VALKOVAAROJEN SUOJISSA
Eriadorin Armeija
marssi ylös Valkovaarojen loivaa itärinnettä. Etummaiset yksiköt olivat jo
kukkulajonon laella ja alkoivat levittäytyä oikealle ja vasemmalle pitkin
vaarojen lakia. Eriadorin Armeija oli selviytynyt ensimmäisestä taistelustaan
kunnialla ja vähäisin vaurioin. Sotilailla oli aihetta tyytyväisyyteen.
Pikamarssi oli vienyt heidät pois vihollisen ulottuvilta, ja kun seuraavan
päivä koitti, oli armeija jo Valkovaaroilla. Joukot olivat hyvällä tuulella ja
valmiita uuteen taisteluun.
Eltas seisoi
kukkulan laella ja katseli itään, alas Konnun tasangolle. Hänen hartiansa
olivat hivenen kumarassa, kertoen väsymyksestä ja surusta. Vasemmalla kukkulat
kohosivat jyrkempinä, joten armeijan sivusta siihen suuntaan oli turvattu.
Pieni kaupunki oli rakennettu kukkulan juurelle, osittain hobittien tapaan
kukkulan sisään. Paikan nimi oli Järin Möyremä. Se oli Konnun pääkaupunki,
mutta nyt hylätty ja autio. Vain hieman aiemmin oli väsynyt lähetti tuonut
tiedon, että Lhunin divisioona oli ylivoimaisen vihollisen lähestyessä
vetäytynyt Annuminasin edustalta ja piti nyt hallussaan Eteläsolaa suojaten
pääarmeijan sivustaa.
Eltas vilkaisi
väsyneesti ympärilleen. Armeijan esikunta purki telttojaan hänen takanaan ja
valmistautui leiriytymään. Aliruhtinas Damrod sekä sir Derufin lähestyivät
Eltasia rauhallisesti kävelleen. Derufinin ilme oli tiukka. Eltas tiesi
Kultaisen kukan ritarin vihaavan menettää miehiään. He pysähtyivät Eltasin
kummallekin puolelle katselemaan näkymää edessään. Tienristin kylä näkyi
kaukana taivaanrannassa, mutta ei vihollista. ”Vihollinen on yhä leiriytyneenä
Virranvarressa”, selitti Derufin arvaten Eltasin ajatusten suunnan. ”Vaikuttaa
siltä, että uhkapelimme onnistui. Iskimme heidän kärkensä epäjärjestykseen, ja menee
jonkin aikaa ennen kuin se saadaan järjestettyä uudelleen”. Eltas nyökkäsi.
”Siltä näyttää. Etenkin kuormaston tuhoaminen oli tärkeää. Ostimme lisää aikaa,
mutta riittääkö se”? Toiset kohauttivat olkapäitään katsellen ylös rinnettä
marssivia sotilaita. He yrittivät olla katsomatta liian suoraan Eltasiin, jonka
kasvoilta suru näkyi avoimesti. Aliruhtinas oli ollut hyvä ystävä Aränwen
kanssa.
”Suo anteeksi”,
sanoi Damrod viimein. ”Mutta minun pitää tietää kuka ottaa hoitaakseen Aränwen
tehtävät. Hän on kuollut ja me kaikki suremme sitä, minä enemmän kuin muut,
sillä hän oli veljeskuntani jäsen. Mutta tehtäviä ei voi jättää
tekemättömiksi”! Eltas oli hetken vaiti ennen kuin vastasi. ”Lapsena, kun
kasvoin Nan Lasgalenissa, Aränwe oli kuin isä minulle. Vanhempani saivat
surmansa Helcaraxella ja minut kasvatettiin Ecthelionin ja Glorfindelin
kartanossa. Aränwe oli Lähteen huoneen aliruhtinas ja piti minusta aina huolen.
Hänen poikansa olivat kuin veljiä minulle. Kuinka kerron tästä Aranwionille,
jos hän ikinä ehtii ajoissa meren yli avuksemme? Näinkö minä maksoin takaisin
kaiken sen huolenpidon vuosituhansia sitten? Syyllisyys painaa mieltäni, sillä
minun olisi pitänyt pystyä estämään tämä. Mutta ei, olet oikeassa Damrod,
meillä ei ole varaa jäädä suremaan liian pitkäksi aikaa. Sitä ei olisi halunnut
Aränwekaan. En tiedä kuka voisi ottaa hänen tehtävänsä hoitaakseen. Ei kukaan
läsnäolevista, ei ainakaan juuri nyt. Meidän pitää jakaa hänen tehtäviään
muille. Glorfindel itse saa hoitaa enemmän suunnittelua, ja minä voin hoitaa
osan. Muut esikunnan upseerit saavat hoitaa sen mitä osaavat, ja Kultaisen
kukan Vanhempien ritarien täytyy ottaa vieläkin enemmän vastuuta. On tullut
teidän hetkenne, sir Derufin. Nyt teitä tarvitaan enemmän kuin koskaan. Mutta
missä on sir Welden? Tarvitsen häntä kipeästi”!
Derufin selvitti
kurkkuaan merkitsevästi, ennen kuin vastasi. ”Hän on yhä Virranvarressa”,
totesi ritari. Eltas loi hämmästyneen katseensa harmaahaltiaan. ”Mitä? Onko hän
haavoittunut? Miksi hänet jätettiin sinne”? ”Welden on aivan kunnossa”, vastasi
Derufin. ”Hän jäi pelastamaan hevosta”! ”HEVOSTA”? Derufin kohautti
olkapäitään. ”Sellainen on Welden”, hän sanoi. ”Hän ei jätä pulaan sellaista
josta välittää”. Damrod katsoi yllättyneenä Derufiniin. ”Mutta hänhän vihaa hevosia”?
”Niin kai”, vastasi Derufin. ”Mutta joka tapauksessa hän on yhä Virranvarressa
pelastamassa haavoittunutta hevostaan. Emme varmaan näe häntä useisiin päiviin.
Sir Athir hoitaa hänen tehtäviään päämajassa”. Eltas pudisti päätään mutta ei
sanonut enää mitään. Tyypillistä, hän mietti itsekseen. Vihollinen lähtee kohta
etenemään, Narceksesta ei ollut kuulunut mitään ja Lindonin loppu uhkasi. Ja
sellaisella hetkellä hänen ykkösritarinsa on pelastamassa hevosta! Eltasin
kasvoille ilmestyi ironinen hymy.
Eltasin
katsellessa Eriadorin armeijan viimeiset yksiköt saavuttivat kukkulajonon laen
ja levittäytyivät asemiin. Alas tasangolle jäi vain tiedustelupartioita ja
viimeisiä ratsuväen yksiköitä. Armeija oli aikaa ostettuaan saavuttanut
kukkuloiden suojan. Mutta miten he voisivat selvitä edessä olevasta
koettelemuksesta? Huolimatta hyvistä puolustusasemista vihollisen suunnaton
ylivoima tulisi lopulta murtamaan puolustuksen. Mutta Eltas tiesi, että
kaikkien katseet olivat hänessä. Aliruhtinas piti ilmeensä rauhallisena ja
katseensa pahantuulisena. Hän tiesi sen rauhoittavan joukkoja, eikä Eriadorin
Armeijan aliruhtinas saanut koskaan unohtaa kuka hän oli. Ei vaikka hän kuinka
olisi halunnut vaipua epätoivoon ja suruun!
VALKOINEN LAIVASTO
Seuraava päivä kului
rauhallisesti eriadorilaisten parantaessa puolustusasemiaan Valkovaaroilla.
Eltas ja Glorfindel olivat kaikkialla, Eltas antaen ohjeita ja käskyjä,
Glorfindel taas rauhoitellen joukkoja läsnäolollaan ja pitämällä miesten henkeä
yllä. Armeijan henki oli edelleen hyvä. Sotilaat odottivat päättäväisinä uutta
taistelua!
Eltas seisoi
pöydän ääressä telttansa edustalla ja tutki Konnun karttaa. Armeija oli nyt
varmistanut kaikki sivustaansa vievät tiet, mutta olisi mahdotonta pysäyttää
päättäväistä voimakkain joukoin suoritettua sivustaiskua. Weldenistä ei ollut
kuulunut mitään, mutta ritarit olivat rauhallisia ja sir Athir sekä sir Maitren
vakuuttivat sydänveljensä olevan kunnossa. ”Hän on vain joutunut kiertämään
kaukaa etelästä”, ilmoitti Derufin mielipiteensä. ”Wagranin partiot eivät ikinä
voi saada kiinni eregionin Weldeniä”! Lähetti oli juuri tuonut tiedon edestä.
Wagran oli lähtenyt liikkeelle Virranvarresta ja marssi kohti Valkovaaroja.
”Mutta hän marssii hitaasti ja varovasti”, ilmoitt lähetti. Eltas nauroi
katsoen Damrodia ja Armindilia, jotka olivat hänen seurassaan. ”Me siis
onnistuimme”, hän totesi. ”Kreivi Wagran on nyt varovaisempi ja marssii entistä
hitaammin, peläten uusia yllätyksiä. Ehkä me vielä selviämme tästä”. Damrod
nyökkäsi. ”Onneksemme hän ei tiedä Narceksen olevan tulossa avuksi”, hän sanoi.
”Muuten Wagran pitäisi hieman enemmän kiirettä”. ”Todellakin”, vastasi
Armindil. ”Nyt hän ei ota riskejä, sillä kaikki edut ovat edelleen vihollisen
puolella. Wagran pelaa varman päälle, ja se ehkä pelastaa meidät”. ”Missä
Glorfindel on”, kysyi Eltas katsellen ympärilleen. ”Hän on käymässä divisioonan
komentajien luona”, vastasi Damrod, jonka velvollisuus oli tietää komentotason
upseerien olinpaikat jatkuvasti. ”Toivottavasti Glorfindel ei väsytä itseään
liikaa”, mietti Armindil hivenen huolestuneena. Glorfindel ollut jatkuvasti
liikkeessä vailla lepoa. ”Tarvitsemme häntä tulevina päivinä vielä enemmän kuin
tähän asti, etenkin nyt kun Aränwe on poissa”. Muut kaksi nyökkäsivät synkkinä.
Wagran oli vihdoin tulossa ja edessä oli kovempi koitos kuin ikinä aikaisemmin.
Samassa nuori sir
Gwardur saapui juosten karttapöydän luoksen. ”Herra”, hän huusi tullessaan.
Eltas kääntyi katsomaan ritariin, joka pysähtyi hänen eteensä. ”Sir Gwardur,
mikä on hätänä”? ”Herra, Kaukavaaroilla oleva vartio lähettää merkkejä”. Muut
näkivät miten Eltasin silmiin syttyi outo kiilto. ”Merkkejä? Mitä he haluavat”?
Gwardur kohautti olkapäitää. ”Ei aavistustakaan, herra aliruhtinas. Mutta he
näyttävät haluavan jonkun sinne, ja heti”. ”Hmm, ei aavistustakaan”, toisti
Eltas. ”Ei kovinkaan tyydyttävä tilanne, vai mitä”, hän huomautti ja katsoi
tyytymättömänä nuorta ritaria. Sir Derufin astui välittömästi eteenpäin
valmiina puolustamaan omiaan. Rauhallinen ja ystävällinen sir Derufin, joka ei
pelännyt ketään kun hänen ritareistaan oli kyse. ”Herra, voimme tuskin syyttää
sir Gwarduria siitä, että viesti-merkeistä ei ole sovittu! Ilmiselvästi
kyseessä on kuitenkin jotakin tärkeää, koska he eivät lähetä viestinviejää vaan
haluavat sinne jonkun heti. Minä lähden katsomaan mistä on kyse”. Mutta Eltas
pudisti päätään. ”Ei, sir Derufin. Olet oikeassa, ei se ole kenenkään vika
paitsi minun. Lähden itse katsomaan mistä on kyse, sillä minulla on aavistus
siitä”.
Pian Eltas jo
ratsasti sir Gwardurin seurassa alas Valkovaarojen länsirinnettä. He
ratsastivat ääneti, Eltas ajatuksissaan ja Gwardur hivenen loukkaantuneena.
Mutta hän ymmärsi kyllä millaisen paineen alla Eltas työskenteli. Yleensä
Kultaisen kukan aliruhtinas oli kohtelias ja ystävällinen kaikille. He ottivat
hevosistaan irti kaiken ja pääsivät muutamassa tunnissa tietä myöten
Kaukavaarojen laelle. Siellä viherhaltioiden partio odotteli jo tulijoita.
”Mistä on kyse, ”huudahti Eltas kärsimättömästi katsellen viherhaltioita.
”Herra, Elostirionista annetaan merkkejä”, vastasi partion johtaja. ”He
näyttävät hyvin kiihtyneiltä ja haluavat jonkun sinne”! Eltas katsoi
Elostirioniin, joka kohosi seuraavan kukkulajonon laella. Kukkuloiden takana
oli Mithlond! ”Herra, ehkä minun pitäisi jatkaa yksinäni katsomaan mistä on
kyse”, totesi sir Gwardur. ”Tähän menee koko päivä, enkä ole varma voitteko
olla niin pitkään poissa päämajasta”. Eltas mietti hetken. ”He pärjäävät kyllä
ilman minuakin”, hän vastasi. ”Wagran on vielä kaukana eikä mitään odottamatonta
pitäisi tapahtua. Vaihdetaan hevoset ja jatketaan heti matkaa”. Gwardur
nyökkäsi ja lähti hakemaan vaihtohevosia.
Muutaman tunnin
kuluttua kaksikko saapui Elostirionin edustalle. Lindonia komentamaan jäänyt
Cirdan oli sijoittanut tornin huipulle vartion. Nyt vartio katseli
tarkkaavaisena kahden haltian lähestymistä. Eltasin valkeasta univormusta
saattoi heti päätellä hänen olevan esikunnan upseeri. Gwardur poikkesi tieltä
kohti tornia, mutta upseeri tornin huipulla viittoi häntä jatkamaan eteenpäin tietä
myöten. Hän palasi tielle ja jatkoi eteenpäin Eltas perässään. Pian Gwardur
saavutti kohdan mistä avautui näkymä alas Mithlondiin ja Lhunen lahdelle.
Ritari pysähtyi siihen paikkaan. ”Eltas, tule katsomaan”, hän lopulta huudahti
unohtaen herroitella. Gwardur kuulosti kiihtyneeltä ja innostuneelta. Uteliaana
Eltas seurasi ja pysähtyi nuoren ritarin viereen.
Näkyä joka hänen
edessään avautui Eltas ei unohtanut ikinä. Hän oli kokenut kaiken. Nirnaethin,
Gondolinin tuhon, Sirionin satamien taistelut, Valarin sotajoukon tulon ja
Vihan sodan hirvittävät hetket. Mutta ikinä ei Eltas ollut liikuttunut niin
kuin tuolla hetkellä katsellessaan Tornikukkuloilta alas Lhunen lahdelle.
Aliruhtinas käänsi päätään sivuun, jotta sir Gwardur ei näkisi miten kyyneleet
kihosivat kokeneen noldon silmiin. Haltian kädet vapisivat pidätetystä
jännityksestä. Hän unohti täysin kyyneleiset silmänsä ja kääntyen ritarin
puoleen kopautti tätä ystävällisesti selkään. Sir Gwardur pidätteli omia
kyyneleitään, sillä hetken kauneus oli saanut hänestäkin otteen.
Alhaalla Lhunella
lahti oli täynnä suuria valkoisia Tol Eresseän laivoja. Se oli suurin laivasto
mitä Eltas oli nähnyt sitten Vihan sodan päivien, kun Valarin sotajoukko oli
tullut. Hän saattoi kaukaa nähdä, että alusten kannet olivat täynnä sotilaita.
Monien eri sukujen viirit liehuivat ylväinä laivojen mastoista. Ensimmäiset
laivat ankkuroivat jo Mithlondiin. Eltas saattoi nähdä sataman olevan täynnä
asukkaita ja pakolaisia, jotka toivottivat tulijat tervetulleiksi. Aliruhtinas
ei saanut katsettaan irti laivoista. Laivoista jotka toivat mukanaan uuden
toivon! Vihdoinkin, viimeisellä mahdollisella hetkellä, myrskyn siivillä
ratsastaen, Narces oli saapunut! Eltas ajatteli haltiaksi lyhyttä vakavaa
ystäväänsä saapumassa juuri satamaan. Joskus hän olisi ehkä tuntenut
mustasukkaisuutta, sillä Narces oli aina ollut Eltasia parempi, ja ottaisi nyt
keskeisen roolin. Mutta ne ajat olivat kaukana takana. Kultaisen kukan
aliruhtinas oli vain puhtaasti iloinen ystävänsä saapumisesta. Enää ei ollut
aika henkilökohtaiselle kunnianhimolle, vaan kaikki voimat piti yhdistää.
Narces oli häntä parempi, ja siksi tätä tarvittiin.
Useita minuutteja
he vain istuivat paikoillaan satulassa katsellen tuota ihanaa näkyä. Sitten
Eltas kääntyi Gwardurin puoleen. ”Ratsasta takaisin armeijan luo ja kerro
Glorfindelille, että Narces on saapunut. Minä jatkan Mithlondiin häntä
tapaamaan. Palaan heti kun voin”. Gwardur tervehti ja käänsi hevosensa. Pian
hän katosi alas kukkulan itärinnettä.
Ilta oli ja
saapumassa kun Eltas ratsasti Mithlondin pääkatua kohti satamaa. Hän oli
väsynyt, sillä viimeiset päivät olivat olleet rasittavia. Mutta Mithlondin
satamassa nyt turvallisesti ankkuroiva laivasto oli nostanut aliruhtinaan
mieltä. Aina välillä Eltas väisteli uusia joukkoja, jotka marssivat kaupungin
läpi leiriytyäkseen kentälle, jossa Eriadorin Armeija oli joitakin päiviä
aikaisemmin leiriytynyt. Hän näki jo kaukaa tutun hahmon jakamassa ohjeita
satamassa muodostuneen valtaisin ruuhkan purkamiseksi. Narces oli pukeutunut
keltaiseen univormuun, ja hän oli paljain päin. Nimenomaan Narces oli alunperin
aloittanut tavan, että esikunnan komentotason upseerit liikkuvat ilman kypärää
aina kuin mahdollista. He eivät piileskele kypärän takana, vaan antavat
joukkojen nähdä rauhalliset ilmeensä, niin että miehet tietävät kaiken olevan
hyvin.
Eltas pysähtyi
hetkeksi katselemaan vanhaa lapsuuden toveriaan Nan Lasgalenista. Kuka olisi
silloin uskonut, että juuri Narces olisi heistä se joka nousisi suuruuteen? Hän
oli aina ollut kaikkein hiljaisin, vaatimattomin ja epävarmin. Mutta uutteruus,
terävä äly ja häneen uskovien ruhtinaiden tuki olivat vieneet Narceksen
huipulle asti. Eikä kukaan voinut sanoa, etteikö hänen menestyksensä ollut
ansaittua! Kaikkein vähiten Eltas, joka tiesi olevansa mitätön strategi ja
organisoija Narcekseen verrattuna. Narces oli selvästi lyhyempi kuin Eltas.
Lapsenakin hän oli ollut pieni ja riippuvainen muista. Narceksen vahvuus ei
ollut hänen fyysisissä voimissaan, vaan aivoissaan. Narceksen ulkomuoto ja käyttäytyminen
ei myöskään kiinnittänyt kenenkään huomiota häneen. Kokenut sotapäällikkö oli
tyypillinen nurkkapöydässä uurastaja, joka johti toimintaa lähettien ja
adjutanttien kautta. Hänen ilmeensä oli yleensä joko rauhallinen tai naurava.
Koskaan ei Narces ollut kiihtynyt tai melodramaattinen. Tämä ei tarkoittanut
sitä, että Narces olisi tylsä. Hänet tunnettiin hyvästä huumorintajustaan. Nyt
Narces oli vihdoin saapunut. Eltas tunsi mustasukkaisuuden piston sydämessään.
Hän oli työskennellyt koko talven rakentaen armeijaa, huolehtien kaikesta. Nyt
hänet työnnettäisiin sivuun vanhan lapsuuden toverinsa tieltä. Mutta heti Eltas
työnsi tunteen syrjään. Sellaiseen ei ollut nyt varaa. Ei kun Morgoth koko
kauheudessaan oli heitä vastassa. Parhaan miehen piti olla armeijan kakkosmies,
ja Narces oli paras. Siitä ei ollut epäilystäkään!
Silloin Narces
viimein huomasi Eltasin istumassa ratsun selässä kymmenen metrin päässä
itsestään. Hän lähti heti kävelemään kohti Kultaisen kukan aliruhtinasta. Eltas
laskeutui alas satulasta ja hetken aikaa he katselivat toisiaan. Sitten Eltas
astui eteenpäin ja syleili vanhaa ystäväänsä ja kilpailijaansa. ”Erulle kiitos,
Narces”, hän sai sanotuksi. ”Erulle kiitos”! Eltas taisteli pitääkseen
kyyneleet poissa, ja myös Narces oli kerrankin liikuttunut. ”Pelkäsin olevani
myöhässä”, hän sai viimein sanottua. ”Pelkäsin että Morgothin laumat
asuttaisivat Mithlondin kauniita taloja kun saapuisin”. ”Lähellä se olikin”,
vastasi Eltas. ”Vihollisen armeija on marssilla länteen. Saavuit viimeisellä
mahdollisella hetkellä”. Narces katsoi vanhaa ystäväänsä silmiin. ”Näen että
sinulla on tarinoita kerrottavana”, hän totesi. ”Näen surua ja tuskaa, mutta
myös menestystä. Tarinoiden täytyy kuitenkin nyt odottaa”. ”Todellakin”,
vastasi Eltas. Hetken liikutus oli ohi ja hän oli jälleen Eriadorin armeijan
päättäväinen aliruhtinas. ”Minä tarvitsen luettelon joukoista, jotka toit”, hän
totesi ja mietti sitten hetken. ”Järjestä sinä joukkosi kaupungin ulkopuolelle.
Haluan kaikki huomenna aamulla marssille kohti Valkovaaroja. Eriadorin armeija
Glorfindelin komennossa on siellä asemissa ja tarvitsee tukea niin pian kuin
mahdollista”. Narces nyökkäsi. ”Ymmärrän. Entä kun olen saanut armeijan
marssille”? ”Saavu sitten itse tärkeimpien komentajien kanssa armeijan päämajaan,
Valkovaaroilla. Pidämme sotaneuvoston kokouksen heti kun saavutte”. Narces
katsoi hetken Eltasia. ”Oli vielä jotakin muutakin, eikö ollutkin”? Eltas laski
katseensa maahan. ”Voi kyllä. Se koskee Aränwea. Hän..hän sai surmansa
Virranvarren taistelussa. Jonkun pitää kertoa Aranwionille”. Narces laski myös
katseensa. Hänellekin Aränwe oli ollut kuin toinen isä heidän lapsuutensa
vuosina Nan Lasgalenissa. Nyt Aränwe oli poissa ja sitä oli vaikea tajuta.
”Minä kerran hänelle”, vastasi Narces viimein. ”Minä löydän kyllä oikeat
sanat”. Eltas nyökkäsi ja nousi ratsailla. Hän tervehti Narcesta ja ratsasti
tiehensä, takaisin kohti Valkovaaroja.
VALKOVAAROJEN
SOTANEUVOSTO
Yön ja seuraavan
päivän kuluessa uutinen Mithlondista levisi armeijan keskuuteen. Siellä täällä
kohosi hurraahuutoja. Koko armeija oli kuin uudesti syntynyt. Miehet odottivat
nyt entistä innokkaampina taistelua. He olivat selvinneet pahimmasta hädästään.
Ihme oli tapahtunut ja nyt kaikki tuntui mahdolliselta. Wagranin armeija näkyi jo
kaukana taivaanrannassa, mutta se eteni hitaasti ja varovaisesti. Tol Eresseän
joukot taas marssivat vauhdilla ja ehtisivät perille ensiksi. Jännittynyt
odotus tarttui joukkoihin. Mitä Eriadorin armeija tekisi seuraavaksi?
Paljon väkeä oli
kokoontunut komentoteltan ympärille. Armeijan komentajat olivat jo sisällä
suuressa teltassa odottamassa sotaneuvoston kokouksen alkamista. Singollo ja
Nessane olivat hieman sivummalla seuraamassa mitä tapahtui. Sir Dunlan liittyi
heidän seuraansa. ”Eikö vieläkään ole mitään uutisia sir Weldenistä”, kysyi
Nessane varovasti. Dunlan katsoi häneen kysyvästi, ihmetellen sukulaisensa
osoittamaa kiinnostusta. ”Hän on edelleen kateissa”, vastasi ritari. ”Mutta ei
mitään syytä huoleen. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että hänellä ei ole mitään
hätää”. ”Kaikki tuntuvat olevan myös yhtä mieltä siitä, että hänen pitäisi olla
täällä eikä pelastamassa hevosta jossakin muualla”, huomautti Singollo. Dunlan
kohautti olkapäitään. ”Hän tekee mitä kunnia vaatii. Vähempää ei voi odottaa, eikä
muuta vaatia. Joidenkin kunniantunto ei toimi samalla lailla, mutta minun
mielestäni sir Welden on aivan oikeassa. Toivoisin vain, että hän ehtisi pian
takaisin, sillä tarvitsemme kipeästi kaikki ritarimme täällä”.
Juuri silloin
kaukaa alkoi voimakas hurraa joka levisi eteenpäin yksiköstä toiseen. Kaukana
kukkulan läntistä rinnettä nousi pieni joukko ratsastajia. Singollo tunnisti
heti kärjessä ratsastavan haltian. Se oli itse Narces Felduinin poika.
Hurraahuudot levisivät edelleen. Samassa ruhtinas Geldar oli satulassa huutaen
ja elehtien joukoille. ”HILJAA”, hänen huutonsa kuului kauaksi kukkulan laella.
”KAIKKI HILJAA”. Hänen vihainen sinne tänne ratsastava hahmonsa sai pian
yksikön toisensa jälkeen vaikenemaan. Ritarin ratsastaessa heidän ohitseen Singollo
kuuli yleensä niin rauhallisen haltian kiroilevan vihaisena. ”Mitä hän oikein
tekee”, ihmetteli nuori lähetti. ”Vaientaa joukot”, vastasi Dunlan. ”Me emme
todellakaan halua ilmoittaa vihollisen partioille alhaalla tasangolla, että
lisäjoukot ovat saapuneet. Parasta siis pitää joukot hiljaa ja olla niin kuin
mitään erikoista ei tapahtuisi”. Singollo nyökkäsi. Hän ymmärsi.
Kun joukot eivät
saaneet hurrata ne tekivät kunniaa tai heiluttivat ilmassa päähineitään
Narceksen ratsastaessa ohi. Tämä heilutti välillä sotilaille, mutta näytti
epävarmalta siitä miten suhtautua äkilliseen suosioonsa. ”Onko Narces oikeasti
niin hyvä kuin kaikki sanovat”, kysyi Singollo. ”Minä olen aina tuntenut hänet
vain Tol Eresseällä, jossa hän oli leppoisa vanha haltia”. ”En minäkään elänyt
hänen suurina päivinään”, vastasi sir Dunlan. ”Mutta kaikki sanovat hänen
olevan sotilaallinen nero. Voi että meidän piti menettää Aränwe, mutta Narces
enemmän kuin korvaa hänet”. ”Voin vain iloita muiden lailla Narceksen
saapumisesta”, sanoi Nessane, joka oli katsellut vaiti ratsastajia. ”Mutta
Eltas minua surettaa. Tämän täytyy olla vaikea hetki hänelle. Toivottaa
tervetulleeksi toinen ruhtinas, joka ottaa hänen paikkansa. En voi kuvitella
miltä hänestä tuntuu”. Singollo katsoi ihaillen serkkuaan, joka aina kykeni
ajattelemaan toisten tunteita ja näkemään asioissa puolia joita muut eivät
nähneet. Se oli Nessanen melko ainutlaatuinen kyky.
Samassa kaksi
ratsastajaa erkani muusta ryhmästä ja tuli suoraan kolmikkoa kohti. Hymy levisi
heti Singollon kasvoille. ”Glorfion! Ecthelion”, hän huudahti riemuissaan.
Singollon veljet laskeutuivat satulasta ja syöksyivät syleilemään häntä.
Glorfion oli pitkä tumma ja voimakasrakenteinen haltia. Hänen olemuksensa oli
hivenen ylpeä, ei muita alentavalla tavalla, vaan oman arvonsa tuntien. Hänen
pitkät hiuksensa peittyivät kypärän alle.
Ecthelion taas oli hivenen lyhyempi mutta myös vahvan näköinen nuori
haltia. Hänen päänsä oli paljas, ja tummat hiukset oli leikattu lyhyiksi.
Ecthelionin olemuksessa ei ollut hiventäkään ylpeydestä. Kumpikin hyökkäsi
veljensä kimppuun pidättelemättä riemuaan. Sitten he syleilivät serkkuaan
Nessanea. Ecthelion syleili myös Dunlania, mutta Glorfion vain kätteli
katsellen hivenen ylpeän näköisenä vaatimattomasti pukeutunutta sukulaistaan.
”Miten te
voitte”, kysyi Glorfion innostuksen hivenen laskettua. ”Olimme huolissamme,
sillä armeijan valmistaminen vei odotettua enemmän aikaa”. Singollo hymyili
onnellisena. Kaikki oli nyt hyvin, kun hänen veljensä olivat paikalla. ”Kaikenlaista
on tapahtunut”, hän totesi. ”Minä jäin vangiksikin, mutta Gileas haki minut
pois vihollisen linnoituksesta. Taistelimme neljä päivää sitten Virranvarressa
ja viivytimme kreivi Wagrania. Hän on vihollisen komentaja. Mutta Aränwe sai
surmansa ja Welden jäi linjojen taa”. Singollo puhui nopeasti, sillä oli niin
paljon asioita kerrottavana. ”Vangiksijäämisesi me kostamme viholliselle.
Samoin Aränwen”, keskeytti Glorfion hänet nopeasti, tuntien veljensä joka
puhuisi tuntikausia, jos hänen antaisi. ”Mutta kuka on Welden”? ”Ah, te ette
tunnekaan häntä”, muisti Singollo. ”Nessanekin on ollut kiireinen, ja sir
Welden liittyy häneen”, nuori haltia jatkoi. Hän huomasi heti hivenen torjuvan
ilmeen Glorfionin kasvoilla. Vanhin veljeksistä halusi varmasti nähdä serkkunsa
naimisissa jonkun ylhäisen haltiaruhtinaan kanssa. ”Siitä enemmän myöhemmin”,
sanoi Ecthelion katsellen teltalle päin. ”Kokous alkaa. Glorfionin täytyy mennä
mukaan, mutta minä jään teidän kanssanne”. Glorfion lähti kohti kokouspaikkaa,
mutta Ecthelion jäi veljensä ja serkkunsa seuraan. ”No niin”, hän sanoi
sydämelliseen uteliaaseen tapaansa Glorfionin poistuttua. ”Nyt kun jyrkkä
veljemme on poistunut, kertokaa kaikki tästä sir Weldenistä ja Nessanesta”!
Eltas istui
suuren pöydän ääressä tutkien Narceksen hänelle antamaa Tol Eresseän joukkojen
organisaatio-listaa. Ruhtinaat ja komentajat pöydän ääressä selvittivät
parhaillaan Keskimaan tapahtumia Narceksen mukana tulleille. He olivat jo
kuulleet Narceksen selvityksen joukkojen kokoamisesta Eresseälla. Hän oli
tyypilliseen tapaansa tehnyt järjestelmällistä työtä. Joukot olivat saapuneet
täysin koulutettuina ja valmiina sotaan. Kaikessa Narces oli saanut hienoa apua
Aranwionilta ja Elemmakililta. Aranwion oli ottanut uutisen isänsä kuolemasta
tyynesti, kuin hän olisi aavistanut jotakin jo etukäteen. Poliittinen vastustus
Narceksen armeijan kokoamiselle oli ollut melkoinen. Sekä Meril-I-Turinqi että
prinssi Gilfanon olivat hyökänneet noldorin toimia vastaan yrittäen kieltää
joukkojen kokoamisen. Elrond oli kuitenkin asettunut Narceksen ja Ithilwenin
tueksi, samoin yllättäen Cirdanin poika Falasdil, joka oli innokas lähettämään
apuretkikunnan sukulaistensa avuksi. Valarilta ei ollut tullut sanaa. Noldor
olivat rikkoneet pannan, mutta ilman samanlaista kirousta kuin Mandos oli
aikoinaan antanut Feänorille. Monet olivat taipuvaisia näkemään tämän hyvänä
enteenä.
Narces oli tuonut
myöskin mukanaan kertomuksen kiistelystä haltioiden kesken Amanissa. Vanyarin
kuningas Ingwe oli tuominnut jyrkin sanoin Glorfindelin teot. Ingwe oli aina
ehdottomasti uskollinen Manwelle eikä omalle kansalleen, ajatteli Eltas
mielessään. Niin oli aina ollut ja tulisi aina olemaan. Hän oli vaatinut
kaikkia haltiakansoja tuomitsemaan Glorfindelin teon, mutta Finarfin,
ryhtymättä sinänsä puolustamaan sukulaistaan, oli estänyt tämän noldorin
osalta. Toinen noldo sen sijaan nousi suoraan vastustamaan Ingweä ja puolusti
voimakkain sanoin pannan rikkojia. Oli vuosituhansia siitä, kun Ingweä oli
viimeksi näin uhmattu kasvotusten. Mutta nyt se tehtiin, ja Eriadorin armeijan
noldo veteraanien kasvot olivat vääntyneet hymyyn heidän kuullessaan tästä.
Eltas liikuttui välittömästä ajatellessaan miten vanha Mahtan oli noussut
seisomaan tuomiopiirissä ja noussut itsensä Ingwen neuvoja ja vaatimuksia
vastaan, puolustaen tyttärenpoikaansa voimakkain sanoin. Hän oli luonut
neuvoston eteen kuvan Glorfindelista sellaisena kuin tämä oli, rohkeana
kunniantuntoisena ruhtinaana joka ei ikinä pelännyt tehdä velvollisuuttaan. ”Ja
lopulta, lopulta he seuraavat minua, sanoi Feänor muinoin”, oli Mahtan
todennut. ”Glorfindel ei sanonut niin eikä odota meidän seuraavan häntä. Mutta
vähintä mitä voimme tehdä ja mitä
meidän täytyy tehdä hänen auttamisekseen on, että emme yritä estää niitä jotka
häntä tahtovat seurata”. Niin puhuen Mahtan sai mukaansa noldorin ruhtinaat,
jotka kielsivät Glorfindelin tuomitsemisen.
Eltas kohautti
olkapäitään ja keskitti huomionsa taas Narceksen hänelle antamaan listaan.
TOL ERESSEÄN
JOUKKOJEN ORGANISAATIO
Komentaja: Ruhtinas Narces Lähteen huoneesta.
Aliruhtinas: Elemmakil Lähteen huoneesta.
Adjutantti: Ecthelion Lähteen huoneesta.
Kultaisen Kukan
Vanhempi ritari, Sir Boeren.
Päämajakomppania: Damrod Lähteen huoneesta. 120 Lähteen
huoneen haltiaa. (Eliitti).
Puun Huoneen
Talonväen komppania:
Almakil Puun huoneesta. 120 ritaria (eliitti).
1.Eressäen
Kaartin Ratsuväkipataljoona: Prinssi Calafinwe Cadwaron. 600 haltiaa (eliitti).
1.Sindarin
Vakinainen Ratsuväkipataljoona: 600 sindar (eliitti).
Divisioona
”Dilwe”:
Komentaja: ruhtinas Aranwion Lähteen huoneesta.
Varakomentaja: prinssi Glorfion Dilwen huoneesta.
1.Eresseän
Prikaati ”Mahtan”: 1200
noldor (eliitti, raskasaseinen veteraani).
2.Eresseän
Prikaati ”Gondolin”: 1200
noldor (eliitti, raskasaseinen).
3.Eressäen
Prikaati ”Ithilwen”: 1200
noldor (kokenut raskasaseinen).
1.Gunwen
Keihäsmiespataljoona: 600
noldor (kokenut raskasaseinen).
Divisioona
”Imladris”:
Komentaja: Ellas Elrondin huoneesta.
Varakomentaja: ruhtinas Erestor.
1.Imladrisin
Prikaati: 1200 haltiaa
(kokenut raskasaseinen).
2.Imladrisin
Prikaati: 1200 haltiaa
(kokenut kevytaseinen).
3.Imladrisin
Prikaati: 1200 haltiaa
(kokematon kevytaseinen).
·
1.Ruhtinas
Elrondin Keihäsmiespataljoona. 600 kevytaseista (kokematon).
·
1.Ruhtinas
Erestorin pataljoona. 600 kevytaseista (vihreä).
Divisioona
”Turgon”:
Komentaja: Eldir Elrondin huoneesta.
1.Eresseän
Kevytprikaati: 1400
haltiaa (veteraani kevytaseinen).
1.Noldorin
Prikaati: 1200 noldor
(veteraani raskasaseinen).
2.Noldorin
Prikaati: 1200 noldor
(kokematon kevytaseinen).
Divisioona
”Finwe”:
Komentaja: Prinssi Cefinwe Feänorin huoneesta.
1.Feänorin
Kuninkaallinen Keihäsmiespataljoona. 600 noldor (veteraani).
2.Eressäen
Kevytprikaati: 1400
haltiaa (kokenut kevytaseinen).
3.Noldorin
Prikaati: 1200 noldor
(kokematon kevytaseinen).
4.Noldorin
Prikaati: 1200 noldor
(kokematon kevytaseinen).
Divisioona
”Doriath”:
Komentaja: Prinssi Mandrandir.
Varakomentaja: Sindarin aliruhtinas Annael.
Kuningas
Galadhilin Talonväenkomppania: 120 ritaria (eliitti).
1.Sindarin
Kaartinpataljoona: 600
sindar (eliitti raskasaseinen).
1.Prikaati
”Galadhil”: 1200 sindar
(kokenut raskasaseinen).
2.Prikaati
”Celeborn”: 1200 sindar (kokenut kevytaseinen).
Sindarin
Kevytprikaati: 1700
sindar (kokenut kevytaseinen).
1.Erillinen
Ryhmä ”Falathrim”.
Komentaja: Ruhtinas Galdor Cirdanin huoneesta.
1.Prikaati
”Cirdan”: 1200 falathrim
(veteraani).
2.Prikaati
”Falasdil”: 1200
falathrim (kokenut).
Luettuaan jälleen
kerran listan Eltas vilkaisi ympärilleen. Narces istui Glorfindelin oikealla
puolella tarkkaillen valppailla silmillään ympäristöään. Aliruhtinas Elemmakil
istui hänen vieressään. Elemmakil oli samaa Nan Lasgalenissa varttunutta
ikäryhmää kuin Narces ja Eltaskin. Lapsena he kaikki olivat olleet hyviä
ystäviä. Elemmekil oli Aranwionin paras ystävä ja sydänveli. Hän oli kyvykäs ja
urhea, mutta ei yhtä älykäs kuin Narces. Selvää oli jo, että Narceksen päämaja
liitettäisiin Eriadorin Armeijan päämajaan. Näin saataisiin päämajaan lisää
hyviä upseereita, sekä tarpeellisia joukkoja. Kaukonäköisenä Narces oli
asettanut joukkoja suoraan päämajan alaisuuteen. Virranvarressa Glorfindel oli
huomannut saman tarpeen ja nyt Narceksen tuomat päämajan alaiset joukot
siirtyisivät päämajan reserviksi. Ainoa ongelma oli, että kumpikin yksikkö oli
ratsuväkeä, mutta ehdotonta eliittiä. Eltas oli ehtinyt puhua lyhyesti
Elemmakilin kanssa Eresseälta tulleista yksiköistä, ja 1.Eresseän Kaartin
Ratsuväkipataljoona oli kuulemma ehdotonta eliittiä. Sitä komensi nuori innokas
prinssi Calafinwe, jota yleensä kutsuttiin äidinnimellään Cadwaron. Hän oli
Cefinwen toiseksi nuorin poika. Toinen ratsuväen eliittiyksikkö oli 1.Sindarin Vakinainen
Ratsuväkipataljoona. Lisäksi Puun Huoneen ruhtinas Galdorin oma
talonväenkomppania tämän pojanpojan Almakilin komennossa kuului päämajaan,
samoin Lähteen huoneen haltioista koottu päämajakomppania.
Aränwen poika
Aranwion komensi divisioona ”Dilweä”. Aranwion istui Elemmakilin vieressä, ja
vanhin Glorfindelin ottopojista, Glorfion, oli divisioonan varakomentaja.
Yksikkö oli koottu Gondolinin Lähteen ja Kultaisen Kukan huoneen eloonjääneistä
ja näiden jälkeläisistä. Se oli kokenut ja hyvin koulutettu. Kaikki joukot
olivat raskasaseisia ja prikaati ”Gondolin” oli erityisesti koulutettu ja
varustettu rynnäkköjoukoksi joka murtaisi vihollisen linjan tai valtaisi
linnakkeet. Divisioona oli vahva muuri jonka varaan muu armeija voisi laskea.
Paljon Puun Huoneen sotureita oli herransa Galdorin suostumuksella ja
innostuksella liittynyt divisioonan riveihin.
Divisioona
Imladrisin komentaja oli nuorekas ruhtinas Ellas, Elrondin pojan Elladanin
poika. Ellasilla ei ollut kokemusta sodasta, mutta hän oli innokas ja älykäs
nuori haltia. Eltas tiesi nuoren ruhtinaan saavan hyvää apua
varakomentajaltaan, ruhtinas Erestorilta. Eltas ei ollut varma oliko Elrond
innostanut Ellasin vai Ellas Elrondin, mutta isosisänsä suostumuksella tämä oli
koonnut Gondolinin eloonjääneiden jälkeläisistä ja Elrondille uskollisista
harmaahaltioista divisioonan, joka innokkaana lähti pelastamaan Keskimaata ja
Ellasin veljeä Eregiliä, joka oli Elrondin poikien lähdettyä meren yli jäänyt
elämään Imladrisiin.
Yhtä innokkaana
kuin serkkunsa oli nuori ruhtinas Eldir koonnut oman divisioonan, myöskin
isoisänsä tuella. Hänen sotilaansa tulivat myöskin lähinnä Gondolinin
eloonjääneiden jälkeläisistä, mutta myös Nargothrondista peräisin olevista
haltioista. Eldirin divisioona Turgon oli Ellasin divisioonan lailla melkoisen
kokematon, ja Eltasia arvelutti hieman komentajien kokemattomuus ja nuoruus.
Hän muisti serkusten keskinäisen kilpailun Eresseällä. Se oli ajoittain ollut
rajua ja jopa katkeraa. Kumpikin oli kunnianhimoinen ja Eldir lisäksi ylpeä.
Jos Eldir oli
ylpeä, oli hän kuitenkin vaatimaton verrattuna prinssi Cefinween. Feänorin
pojan Maglorin jälkeläisten saavuttua Neljännen ajan alussa idästä, oli Cefinwe
siirtynyt Tol Eresseälle jossa Glorfindel ja Elrond olivat hänet kasvattaneet.
Hän oli kuitenkin täysi-ikäiseksi tultuaan ylpistynyt ja katkeroitunut
nähdessään sukunsa huonon aseman ja sitä kohtaan tunnetun epäluulon ja jopa
vihan. Cefinwe oli silloin ottanut tavoitteekseen palauttaa sukunsa muinainen
asema. Hän oli äärimmäisen kunnianhimoinen. Monien mielestä Cefinwe oli kuin
Feänor, mutta ilman tämän älyä ja taitoa. Tilaisuuden tullen Cefinwe oli
innolla tarttunut tilaisuuteen lähteä kostamaan Morgothille sukunsa kokemat
vääryydet. Hän halusi lopettaa mitä Feänor oli aloittanut. Eltas tiesi, että
tämä oli Cefinwen suuri tilaisuus palauttaa sukunsa maine ja kunnia. Siksi
nuori prinssi voisi aiheuttaa hankaluuksia. Hän oli saavuttanut hyvän aseman
Feänorin entisten seuraajien ja näiden jälkeläisten parissa, ja nämä olivat
innokkaasti liittyneet hänen kokoamaansa divisioonaan, joka sai nimen Finwe.
Kaikissa Cefinwen toimissa häntä auttoivat innokkaasti hänen neljä kyvykästä
poikaansa, Angdir, Alagos, Calafinwe ja Feäntur. Näistä vain vanhin oli läsnä
neuvostossa, nojaten pylvääseen isänsä takana, pitkänä, voimakkaana ja
tyytymättömän näköisenä.
Divisioona Dilwen
ohella kaikkein vaikuttavin uusista divisioonista oli divisioona Doriath. Se
oli koottu Tol Eresseän harmaahaltioista, jotka olivat uskollisia kuninkaalleen
Galadhilille. Kuninkaan pojanpoika Mandrandir komensi divisioonaa. Hänellä ei
ollut paljoa kokemusta, mutta prinssi oli innokas oppimaan. Varakomentajana ja
divisioonan sieluna toimi sindarin kaiken kokenut aliruhtinas Annael. Vanha
sotaratsu oli vielä kerran joutunut lähtemään sotaan. Mandrandir saisi oppia
komentamaan divisioonaansa nopeasti, tuumi Eltas, sillä Annaelille löytyisi
kyllä muutakin käyttöä. Divisioona Doriath oli luultavasti uusien joukkojen
kokenein yksikkö. Galadhilin talonväenkomppanian ritarit olivat vaarallisen
näköisiä haltioita. 1.Sindarin Kaartinpataljoona ei jäänyt toiseksi millekään
muulle yksikölle koko armeijassa, ja kolme prikaatia olivat kokeneita ja
päättäväisiä sotureita täynnä.
Näiden lisäksi
Cirdanin poika Falasdil oli saanut koottua kahden prikaatin vahvuisen joukon
omista miehistään. Nämä muodostivat erillisen ryhmän, joka olisi täydellinen
reservi armeijalle. Joukot olivat kokeneita ja niitä johti Cirdanin pojanpojan
poika Galdor, joka tunnettiin älykkäänä komentajana.
Siinä olivat heidän
uudet joukkonsa ja niiden komentajat. Yhteensä 25 000 sotilasta, jotka
kaksinkertaistivat Eriadorin Armeijan miesvahvuuden. Tulevina kuukausina koko
Keskimaan toivo lepäisi heidän ja vanhojen divisioonien harteilla.
”Nyt kun olemme
selvittäneet tilanteen”, totesi Glorfindel viimein, ”pitää meidän miettiä
seuraavaa liikettämme. Wagran on marssilla meitä vastaan ja hänellä on
edelleenkin ylivoima, mutta nyt tuo ylivoima on huomattavasti pienempi kuin
aikaisemmin”. ”Etunamme on että hän ei tiedä lisäjoukkojen saapuneen”, totesi
Damrod. Useat ruhtinaat nyökkäilivät, mutta ei Glorfindel. ”Emme voi ehkä
laskea kovinkaan paljoa sen varaan”, totesi Lindonin ruhtinas. ”Vihollisella on
muitakin keinoja tietää asioita, kuin tavanomaiset. Juuri nyt hän ei tiedä Eresseän
joukkojen saapumisesta, mutta yllättävän pian tilanne voi olla toinen”. Nyt
kiinnitti kenraali Arahael huomion itseensä. ”Suokaa anteeksi, mutta eikö se
merkitse, että meidän pitäisi iskeä heti vihollista vastaan, kun meillä voisi
olla vielä yllätysetu puolellamme? Yllätysisku Virranvarren tapaan voisi olla
paras vaihtoehtomme”! Useat komentajat kannattivat tätä äänekkäästi, mutta
silloin viimein avasi suunsa Narces. ”Mikäli olen ymmärtänyt kreivi Wagranin
toimista ja taktiikoista hänen henkilönsä oikein”, hän sanoi, ”en usko että
häntä voi enää yllättää niin helposti. Hän näyttää oppivan virheistään, mikä
kertoo älystä. Lisäksi olen aina itse ollut yllätysiskuja vastaan. Monet teistä
tuntevat minut! Meillä on materiaalinen etu, ja uskon myös että parempi johto.
Eikö nyt ole tullut aika marssia tasangolle avoimesti ennen kuin Wagran ehtii
taas yhdistää armeijansa, ja tarjota hänelle se kenttätaistelu jota hän
varmasti haluaa. Lyödään hänet nyt ja Brii putoaa käsiimme. Meidän vahvuutemme
on paremmassa manääverikyvyssämme taistelukentällä. Näin olen lukenut
tilannetta niiden tietojen valossa mitä olen saanut”.
”Narces puhuu
hyvin, kuten aina”, vastasi Glorfindel katsellen ruhtinaita ja kenraaleja. ”Ja
näen että monet teistä haluavat myös marssia tasangolle taistelemaan. Mutta
eikö täällä ole muita mielipiteitä? Mitä sinä sanot, Eltas? Näen että et ole
tyytyväinen”! Eltas huomasi äkkiä kaikkien katseet itsessään. Hän oli jo
työntänyt pois mielestään oman suunnitelmansa ja alkanut miettiä miten
toteuttaisi Narceksen suunnitelman, mutta nyt Glorfindel halusikin kuulla hänen
mielipiteensä. ”Suokaa anteeksi, herra”, totesi Eltas katsoen Narcekseen.
”Mutta minun täytyy olla erimieltä. Kenttätaistelu kunhan olemme valmiita on
hyvä suunnitelma. Mutta minä haluaisin jatkaa linjalla jolla aloitimme tämän
kampanjan. Jossakin vaiheessa meidän on taisteltava, mutta taistelkaamme omilla
ehdoillamme ja valitsemassamme paikassa. Me olemme liikkuvampia. Minä näen sen
parhaana etunamme, ja sitä aion käyttää hyväksi”. Eltasin äänen voima nousi
hänen jatkaessaan. Hän tiesi, että häntä ei oltu pyyhkäisty sivuun pelaamaan
jonkun toisen peliä. Se oli edelleen hänen pelinsä. Hänen ja Narceksen yhdessä!
”Minä ajattelin juuri samoin”, vastasi Glorfindel. ”Paras etumme on liikkuvuutemme
ja se, että vihollinen ei tiedä Narceksen saapuneen. Ota siitä kaikki hyöty
mitä saat, ruhtinas Eltas”!
Eltas nyökkäsi.
”Juuri niin. Vihollinen voi pian saada tiedon apuvoimien saapumisesta. Mutta
miten hän saa sen Annuminasiin? Herrani Derufin, mikä on tilanne Nenuialilla”?
Sir Derufin nousi seisomaan. ”Herra, suuriruhtinas Haldimir divisioonineen on
edelleen Eteläsolassa. Vihollinen ei ole lähestynyt vaan leiriytyi Annuminasin
luokse noin 25 000 miehen vahvuisena. Viimeisin kuulemani tieto on, että he
ovat edelleen siellä”. Eltas hymyili. ”Tämän joukon haluan napata”, hän totesi.
”Keskitämme sinne yllättäen lisää joukkoja jotka hyökkäävät vihollisen kimppuun
ja valtaavat Annuminasin takaisin”. ”Entä sen jälkeen”, kysyi Glorfindel
näyttäen tyytyväiseltä. ”Meillä on armeija vapaana Nenuialilla. Miten käytämme
sitä hyödyksemme”? ”Voisimme yrittää jotakin kunnianhimoista”, vastasi Eltas.
”Mutta en ole varma uskallammeko ottaa riskiä”. Narces katsoi Eltasiin ja
hymyili. Juuri siitä Eltas ei pitänyt lapsuudentoverissaan. Tämä ei kantanut
kaunaa juuri kenellekään, ei ollut ikinä mustasukkainen asemastaan. Narces vain
hoiti tehtävänsä piittaamatta siitä mitä muut tekivät tai sanoivat. Nyt
ruhtinas jonka kanssa hän oli kilpailutilanteessa tuli hänen tuekseen. ”Kyllä,
Eltas, me uskallamme. Suunnitelmasi on hyvä. Emme pysäytä joukkoja
Annuminasiin, vaan tuomme heidät kaaressa vihollisen sivustaan, uhkaamaan
Briitä pohjoisesta tai jopa idästä. Sen pitäisi saada Wagraniin liikettä”.
”Voimme käyttää hyväksemme myös Viimaruhtinasta joukkoineen”, ehdotti kenraali
Arahael, joka näytti nyt innostuneelta. Glorfindel nyökkäsi. ”Kenties voimme
jopa innostaa tai muuten suostutella Rhudaurin takaisin puolellemme”, hän
totesi. ”Jos pohjoisessa marssiva armeijamme etenee kyllin nopeasti, he voivat
hyvinkin ehtiä Briin selustaan ajoissa. Sillä välin pääarmeija odottelee täällä
ja pitää yllä status quota Wagranin kanssa. Erinomainen suunnitelma. Etenemme
sen mukaan”.
”Herrani
Glorfindel”, huudahti nyt prinssi Cefinwe ja nousi seisomaan. ”Pyydän lupaa
saada liittää divisioonani tähän pohjoiseen kolonnaan. En ole tullut
Keskimaahan odottelemaan vaan taistelemaan”. Glorfindel hymyili Cefinwen
innolle. ”Hyvä on, prinssi Cefinwe, sinä lähdet pohjoiseen. Mutta varo
liiallista intoa taistella, sillä se voi jonakin päivänä pettää sinut”. Cefinwe
hymyili hivenen ylimielisesti ja Eltas tiesi, että varoitusta ei oltu
kuunneltu. Myös toinen nuori komentaja kiiruhti seisomaan. Se oli nuori Eldir.
”Herrani Glorfindel. Myös minä pyydän päästä mukaan tähän pohjoiseen kolonnaan.
Joukkoni ovat kevytaseisia ja juuri sopivia nopeaan marssiin”. Glorfindel
kohotti kätensä myöntävästi. ”Hyvä on. Siinä ovat kaksi divisioonaa mitkä
tarvitsemme. Prinssi Oswine saa liittää mukaan yhden ratsuväen prikaatin ja prinssi
Mandrandir lähettäköön mukaan 1.Sindarin Kaartinpataljoonan. Elemmakil, sinä
otat koko osaston komentoosi”. Elemmakil kumarsi kohteliaasti. Hän näytti
rauhalliselta ja valmiilta tehtäväänsä. ”En tunne maastoa”, totesi Elemmakil,
joka ensi kertaa elämässään oli Eriadorissa. ”Mutta jos saan yhden Kultaisen
Kukan vanhemmista ritareista mukaani, on kaikki hyvin”. Glorfindel katsoi
Damrodiin. Tämä nyökkäsi. ”Sir Athir tulee mukaanne täältä käsin. Sir Candon on
suuriruhtinas Haldimirin kanssa Eteläsolassa. Häneen voit luottaa”. Elemmakil
näytti tyytyväiseltä tämän kuullessaan. Hän oli pitkä hoikka haltia, joka
näytti usein ylpeältä, mutta kun hänet oppi tuntemaan oli Elemmakil
sydämellinen ja ystävällinen ruhtinas.
”Onko vielä muuta
käsiteltävää”, kysyi Glorfindel. Eltas kohotti heti kätensä. ”Uudesta
organisaatiosta pitää vielä keskustella. Mihin virkaan asetan ruhtinas
Narceksen? Ottaako hän, suo anteeksi Aranwion, ruhtinas Aränwen paikan
esikuntapäällikkönä? Entä mikä on ruhtinas Elemmakilin asema”? ”Narceksen
titteliksi tulee armeijan varakomentaja”,vastasi Glorfindel. ”Hän tulee
kuitenkin hoitamaan hyvin paljon samoja asioita kuin Aränwe aikaisemmin, eli
suunnittelemaan armeijan liikkeitä ja strategiaa. Minä haluan että sinä, Eltas,
toimit samalla lailla kuin tähänkin asti. Sinä olet edelleen Eriadorin Armeijan
aliruhtinas, muista se. Elemmakil liitetään esikuntaan Lähteen Huoneen
aliruhtinaana, ilman vakinaista toimenkuvaa”. ”Asia selvä, herra”, vastasi
Eltas. Hän kokosi paperinsa ja poistui mietteissään teltasta. Kokous oli
päättynyt.
TULIJOITA
JA MENIJÖITÄ
Kokouksen jälkeen
Glorfindel ja Narces kävelivät jyrkänteen reunalle ja katselivat alas
tasangolle. Pimeys oli jo laskeutunut. He näkivät kauniit tähdet yläpuolellaan
ja idässä kreivi Wagranin armeijan nuotioiden valot. ”Toivottavasti teimme
oikein, kun päätimme käyttää pohjoista koukkausta”, sanoi Narces viimein.
”Uskon yhä että voisimme lyödä heidät kenttätaistelussa”. ”Ehkä”, vastasi
Glorfindel. ”Mutta Sauronian joukot ovat hyvin koulutettuja ja urheita. Emme
saaneet heitä murtumaan Virranvarressa. Mutta se oli armeijan ensimmäinen
taistelu. Ensi kerralla selviämme vielä paremmin. Kuitenkin, olen samaa mieltä
Eltasin kanssa. Liikkuvuus on etumme ja sitä meidän tulee käyttää. Raaka voima
tulkoon myöhemmin. Sinä saat vielä suuren kenttätaistelusi, Narces, sen voin
vakuttaa”. Narces nyökkäsi. ”Mikä muu painaa mieltäsi, vanha ystävä”, hän kysyi
Glorfindelilta. ”Ole ystävällinen Eltasille”, sanoi Kultaisen kukan ruhtinas.
”Sinulla on äly, hänellä energia ja aavistus jostakin suuresta. Te täydennätte
toisianne, jos vain annatte sen tapahtua ja työskentelette yhdessä. Pidä huoli
että niin käy, Narces”. ”Tietysti”, vastasi Narces, jolla ei ollut mitään muuta
kuin ystävällisiä tunteita Eltasia kohtaan.
”Mutta siinä ei
ollut kaikki, eihän”, kysyi nuorempi haltia viimein, katsellen ihailemaansa
ruhtinasta. Hän muisti heidän lukemattomat keskustelunsa Viimeisen Liiton
aikoina. Tämä oli niin samanlaista. ”En voi olla ajattelematta Mahtania”,
totesi Glorfindel ja hänen silmissään oli äkkiä innokas tuli. ”Toit totisesti
hyviä uutisia tullessasi, Narces”. Glorfindel oli hetken hiljaa, sitten hän
jatkoi. ”Olen nähnyt ja kokenut niin paljon. Suuri suru on usein ollut ylläni.
Silti kaikkein surullisin hetki jonka muistan, se kuva joka useimmiten toistuu
mielessäni, on isoisästäni Mahtanista seisomassa yksinään Tunan kummulla kun
minä ja Ecthelion kävelimme pois lähteäksemme Feänorin mukaan. Et voi
kuvitella, Narces, miten pieneltä ja hauraalta hän näytti silloin. Miten
heikolta ja lyödyltä. Miten me petimme hänen toiveensa tuona päivänä. Aina olen
pelännyt, että hän ei hyväksy toimiani. Että hän yhä seisoo siellä jossakin
Tirionissa ja odottaa minua kotiin, yksin ja hauraana. En halunnut käydä
Tirionissa asuessani Tol Eresseällä, mutta jos joskus pääsen täältä elävänä
pois, menen ensimmäiseksi suoraan tapaamaan isoisääni. Uutisesi oli loistava,
koska hän puolusti meitä itseään Ingweä vastaan. Se henkilö jonka mielipide
minulle merkitsee eniten uskoo meihin niin paljon, että on valmis asettamaan
itsensä vaaralliseen asemaan meitä tukeakseen. Hän on kanssamme, ja se viimein
poistaa kaikki epäilykset päältäni. Me teimme oikein kun tulimme tänne. Me
teimme oikein! Ja kun kuulin kertomuksesi Tuomiopiiristä, äkkiä uskoin taas
ihmeisiin. Sillä Narces Felduinin poika, kun sinä olet täällä ja Mahtan on
hengessä mukanamme, on tarvitsemamme ihme mahdollinen”!
Athir Wendir
nukkui levottomasti. Hän lensi korkealla maan päällä ja näki allaan Rohaniin ja
Anorieniin kokoontuneet suunnattomat armeijat. Hän lensi takaisin pohjoiseen ja
laskeutui Elostirionin huipulle. Siellä seisoi kaunis nainen sinisessä
kaavussa. Athir ei nähnyt naisen kasvoja, mutta tiesi tämän olevan jumalaisen
kaunis. ”Athir Wendir”, nainen sanoi lujalla kaikuvalla äänellä. ”Mikä
haavoitti Morgothia? Mikä on kovempaa kun mithril”? Nainen piti tauon ja
osoitti kammioon jossa säilytettiin palantiria. ”Mikä on kovempaa kuin palantir?
Mikä tuli jumalten maasta? Vain se voi vahingoittaa jumalaa”! Athir heräsi
hätkähtäen. Taas lisää arvoituksia, hän tajusi. Athir Wendir vihasi
arvoituksia. No, hän kertoisi Weldenille kunhan tapaisi tämän. Mutta aamulla
Athir lähtisi pohjoiseen Elemmakilin kanssa, joten arvoitusten selvittäminen
saisi odottaa.
Aamun koittaessa
Athir ratsasti jo Kaukavaaroilla kohti Elostirionia. Samana aamuna sir Welden
viimein talutti hevosensa ylös Valkovaarojen rinnettä synnyttäen melkoisen
innostuksen armeijan parissa. Legenda vihollisen linjojen taakse hevostaan
pelastamaan jääneestä ritarista syntyi ja levisi. Mutta Welden ei ikinä
selittänyt miten oli selviytynyt tai mitä seikkailuja hän oli kokenut. Hän otti
paikkansa päämajasta kuin mitään ei olisi tapahtunut. Rauhallisesti Eriadorin
Armeija organisoitui uudelleen ja asettui odottamaan mitä pohjoisessa
tapahtuisi.