joukkueekseen, jota Movat nyt johti. Movat ehti hädin tuskin ajoissa. Vihollinen oli juuri saamassa jalansijan portin yläpuolella, kun hälytysjouk kue yhtyi leikkiin ajaen harvat ylös päässeet alas muurilta. Vihollinen piti lyhyen tauon, yrittäen ilmeisesti pimeyden keskellä saada selvää tilanteesta, ja ryhtyi sitten entistä raivokkaammin hyökkäykseen. Myös muilta muurin osilta kuului nyt miekkojen kilinää, ja muutama gondorilainen oli ilmestynyt puolustamaan Movatista vasemmalla olevaa muurin lohkoa. Gilfanasin joukkue puolusti raivokkaasti porttia, mutta joutui pikkuhiljaa antamaan periksi ylivoiman edessä. Näytti siltä että vihollinen valtaisi mu urin huolimatta urheasta vastarinnasta. Mutta jälleen kerran vahvistukset pelastivat gondorilaiset. Cassian ehätti kolmen joukkueensa kanssa paikalle, ja komensi miehensä hyökkäykseen. Kuin puhuri he iskivät ylös muurille, ja sillä jalansijan saaneet viho lliset jäivät heidän jalkoihinsa, saaden viimeiseen mieheen surmansa. Muurin edustalle edennyt vihollinen näytti joutuvan sekasortoon, ja vetäytyi pois näköpiiristä. Saatuaan pienen hengähdystauon Cassian levitti joukkueensa pitkin muuria asettaen Gilfana sin miehet reservikseen. Dixas ja Alcen kiiruhtivat huolestuneina Gilfanasin luokse. " Olen aivan kunnossa", hän vakuutti heille, tuntien olonsa jo hieman paremmaksi. Olkapään haava ei enää vuotanut, mutta tuska ohimolla alkoi pikku hiljaa lisääntyä. " Ja se on täysin tämän nuoren naisen ansiota". Hän lisäsi osoittaen Alessaa, jonka haavat eivät myöskään olleet hengenvaarallisia. Sekä Alcen että Dixas vilkaisivat maassa makaavaa kuoleman ratsastajaa, ja kalpenivat. " Minä olisin saanut sen", sanoi Gilfana s osoittaen sanansa Dixasille. " Minä olin parempi kuin se. Uskotko". Dixas nyökkäsi. Hän uskoi.
Kolmas sen yön kilpajuoksuista oli kuitenkin vielä käynnissä. Dynian pinkoi pitkin pimeitä katuja. Aluksi hän oli suhtautunut Cassianiin hieman epäillen, mutta nähtyään surmatun parivartion eräässä kadunkulmassa hän tajusi että jotain vakavaa oli tekeill ä. Pimeällä kadulla hän törmäsi yllättäen Daimeniin ja 10 sotilaaseen jotka olivat normaalilla kierroksella. " Linnaan hyökätään", huusi Dynian saaden Daimenin miehineen peräänsä. He syöksyivät linnan portille, jonka ulkopuolelle sijoitettu 10 miehen vart io ei tiennyt hyökkäyksestä mitään. He suostuivat kuitenkin lyhyen kiistelyn jälkeen avaamaan pienen sivuportin. Daimen, Dynian ja vartion johtaja menivät sisään, ja jähmettyivät paikalleen. Muuri oli vaimentanut sisäpihalta kuuluvat taistelun äänet. Linn aan oli todella hyökätty ja koko pihavartio oli surmattu. Sisältä linnasta kuului kiivasta miekkojen kalinaa. Vartion johtaja lähti tekemään hälytystä, ja Daimen johti paikalla olevat miehet nopeasti eteenpäin. Ensimmäisessä linnan salissa tumma-asuiset u mbarilaiset olivat kiivaassa lähitaistelussa esikunnan upseereiden ja sotilaiden kanssa. Daimen miehineen hyökkäsi esikunnan avuksi. " Missä Hallatan on", huusi Dynian. Yksi upseereista osoitti yläkertaan vieviä portaita.
Jäämättä ihmettelemään Dynian syöksyi portaisiin saaden Daimenin miehistä Elencarin ja Gysanin peräänsä. Portaiden yläpäässä makasi kuolleena armeijan esikuntapäällikkö Hostar. Hostarin takana oli huone, josta kuului meteliä. Dynian ryntäsi sisään. Ensim mäiseksi hän näki kreivi Windrewin tajuttomana lattialla. Kaksi esikuntaupseeri, joista toinen oli Gilankilin prikaatin delaatti Orlen, taistelivat kolmen umbarilaisen kanssa. Dynianin huomio kiinnittyi kuitenkin muualle. Sotaruhtinas Hallatan makasi latt ialla ja odotti päällään seisovan umbarilaisen iskevän kuolettavan iskun. Miekka oli jo koholla. Dynian tempaisi seinällä koristeena olevan keihään, ja heitti sen umbarilaisen selkään. Mies kaatui kuolleena maahan. Samassa joku tönäisi Dynianin kumoon. Nu ori lähetti kaatui lattialle, ja ehti havaita miten joku hyppäsi hänen ylitseen suurelle ikkunalle, ja siitä ulos. Dynian hyppäsi pystyyn ja syöksyi ikkunaan. Hän ehti nähdä miten musta hahmo juoksi alhaalla pihalla, ja katosi varjoihin. Dynianin takana H allatan kompuroi Elencarin auttamana pystyyn ja näytti olevan kunnossa.
Piiritetty kaupunki
Aamun koittaessa Gilfanas nojasi muuriin ja tuijotti taivaanrantaa. Koko kaupunki näytti olevan vihollis-armeijan ympäröimä. Yöllä oli tullut vielä kaksi hyökkäystä, mutta ne oli torjuttu. Ilmeisesti vihollinen oli yrittänyt yllätystä vain muutamalla pri kaatilla, ja yllätyksen epäonnistuttua hyökkäys oli kyetty torjumaan. Nyt koko vihollis-armeija kuitenkin lähestyi muuria. Kohta he olisivat jo kyllin lähellä tunnistettavaksi. " Miltä olosi tuntuu", kysyi Dixas hänen takaansa. " Aika hyvältä jo", vastasi Gilfanas. " Haava ei ollut kovin syvä, ja verta ei vuoda enää. Pystyn yhä käyttämään oikeaa kättäni, ja päänsärky on hellittänyt". " Tuolta tulee Dynian", sanoi joku. Gilfanas kääntyi, ja näki lähettinsä loikkivan ylös portaita muurin harjalle. " Missä s inä olet ollut", hän kysyi. Dynian veti henkeä ennen kuin vastasi. " Kerron myöhemmin. Minulla on viesti päämajasta. Sinä olet nyt Eriadorin komppanian komentaja ja Ensimmäinen upseeri. Windrew on poissa pelistä, ja kreivi Gunthar ottaa prikaatin komentoo nsa. Fandal komentaa nyt pataljoonaa". Gilfanas nyökkäsi. Hän olikin ihmetellyt miksei Fandalia tai Guntharia ollut näkynyt. Gondorilaiset kerääntyivät muureille seuraamaan lähestyvää armeijaa. Nyt alkaisi piiritys. Jokainen tiesi että viestinviejiä oltiin lähetetty kuningas Telumehtarin luokse kertomaan vaarallisesta tilanteesta, mutta oliko kukaan päässyt perille. Ja voisiko kuningas tulla apuun?
" Katso taakse", huudahti Cassian. Gilfanas kääntyi katsomaan. Kaupunkilaisia oli kerääntynyt talojen katoille ja takana olevalle aukiolle nähdäkseen lähestyvän armeijan. He huutelivat uhkauksia gondorilaisille, siitä mitä Umbarin armeija tekisi heille o tettuaan heidät vangiksi. " Heidät täytyy saada häipymään ennenkuin hyökkäys alkaa", totesi Gilfanas. Joukkueen johtajat olivat kokoontuneet hänen ympärilleen, ja yhtäkkiä muut huomasivat miten Movat kalpeni. " Movat, mikä hätänä", kysyi Celtar, joka nyt komensi Gilfanasin joukkuetta. " Katso tuon armeijan tunnuksia", Movat vastasi. Armeija oli todellakin nyt kyllin lähellä jotta tunnukset saattoi erottaa. Gilfanas näki selvästi, että tunnukset eivät olleet Umbarin armeijan niinkuin oli odotettu, vaan Tur fanin. Mutta Turfanin viirien vierellä liehui tunnus jota hän ei tuntenut. Punainen shakaalin pää keltaisella pohjalla. Mutta Celtar tunnisti sen. Hän kalpeni ja puristi rystyset valkoisina miekkansa kahvaa. " Movat, mikä se on", kysyi Cassian henkeään pi dätellen. He kaikki tajusivat että jotain vakavaa oli tekeillä. " Se ei ole Umbarin armeija, niinkuin oletimme", vara-upseeri sanoi. " Ei niin, vaan Turfanin", totesi Dynian aina rauhallisella äänellä joka tarkoitti " entäs sitten". Movat pudisti päätään. " Ei se ole Turfaninkaan. Tuo armeija toimii Turfanin kuninkaan luvalla ja toimesta, mutta se ei ole Turfanin kuninkaallinen armeija, kaukana siitä". Movatin hiljetessä Celtar jatkoi. " Jumalat meitä auttakoon, se on Narchar "teurastaja" laumoineen". Kai kki ympärillä olevat hiljenivät, ja näyttivät huolestuneilta. " Mikä ihmeen Narchar "Teurastaja", kysyi Gilfanas. Cassian kiirehti selittämään. " Narchar on tarunomainen kenraali, joka toimii Turfanin eteläpuolisilla alueilla. Hänen väitetään olevan millo in ihmissusi, milloin taas demoni tai noita. Toiset sanovat hänen elävän ihmislihalla ja olevan kostonhimoinen haamu. Hänen sotilaidensa väitetään pelkäävän häntä enemmän kuin yhtäkään vihollista. Itseasiassa tiedämme hänestä varmasti hyvin vähän. Hänellä on ilmeisesti yliluonnollisia kykyjä. Joukot hän on värvännyt Turfanista, ja toimii ilmeisesti ainakin jossakin määrin Turfanin kuninkaan laskuun, vaikka saattaa myös olla että Turfanin kuningas toimii hänen laskuunsa. Narcharin toiminta tuntuu keskittyv ä vain tuhon levittämiseen. Hänen armeijansa ryöstää kaupungit jotka se Turfanin kuninkaan puolesta valtaa, ja yleensä polttaa ne. Lukuisista massamurhista johtuen häntä kutsutaan teurastajaksi. Kymmenen vuotta sitten hän sodassa Darharia vastaan valtasi liittolaistensa kaupungin, ja ryösti sen täysin, voidakseen maksaa sotilaidensa palkan. Sitten hän valtasi Darharin toiseksi suurimman kaupungin, ja surmautti koko 30 000 asukkaan väestön. Ai niin, lisäksi hän kuulemma aina kääriytyy mustaan kaapuun, ja v äitetään että hän voi vaikutta säähän ja olla näkymätön". Näki selvästi että Cassian oli lukenut jonkin virallisen tiedonannon Narcharista ollessaan esikunnassa. Kuullessaan tiedot jokin alkoi hälyttää Gilfanasin päässä. Hän tiesi että oli kuullut juuri j otain tärkeää, mutta ei tiennyt mitä. Vasta paljon myöhemmin hän huomasi yhdistää Angmarin noitakuninkaan ja Narchar "Teurastajan" toisiinsa. Tarinat ja todellisuus olivat molempien kohdalla aivan samanlaisia. Mutta Gilfanas ei kuolemakseenkaan tajunnut m iten voisi olla mahdollista, että kaksi samanlaista noitakuningasta toimisi eri puolilla Keski-Maata.
" Halusitko sinä ihmisten häipyvän", kysyi Movat. Gilfanas nyökkäsi. " Kuulkaa", huusi Movat paikalle kerääntyneille ihmisille. " Teinä lopettaisin sen huutelun, sillä juuri nyt te todella tarvitsette meitä". Ihmiset hiljenivät kuuntelemaan. " Sillä nyt on epätoivon hetki. Narchar "Teurastaja" seisoo porttien edustalla, eikä Umbarin armeijasta näy jälkeäkään. Se tietää tulta ja hävitystä". Se ilmeisesti todellakin tiesi tulta ja hävitystä, sillä kansanjoukko katosi kuin taikaiskusta. He tiesivät että Nar charin joukot tekisivät pahaa jälkeä jopa liittolaiskaupungissaan saadakseen saalista, ja pakenivat kotiensa näennäiseen suojaan. " Hän aikoo ilmeisesti vallata muurit pelkällä massallaan", totesi Cassian. Kaikki tarkkailivat miten vastustaja levittäytyi muurin edustalle hyökkäystä varten. Ja sitten hyökkäys lähti liikkeelle. Gilfanas ei ollut ikinä nähnyt mitään niin mahtavaa. Yht eensä ainakin 30 000 miestä oli keskitetty kaupungin edustalle, ja noin puolet niistä lähti hurjasti huutaen rynnäköimään. Gondorilaiset seurasivat henkeään pidätellen miten kilpimuuri läheni. Vihollinen ei pyrkinyt nopeaan rynnäkköön, vaan eteni rauhalli sesti kävellen kohti muuria. Sitten vastustajan katapultit ja ballistat avasivat tulen. Lossarnachin miliisin miehittämät katapultit vastasivat, keskittäen tulensa hyökkääviin rivistöihin. Gilfanas tunsi miltei sääliä, sillä hän muisti selvästä miltä oli tuntunut olla ryntäämässä kohti muuria, ja miten täyslaita oli iskenyt Holdredin kolmosjoukkueen rivistöön paiskoen miehiä sinne tänne. Ja nyt puolustus oli paljon kiivaampaa. Salmirin jousimiehet odottivat kunnes vihollinen pääsi riittävän lähelle, ja si tten he avasivat tulen. " Ampukaa vain varmoja tappoja", huusi Fandal jostain oikealta portin päältä, " meidän täytyy säästää nuolia". Dynian tuli Gilfanasin vierelle. " Odottavat ilmeisesti pitkää piiritystä", hän totesi. " Minä en ole niinkään varma", v astasi Gilfanas. " Tuo hyökkäys pääsee ilman muuta muurille, ja piiritystä ei välttämättä tulekaan". He paljastivat miekkansa kun juuri heidän kohdalleen ilmeistyivät tikkaat. Lähetti odotti vähän aikaa ja tönäisi ne nurin. " Huolehdi sinä puolustuksesta" , Gilfanas huusi yhtäkkiä alkaneen taistelun metelin yli. " Minä yritän silmäillä yleistilannetta". Dynian nyökkäsi ymmärtäneensä.
Cassian seisoi miekka kädessä joukkueensa edessä portin takana olevalla pihalla. Taistelu tuntui kiihtyvän koko ajan, mutta puolustus kesti yhä. Yksikään vihollinen ei ollut vielä päässyt muurin yli alas kaupunkiin. Joukkue oli muodostanut kilpimuurin su ojakseen, sillä heti hyökkäyksen alettua yksi mies oli haavoittunut muurin yli sokkona ammutusta nuolesta. Ainoastaan Cassian seisoi suojattomana muiden edessä ja tarkkaili tilannetta. Hänen lähettinsä seisoi hänen takanaan. " Katso Gilfanasia", lähetti s anoi ällistyneenä. Cassian käänsi katseensa sinne missä tiesi ystävänsä olevan. Häntä alkoi melkein naurattaa. Gilfanas seisoi muurilla Morgilin ja Dynianin välissä, ja nojaili muina miehinä rintavarustukseen ja tarkkaili tilannetta, huudellen välillä ohj eita miehilleen. Aivan niinkuin hän olisi harjoituksissa eikä keskellä elämänsä kiivainta taistelua. Hän oli jopa laittanut miekkansa takaisin tuppeen. Toisella puolella Dynian suojasi häntä miekkaillen välillä kolmenkin vihollisen kanssa, ja toisella puo lella Morgililla oli välillä kaksi vastustajaa. Gilfanas ei kiinnittänyt mitään huomiota vain parin metrin päässä oleviin vihollisiin, vaan seurasi vain tarkasti tilanteen kehitystä. Ja sitten yhtäkkiä Gilfanas näki selvästi jotain ratkaisevaa. Hänen kats eensa siirtyi alhaalla seisovaan Cassianiin. " Puhdistakaa muurin harja" , Gilfanas huusi. " Vihollinen on perääntymässä". Cassian komensi miehensä liikkeelle ja he hyökkäsivät ylös muurille.
Sinä iltana gondorilaisilla oli syytä jonkinasteiseen tyytyväisyyteen. He olivat torjuneet kaksi suurta hyökkäystä ja pakottaneet vihollisen siirtymään piiritystaktiikkaan. Gilfanas ei ollut juurikaan osallistunut itse taisteluun. Hän oli surmannut vain yhden vihollisen aivan hyökkäyksen loppuvaiheessa. Siitä huolimatta hän sai Guntharilta erityiskiitokset toiminnastaan. Fandal oli haavoittunut, ja Gunthar johti nyt henkilökohtaisesti legioonaansa. Mirdan oli saanut surmansa, ja Alcen sai aliupseeriksi y lennettynä hänen ryhmänsä. Vihollinen oli kärsinyt raskaat tappiot, eivätkä he uusineet ensimmäisen päivän kaltaista suurhyökkäystä. Sen sijaan he siirtyivät väsytystaktiikkaan, suorittaen jatkuvasti pieniä hyökkäyksiä väsyttäen niin puolustajia. Samaa yk sitoikkoista hyökkäilyä jatkui viikon ajan. Sitten vihollinen suoritti koko eteläisellä muurilohkolla rajun hyökkäyksen joka kuitenkin torjuttiin. Hyökkääjien joukossa oli nyt kuitenkin myös Umbarin vakinaisia, ja joitakin heistä saatiin vangiksi. Näiltä saatiin kuulla että Umbarin prinssi Hadamir oli palannut 10 000 sotilaan kanssa Harnenilta. Oli selvää että vihollinen valmistautui lopulliseen rynnäkköön. Siltä varalta että Hadamir ja Narchar saisivat aikaiseksi läpimurron, valmisteli Hallatan sisemmän puolustuslinjan sataman ja linnan ympärille. Teiden poikki rakennettiin puisia rintavarustuksia, joiden avulla linnasta ja satamasta muodestettiin erillinen linnoitusalue. Meripataljoonan 300 miestä puolusti satamaa, ja esikuntapataljoonan 360 miestä linn aa. Läpimurron sattuessa jossakin piti kaikkien yksiköiden välittömästi vetäytyä linnoitusalueelle, jota ne sitten kahteen paikalla jo olevaan pataljoonaan tukeutuen puolustaisivat. Jokaiselle yksikölle suunniteltiin erikseen nopein vetäytymisreitti. Kaik ki oli organisoitu hienosti, mutta kuten tavallisista mikään ei lopulta mennyt niinkuin suunniteltiin.
Suurhyökkäys tuli nimittäin aamulla, juuri ennen valoisan tuloa. Se alkoi voimakkailla hyökkäyksillä kolmella eri lohkolla, ja kaikki hyökkäykset johtivat läpimurtoon. Vihollinen oli yhtäkkiä kaikkialla selustassa, ja hyökkäsi selkään samaan aikaan kun l isää vihollisia hyökkäsi muuria vastaan edestä. Ainoastaan Kuninkaallisten keihäsmiesten toinen pataljoona pääsi vetäytymään linnoitusalueelle suunnitelman mukaan. Suorat vihollisrivistöt lähestyivät nopeasti muuria. Tällä kertaa ne etenivät nopeammin kuin tavallisesti. Se herätti Gilfanasin huomion. Samassa joku kosketti hänen olkapäätään. Gilfanas kääntyi katsomaan, ja näki kiihtyneen osgiliathin prikaatin läheti n. " Mitä on tekeillä", hän kysyi. Lähetin silmät olivat täynnä epätoivoa kun hän vastasi. " Vihollinen on murtautunut läpi Dor- En- Ernilin miliisin lohkolla, ja myös Lossarnachin miliisin lohkolla, ja sen lisäksi vielä yhdellä kohtaa meidän lohkoistamme . Vetäytymiskäsky on annettu, mutta se ei ole tullut perille juuri minnekään. Meidän ykköspataljoonamme yritti vetäytyä hyvässä järjestyksessä, mutta murtui paineessa ja hajosi pieniin osiin. Meidän kakkospataljoonamme taas on teidän vasemmalla puolellann e, ja pyrkii joukkueittain irti. Vihollinen on jo selustassa, ja on luultavasti katkaissut lähes kaikki yhteydet satamaan". Automaattisesti Gilfanas vilkaisi alas kaupunkiin, ja näki kauhukseen että pahin oli tapahtumassa. Hajanaisia vihollisyksiköitä marssi juuri katuja myöten muurin juurelle. He olivat kahden tulen välissä, tai eivät ehkä vielä. Gilfanas käänsi katseensa Gun thariin, joka seisoi portilla ymmällään. Osgiliathilaisten lähetti kiiruhti häntä kohti. Juuri kun hän oli ehtimässä perille suhahti jostakin alhaalta kadulta nuoli, ja osui Gunthariin. Komentaja ähkäisi ja kaatui maahan. Gilfanas paljasti miekkansa. " Pa taljoona murtautuu ryhmittäin kohti satamaa", hän huusi, " kerääntyminen sairaalan luona". Pitkin muuria upseerit ja aliupseerit alkoivat toistaa huutoa kimeillä epätoivoisilla äänillä. Näyttäen esimerkkiä Gilfanas syöksyi syöksyi ensimmäisten joukossa p ortaisiin, ja alas kadulle. Siellä kaksi hajanaista miesryhmää iski kiivaasti yhteen. Gilfanas ehti tunnistaa vastustajat turfanilaisiksi.
Gilfanas havaitsi edessään tiiviin vihollisosaston, ja syöksyi parin ryhmän kanssa sen kimppuun. Automaattisesti hän valitsi vastustajakseen turfanilaisia komentavan upseerin. Upseeri iski juuri miekkansa yhden Mirdanin ryhmän mieheen, jonka Gilfanas eht i tunnistaa Cillaniksi. Sitten hänen oma miekkansa osui upseeriin, ja tämä kaatui. Toinen turfanilainen yritti iskeä Gilfanasia, mutta hän torjui iskun ja tappoi vastustajansa. Aivan edessä oli kolmas turfanilainen, jonka Gilfanas iski nopealla heilahdusl yönnillä maahan. Ja sitten hänen edessään ei ollut enää yhtään vihollista. Muutamia muiden komppanioiden sotilaita oli hänen ympärillään. " Jatkakaa eteenpäin sairaalalle", hän huusi heille, ja kääntyi sitten itse vilkaisemaan taakseen. Muuri oli nyt tyhj ä gondorilaisista. Saarrostaneet vihollisosastot olivat joutuneet yhtä hajalleen kuin legioonan miehet, eivätkä kyenneet estämään gilankililaisia murtautumasta läpi. Menetykset olivat kuitenkin molemmin puolin kovat. Gilfanas kykeni näkemään vain mitä hän en välittömässä ympäristössään tapahtui. Murtautuminen ryhmittäin ei ollut onnistunut, sillä alas kadulle rynnätessä ryhmät olivat hajonneet. Miehet muodostivat kuitenkin automaattisesti pienempiä ryhmiä, joiden jäseniksi kelpasi kuka tahansa vaaleanpunai sen univormun omaava. Gilfanas huomasi miten Movat johti kokonaisen koossa pysyneen ryhmän korttelin päässä olevalle sairaalalle johtavalle kadulle. Toinen katu lähti juuri Gilfanasin kohdalta, ja n. kuuden miehen vahvuinen ryhmä oli jo kadonnut sitä myöt en eteenpäin.
Kaikki hengissä selvinneet olivat nyt päässeet läpi, mutta osa miehistä oli vielä lähitaistelussa ja pyrki irti. Kauhukseen Gilfanas näki miten Celtar hoippui eteenpäin ammottava haava kaulassaan. Otettuaan pari askelta hän rojahti kuolleena kadun pintaa n. Miehiä juoksi ohi, ja nähdessään upseerin seisomassa kadun kulmassa he kerääntyivät hänen ympärilleen. Dynian oli tietysti paikalla, aina yhtä päättäväinen ilme kasvoillaan. Samoin Alcen, ja kolme Dixasin ryhmän miestä. Nuori Narvas oli haavoittunut, mutta vakuutti pystyvänsä kävelemään. " Morgil", huudahti Gilfanas huomatessaan joukkueen torvensoittajan, jonka vasemmasta kädestä vuosi verta. " Oletko kunnossa". Morgil väänsi jonkinlaisen hymyn kasvoilleen. " Pysyn kyllä mukana", hän sai sanotuksi. Li säksi paikalla oli korpraali Elencarin johtamana kolme Daimenin miestä, ja kaksi Caldenin 2.komppanian kokenutta sotilasta. Miettien mitä Dixasille ja Daimenille oli tapahtunut Gilfanas viittasi 12 miehen ryhmäänsä seuraamaan, toivoen että kohtaisi lisää miehiä sairaalan luona. Hajanaiset turfanilaisryhmät jäivät seisomaan muurin edustalle liian järkyttyneinä takaa-ajoon.
Heidän ehdittyä juosta korttelin verran Gilfanas havaitsi edessä tiiviin miesryhmän. Punaiset univormut loistivat auringossa, paljastaen ryhmän henkilöllisyyden. Heidän ehdittyä lähemmäksi Gilfanas ilahtui. Cassian odotti häntä rauhallisen näköisenä. Hän en kanssaan olivat aliupseeri Delen ja kolme sotamiestä, joista kaksi Gilfanas tunnisti Folgoniksi ja Tarciliksi. Lisäksi Celtarin ryhmän Gydul ja Gorman, sekä Mirdanin ryhmän Asgen ja Elden olivat liittyneet Cassianin ryhmään. Gilfanasin ensihetken järky tys alkoi haihtua. Aluksi hän oli luullut että juuri kukaan ei ollut selviytynyt, mutta nyt toivo alkoi jälleen nousta. Heidän juostessaan eteenpäin kohti sairaalaa, hän alkoi jo suunnitella mitä tekisi sinne päästyään. " Dynian", hän huusi lähetilleen, j oka kääntyi katsomaan. " Onko sairaala evakuoitu linnoitukseen". Dynian mietti hetken ennenkuin vastasi. " Minun muistaakseni vaikeasti haavoittuneet ja turvajoukkue on jo siirretty, mutta joitakin lievemmin haavoittuneita on siellä yhä. Mukaanlukien prin sessa Alessa ja delaatti Fandal". Juuri sen Gilfanas oli halunnut kuulla.
He törmäsivät matkalla kaksi kertaa vihollisiin. Toisella kertaa neljä Turfanin sotilasta ilmestyi jostain sivukadulta heidän eteensä. Gondorilaiset tointuivat ensiksi ällistyksestään, ja Dynian iski kaksi vastustajaa kuoliaiksi. Asgen ja Elden surmasiva t kaksi muuta. Toisella kertaa kaksi aseistautunutta umbarilaista, jotka olivat ilmeisesti aikeissa liittyä hyökkääjiin, ilmestyi heidän eteensä. Tällä kertaa Gydul oli etummaisena, ja kävi raivoisasti miesten kimppuun surmaten molemmat. Pian tämän jälkee n he juoksivat hengästyneinä sotilassairaalan pihalle. Paikalla oli jo muitakin joukkoja, Gilfanasin helpotukseksi. Yksi Caldenin komppanian ryhmä oli aliupseeri Mallasin komentamana määrätty sairaalan turvaksi. Ryhmä seisoi pääoven oikella puolella hieno ssa rivissä valmiina taisteluun. Movat oli järjestänyt kymmenen oman joukkueensa miestä Mallasin miesten jatkoksi. Osalla heistä oli yhä keihäät tallella. Suureksi helpotuksekseen Gilfanas havaitsi Daimenin seisomassa sairaalan edessä olevan aukion keskel lä, mukanaan lähettinsä Daklen, Gysan ja viisi joukkueensa miestä. Daimen keskusteli Caldenin komppanian ensimmäisen upseeri Minotin kanssa. Myös Calden oli paikalla, maaten haavoittuneena pikaisesti kyhätyillä paareilla. Seitsemän hänen joukkueensa miest ä seisoskeli ympärillä. Gilfanas näki aukiolla myös pari Hargonin sotilasta, ja Jousikomppanian 15 miestä aliupseerin johdolla. Myös Gilfanasin edeltä lähettämät kuusi miestä, jotka hän nyt tunnisti Holdredin kakkosjoukkueen miehiksi, olivat paikalla. Ral dan ei ollut heidän kanssaan, ja Dynian mainitsi nähneensä hänen kaatuneen. Alcen taas kertoi että kersantti Carten oli saanut nuolesta surmansa aivan hänen vieressään muurilta alas rynnätessä. Monet tutut kasvot siis puuttuivat jo. Gunthar oli kuollut, s amoin Raldan, Carten ja Celtar. Morgil ja Narvas olivat haavoittuneet, samoin Calden. Kaikkein eniten Gilfanas oli huolissaan Dixasista, jota ei näkynyt missään. Samassa Dynian osoitti kohti sairaalan ovea, ja Gilfanas käänsi katseensa sinne. Hän huokaisi ääneen helpotuksesta. Dixas piti ovea auki, ja neljä hänen ryhmänsä miestä auttoi ulos Alessaa ja Fandalia. Hän tunnisti miehet Argeliksi, Aladaniksi, Gumliniksi ja Dahasiksi. Näiden miesten lisäksi Gilfanasin jäljessä saapui vielä lisää joukkoja. Kaksi Hargonin komppanian miestä, kuusi Cassianin miestä, kaksi Celtarin ryhmän miestä ja viiden hengen ryhmä jossa oli Holdredin ja Caldenin miehiä. Heidän jäljessään kentälle hölkkäsi vielä 25 hengen osasto harmaapukuisia Ithilienin keihäsmiehiä. He kertoivat joutuneensa eroon omistaan ja eksyneensä.
Gilfanas viittasi Movatin ja Cassianin mukaansa, ja kiiruhti Caldenin ympärille kokoontuneen ryhmän luokse. Dixas auttoi Fandalin paikalle, ja myös hänelle tuotiin paarit. Fandal otti heti tilanteen hallintaansa. " No niin hyvät herrat", hän sanoi. " Ote taan selvää mikä on tilanne. Missä Gunthar on". Miehet vilkaisivat toisiinsa. " Hän sai surmansa", sanoi Minot, jonka joukkueen luona Gunthar oli nuolen osuessa seissyt. " Hyvä on", totesi Fandal, peittäen täydellisesti järkytyksensä. " Onko kukaan patalj oonan komentajista paikalla". " Ei ole", vastasi siihen Cassian. " Dirhalin ja Halcarin pataljoonat hajosivat ja vetäytyivät eri suuntaan. Haden oli hyökkäyksen alkaessa käymässä linnassa, ja Orlen sai edellispäivänä surmansa". Fandal yritti yhä näyttää u rhealta. " Entä onko komppanian päälliköitä paikalla". Miehet pudistelivat päitään. " Me jouduimme eroon komppaniastamme, joka vetäytyi suoraan kohti linnaa, ja saattoi päästä sinne", sanoi yksi lähellä seisovista Hargonin miehistä. " Holdred sai iskun pä ähänsä ja on kuollut tai tajuton", sanoi Daimen. " Emme saaneet häntä mukaamme". " Ja Salmir on kateissa", täydensi yksi jousikomppanian miehistä huonojen uutisten ryöpyn. " Ja minä olen tässä", sanoi Calden Fandalin viereisiltä paareilta. " Hienoa", tote si Fandal. " Keitä joukkueenjohtajia on paikalla". Tällä kertaa hänelle vastasi Dynian. " Gilfanas on periaatteessa komppanian päällikkö", hän huomautti. Kaikki, mukaanluettuna Gilfanas itse, olivat unohtaneet sen. " Lisäksi paikalla ovat Cassian, Daimen, Movat ja Ensimmäinen upseeri Minot". " Sinä saat sitten ottaa johdon"; sanoi Fandal Gilfanasille. " Pane toimeksi ja järjestä meidät pois täältä". Gilfanas käänsi heille selkänsä ja mietti kiivaasti. Hän viittasi Movatin ja Mallasin luokseen. " Movat, ol etko lähettänyt miehiä linnan suuntaan". Gilfanas oli arvannut oikein. " Lähetin kaksi", vastasi Movat. " Heidän pitäisi palata pian". Gilfanas nyökkäsi. " Mallas, onko täällä vielä paljon haavoittuneita". Mallas pudisti päätään. " Sinun miehesi toivat jo kaksi ulos. Sen lisäksi vain neljä. Muut evakuoitiin vain tunti sitten, ja loputkin oli tarkoitus viedä heti. Muut paitsi delaatti Fandal pystyvät kävelemään jotenkuten. Yksi heistä on paikallinen nuori nainen, enkä oikein tiedä mitä meidän pitäisi hänen kanssaan tehdä". Gilfanas etsi heti katseellaan Alessaa. Hän seisoi vähän matkan päässä horjuvin jaloin. Dixas ja Aladan tukivat häntä, ja molemmilla oli tiukka ilme kasvoillaan. Nähdessään Gilfanasin katselevan Dixas nosti peukalonsa sen merkiksi että h än huolehtisi tytöstä.
Viitaten muut pois Gilfanas mietti hetken. Hän alkoi nopeasti suunnitella miten organisoisi pataljoonan jäännökset. Puolessa minuutissa hän oli päättänyt mitä tehdä. Hän huusi Movatin, Cassianin, Daimenin ja Minotin luokseen. " Muodostamme neljä taistelu osastoa", hän kertoi muille. " Cassian. Sinä otat minun ja oman joukkueesi miehet, ja muodostat osasto Cassianin. Movat. Sinä otat omat miehesi ja Ithilienin keihäsmiehet, ja muodostat osasto Movatin. Minot. Sinä otat kaikki Caldenin komppanian miehet, ja neljä Hargonin komppanialaista. Olette osasto Minot. Daimen. Sinä otat omat miehesi ja jousimiehet. Huolehdit haavoittuneista, joita on yhteensa 11 kappaletta. Olette osasto Daimen. Onko kysyttävää". Minot nosti kätensä. " Yritämmekö murtautua läpi linna an", hän kysyi tuoden julki lähes kaikkien ajatuksen. " En tiedä vielä", vastasi Gilfanas rehellisesti. " Pari Movatin miestä on tutkimassa kuinka paljon vihollisia on meidän ja linnan välissä. Päätän asian kun he palaavat". Kaikki tyytyivät siihen. Dixas astui esiin muiden takaa. " Tuota, pitäisikö minun pysyä haavoittuneiden mukana vai liittyä osasto Cassianiin", hän kysyi epävarmana. " Liity osastoon", sanoi Gilfanas. " He tarvitsevat sinua". Hän näytti kuitenkin mietteliäältä, ja vain sisäpiiriläiset tiesivät mistä hän oli huolissaan. " Me liitymme haavoittuneisiin", sanoi Morgil hänen ja Narvasin puolesta. " Tulemme puolustamaan prinsessaa viimeiseen asti". Hän näytti vaaralliselta lyhyt eket-miekka vyöllään, ja Gilfanas tiesi että Morgil tarkoitti m itä sanoi. Hän ja Narvas olivat kuitenkin aseistautuneet vain eketeillä, ja kykenivät molemmat käyttämään vain toista kättään. Daimenin lähetti Daklen astui silloin esiin. " Minä huolehdin prinsessasta", hän sanoi tietäen että se riitti. Gilfanas nyökkäsi ja sanoi nopeat hyvästit Morgilille ja Narvasille. Hän tiesi että Daklen oli oivallinen miekkailija ja sanansa mittainen mies.
Osastojen komentajat siirtyivät kokoamaan ja järjestämään miehiään, ja Gilfanas tajusi ettei ollut milloinkaan komentanut näin suurta joukkoa. Hän kävi nopeasti katsomassa miten Alessa voi, ja pani tyytyväisenä merkille että Morgil seisoi hänen vierellää n käsi eketin kahvalla. Daklen oli vain kahden askeleen päässä. " Ei minulla ole mitään hätää", vakuutti Alessa. " Nämä kaksi nuorta kovanaamaa paimentavat minua niin antaumuksella etten ole moista ennen nähnyt. Järjestä meidät vain turvaan täältä". Sitte n Gilfanasin oli jo poistuttava kun Movatin lähettämät miehet palasivat hengästyneinä. " Linnoitus on piiritetty, ja sen kimpussa on tuhansia vihollisia. Emme mitenkään voi päästä elävinä läpi. Ne ovat varmistaneet kaikki suunnat mahdollisten läpimurtoyri tysten varalta". " Näittekö oliko mitään yksiköitä ehtinyt linnoitetun alueen turviin". Kysyi Gilfanas. " Kyllä", vastasi vanhempi tiedustelijoista. Näimme linnan muurilla vakinaisten univormuja. Luulen että ne olivat osgiliathilaisia. Linnoitetun alueen parrikadeilla taisteltiin rajusti, ja siellä oli ainakin Dor-En-Ernilin miliisejä ja nähdäkseni joitakin meidän ja kuninkaallisten miehiä. Luulen että näin Hadenin ja Hargonin johtamassa puolustusta". Gilfanas nyökkäsi. Hargon oli siis päässyt läpi. Mutta se suunta oli heiltä tukossa. Mitä hänen pitäisi tehdä?
Ja sitten se yhtäkiä valkeni hänelle. Se ei ollut järkevä ratkaisu, ja ääni hänen sisällään kiljui eriäviä mielipiteitä. Mutta silti Gilfanas tiesi että tekisi niin. " Osaston komentajat kokoon", hän huusi. Cassian, Movat, Daimen ja Minot tulivat juosten . " Mitä vihollinen olettaa meidän tekevän juuri nyt", Gilfanas kysyi. " Meidän oletetaan marssivan linnoitukselle", vastasi Cassian heti. " Aivan", sanoi Gilfanas. " Ja juuri sen vuoksi me emme tee niin. Linnoitukselle vetäytyminen tietää varmaa tuhoa. T ehdään siis jotain niin typerää että kukaan ei osaa odottaa sitä. Marssitaan ulos kaupungista. Siirrytään katuja myöten Pääportille ja vallataan se. Ja päätetään sitten miten jatketaan". Minot ja Movat esittivät vastaväitteitä, mutta Gilfanas ei välittäny t niistä. Jotenkin hän tiesi että tämä oli oikea ratkaisu.
Kaksintaistelu portilla
Gilfanasin merkistä osastot asettuivat muodostelmaan. Cassian asettui kärkeen. Hänen perässään pienen välimatkan päässä marssi Movat, ja heti hänen kannoillaan Daimen. Sitten oli taas pieni väli jälkivarmistuksesta vastaavaan Minotiin. He lähtivät liikke elle. Gilfanas ja Dynian asettuivat Movatin osaston kärkeen, josta he pystyivät parhaiten komentamaan. Cassian johdatti heidät varmasti pieniä sivukatuja seuraillen kohti pääporttia. He kohtasivat matkalla yhden kolmen hengen turfanilaisryhmän, joka surma ttiin ilman omia menetyksiä. Siellä täällä heihin liittyi eri pataljoonista ja prikaateista peräisin olevia miehiä jotka olivat piiloutuneet talojen sisäpihoille tai porttikäytäviin. Suurin osa miehistä oli kokeneita vakinaisia, ja Gilfanas muodosti heist ä uuden 35 miehen osaston Delenin komennossa. Sitten, monien mielestä liiankin pian, he kääntyivät poikkikadulle joka johti pääportille. Edestä tuli Cassianin komentama seis-käsky. Osastot pysähtyivät, ja jäivät odottamaan. Sitten kuului vaimeita juoksua skelia, ja Alcen sukelsi näkyviin ehtien tuossa tuokiossa Gilfanasin luokse. " Portilla on tekeillä jotain hämärää. Cassian sanoo että sinun täytyy nähdä se. Suunnitelmia pitää ilmeisesti muuttaa". Gilfanas nyökkäsi, ja komensi osastot kadun vasemmalla pu olella olevien talojen sisäpihoille piiloon. Sitten hän ja Dynian kiiruhtivat eteen Alcenin opastamana. Myös Cassianin osasto oli piiloutunut hienon gondorilaisen talon sisäpihalle, mutta joitakin miehiä oli asemissa taloa ympäröivän matalan betonimuurin suojassa. Alcen viittasi itse taloon, ja he menivät sisään, ja portaat ylös talon toiseen kerrokseen. Alcen kertoi että talon asukkaat olivat ilmeisesti paenneet jonnekin, sillä rakennus oli tyhjä. He menivät talon päädyssä olevaan huoneeseen jossa avautu i ikkuna suoraan portti-aukiolle ja sen takana olevalle portille. Cassian ja Elden olivat huoneessa, seuraten tarkkaavaisina tapahtumia alhaalla aukiolla.
" Mitä tapahtuu", kysyi Gilfanas, ja asettui Cassianin viereen ikkunan äärelle. " Katso ulos", sanoi Cassian vastaukseksi. Gilfanas kurkisti ulos ikunasta. Hän tajusi heti miksi Cassian halusi alkuperäisen hyökkäyssuunnitelman uudelleen arvioimista. Aiva n kuten he olivat olettaneet, portti oli auki ja sen suojaksi oli asettunut kaksi vajaata joukkuetta turfanilaisia. Gilfanas laski nopeasti että heitä oli 50 miestä. Kymmenen oli ylhäällä muurilla ja loput alhaalla itse portin luona. Suojaosaston lisäksi paikalla oli kuitenkin myös muita sotilaita. Keskelle aukiota oli pystytetty kolme suurta telttaa, ja niiden ympärillä oli joitakin pöytiä. Gilfanas näki selvästi että pöydille oli levitetty karttoja, ja upseereita seisoi pöytien ympärillä kumartuneina n iiden ylle. Ja upseereira oli paljon. Siellä täällä seisoskeli sotilaita vartiossa tai juosten sinne tänne vieden viestejä tai kuljettaen karttoja ja muita tarvikkeita. Kuuden miehen ryhmä oli pystyttämässä uutta telttaa. Viisi lähetin näköistä miestä sei soskeli hevostensa vierellä valmiina toimimaan. Yhteensä aukiolla oli 26 upseeria ja 65 sotilasta. Ilokseen Gilfanas pani merkille että missään ei näkynyt jousimiehiä. Kaikki sotilaat olivat turfanilaisia lukuunottamatta yhtä umbarilaista upseeria. " Olis iko se jonkin prikaatin esikunta", kysyi Cassian vaimealla äänellä. He pelkäsivät että äänet voisivat kantaa alas aukiolle. Yksi vartia seisoi aivan ikkunan alla. " En usko", vastasi Gilfanas, " Eikö heillä ole liian paljon henkilökuntaa prikaatia varten. Etenkin kun turfanilaiset eivät yleensä paljoakaan käytä esikuntia". Cassian nyökkäsi myöntyväisenä. " Yllättävän vähän varmistusjoukkoja portilla", totesi Alcen. " Niin", sanoi Gilfanas mietteliäänä. " Se merkitsee jotain, mutta minä en kyllä ymmärrä mi tä. Minulla on aavistus että tuo saattaa olla tärkeäkin esķkunta. Ja tiedän jonkun joka osaisi luultavasti sanoa keitä nuo kaverit ovat". Dynian kääntyi ja hiipi ulos huoneesta. " Minä haen Alessan", hän sanoi mennessään.
Kului viisi minuuttia, jonka jälkeen Alessa ilmestyi huoneeseen Dynianin ja Daklenin auttamana. Sanaakaan sanomatta prinsessa hiipi ikkunan luo. Jokainen tuijotti ihaillen hänen kissamaisen ketteriä askeleitaan. Ääntäkään ei kuulunut. Sitten hän kurkisti varovasti ikkunasta ulos. " Tunnetko ketään noista upseereista", kysyi Gilfanas ääni täynnä jännitystä. " Että tunnenko", naurahti Alessa. " Sehän on Narchar "Teurastajan" esikunta. Minä olen tavannut heidät pari kertaa Turfanissa". Alessa jätti diplomaa ttisesti mainitsematta että oli hoidellut Narcharin toimeksiannosta joitakin töitä, joihin liittyi muunmuassa Turfanin hovissa häntä vastustaneen prinssin äkillinen kuolema. Myöhemmin hän kertoisi asiasta Gilfanasille, mutta ei muille. " Oletko varma", ku iskasivat Gilfanas ja Cassian yhteen ääneen. Alessa ei kuitenkaan närkästynyt. Hän tiesi että Gilfanas joutuisi muuttamaan suunnitelmiaan jos se olisi Narcharin esikunta. Hän jos kuka tiesi mitä voimakas isku armeijan komentokeskukseen voisi tehdä. Juuri sitä oli yritetty Hallatanin esikuntaa vastaan. " En tiedä oletteko te vielä ajatelleet tätä", sanoi Alessa. " Mutta tuolla on melkoisen tärkeitä henkilöitä, ja te aiotte hyökätä heitä vastaan. Teidän kannattaa muodastaa pieni erikoisryhmä jonka jokaisell e jäsenelle on erikseen määrätty kenet hän tappaa. Heidän pitää rynnätä heti hyökkäyksen alkaessa mistään muusta välittämättä uhriaan vastaan, ja surmata tämä". Cassian ja Gilfanas vilkaisivat toisiaan, ja molemmat nyökkäsivät hyväksyvästi. " Minä osoitan kohteet", sanoi Alessa. Hän osoitti mustapukuista lyhyttä miestä joka oli kumartuneena yhden kartan ylle ja merkitsi siihen jotain. " Tuo on Calmar, Narcharin esikuntapäällikö ja armeijan kolmosmies. Hän on käytännössä aivot taistelujen takana". Gilfanas vilkaisi Alceniin. " Hänen kuolemansa olis ensiarvoisen tärkeää", hän sanoi. " Hän on yhtäkuin kuollut", vastasi Alcen, tuijottaen Calmaria kuin haluaisi repiä tämän palasiksi. " Kuka noista on itse Narchar", kysyi Elden. Alessa nauroi. " Jos hän olisi t uolla, tietäisitte heti kuka hän on, sillä hän levittää kauhua ympärilleen kuin aave". Ja se hän onkin, olisi Alessa voinut lisätä. Hänen kätensä siirtyi osoittamaan Calmarin takana tuolilla torkkuvaa miestä, joka näytti vaaralliselta. " Tuo on Adenath, N archarin adjutantti ja armeijan varakomentaja. Hän on parhaita miekkailijoita mitä olen ikinä nähnyt. Hyvin vaarallinen mies". Gilfanas vilkaisi Dynianiin, joka nyökkäsi ilme vakavana. Sitten Alessa nimesi vielä kahdeksan muuta esikuntaupseeria joiden tul isi kuolla varmasti. Tämän jälkeen pari miestä auttoi hänet takaisin haavoittuneiden luo. Gilfanas antoi määräyksen Alcenille. " Alcen, muodosta 10 miehen erikoisosasto. Sinä hoidat Calmarin, ja Dynian Adenathin. Nimeä muille kohteet. Saat ryhmään Eldenin ja Argelin, Gydulin, Gumlinin, Daklenin ja Gysanin. Valitse itse kaksi muuta Minotin tai Movatin miehistä". Alcen häipyi Dynianin ja Daklenin kanssa kokoamaan ryhmäänsä, ja Gilfanas komensi osaston johtajat kokoon. Sitten hän selitti nopeasti hyökkäyssuu nnitelmansa. Movat jakaisi osastonsa kahteen osaan, ja saisi molempien ryhmien mukaan neljä jousimiestä. He kiertäisivät portin vasemmalta ja oikealta puolelta ylös muurille, ja hyökkäisivät sitten porttia vastaan vallaten sen. Daimen jättäisi kuusi meist ä Elencarin komennossa suojaamaan haavoittuneita, ja liittäisi loput miehensä Cassianin osastoon. Yhdessä he hyökkäisivät aukiolle luoteesta, samaan aikaan kun Delen hyökkäisi sinne lännestä ja Minot lounaasta. Alcenin ryhmä hyökkäisi Cassianin ja Delenin välissä.
Osastot hajaantuivat siirtyäkseen niille määrättyihin lähtöasemiin. Miehille oli teroitettu että nyt hyökkäyksen tarkoitus ei ollut ulos murtautuminen, niinkuin aluksi oli aiottu, vaan koko vihollisen esikunnan surmaaminen. Gilfanas otti komentoonsa jälj elle jääneet seitsemän jousimiestä, ja asetti heidät matalan muurin taakse. Myös Alcenin ryhmä hiipi saman muurin taakse suojaan, valmiina loikkaamaan sen yli ja juoksemaan kohtio esikunnan pöytiä. Jokainen kurkisti vuorollaan muurin yli nähdäkseen missä oma kohde oli. Gilfanas määräsi jousimiehet ensimmäiseksi tulittamaan viittä ratsulähettiä. Sitten hän vilkaisi Alcenin ryhmää. Dynian hymyili hänelle rohkaisevasti, ollen jo mielessään taistelussa eteläisen maailman tappavinta miekkamiestä vastaan. Hän t iesi että tehtävä kuului hänelle. Hän oli luultavasti paras miekkailija koko prikaatissa, ehkä koko armeijassa. Ainoastaan Alcen olisi ollut paremmin sopiva tehtävään, mutta Calmar oli tärkeämpi kohde. Alcenin taistelutaito oli ylivertainen. Dynian tiesi voittavansa Alcenin harjoituksissa, sillä hänen tekniikkansa oli paljon parempi. Mutta jos olisi kyse todellisesta taistelusta, Alcen olisi heistä parempi. Ei paljoa, mutta kuitenkin.
Gilfanas tuijotti Alcenia, Dyniania, Daklenia, Eldenia ja Argelia, rukoillen heidän puolestaan. Sitten hän kohottautui nähdäkseen muurin yli. Vasemmalla hän näki miten Cassian kurkisti talon kulman takaa, ja nosti peukalonsa pystyyn. Kaikki valmista. Gil fanasin katse siirtyi ylös kaupungin muurille. Movat seisoi pienen vartiotornin suojissa niin että Gilfanas näki hänet, mutta turfanilaiset eivät. Myös Movat nosti peukalonsa. Sitten Gilfanas käänsi katseensa oikealle. Hän erotti juuri ja juuri Delenin pä än kurkistavan kadun toisella puolella sijaitsevan talon puuaidan takaa. Delen viittoi kaiken olevan valmista. Aivan aukion toisella laidalla Minot seisoi matalan talon kulman takana, juuri ja juuri havaittavissa. Myös siellä kaikki oli valmista. Viimeise ksi Gilfanas etsi katseellaan Movatin kakkosryhmään. Nuorekas korpraali Galen viittoi muurilta olevansa valmis. Gilfanas viittasi Alcenia olemaan valmiina, ja vilkaisi taakseen. Elencar ja Alessa seisivat vieretysten talon kulman suojassa, ja tarkkailivat tilannetta. Morgilin hahmo näkyi heidän takanaan. Kaikki oli selustassakin hyvin. Gilfanas paljasti miekkansa. Hän ei tiennyt tulisiko heidän pikku iskustaan olemaan mitään hyötyä laajemmassa mittakaavassa, ja saisiko kukaan kotona ikinä edes tietää siit ä. Sillä ei ollut väliä. Vihollinen voisi saada heidät pian kiinni ja tuhota, mutta sitä ennen Gilankilin prikaati näyttäisi vielä kerran keitä he olivat.
" Gilankilin nimeen, eteenpäin", huusi Gilfanas niin lujaa kuin jaksoi. Huutaen " Gilankil, Gilankil", gondorilaiset ryntäsivät esiin ja hyökkäsivät aukiolle. Gilfanasin merkistä jousimiehet nousivat esiin, ja ampuivat yhteislaukauksen kohti viiden lähet in ryhmää. Kahteen läheteistä osui. Kolme muuta loikkasi ratsujensa selkään ja lähti kohti porttia. Yhteen osui nuoli. ja sitten toiseen. Kolmas kiihdytti hevosensa laukkaan, ja oli pääsemässä pakoon. Viimehetkellä yksi Movatin mukana olevista jousimiehis tä huomasi hänet ja ampui nuolen suoraan miehen kylkeen. Elencar ja Alessa olivat nousseet matalan varastorakennuksen katolle, josta he kykenivät seuraamaan taistelua kuin aitiopaikalta. Aukiolla ja portilla olevat sotilaat muodostivat nopeasti kaksi osas toa, ja iskivät yhteen eteenpäin hyökkäävien Cassianin, sekä toisaalta Delenin ja Minotin osastojen kanssa. Kukaan ei aluksi huomannut Movatin ja Galenin ryhmiä, ja muurilla olleet 10 turfanilaista jäivät kahdelta suunnalta tulevan hyökkäyksen jalkoihin. Movat valtasi hetkessä muurin ja menetti vain kaksi miestä. Sittenhän laskeutui alas portin edustalle ja saarrosti aukiolla olevat viholliset, joita Minot ja Cassian painoivat hitaasti mutta varmasti taaksepäin.
Alessa näki kuitenkin kaiken tämän vain syrjäsilmällä, sillä hänen katseensa oli kiinnittynyt Alcenin ryhmään. Hyökkäyksen alettua he olivat juosseet rohkeasti aukiolle. Vihollisen muodostaessa kahta osastoa he olivat päässeet näiden väliin, ja jäämättä taistelemaan jatkaneet eteenpäin. Yksi ryhmän miehistä, Hargonin komppanian mies, oli saanut surmansa, mutta muut olivat iskeneet harvat heidän kohdalleen sattuneet viholliset maahan ja syöksyneet kukin kohti omaa saalistaan. Mallasin ryhmään kuulunut so tilas oli kohdannut vastustajansa ensin, ja lyhyen kamppailun jälkeen surmannut tämän. Eldenin tehtävä oli ollut helpoin. Hänen uhrinsa, lihava turfanilainen upseeri, oli ollut selin huutaen ohjeita miehilleen, kun Elden iski hänet yhdellä iskulla ajasta ikuisuuteen. Gysan oli hoidellut oman miehensä lähes yhtä helposti. Gumlin sen sijaan joutui vaikeuksiin, kun hänen uhrinsa mukana oli kaksi sotilasta. Hän surmasi toisen, mutta unohti suojauksensa jolloin toinen sotilas iski hänet kuoliaaksi. Hän ei kuit enkaan ehtinyt iloita menestyksestään, sillä oman uhrinsa kadottanut Gydul ja Elden syöksyivät vauhdilla heidän kimppuunsa, tehden työn Gumlinin puolesta. Daklen surmasi oman uhrinsa, kolmissa kymmenissä olevan komentajan, vasta pitkän miekailun jälkeen. Argel taas surmasi vastustajansa mutta haavoittui taistelussa tämän avuksi tulleita kolmea muuta upseeria vastaan. Gydul tunnisti heidän joukossaan oman kohteensa. Hän, Elden ja Daklen tulivat apuun surmaten upseerit. Siinä vaiheessa Alcen otti jälleen ry hmän komentoonsa. Ruhtinsa Calmar oli osoittautunut melko hyväksi miekkailijaksi, mutta ei lopulta pärjännyt alkuunkaan taitavalle ethiriläiselle. Calmarin kaaduttua maahan Alcen kokosi ryhmänsä suojaavaksi ketjuksi Dynianin ja vihollisen pääjoukon väliin . Yhdessä he pitivät kiivaasti taistellen vihollisen loitolla, mutta Daklen haavoittui. Heidän takanaan se mitä myöhemmin alettiin kutsua vuosisadan kaksintaisteluksi oli vasta alkamassa.
Rohkeasti Dynian oli juossut kohti omaa uhriaan. Kuin vaistoten hänen tulonsa Adenath oli kääntynyt miekka kädessään, ja katsonut Dyniania suoraan silmiin. " Tule, Gondorin mestari", hän oli sanonut uhkaavalla äänellä. " Tule ja kohtaa kuolemasi miekkani terästä. Sillä minä olen Adenath, maailman miekkamiehistä tappavin". Dynian oli hymyillyt. Hän tiesi että mies joka tunsi tarvetta puhua ja uhkailla ennen taistelua oli epävarma. Ja niin he iskivät yhteen. Adenathin voima ja kokemus vastaan Dynianin yliv ertainen miekkailutekniikka. Adenath iski joka hetki niin raivokkaasti ettei Dynian aluksi päässyt lainkaan hyökkäämään, vaan keskittyi puolustamaan. Ei ollut mitään väliä kuinka loistavia iskuja Adenath löi, itsevarma gondorilainen sai ne aina torjuttua. Sitten taistelu alkoi tasoittua. Dynian alkoi suorittaa vastaiskuja. Heidän ympärillään taistelu raivosi eteenpäin. Movat iski vihollisen selustaan, ja se ratkaisi nopeasti voiton gondorilaisille. Vihollinen ei kuitenkaan missään vaiheessa luovuttanut, v aan taistelun luonteen tajuten he taistelivat viimeiseen mieheen. Urhea Minot sai surmansa taistellessaan osastonsa ensimmäisenä, ja Tarcil iskettiin kuoliaaksi Cassianin vierestä. Kaiken kaikkiaan kolme Alcenin miestä ja 12 muuta sai surmansa. Daklen ja Argel olivat haavoittuneet, samoin Delen ja kaksikymmentä muuta. Kun Movat surmasi viimeisen vihollisen laskeutui kuoleman hiljaisuus aukion ylle. Kaikki kerääntyivät katsomaan, miten kaksi hahmoa tanssi miekkoineen kuolettavaa kehää aukion keskellä. Kai kki unohtivat hetkeksi missä he olivat. Myös Gilfanas ja Elencarin osasto kerääntyivät aukiolle. Gilfanas otti Alessaa kädestä. Hän olisi halunnut rynnätä ystävänsä avuksi mutta tiesi ettei niin voinut tehdä.
Dynian ja Adenath kiertelivät toisiaan vaihdellen iskuja. Adenath tarkkaili samalla ympäristöä, ja huomasi olevansa gondorilaisten ympäröimä. Kaikki olivat hiirenhiljaa, ja Adenath tiesi etteivät he puuttuisi taisteluun. Mutta samalla hän tajusi ettei vo isi selvitä tilanteesta hengissä.Sekunnin murto-osassa hän teki päätöksen. Kaikkian yllätykseksi Adenath kohotti yhtäkkiä miekkansa tervehdykseen. " Kun kohtaa itseään paremman, on aika kuolla", hän huudahti ja syöksyi kohti Dyniania. Kaikki tajusivat ett ä se oli syöksy kuolemaan. Adenath ei edes yrittänyt suojata. Hän sai hurjan iskun vatsaansa, mutta se ei häntä pysäyttänyt. Adenath kohotti miekkansa tappolyöntiin. Dynianin toinen isku osui häntä kaulaan. Viimeisillä voimillaan Adenath iski, mutta hänen tasapainonsa oli horjunut ja isku osui vatsan sijasta Dyniania kylkeen. Dynian iski kolmannen kerran, ja Adenath kaatui kuolleena maahan.
Hetken aikaa kaikki keskittyivät seuraamaan miten haavoittuneelle Dynianille tuotiin paarit, ja miten ennen armeijaa apulaisläkärinä toiminut Elencar tutki hänet, julistaen pian Dynianin toipuvan parissa viikossa haavastaan täydellisesti. Cassian ja Daim en alkoivat järjestää miehiä uudelleen muodostelmaan. He lakkauttivat yhden osaston, eli sen jota Delen oli komentanut. Dixas otti komentoonsa Minotin osaston. Gilfanas tunsi hetken olevansa lamaantunut. Hän vain seisoi paikallaan muista syrjässä ja seura si miten Cassian ja Daimen suorittivat organisointiaan. Alessa tuli hänen vierelleen. " Oletko kunnossa", hän kysyi huolestuneena. " En", vastasi Gilfanas. " Minusta tuntuu että romahdan. Meidät on lyöty. Seuraava taistelu minkä käymme tulee lopettamaan m eidät, enkä minä taida enää jaksaa eteenpäin". Alessa pelästyi. " Et sinä voi luovuttaa nyt. Yli 100 ihmistä luottaa sinuun, ja odottaa sinun tekevän parhaasi. Ehkä me todellakin olemme lopussa, mutta älä näytä sitä muille. Ja muista että yllätyksiä voi a ina tapahtua". Gilfanas huokaisi syvään. " Joku tyri tämän suunnitelman kanssa", hän sanoi. " Eikä se joku ole nyt kuolemassa täällä meidän kanssamme. Mutta olet oikeassa. Me menetimme äsken hyviä miehiä, mutta luulen että jos toimin oikein voimme yhä saa da jotain aikaan. Me iskimme täällä iskun joka tuntuu. Yritetään nyt päästä jonnekin turvaan". Piristyneenä Gilfanas lähti kävelemään kohti miehiään. Alessa tuli Elencarin auttamana perässä. Gilfanas mietti jälleen ankarasti. Hän oli menettänyt osan parha ista miehistään. Ja vaikka taistelu ilman Dyniania, Morgilia, Daklenia, Argelia ja monia muita tuntui toivottomalta, hän tiesi että jäljelle jääneissä oli kuitenkin yhä iskuvoimaa.
Umbarin Taistelu
Gilfanas havahtui mietteistään kun korpraali Galen napsautti asennon hänen edessään. " Aliupseeri Galen", Gilfanas totesi ystävällisesti. " Sen ylennyksen minä vahvistan", huusi Fandal, joka makasi paareilla parin metrin päässä. " Kaupungin ulkopuolella tapahtuu jotain", Galen sanoi ääni täynnä juuri ylennetyn miehen ylpeyttä. " En oikein saanut selvää mitä, mutta minusta sinun kannattaisi käydä katsomassa". Gilfanas nyökkäsi. Hän tunsi Galenin melko hyvin ja tiesi ettei tämä nostaisi meteliä turhasta. " Aladan, Dixas! Tulkaa mukaan", hän huusi ja kiiruhti ylös muurille vieville portaille. Ketterin askelin Gilfanas loikki portaat ylös, ja pääsi muurin harjalle. Dixas tuli hänen viereensä. Aladan asettui vartioon. Yhdessä he tähystivät Umbarin edustan laa jalle tasangolle, jonka vain pohjoisessa heidän niin hyvin tuntemansa matala harjanne rikkoi. Harjanteella oli nyt paljon telttoja, ja Umbarin prinssin viiri liehui niiden yllä. Harjanne oli kaukana, mutta tarkoilla silmillään Gilfanas saattoi havaita run saasti joukkoja sen ympärillä. Myös Narcharin shakaali-viiri liehui siellä. " Narcharin olisi kannattanut ottaa esikuntansa mukaan kun lähti tuonne", totesi Dixas hymyillen. He panivat merkille että lisää joukkoja valui jatkuvasti ulos Umbarin pohjoisport ista. Useita prikaateja umbarilaisia oli hätäisesti kokoontumassa harjanteelle. Heitä paljon lähempänä oli kuitenkin useita Turfanin armeijan prikaateja. Ne marssivat kiireesti pohjoiseen pienentäen aukkoa itsensä ja umbarilaisten välillä. Esikunta oli il meisesti ollut ohjaamassa juuri näiden joukkojen toimintaa. Ja yhtäkkiä Gilfanas tajusi mistä oli kysymys. Hän kopautti nyrkillä otsaansa vihaisena siitä ettei ollut sitä heti tajunnut. " Aladan". hän huusi. " Sano Cassianille että rakennuttaa parrikadit joka suuntaan lähteville teille ja valmistautuu torjumaan kaupungista tulevat hyökkäykset. Hän saa käyttöönsä kaikki muut osastot lukuunottamatta Cassianin omaa, joka tulee tänne muurille viiden jousimiehen kanssa. Dixas vaihtaa johtajan paikkaa Cassianin kanssa. Mutta ensiksi lähetät Morgilin tänne torvensa kanssa, ja kaivat jostain esiin jonkin gondorille kuuluvan viirin". Aladan syöksyi portaisiin tajuten että oli kiire. Hetken kuluttua Alcen loikki portaita ylös osasto Cassianin rippeet mukanaan. " Su lkekaa portti", määräsi Gilfanas, ja Alcen miehineen ryhtyi työhön.
Pian Morgil ilmestyi paikalle pitäen kädessään torvea. Hän katsoi kysyvästi Gilfanasiin, mutta tämä oli vaiti ja viittasi Morgilin viereensä. " Tunnetko mitään linnoituksen kukistumiseen liittyvää soittoa". Kysyi Gilfanas yhtäkkiä. " Tunnen", vastasi Mor gil. " Hätäsoitto on yleisesti tunnettu. Se tarkoittaa sitä, että vihollinen on murtautumassa sisään linnoitukseen, tai on jo murtautunut". Gilfanas nyökkäsi tyytyväisenä. " Minä luulen että kuningas Telumehtar on tulossa. Ja nyt sinä puhallat sellaisen m erkkisoiton ettei moista ole näillä main ennen kuultu". Morgil nosti torven huulilleen, ja alkoi soittaa. Gilfanas tunsi selvästi miten jokin Hadamirin viirin luona käänsi huomionsa Pääporttiin. Katse pyykäisi muurin harjaa, ja se lähes poltti. Mutta Morg il jatkoi soittoa vielä jonkin aikaan. Sitten hän laski torvensa. Ja samassa kauempana idässä kohoavan kukkulan rinteeltä alkoi toinen torvi soittaa. Lisää torvia yhtyi siihen, eikä kauniimpaa musiikkia olisi voinut kuvitellakaan. Ne olivat Gondorin armei jan torvia. Apua tulossa, ne huusivat jokaisen gondorilaisen sotilaan mieleen. Ja kauempana linnoituksessa miehet kuulivat sen. Ensin Morgilin yksinäisen torven ja sitten kokonaisen armeijan torvien vastaavan. Ja uusi into täytti kaikki, ja turfanilaiset iskettiin kaikkialla takaisin. Alhaalla aukiolla parrikaadeja rakentavat miehet kääntyivät ällistyneinä katsomaan ylös muurille. " Elberethin nimeen", huusi Gilfanas niin kuin Cardolanissa oli tapana." Kuningas Telumehtar on täällä". Ja miehet hurrasivat ja jatkoivat työtä kaksikertaa tarmokkaammin. Gilfanas antoi nostaa Gondorin viirin liehumaan portin ylle.
Kaikki tähystivät alas edessä olevalle tasangolle. Turfanilaiset olivat nyt yhdistäneet rintamansa umbarilaisten kanssa. Heillä oli yhteensä n. 8000 umbarilaista ja 22 000 turfanilaista. " Tuolla he ovat ", huusi Dixas. Kaikki kääntyivät katsomaan hänen osoittamaansa suuntaan. Pitkät rivistöt ilmestyivät kukkulan suunnalta tasangolle, marssien rytmikkäästi kohti Umbaria. Hadamir ja Narchar kuitenkin levittivät nopeasti omat joukkonsa Gondorin eteläisen armeijan ja Umbarin väliin. Ratsumiesosasto erkani p ääjoukosta ja kiisi kohti Pääporttia. Gilfanas määräsi kaikki matalaksi. Hetken kuluttua he kuulivat miten osasto pysähtyi portin eteen ymmällään. Gondorilaiset kohottautuivat, ja jousimiehet avasivat tulen. Osastoa johtanut upseeri putosi kuolleena ratsu nsa selästä, samoin kolme muuta. Loput käänsivät ratsunsa ja kiiruhtivat takaisin kohti prinssi Hadamirin komentopaikkaa. Lisää nuolia viuhui heidän jälkeensä, ja vielä kaksi ratsastajaa putosi. Myös Elden oli kaivanut esiin jousensa, ja ampui tarkalla la ukauksella yhden ratsumiehen. Juuri kun he olivat pääsemässä turvaan viskasi Alcen heittokeihään, ja surmasi vielä yhden vihollisen. " Kahdeksan vähemmän kuninkaan vaivoina", totesi Dixas tyytyväisenä.
Telumehtarilla näytti olevan mukanaan n.25 000 sotilasta, päätellen hänen mukanaan olevien prikaatien määrästä. " Kaarti on tulossa", huusi Aladan. Suureksi riemukseen eriadorilaiset havaitsivat 1.Kaartinprikaatin mustahopeaisissa univormuissaan olevan a rmeijan mukana. Gilfanas kykeni jopa erottamaan kaartin komentajan kenraali Laidenin pitkän hahmon prikaatinsa kärjessä. Taistelu alkoi Turfanin vakinaisen ratsuväen hurjalla rynnäköllä oikealla sivustalla. Calenardhonin ratsuväki torjui sen vaivoin. Sitt en jalkaväki otti yhteen. Gilfanas näki heti että Narchar ja Hadamir olivat tehneet virheen edetessään harjanteelta alas tasangolle vihollista vastaan. Harjanteella heillä olisi ollut kaikki edut puolellaan. Nyt etu oli selvästi gondorilaisilla. Umbarilai set taistelivat heidän kanssaan tasavertaisesti. Mutta erilaiseen taisteluun tottuneet turfanilaiset eivät pärjänneet. He hyökkäsivät raivon vallassa, hajottaen muodostelmansa ja kaiken kurin. Yleensä tämä mielipuolinen raivo oli vienyt heidät läpi vahvim mankin vihollisen rivistön, mutta nyt vastassa olivat Gondorin vakinaiset. Yksi miliisiprikaati ei kestänyt painetta vaan murtui ja osittain pakeni. Vieressä ollut kaarti venytti silloin rintamaansa ja sulki aukon, torjuen kaiken mitä heitä vastaan heitet tiin. Rauhallisena pysyneet gondorilaiset toimivat yhdessä ja käyttivät miekkojaan tappavalla tehokkuudella. He surmasivat kasoittain mielipuolisesti eteenpäin ryntääviä turfanilaisia. Yhtäkkiä Gilfanas tajusi miksi turfanilaiset toimivat niin. Heidän esi kuntansa oli poissa pelistä, joten suora rintamahyökkäys oli ainoa mihin he kykenivät. Mutta eivätkö he olleet kertoneet siitä Hadamirille, jonka joukot sen sijaan yrittivät sitovaa hyökkäystä pyrkien samalla ylivoimaansa luottaen saarrostamaan vasemmalta . Gilfanas näki hyvästä tarkkailupaikastaan miten taistelusta muodostui kilpajuoksu. Hadamirin saarrostus voisi ratkaista taistelun, mikäli turfanilaisten läpimurtoon pyrkivä rynnistys jatkuisi siihen asti.
Mutta prinssi Hadamirin hetki ei ollut koittanut. Vielä kerran paistoi etelän aurinko gondorilaisille. Viimeisen kerran! Turfanilaisten rynnistys ei kestänyt. Yhtäkkiä Narcharin eteenpäin ajamat turfanilaiset tajusivat etteivät he olleet edenneet pätkääk ään, vaikka maassa makasi jo tuhansia kuolleita ja haavoittuneita. Se iski heihin kuin salama. Rynnäkkö pysähtyi. Ja kun sellainen raivoisa rynnistys pysähtyy, voi se jatkua enää vain yhteen suuntaan. Taaksepäin. Turfanilaiset lähtivät perääntymään, aluks i rauhallisesti. Mutta silloin Telumehtar heitti vasemman sivustansa rynnäkköön, ja koko Turfanin armeija murtui. Miehet kääntyivät ja pakenivat. Gilfanas näki miten Narchar ratsasti sinne tänne pakottaen miehiään takaisin ruotuun. Monessa kohtaa hän onni stui, ja jonkinlainen rintama muodostui uudelleen. Mutta missä hän ei ollut jatkui villi pako, ja puolustautumaan jääneet osastot jäivät saarroksiin ja tuhoutuivat. Hadamir seurasi kauhistuneena miten koko armeijan oikea siipi romahti. Voitto oli ollut hä nen ulottuvillaan, ehkä hän oli jo unelmoinut uudesta maailman järjestyksestä jonka hän loisi, ja nyt kaikki oli ohi. Mutta tappionsakin hetkellä prinssi Hadamir muisti kuka hän oli. Elendil "Pitkän", kuningas Castamirin ja prinssi Sangahyandon jälkeläine n. Hän tiesi miten piti kuolla. Hadamir nousi hevosensa selkään, ja komentaen serkkuaan Sangamonia antautumaan armeijan kanssa hän kannusti ratsuaan eteenpäin. Ylhäältä muurilta Gilfanas näki selvästi miten Hadamir syöksyi yksinään keskelle gondorilaisia. Pari gondorilaista kaatui, ja sitten Hadamir putosi hevosen selästä kadoten näkyvistä. Hän ei enää noussut. Sitten Gilfanas etsi katseellaan Narcharia, mutta ei löytänyt. Häntä ei yksin kertaisesti ollut enää missään.
Taistelu alkoi olla käytännössä ohi. Osa turfanilaisista antautui, ja osa yritti kauhuissaan pakoon. Kaikki taistelunhalu oli kadonnut heidän komentajansa myötä. Joitakin juoksi kohti Pohjoisporttia, mutta Calenardhonin kolmas ehti sinne ennen heitä, ja teurasti turfanilaiset portin edustalle. Toinen usean sadan miehen ryhmä suuntasi kohti pääporttia. Heillä ei kuitenkaan ollut jousia eikä mitään keinoa kiivetä ylös muurille, joten turfanilaiset kykenivät vain puimaan nyrkkejään. Huolimatta hurjasta viha staan heitä kohtaan jousimiehet eivät avanneet tulta avuttomia vihollisia vastaan, mikä teki Gilfanasin tyytyväiseksi. Myös parrikaadeilta oli aina välillä kuulunut taistelun meteliä, mutta nyt se taukosi. Gilfanas vilkaisi taakseen ja näki että hänen mie hensä olivat pitäneet asemansa. Gilfanas lähetti Aladanin kertomaan Cassianille mitä oli tapahtunut. Sitten hän kiinnitti jälleen huomionsa siihen mitä ulkopuolella tapahtui. Kaartin mustahopeaiset rivit lähestyivät nopeasti muuria. Turfanilaiset yrittivä t portin edessä vastarintaa, mutta luopuivat pian, ja antautuivat. Kauempana harjanteen luona prinssi Sangamon luovutti juuri miekkansa kuningas Telumehtarille ja antautui 5000 sotilaan kanssa.
Ja yhtäkkiä seisoi portin edessä kaartin 1.pataljoona. Pataljoonan komentaja ja kenraali Laiden ratsastivat esiin ja katsoivat ylös. " Avatkaa portti", huusi Laiden, ja Dixasin miehet tottelivat. Vihdoin portti saatiin auki ja kaarti marssi hyvässä järje styksessä sisään. Cassianin kehoituksesta he marssivat suoraan kohti linnaa vapauttamaan sitä piirityksestä. Väsymättömät serkukset Asgen ja Elden lähtivät oppaiksi. Laiden jäi lähettinsä kanssa katselemaan hävitystä aukiolla. Joka puolella oli ruumiita j a verta. Gilfanasin haavoittuneita makaili siellä täällä. Väsyneitä ja romahduspistettä lähestyviä miehiä laahusti parrikaadeilta verisinä ja likaisina. Kaksi upseeria nojasi toisiinsa ja katseli uusien joukkojen marssimista sisään kaupunkiin. Ja vasta si lloin Laiden tajusi että lähes kaikki miehet olivat 2.Kaartin prikaatin miehiä. " Gilankilin prikaati jälleen", hän totesi itsekseen myhäillen. Ylhäällä muurilla oli vielä lisää miehiä, jotka nyt laskeutuivat alas. Yksinäinen upseeri lähestyi kenraalia. H änellä oli vasen käsi siteessä, ja rasittuneet kasvot. Mutta silti nuori upseeri näytti reippaalta. " Herra kenraali", hän tervehti väsyneellä äänellä. " Anorienin 1.prikaati paikalla. Vahvuus neljä, plus seitsemän plus 107. Komentajana Ensimmäinen upseer i Gilfanas". Kenraali hymyili. Ilmoitus oli täsmälleen säännön mukainen. " komennatteko te prikaatia", kysyi kenraali yllättyneenä. " Tai ainakin sen osaa", vastasi Gilfanas. " Meillä on syytä toivoa että delaatti Hargon on päässyt joidenkin miesten kanss a linnoitukseen". Kenraali nyökkäsi. Hän näki että miehet olivat olleet kovilla. " Mitä täällä on tapahtunut", hän kysyi. Gilfanas luuli että hän tarkoitti aukiota ja alkoi selittää. " Vihollinen mursi puolustuksen varhain tänä aamuna, ja me jäimme kahden tulen väliin. Murtauduimme läpi raivataksemme tien linnoitukseen. Kun pääsimme sinne linnoitus oli jo saarrettu ja varmistettu joka suuntaan. Silloin päätin yrittää murtautua ulos kaupungista tätä kautta. Väijytimme tähän aukiolle Turfanin armeijan koko esikunnan, ja surmasimme sen viimeiseen mieheen". Laiden tuijotti häntä ällistyneenä kun Gilfanasin sanojen merkitys selvisi hänelle. Hän vilkaisi ympärilleen, ja näki että se oli totta. Monet maassa makaavista turfanilaisista olivat upseereita. Tervehtie n Gilfanasia kenraali käänsi ratsunsa ja kiirehti prikaatinsa perään.
Gilfanas määräsi miehensä lepäämään, ja lähestyi Alessaa. Monet asettuivat heti maahan pitkäkseen ja alkoivat nukkua. " Alessa. Oliko prinssi Hadamir jotain sukua sinulle". Alessa kohotti katseensa Gilfanasiin. " Hän oli pikkuserkkuni. Miten niin?". Gilf anas epäröi hetken. " Hän kohtasi juuri loppunsa, ehkä urheammin kuin kukaan muu tänään kuolleista". Alessa ei vuodattanut kyyneleitä Hadamirille. Hän oli ollut hyvä hallitsija, mutta samalla taipuvainen juonitteluihin. Hän oli pettänyt ja surmauttanut mo nia omia ruhtinaitaan. Alessa taas ei ollut milloinkaan pettänyt rahasta niitä joita oli pitänyt ystävinään. " Entä pikkuserkkuni Sangamon", hän viimein kysyi. " En tiedä oliko se Sangamon", vastasi Gilfanas, " mutta joku pitkä nuorukainen luovutti miekka nsa Telumehtarille ja määräsi Umbarin armeijan antautumaan". Alessa nyökkäsi. Se oli varmasti ollut Sangamon. Heidän välinsä eivät olleet sydämelliset, mutta hän toivoi Sangamonille hyvää ja oli iloinen siitä ettei suku ollut sammunut. Heidän keskustelunsa keskeytti uuden ratsumiehen saapuminen portista. Häntä seurasi kymmenen miehen esikunta. Ratsumies pysähtyi samoi kuin Laiden katselemaan aukiota, ja raivoisan taistelun jälkiä. Gilfanas tunnisti hänet kenraali Haldemiriksi, armeijan varakomentajaksi. Gilfanas teki hänelle ilmoituksen, ja Cassian selitti mitä aukiolla oli tapahtunut. " Mitä prikaatille on tapahtunut", kysyi Haldemir. Hän tunsi prikaatin hyvin, koska oli komentanut sitä vain kolme vuotta aiemmin. Juuri ennen sotaretke ä hän oli osallistunut prikaatin kolmen kuukauden mittaiselle koulutusleirille, ja tutustunut siellä hyvin myös uusiin miehiin. Gilfanas tiesi että voisi puhua hänelle vapaasti. " Joku tyri pahan kerran", hän sanoi. " Meidän piti olla armeijan shokkiprika ati, joka murtaisi kovimmankin vihollisrintaman. Meidän piti nostaa Gondor uuteen nousuun. Mutta nyt se on ohi. Me näytimme umbarilaisille ja turfanilaisille mistä sotimisessa oikein on kyse, mutta se on ohi. Gilankilin prikaatia ei enää ole. Jos haluatte uuden shokkiprikaatin, teidän täytyy kouluttaa se alusta asti uudelleen". Haldemir katsoi häntä surullisena. " Ovatko menetykset sitten niin pahat", hän kysyi. " Vai ovatko", Gilfanas lähes huusi. " Me olemme vuodattaneet täällä Gondorin parhaan veren hu kkaan. Delaatti Hostar on kuollut. En tiedä muista prikaateista, mutta ne ovat luultavasti pahemmassa kunnossa kuin me. Windrew on haavoittunut vaikeasti. Delaatti Orlen on kuollut. Huhun mukaan Dirhal on kuollut, ja näin itse miten kreivi Gunthar sai sur mansa. Talarm sai surmansa jo kauan sitten, ja Calden on haavoittunut. Ensimmäinen upseeri Minot sai täällä aukiolla surmansa. Fandal on pahasti haavoittunut. Holdred haavoittui ja luultavasti kuoli. Salmir on kateissa ja nähtävästi myös kuollut. Holdredi n joukkueenjohtajista ainoastaan Daimen on hengissä. Eriadorin komppaniasta Colhas sai surmansa, ja minä olen haavoittunut. Alaupseeri Delen haavoittui, ja Tarcil sai surmansa. Minun joukkueestani Celtar on kuollut, samoin Guldor ja Mirdan. Dynian ja Morg il ovat molemmat haavoittuneita, samoin Argel. Te saatte sotia seuraavan sotanne ilman minua, sillä minulle riitti. Tämän piti olla jonkinlainen hauska seikkailuretki, ja meistä piti tulla sankareita. Mutta ei se ollut sellainen, ei alkuunkaan". Pikkuhilj aa Haldemirille valkeni, että prikaatin kolmesta pataljoonan komentajasta vain yksi oli elossa, legioonan alkuperäisistä komppanianpäälliköistä yksikään ei ollut jäljellä, ja Gilfanasin neljästä ryhmänjohtajasta vain yksi oli elossa. Keksimättä mitään san ottavaa menetyksistä järkyttyneelle nuorukaiselle Haldemir teki niinkuin Laidenkin, ratsasti eteenpäin.
Gilfanasin miehet lepäsivät Pääportin luona koko lopun päivää, keräten voimiaan. Pikkuhiljaa he alkoivat tajuta olevansa turvassa. Jopa Gilfanas istuutui lopulta lepäämään. Illalla Asgen ja Elden palasivat kertoen että linnaa ja linnoitusaluetta piirittä neet viholliset oli yllätetty ja tuhottu. Kun yön pimeys oli jo laskeutunut kuului kaupungista päin marssivan osaston askelten kopinaa. Kaikkien riemuksi ilmestyi näkyviin osasto, jonka kärjessä marssivat legioonan esikuntapäällikkö delaatti Haden, ja hei dän ikioma Hargoninsa. Komentaja Halcar ykköspataljoonasta johti koko osastoa, ja Gilfanas luovutti komennon hänelle. Halcarin mukana oli saapunut yhteensä 200 miestä, joista 40 oli haavoittunut. Prikaatin virallinen vahvuus oli jo n.270. Lisäksi myöhemmi n palaili pienempiä ryhmiä jotka olivat piileksineet kaupungissa, nostaen lukumäärän hieman yli 300. Menetykset olivat siis valtavia, vaikka paikalla olikin lisäksi n.40 liikuntakykyistä sotilasta. Muista prikaateista peräisin olevat miehet palautettiin o miin yksiköihinsä. Sinä yönä yksikään prikaatin mies ei nukkunut. Kaikki olivat kiihtyneitä päivän tapahtumista ja äkillisestä pelastumisesta. Tarinoita vaihdettiin Halcarin ja Gilfanasin miesten kesken, ja valtavat määrät kuninkaan mukana tulleita miehiä kin saapui kuulemaan pikkuhiljaa legendaariseksi kohoavien Umbaria puolustaneiden miesten juttuja. Ja kuuluisin ja ihailluin yksiköistä oli Gilankilin prikaati, vaikka osgiliathilaiset ja kuninkaallisetkin saivat osansa kunniasta. Kuuluisimmaksi nousi kui tenkin Gilankilin prikaati, sillä monet muidenkin prikaatien miehet kertoilivat heidän teoistaan niille jotka halusivat kuulla. Niin levisivät lukuisat legendat, joita myöhemmin kerrottiin illan koittaessa lähes jokaisessa Gondorin mökissä sankareita kaip aaville lapsille. Aamuun mennessä kuningas Telumehtarkin oli kuullut niistä suurimman osan. Hän tiesi että Gilfanas oli saanut hyökkäyksen muuria vastaan liikkeelle, ja kuuli miten Elden oli riehunut vihollisen joukossa lähes ylimaallista raivoa henkien s urmaten ainakin 16. Kuningas kuuli miten Gilfanas oli surmannut kuolema ratsastajan, ja miten Cassianin aavistus oli pelastanut Hallatanin. Hän kuuli miten ryhmä kuninkaallisia oli puolustanut viimeiseen mieheen Pääportin vasenta tornia, ja miten Gilfanas in osasto oli nitistänyt koko Turfanin armeijan esikunnan, kenties ratkaisten koko taistelun. Ehkä kaikkein legendaarisemmaksi muodostui kuitenkin Dynianin ja Adenathin välinen jättiläisten taistelu. Se miten kuningas oli lyönyt haradilaiset Harnenilla ja sitten kiiruhtanut Umbariin jäi näiden tarinoiden varjoon, samoin se miten Herat oli torjunut vihollisen maihinnousun Ruhtinaanmaahan, ja ajanut nämä verissäpäin takaisin laivoihinsa.
Kahden päivän kuluttua heidät evakuoitiin meritse takaisin Pelargiriin, josta kaikki oli alkanutkin. Kovin moni Pelargirista lähteneistä ei kuitenkaan palannut. Lähes heti alettiin rakentaa uutta Gilankilin prikaatia, jotta armeija saisi shokkiprikaatins a takaisin. Ylennyksiä sateli prikaatiin, kun kuolleiden ja haavoittuneiden paikkoja täytettiin kokeneilla miehillä. Haden siirtyi prikaatin esikuntapäälliköksi kuolleen Orlenin tilalla. Windrew ei koskaan täysin toipunut haavastaan vaan jäi eläkkeelle. H alcar siirtyi pois yksiköstä, ja Fandalista tuli pataljoonan komentaja. Hargon sai Eriadorin komppanian komentoonsa, ja ylennyksen delaatiksi. Calden ei kyennyt enää linjaupseeriksi, vaan siirtyi eteläisen armeijan esikuntaan. Movat sai ylennyksen Ensimmä iseksi upseeriksi, ja 3.joukkueen omakseen, mitä hän oli aina halunnutkin. Hänen ryhmän johtajinaan toimivat aliupseereiksi ylennettyinä Aladan, Elden, Asgen ja Argel. Elencar siirtyi kersantiksi ylennettynä joukkueen varajohtajaksi. Alcen taas passitetti in upseerikursseille, ja palattuaan hän sai 2.joukkueen komennon. Gydulista tuli hänen joukkueeseensa aliupseeri, samoin Morgilista. Ja tähän kokeneeseen pohjaan nojaten oli uuden prikaatin komentajan melko helppo rakentaa uusi yksikkö, joka taisteluissa osoittautui edelleen nimensä arvoiseksi.
Gilfanas erosi pian Pelargiriin saapumisen jälkeen, ja Hallatan ylensi hänet ennen eroa delaatiksi. Sitten Gilfanas suuntasi Alessan kanssa matkansa Tharbadin kautta Cardolaniin. Dynian ja Dixas olivat myös eronneet, ja molemmat ylennettiin, aliupseeriks i ja kersantiksi. Dixas tulisi heidän kanssaan Tharbadiin asti, jossa hän aikoi ryhtyä pitämään suvun pitkään omistamaa majataloa. Dynian taas oli tulossa asumaan Gilfanasin perheen luo Cardolaniin. Heistä oli tullut erottamattomat, ja Gilfanas tiesi että Alessan kanssa he muodostaisivat kolmikon joka saisi paljon aikaan pohjoisessa. Daimen ja Daklen olivat palaamassa saman seurueen mukana Tharbadiin, jonne itseasiassa oli kokoontumassa melkoinen joukko vanhoja Gilankilin miehiä. Sitä suuremmalla syyllä, sillä myös Cassian oli lähdössä pohjoiseen, Ensimmäiseksi upseeriksi ylennettynä. Hänen tehtävänään oli laatia suunnitelma siitä miten Gondorin invaasion Eriadoriin tulisi tapahtua Angmarin ja Rhudaurin hyökätessä. Gilfanas auttoi häntä myöhemmin suunnite lman teossa, ja he koordinoivat hienosti Cardolanilaisten ja Gondorin joukkojen liikkeet. Suunnitelman nimeksi tuli sittemmin CAG-suunnitelma, ja noin 250 vuotta myöhemmin se yllätyshyökkäyksen tapahtuessa astui voimaan. ja kuninkaa Z ’Ć ’’K „ Ģ ’ō n Ensimmäiseksi upseerik