Kun ajattelee Toisen maailmansodan jalkeista aikaa, on helppo havaita etta eri valtioiden valiset sodat ovat vahentyneet huomattavasti. Tama ei kuitenkaan merkitse sita etta kaytyjen sotien maara olisi vahentynyt, kenties jopa painvastoin. Sodat ovat vain siirtyneet valtoiden sisaisiksi. Enaa ei hyokata naapureiden kimppuun vaan kaydaan sisallissotia joko etnisista, poliittisista tai uskonnollisista syista. Ja kaiken lisaksi sodat ovat muuttuneet entista tuhoisemmiksi. Esim.Ruandassa surmattiin kevaalla 1994 parissa kuukaudessa yli miljoona ihmista, ja Angolassa sai puolessa vuodessa surmansa 500 000. Vaikka sotien maara onkin lisaantynyt, on kuitenkin aivan aivan kasittamatonta vaittaa etta ne eivat koskaan loppuisi. Sotien ikuisuuteen uskovat sanovat helposti, etta totta kai sodat yksittaisina tapauksina joskus loppuvat, mutta aina syttyy uusia sita mukaan kun vanhat saadaan paatokseen. Nain ei kuitenkaan valttamatta tarvitse kayda.
Maailman eri valtiot ovat selvasti eri kehitysasteilla, ja
vaikuttaa silta etta sisallissota on usein osa valtion kehitysta. Harvassa
valtiossa ei uudella ajalla ole kayty sisallissotaa. Helpoin esimerkki
sisallissotien syttymisesta ovat Toisen maailmansodan jalkeen
itsenaistyneet siirtomaat, joissa jarjestaan on kayty sisallissotia.
Toinen hyva esimerkki ovat vasta hajonneen Neuvostoliiton raunioille
syntyneet uudet valtiot. Venajalla, Georgiassa, Azerbaidzanisa,
Moldaviassa, ja Tadzikistanissa on kayty sisallissotaa, Georgiassa ja
Azerbaidzanissa jopa useita. Lisaksi Armenia ja Azerbaidzan ovat sotineet,
ja Valko-Venajalla, Ukrainassa, Uzbekistanissa ja Kazakstanissa on ollut
vakavia kriiseja joista voi viela kehittya sisallissota. Aika hyva
esimerkki siita miten nuoret valtiot ovat usein levottomuuspesakkeita.
Kuitenkin ennen pitkaa ne saavat ongelmansa ratkotuksi. Yleensa jonkun
osapuolen voitto johtaa vain uusiin ongelmiin, mutta tapauksissa joissa
osapuolet soivat ongelmansa lopulta rauhanomaisesti paadytaan usein
pysyvaan rauhaan. Rauhan takeena on usein demokraattisen poliittisen
systeemin omaksuminen. Voidaan siis vaittaa etta nuoret valtiot ajautuvat
yleensa sisallissotiin, joita jatkuu niin kauan kunnes ongelmat ratkotaan
rauhanomaisesti, eli siirrytaan demakraattiseen systeemiin jolloin kaikki
saavat mahdollisuuden osallistua paatoksentekoon.
Sellaista tilannetta jota hyvin toimiva demokratia ei kykenisi
ratkaisemaan rauhanomaisesti on hvin vaikeaa kuvitella. Toisin sanoen mita
useammat valtiot omaksuvat demokraattisen jarjestelman, sita vahemman
syttyy sotia. Tama on helppo osoittaa todeksi Toisen maailmansodan
jalkeiseilla tapahtumilla. Itseasiassa Ensimmaisen maailmansodan jalkeen
ei kaksi demokraattista valtiota ole sotinut toistensa kanssa (Suomi tosin
oli v.1941-1944 nimellisesti sodassa Ison Britannian kanssa), tosin Perun
ja Ecuadorin konflikti v.1995 oli paisua sodaksi, mutta lopulta ne sopivat
rajariitansa neuvotteluissa. Tama kertoo jo todella paljon. Ja Toisen
maailman sodan jalkeen ei Euroopan demokraattisissa valtioissa ole kayty
yhtaan sisallissotaa. Jugaslavian viimeaikaiset sodat ovat asia erikseen
koska Slovenia, Kroatia ja Bosnia ovat ns.uusia valtioita, ja vasta
kehityksensa alussa. Ja kun meilla on rauhanomainen Eurooppa hyvana
esimerkkina ei ole mitaan syyta olettaa etteiko samanlainen rauhantila
leviaisi ennenpitkaa myos muualle maailmaan. Myos muualla kuin Euroopassa
demakraattisten valtioiden sisallissodat ovat olleet harvinaisia.
Francis Fukuyama puhuu kuuluisassa kirjassaan "Historian loppu" demokratiasta, ja vaittaa sen olevan saavuttamassa riemuvoittoa kaikkialla maailmassa. Viime vuosikymmenina demokratia on levinnyt Latinalaiseen Amerikkaan, Aasiaan ja Afrikkaan. Mutta onko samalla nakynyt merkkeja siita etta sodat tallaisilla demokratisoituneilla alueilla olisivat tauonneet? Tallaista kehitysta on todellakin tapahtunut. Viime aikoina on erityisen paljon puhuttu Latinalaisen Amerikan rauhoittumisesta. Viela 80-luvulla kaytannossa jokaisessa Latinalaisen Amerikan maassa tuntui olevan sissiliike ja sisallissota. Armeijan vallankaappaukset olivat jokavuotisia. Kuitenkin 80 ja 90-lukujen vaihteessa tapahtui demakratisoituminen, ja sen mukana on konflikti toisensa jalkeen kuollut pois. Viimeisimpana menestyksena tassa kehityksessa Guatemalan rauhansopimus allekirjoitettiin joulukuussa 1996, ja n.150 000 henkea vaatinut konflikti saatiin loppumaan. Sissit siirtyivat viidakoista politiikkaan, ja tasta eteenpain riidat yritetaan ratkoa demokraattisilla vaaleilla. Samoin kavi El Salvadorissa pari vuotta aiemmin, kutn myos Nicaraguassa. Molemmissa maissa rauha on sailynyt hyvin. Argentiinan, Brasilian ja Chilen diktatuurit luopuivat vallasta jo 80-luvun puolella,samoin Paraguayn. Kaikista Amerikan valtioista enaa Surinam ja Kuuba eivat ole demokratioita. Sisallissota on yha kaynnissa Perussa ja Kolumbiassa, Perussa lahinna koska hallitus kieltaytyy neuvottelemasta sissiliikkeen kanssa. Kuitenkin molemmissa maissa sissit ovat menettaneet kansan tuen. Kaksi kunnollista sotaa siis koko mantereella, ja lisaksi pienet konfliktit Meksikossa, Hondurasissa ja ehka Venzuelassa. Nakopiirissa on jo sellainen aika jolloin Amerikan mantereella ei ole kaynnissa yhtaan sotaa, silla ainakaan tahan mennessa ei mantereen demokratioissa ole uusia konflikteja syntynyt.
Samaan aikaan Afrikassa pitka-aikainen kriisi Etela-Afrikassa ratkesi kaikkien suureksi yllatykseksi. Eika siihen tarvittu mitaan muuta kuin yhtalainen aanioikeus koko vaestolle. Aiemmin demokratia oli koskenut vain valkoisia, mutta 80-luvulla alkaneen kehityksen myota se ulotettiin kaikkiin rotuihin. Ja demokratian saapumisen myota konflikti loppui saman tien. Etela-Afrikan rauhoittuminen aiheutti ketjureaktion, ja toi rauhan ja demokratian myos Namibiaan. Myos Angola ja Mosambik ovat sen jalkeen saaneet sisallissotansa loppumaan, ja Mosambikissa demokraattinen systeemi on toiminut eika rauha ole ollut uhattuna. Angolassa ensimmaiset vapaat vaalit havinnyt osapuoli kieltaytyi tunnustamasta tulosta ja sisallissota alkoi uudelleen. Nyt maassa on kuitenkin jalleen rauha, kenties talla kertaa pysyvasti. Myos Malawi on siirtynyt demokraattiseen systeemiin. Etelaisessa Afrikassa on siis demokratisoitumisen myota tapahtunut samanlaista rauhoittumista kuin Amerikassakin, mutta muualla Afrikassa konfliktit jatkuvat. Etiopiassa diktatuuri kumottiin ja demokratian myota rauha on sailynyt vaikka Eritrea erosi valtiosta. Toisaalta 90-luvulla on syttynyt uudet konfliktit Liberiassa ja Algeriassa. Liberiassa sota on kuitenkin jo loppunut. Algerian sisallissota taas alkoi kun vapaiden vaalien tulokset mitatoitiin, eli demokraattinen systeemi kumottiin. Sotien maara on siis muualla kuin etelassa pysynyt suunnilleen samana. Euroopassa ja Ex-Neuvostoliitossa 80-luvun loppu ja 90-luku oli verinen. Sloveniassa, Kroatiassa, Bosniassa, Romaniassa, Moldovassa, Tsetseniassa yms.sodittiin. Huomattavaa on kuitenkin se etta nama kaikki sodat ovat joko ohi tai monta vuotta jatkuneessa tulitaukovaiheessa. Uudet valtiot nayttaisivat sotineen valttamattomat sotansa, ja nyt kun riidat on ratkottu voi maansosa taas rauhoittua. Toisaalta joitakin uusia konflikteja voi yha syttya, silla Serbiassa vahemmistojen asiat on yha selvittamatta, mutta jos maan demokratialiike voittaa kaynnissa olevan valtataistelun on vaikeaa kuvitella ettei albaanien ja unkarilaisten oikeuksia palautettaisi.
Aasiassa on kehitys ollut hyvin erilaista eri alueilla. Lahi-Idan tilanne on rauhoittunut selvasti, mutta uuden sodan uhka on kokoajan olemassa. Kuitenkin talle hetkella Israel on solminut rauhan PLO:n kanssa, ja Libanonissa on rauha kestanyt jo viisi vuotta. Turkki mustaa demokraattisten maiden mainetta sortamalla vahemmistojaan ja kieltaytymalla neuvottelemasta kurdien kanssa. Kuitenkin Turkin systeemi ei ole taysin demokraattinen koska kurdien puolue ja nain myos edustus parlamentissa on kielletty. Tilanne on siis tasmalleen sama kuin esim.Etela-Afrikassa oli, ja tasmalleen samoilla keinoilla sota loppuisi. Kuitenkin on syyta havaita etta alueen kenties demokraattisin valtio on itseasiassa lannen pelkaama Iran, joka ei myoskaan ole hyokannyt kenenkaan kimppuun eika tunnu edes uhkaavan ketaan aseellisesti. Kurdi-ongelma on tosin yha Iranillakin selvittamatta, ja oppositio on maanpaossa. Intia on myoskin demokraattinen valtio, mutta samalla se on myos Turkin kanssa poikkeus joka vahvistaa saannon. Intia voidaan nahda esim.Neuvostoliiton tapaiseksi imperiumiksi jonka alaisina on monia eri kansoja, joilla kaikilla on oikeus itsenaisyyteen, ja ennenkuin naiden kansojen oikeudet tunnustetaan on rauha mahdoton. Sinansa Intian konflikteihin on siis vaikeaa nahda mitaan nopeaa ratkaisua, koska demokratia ei siella toimi konflikteja ehkaisevana tekijana. Filippiineilla diktatuuri on ollut jo pitkaan kukistettuna, ja sen tulksena muslimi-sissit solmivat hallituksen kanssa tana vuonna rauhan. Filippiineilla siis demokratia toimi jalleen rauhan tuojana. Samanlaista kehitysta on havaittavissa myos Indonesiassa, jossa demokratiaa vaativa oppositio vaatii myos Ita-Timorin miehityksen lopettamista. Eli jos ja kun maahan tulee demokratia voidaan odottaa nopeaa ratkaisua myos Ita-Timorin konfiktiin. Demokratian etenemisella maailmassa nayttaa siis olevan selvasti konflikteja vahentava vaikutus. Demokratiat sotivat harvoin, ja usein demokratiaan siirtyminen on ratkaisu kaynnissa olevaan konfliktiin. Jos demokratia on toimiva, on vaikeaa kuvitella sellaista tilannetta joka voisi johtaa sisallissotaan. Tasta osoituksena esim. Kanadassa Quebecin provinssi oli eromassa liittovaltiosta, toimenpide joka ei-demokratioissa johtaisi todennakoisesti sisallissotaan. Kanadassa kuitenkin ajatus sisallissodasta olisi suorastaan naurettava. Sellaista mahdollisuutta ei kertakaikkiaan ole. Quebec sai vapaasti paattaa tulevaisuudestaan kansanaanestyksella. Toisin sanoen edes separatismi ei johda demokratiassa sisallissotaan jos alueen asukkaiden enemmisto on eroamisen kannalla. On nimittain syyta muistaa etta esim.Korsikalla ja Baski-maassa vain pieni vahemmisto haluaa itsenaisyytta. Terroristeilla ei ole juuri kenenkaan paikallisen kannatusta. Jos koko vaesto haluaisi erota olisi sita vaikeaa estaa. ja jo nyt loytyy sellaisia valtioita joissa kaikki vahemmisto-ongelmat on ratkaistu, kuten Suomi ja Sveitsi. Naissa valtioissa sisallissodan mahdollisuus on taysin olematon, eika ole mitaan syyta mikseivat muutkin valtiot voisi samanalailla saada ongelmiaan ratkoa.
Demokratian leviamisen loytyy myos toinen syy miksi sodat vahenevat. Nykyaan sotien ei kertakaikkiaan anneta olla rauhassa. Aina loytyy naapurivaltioita jotka ovat valmiit valittamaan konfliktissa, ja YK on kaksinapaisen maailmanjarjestyksen kadottua ottanut selvasti aktiivisemman rooli konfliktien lopettajana. Kun Yhdysvallat ja pari muuta valtiota ovat valmiita toimimaan maailmanpoliiseina, on YK nyt jopa kykenevainen rauhaanpakottamiseen. Nain ollen YK onkin 90-luvulla nakyvasti osallistunut konflikteihin, ja vaikka sita on joidenkin epaonnistumisten myota paljon kritisoitu, ovat menestykset kuitenkin vaikuttavia. Namibian rauhallisen kehityksen voidaan paljolti katsoa olleen YK:n operaation ansiota. Samoin Libanonissa, Kambodzassa, Kyproksella ja Mosambikissa YK-joukot ovat tehneet hyvaa tyota. Kun Irak valtasi pienen naapurinsa Kuwaitin YK Yhdysvaltojen johdolla kiirehti avuksi ja Irak karkoitettiin asevoimin Kuwaitista. Tama oli selva osoitus siita etta nykymaailmassa toisten valtioiden kimppuun kayminen ei ole enaa sallittua. Koko maailmalla on nykyisin tapana asettu saantojen rikkojaa vastaan, jos ei sotilaallisesti niin ainakin kauppasaarrolla. YK:n operaatiot Ruandassa ja Somaliassa taas pelastivat valtavasti siviileja kuolemasta nalkaan ja tauteihin. Samoin Bosniassa YK toimi hienosti, ja lukuisien noyryytysten ja taka-iskujen jalkeen kykeni lopulta Naton ilmatukea kayttaen poistamaan serbien raskaat aseet suoja-alueeksi julistetun Sarajevon ymparilta. Haitilla taas YK suoritti invaasion ja palautti laillisen presidentin valtaan poistaen sotilasjuntan joka oli kaapannut vallan. Vaikka YK:n toiminta ei viela ole johdonmukaista, eli vain tietyissa tapauksissa toimitaan, usein ei, niin ensimmaisia askelia otetaan parhaillaan sellaisen jarjestelman luomiseksi, jossa kaikki valtiot voivat olla varmoja turvallisuudestaan hyokkayksia vastaan. Tulevaisuudessa valtioiden valiset sodat hoitaa YK, ja sisallissodat kuolevat pois demokratian leviamisen myota. Kun sitten viela pitka-aikaiset demokratiasta huolimatta jatkuneet sodat esim.Kashmirissa ja Turkissa loppuvat eika uusia enaa ole syttynyt tilalle, voimme yhtakkia herata tilanteeseen jossa maailmassa ei ole kaynnissa yhtaan ainoaa sotaa. Tama hetki ei valttamatta ole edes hirvan kaukana.