Vuosikymmen joka
edelsi Gondorin kaatumista oli huono maallemme. Kuninkaana oli Denebin poika
Orodreth, jolle jälkimaailma tulee varmasti antamaan lisänimen ”kyvytön”, jos
jälkimaailmaa tulee olemaan. Orodreth oli nuorena urhea ritari joka Annuminasin
piirityksessä palveli hienosti. Vanhempana hän kuitenkin laiskistui ja lihoi.
Jotkut sanovat Orodrethin olleen oikeasti mielenvikainen, toisten mielestä
hänellä vain oli joitakin luonteenpiirteitä jotka olivat liian vahvoja. Näitä
luonteenpiirteitä olivat erityisesti epäluuloisuus ja ylpeys. Etenkin
epäluuloisuus hänessa vanhemmiten kasvoi sairaalloisiin mittoihin. Orodrethilla
oli vain yksi poika hengissä, Ondoher, joka oli hieman parempi painos isästään.
Hän oli niitä harvoja henkilöitä joihin Orodreth luotti. Nuorempi poika oli
kuollut sairauteen aiemmin. Ondoherilla ei ollut kuin tyttäriä, joten
vallanperijöitä hänen jälkeensä olivat veljenpojat Artamir, Aratan ja Faramir.
Heistä Artamir tuli eniten isoisäänsä. Nuoremmat pojat olivat yleisesti
pidettyjä koko valtakunnassa. He olivat kuitenkin isoisänsä epäsuosiossa.
Orodrethin
huonoista luonteenpiirteistä ja surkeista neuvonantajista oli paljon
seurauksia. Hän vähensi kuninkaan neuvoston valtaa ja keskitti sitä enemmän
itselleen. Tämä nostatti monet valtakunnan ruhtinaista vihamielisiksi
kuningasta kohtaan. Perennian valtakunnan edustajien kanssa Gondor ajautui pian
kauppariitoihin syyttäen tuota mahtavaa kauppamahtia polkumyynnistä. Meriä
vuosisatoja hallinnut liitto Gondorin ja Perennian välillä purkautui jättäen
meret vaille valvontaa. Tämä vapautti myöskin etelän valtiot Gondorin ja
Perennian sotilaallisesta puristuksesta. Etenkin Umbarin ruhtinaskunta käytti
tilaisuutta hyväkseen.
Isoisänsä isän
kohtalon muistaen Orodreth pelkäsi alituisesti vehkeilyjä henkeään vastaan. Hän
syytti muutamia upseereita kevyin perustein ja rangaistukset olivat kovia.
Kuninkaan ylpeys suututti Rohanin kuninkaan ja maiden aina lämpimät välit
kylmenivät. Pahinta oli kuitenkin hänen ylimielisyytensä oman maansa
suuriruhtinaita ja muita ylhäisiä kohtaan. Neljä vuotta ennen tuhoa muodostivat
jotkut ruhtinaat ja ylhäiset upseerit suuren salaliiton kuninkaan
syrjäyttämiseksi ja hänen serkkunsa Bardilin asettamiseksi kuninkaan tilalle.
Salaliitto kuitenkin paljastettiin ja useita valtakunnan ruhtinaita ja
kenraaleja teloitettiin, samoin alempia upseereita. Prinssi Bardil
karkoitettiin syrjäiseen Uduniin komentajaksi. Tämän jälkeen armeijan upseerit
ja ruhtinaat olivat jatkuvasti kuninkaan epäluulojen kohteena. Huhuja Emyn
Arnenin suuriruhtinaan sekaantumisesta salaliittoon ei ikinä vahvistettu tai
edes tutkittu, mutta suuriruhtinas oli tämän jälkeen kuninkaan epäsuosiossa.
Muutama pienempi salaliitto paljastettiin seuraavina vuosina. Kukaan ei ollut varma
olivatko ne oikeita vai luultuja. Epävarmuus ja turhautuminen levisi
valtakuntaan.
Luultavasti
huonoin tilanne oli Arnorissa, jota kukistetun kapinan jälkeen ei oltu ikinä
täysin jälleenrakennettu entiselleen. Armeija pidettiin pienempänä kuin määrävahvuus
olisi ollut ja sen toimintaa vaikeutettiin monenlaisella byrokratialla.
Armeijan kokoaminen vaati kolmen eri viranomaisen luvan, ja yksi luvista piti
tulla Gondorista saakka. Arnorissa syntyneitä upseereita kohdeltiin usein
epäluuloisesti ja gondorilaisia suosittiin. Armeijan henki oli huono. Tämän
huonon kehityksen ulkopuolelle jäi Rhudaurin raja-alue, joka läänitettiin
salaperäiselle Viimaruhtinaalle, jolla oli kuninkaan täydellinen luottamus.
Viimaruhtinaan rajajoukoissa oli hyvä henki. Samoin Lhunin suuriruhtinaskunta
piti huolta omista joukoistaan. Heidän prikaateissaan ei palvellut
gondorilaisia, joten ristiriitoja ei syntynyt.
Erityisesti
Minhiriathin tilanne oli surkea. Minhiriathin III kapina jatkui yhä puhjettuaan
Arnorin kapinan yhteydessä. Minhiriathilaisten suuret voitot ajoittuivat aivan
Orodrethin hallinnon alkuaikoihin, jolloin Tharbad oli kuukauden ajan
piiritettynä. Tämän jälkeen armeija sai tilanteen joten kuten hallintaan
Vihertien ympäristössä. Tämä vaati kuitenkin erillisen Arnorista ja Gondorista
siirretyn armeijan muodostamista pitämään Minhiriathia kurissa. Kun Orodrethin
valtakauden viimein vuosi koitti oli Minhiriathissa 6000 miehen armeija
kenraali Hauranin komennossa pitämässä tietä ja kaupunkeja hallussaan. Metsät
olivat tiiviisti sissien hallussa eikä armeijalla ollut keinoja heidän
kukistamisekseen. Sota nieli rahaa ja miehiä ja oli todella epäsuosittu sekä
armeijan parissa että ihmisten mielissä. Hauranin päätukikohta oli
Tharbad.
Gondorin toinen
suuri ongelma sairaalloisen vainoharhaisen kuninkaan lisäksi oli valtakunnan
ylpeys. Maa oli ollut koko Keskimaan voimakkain mahti vuosisatojen ajan, eikä
minkään uhan uskottu olevan sille vaaraksi. Tämän vuoksi tiedustelua oli
laiminlyöty ja liittosuhteiden annettu rapistua. Vain Rohanin kanssa solmittu
muinainen liitto oli liian läheinen rikottavaksi. Rhovanionin liiton kanssa
Gondor oli epäluuloisissa väleillä. Gondor oli yksinkertaisesti liian mahtava
voidakseen uskoa tarvitsevansa ketään muuta itseään tukemana. Uhkakuviin ei
uskottu!
Valtakunta ei
uskonut voimaansa turhaan. Gondorin ja Arnorin yhdistyneen kuningaskunnan
voimavarat olivat melkoiset. Juuri sen vuoksi tapahtunut hyökkäys yllätti
kaikki. Liittokunta Gondoria vastaan oli muodostunut kaikessa hiljaisuudessa eikä
valtakunnan tiedustelu saanut siitä vihiä. Huolestuttavia uutisia kyllä
kuultiin yhä useammin. Umbar ja Turfan neuvottelivat liitosta heti Gondorin
purettua oman liittonsa Perennian kanssa. Näiden valtioiden liitto loi uuden
voiman merille. Se oli kuitenkin vain yksi suunta. Ei mitään mistä armeijan
päämaja olisi huolestunut. Nurnin sanottiin samoihin aikoihin lähentyneen
Khandia ja pyrkivän yhä kauemmaksi eroon Gondorin talutusnuorasta. Gondorin
kopeat herrat olivat epäsuosittuja maassa, ja samoin oli Gondorin tukema
kuningas. Örkkien tiedettiin pesiytyneen jälleen Gorgorothin itäpuolelle.
Mordorin prikaati kävi yhtenään kahakoita heidän kanssaan.
Myös idästä
uutiset olivat olleet jo vähän aikaa huonoja. Sauronia oli voimissaan ja
tasapainotti Gondorin voimaa idässä. Se oli jo vuosisataa aiemmin alistanut
valtaansa Diikian hurjat soturikansat jotka nyt vahvistivat valtakunnan
armeijoita. Niiltä kaukaisilta mailta kuultiin kuitenkin vain vähän uutisia.
Rhun valtakunta oli lähempänä ja voimistumassa myöskin Gondoria vastaan
kärsimänsä murskaavan tappion jälkeen. Pitkään alue oli ollut hajanainen, mutta
nyt keskushallinto mysteerisesti voimistui ja liitti itäläisheimon toisensa
jälkeen valtakuntaan. Rhun vahvistui jälleen idän suurvallaksi. Mutta Gondorissa
tiedettiin että Rhun ei voisi ikinä yksinään lyödä Gondoria. Ei vaikka heimo
toisensa jälkeen yhdistyi Rhunin kuninkaan viirien alle. Tämä kaikki oli
kuitenkin tapahtunut usein ennenkin Rhunissa, jossa keskushallinto syklittäin
heikkeni ja voimistui. Se ei juuri huolestuttanut Gondorin herroja. Kaiken
lisäksi Minhiriathin kapina jatkui ja Mustainmaan kerrottiin olevan siirtymässä
vihamieliseksi. Samalla örkkien kerrottiin taas pitkästä aikaa alkaneen
lisääntymään Sumuvuorilla. Vanhoilta ajoilta tutut örkkien ryöstöretket
alkoivat jälleen.
Armeijan päämaja
kiinnostui hitaasti Rhunin tilanteesta ja alkoi lopulta ottamaan asioista
selvää. Asiamiehiltä kuultiin Rhunin kuninkaan palveluksessa olevasta
palkkasoturi-armeijasta joka oli hyvin koulutettu ja taidokkaasti johdettu.
Etenkin tämän armeijan ansiota oli Rhunin viimeaikainen menestys. Päämajassa ei
oltu vielä ehditty vetää mitään johtopäätöksiä kun asiat alkoivat tapahtua
nopeassa tahdissa. Nyt tiedämme että päämme menoksi oli solmittu laaja
liittokunta josta emme saaneet missään vaiheessa vihiä. Suunnitelma oli tehty
taidolla. Se oli lähes täydellinen. Vihollisen oli täytynyt punoa juoniaan
vuosikausia.
Vuosi ennen
hyökkäystä Nurnissa puhkesi kapina. Kansa nousi vihaamaansa kuningasta vastaan,
joka sai surmansa. Gondorin vastainen liike otti maan haltuunsa mutta vaikutti
aluksi kykenemättömältä rauhoittamaan Nurnia. Levottomuudet jatkuivat koko
vuoden ajan. Samalla kahakat örkkien ja Mordorin prikaatin kesken kiihtyivät.
Örkkien tuhoisa ryöstöretki Sumuvuorilta Arnoriin aiheutti hämminkiä ja
kiinnitti Arnorin valtikanhaltijan huomion siihen suuntaan. Kun armeija sai
viimein tiedon Rhunin voimien keskityksestä rajalle, ei kuningas kiinnittänyt
siihen mitään huomiota. Hän epäili kyseessä olevan uuden salaliiton itseään
vastaan. Rhunin kaupungin komendanttia epäiltiin salaliitosta ja varoitusten
uskottiin olevan hänen juonensa saada vahvistuksia luokseen, jolloin hän voisi
käyttää niitä kuningasta vastaan. Itärajaa ei missään tapauksessa saanut
vahvistaa, oli kuningas määrännyt, sillä kapinallinen prinssi Bardil oli Udunin
komentaja ja aina valmis nousemaan serkkuaan vastaan. Armeijan päämaja uskoi
jotakin olevan tekeillä, mutta Gondorin voimaan luottaen he eivät kyenneet
kuvittelemaan jonkun aikovan hyökätä. Se ei vain ollut mahdollista!
Nyt on aika
tutkia Gondorin ja Arnorin armeijan organisaatiota ja sijaintia juuri ennen
hyökkäyksen alkamista.
GONDOR:
Armeijan
päämaja:
Päämaja sijaitsi
Minas Anorissa. Se komensi periaatteessa kaikkia Gondorin ja Arnorin
maajoukkoja. Kuitenkin kaikkien Arnoriin lähetettyjen käskyjen piti kulkea
valtikanhaltijan kautta ja ne vaativat hänen hyväksyntänsä. Päämajan piti myös
saada lupa kaikkiin prikaatia suurempiin joukkojen siirtoihin itse kuninkaalta.
Tämä teki joukkojen siirrot usein hitaiksi ja toisinaan mahdottomiksi, sillä
kuningas vastusti usein pienimpiäkin siirtoja. Päämajan merkittävät miehet
olivat armeijan vara-komentaja, kenraali Taland, sekä armeijan
esikuntapäällikkö, kenraali Maldan. Taland oli kuninkaan suosikki joka oli
noussut asemaansa kyvyistään huolimatta, ei niiden ansiosta. Maldan oli onneksi
älykäs ja rehellinen upseeri, joka yritti saada asiat toimimaan niin hyvin kuin
oli mahdollista. Kuningas oli itse armeijan komentaja. Varsinaiseen päämajaan ei
kuulunut joukkoja kuin kaksi esikuntakomppaniaa.
Gondorin
kaarti:
Kaarti oli
sijoitettu Minas Anoriin ja otti käskynsä vastaan vain itse kuninkaalta. Se ei
ollut virallisesti armeijan päämajan alainen. Kaarti oli eliittijoukko johon
koottiin parhaat sotilaat armeijan yksiköistä. Se koostui kahdesta
perinteisestä kaartinprikaatista.
1.Kaartinprikaati:
1200 miestä. Toinen prikaatin pataljoonista oli aina kuninkaanlinnan
vartiostona.
2.Kaartinprikaati
”Gilankil”: 1200 miestä. Prikaati tunnettiin myös 1.Anorienin prikaatina sekä
Gilankilin prikaatina. Usein 1.Kaartinprikaati kulki kuninkaan mukana ja
Gilankilin prikaati lähetettiin sinne missä eliittiyksikköä tarvittiin.
Pohjoinen
Armeija:
Gondorin
Pohjoista armeijaa oli heikennetty Minhiriathin tapahtumien vuoksi, sekä
epäluulosta sen komentajaa, sotaruhtinas Morgaria kohtaan. Joukkoja oli
kotiutettu juuri ennen hyökkäystä. Armeijan komentaja Morgar oli vanha
ylhäisaateliin kuuluva sotilas joka oli tehnyt pitkän uran armeijassa. Häneltä
puuttui kuitenkin mielikuvitusta sekä halua ja rohkeutta asettua tiukassa
paikassa kuningasta vastaan. Hän oli kuningas Orodrethille sopiva mies
komentamaan suurta armeijaa. Ei kunnianhimoinen tai rohkea eikä miestensä
kiintymystä voittava komentaja. Morgarin alaisena Minas Anoriin oli sijoitettu
seuraavat joukot.
Jalkaväki: 7400
sotilasta.
1.Ithilienin
Kuninkaallinen Keihäsmiesprikaati.
1.Vakinainen
Prikaati.
2.Vakinainen
Prikaati.
4.Vakinainen
Prikaati.
5.Vakinainen
Prikaati.
1.Minas Anorin
Prikaati.
2.Anorienin
Prikaati.
Ratsuväki: 2400
sotilasta.
2.Ratsuväkiprikaati.
3.Ratsuväkiprikaati.
Näiden
vakinaisten ja väliaikaisten yksiköiden lisäksi oli olemassa valmis suunnitelma
Minas Anorin, Anorienin, Osgiliathin sekä LossArnachin paikallisprikaatien
kokoamisesta vahvistamaan Pohjoista Armeijaa hyökkäyksen sattuessa, tai jos
mobilisaatio katsottiin muuten aiheelliseksi. Mobilisaation olisi kuitenkin
hidas prosessi.
Pohjoinen
Komentopiiri:
Pohjoisen
Komentopiirin päämaja oli Osgiliathissa. Piirin komentajana toimi vanha,
kokenut ja monien mielestä kyvytön kenraali Dirhen. Hän oli prinssin Ondoherin
toveri, mikä selitti nopeat ylenemiset. Dirhenin komennossa oli koko pohjoinen
alue Rohanin rajalta Rhunin Kaupunkiin asti. Hänen virkansa oli lähinnä
hallinnollinen, sillä joukkojen siirrot olivat suuressa osassa tapauksia
kielletty ja vähäiset liikkuvat joukot siirrettäisiin heti Pohjoisen Armeijan
alaisuuteen jos jotakin tapahtuisi.
Liikkuvat joukot:
1.Ratsuväkiprikaati:
Prikaati oli sijoitettu partioimaan Udunin ja Rhunin Kaupungin välistä valtavaa
aluetta. Se oli hajautettu pieniin tukikohtiin komppanioittain.
1.Emyn Arnenin
Ratsuväkiprikaati: Prikaati oli sijoitettu Osgiliathiin ja oli kenraali
Dirhenin ainoa liikkumaan vapaa yksikkö. Hänellä oli oikeus sen siirtämiseen
ilman ylempiensä lupaa.
Linnoitusjoukot:
Rhunin Kaupunki:
Kaupunki sijaitsi Rhunin järven etelärannalla ja oli Gondorin itäisin
tukikohta. Se oli hyvin linnoitettu. Komendantti oli sinne poliittisista syistä
lähes maanpakoon lähetetty nuori kenraali. Hänellä oli vain vähän joukkoja
käytössään, yhteensä 2400 sotilasta.
1.Pataljoona,
Rhunin Prikaati.
3.Linnoituspataljoona.
1.Erillinen
Ratsupataljoona.
1.Erillinen
Jalkaväkipataljoona.
Dolenrill:
Kaupunki sijaitsi n.200 kilometriä Morannonista itään Rhunin tien varrella. Se
oli aikoinaan rakennettu Gondorin itäiseksi tukikohdaksi ja kauppapaikaksi
Rhunin suuntaan. Nyt kaupunki oli jäänyt uudemman Rhunin Kaupungin varjoon.
Sinne oli sijoitettuna kaksi pataljoonaa sekä vahvan veteraaniyksikön maineen
omaavan Rhunin Prikaatin esikunta.
1.Linnoituspataljoona.
2.Pataljoona,
Rhunin Prikaati.
Duinlond:
Jokisatama oli aikoinaan perustettu edistämään Gondorin kaupankäyntiä Morian ja
Anduinin laakson kanssa. Se sijaitsi Anduinin Matalissa joen itärannalla. Uusi
tie yhdisti sataman Ithilieniin. Kaupunkiin oli sijoitettu
4.Linnoituspataljoona, joka vastasi myös tien suojaamisesta Morannoniin asti.
Udun: Udunin
komentoalueeseen kuului sekä Morannonin vahva linnoitus että Rautakidan heikko
linnoitus.Kuninkaan serkku, prinssi Bardil komensi Udunia. Hänen komennossaan
olevia joukkoja ei saanut siirtää. Udunin joukot olivat suunnitelmissa Gondorin
vahvin suoja yllätysiskua vastaan idästä. Bardililla oli kaikkiaan komennossaan
2400 sotilasta. Morannonin katsottiin pystyvän kestämään pitkääkin piiritystä
ja häiritsemään ellei peräti estämään vihollisen liikkumisen Rhunin tiellä.
2.Linnoituspataljoona.
1.Pohjois-Ithilienin
prikaati.
3.Erillinen
Jalkaväkipataljoona.
Cair Andros:
Saarella oli muinainen Gondorilainen linnake, jonka oli kuitenkin annettu
rapistua. Pääosa 5.Linnoituspataljoonasta miehitti linnaketta, mutta pataljoona
oli laadultaan heikko. Loput pataljoonasta palveli kenraali Dirhenin alaisena
Osgiliathissa.
Ithilienin
Komentopiiri:
Ithilienin
komentopiiri käsitti Emyn Arnenin suuriruhtinaskunnan alueen sekä Mordorin
rajaseudun. Piirin komentaja oli perinteisesti Emyn Arnenin suuriruhtinas, joka
kyseisinä vuosina oli Barahir II. Hän oli riidoissa kuninkaan kanssa. Barahir
oli yksi mahtavimmista valtakunnan ruhtinaista ja oli viimevuosina pyrkinyt
aktiivisesti luomaan poliittista vastavoimaa kuninkaalle. Hän oli kokenut
poliitikko mutta ei sotilas. Ithilienin komentopiirin käskynä oli
sotasuunnitelmassa turvata valtakunnan pohjoinen raja. Täältä siis piti
ensimmäisen avun kenraali Dirhenille tulla. Ithilienin armeijan piti
suunnitelman mukaan astua aseisiin Emyn Arnenilla, jossa asevarastot olivat.
Sieltä armeija marssisi välittömästi tukemaan Morannonia. Tähän liittyi
kuitenkin ongelmia. Liikekannallepanoon piti saada kuninkaan henkilökohtainen
lupa. Emyn Arnen oli lisäksi lähes yhtä kaukana Morannonista kuin Minas
Anorkin. Näin Ithilienin armeija ei itseasiassa ollut hitaan liikekannallepanon
ja pitkän marssimatkan vuoksi kykenevä tukemaan rajalinnakkeita yhtään sen
nopeammin kuin Pohjoinen Armeijakaan. Tämä oli ongelma jota armeijan
esikuntapäällikkö Maldan oli jo pitkän aikaa yrittänyt turhaan korjata.
Suuriruhtinas
Barahirilla oli vain vähän vakinaisia joukkoja komennossaan. Nämä olivat
kuitenkin sitäkin parempia.
Mordorin
Prikaati: 1400 miestä. Prikaati oli armeijan eliittiyksikkö ja valvoi Mordorin
raja-aluetta. Se oli saanut viimeaikoina runsaasti kokemusta kahakoissa örkkien
kanssa. Prikaatin päätukikohta oli Cirith Ungolin linnoitus.
1.Emyn Arnenin
Kaartinprikaati: Suuriruhtinaan oma kaarti oli sijoitettuna hänen
pääkaupunkiinsa Emyn Arnenilla. Se oli välittömästi suuriruhtinaan komennossa,
eikä armeijan päämajan. Prikaati oli ainao yksikkö jota suuriruhtinas sai
liikutella vapaasti.
6.Linnoituspataljoona:
Pataljoona valvoi Minas Ithilieniä. Se oli laadultaa heikko, ja kaupungin
puolustuslaitteiden oli annettu rapistua rauhanvuosien aikana.
Eteläinen
Armeija:
Eteläistä
armeijaa komensi kokenut sotaruhtinas Hawken. Hänen komennossaan oli Gondorin
vahvin vakinainen armeija, jonka tehtävänä oli suojata eteläisiä rajoja. Hawken
oli poliittisesti luotettava, yksi ns.kuninkaanmiehistä. Eteläistä Armeijaa
piti sodan uhatessa vahvistaa Ulradin kaupungin ja Etelä-Gondorin
liikekannallepanoilla. Tämän uskottiin olevan kylliksi selvittämään mikä
tahansa Umbarin tai Haradin muodostama uhka. Pääarmeija päämajoineen oli
sijoitettu noin 100 kilometriä Harnen-joesta pohjoiseen. Yksi armeijan tärkeä
tehtävä oli Ulradin kaupungin suojaaminen, sillä satamassa ankkuroi Gondorin
Eteläinen laivasto. Eteläisen Armeijan pääosastossa oli yhteensä 12 000
jalkaväen sotilasta ja 3600 ratsuväen sotilasta.
6.Vakinainen
Prikaati.
7.Vakinainen
Prikaati.
8.Vakinainen
Prikaati.
9.Vakinainen
Prikaati.
1.Etelä Gondorin
Prikaati.
2.Etelä-Ithilienin
Prikaati.
2.Lebennenin
Prikaati.
4.Lebennenin
Prikaati.
1.Ethir Anduinin
Prikaati.
2. Dor-En-Ernilin
Prikaati.
4.Ratsuväkiprikaati.
5.Ratsuväkiprikaati.
1.Etelä-Ithilienin
Ratsuväkiprikaati.
Lisäksi
Erillispalvelussa:
Harnenin
Prikaati: tämä oli uusi rajavartioyksikkö joka valvoi Harnenin siltaa.
1.Ulradin
Prikaati: Prikaati toimi kaupungin varuskuntana.
7.Linnoituspataljoona:
Palveli Ulradissa.
5.Erillinen
Jalkaväkipataljoona (Osgiliathin Henkikaarti): Valvoi Ephel Duathin solaa
Etelä-Ithilienistä Nurniin. Sola oli vahvasti linnoitettu.
Keskinen
Komentopiiri:
Komentopiirin
päämaja sijaitsi Pelargirissa. Piirillä ei ollut lainkaan vakinaisia joukkoja. Sen
komentajaksi oli määrätty Gondorin kruununprinssi, tapahtumahetkillä prinssi
Ondoher. Komentopiirin tarkoituksena oli järjestää Lebennenin, Pelargirin,
Ringlon Laakson, Morthondin ja Lamedonin liikekannallepano, koota nämä joukot
sekä marssittaa ne sitten armeijan päämajan käskyjen mukaan sinne missä
joukkoja tarvittaisiin. Liikekannallepano olisi väkisinkin hidas kun valmiita
yksiköitä tai päämajaa liikekannallepanon järjestämiseksi ei ollut. Alueen
maakuntien miesmäärä oli kuitenkin merkittävä, ja kunhan liikekannallepano
olisi saatu päätökseen kykenisi kruununprinssi puuttumaan voimallisesti
tapahtumien kulkuun.
Alueen ainoat
vakinaiset joukot eivät olleet Keskisen Komentopiirin alaisia vaan kuuluivat
Gondorin Päälaivastolle, joka ankkuroi Pelargirissa. Laivastoa komensi
kuninkaallinen prinssi Falassion. Hänen alaisenaan oli Pelargiriin sijoitettu
1.Meriprikaati ja 2.Meriprikaati. Nämä olivat jalkaväen eliittiyksiköitä jotka
oli koulutettu toimimaan yhteistyössä laivaston kanssa ja laivaston alaisina.
Dol Amrothin
Komentopiiri:
Komentopiiriä
komensi suuriruhtinas Edrahil II. Hän oli kuninkaan hyvä ystävä ja
lapsuudentoveri. Edrahil oli juonitteleva poliitikko johon kaikki paitsi
kuningas suhtautuivat epäilevästi. Hänellä ei ollut kokemusta komentajana.
Komentopiirin päämaja oli sijoitettu Dol Amrothiin. Piirin etuna oli
tehokkaasti organisoitu liikekannallepano. Sen laskettiin ehtivän valmiiksi
reilusti ennen Keskisen Komentopiirin liikekannallepanoa. Dol Amrothin
suuriruhtinas ei kuitenkaan saanut liikuttaa joukkojaan ilman kuninkaan käskyä.
Ainoa vakinainen joukko komentopiirin alueella oli 1.Dol Amrothin
Kaartinprikaati, joka oli jalkaväen eliittiyksikkö. Suuriruhtinaaan
talonväenkomppania taas jatkoi muinaisten joutsenritareiden perinteitä. Komentopiirin
kuului Dol Amrothin suuriruhtinaskunta, eli Dol Amroth, Edhellond, Belfalas ja
Dor-En-Ernil.
Läntinen
Komentopiiri:
Komentopiiri
käsitti Anfalasin suuriruhtinaskunnan. Anfalasin Vardamir komensi sitä. Hän oli
nuorena palvellut armeijassa ja kohonnut kenraaliksi asti. Suuriruhtinas
Vardamir oli kokenut, päättäväinen, kunnianhimoinen ja yleisesti pidetty. Tämän
vuoksi hänen välinsä kuninkaaseen olivat viileät. Vardamir oli organisoinut
alueensa liikekannallepanon erinomaisesti. Liikekannallepanon suoritettuaan
Vardamirin piti odottaa ohjeita kuninkaalta. Hänen komennossaan oli joitakin
armeijan eliittiyksiköitä joita piti vahvistaa useilla Anfalasin ja Andrastin
paikallisprikaateilla. Gondorin Läntinen laivasto ankkuroi Anfalasin
kaupungissa mukanaan 3.Meriprikaati.
1.Anfalasin
Kaartinprikaati.
Rajaprikaati:
1800 miestä. Eliitti rajavartioprikaati oli kokenut ja hyvin johdettu. Se
käsitti poikkeuksellisesti kolme pataljoonaa.
6.Erillinen
Jalkaväenpataljoona (Hirluinin kaarti).
Minhiriathin
Komentopiiri:
Komentopiiriä
komensi nuori nouseva kenraali Hauran, joka oli tunnettu nopeista päätöksistään
ja hyökkäyshengestään. Hänen osakseen oli tullut vaikea tehtävä pitää
Minhiriath Gondorin hallussa ja liikenne Vihertiellä käynnissä. Komentopiirin
päämaja oli Tharbadissa. Hauranin komennossa oli pysyvien linnoitusyksiköiden
lisäksi liikkuva kenttäarmeija.
Minhiriathin
Armeija:
1.Arnorin
Vakinainen Prikaati
2.Arnorin
Prikaati (Fornostin keihäsmiehet).
3.Vakinainen
Prikaati.
10.Vakinainen
Prikaati.
3.Minas Anorin
Prikaati.
Minhiriathin
Miehitysjoukot:
Vihreä Prikaati:
1200 miestä. Perinteinen eliittiyksikkö. Sijoitettu Tharbadiin.
7.Erillinen
Jalkaväenpataljoona (Annuminasin kevytpataljoona): Minhirissä.
8.Erillinen
Jalkaväenpataljoona (Minas Ithilin kevytpataljoona): Sijoitettuna pitkin
Vihertietä.
8.Linnoituspataljoona:
Dol Baranissa.
Arnoria hallitsi
edelleen kuninkaan nimissä valtikanhaltija. Hänen valtaansa oli kuitenkin
kapinan jälkeen vähennetty. Uusi Arnorin armeijan komentajan vakanssi oli luotu
hajoittamaan valtaa. Tähän tehtävään nimitettiin yleensä gondorilainen. Arnorin
mahtavin ylimys, ruhtinas Calmandil, oli tapahtuma-aikaan valtikanhaltijana.
Armeijan komentajana taas toimi sotaruhtinas Telennar. Calmandil oli pystyvä
asioiden hoitaja mutta hänellä ei ollut lainkaan sotilaallista kokemusta.
Telennar taas oli yksi kuninkaan suosikeista, joka oli noussut asemaansa
politiikan eikä taitojen ansiosta. Häneltä puuttui aloitteellisuutta ja päättäväisyyttä.
Näiden kahden viranomaisen sekä kuninkaan suostumus tarvittiin Arnorin
liikekannallepanon aloittamiseen. Hidas liikekannallepano, pitkät etäisyydet
sekä epävarmat komentajat tekivät mahdottomaksi Arnorin puuttumisen alkukesän
tapahtumiin Gondorissa.
Koko Gondorin
itärajan puolustussuunnitelma perustui siihen, että Rhunin Kaupungin ja
Dolenrillin linnakkeet kestäisivät piiritystä kyllin pitkään jotta Pohjoisen
Armeijan ja Ithilienin Armeijan liikekannallepanot ehtisivät tapahtua. Kun
hyökkäys jota kukaan ei odottanut tapahtui alkukeväällä, meni kaikki alusta
asti pieleen. Rhunin Kaupunki ei onnistunut tehtävässään pidätellä vihollisia
ja varoittaa Gondoria. Kun ensimmäiset tiedot siitä saatiin, että idässä asiat
olivat pielessä, tietoa ei saatu Rhunin Kaupungista vaan sen sijaan saatiinkin
tietä Rhunin Kaupungin kukistumisesta. Yllätyshyökkäys musertavalla ylivoimalla
oli kukistanut kaupungin vain kahden päivän vastarinnan jälkeen. Rhunin
Prikaatin vakinaiset olivat kaatuneet viimeiseen mieheen puolustaen kaupungin
porttia. Tieto tapahtuneesta saapui Dolenrilliin vasta kun vihollisen armeijan
oli jo lähestymässä kaupunkia. 1.Ratsuväkiprikaatin hajanaiset komppaniat
hajosivat taivaantuuliin vihollisen marssin tieltä, mutta saivat sentään
varoitettua Dolenrillia.
Tieto Rhunin
Kaupungin kukistumisesta herätti sekaannusta Gondorissa. Kuningas ei aluksi
uskonut tietoa oikeaksi ja kieltäytyi antamasta lupaa liikekannallepanoon Minas
Anorissa tai Ithilienissä. Koko ilmoitus leimattiin huhuksi, joka saattoi olla
prinssi Bardilin tai Ithilienin Barahirin juonia. Kalliita tunteja hukattiin.
Kenraali Taland oli taipuvainen olemaan samalla kannalla kuin kuningaskin.
Esikuntapäällikkö Maldan kannatti osittaista liikekannallepanoa, mutta uskoi
myöskin tietoja liioitelluiksi huhuiksi. Pohjoisen Armeijan komentaja Morgar
ehdotti lautakunnan lähettämistä tutkimaan huhuja eikä ryhtynyt mihinkään.
Päämajan mieliala oli epäuskoinen ja rauhoitteleva. ”Rauhoittukaa, ottakaa
asioista selvää ja ilmoittakaa sitten uudelleen”.
Pohjoisen
Komentopiirin päämajassa Osgiliathissa ilmapiiri oli täsmälleen päinvastainen.
Kenraali Dirhen oli ehkä kyvytön komentajan, mutta hän tiesi että jotakin oli
vialla eikä hänellä ollut voimia vahvistaa ketään missään. Rhunin Kaupunki oli
selvästi kukistunut ja 1.Ratsuväkiprikaati tuhottu tai isketty hajalle. Dirhen
lähetti epätoivoisia pyyntöjä Minas Anoriin ja Emyn Arnenille
liikekannallepanon aloittamiseksi. Hän ei kuitenkaan pystynyt vielä vahvistamaan
pyyntöjään faktoilla. Udunin komentaja ei raportoinut mitään poikkeuksellista.
Kaikki tiedot olivat Dolenrillista. Odotellen päämajojen ryhtyvän toimintaan
Dirhen teki ainoa asian mikä oli hänen vallassaan. 1.Emyn Arnenin
Ratsuväkiprikaati sai käskyn marssia välittömästi Osgiliathista.
Ithilienin
Barahir kuuli ensi kertaa jotakin olevan vialla kun hän sai kenraali Dirhenin
kehoituksen ryhtyä välittömästi liikekannallepanoon. Tähän Barahirilla ei ollut
oikeutta tai edes syytä. Hän lähetti viestin Minas Anoriin tiedustellen ohjeita
ja asettui odottamaan. Jos Emyn Arnenilla kaikki oli rauhallista niin
Dolenrillissa oli täysi paniikki. Kaupungin komendantti valmistautui
piiritykseen tietämättä mitä oli tekeillä. Rhunin Prikaatin komentaja oli ainoa
joka piti päänsä kylmänä. Hän järjesti tehokkaan tiedustelun joka johti pian
tuloksiin. Sillä väkin komentaja ehdotti että Dolenrill evakuoitaisiin ja
kaikki Pohjoisen Komentopiirin voimat keskitettäisiin Morannoniin. Tämä olisi
ollut järkevä liike, mutta täysin vastoin komendantin määräyksiä. Komentajat
riitelivät ja evakuointia ei toteutettu.
Sitten huonot
uutiset alkoivat sataa armeijan päämajaan. Khandin armeija oli marssinut
Nurniin maan hallituksen pyynnöstö, ”rauhoittamaan”, tilannetta. Kaikki maassa
olleet gondorilaiset oli pidätetty ja huhujen mukaan teloitettu. Nurnin solan
varuskunta ilmoitti Khandin ja Nurnin armeijan keskittävän joukkoja kohti
solaa. Samaan aikaan örkit hyökkäsivät Mordorin Prikaatin varuskuntia vastaan
Gorgorothin tasangolla. Prikaati piti puolensa ja vetäytyi järjestyksessä
Morgain suojiin. Näiden tietojen keskelle putosi sitten pommin tavoin Umbarin
ja Turfanin sodanjulistus. Yhdistyneiden armeijoiden kerrottiin olevan
marssilla kohti Harnenia. Haradin kunnianhimoinen ja julma prinssi Taglen oli
liittänyt armeijansa Umbarin ruhtinas Sangamonin joukkoihin. Eteläisen Armeijan
komentaja, sotaruhtinas Hawken, oli komentanut liikekannallepanon
Etelä-Gondorissa ja Ulradissa. Mutta hän oli ainoa päättäväiseen toimintaan
ryhtynyt.
Kuningas oli yhä
oudon päättämätön. Kenraalit Taland ja Maldan olivat nyt lähes paniikissa
kehoittaen heti liikekannallepanoon. Päämaja oli kuin halvaantunut. Ilman
kuninkaan käskyjä ei tehty mitään, ja käskyjä ei tullut. Pohjoinen Armeija
makasi Minas Anorissa toimettomana odotellen. Emyn Arnenilla alettiin hitaasti
herätä siihen, että jotakin oli oikeasti tekeillä. Barahir pommitti Minas
Anoria jatkuvilla tiedusteluilla haluten tietää mitä tehdä. Ratkaisevilla
hetkillä aloitekykyä puuttui kaikkialla. Kenraali Dirhen oli romahtamaisillaan
Osgiliathissa tietämättä mitä tehdä. Hän aikoi ensiksi lähteä itse
Morannonille, mutta muutti sitten mieltään koska ei saanut päämajasta ohjeita
asiasta.
Viimein saapui
Rhunin Prikaatin hankkima varma tiedustelutulos vihollisista. Ei ainoastaan
Rhunin armeija ollut ylittänyt rajaa liittolaisineen, vaan myös Sauronian
armeijat olivat marssilla. Koko tapahtumien sarjan yllä leijui nyt pimeää
uhkaa. Kaikki armeijat marssivat pelottavan pikimustan lipun alla. Lisää
tiedustelutuloksia saapui nyt yhtämittaa. Myös Harnenilla vihollinen oli
kohottanut saman mustan lipun. Samalla suuri laivasto Umbarista, Turfanista ja
Darharista lähestyi Belfalasin lahtea.
Rhunin armeijaa komensi maan oma prinssi Zuruk, mutta hänen kanssaan
marssi rhunilaisista ja muista idän kansoista koottu mustaunivormuinen armeija
jota komensi tietojen mukaan Khudul ”julma”, jonka hirvittävistä teoista idässä
oli Gondoriin saapunut usein tietoja. Sauronian armeija oli kuuluisan
komentajansa kreivi Wagranin komennossa. Sen kanssa marssi toinen armeija jonka
komentajaa ei tiedetty. Myös Rhunin kuninkaan liittolaisena maata yhdistänyt
armeija oli marssilla. Sen komentajasta vain kuiskailtiin noihin aikoihin.
Nyt tiedämme
enemmän. Rhunin Zuruk marssi 30 000 sotilaan kanssa. Osa heistä oli hyvin
koulutettuja. Hänen kanssaan marssi Khudul ”julma” Morgothille uskollisen
armeijansa kanssa. Hänellä oli 25 000 sotilasta. Sauronian pääarmeija oli
peräti 45 000 miehen vahvuinen. Armeija oli fanaattinen Morgothin seuraaja.
Sitä komensi kunnianhimoinen ja taitava kreivi Wagran, maansa ylhäisintä
aatelia. Wagranin joukkojen kanssa marssi kenraali Suingolin komentama 25 000
miehen vahvuinen armeija. Se koostui Sauronian alaisista kansoista, etenkin
hurjina sotureina tunnetuista diikialaisista. Sotaruhtinas Gothmog oli myös
marssilla oman armeijansa kanssa, joka oli ollut viimeiset vuodet Rhunissa
kuninkaan liittolaisena. Gothmogin maine oli nousussa ja hänen nimensä oli
kaikkien huulilla. Hänen lukuisista eri kansallisuuksista kootussa armeijassaan
oli peräti 40 000 miestä. Hän marssi muiden jäljessä reservinä. Tätä valtaisaa
armeijoiden joukkoa tuki Mordorissa ehkä jopa 10 000 örkkiä, sekä Nurnissa 20
000 khandilaista ja 10 000 nurnilaista. Heidän komentajakseen huhuttiin
mysteerinen noita Celtar ”punainen”.
Noina päivinä
Gondorissa ei tiedetty tarkkoja lukuja tai nimiä, mutta raporteissa puhuttiin
valtavasta armeijasta ja ”yli 100 000 miehestä”. Tämä herätti viimein Minas
Anorin toimintaan. Valtakunta oli selvästi hyökkäyksen kohteena. Kuningas
viivytteli mutta kenraali Maldanin hermot eivät enää pitäneet. Kruununprinssi
Ondoher sai välittömän käskyn siirtyä Pelargiriin ja aktivoida Keskinen
Komentopiiri. Tämä rauhoitti viimein myös kenraali Talandin ja käskyt alkoivat
päättäväisesti sinkoilla Minas Anorista. Pohjoisen Armeijan liikekannalepano
piti välittömästi aloittaa, samoin Dol Amrothin ja Anfalasin. Myös Ithilien sai
saman käskyn, mutta oli jo liian myöhäistä. Vihollinen oli Dolenrillin
edustalla. Taland uskoi yhä kaupungin voivan pitää puoliaan jonkin aikaa ostaen
aikaa Ithilienin pahasti myöhässä olevalle liikekannallepanolle. Kenraali
Dirhen Osgiliathissa kuitenkin tiesi paremmin. 1.Emyn Arnenin Ratsuväki sai
komennon marssia Morannonille, eikä Dolenrilliin niin kuin alunperin oli
käsketty. Kaupungin nimen yli vedettiin jo musta viiva päämajan papereissa.
Kaikki riippui nyt Morannonista!
Dirhen oli
oikeassa. Vihollinen ei tuhlannut aikaansa Dolenrillin piiritykseen vaan
suoritti jo toisena päivänä rynnäkön murtaen valtaisalla ylivoimalla
puolustuksen. Yksikään gondorilainen kaupungissa ei selviytynyt rynnäköstä
hengissä. Kauhistunut armeijan päämaja sai todeta vihollista merkitsevien
lippujen kartoillaan siirtyvän Morannonin edustalle eikä Ithilienin armeijasta
ollut vielä tietoakaan. Voisiko Morannon kestää? Kuka tahansa johtikin
Morgothin armeijoita noina päivinä, hän toimi taitavasti. Kenraali Suingol otti
vastuulleen Morannonin piirityksen samalla kun kreivi Wagran marssi
linnoituksen ja Ithilienin väliin. Sitten tapahtui yksi Gondorin historian
häpeällisimmistä episodeista. Kukaan ei tiedä varmasti mikä sen aiheutti! Hurja
kauhu kulki vihollisen armeijan mukana. Pimeys levisi taivaalle kun se saapui
alueelle ja rohkeatkin sydämet alkoivat vapista. Ehkä tämä aiheutti katastrofin.
Toisten mukaan kyseessä oli prinssi Bardilin ennaltasuunniteltu petos. Kenties
hän oli petturi, tai ehkä pelkuri. Joka tapauksessa piirityksen kolmantena
päivänä hän antautui kahden vakinaisen prikaatinsa ja linnoitusjoukkojen
kanssa. Mahdoton oli tapahtunut! Pohjoinen Komentopiiri oli romahtanut
vihollisen hyökkäyksen alla antamatta tarvittua aikaa armeijoiden
liikekannallepanoon. Päämajan päättämättömyys oli vielä pahentanut asiaa.
Kenraali Dirhen tiesi kuka oli osasyyllinen. Hänen paikkansa olisi ollut
Morannonilla. Vihollisen armeijoiden tulviessa hävittäen Ithilieniin kenraali
surmasi itsensä!
MINAS
ANOR JOUTUU ERISTYKSIIN
Jos aiemmin
armeijan päämaja oli ollut sekasorrossa, se joutui nyt paniikkiin. Vihdoin
muistettiin lähettää Rohaniin viesti vihollisen lähestymisestä.
Liikekannallepanoja yritettiin vauhdittaa. Mutta kaikki tapahtui liian
nopeasti. Sotaruhtinas Khudul suoritti salamamarssin Morannonilta Cair
Androsiin. Yhdellä ainolla linnoituspataljoonalla ei ollut mitään
mahdollisuuksia edes viivyttää Khudulia joka ylitti Anduinin lyhyen taistelun
jälkeen ja katkaisi Gondorin yhteydet Rohaniin. Prikaati Rohanin Itämannun
ratsuväkeä ehti kuitenkin livahtaa juuri ajoissa etelään ja pääsi turvallisesti
Pelennorille. Kuolemankellot löivät kuitenkin jo Ithilienille. Suuriruhtinas
Barahir yritti yhtäaikaa evakuoida siviilejä ja muodostaa prikaatejaan. Kreivi
Wagran tunkeutui kuitenkin jo Ithilienin pohjoisosiin järjestäen hirvittävän
verilöylyn siviilien parissa. Barahir ei ollut mikään erinomainen sotilas. Hän
jatkoi liikekannallepanoa Emyn Arnenilla huolimatta päämajan käskyistä marssia
heti niillä voimilla mitä hänellä oli.
Kreivi Wagran
tiesi paremmin kuin antaa moisen tilaisuuden livetä käsistään. Hän marssi
vauhdilla suoraan Osgiliathiin jota ei oltu linnoitettu. Kun suuriruhtinas
Barahir sai liikekannallepanonsa valmiiksi oli Wagran hänen ja Minas Anorin
välissä. Barahirilla oli aseissa oma kaartinprikaatinsa sekä yksi
Pohjois-Ithilienin prikaati, yksi Etelä-Ithilienin prikaati ja kolme Minas
Ithilin prikaatia. Hänen oli nyt tehtävä tärkeä päätös. Vetäytyisikö hän
etelään suojaten Eteläistä Armeijaa ja toista maakuntaansa, linnoittautuisiko
Minas Ithiliin jonne suuri osa hänen väestöstään oli paennut vai yrittäisikö
operoida hänen ja Minas Anorin välissä olevaa vihollista vastaan. Viimeinen
vaihtoehto olisi vaatinut läheistä koordinaatiota Minas Anorin kanssa ja
ensimmäinen vaihtoehto siviilien jättämistä teurastettavaksi. Siksi Barahir
valitsi lopulta Gondorin kannalta huonoimman vaihtoehdon. Hän käänsi
joukkojensa suunnan itään ja marssi Minas Ithiliin. Ithilienin armeija,
vaikkakin heikko sellainen, oli sulkenut itsensä pois sodasta ja linnoittautui.
Kun kenraali
Talandin käsky Barahirille, ”ylitä joki veneillä ja saavu Minas Anoriin”, saapui
Emyn Arnenille oli vihollinen jo siellä ja poltti kaupunkia. Kaikki
mahdollisuudet operointiin oli nyt menetetty. Reitti Rohaniin oli poikki, Minas
Ithil piiritetty ja Eteläisen Armeijan selusta uhattuna. Lisäksi vihollinen oli
jo ylittänyt Anduinin ja piti hallussaan Osgiliathia. Pohjoisen Armeijan
liikekannallepano oli nyt lähes valmis mutta se joutuisi taistelemaan yksin.
Parhaimmassakin tapauksessa Keskinen Komentopiiri olisi vasta aloittanut oman
liikekannallepanonsa. Komentajien piti nyt tehdä tärkeä päätös. Vetäytysikö
armeija etelään päästäkseen liittymään muihin armeijoihin, vai
linnoittautuisiko se Minas Anoriin ja pitäisi puolensa kunnes apua tulisi?
Gondorin historian tuntien päätös ei ollut vaikea. Ikinä ei Minas Anor ollut
joutunut vihollisen haltuun. Pääkaupungin hylkääminen olisi symbolinen tappio
jota ei voitu hyväksyä. Armeija jäisi, samoin kuningas.Yhteensä 30 000 Gondorin
sotilasta valmistautui ottamaan vastaan yli 100 000 vihollisen hyökkäyksen.
Hyökkäys alkoi
jälleen iskuna sotilaiden moraalia vastaan. Pimeys ja pelko saapuivat, mutta
armeija oli hyvin koulutettu ja eliittiyksiköiden miesten läsnäolo rohkaisi
muita. Etenkin Gilankilin prikaatin miehet rohkaisivat muita esimerkillään.
Rammas Echorin muuri oli liian pitkä puolustettavaksi ja lyhyen vastarinnan
jälkeen vihollinen murtautui siitä läpi. Taitavasti vetäytyen Pohjoisen
Armeijan viivyttämässä olleet joukot livahtivat Minas Anoriin. Heidän takanaan vihollinen valtasi koko
Rammas Echorin ja katkaisi yhteydet myöskin Lebenneniin. Minas Anor oli
piiritettynä!
MINAS
ANOR KUKISTUU
Minas Anorin
piiritys kesti neljä päivää ja yötä. Vihollinen hyökkäsi jatkuvasti jollakin
muurin osalla väsyttäen puolustajia ja aiheuttaen näille menetyksiä. Omista
tappioistaan vihollinen ei välittänyt lainkaan. Parhaat yksikkönsä se piti
reservissä ja väsytti Gondorin pääkaupungin puolustusta vähempiarvoisilla
yksiköillä. Katapulttien ja ballistojen tykistö moukaroi kaupunkia yötä päivää
sytyttäen tulipaloja ja aiheuttaen pelkoa ja paniikkia. Kuningas Orodreth pysyi
koko piirityksen ajan linnassaan kannustamatta puolustajia. Kerran piirityksen
toisena päivänä vihollinen sai jo jalansijan muurilla, mutta reservien
päättäväinen vastahyökkäys ajoi heidät takaisin Pelennorille.
Puolustuksen
epäonnistumiseen vaikutti hyvin paljon komentoportaan romahdus. Kuningas ei
ottanut vastuuta puolustuksesta. Väsyneet joukot eivät saaneet häneltä
minkäänlaista rohkaisua. Pohjoisen Armeijan komentoporras näytti olevan
jonkinlaisen lamaannuksen vallassa, tietäen toimineensa huonosti. Heistä ei
ollut mitään hyötyä kaupunkia puolustavalle armeijalle. Kenraali Taland yritti
näyttää esimerkkiä, mutta ei ollut luonnostaan urhea. Koko kuorma putosi täten
kenraali Maldanin niskoille. Hän teki parhaansa, mutta Maldanin kenttäkokemus
oli vähäistä. Hän oli palvellut koko uransa ajan esikunnissa, eikä hallinnut
piirityssodan taitoja. Maldan pyrki kuitenkin olemaan kaikkialla rohkaisemassa
miehiään. Noina häpeän päivinä hänen suorituksensa oli ainoa jota jälkipolvet
saattavat ihailla. Urheasti Maldan siirsi syrjään paperinsa ja karttansa ja
otti puolustuksen johdon.
Ongelmat eivät
olleet ainoastaan komentoportaan ylimmillä askelmilla. Prikaatinkomentajat
epäröivät selvien käskyjen puutteessa. Suurin osa kuitenkin hoiti oman
osuutensa urheasti, joskaan ei aina järkevästi. Kolme kertaa kenraali Maldan
lähetti Gilankilin prikaatin komentajalle, kenraali Andusalille, kehoituksen
ottaa kaupungin puolustus komentoonsa välittömästi ja järjestää puolustus
uudelleen, mutta joka kerta Andusal kieltäytyi. Hänen kieltäytymisensä oli
laillisesti oikea, sillä Maldan ei voinut antaa asiasta käskyä eikä kuninkaan
suostumuksesta ollut puhettakaan. Ettäkö joku alhainen prikaatinkomentaja, jos
kohta kaartinprikaatin, ottaisi puolustuksen johdon? Sellainen ei tullut
kysymykseenkään. Maldanin henkilökohtainen vetoomus Andusalille jätettiin
huomiotta. Niin asiat jatkoivat päivästä toiseen kulkuaan kohti tuhoa. Maldan
johti puolustusta parhaan kykynsä mukaan saaaden jonkin verran apua Talandilta.
Puolustus ei ollut kuitenkaan hyvin johdettua eikä asiaan saatu muutosta.
Maldan turhautui, kuningas raivostui ja Pohjoisen Armeijan komentajaa koko asia
ei kiinnostanut. Joidenkin tietojen mukaan hän oli lähes kokoajan humalassa. Loppu lähestyi!
Viimein oli
vihollinen valmis ratkaisevaan rynnäkköön kaupunkia vastaan. Taistelu kesti
yhtäjaksoisesti koko päivän. Puolustajat väsyivät ja vihollinen sai muutamalla
muurinosalla jalansijan eikä heitä enää pystytty iskemään takaisin. Porttia
vastaan suuntautui päähyökkäys ja viimein se murtui. Vihollinen tulvi portista
sisään Minas Anoriin. Joidenkin satojen sotilaiden kanssa portin takana
seisoivat kenraalit Taland ja Maldan. He kaatuivat urheasti puolustaen porttia.
Ylivoima oli liikaa ja kenraalit tovereineen jäivät jalkoihin. Sisään
kaupunkiin vyöryivät Khudulin ja Gothmogin laumat, perässään heidän hyvin
koulutetut eliittisotilaansa. Gilankilin prikaati kohtasi heidät porttiaukiolla
prikaati armeijaa vastaan. Viimein oli kenraali Andusal koonnut miehensä ja marssinut
ilman käskyjä alas ensimmäiselle muurille. He eivät ehtineet ajoissa estämään
portin kaatumista, mutta ehtivät sen sijaan pysäyttämään täydellisen
läpimurron. Tämä antoi paniikkiin joutuneille Pohjoisen Armeijan sotilaille
mahdollisuuden paeta toiselle muurille.
Gilankilin
prikaati sen sijaan ei paennut. Ilmeisesti syyttäen osin itseään katastrofista
kenraali Andusal piti asemansa aukiolla ja hetken aikaa painoi vihollisia
takaisinpäin kohti porttia. Hänen prikaatinsa kävi yhden Gondorin historian
eeppisistä taisteluista. Gothmogin eliittijoukkoja vastaan he joutuivat
kuitenkin lopulta perääntymään, ja kieltäytyen vetäytymästä aukiolta kaatuivat
lopulta viimeiseen mieheen komentajansa ympärille. Heidän mukanaan kaatui Minas
Anorin puolustus. Kukaan ei koonnut sekasortoon joutuneita puolustajia uuteen
vastarintaan. Toinen muuri murtui nopeasti ja sen mukana murtui viimeinen
puolustajien rohkeus. Useita tuhansia sotilaita jäi ansaan toisen ja kolmannen
muurin väliin ja antautui. Pohjoisen Armeijan päämaja jäi hyökkääjien jalkoihin
ja tuhoutui. Jotkut prikaatit taistelivat yhä hurjasti. Rohanista saapuneet
apujoukot kaatuivat viimeiseen mieheen pistäen pystyyn hurjan vastarinnan.
Vihollinen pääsi
etenemään nopeasti aina kuninkaanlinnan edustalle asti. Siellä he kohtasivat
jälleen päättäväistä vastarintaa 1.Kaartinprikaatilta sekä yhdeltä vakinaiselta
prikaatilta. Heihin oli liittynyt osin paniikissa olevia henkiinjääneitä muilta
muureilta. Kaartinprikaatin komentaja johti puolustusta hyvin. Linna piti puolensa
melkein tunnin mutta viimein vihollinen murtautui portista läpi.
Kuninkaanpihalla 1.Kaartinprikaati otti heidän kanssaan yhteen saaden apua
vakinaisilta. Viimein saapui pihalle myös kuningas Orodreth. Hänen kanssaan
olivat hänen kaksi serkunpoikaansa sekä kuusi sisarenpojanpoikaa. Näiden
sukulaisten kanssa kuningas kuoli urheasti taistellen. Kaarti kaatui heidän
kanssaan ja vihollinen murtautui palatsiin ryöstelemään. Minas Anor oli
kukistunut!
GONDORIN TUHO
Gondorin
aluepuolustuksen puutteet paljastuivat nyt koko karmeudessaan. Suunnitelmaa ei
oltu luotu niin valtavan voimakasta uhkaa vastaan kuin nyt kohdistui Gondoria
vastaan. Pahin mahdollinen oli tapahtunut. Tuhon ketju jatkui. Rajalinnakkeet
olivat kukistuneet ennen kuin Ithilienin armeija ehti niiden avuksi. Ithilienin
armeija oli pyyhkäisty sivuun ennen kuin Pohjoinen Armeija ehti sen avuksi. Nyt
koko Pohjoinen Armeija oli tuhoutunut ennen kuin Rohanin armeija tai Keskisen
Komentopiirin joukot ehtivät sen avuksi. Keskisen Komentopiirin liikekannallepano
oli itseasiassa vielä kesken, kun tieto Minas Anorin kukistumisesta saapui.
Hirvittävä uutinen iski salamanlailla Pelargiriin. Päämaja oli kuin
halvaantunut. Liikekannallepano kuitenkin jatkui.
Kaiken keskelle
tuli viimein edes yksi hyvä uutinen. Eteläinen Armeija sotaruhtinas Hawkenin
päättäväisesti komentamana pääsi viimehetkellä livahtamaan vihollisen ansasta.
Ylivoiman edessä Hawken toimi etukäteisen suunnitelman mukaan. Jättäen muutaman
prikaatin puolustamaan Ulradia jän vetäytyi pohjoiseen. Kun tieto Ulradin
kukistumisesta saapui oli armeija jo Porosin kahlaamolla. Täällä Hawken kuuli
myös toisen huolestuttavan tiedon. Ithilienin armeija oli perääntynyt Minas
Ithiliin joten Hawkenin selusta oli nyt auki. Tilanne vain paheni kun Nurniin
sijoitetut viholliset murtautuivat viimein Nurnin solan läpi ja tunkeutuivat
Etelä Ithilieniin. Hawken oli nostanut liikekannallepanon avulla Eteläisen
Armeijan miesmäärän 22 000:n mutta hän tiesi että se ei riittänyt, etenkään
nykyisessä surkeassa taktisessa tilanteessa. Tämän vuoksi Hawken teki ainoan
oikean päätöksen ja marssi Anduinille. Joki ylitettiin Pelargirin siltaa myöten
ja armeija tuhosi sen takanaan. Näin Gondor pääsi viimein keskittämään suuren
armeijan samaan paikkaan, kun Eteläinen Armeija 22 000 miehen vahvuisena ja
Keskisen Komentopiirin 23 000 miestä yhdistyivät. Näihin joukkoihin liittyi
lisäksi kaksi eliitti Meriprikaatia. Yhteensä prinssi Ondoherilla ja
sotaruhtinas Hawkenilla oli nyt 48 000 sotilasta komennossaan.
Vihdoin Gondorin
puolustuksella oli toivoa. Vahvistuksia odotettiin joka hetki, sillä Dol
Amrothin ja Anfalasin liikekannallepanojen tiedettiin olevan käynnissä. Tässä
jälleen paljastui aluepuolustuksen heikkois. Dor-En-Ernilin prikaatit eivät
kokoontuneet omassa maakunnassaan lyhyen matkan päässä Pelargirista, vaan
miehet joutuivat matkustamaan Dol Amrothiin kokoontuakseen siellä. Näin neljä
vahvaa prikaatia, jotka olisivat voineet heti vahvistaa Ondoheria, marssivatkin
poispäin hänestä, Dol Amrothiin.
Silti Gondor olisi
vielä voinut selviytyä jos kaikki olisi sujunut hyvin. Mutta niin ei ollut
tarkoitettu! Gondorin armeijan liikekannallepanon oli tarkoitus olla hyvin
öljytty koneisto, mutta ratkaisevalla hetkellä se jumittui. Dol Amrothin
Edrahil sai käskyn liikekannallepanosta samaan aikaan kuin Keskinen
Komentopiiri. Liikekannallepano oli hyvin organisoitu ja sujui nopeasti. Joukot
olivat valmiita samaan aikaan kuin Keskisessä Komentopiirissäkin. Sitten
alkoivat ongelmat. Suuriruhtinas Edrahililla ei ollut käskyjä marssia. Hän ei
voinut marssia ilman käskyjä. Kenties hän olisi marssinut jos olisi tiennyt
mihin suuntaan. Joidenkin mukaan hän ei halunnut jättää suuriruhtinaskuntaansa
alttiiksi vihollisen maihinnousulle ja ryöstelylle, sillä prinssi Falassionin
komentama Gondorin päälaivasto oli lyöty ja Belfalasin lahti oli nyt vihollisen
merivoimien hallussa. Oli syy mikä tahansa, Edrahil ei heti marssinut
Pelargiriin vaan jäi odottamaan. Hänen 18 000 sotilastaan odottivat hänen
kanssaan.
Pelargirissa
Edrahilia odoteltiin. Kenelläkään ei kuitenkaan ollut ylijohtoa ja oli paljon
epätietoisuutta siitä, mitä piti tehdä. Aluksi Ondoher ja Hawken olivat
taipuvaisia noudattamaan Ringlon laakson Cirillionin neuvoa pitää asemat
Pelargirin luona ja odottaa vahvistuksia. Kaikki voimat piti saada yhteen ennen
kuin käytäisiin ratkaisevaan taisteluun. Voimakkaan hyökkäyshenkinen Hawken oli
kuitenkin jo tässä vaiheessa kärsimätön.
Kun Pelargirissa
ja Dol Amrothissa odoteltiin, muualla toimittiin kuumeisesti. Jostakin sentään
löytyi vielä kaikkien vastoinkäymisten keskellä päättäväisyyttä ja rohkeutta.
Anfalasin suuriruhtinas Vardamir oli käynnistänyt liikekannallepanonsa heti
kuultuaan vihollisen ylittäneen rajan. Anfalasissa kaikki toimi loistavasti, ja
Minas Anorin kukistuessa oli Vardamir valmis. Hänellä oli koossa 14 000
sotilasta. Näistä 1200 kuului eliitti Anfalasin kaartinprikaatiin ja 1800
eliitti Rajaprikaatiin. Myös Vardamirilta puuttui käsky marssia. Ilman sitä oli
liikkuminen laitonta. Kun tieto Minas Anorin kukistumisesta ehti Anfalasiin,
oli Vardamir kuitenkin jo armeijansa kärjessä lähestymässä Ringlo jokea.
Ringlolla hänet tapasi Ondoherin paniikissa oleva lähetti, joka kehoitti
suuriruhtinasta saapumaan heti avukseen. Lukuisia tarinoita on kerrottu
Anfalasin joukkojen salamamarssista Ringlolta Lebenneniin. Kuuluisin niistä on
tietysti Vardamiria itseään koskeva.
Pian
rientomarssin alettua hän kuuli kauhukseen Dol Amrothin joukkojen yhä
odottelevan Dol Amrothissa. Tämän kuultuaan Vardamir ratsasti
henkilökohtaisesti Dol Amrothiin jättäen armeijansa marssimaan. Hänen
tapaamisensa Edrahilin kanssa oli kiivas. Vardamirin kritiikki Edrahilia
kohtaan julkisesti oli raivoisaa ja oikeutettua. Se esitettiin kuitenkin
väärin. Kehoitus Edrahilille marssia heti joukkoineen Vardamirin avuksi paisui
riidaksi jossa kumpikin suuriruhtinas loukkasi toistaan. Vardamir ei voinut
ymmärtää Edrahilin odottelua, kun Gondorin kohtaloa ratkaistiin. Hän poistui
suuttuneena ja jätti jälkeensä katkeroituneen mielestään väärin arvostellun
Edrahilin. Jotakin hyvää Vardamirin asioihin puuttumisesta kuitenkin seurasi.
Muutaman päivän mietittyään Edrahil määräsi joukkonsa viimein marssimaan itään.
Anfalasin joukkojen rientomarssi kuitenkin vei heidät joka hetki yhä kauemmaksi
Dol Amrothin joukkojen eteen. Kaikki oli valmista uutta katastrofia varten.
Katastrofin
aiheutti Gondorin komentajien hermojen pettäminen. Minas Anorin kukistumisen
jälkeen Khudul julma marssi etelään miehittäen LossArnachin. Maakunta otettiin
haltuun lähes koskemattomana eikä ryöstelyä esiintynyt. Ilman vastarintaa
Khudul tunkeutui Lebenneniin. Hänellä oli komennossaan 70 000 sotilasta, osa
heistä kokeneita Sauronian veteraaneja. Ondoherin piti käyttää kaikki
vaikutusvaltansa estääkseen sotaruhtinas Hawkenia marssittamasta armeijaa
Khudulia vastaan. Tilannetta monimutkaisti vihollisen joukkojen ilmestyminen
Anduinin itärannalle Pelargiria vastapäätä. Umbarin ruhtinas Sangamon marssitti
koko voimansa Etelä Ithilieniin. Hänellä oli ainakin 50 000 sotilasta. Hermot
alkoivat pettää Pelargirissa.
Ringlon ruhtinas
Cirillion kehoitti edelleen malttiin. Ei pitänyt ryhtyä taisteluun ilman Dol
Amrothin ja Anfalasin kokeneita joukkoja! Oli aika operoida eikä olla
staattisia tai hyökkääviä. Tämä neuvo ei kuitenkaan saanut vastakaikua. Halusiko
Cirillion hylätä myös Pelargirin, ihmetteli Ondoher. Se ei tullut
kysymykseenkään. Gondorin viimeisestä suurkaupungista taisteltaisiin loppuun
asti. Hawken kehoitti määrätietoisesti hyökkäämään ennen kuin vihollinen ehtisi
yhdistää kaksi armeijaansa. Cirillion halusi päästää vihollisen joen yli,
marssia kohti Linhiriä vetäen vihollisen perässään, yhdistää kolme Gondorin
armeijaa ja sitten Ringlon kapeikossa lyödä vihollisen.
Asia ratkesi
itsestään. Umbarin laivaston osasto purjehti Anduinia pohjoiseen ja alkoi
laivata ruhtinas Sangamonin joukkoja Anduinin yli sen länsirannalle.
Sotaruhtinas Hawkenin kärsivällisyys loppui siihen. Prinssi Ondoher oli samaa
mieltä ja armeija marssi ulos Pelargirista. Turha oli ruhtinas Cirillionin
viimeinen vaatimus maltista. Malttia oli osoitettu jo liikaa, vastasi Hawken.
Oli toiminnan aika!
Lebennenin kentän
taistelussa otti 50 000 gondorilaista yhteen 90 000 vihollisen kanssa, joita
komensivat sotaruhtinas Khudul ja ruhtinas Sangamon. Hawken oli taitava
komentaja, mutta Ondoherin väliintulot sotkivat hänen suunnitelmiaan, eikä
sotaruhtinas Khudul ollut häntä huonompi. Päivä alkoi kuitenkin hyvin. Vihdoin
näytti siltä että onni hymyili jälleen Gondorin aseille. Ruhtinas Cirillionin
komentama oikea sivusta avasi taistelun hyökkäämällä hurjasti. Vihollinen
pakotettiin vetäytymään hivenen. Ankarasti ponnistellen Khudul pysäytti
gondorilaisten etenemisen. Sitten oli Hawkenin komentaman keskustan vuoro
hyökätä. Luottaen joukkojensa parempaan koulutukseen ja voimaan Hawken yritti
pyyhkäistä kentän tyhjäksi. Hänen joukkonsa kuitenkin törmäsivät koviin lähes
hurmoksessa taisteleviin Sauronian vakinaisiin jotka Umbarin armeijan
eliittiyksikköjen kanssa pysäyttivät hyökkäykset. Aamupäivä päättyi tasapeliin,
mutta gondorilaisilla oli hienoinen etu.
Lyhyt rauhallinen
jakso taistelun lomassa päättyi ruhtinas Sangamonin hyökkäykseen Gondorin
vasenta sivustaa vastaan. Tämä hyökkäys pysäytettiin ja alkoi yleinen taistelu
koko rintaman leveydeltä. Ratkaisu tuli odottamattomalta suunnalta. Noin 10 000
haradilaista prinssi Taglenin komennossa laivattiin juuri oikealla hetkellä
Anduinin yli ruhtinas Cirillionin sivustaan. Hän joutui vetämään joukkonsa
takaisin ja taisteli yhtäkkiä kahteen eri suuntaan. Taistelun tuoksinassa urhea
Cirillion itse sai surmansa. Tämä synnytti sekasortoa hänen joukoissaan. Oikea
sivusta alkoi antaa periksi. Hawken näki tämän ja syöksyi henkilökohtaisesti
avuksi.
Hetkeksi oikean
sivustan luhistuminen estettiin, mutta sitten sotaruhtinas Hawken sai surmansa
punakaapuisen noidan hyökättyä häntä vastaan. Tämä noita oli Celtar ”punainen”.
Mikään ei voinut nyt estää oikean sivustan luhistumista. Lebennenin kentän
taistelu alkoi kääntyä Gondoria vastaan. Ondoher ei ollut komentaja joka olisi
kyennyt kääntämään tilanteen edukseen. Hän jatkoi taistelua päättäväisesti
mutta ilman suunnitelmaa. Vasen sivusta antoi nyt myös myöten ja saarrostus
uhkasi koko Gondorin armeijaa, joka taistelu edelleen urheasti. Juuri siihen
sotaruhtinas Khulud tähtäsi. Täydellinen murskaava voitto oli jo hänen
ulottuvillaan, kun se viimehetkellä tempaistiin pois.
Suuriruhtinas
Vardamirin joukkojen rientomarssi oli tuonut hänet juuri viimeisellä
mahdollisella hetkellä avuksi. Mutta mitä voisi 14 000 sotilaan armeija
sellaista ylivoimaa vastaan? Vardamir ei epäröinyt. Hän luki tilanteen nopeasti
ja aivan oikein. Anfalasin armeija kaartoi länteen, kiersi vihollisen selustaan
ja iski kuin puhuri sen kimppuun. Gondorin armeijaa vasemmalta saarrostava
vihollinen jäi näin kahden tulen väliin. Osa heistä tuhoutui Anfalasin
päättäväisessä iskussa ja osa pääsi vetäytymään pohjoiseen. Rajaprikaati ja
Anfalasin kaarti näyttivät esimerkkiä muille ja niiden hyökkäystä ei voinut
pysäyttää. Kenties prinssi Ondoher hetken aikaa toivoi jälleen voittoa, mutta
suuriruhtinas Vardamir ei ollut hölmö. Hetken riemu ei tempaissut häntä
mukaansa. Hän saavutti yhteyden Gondorin armeijan kanssa ja antoi heti käskyn
suorittaa hallittu vetäytyminen lounaaseen. Tämän kuullessaan prinssi Ondoher
tarttui miekkaansa ja hyökkäsi yksinään vihollisen kimppuun saaden heti
surmansa.
Vardamir
organisoi vetäytymisen taitavasti ja pääsi irroittautumaan taistelusta. Kovia
menetyksiä kokenut vihollinen ei ensiksi ajanut takaa. Khudul ja Sangamon
olivat saaneet suuren voiton, mutta ennen kuin koko Sangamonin armeija olisi
tuotu joen yli ei heillä ollut mahdollisuuksia operoida. Vardamirin avoimeksi
jättämää etelän tietä käytettiin kuitenkin heti hyväksi ja riemukulkueessa
ruhtinas Sangamon marssi Pelargiriin. Siellä hän muinaisessa Castamirin
palatsissa julistautui Umbarin kuninkaaksi. Sangamonin hetki oli totisesti
koittanut!
Anfalasin
Vardamir vetäytyi vauhdilla kohti Linhiriä. Hänen oma armeijansa oli lähes
koskematon, mutta Gondorin Eteläisestä Armeijasta ja Keskisen Komentopiirin
joukoista vain 15 000 oli selviytynyt taistelusta. Liian myöhään oli Vardamir
saapunut avuksi, mutta kuitenkin ajoissa pelastamaan mitä oli pelastettavissa.
Lebennenin kentän taistelu oli yksi Gondorin historian pahimmista tappioista.
SANGAMONIN MENESTYS
JATKUU
Vihollinen käytti
nyt hetken uudelleen organisointiin. Sotaruhtinas Khudul palasi pohjoiseen
mukanaan armeijansa kova ydin. Kuningas Sangamon sai tehtäväkseen hoitaa asiat
loppuun eteläisessä Gondorissa. Hänen komennossaan oli 80 000 sotilasta. Näiden
johdolla hän ryhtyi viimein ajamaan takaa Anfalasin Vardamiria. Tämä oli
kuitenkin jo päässyt liittymään yhteen Dol Amrothin joukkojen kanssa.
Suuriruhtinaat kuitenkin riitelivät lähes heti strategiasta. Vardamir halusi
suojata pääsyreittejä Ringlolle ja Dol Amrothiin, mutta Edrahilin mielestä
tähän ei ollut kylliksi voimia. Hän päätti marssittaa joukkonsa suojaamaan Dol
Amrothia. Näin armeijat erosivat.
Kuullessaan tästä
Sangamon toimi nopeasti. Hän suojasi Belfalasin suunnan vahvoin voimin ja
marssi sitten pääarmeijansa kanssa Ringlon kapeikkoon. Vardamirin voima ei
riittänyt yksinään kapeikkoa puolustamaan ja kahakoiden vihollisen kanssa hän
vetäytyi Ringlon laaksoon. Hänen vastarintansa antoi kuitenkin ihmisille aikaa
paeta. Anfalasin armeijan suojatessa siviilejä evakuoitiin Anfalasiin. Näin
pelastettiin valtavasti ihmishenkiä. Lebennenissä siviiliväestö jätettiin
rauhaan, mutta sieltä länteen vihollinen surmasi kaikki ketä käsiinsä sai.
Vardamir marssi
hitaasti alas Ringlon laaksoa vihollisen seuratessa. Hän kohtasi jälleen
Edrahilin Edhellondissa. Täällä suuriruhtinaat ja kolme Gondorin prinssi,
Artamir, Aratan ja Faramir, neuvottelivat strategiasta. Siitä ei päästy
yhteisymmärrykseen. Edrahilin ja Artamirin mielestä vihollinen oli liian vahva.
Piti vetäytyä linnoitettuihin kaupunkeihin ja Tol Angdolille. Se oli ainoa
toivo pitää yllä vastarintaa. Vardamir taas ei halunnut kuulla puhuttavankaan
moisesta strategiasta. Se olisi uhrannut tapettavaksi suuren osan
siviiliväestöstä. Lisäksi hän uskoi operointiin. Vain oikeilla liikkeillä
voitaisiin vihollinen pysäyttää, ei linnoittautumalla paikkoihin joihin
vihollinen voisi joukot tuhota.
Katkerissa
tunnelmissa suuriruhtinaat ja prinssit erosivat. Edrahil ja Artamir laivasivat
suuren osan joukoistaan Tol Angdolin turvalliseen linnoitukseen. He ottivat
mukaansa Belfalasista niin paljon pakolaisia kuin vain kykenivät. Vahva osasto
linnoittautui Dol Amrothiin ja valmistautui piiritykseen. Suuriruhtinas
Vardamir sen sijaan ylitti Ringlon Edhellondissa ja tuhosi kaikki
ylikulkureitit. Hän vannoi puolustavansa suuriruhtinaskuntaansa loppuun asti.
Näin vihollinen
pääsi valtaamaan ja hävittämään Dor-En-Ernilin ja koko Belfalasin ilman
vastarintaa. Kaikki kiinni saadut ihmiset surmattiin. Hävitys oli kamalaa. Tämän
kaiken keskellä tuli myös tieto Minas Ithilin puolustuksen murtumisesta
pitkällisen ja karmean piirityksen jälkeen. Kaikki puolustajat olivat saaneet
surmansa. Dol Amrothin suunniteltu puolustus perustui laivaston tukeen ja
huoltoon. Vihollisen laivasto kuitenkin karkoitti Gondorin laivat kaupungin
luota helposti ja se sinetöi Dol Amrothin kohtalon. Kaupunki kuitenkin kesti
kuukauden ja piiritys aiheutti kovia menetyksiä Sangamonille.
Suuriruhtinas
Vardamir oli saanut yli kuukauden aikaa valmistaa puolustusta ja hän oli
käyttänyt ajan hyvin. Sangamonin armeija oli menettänyt miehiä piirityksessä,
joukot olivat väsyneitä pitkistä marsseista ja paljon joukkoja piti jakaa
pitkin maata miehitysjoukoiksi ja Tol Angdolin gondorilaisten maihinnousun
varalta. Näin Sangamon kykeni lopulta keskittämään Ringlolle 50 000 miestä 30
000 gondorilaista vastaan. Tämä ei ollut kylliksi murtamaan Vardamirin
taidokkaasti suunnittelemaa puolustusta. Muutaman kokeellisen huonosti
päättyneen hyökkäyksen jälkeen Sangamon siirsi joukkonsa talvileiriin. Hyökkäys
oli saavuttanut kulminaatiopisteensä eikä sitä voitu jatkaa. Kuningas itse
asettui Dol Amrothiin. Hän sai ylemmiltään käskyn pitää gondorilaiset
suljettuna länteen kunnes Eriador saataisiin kukistettua ja lisäjoukkoja voitaisiin
lähettää. Näin sota eteläisessä Gondorissa muuttui odottamiseksi.
ROHAN
KAATUU
Heti Minas Anorin
kukistuttua sai sotaruhtinas Gothmog tehtäväkseen valmistella invaasion
Rohaniin. Hän sai käytettäväkseen murskaavan ylivoimaisen 100 000 sotilaan
armeijan. Joukot koostuivat hänen omista miehistään sekä kreivi Wagranin
Sauronian armeijasta. Gothmog tiesi ettei viholliselle saanut aikaa hengähtää.
Vain muutama päivä oli kulunut Minas Anorin kukistumisesta kun Gothmog jo
marssi Anorienin halki. Maata ei hävitetty ja ihmiset jätettiin rauhaan.
Pysähtymättä Gothmog valtavan armeijansa kärjessä ylitti Rohanin rajan.
Puolustajat peräytyivät hänen edellään länteen.
Rohanilla ei
ollut minkäänlaista suunnitelmaa moisen tilanteen varalle. Itäisen Rohanin joukot
olivat kokoontumassa Edorasiin mennäkseen Gondorin avuksi. Tämän joukon kohtasi
Gothmog kaupungin edustalla. Sotaruhtinaan etujoukon 20 000 sotilasta torjui 10
000 rohanilaisen hyökkäyksen ja ajoi nämä takaisin. Rohanin kuningas
armeijoineen vetäytyi Dunhargiin ja linnoittautui. Piiritys oli kuitenkin
Gothmogin erikoisalaa. Hän jätti 30 000 sotilasta Dunhargin edustalle ja
miehittämään Edorasia. Sotaruhtinas tiesi, että ilman ulkopuolista apua
linnoitus kukistuisi ennenpitkää. Hänellä oli vaikka koko talvi aikaa pehmittää
Dunharg, kunhan muut asiat saataisiin kuntoon.
Gothmogin
invaasio toimi kellon tarkkuudella. Pientä hämminkiä aiheutti Grimsladen
Grimwinen isku Woldin ratsuväen 2000 miehen kanssa Gothmogin kolonnan
sivustaan, jolloin kokonainen prikaati joutui rohanilaisten tuhoamaksi.
Gothmogin ratsuväen 5000 miehen takaa-ajamana Grimwine kuitenkin joutui
pakenemaan pohjoiseen. Polttaen itse Grimsladen hän kokosi kansansa ja johti
nämä pohjoiseen. Välttäen takaa-ajajat Grimwine vetäytyi Celebrantiin jossa oli
pieni rohanilainen linnoitus.
Oli Gothmog
sitten sotilaallinen nero tai ei, hänen invaasionsa oli lähes täydellinen.
Jalkaväen pääjoukko marssi päätietä myöten länteen uhaten nopealla marssillaan
Helmin Syvännettä. Sinne olivat kokoontuneet läntisen Rohanin joukot prinssi
Oswinen komennossa. Oswine oli epävarma siitä, miten hänen tulisi toimia. Hän
uskoi Gondorin Minhiriathin armeijan kenraali Hauranin johdolla olevan tulossa
avukseen. Rohanin perinteinen taktiikka oli ollut pitää hallussaan
vuorilinnoitukset ja odottaa apua muualta. Näin päätettiin tehdä nytkin.
Kuitenkin Oswine oli haluton jättämään ratsuväkeään linnoitukseen suljetuksi.
Sen vuoksi hän päätti jättää jalkaväkensä linnoittautumaan Ämyrinlinnaan ja
marssia ratsuväen kanssa länteen liittymään yhteen kenraali Hauranin joukkojen
kanssa. Gothmog oli kuitenkin odottanut vihollisen toimivan juuri näin.
Pääjoukon
marssiessa vuorten pohjoispuolella länteen lähetti Gothmog nopean kolonnan
luoteeseen. Ne marssivat Rohanin tasangolle ja kääntyivät sitten länteen.
Rientomarssi vei tämän kolonnan lähelle Angrenostia samaan aikaan kun Oswine
oli vasta poistumassa Ämyrinlinnasta. Dol Baranissa oli miehityksenä vain
8.Linnoituspataljoona. Se pisti pystyyn urhean vastarinnan, mutta ei kyennyt vastustamaan
Gothmogin joukkojen rynnäkköä. Linnoitus vallattiin rynnäköllä ilman
piiritystä. Näin Gothmog oli saanut osan armeijastaan voimakkaaseen asemaan
hallitsemaan Angrenin kahlaamoa. Oswinen saapuessa hänet pysäytettiin. Prinssin
puolittainen yritys murtautua läpi kahlaamolle torjuttiin. Kun samaan aikaan
Gothmogin pääjoukko oli saartanut Ämyrinlinnan ja lähestyi Angrenia oli Oswine
vaarassa joutua kahden tulen väliin. Hänen ainoaksi mahdollisuudekseen jäi
vetäytyminen etelään, Adornin maakuntaan. Tämä tehtiin hyvässä järjestyksessä.
Loistavasti joukkojaan liikutellen Gothmog oli pelannut ulos pelistä koko
Oswinen ratsuväen joka oli nyt täysin hyödytön Rohanin puolustusta ajatellen.
Kaikki sujui nyt
Gothmogin suunnittelemalla tavalla. Minhiriathin armeija saapui pian Vihertietä
ja totesi Dol Baranin olevan vihollisen hallussa ja Angrenin kahlaamo tukittu.
Kenraali Hauranin komennossa oli vain 7000 sotilasta. Sotaruhtinas Gothmogilla
oli kahlaamolla 20 000 sotilasta. Hauran arvioi tilanteen väärin, uskoen
veteraaniensa pyyhkäisevän vihollisen syrjään. Hauran hyökkäsi innokkaasti ja
päättäväisesti. Hänen mukanaan oleva Vihreän prikaatin eliitti pataljoona pääsi
jopa tunkeutumaan kahlaamon keskellä olevalle saarelle, mutta sinne sen
rynnistys pysähtyi. Kenties Hauran olisi voinut tuona päivänä saada voiton, jos
Dol Baran olisi edelleen ollut Gondorin hallussa. Mutta Gothmog oli
rauhallisesti suunnitellut taistelun ja laskenut tarkasti jokaisen liikkeensä.
Noin 4000 sotilaan vahvuinen joukko oli sijoitettu Dol Baraniin, ja heidän
oikeaan aikaan suoritettu sivustaiskunsa yllätti Hauranin. Hän armeijansa
joutui kahden tulen väliin ja hajosi. Hauran sai surmansa, väitetysti
kaksintaistelussa kreivi Wagranin alaisen ruhtinas Saldanin kanssa.
Minhiriathin armeijan jäännösten paetessa kentältä etelään ratsuväen
takaa-ajamana Gothmog tiesi Rohanin olevan hänen.
Ämyrinlinnan
piiritys kesti kaksi viikkoa ja Dunhargin lähes kaksi kuukautta. Mutta ilman
ulkopuolista apua kumpikin linnoitus oli ennenpitkää tuomittu kukistumaan. Apua
ei ollut enää tulossa, kun Hauran oli tuhottu ja Oswine ajettu Adornille.
Yleensä Rohania ei juurikaan hävitetty, vaan Gothmog halusi sen haltuunsa niin
koskemattomana kuin mahdollista. Armeijat tarvitsivat huoltoa, ja sen
mahdollisti vain tiloillaan pysyvä talonpoikausväestö. Tämä pelasti Rohanin ja
osan Gondorin alueista täydelliseltä tuholta.
INVAASIO
ERIADORIIN
Nyt Morgothin sen
hetkisistä vihollisista oli jäljellä vain Eriador. Rhovanionia pidettiin
toisarvoisena. Se ei ollut mikään uhka, sillä alue oli hajanainen eikä sen
armeijat olleet riittävän vahvoja. Kun muu Keskimaa olisi vallattu, tulisi
viimeisenä Rhovanionin vuoro. Samoin Anfalas jätettiin rauhaan, kun päävoima
piti keskittää Eriadoria vastaan.
Kuningas Sangamon
armeijoineen jäi pitämään aisoissa Anfalasia ja Tol Angdolia, sekä miehittämään
eteläistä Gondoria. Tuntemattomista syistä sotaruhtinas Khudul armeijansa
kanssa pysyi Minas Anorissa, jonne näihin aikoihin kerrottiin itsensä Morgothin
saapuneen. Gothmog jäi tässä vaiheessa vielä jatkamaan Rohanin linnoitusten
piiritystä armeijansa kanssa. Morgothilla ei ollut aikaa jäädä odottamaan
Ämyrinlinnan ja Dunhargin kukistumista. Armeijoiden piti marssia heti.
Suunniteltu invaasio oli massiivinen. Mikään ei voisi estää sitä onnistumasta,
uskottiin vihollisen päämajassa. Tietäen komentajiensa kunnianhimon ja
keskinäisen kilpailun Morgoth antoi uudelle miehelle tilaisuuden osoittaa
kykynsä. Tähän mennessä olivat Khudul ”julma” ja Gothmog näytelleet pääosia,
saaden kunnian Minas Anorin valtauksesta, Lebennenin kentän taistelusta ja
Rohanin valtauksesta. Nyt koittaisi viimein kreivi Wagranin hetki näyttää
kykynsä. Hänen tehtäväkseen annettiin Eriadorin valtaus.
Wagranin
komentamaan Sauronian armeijaan kuului 50 000 sotilasta, monet heistä
diikialaisia ja sauronialaisia veteraaneja. Wagranin tehtävänä oli marssia ylös
Vihertietä ja vallata Tharbad. Siellä hän odottaisi hetken lepuuttaen
joukkojaan. Sitten Wagran marssisi Briihin, jossa kohtaisi kaksi muuta
armeijaa. Kenraali Suingol marssisi veteraaneineen ylös Anduinin itärantaa.
Suingolilla oli 30 000 sotilasta. Mennessään hän valtaisi ja tuhoaisin
Matalissa Duinlondin, Gondorin jokisataman. Sitten Suingol marssisi Anduinin
sillalle jota Beorningit puolustivat. Hän valtaisi sillan ja liittyisi prinssi
Zurukiin. Zurukin tehtävänä oli marssia Rhunin 30 000 sotilaan kanssa Celduinin
etelärantaa Synkmetsään ja metsän läpi Vanhaa kääpiötietä. Anduinin sillalla
hän liittyi Suingoliin. Yhdessä kaksi armeijaa ylittäisi sumuvuoret ja marssisi
läpi Rhudaurin lyöden samalla tämän valtakunnan pois pelistä. Tämän jälkeen
Suingol ja Zuruk saapuisivat Briihin samaan aikaan Wagranin kanssa. Suunnitelma
oli kunnianhimoinen, mutta se ei ottanut kylliksi huomioon pitkiä etäisyyksiä.
Tämä johtaisi lopulta vihollisen kannalta pahaan vastoinkäymiseen.
Kreivi Wagranin
rooli invaasion alussa oli luultavasti kaikkein helpoin. Hän marssi ylös
Vihertietä minhiriathilaisten ja mustainmaalaisten tukemina. Nämä olivat
käytännössä saartaneet Tharbadin ja vallanneet jo koko tien Dol Baranista
Tharbadiin. Wagran pääsi ilman minkäänlaista vastarintaa Tharbadin edustalle
asti. Gondorin armeijan kahdella pataljoonalla ei ollut mitään mahdollisuuksia
puolustaa kaupunkia. Ne taistelivat niin pitkään kuin kykenivät, mutta kahdessa
päivässä Wagranin varovainen operaatio oli saavuttanut tavoitteensa ja Tharbad
oli vihollisen käsissä. Rauhallisesti Wagran lähetti joukkoja miehittämään
Vihertietä pohjoiseen ja jäi odottamaan. Hän sai kuulla tiedustelijoiltaan
Arnorin armeijan keskittävän voimiaan Briihin.
Tämä piti
paikkansa. Arnorin valtikanhaltija Calmandil ja sotaruhtinas Telennar eivät
tulleet toimeen keskenään. Calmandil oli hyvä hallintomies, mutta ei mikään
hyvä sotilas. Ikäväkyllä sama päti myös Arnorissa epäsuosittuun Telennariin.
Hänen nimityksensä Arnorin armeijan komentajaksi oli poliittinen nimitys, eikä
pohjautunut sotilaallisiin kykyihin. Telennarilla oli kuitenkin joitakin
kyvykkäitä sotilaita alaisinaan. Näistä kenties paras oli kenraali Arahael,
jonka monien mielestä olisi kuulunut olla Arnorin armeijan komentaja. Huonojen
uutisten tullessa etelästä olivat kaksi Arnorin valtiasta kiistelleet keskenään
siitä mitä pitäisi tehdä. Gondorin kukistuminen oli kuitenkin lopettanut
kiistat lyhyeen. Kaikille oli selvää, että Arnor oli seuraavana. Onneksi
Eriadorilla oli aikaa valmistautua. Ikäväkyllä Rhudaur kieltäytyi
valmistautumasta, todeten että vihollisen sota oli Gondorin ja Arnorin kanssa,
ei Rhudaurin. Ei ollut mitään syytä olettaa Rhudaurin joutuvan mukaan sotaan,
jos maa vain pitäisi huolen omista asioistaan. Näin Rhudaur ei valmistautunut
mitenkään.
Calmandil ja
Telennar sen sijaan valmistautuivat kuumeisesti. Kenttäarmeija oli koottu
liikekannallepanolla. Telennar keskitti sen Briin ympärille valmiiksi estämään
invaasio etelästä. Historia oli osoittanut, että Andrath oli oikea paikka estää
hyökkäys etelästä. Niinpä Arnorin armeija 30 000 sotilaan voimalla asettui
Briihin. Tämä jätti kuitenkin heidän oikean sivustansa avoimeksi. Vihollinen
voisi ylittää Sarnin kahlaamon ja marssia Arnorin armeijan ja Mithlondin
väliin. Aluepuolustussuunnitelman mukaisesti Lhunin suuriruhtinaskunta oli
kuitenkin pitänyt oman liikekannallepanonsa ja Lhunin joukot marssivat nyt
suuriruhtinaskunnasta etelään. Telennar lähetti suuriruhtinas Haldimirille
käskyn asettua neljän prikaatinsa kanssa Sarnin kahlaamoa puolustamaan. Näin
Lhunin joukot kääntyivät etelään ja marssivat Konnun läpi kahlaamon luokse.
Idässä taas Viimaruhtinas ei saanut vielä käskyä liittyä pääarmeijaan vaan pysytteli
edelleen omalla rajallaan. Hänellä oli aseissa kaksi prikaatia, joista toinen
oli veteraanijoukko. Pohjoisella rajalla 1.Samoojaprikaati odotti vielä käskyä
marssia etelään. Telennar pelkäsi örkkien ryöstöretkiä Arnoriin pohjoisesta jos
raja jätettäisiin turvatta.
RIEMUMARSSI JA
PAINAJAISMARSSI
Kenraali Suingol
marssi innokkaasti pohjoiseen Anduinin itärantaa. Duinlondin tuhoaminen ei
ollut mikään ongelma. Pataljoonan vahvuinen vihollinen ja siviiliväestö
kuitenkin livahtivat joen yli turvaan länsirannalle, jossa Rohanin Grimwine
piti edelleen leiriään. Suingol tiesi, että tämä vastarintapesäke pitäisi
joskus tuhota, muta hänellä ei ollut siihen aikaa. Sitä paitsi kenraalilla ei
ollut keinoja ylittää Anduinia. Jättäen Grimwinen taakseen hän jatkoi marssiaan
pohjoiseen. Suingol toimi nopeasti ja päättäväisesti. Hävittäen kaiken tieltään
hän ajoi Synkmetsän metsäläiset pakokauhuun ja nämä pakenivat hänen armeijansa
tieltä ilman vastarintaa. Beorningit olivat kuitenkin 4000 miehen vahvuisina
puolustamassa Anduinin siltaa. Heidän kevyt aseistuksensa ei riittänyt
Suingolin veteraaneja vastaan. Beorningit olivat valmistautuneet puolustukseen
hätäisesti eikä heistä ollut vastusta. Suingol työnsi heidät syrjään. Mutta
Beorningit eivät olleet hänen maalinsa, ja niin Suingol päästi lyödyn
vihollisen vetäytymään ehjänä ilman takaa-ajoa. Hän leiriytyi sillan ympärille
ja jäi odottamaan prinssi Zurukia.
Tässä vaiheessa
asiat alkoivat mennä pieleen. Zurukia ei kuulunut. Päivät kuluivat eikä prinssi
ilmestynyt paikalle. Suingolin kärsivällisyys alkoi loppua. Jos Zuruk ei pian
saapuisi, myöhästyisivät he sovitusta kohtaamisesta Wagranin kanssa Briissä.
Tämä jättäisi Wagranin yksinään taistelemaan koko Arnorin armeijaa vastaan.
Lopulta Suingol päätti lähteä liikkeelle. Hän kokosi joukkonsa ja marssi
Zurukia odottamatta Sumuvuorten soliin. Vailla vastarintaa Suingol ylitti
Yläsolan ja ilmestyi kuin tyhjästä Rhudaurin rajalle. Kukaan ei ollut osannut
odottaa tätä. Koko maa joutui paniikkiin. Suingol tunkeutui maahan, mutta
hänellä oli kiire. Hän löi pois tieltään hajanaiset Rhudaurin armeijan yksiköt,
hävitti kaiken tien ympäristössä ja marssi maan läpi. Rhudarin armeija ei
ehtinyt kokoontua. Suingolilla oli kuitenkin käsky jättää heidät rauhaan, jos
mahdollisuutta ratkaisutaisteluun ei ollut. Sitä ei ollut, joten hän poistui
Rhudaurista yhtä nopeasti kuin oli tullutkin, jättäen jälkeensä paniikkiin
joutuneen ja osittain hävitetyn maan.
Amon Sulilla
Suingol joutui viimein taistelemaan. Viimaruhtinas lähetti viestin vihollisen
lähestymisestä ja asettui puolustamaan tukikohtaansa. Hän oli hyvin
valmistautunut invaasion varalle, mutta vihollinen oli paljon voimakkaampi kuin
kukaan oli osannut odottaa. Muutaman päivän ankaran piirityksen jälkeen Amon
Sulin tilanne oli epätoivoinen. Viimaruhtinas kuitenkin yllätti Suingolin ja
murtautui ulos linnoituksestaan. Mukanaan suuri osa joukoistaan hän pääsi läpi
ja vetäytyi pohjoiseen. Suingol ei voinut ajaa takaa. Hänen piti kiiruhtaa
Briihin.
Prinssi Zurukin
marssi oli ollut hyvin toisenlainen kuin kenraali Suingolin. Myöhemmin sitä
tultiin kutsumaan Rhunin armeijan painajaismarssiksi. Kaikki meni alusta asti
pieleen. Zuruk pääsi liikkeelle myöhässä. Hän marssi taitamattomasti ja eteni
hitaasti. Invaasio tuli kuitenkin yllätyksenä Rhovanionin liitolle, joka oletti
Morgothin joukkojen olevan sidottuna etelässä ja Rohanissa. Rhovanionin liitto
ei ehtinyt koota joukkojaan. Lähellä Kääpiötien alkua Zurukia odotti kuitenkin
4000 pohjalaista ja 4000 Laakson miestä sekä Esgarothin sotilasta. Näiden
känssä hän kävi kiivaan kenttätaistelun josta selviytyi voittajana. Zuruk
menetti kuitenkin 3000 miestä taistelussa. Jäämättä ajamaan takaa vihollista
hän lähti marssimaaan Vihermetsän läpi Kääpiötietä myöten.
Taistelusta
myöhästyneet Thranduilin salohaltiat eivät kuitenkaan aikoneet päästää Zurukia
metsänsä läpi ilman vastarintaa. Rhunin armeija joutui koko marssinsa ajan
kärsimään pienistä väijytyksistä, yksinäisistä jousiampujista ja erillisten
osastojen tuhoamisesta. Kun Zuruk päästi metsästä pois oli hän menettänyt 3000
miestä lisää, mukaanlukien kokonaisen prikaati joka oli jälkijoukkona
toimiessaan jäänyt pahasti jälkeen ja joutunut haltioiden tuhoamaksi. Kaikki
tämä oli viivästänyt Zurukin marssia lisää. Anduinin sillalla häntä odotti uusi
järkytys. Kenraali Suingol ei ollut siellä. Sen sijaan siltaa miehittivät
jälleen Beorningit, jotka Suingol oli päästänyt vetäytymään rauhassa pois
taistelusta. Nyt puolustus oli paremmin valmisteltu ja Zurukin piti taistella
tosissaan päästäkseen sillan yli. Hän menetti jälleen 3000 miestä murtautessaan
läpi 5000 Beorningista.
Prinssi Zurukin
moraali ja päättäväisyys oli jo romahtanut. Hän olisi halunnut kääntyä takaisin
ja marssia etelään Anduinin vartta. Zuruk kuitenkin pelkäsi Morgothin vihaa enemmän
kuin koko armeijansa tuhoa ja päätti siksi jatkaa. Väsynyt ja demoralisoitunut
armeija jatkoi matkaa Sumuvuorten soliin. Rhunin armeija tunkeutui vuorten
länsipuolella Rhudauriin, jonka armeija oli nyt ehtinyt järjestäytyä ja oli
valmiina. Zuruk pääsi jälleen yllättämään Rhudaurin, sillä kukapa olisi voinut
odottaa vielä toisenkin armeijan ylittävän Sumuvuoret. Zuruk hävitti itäisen
Rhudaurin pahasti ja saapui sitten Mitheithelin lähelle, jossa oli Rhudaurin
pääkaupunki. Koko Rhudaurin armeija 6000 miehen vahvuisena oli valmis
puolustamaan pääkaupunkia. Zurukin piti jälleen ryhtyä kenttätaisteluun. Koko
päivän kestäneen taistelun jälkeen hän selvisi voittajana, kärsittyään jälleen
raskaat 6000 miehen tappiot koko Rhudaurin retkensä aikana. Mutta vihdoin Zuruk
oli vapaa jatkamaan marssiaan kohti Briitä. Hänen joukkonsa olivat nyt lähellä
romahdusta. Ne olivat väsyneitä ja peloissaan.
BRIIN TAISTELU JA ARNORIN TUHO
Kaikki lähestyi
nyt loppuhuipennusta. Se tapahtui Briissä loppukesällä. Wagran lähestyi
hitaasti Andrathia Vihertietä myöten. Hän jätti 8 000 sotilasta pitämään
aisoissa Lhunin armeijaa Sarnilla. 40 000 miehen kanssa Wagran marssi Andrathin
edustalle. Arnorin armeija miehitti pitkää nousua estäen Wagranin etenemisen.
Kreivi asettui rauhallisesti odottamaan.
Sotaruhtinas
Telennar luuli pysäyttäneensä vihollisen invaasion. Kesken kaiken saapui
kuitenkin tieto Amon Sulin piirityksestä, sekä heti perään linnoituksen
kukistumisesta. Kauhistunut sotaruhtinas Telennar tajusi vihollisen olevan
selustassaan jä lähestymässä nopeasti Briitä. Tilanne oli kriittinen. Päämaja
epäröi pitkään, kunnes kenraali Arahael otti ohjat ja laati uuden suunnitelman.
Arnorin armeijalla oli vain yksi mahdollisuus. He laittaisivat kaiken yhden
kortin varaan ja yrittäisivät käyttää hyväkseen sitä, että olivat keskellä ja
vihollinen heidän ympärillään. Kaikki oli valmiina hurjaan kohtaamistaisteluun
Briimaan itäpuolella. Yön pimeinä tunteina Arnorin armeija hylkäsi Andrathin ja
suoritti rientomarssin Briihin ja kaupungin ohi itään. Noin 7 kilometriä
kaupungin itäpuolella Telennarin etujoukko aamun ensivalossa törmäsi kenraali Suingolin
etujoukkoon. Päättäväisesti Arnorin armeija kävi hyökkäykseen.
Voimasuhteet
olivat tasaväkiset, mutta yllätysetu oli Telennarin puolella ja hänen joukkonsa
olivat paremmin koulutetut. Taistelu kesti puolipäivää. Iltapäivällä
Telennarilla oli selvä yliote ja vihollinen alkoi vetäytyä kentältä. Se ei
ollut kuitenkaan tavoiteltu murskaava voitto. Siitä olisi ehkä voinut kehittyä
sellainen, sillä osittain vihollinen vetäytyi paniikissa ja Arnorin joukot
ryhtyivät päättäväiseen takaa-ajoon. Pian kaikki joukot kuitenkin kutsuttiin
takaisin ja armeija suoritti uuden rientomarssin länteen. He ehtivät ajoissa,
juuri ja juuri. Kun etujoukko pujahti Briivuoren ohi sen eteläpuolelle ja
miehitti tienristeyksen, saapui kreivi Wagranin armeijan näköpiiriin etelästä.
Kreivi oli heti aamulla huomannut vihollisen poistuneen, ja arvaten näiden
yrittävän lyödä kenraali Suingolin pois pelistä ennen kuin Wagran ehtisi apuun
hän marssi heti vauhdilla pohjoiseen. Hän saapui Briin edustalle hivenen liian
myöhään, kun Arnorin armeija oli juuri ehtinyt sinne ennen häntä.
Päivä päättyi
pieniin mutta kiivaisiin kahakoihin. Yön pimentyessä kumpikin armeijan
leiriytyi. Aamulla ratkaistaisiin Eriadorin ja ehkä koko maailman kohtalo,
tiesivät kaikki Briin edustalla tuona yönä leiriytyneet. Telennarin miehet
olivat kovan päivän uuvuttamia, Wagranin sotilaat taas hyvin levänneitä. Kahden
armeijan käyttäessä yönsä lepäämiseen käytti kolmas armeija sen paljon
paremmin. Kenraali Suingol ylsi yön kuluessa loistavaan suoritukseen. Hän
pysäytti joukkojensa paon, järjesti uudelleen prikaatinsa ja palautti miestensä
moraalin. Hän oli kokenut takaiskun, mutta missään tapauksessa Suingolia ei
oltu vielä lyöty!
Aamun koittaessa
taistelu alkoi heti kiivaana. Kumpikin armeija yritti lyödä vastustajansa
vasenta sivustaa. Näin Telennar Arahaelin kehoituksesta pyrki varmistamaan
yhteytensä Kontuun ja Lhunin Armeijaan, ja Wagran taas pyrki varmistamaan
yhteytensä Suingoliin. Arnorin armeijan vasen sivusta kuitenkin piti puolensa.
Samaan aikaan Telennar alkoi hitaasti ajaa vihollisen vasenta sivustaa etelään.
Kun keskipäivä koitti oli taistelu kiivaassa käynnissä, mutta etu oli hivenen
verran Arnorin joukoilla. He alkoivat kuitenkin olla väsyksissä ja keskusta oli
vaikeuksissa.
Kesken tämän
hirvittävän väännön palasi kenraali Suingol taisteluun. Hän paiskasi joukkonsa
Arnorin armeinan pohjoispuolelle kiertäen Briivuoren. Suingol miehitti Briin
kaupungin ja iski Arnorin armeijan vasempaan sivustaan. Tämä ratkaisi Briin
taistelun. Arnorin armeijan vasen sivusta romahti. Keskusta ei päässyt irti
taistelusta ja kaatui taistellen. Taistelu kesti pitkälle iltapäivään asti.
Sotaruhtinas Telennar ja valtikanhaltija Calmandil saivat taistelussa surmansa.
Kenraali Arahael otti komennon. Ankarasti ponnistellen hän sai armeijan oikean
sivustan irroitetuksi taistelusta. Pimeyden tulo pelasti Arnorin armeijan jäännökset
ja ne vetäytyivät länteen, kohti Kontua. Arahael haavoittui illalla vaikeasti
ja hänen miehensä kantoivat hänet pois taistelusta.
Kreivi Wagran oli
nyt Briin herra. Hän ei jäänyt pitkäksi aikaa ihailemaan saavutustaan vaan
valmistautui heti käyttämään hyväkseen saamaansa etua. Kenraali Suingol marssi
lähes heti pohjoiseen valtaamaan Arnorin sydänmaita, jotka olivat nyt vailla
puolustusta. Samaan aikaan Wagran marssi ajamaan takaa Arahaelia sekä
luoteeseen vetäytyvää Lhunin armeijaa. Sekä Arahaelin joukot että Lhunin
Haldimir pääsivät vetäytymään Mithlondiin Wagranin jatkuvasti tukkiessa reitit
pohjoiseen.
Keskelle tätä
kaikkea saapui sitten prinssi Zuruk armeijoineen. Kreivi Wagranin ilo vaihtui
kuitenkin raivoksi hänen nähdessään armeijan kunnon. Rhunin armeija oli
kertakaikkiaan poissa pelistä. Se piti jättää Briihin lepäämään ja toipumaan
kolhuistaan. Suingol toteutti hienosti operaationsa Arnorissa hävittäen maan,
surmaten tuhansia siviilejä, levittäen kauhua, tuhoa ja kuolemaa. Huonosti
puolustetut Annuminas ja Fornost kaatuivat lyhyen piirityksen jälkeen.
1.Samoojaprikaati oli saanut liian myöhään käskyn marssia etelään. Se oli
puolivälissä Fornostista Briihin kun Suingolin armeija ilmestyi sen tielle
matkalla pohjoiseen. Prikaatin masentunut komentaja surmasi itsensä ja varakomentaja
onnistui sitten pelastamaan prikaatinsa Daran maakunnan kautta Konnun läpi
Mithlondiin. Tämä kaupungin edustalle saapui viimein syksyn ollessa jo pitkällä
kreivi Wagranin armeija valmiina päättämään herransa maailmanvalloituksen.