VALKOVAAROJEN SUOJISSA

 

Eriadorin Armeija marssi ylös Valkovaarojen loivaa itärinnettä. Etummaiset yksiköt olivat jo kukkulajonon laella ja alkoivat levittäytyä oikealle ja vasemmalle pitkin vaarojen lakia. Eriadorin Armeija oli selviytynyt ensimmäisestä taistelustaan kunnialla ja vähäisin vaurioin. Sotilailla oli aihetta tyytyväisyyteen. Pikamarssi oli vienyt heidät pois vihollisen ulottuvilta, ja kun seuraavan päivä koitti, oli armeija jo Valkovaaroilla. Joukot olivat hyvällä tuulella ja valmiita uuteen taisteluun.

 

Eltas seisoi kukkulan laella ja katseli itään, alas Konnun tasangolle. Hänen hartiansa olivat hivenen kumarassa, kertoen väsymyksestä ja surusta. Vasemmalla kukkulat kohosivat jyrkempinä, joten armeijan sivusta siihen suuntaan oli turvattu. Pieni kaupunki oli rakennettu kukkulan juurelle, osittain hobittien tapaan kukkulan sisään. Paikan nimi oli Järin Möyremä. Se oli Konnun pääkaupunki, mutta nyt hylätty ja autio. Vain hieman aiemmin oli väsynyt lähetti tuonut tiedon, että Lhunin divisioona oli ylivoimaisen vihollisen lähestyessä vetäytynyt Annuminasin edustalta ja piti nyt hallussaan Eteläsolaa suojaten pääarmeijan sivustaa.

 

Eltas vilkaisi väsyneesti ympärilleen. Armeijan esikunta purki telttojaan hänen takanaan ja valmistautui leiriytymään. Aliruhtinas Damrod sekä sir Derufin lähestyivät Eltasia rauhallisesti kävelleen. Derufinin ilme oli tiukka. Eltas tiesi Kultaisen kukan ritarin vihaavan menettää miehiään. He pysähtyivät Eltasin kummallekin puolelle katselemaan näkymää edessään. Tienristin kylä näkyi kaukana taivaanrannassa, mutta ei vihollista. ”Vihollinen on yhä leiriytyneenä Virranvarressa”, selitti Derufin arvaten Eltasin ajatusten suunnan. ”Vaikuttaa siltä, että uhkapelimme onnistui. Iskimme heidän kärkensä epäjärjestykseen, ja menee jonkin aikaa ennen kuin se saadaan järjestettyä uudelleen”. Eltas nyökkäsi. ”Siltä näyttää. Etenkin kuormaston tuhoaminen oli tärkeää. Ostimme lisää aikaa, mutta riittääkö se”? Toiset kohauttivat olkapäitään katsellen ylös rinnettä marssivia sotilaita. He yrittivät olla katsomatta liian suoraan Eltasiin, jonka kasvoilta suru näkyi avoimesti. Aliruhtinas oli ollut hyvä ystävä Aränwen kanssa.

 

”Suo anteeksi”, sanoi Damrod viimein. ”Mutta minun pitää tietää kuka ottaa hoitaakseen Aränwen tehtävät. Hän on kuollut ja me kaikki suremme sitä, minä enemmän kuin muut, sillä hän oli veljeskuntani jäsen. Mutta tehtäviä ei voi jättää tekemättömiksi”! Eltas oli hetken vaiti ennen kuin vastasi. ”Lapsena, kun kasvoin Nan Lasgalenissa, Aränwe oli kuin isä minulle. Vanhempani saivat surmansa Helcaraxella ja minut kasvatettiin Ecthelionin ja Glorfindelin kartanossa. Aränwe oli Lähteen huoneen aliruhtinas ja piti minusta aina huolen. Hänen poikansa olivat kuin veljiä minulle. Kuinka kerron tästä Aranwionille, jos hän ikinä ehtii ajoissa meren yli avuksemme? Näinkö minä maksoin takaisin kaiken sen huolenpidon vuosituhansia sitten? Syyllisyys painaa mieltäni, sillä minun olisi pitänyt pystyä estämään tämä. Mutta ei, olet oikeassa Damrod, meillä ei ole varaa jäädä suremaan liian pitkäksi aikaa. Sitä ei olisi halunnut Aränwekaan. En tiedä kuka voisi ottaa hänen tehtävänsä hoitaakseen. Ei kukaan läsnäolevista, ei ainakaan juuri nyt. Meidän pitää jakaa hänen tehtäviään muille. Glorfindel itse saa hoitaa enemmän suunnittelua, ja minä voin hoitaa osan. Muut esikunnan upseerit saavat hoitaa sen mitä osaavat, ja Kultaisen kukan Vanhempien ritarien täytyy ottaa vieläkin enemmän vastuuta. On tullut teidän hetkenne, sir Derufin. Nyt teitä tarvitaan enemmän kuin koskaan. Mutta missä on sir Welden? Tarvitsen häntä kipeästi”!

 

Derufin selvitti kurkkuaan merkitsevästi, ennen kuin vastasi. ”Hän on yhä Virranvarressa”, totesi ritari. Eltas loi hämmästyneen katseensa harmaahaltiaan. ”Mitä? Onko hän haavoittunut? Miksi hänet jätettiin sinne”? ”Welden on aivan kunnossa”, vastasi Derufin. ”Hän jäi pelastamaan hevosta”! ”HEVOSTA”? Derufin kohautti olkapäitään. ”Sellainen on Welden”, hän sanoi. ”Hän ei jätä pulaan sellaista josta välittää”. Damrod katsoi yllättyneenä Derufiniin. ”Mutta hänhän vihaa hevosia”? ”Niin kai”, vastasi Derufin. ”Mutta joka tapauksessa hän on yhä Virranvarressa pelastamassa haavoittunutta hevostaan. Emme varmaan näe häntä useisiin päiviin. Sir Athir hoitaa hänen tehtäviään päämajassa”. Eltas pudisti päätään mutta ei sanonut enää mitään. Tyypillistä, hän mietti itsekseen. Vihollinen lähtee kohta etenemään, Narceksesta ei ollut kuulunut mitään ja Lindonin loppu uhkasi. Ja sellaisella hetkellä hänen ykkösritarinsa on pelastamassa hevosta! Eltasin kasvoille ilmestyi ironinen hymy.

 

 

Eltasin katsellessa Eriadorin armeijan viimeiset yksiköt saavuttivat kukkulajonon laen ja levittäytyivät asemiin. Alas tasangolle jäi vain tiedustelupartioita ja viimeisiä ratsuväen yksiköitä. Armeija oli aikaa ostettuaan saavuttanut kukkuloiden suojan. Mutta miten he voisivat selvitä edessä olevasta koettelemuksesta? Huolimatta hyvistä puolustusasemista vihollisen suunnaton ylivoima tulisi lopulta murtamaan puolustuksen. Mutta Eltas tiesi, että kaikkien katseet olivat hänessä. Aliruhtinas piti ilmeensä rauhallisena ja katseensa pahantuulisena. Hän tiesi sen rauhoittavan joukkoja, eikä Eriadorin Armeijan aliruhtinas saanut koskaan unohtaa kuka hän oli. Ei vaikka hän kuinka olisi halunnut vaipua epätoivoon ja suruun!

 

 

                                    VALKOINEN LAIVASTO

 

Seuraava päivä kului rauhallisesti eriadorilaisten parantaessa puolustusasemiaan Valkovaaroilla. Eltas ja Glorfindel olivat kaikkialla, Eltas antaen ohjeita ja käskyjä, Glorfindel taas rauhoitellen joukkoja läsnäolollaan ja pitämällä miesten henkeä yllä. Armeijan henki oli edelleen hyvä. Sotilaat odottivat päättäväisinä uutta taistelua!

 

Eltas seisoi pöydän ääressä telttansa edustalla ja tutki Konnun karttaa. Armeija oli nyt varmistanut kaikki sivustaansa vievät tiet, mutta olisi mahdotonta pysäyttää päättäväistä voimakkain joukoin suoritettua sivustaiskua. Weldenistä ei ollut kuulunut mitään, mutta ritarit olivat rauhallisia ja sir Athir sekä sir Maitren vakuuttivat sydänveljensä olevan kunnossa. ”Hän on vain joutunut kiertämään kaukaa etelästä”, ilmoitti Derufin mielipiteensä. ”Wagranin partiot eivät ikinä voi saada kiinni eregionin Weldeniä”! Lähetti oli juuri tuonut tiedon edestä. Wagran oli lähtenyt liikkeelle Virranvarresta ja marssi kohti Valkovaaroja. ”Mutta hän marssii hitaasti ja varovasti”, ilmoitt lähetti. Eltas nauroi katsoen Damrodia ja Armindilia, jotka olivat hänen seurassaan. ”Me siis onnistuimme”, hän totesi. ”Kreivi Wagran on nyt varovaisempi ja marssii entistä hitaammin, peläten uusia yllätyksiä. Ehkä me vielä selviämme tästä”. Damrod nyökkäsi. ”Onneksemme hän ei tiedä Narceksen olevan tulossa avuksi”, hän sanoi. ”Muuten Wagran pitäisi hieman enemmän kiirettä”. ”Todellakin”, vastasi Armindil. ”Nyt hän ei ota riskejä, sillä kaikki edut ovat edelleen vihollisen puolella. Wagran pelaa varman päälle, ja se ehkä pelastaa meidät”. ”Missä Glorfindel on”, kysyi Eltas katsellen ympärilleen. ”Hän on käymässä divisioonan komentajien luona”, vastasi Damrod, jonka velvollisuus oli tietää komentotason upseerien olinpaikat jatkuvasti. ”Toivottavasti Glorfindel ei väsytä itseään liikaa”, mietti Armindil hivenen huolestuneena. Glorfindel ollut jatkuvasti liikkeessä vailla lepoa. ”Tarvitsemme häntä tulevina päivinä vielä enemmän kuin tähän asti, etenkin nyt kun Aränwe on poissa”. Muut kaksi nyökkäsivät synkkinä. Wagran oli vihdoin tulossa ja edessä oli kovempi koitos kuin ikinä aikaisemmin.

 

Samassa nuori sir Gwardur saapui juosten karttapöydän luoksen. ”Herra”, hän huusi tullessaan. Eltas kääntyi katsomaan ritariin, joka pysähtyi hänen eteensä. ”Sir Gwardur, mikä on hätänä”? ”Herra, Kaukavaaroilla oleva vartio lähettää merkkejä”. Muut näkivät miten Eltasin silmiin syttyi outo kiilto. ”Merkkejä? Mitä he haluavat”? Gwardur kohautti olkapäitää. ”Ei aavistustakaan, herra aliruhtinas. Mutta he näyttävät haluavan jonkun sinne, ja heti”. ”Hmm, ei aavistustakaan”, toisti Eltas. ”Ei kovinkaan tyydyttävä tilanne, vai mitä”, hän huomautti ja katsoi tyytymättömänä nuorta ritaria. Sir Derufin astui välittömästi eteenpäin valmiina puolustamaan omiaan. Rauhallinen ja ystävällinen sir Derufin, joka ei pelännyt ketään kun hänen ritareistaan oli kyse. ”Herra, voimme tuskin syyttää sir Gwarduria siitä, että viesti-merkeistä ei ole sovittu! Ilmiselvästi kyseessä on kuitenkin jotakin tärkeää, koska he eivät lähetä viestinviejää vaan haluavat sinne jonkun heti. Minä lähden katsomaan mistä on kyse”. Mutta Eltas pudisti päätään. ”Ei, sir Derufin. Olet oikeassa, ei se ole kenenkään vika paitsi minun. Lähden itse katsomaan mistä on kyse, sillä minulla on aavistus siitä”.

 

Pian Eltas jo ratsasti sir Gwardurin seurassa alas Valkovaarojen länsirinnettä. He ratsastivat ääneti, Eltas ajatuksissaan ja Gwardur hivenen loukkaantuneena. Mutta hän ymmärsi kyllä millaisen paineen alla Eltas työskenteli. Yleensä Kultaisen kukan aliruhtinas oli kohtelias ja ystävällinen kaikille. He ottivat hevosistaan irti kaiken ja pääsivät muutamassa tunnissa tietä myöten Kaukavaarojen laelle. Siellä viherhaltioiden partio odotteli jo tulijoita. ”Mistä on kyse, ”huudahti Eltas kärsimättömästi katsellen viherhaltioita. ”Herra, Elostirionista annetaan merkkejä”, vastasi partion johtaja. ”He näyttävät hyvin kiihtyneiltä ja haluavat jonkun sinne”! Eltas katsoi Elostirioniin, joka kohosi seuraavan kukkulajonon laella. Kukkuloiden takana oli Mithlond! ”Herra, ehkä minun pitäisi jatkaa yksinäni katsomaan mistä on kyse”, totesi sir Gwardur. ”Tähän menee koko päivä, enkä ole varma voitteko olla niin pitkään poissa päämajasta”. Eltas mietti hetken. ”He pärjäävät kyllä ilman minuakin”, hän vastasi. ”Wagran on vielä kaukana eikä mitään odottamatonta pitäisi tapahtua. Vaihdetaan hevoset ja jatketaan heti matkaa”. Gwardur nyökkäsi ja lähti hakemaan vaihtohevosia.

 

Muutaman tunnin kuluttua kaksikko saapui Elostirionin edustalle. Lindonia komentamaan jäänyt Cirdan oli sijoittanut tornin huipulle vartion. Nyt vartio katseli tarkkaavaisena kahden haltian lähestymistä. Eltasin valkeasta univormusta saattoi heti päätellä hänen olevan esikunnan upseeri. Gwardur poikkesi tieltä kohti tornia, mutta upseeri tornin huipulla viittoi häntä jatkamaan eteenpäin tietä myöten. Hän palasi tielle ja jatkoi eteenpäin Eltas perässään. Pian Gwardur saavutti kohdan mistä avautui näkymä alas Mithlondiin ja Lhunen lahdelle. Ritari pysähtyi siihen paikkaan. ”Eltas, tule katsomaan”, hän lopulta huudahti unohtaen herroitella. Gwardur kuulosti kiihtyneeltä ja innostuneelta. Uteliaana Eltas seurasi ja pysähtyi nuoren ritarin viereen.

 

Näkyä joka hänen edessään avautui Eltas ei unohtanut ikinä. Hän oli kokenut kaiken. Nirnaethin, Gondolinin tuhon, Sirionin satamien taistelut, Valarin sotajoukon tulon ja Vihan sodan hirvittävät hetket. Mutta ikinä ei Eltas ollut liikuttunut niin kuin tuolla hetkellä katsellessaan Tornikukkuloilta alas Lhunen lahdelle. Aliruhtinas käänsi päätään sivuun, jotta sir Gwardur ei näkisi miten kyyneleet kihosivat kokeneen noldon silmiin. Haltian kädet vapisivat pidätetystä jännityksestä. Hän unohti täysin kyyneleiset silmänsä ja kääntyen ritarin puoleen kopautti tätä ystävällisesti selkään. Sir Gwardur pidätteli omia kyyneleitään, sillä hetken kauneus oli saanut hänestäkin otteen.

 

Alhaalla Lhunella lahti oli täynnä suuria valkoisia Tol Eresseän laivoja. Se oli suurin laivasto mitä Eltas oli nähnyt sitten Vihan sodan päivien, kun Valarin sotajoukko oli tullut. Hän saattoi kaukaa nähdä, että alusten kannet olivat täynnä sotilaita. Monien eri sukujen viirit liehuivat ylväinä laivojen mastoista. Ensimmäiset laivat ankkuroivat jo Mithlondiin. Eltas saattoi nähdä sataman olevan täynnä asukkaita ja pakolaisia, jotka toivottivat tulijat tervetulleiksi. Aliruhtinas ei saanut katsettaan irti laivoista. Laivoista jotka toivat mukanaan uuden toivon! Vihdoinkin, viimeisellä mahdollisella hetkellä, myrskyn siivillä ratsastaen, Narces oli saapunut! Eltas ajatteli haltiaksi lyhyttä vakavaa ystäväänsä saapumassa juuri satamaan. Joskus hän olisi ehkä tuntenut mustasukkaisuutta, sillä Narces oli aina ollut Eltasia parempi, ja ottaisi nyt keskeisen roolin. Mutta ne ajat olivat kaukana takana. Kultaisen kukan aliruhtinas oli vain puhtaasti iloinen ystävänsä saapumisesta. Enää ei ollut aika henkilökohtaiselle kunnianhimolle, vaan kaikki voimat piti yhdistää. Narces oli häntä parempi, ja siksi tätä tarvittiin.

 

Useita minuutteja he vain istuivat paikoillaan satulassa katsellen tuota ihanaa näkyä. Sitten Eltas kääntyi Gwardurin puoleen. ”Ratsasta takaisin armeijan luo ja kerro Glorfindelille, että Narces on saapunut. Minä jatkan Mithlondiin häntä tapaamaan. Palaan heti kun voin”. Gwardur tervehti ja käänsi hevosensa. Pian hän katosi alas kukkulan itärinnettä.

 

 

Ilta oli ja saapumassa kun Eltas ratsasti Mithlondin pääkatua kohti satamaa. Hän oli väsynyt, sillä viimeiset päivät olivat olleet rasittavia. Mutta Mithlondin satamassa nyt turvallisesti ankkuroiva laivasto oli nostanut aliruhtinaan mieltä. Aina välillä Eltas väisteli uusia joukkoja, jotka marssivat kaupungin läpi leiriytyäkseen kentälle, jossa Eriadorin Armeija oli joitakin päiviä aikaisemmin leiriytynyt. Hän näki jo kaukaa tutun hahmon jakamassa ohjeita satamassa muodostuneen valtaisin ruuhkan purkamiseksi. Narces oli pukeutunut keltaiseen univormuun, ja hän oli paljain päin. Nimenomaan Narces oli alunperin aloittanut tavan, että esikunnan komentotason upseerit liikkuvat ilman kypärää aina kuin mahdollista. He eivät piileskele kypärän takana, vaan antavat joukkojen nähdä rauhalliset ilmeensä, niin että miehet tietävät kaiken olevan hyvin.

 

Eltas pysähtyi hetkeksi katselemaan vanhaa lapsuuden toveriaan Nan Lasgalenista. Kuka olisi silloin uskonut, että juuri Narces olisi heistä se joka nousisi suuruuteen? Hän oli aina ollut kaikkein hiljaisin, vaatimattomin ja epävarmin. Mutta uutteruus, terävä äly ja häneen uskovien ruhtinaiden tuki olivat vieneet Narceksen huipulle asti. Eikä kukaan voinut sanoa, etteikö hänen menestyksensä ollut ansaittua! Kaikkein vähiten Eltas, joka tiesi olevansa mitätön strategi ja organisoija Narcekseen verrattuna. Narces oli selvästi lyhyempi kuin Eltas. Lapsenakin hän oli ollut pieni ja riippuvainen muista. Narceksen vahvuus ei ollut hänen fyysisissä voimissaan, vaan aivoissaan. Narceksen ulkomuoto ja käyttäytyminen ei myöskään kiinnittänyt kenenkään huomiota häneen. Kokenut sotapäällikkö oli tyypillinen nurkkapöydässä uurastaja, joka johti toimintaa lähettien ja adjutanttien kautta. Hänen ilmeensä oli yleensä joko rauhallinen tai naurava. Koskaan ei Narces ollut kiihtynyt tai melodramaattinen. Tämä ei tarkoittanut sitä, että Narces olisi tylsä. Hänet tunnettiin hyvästä huumorintajustaan. Nyt Narces oli vihdoin saapunut. Eltas tunsi mustasukkaisuuden piston sydämessään. Hän oli työskennellyt koko talven rakentaen armeijaa, huolehtien kaikesta. Nyt hänet työnnettäisiin sivuun vanhan lapsuuden toverinsa tieltä. Mutta heti Eltas työnsi tunteen syrjään. Sellaiseen ei ollut nyt varaa. Ei kun Morgoth koko kauheudessaan oli heitä vastassa. Parhaan miehen piti olla armeijan kakkosmies, ja Narces oli paras. Siitä ei ollut epäilystäkään!

 

Silloin Narces viimein huomasi Eltasin istumassa ratsun selässä kymmenen metrin päässä itsestään. Hän lähti heti kävelemään kohti Kultaisen kukan aliruhtinasta. Eltas laskeutui alas satulasta ja hetken aikaa he katselivat toisiaan. Sitten Eltas astui eteenpäin ja syleili vanhaa ystäväänsä ja kilpailijaansa. ”Erulle kiitos, Narces”, hän sai sanotuksi. ”Erulle kiitos”! Eltas taisteli pitääkseen kyyneleet poissa, ja myös Narces oli kerrankin liikuttunut. ”Pelkäsin olevani myöhässä”, hän sai viimein sanottua. ”Pelkäsin että Morgothin laumat asuttaisivat Mithlondin kauniita taloja kun saapuisin”. ”Lähellä se olikin”, vastasi Eltas. ”Vihollisen armeija on marssilla länteen. Saavuit viimeisellä mahdollisella hetkellä”. Narces katsoi vanhaa ystäväänsä silmiin. ”Näen että sinulla on tarinoita kerrottavana”, hän totesi. ”Näen surua ja tuskaa, mutta myös menestystä. Tarinoiden täytyy kuitenkin nyt odottaa”. ”Todellakin”, vastasi Eltas. Hetken liikutus oli ohi ja hän oli jälleen Eriadorin armeijan päättäväinen aliruhtinas. ”Minä tarvitsen luettelon joukoista, jotka toit”, hän totesi ja mietti sitten hetken. ”Järjestä sinä joukkosi kaupungin ulkopuolelle. Haluan kaikki huomenna aamulla marssille kohti Valkovaaroja. Eriadorin armeija Glorfindelin komennossa on siellä asemissa ja tarvitsee tukea niin pian kuin mahdollista”. Narces nyökkäsi. ”Ymmärrän. Entä kun olen saanut armeijan marssille”? ”Saavu sitten itse tärkeimpien komentajien kanssa armeijan päämajaan, Valkovaaroilla. Pidämme sotaneuvoston kokouksen heti kun saavutte”. Narces katsoi hetken Eltasia. ”Oli vielä jotakin muutakin, eikö ollutkin”? Eltas laski katseensa maahan. ”Voi kyllä. Se koskee Aränwea. Hän..hän sai surmansa Virranvarren taistelussa. Jonkun pitää kertoa Aranwionille”. Narces laski myös katseensa. Hänellekin Aränwe oli ollut kuin toinen isä heidän lapsuutensa vuosina Nan Lasgalenissa. Nyt Aränwe oli poissa ja sitä oli vaikea tajuta. ”Minä kerran hänelle”, vastasi Narces viimein. ”Minä löydän kyllä oikeat sanat”. Eltas nyökkäsi ja nousi ratsailla. Hän tervehti Narcesta ja ratsasti tiehensä, takaisin kohti Valkovaaroja.

 

 

 

                        VALKOVAAROJEN SOTANEUVOSTO

 

Yön ja seuraavan päivän kuluessa uutinen Mithlondista levisi armeijan keskuuteen. Siellä täällä kohosi hurraahuutoja. Koko armeija oli kuin uudesti syntynyt. Miehet odottivat nyt entistä innokkaampina taistelua. He olivat selvinneet pahimmasta hädästään. Ihme oli tapahtunut ja nyt kaikki tuntui mahdolliselta. Wagranin armeija näkyi jo kaukana taivaanrannassa, mutta se eteni hitaasti ja varovaisesti. Tol Eresseän joukot taas marssivat vauhdilla ja ehtisivät perille ensiksi. Jännittynyt odotus tarttui joukkoihin. Mitä Eriadorin armeija tekisi seuraavaksi?

 

Paljon väkeä oli kokoontunut komentoteltan ympärille. Armeijan komentajat olivat jo sisällä suuressa teltassa odottamassa sotaneuvoston kokouksen alkamista. Singollo ja Nessane olivat hieman sivummalla seuraamassa mitä tapahtui. Sir Dunlan liittyi heidän seuraansa. ”Eikö vieläkään ole mitään uutisia sir Weldenistä”, kysyi Nessane varovasti. Dunlan katsoi häneen kysyvästi, ihmetellen sukulaisensa osoittamaa kiinnostusta. ”Hän on edelleen kateissa”, vastasi ritari. ”Mutta ei mitään syytä huoleen. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että hänellä ei ole mitään hätää”. ”Kaikki tuntuvat olevan myös yhtä mieltä siitä, että hänen pitäisi olla täällä eikä pelastamassa hevosta jossakin muualla”, huomautti Singollo. Dunlan kohautti olkapäitään. ”Hän tekee mitä kunnia vaatii. Vähempää ei voi odottaa, eikä muuta vaatia. Joidenkin kunniantunto ei toimi samalla lailla, mutta minun mielestäni sir Welden on aivan oikeassa. Toivoisin vain, että hän ehtisi pian takaisin, sillä tarvitsemme kipeästi kaikki ritarimme täällä”.

 

Juuri silloin kaukaa alkoi voimakas hurraa joka levisi eteenpäin yksiköstä toiseen. Kaukana kukkulan läntistä rinnettä nousi pieni joukko ratsastajia. Singollo tunnisti heti kärjessä ratsastavan haltian. Se oli itse Narces Felduinin poika. Hurraahuudot levisivät edelleen. Samassa ruhtinas Geldar oli satulassa huutaen ja elehtien joukoille. ”HILJAA”, hänen huutonsa kuului kauaksi kukkulan laella. ”KAIKKI HILJAA”. Hänen vihainen sinne tänne ratsastava hahmonsa sai pian yksikön toisensa jälkeen vaikenemaan. Ritarin ratsastaessa heidän ohitseen Singollo kuuli yleensä niin rauhallisen haltian kiroilevan vihaisena. ”Mitä hän oikein tekee”, ihmetteli nuori lähetti. ”Vaientaa joukot”, vastasi Dunlan. ”Me emme todellakaan halua ilmoittaa vihollisen partioille alhaalla tasangolla, että lisäjoukot ovat saapuneet. Parasta siis pitää joukot hiljaa ja olla niin kuin mitään erikoista ei tapahtuisi”. Singollo nyökkäsi. Hän ymmärsi.

 

Kun joukot eivät saaneet hurrata ne tekivät kunniaa tai heiluttivat ilmassa päähineitään Narceksen ratsastaessa ohi. Tämä heilutti välillä sotilaille, mutta näytti epävarmalta siitä miten suhtautua äkilliseen suosioonsa. ”Onko Narces oikeasti niin hyvä kuin kaikki sanovat”, kysyi Singollo. ”Minä olen aina tuntenut hänet vain Tol Eresseällä, jossa hän oli leppoisa vanha haltia”. ”En minäkään elänyt hänen suurina päivinään”, vastasi sir Dunlan. ”Mutta kaikki sanovat hänen olevan sotilaallinen nero. Voi että meidän piti menettää Aränwe, mutta Narces enemmän kuin korvaa hänet”. ”Voin vain iloita muiden lailla Narceksen saapumisesta”, sanoi Nessane, joka oli katsellut vaiti ratsastajia. ”Mutta Eltas minua surettaa. Tämän täytyy olla vaikea hetki hänelle. Toivottaa tervetulleeksi toinen ruhtinas, joka ottaa hänen paikkansa. En voi kuvitella miltä hänestä tuntuu”. Singollo katsoi ihaillen serkkuaan, joka aina kykeni ajattelemaan toisten tunteita ja näkemään asioissa puolia joita muut eivät nähneet. Se oli Nessanen melko ainutlaatuinen kyky.

 

Samassa kaksi ratsastajaa erkani muusta ryhmästä ja tuli suoraan kolmikkoa kohti. Hymy levisi heti Singollon kasvoille. ”Glorfion! Ecthelion”, hän huudahti riemuissaan. Singollon veljet laskeutuivat satulasta ja syöksyivät syleilemään häntä. Glorfion oli pitkä tumma ja voimakasrakenteinen haltia. Hänen olemuksensa oli hivenen ylpeä, ei muita alentavalla tavalla, vaan oman arvonsa tuntien. Hänen pitkät hiuksensa peittyivät kypärän alle.  Ecthelion taas oli hivenen lyhyempi mutta myös vahvan näköinen nuori haltia. Hänen päänsä oli paljas, ja tummat hiukset oli leikattu lyhyiksi. Ecthelionin olemuksessa ei ollut hiventäkään ylpeydestä. Kumpikin hyökkäsi veljensä kimppuun pidättelemättä riemuaan. Sitten he syleilivät serkkuaan Nessanea. Ecthelion syleili myös Dunlania, mutta Glorfion vain kätteli katsellen hivenen ylpeän näköisenä vaatimattomasti pukeutunutta sukulaistaan.

 

”Miten te voitte”, kysyi Glorfion innostuksen hivenen laskettua. ”Olimme huolissamme, sillä armeijan valmistaminen vei odotettua enemmän aikaa”. Singollo hymyili onnellisena. Kaikki oli nyt hyvin, kun hänen veljensä olivat paikalla. ”Kaikenlaista on tapahtunut”, hän totesi. ”Minä jäin vangiksikin, mutta Gileas haki minut pois vihollisen linnoituksesta. Taistelimme neljä päivää sitten Virranvarressa ja viivytimme kreivi Wagrania. Hän on vihollisen komentaja. Mutta Aränwe sai surmansa ja Welden jäi linjojen taa”. Singollo puhui nopeasti, sillä oli niin paljon asioita kerrottavana. ”Vangiksijäämisesi me kostamme viholliselle. Samoin Aränwen”, keskeytti Glorfion hänet nopeasti, tuntien veljensä joka puhuisi tuntikausia, jos hänen antaisi. ”Mutta kuka on Welden”? ”Ah, te ette tunnekaan häntä”, muisti Singollo. ”Nessanekin on ollut kiireinen, ja sir Welden liittyy häneen”, nuori haltia jatkoi. Hän huomasi heti hivenen torjuvan ilmeen Glorfionin kasvoilla. Vanhin veljeksistä halusi varmasti nähdä serkkunsa naimisissa jonkun ylhäisen haltiaruhtinaan kanssa. ”Siitä enemmän myöhemmin”, sanoi Ecthelion katsellen teltalle päin. ”Kokous alkaa. Glorfionin täytyy mennä mukaan, mutta minä jään teidän kanssanne”. Glorfion lähti kohti kokouspaikkaa, mutta Ecthelion jäi veljensä ja serkkunsa seuraan. ”No niin”, hän sanoi sydämelliseen uteliaaseen tapaansa Glorfionin poistuttua. ”Nyt kun jyrkkä veljemme on poistunut, kertokaa kaikki tästä sir Weldenistä ja Nessanesta”!

 

 

Eltas istui suuren pöydän ääressä tutkien Narceksen hänelle antamaa Tol Eresseän joukkojen organisaatio-listaa. Ruhtinaat ja komentajat pöydän ääressä selvittivät parhaillaan Keskimaan tapahtumia Narceksen mukana tulleille. He olivat jo kuulleet Narceksen selvityksen joukkojen kokoamisesta Eresseälla. Hän oli tyypilliseen tapaansa tehnyt järjestelmällistä työtä. Joukot olivat saapuneet täysin koulutettuina ja valmiina sotaan. Kaikessa Narces oli saanut hienoa apua Aranwionilta ja Elemmakililta. Aranwion oli ottanut uutisen isänsä kuolemasta tyynesti, kuin hän olisi aavistanut jotakin jo etukäteen. Poliittinen vastustus Narceksen armeijan kokoamiselle oli ollut melkoinen. Sekä Meril-I-Turinqi että prinssi Gilfanon olivat hyökänneet noldorin toimia vastaan yrittäen kieltää joukkojen kokoamisen. Elrond oli kuitenkin asettunut Narceksen ja Ithilwenin tueksi, samoin yllättäen Cirdanin poika Falasdil, joka oli innokas lähettämään apuretkikunnan sukulaistensa avuksi. Valarilta ei ollut tullut sanaa. Noldor olivat rikkoneet pannan, mutta ilman samanlaista kirousta kuin Mandos oli aikoinaan antanut Feänorille. Monet olivat taipuvaisia näkemään tämän hyvänä enteenä.

 

Narces oli tuonut myöskin mukanaan kertomuksen kiistelystä haltioiden kesken Amanissa. Vanyarin kuningas Ingwe oli tuominnut jyrkin sanoin Glorfindelin teot. Ingwe oli aina ehdottomasti uskollinen Manwelle eikä omalle kansalleen, ajatteli Eltas mielessään. Niin oli aina ollut ja tulisi aina olemaan. Hän oli vaatinut kaikkia haltiakansoja tuomitsemaan Glorfindelin teon, mutta Finarfin, ryhtymättä sinänsä puolustamaan sukulaistaan, oli estänyt tämän noldorin osalta. Toinen noldo sen sijaan nousi suoraan vastustamaan Ingweä ja puolusti voimakkain sanoin pannan rikkojia. Oli vuosituhansia siitä, kun Ingweä oli viimeksi näin uhmattu kasvotusten. Mutta nyt se tehtiin, ja Eriadorin armeijan noldo veteraanien kasvot olivat vääntyneet hymyyn heidän kuullessaan tästä. Eltas liikuttui välittömästä ajatellessaan miten vanha Mahtan oli noussut seisomaan tuomiopiirissä ja noussut itsensä Ingwen neuvoja ja vaatimuksia vastaan, puolustaen tyttärenpoikaansa voimakkain sanoin. Hän oli luonut neuvoston eteen kuvan Glorfindelista sellaisena kuin tämä oli, rohkeana kunniantuntoisena ruhtinaana joka ei ikinä pelännyt tehdä velvollisuuttaan. ”Ja lopulta, lopulta he seuraavat minua, sanoi Feänor muinoin”, oli Mahtan todennut. ”Glorfindel ei sanonut niin eikä odota meidän seuraavan häntä. Mutta vähintä mitä voimme tehdä  ja mitä meidän täytyy tehdä hänen auttamisekseen on, että emme yritä estää niitä jotka häntä tahtovat seurata”. Niin puhuen Mahtan sai mukaansa noldorin ruhtinaat, jotka kielsivät Glorfindelin tuomitsemisen.

 

Eltas kohautti olkapäitään ja keskitti huomionsa taas Narceksen hänelle antamaan listaan.

 

TOL ERESSEÄN JOUKKOJEN ORGANISAATIO

 

Päämaja:

 

Komentaja: Ruhtinas Narces Lähteen huoneesta.

 

Aliruhtinas: Elemmakil Lähteen huoneesta.

 

Adjutantti: Ecthelion Lähteen huoneesta.

 

Kultaisen Kukan Vanhempi ritari, Sir Boeren.

 

Päämajakomppania: Damrod Lähteen huoneesta. 120 Lähteen huoneen haltiaa. (Eliitti).

 

Puun Huoneen Talonväen komppania: Almakil Puun huoneesta. 120 ritaria (eliitti).

 

1.Eressäen Kaartin Ratsuväkipataljoona: Prinssi Calafinwe Cadwaron. 600 haltiaa (eliitti).

 

1.Sindarin Vakinainen Ratsuväkipataljoona: 600 sindar (eliitti).

 

 

Divisioona ”Dilwe”:

 

Komentaja: ruhtinas Aranwion Lähteen huoneesta.

 

Varakomentaja: prinssi Glorfion Dilwen huoneesta.

 

1.Eresseän Prikaati ”Mahtan”: 1200 noldor (eliitti, raskasaseinen veteraani).

 

2.Eresseän Prikaati ”Gondolin”: 1200 noldor (eliitti, raskasaseinen).

 

3.Eressäen Prikaati ”Ithilwen”: 1200 noldor (kokenut raskasaseinen).

 

1.Gunwen Keihäsmiespataljoona: 600 noldor (kokenut raskasaseinen).

 

 

Divisioona ”Imladris”:

 

Komentaja: Ellas Elrondin huoneesta.

 

Varakomentaja: ruhtinas Erestor.

 

1.Imladrisin Prikaati: 1200 haltiaa (kokenut raskasaseinen).

 

2.Imladrisin Prikaati: 1200 haltiaa (kokenut kevytaseinen).

 

3.Imladrisin Prikaati: 1200 haltiaa (kokematon kevytaseinen).

·        1.Ruhtinas Elrondin Keihäsmiespataljoona. 600 kevytaseista (kokematon).

·        1.Ruhtinas Erestorin pataljoona. 600 kevytaseista (vihreä).

 

 

Divisioona ”Turgon”:

 

Komentaja: Eldir Elrondin huoneesta.

 

1.Eresseän Kevytprikaati: 1400 haltiaa (veteraani kevytaseinen).

 

1.Noldorin Prikaati: 1200 noldor (veteraani raskasaseinen).

 

2.Noldorin Prikaati: 1200 noldor (kokematon kevytaseinen).

 

 

Divisioona ”Finwe”:

 

Komentaja: Prinssi Cefinwe Feänorin huoneesta.

 

1.Feänorin Kuninkaallinen Keihäsmiespataljoona. 600 noldor (veteraani).

 

2.Eressäen Kevytprikaati: 1400 haltiaa (kokenut kevytaseinen).

 

3.Noldorin Prikaati: 1200 noldor (kokematon kevytaseinen).

 

4.Noldorin Prikaati: 1200 noldor (kokematon kevytaseinen).

 

 

Divisioona ”Doriath”:

 

Komentaja: Prinssi Mandrandir.

 

Varakomentaja: Sindarin aliruhtinas Annael.

 

Kuningas Galadhilin Talonväenkomppania: 120 ritaria (eliitti).

 

1.Sindarin Kaartinpataljoona: 600 sindar (eliitti raskasaseinen).

 

1.Prikaati ”Galadhil”: 1200 sindar (kokenut raskasaseinen).

 

2.Prikaati ”Celeborn”:  1200 sindar (kokenut kevytaseinen).

 

Sindarin Kevytprikaati: 1700 sindar (kokenut kevytaseinen).

 

 

1.Erillinen Ryhmä ”Falathrim”.

 

Komentaja: Ruhtinas Galdor Cirdanin huoneesta.

 

1.Prikaati ”Cirdan”: 1200 falathrim (veteraani).

 

2.Prikaati ”Falasdil”: 1200 falathrim (kokenut).

 

 

Luettuaan jälleen kerran listan Eltas vilkaisi ympärilleen. Narces istui Glorfindelin oikealla puolella tarkkaillen valppailla silmillään ympäristöään. Aliruhtinas Elemmakil istui hänen vieressään. Elemmakil oli samaa Nan Lasgalenissa varttunutta ikäryhmää kuin Narces ja Eltaskin. Lapsena he kaikki olivat olleet hyviä ystäviä. Elemmekil oli Aranwionin paras ystävä ja sydänveli. Hän oli kyvykäs ja urhea, mutta ei yhtä älykäs kuin Narces. Selvää oli jo, että Narceksen päämaja liitettäisiin Eriadorin Armeijan päämajaan. Näin saataisiin päämajaan lisää hyviä upseereita, sekä tarpeellisia joukkoja. Kaukonäköisenä Narces oli asettanut joukkoja suoraan päämajan alaisuuteen. Virranvarressa Glorfindel oli huomannut saman tarpeen ja nyt Narceksen tuomat päämajan alaiset joukot siirtyisivät päämajan reserviksi. Ainoa ongelma oli, että kumpikin yksikkö oli ratsuväkeä, mutta ehdotonta eliittiä. Eltas oli ehtinyt puhua lyhyesti Elemmakilin kanssa Eresseälta tulleista yksiköistä, ja 1.Eresseän Kaartin Ratsuväkipataljoona oli kuulemma ehdotonta eliittiä. Sitä komensi nuori innokas prinssi Calafinwe, jota yleensä kutsuttiin äidinnimellään Cadwaron. Hän oli Cefinwen toiseksi nuorin poika. Toinen ratsuväen eliittiyksikkö oli 1.Sindarin Vakinainen Ratsuväkipataljoona. Lisäksi Puun Huoneen ruhtinas Galdorin oma talonväenkomppania tämän pojanpojan Almakilin komennossa kuului päämajaan, samoin Lähteen huoneen haltioista koottu päämajakomppania.

 

Aränwen poika Aranwion komensi divisioona ”Dilweä”. Aranwion istui Elemmakilin vieressä, ja vanhin Glorfindelin ottopojista, Glorfion, oli divisioonan varakomentaja. Yksikkö oli koottu Gondolinin Lähteen ja Kultaisen Kukan huoneen eloonjääneistä ja näiden jälkeläisistä. Se oli kokenut ja hyvin koulutettu. Kaikki joukot olivat raskasaseisia ja prikaati ”Gondolin” oli erityisesti koulutettu ja varustettu rynnäkköjoukoksi joka murtaisi vihollisen linjan tai valtaisi linnakkeet. Divisioona oli vahva muuri jonka varaan muu armeija voisi laskea. Paljon Puun Huoneen sotureita oli herransa Galdorin suostumuksella ja innostuksella liittynyt divisioonan riveihin.

 

Divisioona Imladrisin komentaja oli nuorekas ruhtinas Ellas, Elrondin pojan Elladanin poika. Ellasilla ei ollut kokemusta sodasta, mutta hän oli innokas ja älykäs nuori haltia. Eltas tiesi nuoren ruhtinaan saavan hyvää apua varakomentajaltaan, ruhtinas Erestorilta. Eltas ei ollut varma oliko Elrond innostanut Ellasin vai Ellas Elrondin, mutta isosisänsä suostumuksella tämä oli koonnut Gondolinin eloonjääneiden jälkeläisistä ja Elrondille uskollisista harmaahaltioista divisioonan, joka innokkaana lähti pelastamaan Keskimaata ja Ellasin veljeä Eregiliä, joka oli Elrondin poikien lähdettyä meren yli jäänyt elämään Imladrisiin.

 

Yhtä innokkaana kuin serkkunsa oli nuori ruhtinas Eldir koonnut oman divisioonan, myöskin isoisänsä tuella. Hänen sotilaansa tulivat myöskin lähinnä Gondolinin eloonjääneiden jälkeläisistä, mutta myös Nargothrondista peräisin olevista haltioista. Eldirin divisioona Turgon oli Ellasin divisioonan lailla melkoisen kokematon, ja Eltasia arvelutti hieman komentajien kokemattomuus ja nuoruus. Hän muisti serkusten keskinäisen kilpailun Eresseällä. Se oli ajoittain ollut rajua ja jopa katkeraa. Kumpikin oli kunnianhimoinen ja Eldir lisäksi ylpeä.

 

Jos Eldir oli ylpeä, oli hän kuitenkin vaatimaton verrattuna prinssi Cefinween. Feänorin pojan Maglorin jälkeläisten saavuttua Neljännen ajan alussa idästä, oli Cefinwe siirtynyt Tol Eresseälle jossa Glorfindel ja Elrond olivat hänet kasvattaneet. Hän oli kuitenkin täysi-ikäiseksi tultuaan ylpistynyt ja katkeroitunut nähdessään sukunsa huonon aseman ja sitä kohtaan tunnetun epäluulon ja jopa vihan. Cefinwe oli silloin ottanut tavoitteekseen palauttaa sukunsa muinainen asema. Hän oli äärimmäisen kunnianhimoinen. Monien mielestä Cefinwe oli kuin Feänor, mutta ilman tämän älyä ja taitoa. Tilaisuuden tullen Cefinwe oli innolla tarttunut tilaisuuteen lähteä kostamaan Morgothille sukunsa kokemat vääryydet. Hän halusi lopettaa mitä Feänor oli aloittanut. Eltas tiesi, että tämä oli Cefinwen suuri tilaisuus palauttaa sukunsa maine ja kunnia. Siksi nuori prinssi voisi aiheuttaa hankaluuksia. Hän oli saavuttanut hyvän aseman Feänorin entisten seuraajien ja näiden jälkeläisten parissa, ja nämä olivat innokkaasti liittyneet hänen kokoamaansa divisioonaan, joka sai nimen Finwe. Kaikissa Cefinwen toimissa häntä auttoivat innokkaasti hänen neljä kyvykästä poikaansa, Angdir, Alagos, Calafinwe ja Feäntur. Näistä vain vanhin oli läsnä neuvostossa, nojaten pylvääseen isänsä takana, pitkänä, voimakkaana ja tyytymättömän näköisenä.

 

Divisioona Dilwen ohella kaikkein vaikuttavin uusista divisioonista oli divisioona Doriath. Se oli koottu Tol Eresseän harmaahaltioista, jotka olivat uskollisia kuninkaalleen Galadhilille. Kuninkaan pojanpoika Mandrandir komensi divisioonaa. Hänellä ei ollut paljoa kokemusta, mutta prinssi oli innokas oppimaan. Varakomentajana ja divisioonan sieluna toimi sindarin kaiken kokenut aliruhtinas Annael. Vanha sotaratsu oli vielä kerran joutunut lähtemään sotaan. Mandrandir saisi oppia komentamaan divisioonaansa nopeasti, tuumi Eltas, sillä Annaelille löytyisi kyllä muutakin käyttöä. Divisioona Doriath oli luultavasti uusien joukkojen kokenein yksikkö. Galadhilin talonväenkomppanian ritarit olivat vaarallisen näköisiä haltioita. 1.Sindarin Kaartinpataljoona ei jäänyt toiseksi millekään muulle yksikölle koko armeijassa, ja kolme prikaatia olivat kokeneita ja päättäväisiä sotureita täynnä.

 

Näiden lisäksi Cirdanin poika Falasdil oli saanut koottua kahden prikaatin vahvuisen joukon omista miehistään. Nämä muodostivat erillisen ryhmän, joka olisi täydellinen reservi armeijalle. Joukot olivat kokeneita ja niitä johti Cirdanin pojanpojan poika Galdor, joka tunnettiin älykkäänä komentajana.

 

Siinä olivat heidän uudet joukkonsa ja niiden komentajat. Yhteensä 25 000 sotilasta, jotka kaksinkertaistivat Eriadorin Armeijan miesvahvuuden. Tulevina kuukausina koko Keskimaan toivo lepäisi heidän ja vanhojen divisioonien harteilla.

 

 

”Nyt kun olemme selvittäneet tilanteen”, totesi Glorfindel viimein, ”pitää meidän miettiä seuraavaa liikettämme. Wagran on marssilla meitä vastaan ja hänellä on edelleenkin ylivoima, mutta nyt tuo ylivoima on huomattavasti pienempi kuin aikaisemmin”. ”Etunamme on että hän ei tiedä lisäjoukkojen saapuneen”, totesi Damrod. Useat ruhtinaat nyökkäilivät, mutta ei Glorfindel. ”Emme voi ehkä laskea kovinkaan paljoa sen varaan”, totesi Lindonin ruhtinas. ”Vihollisella on muitakin keinoja tietää asioita, kuin tavanomaiset. Juuri nyt hän ei tiedä Eresseän joukkojen saapumisesta, mutta yllättävän pian tilanne voi olla toinen”. Nyt kiinnitti kenraali Arahael huomion itseensä. ”Suokaa anteeksi, mutta eikö se merkitse, että meidän pitäisi iskeä heti vihollista vastaan, kun meillä voisi olla vielä yllätysetu puolellamme? Yllätysisku Virranvarren tapaan voisi olla paras vaihtoehtomme”! Useat komentajat kannattivat tätä äänekkäästi, mutta silloin viimein avasi suunsa Narces. ”Mikäli olen ymmärtänyt kreivi Wagranin toimista ja taktiikoista hänen henkilönsä oikein”, hän sanoi, ”en usko että häntä voi enää yllättää niin helposti. Hän näyttää oppivan virheistään, mikä kertoo älystä. Lisäksi olen aina itse ollut yllätysiskuja vastaan. Monet teistä tuntevat minut! Meillä on materiaalinen etu, ja uskon myös että parempi johto. Eikö nyt ole tullut aika marssia tasangolle avoimesti ennen kuin Wagran ehtii taas yhdistää armeijansa, ja tarjota hänelle se kenttätaistelu jota hän varmasti haluaa. Lyödään hänet nyt ja Brii putoaa käsiimme. Meidän vahvuutemme on paremmassa manääverikyvyssämme taistelukentällä. Näin olen lukenut tilannetta niiden tietojen valossa mitä olen saanut”.

 

”Narces puhuu hyvin, kuten aina”, vastasi Glorfindel katsellen ruhtinaita ja kenraaleja. ”Ja näen että monet teistä haluavat myös marssia tasangolle taistelemaan. Mutta eikö täällä ole muita mielipiteitä? Mitä sinä sanot, Eltas? Näen että et ole tyytyväinen”! Eltas huomasi äkkiä kaikkien katseet itsessään. Hän oli jo työntänyt pois mielestään oman suunnitelmansa ja alkanut miettiä miten toteuttaisi Narceksen suunnitelman, mutta nyt Glorfindel halusikin kuulla hänen mielipiteensä. ”Suokaa anteeksi, herra”, totesi Eltas katsoen Narcekseen. ”Mutta minun täytyy olla erimieltä. Kenttätaistelu kunhan olemme valmiita on hyvä suunnitelma. Mutta minä haluaisin jatkaa linjalla jolla aloitimme tämän kampanjan. Jossakin vaiheessa meidän on taisteltava, mutta taistelkaamme omilla ehdoillamme ja valitsemassamme paikassa. Me olemme liikkuvampia. Minä näen sen parhaana etunamme, ja sitä aion käyttää hyväksi”. Eltasin äänen voima nousi hänen jatkaessaan. Hän tiesi, että häntä ei oltu pyyhkäisty sivuun pelaamaan jonkun toisen peliä. Se oli edelleen hänen pelinsä. Hänen ja Narceksen yhdessä! ”Minä ajattelin juuri samoin”, vastasi Glorfindel. ”Paras etumme on liikkuvuutemme ja se, että vihollinen ei tiedä Narceksen saapuneen. Ota siitä kaikki hyöty mitä saat, ruhtinas Eltas”!

 

Eltas nyökkäsi. ”Juuri niin. Vihollinen voi pian saada tiedon apuvoimien saapumisesta. Mutta miten hän saa sen Annuminasiin? Herrani Derufin, mikä on tilanne Nenuialilla”? Sir Derufin nousi seisomaan. ”Herra, suuriruhtinas Haldimir divisioonineen on edelleen Eteläsolassa. Vihollinen ei ole lähestynyt vaan leiriytyi Annuminasin luokse noin 25 000 miehen vahvuisena. Viimeisin kuulemani tieto on, että he ovat edelleen siellä”. Eltas hymyili. ”Tämän joukon haluan napata”, hän totesi. ”Keskitämme sinne yllättäen lisää joukkoja jotka hyökkäävät vihollisen kimppuun ja valtaavat Annuminasin takaisin”. ”Entä sen jälkeen”, kysyi Glorfindel näyttäen tyytyväiseltä. ”Meillä on armeija vapaana Nenuialilla. Miten käytämme sitä hyödyksemme”? ”Voisimme yrittää jotakin kunnianhimoista”, vastasi Eltas. ”Mutta en ole varma uskallammeko ottaa riskiä”. Narces katsoi Eltasiin ja hymyili. Juuri siitä Eltas ei pitänyt lapsuudentoverissaan. Tämä ei kantanut kaunaa juuri kenellekään, ei ollut ikinä mustasukkainen asemastaan. Narces vain hoiti tehtävänsä piittaamatta siitä mitä muut tekivät tai sanoivat. Nyt ruhtinas jonka kanssa hän oli kilpailutilanteessa tuli hänen tuekseen. ”Kyllä, Eltas, me uskallamme. Suunnitelmasi on hyvä. Emme pysäytä joukkoja Annuminasiin, vaan tuomme heidät kaaressa vihollisen sivustaan, uhkaamaan Briitä pohjoisesta tai jopa idästä. Sen pitäisi saada Wagraniin liikettä”. ”Voimme käyttää hyväksemme myös Viimaruhtinasta joukkoineen”, ehdotti kenraali Arahael, joka näytti nyt innostuneelta. Glorfindel nyökkäsi. ”Kenties voimme jopa innostaa tai muuten suostutella Rhudaurin takaisin puolellemme”, hän totesi. ”Jos pohjoisessa marssiva armeijamme etenee kyllin nopeasti, he voivat hyvinkin ehtiä Briin selustaan ajoissa. Sillä välin pääarmeija odottelee täällä ja pitää yllä status quota Wagranin kanssa. Erinomainen suunnitelma. Etenemme sen mukaan”.

 

”Herrani Glorfindel”, huudahti nyt prinssi Cefinwe ja nousi seisomaan. ”Pyydän lupaa saada liittää divisioonani tähän pohjoiseen kolonnaan. En ole tullut Keskimaahan odottelemaan vaan taistelemaan”. Glorfindel hymyili Cefinwen innolle. ”Hyvä on, prinssi Cefinwe, sinä lähdet pohjoiseen. Mutta varo liiallista intoa taistella, sillä se voi jonakin päivänä pettää sinut”. Cefinwe hymyili hivenen ylimielisesti ja Eltas tiesi, että varoitusta ei oltu kuunneltu. Myös toinen nuori komentaja kiiruhti seisomaan. Se oli nuori Eldir. ”Herrani Glorfindel. Myös minä pyydän päästä mukaan tähän pohjoiseen kolonnaan. Joukkoni ovat kevytaseisia ja juuri sopivia nopeaan marssiin”. Glorfindel kohotti kätensä myöntävästi. ”Hyvä on. Siinä ovat kaksi divisioonaa mitkä tarvitsemme. Prinssi Oswine saa liittää mukaan yhden ratsuväen prikaatin ja prinssi Mandrandir lähettäköön mukaan 1.Sindarin Kaartinpataljoonan. Elemmakil, sinä otat koko osaston komentoosi”. Elemmakil kumarsi kohteliaasti. Hän näytti rauhalliselta ja valmiilta tehtäväänsä. ”En tunne maastoa”, totesi Elemmakil, joka ensi kertaa elämässään oli Eriadorissa. ”Mutta jos saan yhden Kultaisen Kukan vanhemmista ritareista mukaani, on kaikki hyvin”. Glorfindel katsoi Damrodiin. Tämä nyökkäsi. ”Sir Athir tulee mukaanne täältä käsin. Sir Candon on suuriruhtinas Haldimirin kanssa Eteläsolassa. Häneen voit luottaa”. Elemmakil näytti tyytyväiseltä tämän kuullessaan. Hän oli pitkä hoikka haltia, joka näytti usein ylpeältä, mutta kun hänet oppi tuntemaan oli Elemmakil sydämellinen ja ystävällinen ruhtinas.

 

”Onko vielä muuta käsiteltävää”, kysyi Glorfindel. Eltas kohotti heti kätensä. ”Uudesta organisaatiosta pitää vielä keskustella. Mihin virkaan asetan ruhtinas Narceksen? Ottaako hän, suo anteeksi Aranwion, ruhtinas Aränwen paikan esikuntapäällikkönä? Entä mikä on ruhtinas Elemmakilin asema”? ”Narceksen titteliksi tulee armeijan varakomentaja”,vastasi Glorfindel. ”Hän tulee kuitenkin hoitamaan hyvin paljon samoja asioita kuin Aränwe aikaisemmin, eli suunnittelemaan armeijan liikkeitä ja strategiaa. Minä haluan että sinä, Eltas, toimit samalla lailla kuin tähänkin asti. Sinä olet edelleen Eriadorin Armeijan aliruhtinas, muista se. Elemmakil liitetään esikuntaan Lähteen Huoneen aliruhtinaana, ilman vakinaista toimenkuvaa”. ”Asia selvä, herra”, vastasi Eltas. Hän kokosi paperinsa ja poistui mietteissään teltasta. Kokous oli päättynyt.

 

 

                        TULIJOITA JA MENIJÖITÄ

 

Kokouksen jälkeen Glorfindel ja Narces kävelivät jyrkänteen reunalle ja katselivat alas tasangolle. Pimeys oli jo laskeutunut. He näkivät kauniit tähdet yläpuolellaan ja idässä kreivi Wagranin armeijan nuotioiden valot. ”Toivottavasti teimme oikein, kun päätimme käyttää pohjoista koukkausta”, sanoi Narces viimein. ”Uskon yhä että voisimme lyödä heidät kenttätaistelussa”. ”Ehkä”, vastasi Glorfindel. ”Mutta Sauronian joukot ovat hyvin koulutettuja ja urheita. Emme saaneet heitä murtumaan Virranvarressa. Mutta se oli armeijan ensimmäinen taistelu. Ensi kerralla selviämme vielä paremmin. Kuitenkin, olen samaa mieltä Eltasin kanssa. Liikkuvuus on etumme ja sitä meidän tulee käyttää. Raaka voima tulkoon myöhemmin. Sinä saat vielä suuren kenttätaistelusi, Narces, sen voin vakuttaa”. Narces nyökkäsi. ”Mikä muu painaa mieltäsi, vanha ystävä”, hän kysyi Glorfindelilta. ”Ole ystävällinen Eltasille”, sanoi Kultaisen kukan ruhtinas. ”Sinulla on äly, hänellä energia ja aavistus jostakin suuresta. Te täydennätte toisianne, jos vain annatte sen tapahtua ja työskentelette yhdessä. Pidä huoli että niin käy, Narces”. ”Tietysti”, vastasi Narces, jolla ei ollut mitään muuta kuin ystävällisiä tunteita Eltasia kohtaan.

 

”Mutta siinä ei ollut kaikki, eihän”, kysyi nuorempi haltia viimein, katsellen ihailemaansa ruhtinasta. Hän muisti heidän lukemattomat keskustelunsa Viimeisen Liiton aikoina. Tämä oli niin samanlaista. ”En voi olla ajattelematta Mahtania”, totesi Glorfindel ja hänen silmissään oli äkkiä innokas tuli. ”Toit totisesti hyviä uutisia tullessasi, Narces”. Glorfindel oli hetken hiljaa, sitten hän jatkoi. ”Olen nähnyt ja kokenut niin paljon. Suuri suru on usein ollut ylläni. Silti kaikkein surullisin hetki jonka muistan, se kuva joka useimmiten toistuu mielessäni, on isoisästäni Mahtanista seisomassa yksinään Tunan kummulla kun minä ja Ecthelion kävelimme pois lähteäksemme Feänorin mukaan. Et voi kuvitella, Narces, miten pieneltä ja hauraalta hän näytti silloin. Miten heikolta ja lyödyltä. Miten me petimme hänen toiveensa tuona päivänä. Aina olen pelännyt, että hän ei hyväksy toimiani. Että hän yhä seisoo siellä jossakin Tirionissa ja odottaa minua kotiin, yksin ja hauraana. En halunnut käydä Tirionissa asuessani Tol Eresseällä, mutta jos joskus pääsen täältä elävänä pois, menen ensimmäiseksi suoraan tapaamaan isoisääni. Uutisesi oli loistava, koska hän puolusti meitä itseään Ingweä vastaan. Se henkilö jonka mielipide minulle merkitsee eniten uskoo meihin niin paljon, että on valmis asettamaan itsensä vaaralliseen asemaan meitä tukeakseen. Hän on kanssamme, ja se viimein poistaa kaikki epäilykset päältäni. Me teimme oikein kun tulimme tänne. Me teimme oikein! Ja kun kuulin kertomuksesi Tuomiopiiristä, äkkiä uskoin taas ihmeisiin. Sillä Narces Felduinin poika, kun sinä olet täällä ja Mahtan on hengessä mukanamme, on tarvitsemamme ihme mahdollinen”!

 

 

Athir Wendir nukkui levottomasti. Hän lensi korkealla maan päällä ja näki allaan Rohaniin ja Anorieniin kokoontuneet suunnattomat armeijat. Hän lensi takaisin pohjoiseen ja laskeutui Elostirionin huipulle. Siellä seisoi kaunis nainen sinisessä kaavussa. Athir ei nähnyt naisen kasvoja, mutta tiesi tämän olevan jumalaisen kaunis. ”Athir Wendir”, nainen sanoi lujalla kaikuvalla äänellä. ”Mikä haavoitti Morgothia? Mikä on kovempaa kun mithril”? Nainen piti tauon ja osoitti kammioon jossa säilytettiin palantiria. ”Mikä on kovempaa kuin palantir? Mikä tuli jumalten maasta? Vain se voi vahingoittaa jumalaa”! Athir heräsi hätkähtäen. Taas lisää arvoituksia, hän tajusi. Athir Wendir vihasi arvoituksia. No, hän kertoisi Weldenille kunhan tapaisi tämän. Mutta aamulla Athir lähtisi pohjoiseen Elemmakilin kanssa, joten arvoitusten selvittäminen saisi odottaa.

 

Aamun koittaessa Athir ratsasti jo Kaukavaaroilla kohti Elostirionia. Samana aamuna sir Welden viimein talutti hevosensa ylös Valkovaarojen rinnettä synnyttäen melkoisen innostuksen armeijan parissa. Legenda vihollisen linjojen taakse hevostaan pelastamaan jääneestä ritarista syntyi ja levisi. Mutta Welden ei ikinä selittänyt miten oli selviytynyt tai mitä seikkailuja hän oli kokenut. Hän otti paikkansa päämajasta kuin mitään ei olisi tapahtunut. Rauhallisesti Eriadorin Armeija organisoitui uudelleen ja asettui odottamaan mitä pohjoisessa tapahtuisi.