GIL- GALAD JA SAURON

Aranwe loikki kepein askelin ylös vartiokukkulan eteläistä rinnettä. Voimakas itätuuli liehutti hänen hiuksiaan. Oli auringonlaskun aika, ja ilma kylmeni nopeasti. Silloin tällöin hän ohitti syvälle viittoihinsa kääriytyneitä vartioita, jotka tuntuivat kyllästyneiltä, ja vilkaisivat häntä vain ohimennen. Vaikka Aranwe ei ollut vielä edes kukkulan huipulla, näkyi valtavan mustan linnoituksen korkein torni jo huipun takaa, saaden haltian tuntemaan kylmiä väristyksiä. Hän ohitti nyt useita majoitustelttoja, joiden edessä oli muutama Viherhaltia teroittamassa miekkojaan. Lopulta Aranwe saapui huipulle, joka oli jossain muinaisessa mullistuksessa hioutunut laajaksi tasaiseksi laakioksi. Kukkulan takana kohosi Orod Ruin, ja suoraan edessä Barad-Durin musta linnoitus. Niiden välissä sijaitseva Vartiokukkula toimi Liiton armeijan päämajana, koska sieltä sai parhaan kuvan tilanteesta.

Aranwe tervehti ystävällisesti ohitseen kohti alasmeno-polkua kiiruhtavaa sotaruhtinas Guilinia, ja loi sitten nopean katseen laakiolla seisoviin miehiin. Aivan laakion toisella laidalla, loivan rinteen reunalla seisoi Ereinion Gil-Galad, haltioiden korkea kuningas. Hän oli pukeutunut hopeiseen kevyeeseen haarniskaan ja siniseen viittaan. Päässään Gil-Galadilla oli kultainen kypärä jonka piikissä oli suuri timantti. Auringon viimeisissä säteissä Gil-Galad välkkyi kuin tähti, ja tasangolla miehet näkivät sen, ja uusi toivo täytti heidät. Gil-Galadin kasvot näyttivät synkiltä, ja hän tuijotti ääneti Barad-Duria. Muutama metri hänen takanaan seisoi Arnorin Elendil "pitkä", ja jopa hänen ainainen hymynsä oli pingottunut.

Kaksikosta n.30 metrin päässä istui kivien päällä kolme miestä. Gondorin kuningas Isildur oli heistä pisin. Hän oli täydessä sotahaarniskassa, päässään siipikruunu, ja kirjoitti kirjettä pojilleen Minas Ithiliin. Hänen vierellään olivat Eriadorin käskynhaltija Elrond ja Cirdan "laivanrakentaja", jotka keskustelivat matalilla äänillä. Heistä hieman loitommalla istui ja seisoi n.20 haltiaa. Aranwe erotti joukosta Gil-galadin adjutantin, pikän ja voimakaan Arminasin, Glorfindelin aseenkantajan Dualin, Gil-galadin sukulaisen Ingoldon sekä monia muita. Muista selvästi syrjässä, jyrkänteen reunalla, seisoi prinssi Elendur. Aranwe meni hänen luokseen. Hän tiesi kyllä kokemuksesta millainen näkymä heiidän edessään olisi, mutta silti sen valtavuus melkein huumasi hänet. Aranwe ei ollut nähnyt vastaavaa sitten Nirnaethin taistelun. Alas tasangolle oli leiriytynyt lähes 60 000 sotilasta, loistavin sotajoukko joka oli Vihan sodan jälkeen koskaan koottu, lukuunottamatta tietysti Ar-Pharazonin suurta armeijaa. Ja jos aiemmin Barad-Durin näkeminen oli saanut Aranwen epäilemään, täytti liiton armeijan näkeminen hänet jälleen itsevarmuudella. Mikään maailmassa ei voisi pysäyttää heitä. Joka ikinen mies armeijassa oli kokenut veteraani. He olivat taistelleet Dagorladissa ja lyöneet takaisin Haldimirin armeijat, murtaneet Morannonin ja voittaneet Gorgorothin hirveän taistelun. He olivat nähneet Amdirin, Oropherin, Rhovanionin Marhadin ja Anarionin kuolevan. He olivat nähneet kuinka Gildor surmasi Haldimir "kauniin". Yksi vaivainen linnoitus ei voisi pysäyttää heitä.

Kuitenkin Barad-Durin piiritys oli kestänyt jo useita vuosia. Nyt Guilin oli kuitenkin sanonut piirityksen olevan jo kyllin tiukka. Etummaiset rintavarustukset ja juoksuhaudat olivat jo niin lähellä että että rynnäkkö voitaisiin suorittaa pian. Katapultit tulittivat nyt linnoitusta yötä päivää, pyrkien heikentämään puolustusta. Ylhäältä kukkulalta Aranwe näki linnoituksen ympärille kiristyneen rautaisen piiritysrenkaan. Aivan Barad-Durin porttien edustalla olivat asemissa Thranduilin ja Amrothin Salohaltiat. Heidän nuolisateensa oli pysäyttänyt vuoden kuluessa jo neljä örkkien uloshyökkäystä. Salohaltioiden oikealla puolella olivat Arnorin miehet, heidän oikealla puolellaan Alwen Viherhaltiat ja sitten Gondorilaiset . Seuraavana ketjussa olivat Lindonin Sindar, joita johti Celeborn. Heidän oikealla puolellaan olivat olivat Khazad-Dumin kääpiöt, sitten Imladrisin joukot ja heistä oikealla Falathrim. Portin vasemmalla puolella liehuivat Lond Daerin, Anfalasin ja Belfalasin liput, lohkolla jossa Gilthmirin johtamat Dunedain olivat asemissa. Gil-Galad oli säilyttänyt Teölin Rhunin metsän Salohaltiat ja Galenhadin Noldorin reserveinään.

Aranwe heräsi mietteistään Barad-Durin porttien äkkiä rämähtäessä auki. Tuhansittain kiljuvia örkkejä tulvi ulos. Kärki kaatui heti salohaltia vartijoiden alkaessa hätäisesti ampua jousillaan. Pian haltioiden täytyi kuitenkin antaa ylivoiman edessä periksi. Aranwe tunsi huolen täyttävän sydämensä. Hän näki Erendurin ja Galendilin kokoavan Noldorin ja johtavan sen rivistöt eteenpäin kohti salohaltioiden rintavarustusta, jossa kiivas lähitaistelu oli juuri käynnissä. Galionin pitkä hahmo erottui selvästi muista hänen kaataessa örkin toisensa jälkeen. Aranwe tiesi että hänen täytyisi olla päämajassa johtamassa taistelua, eikä ylhäällä vuorella. Tämä ei kuitenkaan saanut Aranwea huolestumaan, vaan se että Narces näytti järjestelevän ja komentavan puolustusta yksinään vain muutamien esikuntaupseerien avustamana. Missä Glorfindel oli? Sitten hän näki ruhtinaan valkoasuisen hahmon juoksevan miekka kädessä puolivälissä ylös kukkulaa. Echtelwion seurasi häntä, mutta he juoksivat kohti kukkulan huippua, poispäin Noldorista ja taistelusta. Hälytyskellot alkoivat soida Aranwen päässä. "Käyn tarkastamassa vartiot", hän sanoi nopeasti Elendurille, ja kiiruhti alas rinnettä.

Paha aavistus pani Aranwen juoksemaan, ja hän kiisi alas rinnettä. Aranwe kiersi suuren kiven, ja oli törmätä maassa selällään makaavaan Dunedain vartiaan. Miehen lasittunut katse tuijotti ylös taivaalle. Hänen kasvonsa olivat vääristyneet äärettömästä kauhusta. Vartija ei ollut edes paljastanut miekkaansa. Jostain ylärinteestä vieri kivi, ja osui ruumiiseen. Tämä havahdutti Aranwen, joka paljasti miekkansa ja lähti juoksemaan takaisin kohti huippua.

Elendil tunsi sen tulevan. Ilma muuttui painostavaksi, mustat pilvet kerääntyivät kukkulan yläpuolelle. Elendilin vatsaa kouristi, ja hän tajusi sen olevan pelkoa. Jotakin oli ilmiselvästi tapahtumassa, jotakin tärkeää. Myös haltiat vaistosivat sen. Gil-Galad seisoi yhä liikkumatta, mutta Elrond ja Cirdan olivat rynnänneet pystyyn, ja tuijottivat kasvot kalpeina ympärilleen yhtäkkiä kasvavaan pimeyteen. Myös heidän takanaan seisoskeleva haltiaryhmä oli äkkiä vaiennut. Pimeys heidän ympärillään tiheni. Gil-Galad hohti sen keskellä valkeaa valoa. Äkkiä hän huusi "Annatar", ja paljasti miekkansa, sillä hän oli jättänyt keihäänsä Aeglosin teltalleen. Salama löi, ja kuin tyhjästä ilmestyi 9 tummaa hahmoa haltioiden eteen, ja niiden mukana tuli äärimmäinen kauhu. Jokaisen kädessä kimalteli pitkä musta miekka. Yhdeksän hahmoa olivat kääriytyneet mustiin kaapuihin, ja ensimmäisen päässä oli kruunu.

Muutaman sekunnin ajan jokainen katse laakiolla seurasi näitä yhdeksää, mutta sitten kaikkien huomio kiinnittyi toisaalle. Gil-Galad seisoi miekka kohotettuna, ja hänen edessään seisoi häntä lähes kaksi kertaa pidempi hahmo. "Se on Sauron", henkäisi Elrond. Hetkeksi kaikki jähmettyivät paikoilleen, sitten Gil-Galad huusi uudelleen "Annatar", ja loikkasi eteenpäin.

Aivan kuin käskyn saaneena ryntäsivät yhdeksän eteenpäin. Haltiat eivät liikahtaneetkaan. Sitten Dual huusi, "Eregion, muistakaa Eregionia", ja hyökkäsi. Muut seurasivat, myös Elendur. Taistelu oli hyvin kiivas, mutta lyhyt. Mustat hahmot joutuivat heti epäjärjestykseen, ehkä ne eivät olleet odottaneet vastarintaa. Kun Aranwekin vielä ehti paikalle, ja syöksyi raivoisasti keskelle taistelua, se loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Hyökkääjät heittivät miekkansa ja kaapunsa pois, ja katosivat. Hetken aikaa haltiat seisoivat hämmästyneinä paikoillaan, sitten he huomasivat kauempana käytävän taistelun. Gil-Galad miekkaili hurjasti vastustajansa kanssa, ja oli pikkuhiljaa joutumassa häviölle. Molemmat olivat jo haavoittuneet. Gil-Galad torjui juuri hurjan iskun, ja vastasi siihen nopealla pistolla.

Sauron horjahti, ja kuningas huomasi tilaisuutensa tulleen. Hän kohotti miekkansa iskuun, mutta menetti samassa jalansijansa, ja kaatui. Hänen viimeinen hetkensä näytti jo koittaneen, mutta viimehetkellä Elendilin miekka Narsil pysäytti Sauronin iskun. Iskun voima horjutti Elendiliä, ja samassa Sauron tarttui häneen. Gil-Galad heittäytyi Sauronia vasten, ja siinä samassa kaikki kolme kierivät alas jyrkkää rinnettä toisiinsa takertuen. Elrond, Cirdan ja Isildur kiiruhtivat perään. Parikymmentä metriä alempana oleva tasanne pysäytti kierimisen. Kuului äänekäs räsähdys Elendilin pudotessa miekkansa päälle. Narsil katkesi, mutta Elendil ei enää tiennyt sitä, sillä hän oli kuollut. Sauronin veitsi oli uponnut hänen vatsaansa kierimisen aikana. Sauron ja Gil-Galad kamppailivat edelleen hurjasti, mutta Gil-Galad oli nyt alla. Hänen onnistui upottaa veitsensä Sauronin vatsaan, mutta joutui samassa irroittamaan otteensa, kun Sauronin tulikuuma sormus osui hänen kasvoihinsa. Gil-Galad huusi tuskasta, ja kooten kaikki voimansa sinkosi Sauronin pois päältään. Musta ruhtinas putosi pariin metrin päähän, ja ponnistautui ylös. Siinä samassa Elrondin hurja isku osui häneen, ja Sauron putosi polvilleen. Isildur kiersi hänen taakseen, ja antoi kuolettavan iskun. Sauron kaatui maahan, eikä enää liikkunut.

Elrond kääntyi ja kumartui Gil-Galadin puoleen. Myös Dual ja Aranwe ehättivät paikalle. Kuningas teki selvästi kuolemaa. Dual vilkaisi hänen haavojaan, ja pudisti päätään. Moni haltia ympärillä alkoi itkeä. Gil-Galad avasi vielä silmänsä. "Onko se ohi, saimmeko hänet", kuiskasi Gil-Galad. Elrond nyökkäsi."Me voitimme". "Anna minulle kätesi Elrond, on niin kylmä". Sanoi kuningas hiljaa. Elrond otti häntä kädestä kiinni, eikä kyennyt enää pidättelemään kyyneleitään. "Niin, aurinko on jo laskenut", sanoi Elrond hiljaa, "Minunkin on kylmä". "Ei, tuoltahan se nousee", sanoi Gil-Galad osoittaen Elrondin selän taakse, "haltioiden aurinko". Elrond vilkaisi kuninkaan osoittamaan suuntaan, ja näki Glorfindelin juuri ilmestyneen taakseen. Kun hän taas kääntyi Gil-Galadin puoleen, kuningas oli kuollut. Hämmästyksekseen Elrond näki Ereinionin kasvoille jähmettyneen hymyn.