VUODET ENNEN SUURTA HYÖKKÄYSTÄ

 

Vuosikymmen joka edelsi Gondorin kaatumista oli huono maallemme. Kuninkaana oli Denebin poika Orodreth, jolle jälkimaailma tulee varmasti antamaan lisänimen ”kyvytön”, jos jälkimaailmaa tulee olemaan. Orodreth oli nuorena urhea ritari joka Annuminasin piirityksessä palveli hienosti. Vanhempana hän kuitenkin laiskistui ja lihoi. Jotkut sanovat Orodrethin olleen oikeasti mielenvikainen, toisten mielestä hänellä vain oli joitakin luonteenpiirteitä jotka olivat liian vahvoja. Näitä luonteenpiirteitä olivat erityisesti epäluuloisuus ja ylpeys. Etenkin epäluuloisuus hänessa vanhemmiten kasvoi sairaalloisiin mittoihin. Orodrethilla oli vain yksi poika hengissä, Ondoher, joka oli hieman parempi painos isästään. Hän oli niitä harvoja henkilöitä joihin Orodreth luotti. Nuorempi poika oli kuollut sairauteen aiemmin. Ondoherilla ei ollut kuin tyttäriä, joten vallanperijöitä hänen jälkeensä olivat veljenpojat Artamir, Aratan ja Faramir. Heistä Artamir tuli eniten isoisäänsä. Nuoremmat pojat olivat yleisesti pidettyjä koko valtakunnassa. He olivat kuitenkin isoisänsä epäsuosiossa.

 

Orodrethin huonoista luonteenpiirteistä ja surkeista neuvonantajista oli paljon seurauksia. Hän vähensi kuninkaan neuvoston valtaa ja keskitti sitä enemmän itselleen. Tämä nostatti monet valtakunnan ruhtinaista vihamielisiksi kuningasta kohtaan. Perennian valtakunnan edustajien kanssa Gondor ajautui pian kauppariitoihin syyttäen tuota mahtavaa kauppamahtia polkumyynnistä. Meriä vuosisatoja hallinnut liitto Gondorin ja Perennian välillä purkautui jättäen meret vaille valvontaa. Tämä vapautti myöskin etelän valtiot Gondorin ja Perennian sotilaallisesta puristuksesta. Etenkin Umbarin ruhtinaskunta käytti tilaisuutta hyväkseen.

 

Isoisänsä isän kohtalon muistaen Orodreth pelkäsi alituisesti vehkeilyjä henkeään vastaan. Hän syytti muutamia upseereita kevyin perustein ja rangaistukset olivat kovia. Kuninkaan ylpeys suututti Rohanin kuninkaan ja maiden aina lämpimät välit kylmenivät. Pahinta oli kuitenkin hänen ylimielisyytensä oman maansa suuriruhtinaita ja muita ylhäisiä kohtaan. Neljä vuotta ennen tuhoa muodostivat jotkut ruhtinaat ja ylhäiset upseerit suuren salaliiton kuninkaan syrjäyttämiseksi ja hänen serkkunsa Bardilin asettamiseksi kuninkaan tilalle. Salaliitto kuitenkin paljastettiin ja useita valtakunnan ruhtinaita ja kenraaleja teloitettiin, samoin alempia upseereita. Prinssi Bardil karkoitettiin syrjäiseen Uduniin komentajaksi. Tämän jälkeen armeijan upseerit ja ruhtinaat olivat jatkuvasti kuninkaan epäluulojen kohteena. Huhuja Emyn Arnenin suuriruhtinaan sekaantumisesta salaliittoon ei ikinä vahvistettu tai edes tutkittu, mutta suuriruhtinas oli tämän jälkeen kuninkaan epäsuosiossa. Muutama pienempi salaliitto paljastettiin seuraavina vuosina. Kukaan ei ollut varma olivatko ne oikeita vai luultuja. Epävarmuus ja turhautuminen levisi valtakuntaan.

 

Luultavasti huonoin tilanne oli Arnorissa, jota kukistetun kapinan jälkeen ei oltu ikinä täysin jälleenrakennettu entiselleen. Armeija pidettiin pienempänä kuin määrävahvuus olisi ollut ja sen toimintaa vaikeutettiin monenlaisella byrokratialla. Armeijan kokoaminen vaati kolmen eri viranomaisen luvan, ja yksi luvista piti tulla Gondorista saakka. Arnorissa syntyneitä upseereita kohdeltiin usein epäluuloisesti ja gondorilaisia suosittiin. Armeijan henki oli huono. Tämän huonon kehityksen ulkopuolelle jäi Rhudaurin raja-alue, joka läänitettiin salaperäiselle Viimaruhtinaalle, jolla oli kuninkaan täydellinen luottamus. Viimaruhtinaan rajajoukoissa oli hyvä henki. Samoin Lhunin suuriruhtinaskunta piti huolta omista joukoistaan. Heidän prikaateissaan ei palvellut gondorilaisia, joten ristiriitoja ei syntynyt.

 

Erityisesti Minhiriathin tilanne oli surkea. Minhiriathin III kapina jatkui yhä puhjettuaan Arnorin kapinan yhteydessä. Minhiriathilaisten suuret voitot ajoittuivat aivan Orodrethin hallinnon alkuaikoihin, jolloin Tharbad oli kuukauden ajan piiritettynä. Tämän jälkeen armeija sai tilanteen joten kuten hallintaan Vihertien ympäristössä. Tämä vaati kuitenkin erillisen Arnorista ja Gondorista siirretyn armeijan muodostamista pitämään Minhiriathia kurissa. Kun Orodrethin valtakauden viimein vuosi koitti oli Minhiriathissa 6000 miehen armeija kenraali Hauranin komennossa pitämässä tietä ja kaupunkeja hallussaan. Metsät olivat tiiviisti sissien hallussa eikä armeijalla ollut keinoja heidän kukistamisekseen. Sota nieli rahaa ja miehiä ja oli todella epäsuosittu sekä armeijan parissa että ihmisten mielissä. Hauranin päätukikohta oli Tharbad. 

 

Gondorin toinen suuri ongelma sairaalloisen vainoharhaisen kuninkaan lisäksi oli valtakunnan ylpeys. Maa oli ollut koko Keskimaan voimakkain mahti vuosisatojen ajan, eikä minkään uhan uskottu olevan sille vaaraksi. Tämän vuoksi tiedustelua oli laiminlyöty ja liittosuhteiden annettu rapistua. Vain Rohanin kanssa solmittu muinainen liitto oli liian läheinen rikottavaksi. Rhovanionin liiton kanssa Gondor oli epäluuloisissa väleillä. Gondor oli yksinkertaisesti liian mahtava voidakseen uskoa tarvitsevansa ketään muuta itseään tukemana. Uhkakuviin ei uskottu!

 

 

Valtakunta ei uskonut voimaansa turhaan. Gondorin ja Arnorin yhdistyneen kuningaskunnan voimavarat olivat melkoiset. Juuri sen vuoksi tapahtunut hyökkäys yllätti kaikki. Liittokunta Gondoria vastaan oli muodostunut kaikessa hiljaisuudessa eikä valtakunnan tiedustelu saanut siitä vihiä. Huolestuttavia uutisia kyllä kuultiin yhä useammin. Umbar ja Turfan neuvottelivat liitosta heti Gondorin purettua oman liittonsa Perennian kanssa. Näiden valtioiden liitto loi uuden voiman merille. Se oli kuitenkin vain yksi suunta. Ei mitään mistä armeijan päämaja olisi huolestunut. Nurnin sanottiin samoihin aikoihin lähentyneen Khandia ja pyrkivän yhä kauemmaksi eroon Gondorin talutusnuorasta. Gondorin kopeat herrat olivat epäsuosittuja maassa, ja samoin oli Gondorin tukema kuningas. Örkkien tiedettiin pesiytyneen jälleen Gorgorothin itäpuolelle. Mordorin prikaati kävi yhtenään kahakoita heidän kanssaan.

 

Myös idästä uutiset olivat olleet jo vähän aikaa huonoja. Sauronia oli voimissaan ja tasapainotti Gondorin voimaa idässä. Se oli jo vuosisataa aiemmin alistanut valtaansa Diikian hurjat soturikansat jotka nyt vahvistivat valtakunnan armeijoita. Niiltä kaukaisilta mailta kuultiin kuitenkin vain vähän uutisia. Rhun valtakunta oli lähempänä ja voimistumassa myöskin Gondoria vastaan kärsimänsä murskaavan tappion jälkeen. Pitkään alue oli ollut hajanainen, mutta nyt keskushallinto mysteerisesti voimistui ja liitti itäläisheimon toisensa jälkeen valtakuntaan. Rhun vahvistui jälleen idän suurvallaksi. Mutta Gondorissa tiedettiin että Rhun ei voisi ikinä yksinään lyödä Gondoria. Ei vaikka heimo toisensa jälkeen yhdistyi Rhunin kuninkaan viirien alle. Tämä kaikki oli kuitenkin tapahtunut usein ennenkin Rhunissa, jossa keskushallinto syklittäin heikkeni ja voimistui. Se ei juuri huolestuttanut Gondorin herroja. Kaiken lisäksi Minhiriathin kapina jatkui ja Mustainmaan kerrottiin olevan siirtymässä vihamieliseksi. Samalla örkkien kerrottiin taas pitkästä aikaa alkaneen lisääntymään Sumuvuorilla. Vanhoilta ajoilta tutut örkkien ryöstöretket alkoivat jälleen.

 

Armeijan päämaja kiinnostui hitaasti Rhunin tilanteesta ja alkoi lopulta ottamaan asioista selvää. Asiamiehiltä kuultiin Rhunin kuninkaan palveluksessa olevasta palkkasoturi-armeijasta joka oli hyvin koulutettu ja taidokkaasti johdettu. Etenkin tämän armeijan ansiota oli Rhunin viimeaikainen menestys. Päämajassa ei oltu vielä ehditty vetää mitään johtopäätöksiä kun asiat alkoivat tapahtua nopeassa tahdissa. Nyt tiedämme että päämme menoksi oli solmittu laaja liittokunta josta emme saaneet missään vaiheessa vihiä. Suunnitelma oli tehty taidolla. Se oli lähes täydellinen. Vihollisen oli täytynyt punoa juoniaan vuosikausia.

 

Vuosi ennen hyökkäystä Nurnissa puhkesi kapina. Kansa nousi vihaamaansa kuningasta vastaan, joka sai surmansa. Gondorin vastainen liike otti maan haltuunsa mutta vaikutti aluksi kykenemättömältä rauhoittamaan Nurnia. Levottomuudet jatkuivat koko vuoden ajan. Samalla kahakat örkkien ja Mordorin prikaatin kesken kiihtyivät. Örkkien tuhoisa ryöstöretki Sumuvuorilta Arnoriin aiheutti hämminkiä ja kiinnitti Arnorin valtikanhaltijan huomion siihen suuntaan. Kun armeija sai viimein tiedon Rhunin voimien keskityksestä rajalle, ei kuningas kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Hän epäili kyseessä olevan uuden salaliiton itseään vastaan. Rhunin kaupungin komendanttia epäiltiin salaliitosta ja varoitusten uskottiin olevan hänen juonensa saada vahvistuksia luokseen, jolloin hän voisi käyttää niitä kuningasta vastaan. Itärajaa ei missään tapauksessa saanut vahvistaa, oli kuningas määrännyt, sillä kapinallinen prinssi Bardil oli Udunin komentaja ja aina valmis nousemaan serkkuaan vastaan. Armeijan päämaja uskoi jotakin olevan tekeillä, mutta Gondorin voimaan luottaen he eivät kyenneet kuvittelemaan jonkun aikovan hyökätä. Se ei vain ollut mahdollista!

 

Nyt on aika tutkia Gondorin ja Arnorin armeijan organisaatiota ja sijaintia juuri ennen hyökkäyksen alkamista.

 

GONDOR:

 

Armeijan päämaja: 

 

Päämaja sijaitsi Minas Anorissa. Se komensi periaatteessa kaikkia Gondorin ja Arnorin maajoukkoja. Kuitenkin kaikkien Arnoriin lähetettyjen käskyjen piti kulkea valtikanhaltijan kautta ja ne vaativat hänen hyväksyntänsä. Päämajan piti myös saada lupa kaikkiin prikaatia suurempiin joukkojen siirtoihin itse kuninkaalta. Tämä teki joukkojen siirrot usein hitaiksi ja toisinaan mahdottomiksi, sillä kuningas vastusti usein pienimpiäkin siirtoja. Päämajan merkittävät miehet olivat armeijan vara-komentaja, kenraali Taland, sekä armeijan esikuntapäällikkö, kenraali Maldan. Taland oli kuninkaan suosikki joka oli noussut asemaansa kyvyistään huolimatta, ei niiden ansiosta. Maldan oli onneksi älykäs ja rehellinen upseeri, joka yritti saada asiat toimimaan niin hyvin kuin oli mahdollista. Kuningas oli itse armeijan komentaja. Varsinaiseen päämajaan ei kuulunut joukkoja kuin kaksi esikuntakomppaniaa.

 

 

 

 

Gondorin kaarti:

 

Kaarti oli sijoitettu Minas Anoriin ja otti käskynsä vastaan vain itse kuninkaalta. Se ei ollut virallisesti armeijan päämajan alainen. Kaarti oli eliittijoukko johon koottiin parhaat sotilaat armeijan yksiköistä. Se koostui kahdesta perinteisestä kaartinprikaatista.

 

1.Kaartinprikaati: 1200 miestä. Toinen prikaatin pataljoonista oli aina kuninkaanlinnan vartiostona.

 

2.Kaartinprikaati ”Gilankil”: 1200 miestä. Prikaati tunnettiin myös 1.Anorienin prikaatina sekä Gilankilin prikaatina. Usein 1.Kaartinprikaati kulki kuninkaan mukana ja Gilankilin prikaati lähetettiin sinne missä eliittiyksikköä tarvittiin.

 

Pohjoinen Armeija:

 

Gondorin Pohjoista armeijaa oli heikennetty Minhiriathin tapahtumien vuoksi, sekä epäluulosta sen komentajaa, sotaruhtinas Morgaria kohtaan. Joukkoja oli kotiutettu juuri ennen hyökkäystä. Armeijan komentaja Morgar oli vanha ylhäisaateliin kuuluva sotilas joka oli tehnyt pitkän uran armeijassa. Häneltä puuttui kuitenkin mielikuvitusta sekä halua ja rohkeutta asettua tiukassa paikassa kuningasta vastaan. Hän oli kuningas Orodrethille sopiva mies komentamaan suurta armeijaa. Ei kunnianhimoinen tai rohkea eikä miestensä kiintymystä voittava komentaja. Morgarin alaisena Minas Anoriin oli sijoitettu seuraavat joukot.

 

Jalkaväki: 7400 sotilasta.

 

1.Ithilienin Kuninkaallinen Keihäsmiesprikaati.

 

1.Vakinainen Prikaati.

 

2.Vakinainen Prikaati.

 

4.Vakinainen Prikaati.

 

5.Vakinainen Prikaati.

 

1.Minas Anorin Prikaati.

 

2.Anorienin Prikaati.

 

Ratsuväki: 2400 sotilasta.

 

2.Ratsuväkiprikaati.

 

3.Ratsuväkiprikaati.

 

Näiden vakinaisten ja väliaikaisten yksiköiden lisäksi oli olemassa valmis suunnitelma Minas Anorin, Anorienin, Osgiliathin sekä LossArnachin paikallisprikaatien kokoamisesta vahvistamaan Pohjoista Armeijaa hyökkäyksen sattuessa, tai jos mobilisaatio katsottiin muuten aiheelliseksi. Mobilisaation olisi kuitenkin hidas prosessi.

 

 

Pohjoinen Komentopiiri:

 

Pohjoisen Komentopiirin päämaja oli Osgiliathissa. Piirin komentajana toimi vanha, kokenut ja monien mielestä kyvytön kenraali Dirhen. Hän oli prinssin Ondoherin toveri, mikä selitti nopeat ylenemiset. Dirhenin komennossa oli koko pohjoinen alue Rohanin rajalta Rhunin Kaupunkiin asti. Hänen virkansa oli lähinnä hallinnollinen, sillä joukkojen siirrot olivat suuressa osassa tapauksia kielletty ja vähäiset liikkuvat joukot siirrettäisiin heti Pohjoisen Armeijan alaisuuteen jos jotakin tapahtuisi.

 

Liikkuvat joukot:

 

1.Ratsuväkiprikaati: Prikaati oli sijoitettu partioimaan Udunin ja Rhunin Kaupungin välistä valtavaa aluetta. Se oli hajautettu pieniin tukikohtiin komppanioittain.

 

1.Emyn Arnenin Ratsuväkiprikaati: Prikaati oli sijoitettu Osgiliathiin ja oli kenraali Dirhenin ainoa liikkumaan vapaa yksikkö. Hänellä oli oikeus sen siirtämiseen ilman ylempiensä lupaa.

 

Linnoitusjoukot:

 

Rhunin Kaupunki: Kaupunki sijaitsi Rhunin järven etelärannalla ja oli Gondorin itäisin tukikohta. Se oli hyvin linnoitettu. Komendantti oli sinne poliittisista syistä lähes maanpakoon lähetetty nuori kenraali. Hänellä oli vain vähän joukkoja käytössään, yhteensä 2400 sotilasta.

 

1.Pataljoona, Rhunin Prikaati.

 

3.Linnoituspataljoona.

 

1.Erillinen Ratsupataljoona.

 

1.Erillinen Jalkaväkipataljoona.

 

Dolenrill: Kaupunki sijaitsi n.200 kilometriä Morannonista itään Rhunin tien varrella. Se oli aikoinaan rakennettu Gondorin itäiseksi tukikohdaksi ja kauppapaikaksi Rhunin suuntaan. Nyt kaupunki oli jäänyt uudemman Rhunin Kaupungin varjoon. Sinne oli sijoitettuna kaksi pataljoonaa sekä vahvan veteraaniyksikön maineen omaavan Rhunin Prikaatin esikunta.

 

1.Linnoituspataljoona.

 

2.Pataljoona, Rhunin Prikaati.

 

Duinlond: Jokisatama oli aikoinaan perustettu edistämään Gondorin kaupankäyntiä Morian ja Anduinin laakson kanssa. Se sijaitsi Anduinin Matalissa joen itärannalla. Uusi tie yhdisti sataman Ithilieniin. Kaupunkiin oli sijoitettu 4.Linnoituspataljoona, joka vastasi myös tien suojaamisesta Morannoniin asti.

 

Udun: Udunin komentoalueeseen kuului sekä Morannonin vahva linnoitus että Rautakidan heikko linnoitus.Kuninkaan serkku, prinssi Bardil komensi Udunia. Hänen komennossaan olevia joukkoja ei saanut siirtää. Udunin joukot olivat suunnitelmissa Gondorin vahvin suoja yllätysiskua vastaan idästä. Bardililla oli kaikkiaan komennossaan 2400 sotilasta. Morannonin katsottiin pystyvän kestämään pitkääkin piiritystä ja häiritsemään ellei peräti estämään vihollisen liikkumisen Rhunin tiellä.

 

2.Linnoituspataljoona.

 

1.Pohjois-Ithilienin prikaati.

 

3.Erillinen Jalkaväkipataljoona. 

 

Cair Andros: Saarella oli muinainen Gondorilainen linnake, jonka oli kuitenkin annettu rapistua. Pääosa 5.Linnoituspataljoonasta miehitti linnaketta, mutta pataljoona oli laadultaan heikko. Loput pataljoonasta palveli kenraali Dirhenin alaisena Osgiliathissa.

 

 

Ithilienin Komentopiiri:

 

Ithilienin komentopiiri käsitti Emyn Arnenin suuriruhtinaskunnan alueen sekä Mordorin rajaseudun. Piirin komentaja oli perinteisesti Emyn Arnenin suuriruhtinas, joka kyseisinä vuosina oli Barahir II. Hän oli riidoissa kuninkaan kanssa. Barahir oli yksi mahtavimmista valtakunnan ruhtinaista ja oli viimevuosina pyrkinyt aktiivisesti luomaan poliittista vastavoimaa kuninkaalle. Hän oli kokenut poliitikko mutta ei sotilas. Ithilienin komentopiirin käskynä oli sotasuunnitelmassa turvata valtakunnan pohjoinen raja. Täältä siis piti ensimmäisen avun kenraali Dirhenille tulla. Ithilienin armeijan piti suunnitelman mukaan astua aseisiin Emyn Arnenilla, jossa asevarastot olivat. Sieltä armeija marssisi välittömästi tukemaan Morannonia. Tähän liittyi kuitenkin ongelmia. Liikekannallepanoon piti saada kuninkaan henkilökohtainen lupa. Emyn Arnen oli lisäksi lähes yhtä kaukana Morannonista kuin Minas Anorkin. Näin Ithilienin armeija ei itseasiassa ollut hitaan liikekannallepanon ja pitkän marssimatkan vuoksi kykenevä tukemaan rajalinnakkeita yhtään sen nopeammin kuin Pohjoinen Armeijakaan. Tämä oli ongelma jota armeijan esikuntapäällikkö Maldan oli jo pitkän aikaa yrittänyt turhaan korjata.

 

Suuriruhtinas Barahirilla oli vain vähän vakinaisia joukkoja komennossaan. Nämä olivat kuitenkin sitäkin parempia.

 

Mordorin Prikaati: 1400 miestä. Prikaati oli armeijan eliittiyksikkö ja valvoi Mordorin raja-aluetta. Se oli saanut viimeaikoina runsaasti kokemusta kahakoissa örkkien kanssa. Prikaatin päätukikohta oli Cirith Ungolin linnoitus.

 

1.Emyn Arnenin Kaartinprikaati: Suuriruhtinaan oma kaarti oli sijoitettuna hänen pääkaupunkiinsa Emyn Arnenilla. Se oli välittömästi suuriruhtinaan komennossa, eikä armeijan päämajan. Prikaati oli ainao yksikkö jota suuriruhtinas sai liikutella vapaasti.

 

6.Linnoituspataljoona: Pataljoona valvoi Minas Ithilieniä. Se oli laadultaa heikko, ja kaupungin puolustuslaitteiden oli annettu rapistua rauhanvuosien aikana.

 

 

Eteläinen Armeija:

 

Eteläistä armeijaa komensi kokenut sotaruhtinas Hawken. Hänen komennossaan oli Gondorin vahvin vakinainen armeija, jonka tehtävänä oli suojata eteläisiä rajoja. Hawken oli poliittisesti luotettava, yksi ns.kuninkaanmiehistä. Eteläistä Armeijaa piti sodan uhatessa vahvistaa Ulradin kaupungin ja Etelä-Gondorin liikekannallepanoilla. Tämän uskottiin olevan kylliksi selvittämään mikä tahansa Umbarin tai Haradin muodostama uhka. Pääarmeija päämajoineen oli sijoitettu noin 100 kilometriä Harnen-joesta pohjoiseen. Yksi armeijan tärkeä tehtävä oli Ulradin kaupungin suojaaminen, sillä satamassa ankkuroi Gondorin Eteläinen laivasto. Eteläisen Armeijan pääosastossa oli yhteensä 12 000 jalkaväen sotilasta ja 3600 ratsuväen sotilasta.

 

6.Vakinainen Prikaati.

 

7.Vakinainen Prikaati.

 

8.Vakinainen Prikaati.

 

9.Vakinainen Prikaati.

 

1.Etelä Gondorin Prikaati.

 

2.Etelä-Ithilienin Prikaati.

 

2.Lebennenin Prikaati.

 

4.Lebennenin Prikaati.

 

1.Ethir Anduinin Prikaati.

 

2. Dor-En-Ernilin Prikaati.

 

4.Ratsuväkiprikaati.

 

5.Ratsuväkiprikaati.

 

1.Etelä-Ithilienin Ratsuväkiprikaati.

 

Lisäksi Erillispalvelussa:

 

Harnenin Prikaati: tämä oli uusi rajavartioyksikkö joka valvoi Harnenin siltaa.

1.Ulradin Prikaati: Prikaati toimi kaupungin varuskuntana.

 

7.Linnoituspataljoona: Palveli Ulradissa.

 

5.Erillinen Jalkaväkipataljoona (Osgiliathin Henkikaarti): Valvoi Ephel Duathin solaa Etelä-Ithilienistä Nurniin. Sola oli vahvasti linnoitettu.

 

 

Keskinen Komentopiiri:

 

Komentopiirin päämaja sijaitsi Pelargirissa. Piirillä ei ollut lainkaan vakinaisia joukkoja. Sen komentajaksi oli määrätty Gondorin kruununprinssi, tapahtumahetkillä prinssi Ondoher. Komentopiirin tarkoituksena oli järjestää Lebennenin, Pelargirin, Ringlon Laakson, Morthondin ja Lamedonin liikekannallepano, koota nämä joukot sekä marssittaa ne sitten armeijan päämajan käskyjen mukaan sinne missä joukkoja tarvittaisiin. Liikekannallepano olisi väkisinkin hidas kun valmiita yksiköitä tai päämajaa liikekannallepanon järjestämiseksi ei ollut. Alueen maakuntien miesmäärä oli kuitenkin merkittävä, ja kunhan liikekannallepano olisi saatu päätökseen kykenisi kruununprinssi puuttumaan voimallisesti tapahtumien kulkuun.

 

Alueen ainoat vakinaiset joukot eivät olleet Keskisen Komentopiirin alaisia vaan kuuluivat Gondorin Päälaivastolle, joka ankkuroi Pelargirissa. Laivastoa komensi kuninkaallinen prinssi Falassion. Hänen alaisenaan oli Pelargiriin sijoitettu 1.Meriprikaati ja 2.Meriprikaati. Nämä olivat jalkaväen eliittiyksiköitä jotka oli koulutettu toimimaan yhteistyössä laivaston kanssa ja laivaston alaisina.

 

 

Dol Amrothin Komentopiiri:

 

Komentopiiriä komensi suuriruhtinas Edrahil II. Hän oli kuninkaan hyvä ystävä ja lapsuudentoveri. Edrahil oli juonitteleva poliitikko johon kaikki paitsi kuningas suhtautuivat epäilevästi. Hänellä ei ollut kokemusta komentajana. Komentopiirin päämaja oli sijoitettu Dol Amrothiin. Piirin etuna oli tehokkaasti organisoitu liikekannallepano. Sen laskettiin ehtivän valmiiksi reilusti ennen Keskisen Komentopiirin liikekannallepanoa. Dol Amrothin suuriruhtinas ei kuitenkaan saanut liikuttaa joukkojaan ilman kuninkaan käskyä. Ainoa vakinainen joukko komentopiirin alueella oli 1.Dol Amrothin Kaartinprikaati, joka oli jalkaväen eliittiyksikkö. Suuriruhtinaaan talonväenkomppania taas jatkoi muinaisten joutsenritareiden perinteitä. Komentopiirin kuului Dol Amrothin suuriruhtinaskunta, eli Dol Amroth, Edhellond, Belfalas ja Dor-En-Ernil.

 

 

Läntinen Komentopiiri:

 

Komentopiiri käsitti Anfalasin suuriruhtinaskunnan. Anfalasin Vardamir komensi sitä. Hän oli nuorena palvellut armeijassa ja kohonnut kenraaliksi asti. Suuriruhtinas Vardamir oli kokenut, päättäväinen, kunnianhimoinen ja yleisesti pidetty. Tämän vuoksi hänen välinsä kuninkaaseen olivat viileät. Vardamir oli organisoinut alueensa liikekannallepanon erinomaisesti. Liikekannallepanon suoritettuaan Vardamirin piti odottaa ohjeita kuninkaalta. Hänen komennossaan oli joitakin armeijan eliittiyksiköitä joita piti vahvistaa useilla Anfalasin ja Andrastin paikallisprikaateilla. Gondorin Läntinen laivasto ankkuroi Anfalasin kaupungissa mukanaan 3.Meriprikaati.

 

1.Anfalasin Kaartinprikaati.

 

Rajaprikaati: 1800 miestä. Eliitti rajavartioprikaati oli kokenut ja hyvin johdettu. Se käsitti poikkeuksellisesti kolme pataljoonaa.

 

6.Erillinen Jalkaväenpataljoona (Hirluinin kaarti).

 

 

Minhiriathin Komentopiiri:

 

Komentopiiriä komensi nuori nouseva kenraali Hauran, joka oli tunnettu nopeista päätöksistään ja hyökkäyshengestään. Hänen osakseen oli tullut vaikea tehtävä pitää Minhiriath Gondorin hallussa ja liikenne Vihertiellä käynnissä. Komentopiirin päämaja oli Tharbadissa. Hauranin komennossa oli pysyvien linnoitusyksiköiden lisäksi liikkuva kenttäarmeija.

 

Minhiriathin Armeija:

 

1.Arnorin Vakinainen Prikaati

 

2.Arnorin Prikaati (Fornostin keihäsmiehet).

 

3.Vakinainen Prikaati.

 

10.Vakinainen Prikaati.

 

3.Minas Anorin Prikaati.

 

Minhiriathin Miehitysjoukot:

 

Vihreä Prikaati: 1200 miestä. Perinteinen eliittiyksikkö. Sijoitettu Tharbadiin.

 

7.Erillinen Jalkaväenpataljoona (Annuminasin kevytpataljoona): Minhirissä.

 

8.Erillinen Jalkaväenpataljoona (Minas Ithilin kevytpataljoona): Sijoitettuna pitkin Vihertietä.

 

8.Linnoituspataljoona: Dol Baranissa.

 

 

LYHYESTI ARNORIN ASIOISTA

 

Arnoria hallitsi edelleen kuninkaan nimissä valtikanhaltija. Hänen valtaansa oli kuitenkin kapinan jälkeen vähennetty. Uusi Arnorin armeijan komentajan vakanssi oli luotu hajoittamaan valtaa. Tähän tehtävään nimitettiin yleensä gondorilainen. Arnorin mahtavin ylimys, ruhtinas Calmandil, oli tapahtuma-aikaan valtikanhaltijana. Armeijan komentajana taas toimi sotaruhtinas Telennar. Calmandil oli pystyvä asioiden hoitaja mutta hänellä ei ollut lainkaan sotilaallista kokemusta. Telennar taas oli yksi kuninkaan suosikeista, joka oli noussut asemaansa politiikan eikä taitojen ansiosta. Häneltä puuttui aloitteellisuutta ja päättäväisyyttä. Näiden kahden viranomaisen sekä kuninkaan suostumus tarvittiin Arnorin liikekannallepanon aloittamiseen. Hidas liikekannallepano, pitkät etäisyydet sekä epävarmat komentajat tekivät mahdottomaksi Arnorin puuttumisen alkukesän tapahtumiin Gondorissa.

 

 

POHJOINEN KOMENTOPIIRI ROMAHTAA

 

Koko Gondorin itärajan puolustussuunnitelma perustui siihen, että Rhunin Kaupungin ja Dolenrillin linnakkeet kestäisivät piiritystä kyllin pitkään jotta Pohjoisen Armeijan ja Ithilienin Armeijan liikekannallepanot ehtisivät tapahtua. Kun hyökkäys jota kukaan ei odottanut tapahtui alkukeväällä, meni kaikki alusta asti pieleen. Rhunin Kaupunki ei onnistunut tehtävässään pidätellä vihollisia ja varoittaa Gondoria. Kun ensimmäiset tiedot siitä saatiin, että idässä asiat olivat pielessä, tietoa ei saatu Rhunin Kaupungista vaan sen sijaan saatiinkin tietä Rhunin Kaupungin kukistumisesta. Yllätyshyökkäys musertavalla ylivoimalla oli kukistanut kaupungin vain kahden päivän vastarinnan jälkeen. Rhunin Prikaatin vakinaiset olivat kaatuneet viimeiseen mieheen puolustaen kaupungin porttia. Tieto tapahtuneesta saapui Dolenrilliin vasta kun vihollisen armeijan oli jo lähestymässä kaupunkia. 1.Ratsuväkiprikaatin hajanaiset komppaniat hajosivat taivaantuuliin vihollisen marssin tieltä, mutta saivat sentään varoitettua Dolenrillia.

 

Tieto Rhunin Kaupungin kukistumisesta herätti sekaannusta Gondorissa. Kuningas ei aluksi uskonut tietoa oikeaksi ja kieltäytyi antamasta lupaa liikekannallepanoon Minas Anorissa tai Ithilienissä. Koko ilmoitus leimattiin huhuksi, joka saattoi olla prinssi Bardilin tai Ithilienin Barahirin juonia. Kalliita tunteja hukattiin. Kenraali Taland oli taipuvainen olemaan samalla kannalla kuin kuningaskin. Esikuntapäällikkö Maldan kannatti osittaista liikekannallepanoa, mutta uskoi myöskin tietoja liioitelluiksi huhuiksi. Pohjoisen Armeijan komentaja Morgar ehdotti lautakunnan lähettämistä tutkimaan huhuja eikä ryhtynyt mihinkään. Päämajan mieliala oli epäuskoinen ja rauhoitteleva. ”Rauhoittukaa, ottakaa asioista selvää ja ilmoittakaa sitten uudelleen”.

 

Pohjoisen Komentopiirin päämajassa Osgiliathissa ilmapiiri oli täsmälleen päinvastainen. Kenraali Dirhen oli ehkä kyvytön komentajan, mutta hän tiesi että jotakin oli vialla eikä hänellä ollut voimia vahvistaa ketään missään. Rhunin Kaupunki oli selvästi kukistunut ja 1.Ratsuväkiprikaati tuhottu tai isketty hajalle. Dirhen lähetti epätoivoisia pyyntöjä Minas Anoriin ja Emyn Arnenille liikekannallepanon aloittamiseksi. Hän ei kuitenkaan pystynyt vielä vahvistamaan pyyntöjään faktoilla. Udunin komentaja ei raportoinut mitään poikkeuksellista. Kaikki tiedot olivat Dolenrillista. Odotellen päämajojen ryhtyvän toimintaan Dirhen teki ainoa asian mikä oli hänen vallassaan. 1.Emyn Arnenin Ratsuväkiprikaati sai käskyn marssia välittömästi Osgiliathista.

 

Ithilienin Barahir kuuli ensi kertaa jotakin olevan vialla kun hän sai kenraali Dirhenin kehoituksen ryhtyä välittömästi liikekannallepanoon. Tähän Barahirilla ei ollut oikeutta tai edes syytä. Hän lähetti viestin Minas Anoriin tiedustellen ohjeita ja asettui odottamaan. Jos Emyn Arnenilla kaikki oli rauhallista niin Dolenrillissa oli täysi paniikki. Kaupungin komendantti valmistautui piiritykseen tietämättä mitä oli tekeillä. Rhunin Prikaatin komentaja oli ainoa joka piti päänsä kylmänä. Hän järjesti tehokkaan tiedustelun joka johti pian tuloksiin. Sillä väkin komentaja ehdotti että Dolenrill evakuoitaisiin ja kaikki Pohjoisen Komentopiirin voimat keskitettäisiin Morannoniin. Tämä olisi ollut järkevä liike, mutta täysin vastoin komendantin määräyksiä. Komentajat riitelivät ja evakuointia ei toteutettu.

 

Sitten huonot uutiset alkoivat sataa armeijan päämajaan. Khandin armeija oli marssinut Nurniin maan hallituksen pyynnöstö, ”rauhoittamaan”, tilannetta. Kaikki maassa olleet gondorilaiset oli pidätetty ja huhujen mukaan teloitettu. Nurnin solan varuskunta ilmoitti Khandin ja Nurnin armeijan keskittävän joukkoja kohti solaa. Samaan aikaan örkit hyökkäsivät Mordorin Prikaatin varuskuntia vastaan Gorgorothin tasangolla. Prikaati piti puolensa ja vetäytyi järjestyksessä Morgain suojiin. Näiden tietojen keskelle putosi sitten pommin tavoin Umbarin ja Turfanin sodanjulistus. Yhdistyneiden armeijoiden kerrottiin olevan marssilla kohti Harnenia. Haradin kunnianhimoinen ja julma prinssi Taglen oli liittänyt armeijansa Umbarin ruhtinas Sangamonin joukkoihin. Eteläisen Armeijan komentaja, sotaruhtinas Hawken, oli komentanut liikekannallepanon Etelä-Gondorissa ja Ulradissa. Mutta hän oli ainoa päättäväiseen toimintaan ryhtynyt.

 

Kuningas oli yhä oudon päättämätön. Kenraalit Taland ja Maldan olivat nyt lähes paniikissa kehoittaen heti liikekannallepanoon. Päämaja oli kuin halvaantunut. Ilman kuninkaan käskyjä ei tehty mitään, ja käskyjä ei tullut. Pohjoinen Armeija makasi Minas Anorissa toimettomana odotellen. Emyn Arnenilla alettiin hitaasti herätä siihen, että jotakin oli oikeasti tekeillä. Barahir pommitti Minas Anoria jatkuvilla tiedusteluilla haluten tietää mitä tehdä. Ratkaisevilla hetkillä aloitekykyä puuttui kaikkialla. Kenraali Dirhen oli romahtamaisillaan Osgiliathissa tietämättä mitä tehdä. Hän aikoi ensiksi lähteä itse Morannonille, mutta muutti sitten mieltään koska ei saanut päämajasta ohjeita asiasta.

 

Viimein saapui Rhunin Prikaatin hankkima varma tiedustelutulos vihollisista. Ei ainoastaan Rhunin armeija ollut ylittänyt rajaa liittolaisineen, vaan myös Sauronian armeijat olivat marssilla. Koko tapahtumien sarjan yllä leijui nyt pimeää uhkaa. Kaikki armeijat marssivat pelottavan pikimustan lipun alla. Lisää tiedustelutuloksia saapui nyt yhtämittaa. Myös Harnenilla vihollinen oli kohottanut saman mustan lipun. Samalla suuri laivasto Umbarista, Turfanista ja Darharista lähestyi Belfalasin lahtea.  Rhunin armeijaa komensi maan oma prinssi Zuruk, mutta hänen kanssaan marssi rhunilaisista ja muista idän kansoista koottu mustaunivormuinen armeija jota komensi tietojen mukaan Khudul ”julma”, jonka hirvittävistä teoista idässä oli Gondoriin saapunut usein tietoja. Sauronian armeija oli kuuluisan komentajansa kreivi Wagranin komennossa. Sen kanssa marssi toinen armeija jonka komentajaa ei tiedetty. Myös Rhunin kuninkaan liittolaisena maata yhdistänyt armeija oli marssilla. Sen komentajasta vain kuiskailtiin noihin aikoihin.

 

Nyt tiedämme enemmän. Rhunin Zuruk marssi 30 000 sotilaan kanssa. Osa heistä oli hyvin koulutettuja. Hänen kanssaan marssi Khudul ”julma” Morgothille uskollisen armeijansa kanssa. Hänellä oli 25 000 sotilasta. Sauronian pääarmeija oli peräti 45 000 miehen vahvuinen. Armeija oli fanaattinen Morgothin seuraaja. Sitä komensi kunnianhimoinen ja taitava kreivi Wagran, maansa ylhäisintä aatelia. Wagranin joukkojen kanssa marssi kenraali Suingolin komentama 25 000 miehen vahvuinen armeija. Se koostui Sauronian alaisista kansoista, etenkin hurjina sotureina tunnetuista diikialaisista. Sotaruhtinas Gothmog oli myös marssilla oman armeijansa kanssa, joka oli ollut viimeiset vuodet Rhunissa kuninkaan liittolaisena. Gothmogin maine oli nousussa ja hänen nimensä oli kaikkien huulilla. Hänen lukuisista eri kansallisuuksista kootussa armeijassaan oli peräti 40 000 miestä. Hän marssi muiden jäljessä reservinä. Tätä valtaisaa armeijoiden joukkoa tuki Mordorissa ehkä jopa 10 000 örkkiä, sekä Nurnissa 20 000 khandilaista ja 10 000 nurnilaista. Heidän komentajakseen huhuttiin mysteerinen noita Celtar ”punainen”.

 

Noina päivinä Gondorissa ei tiedetty tarkkoja lukuja tai nimiä, mutta raporteissa puhuttiin valtavasta armeijasta ja ”yli 100 000 miehestä”. Tämä herätti viimein Minas Anorin toimintaan. Valtakunta oli selvästi hyökkäyksen kohteena. Kuningas viivytteli mutta kenraali Maldanin hermot eivät enää pitäneet. Kruununprinssi Ondoher sai välittömän käskyn siirtyä Pelargiriin ja aktivoida Keskinen Komentopiiri. Tämä rauhoitti viimein myös kenraali Talandin ja käskyt alkoivat päättäväisesti sinkoilla Minas Anorista. Pohjoisen Armeijan liikekannalepano piti välittömästi aloittaa, samoin Dol Amrothin ja Anfalasin. Myös Ithilien sai saman käskyn, mutta oli jo liian myöhäistä. Vihollinen oli Dolenrillin edustalla. Taland uskoi yhä kaupungin voivan pitää puoliaan jonkin aikaa ostaen aikaa Ithilienin pahasti myöhässä olevalle liikekannallepanolle. Kenraali Dirhen Osgiliathissa kuitenkin tiesi paremmin. 1.Emyn Arnenin Ratsuväki sai komennon marssia Morannonille, eikä Dolenrilliin niin kuin alunperin oli käsketty. Kaupungin nimen yli vedettiin jo musta viiva päämajan papereissa. Kaikki riippui nyt Morannonista!

 

Dirhen oli oikeassa. Vihollinen ei tuhlannut aikaansa Dolenrillin piiritykseen vaan suoritti jo toisena päivänä rynnäkön murtaen valtaisalla ylivoimalla puolustuksen. Yksikään gondorilainen kaupungissa ei selviytynyt rynnäköstä hengissä. Kauhistunut armeijan päämaja sai todeta vihollista merkitsevien lippujen kartoillaan siirtyvän Morannonin edustalle eikä Ithilienin armeijasta ollut vielä tietoakaan. Voisiko Morannon kestää? Kuka tahansa johtikin Morgothin armeijoita noina päivinä, hän toimi taitavasti. Kenraali Suingol otti vastuulleen Morannonin piirityksen samalla kun kreivi Wagran marssi linnoituksen ja Ithilienin väliin. Sitten tapahtui yksi Gondorin historian häpeällisimmistä episodeista. Kukaan ei tiedä varmasti mikä sen aiheutti! Hurja kauhu kulki vihollisen armeijan mukana. Pimeys levisi taivaalle kun se saapui alueelle ja rohkeatkin sydämet alkoivat vapista. Ehkä tämä aiheutti katastrofin. Toisten mukaan kyseessä oli prinssi Bardilin ennaltasuunniteltu petos. Kenties hän oli petturi, tai ehkä pelkuri. Joka tapauksessa piirityksen kolmantena päivänä hän antautui kahden vakinaisen prikaatinsa ja linnoitusjoukkojen kanssa. Mahdoton oli tapahtunut! Pohjoinen Komentopiiri oli romahtanut vihollisen hyökkäyksen alla antamatta tarvittua aikaa armeijoiden liikekannallepanoon. Päämajan päättämättömyys oli vielä pahentanut asiaa. Kenraali Dirhen tiesi kuka oli osasyyllinen. Hänen paikkansa olisi ollut Morannonilla. Vihollisen armeijoiden tulviessa hävittäen Ithilieniin kenraali surmasi itsensä!

 

 

                                    MINAS ANOR JOUTUU ERISTYKSIIN

 

Jos aiemmin armeijan päämaja oli ollut sekasorrossa, se joutui nyt paniikkiin. Vihdoin muistettiin lähettää Rohaniin viesti vihollisen lähestymisestä. Liikekannallepanoja yritettiin vauhdittaa. Mutta kaikki tapahtui liian nopeasti. Sotaruhtinas Khudul suoritti salamamarssin Morannonilta Cair Androsiin. Yhdellä ainolla linnoituspataljoonalla ei ollut mitään mahdollisuuksia edes viivyttää Khudulia joka ylitti Anduinin lyhyen taistelun jälkeen ja katkaisi Gondorin yhteydet Rohaniin. Prikaati Rohanin Itämannun ratsuväkeä ehti kuitenkin livahtaa juuri ajoissa etelään ja pääsi turvallisesti Pelennorille. Kuolemankellot löivät kuitenkin jo Ithilienille. Suuriruhtinas Barahir yritti yhtäaikaa evakuoida siviilejä ja muodostaa prikaatejaan. Kreivi Wagran tunkeutui kuitenkin jo Ithilienin pohjoisosiin järjestäen hirvittävän verilöylyn siviilien parissa. Barahir ei ollut mikään erinomainen sotilas. Hän jatkoi liikekannallepanoa Emyn Arnenilla huolimatta päämajan käskyistä marssia heti niillä voimilla mitä hänellä oli.

 

Kreivi Wagran tiesi paremmin kuin antaa moisen tilaisuuden livetä käsistään. Hän marssi vauhdilla suoraan Osgiliathiin jota ei oltu linnoitettu. Kun suuriruhtinas Barahir sai liikekannallepanonsa valmiiksi oli Wagran hänen ja Minas Anorin välissä. Barahirilla oli aseissa oma kaartinprikaatinsa sekä yksi Pohjois-Ithilienin prikaati, yksi Etelä-Ithilienin prikaati ja kolme Minas Ithilin prikaatia. Hänen oli nyt tehtävä tärkeä päätös. Vetäytyisikö hän etelään suojaten Eteläistä Armeijaa ja toista maakuntaansa, linnoittautuisiko Minas Ithiliin jonne suuri osa hänen väestöstään oli paennut vai yrittäisikö operoida hänen ja Minas Anorin välissä olevaa vihollista vastaan. Viimeinen vaihtoehto olisi vaatinut läheistä koordinaatiota Minas Anorin kanssa ja ensimmäinen vaihtoehto siviilien jättämistä teurastettavaksi. Siksi Barahir valitsi lopulta Gondorin kannalta huonoimman vaihtoehdon. Hän käänsi joukkojensa suunnan itään ja marssi Minas Ithiliin. Ithilienin armeija, vaikkakin heikko sellainen, oli sulkenut itsensä pois sodasta ja linnoittautui.

 

Kun kenraali Talandin käsky Barahirille, ”ylitä joki veneillä ja saavu Minas Anoriin”, saapui Emyn Arnenille oli vihollinen jo siellä ja poltti kaupunkia. Kaikki mahdollisuudet operointiin oli nyt menetetty. Reitti Rohaniin oli poikki, Minas Ithil piiritetty ja Eteläisen Armeijan selusta uhattuna. Lisäksi vihollinen oli jo ylittänyt Anduinin ja piti hallussaan Osgiliathia. Pohjoisen Armeijan liikekannallepano oli nyt lähes valmis mutta se joutuisi taistelemaan yksin. Parhaimmassakin tapauksessa Keskinen Komentopiiri olisi vasta aloittanut oman liikekannallepanonsa. Komentajien piti nyt tehdä tärkeä päätös. Vetäytysikö armeija etelään päästäkseen liittymään muihin armeijoihin, vai linnoittautuisiko se Minas Anoriin ja pitäisi puolensa kunnes apua tulisi? Gondorin historian tuntien päätös ei ollut vaikea. Ikinä ei Minas Anor ollut joutunut vihollisen haltuun. Pääkaupungin hylkääminen olisi symbolinen tappio jota ei voitu hyväksyä. Armeija jäisi, samoin kuningas.Yhteensä 30 000 Gondorin sotilasta valmistautui ottamaan vastaan yli 100 000 vihollisen hyökkäyksen.

 

Hyökkäys alkoi jälleen iskuna sotilaiden moraalia vastaan. Pimeys ja pelko saapuivat, mutta armeija oli hyvin koulutettu ja eliittiyksiköiden miesten läsnäolo rohkaisi muita. Etenkin Gilankilin prikaatin miehet rohkaisivat muita esimerkillään. Rammas Echorin muuri oli liian pitkä puolustettavaksi ja lyhyen vastarinnan jälkeen vihollinen murtautui siitä läpi. Taitavasti vetäytyen Pohjoisen Armeijan viivyttämässä olleet joukot livahtivat Minas Anoriin.  Heidän takanaan vihollinen valtasi koko Rammas Echorin ja katkaisi yhteydet myöskin Lebenneniin. Minas Anor oli piiritettynä!

 

 

 

 

                                    MINAS ANOR KUKISTUU

 

Minas Anorin piiritys kesti neljä päivää ja yötä. Vihollinen hyökkäsi jatkuvasti jollakin muurin osalla väsyttäen puolustajia ja aiheuttaen näille menetyksiä. Omista tappioistaan vihollinen ei välittänyt lainkaan. Parhaat yksikkönsä se piti reservissä ja väsytti Gondorin pääkaupungin puolustusta vähempiarvoisilla yksiköillä. Katapulttien ja ballistojen tykistö moukaroi kaupunkia yötä päivää sytyttäen tulipaloja ja aiheuttaen pelkoa ja paniikkia. Kuningas Orodreth pysyi koko piirityksen ajan linnassaan kannustamatta puolustajia. Kerran piirityksen toisena päivänä vihollinen sai jo jalansijan muurilla, mutta reservien päättäväinen vastahyökkäys ajoi heidät takaisin Pelennorille.

 

Puolustuksen epäonnistumiseen vaikutti hyvin paljon komentoportaan romahdus. Kuningas ei ottanut vastuuta puolustuksesta. Väsyneet joukot eivät saaneet häneltä minkäänlaista rohkaisua. Pohjoisen Armeijan komentoporras näytti olevan jonkinlaisen lamaannuksen vallassa, tietäen toimineensa huonosti. Heistä ei ollut mitään hyötyä kaupunkia puolustavalle armeijalle. Kenraali Taland yritti näyttää esimerkkiä, mutta ei ollut luonnostaan urhea. Koko kuorma putosi täten kenraali Maldanin niskoille. Hän teki parhaansa, mutta Maldanin kenttäkokemus oli vähäistä. Hän oli palvellut koko uransa ajan esikunnissa, eikä hallinnut piirityssodan taitoja. Maldan pyrki kuitenkin olemaan kaikkialla rohkaisemassa miehiään. Noina häpeän päivinä hänen suorituksensa oli ainoa jota jälkipolvet saattavat ihailla. Urheasti Maldan siirsi syrjään paperinsa ja karttansa ja otti puolustuksen johdon.

 

Ongelmat eivät olleet ainoastaan komentoportaan ylimmillä askelmilla. Prikaatinkomentajat epäröivät selvien käskyjen puutteessa. Suurin osa kuitenkin hoiti oman osuutensa urheasti, joskaan ei aina järkevästi. Kolme kertaa kenraali Maldan lähetti Gilankilin prikaatin komentajalle, kenraali Andusalille, kehoituksen ottaa kaupungin puolustus komentoonsa välittömästi ja järjestää puolustus uudelleen, mutta joka kerta Andusal kieltäytyi. Hänen kieltäytymisensä oli laillisesti oikea, sillä Maldan ei voinut antaa asiasta käskyä eikä kuninkaan suostumuksesta ollut puhettakaan. Ettäkö joku alhainen prikaatinkomentaja, jos kohta kaartinprikaatin, ottaisi puolustuksen johdon? Sellainen ei tullut kysymykseenkään. Maldanin henkilökohtainen vetoomus Andusalille jätettiin huomiotta. Niin asiat jatkoivat päivästä toiseen kulkuaan kohti tuhoa. Maldan johti puolustusta parhaan kykynsä mukaan saaaden jonkin verran apua Talandilta. Puolustus ei ollut kuitenkaan hyvin johdettua eikä asiaan saatu muutosta. Maldan turhautui, kuningas raivostui ja Pohjoisen Armeijan komentajaa koko asia ei kiinnostanut. Joidenkin tietojen mukaan hän oli lähes kokoajan humalassa.  Loppu lähestyi!

 

Viimein oli vihollinen valmis ratkaisevaan rynnäkköön kaupunkia vastaan. Taistelu kesti yhtäjaksoisesti koko päivän. Puolustajat väsyivät ja vihollinen sai muutamalla muurinosalla jalansijan eikä heitä enää pystytty iskemään takaisin. Porttia vastaan suuntautui päähyökkäys ja viimein se murtui. Vihollinen tulvi portista sisään Minas Anoriin. Joidenkin satojen sotilaiden kanssa portin takana seisoivat kenraalit Taland ja Maldan. He kaatuivat urheasti puolustaen porttia. Ylivoima oli liikaa ja kenraalit tovereineen jäivät jalkoihin. Sisään kaupunkiin vyöryivät Khudulin ja Gothmogin laumat, perässään heidän hyvin koulutetut eliittisotilaansa. Gilankilin prikaati kohtasi heidät porttiaukiolla prikaati armeijaa vastaan. Viimein oli kenraali Andusal koonnut miehensä ja marssinut ilman käskyjä alas ensimmäiselle muurille. He eivät ehtineet ajoissa estämään portin kaatumista, mutta ehtivät sen sijaan pysäyttämään täydellisen läpimurron. Tämä antoi paniikkiin joutuneille Pohjoisen Armeijan sotilaille mahdollisuuden paeta toiselle muurille.

 

Gilankilin prikaati sen sijaan ei paennut. Ilmeisesti syyttäen osin itseään katastrofista kenraali Andusal piti asemansa aukiolla ja hetken aikaa painoi vihollisia takaisinpäin kohti porttia. Hänen prikaatinsa kävi yhden Gondorin historian eeppisistä taisteluista. Gothmogin eliittijoukkoja vastaan he joutuivat kuitenkin lopulta perääntymään, ja kieltäytyen vetäytymästä aukiolta kaatuivat lopulta viimeiseen mieheen komentajansa ympärille. Heidän mukanaan kaatui Minas Anorin puolustus. Kukaan ei koonnut sekasortoon joutuneita puolustajia uuteen vastarintaan. Toinen muuri murtui nopeasti ja sen mukana murtui viimeinen puolustajien rohkeus. Useita tuhansia sotilaita jäi ansaan toisen ja kolmannen muurin väliin ja antautui. Pohjoisen Armeijan päämaja jäi hyökkääjien jalkoihin ja tuhoutui. Jotkut prikaatit taistelivat yhä hurjasti. Rohanista saapuneet apujoukot kaatuivat viimeiseen mieheen pistäen pystyyn hurjan vastarinnan.

 

Vihollinen pääsi etenemään nopeasti aina kuninkaanlinnan edustalle asti. Siellä he kohtasivat jälleen päättäväistä vastarintaa 1.Kaartinprikaatilta sekä yhdeltä vakinaiselta prikaatilta. Heihin oli liittynyt osin paniikissa olevia henkiinjääneitä muilta muureilta. Kaartinprikaatin komentaja johti puolustusta hyvin. Linna piti puolensa melkein tunnin mutta viimein vihollinen murtautui portista läpi. Kuninkaanpihalla 1.Kaartinprikaati otti heidän kanssaan yhteen saaden apua vakinaisilta. Viimein saapui pihalle myös kuningas Orodreth. Hänen kanssaan olivat hänen kaksi serkunpoikaansa sekä kuusi sisarenpojanpoikaa. Näiden sukulaisten kanssa kuningas kuoli urheasti taistellen. Kaarti kaatui heidän kanssaan ja vihollinen murtautui palatsiin ryöstelemään. Minas Anor oli kukistunut!

 

 

                        GONDORIN TUHO

 

Gondorin aluepuolustuksen puutteet paljastuivat nyt koko karmeudessaan. Suunnitelmaa ei oltu luotu niin valtavan voimakasta uhkaa vastaan kuin nyt kohdistui Gondoria vastaan. Pahin mahdollinen oli tapahtunut. Tuhon ketju jatkui. Rajalinnakkeet olivat kukistuneet ennen kuin Ithilienin armeija ehti niiden avuksi. Ithilienin armeija oli pyyhkäisty sivuun ennen kuin Pohjoinen Armeija ehti sen avuksi. Nyt koko Pohjoinen Armeija oli tuhoutunut ennen kuin Rohanin armeija tai Keskisen Komentopiirin joukot ehtivät sen avuksi. Keskisen Komentopiirin liikekannallepano oli itseasiassa vielä kesken, kun tieto Minas Anorin kukistumisesta saapui. Hirvittävä uutinen iski salamanlailla Pelargiriin. Päämaja oli kuin halvaantunut. Liikekannallepano kuitenkin jatkui.

 

Kaiken keskelle tuli viimein edes yksi hyvä uutinen. Eteläinen Armeija sotaruhtinas Hawkenin päättäväisesti komentamana pääsi viimehetkellä livahtamaan vihollisen ansasta. Ylivoiman edessä Hawken toimi etukäteisen suunnitelman mukaan. Jättäen muutaman prikaatin puolustamaan Ulradia jän vetäytyi pohjoiseen. Kun tieto Ulradin kukistumisesta saapui oli armeija jo Porosin kahlaamolla. Täällä Hawken kuuli myös toisen huolestuttavan tiedon. Ithilienin armeija oli perääntynyt Minas Ithiliin joten Hawkenin selusta oli nyt auki. Tilanne vain paheni kun Nurniin sijoitetut viholliset murtautuivat viimein Nurnin solan läpi ja tunkeutuivat Etelä Ithilieniin. Hawken oli nostanut liikekannallepanon avulla Eteläisen Armeijan miesmäärän 22 000:n mutta hän tiesi että se ei riittänyt, etenkään nykyisessä surkeassa taktisessa tilanteessa. Tämän vuoksi Hawken teki ainoan oikean päätöksen ja marssi Anduinille. Joki ylitettiin Pelargirin siltaa myöten ja armeija tuhosi sen takanaan. Näin Gondor pääsi viimein keskittämään suuren armeijan samaan paikkaan, kun Eteläinen Armeija 22 000 miehen vahvuisena ja Keskisen Komentopiirin 23 000 miestä yhdistyivät. Näihin joukkoihin liittyi lisäksi kaksi eliitti Meriprikaatia. Yhteensä prinssi Ondoherilla ja sotaruhtinas Hawkenilla oli nyt 48 000 sotilasta komennossaan.

 

Vihdoin Gondorin puolustuksella oli toivoa. Vahvistuksia odotettiin joka hetki, sillä Dol Amrothin ja Anfalasin liikekannallepanojen tiedettiin olevan käynnissä. Tässä jälleen paljastui aluepuolustuksen heikkois. Dor-En-Ernilin prikaatit eivät kokoontuneet omassa maakunnassaan lyhyen matkan päässä Pelargirista, vaan miehet joutuivat matkustamaan Dol Amrothiin kokoontuakseen siellä. Näin neljä vahvaa prikaatia, jotka olisivat voineet heti vahvistaa Ondoheria, marssivatkin poispäin hänestä, Dol Amrothiin.

 

Silti Gondor olisi vielä voinut selviytyä jos kaikki olisi sujunut hyvin. Mutta niin ei ollut tarkoitettu! Gondorin armeijan liikekannallepanon oli tarkoitus olla hyvin öljytty koneisto, mutta ratkaisevalla hetkellä se jumittui. Dol Amrothin Edrahil sai käskyn liikekannallepanosta samaan aikaan kuin Keskinen Komentopiiri. Liikekannallepano oli hyvin organisoitu ja sujui nopeasti. Joukot olivat valmiita samaan aikaan kuin Keskisessä Komentopiirissäkin. Sitten alkoivat ongelmat. Suuriruhtinas Edrahililla ei ollut käskyjä marssia. Hän ei voinut marssia ilman käskyjä. Kenties hän olisi marssinut jos olisi tiennyt mihin suuntaan. Joidenkin mukaan hän ei halunnut jättää suuriruhtinaskuntaansa alttiiksi vihollisen maihinnousulle ja ryöstelylle, sillä prinssi Falassionin komentama Gondorin päälaivasto oli lyöty ja Belfalasin lahti oli nyt vihollisen merivoimien hallussa. Oli syy mikä tahansa, Edrahil ei heti marssinut Pelargiriin vaan jäi odottamaan. Hänen 18 000 sotilastaan odottivat hänen kanssaan.

 

Pelargirissa Edrahilia odoteltiin. Kenelläkään ei kuitenkaan ollut ylijohtoa ja oli paljon epätietoisuutta siitä, mitä piti tehdä. Aluksi Ondoher ja Hawken olivat taipuvaisia noudattamaan Ringlon laakson Cirillionin neuvoa pitää asemat Pelargirin luona ja odottaa vahvistuksia. Kaikki voimat piti saada yhteen ennen kuin käytäisiin ratkaisevaan taisteluun. Voimakkaan hyökkäyshenkinen Hawken oli kuitenkin jo tässä vaiheessa kärsimätön.

 

 

Kun Pelargirissa ja Dol Amrothissa odoteltiin, muualla toimittiin kuumeisesti. Jostakin sentään löytyi vielä kaikkien vastoinkäymisten keskellä päättäväisyyttä ja rohkeutta. Anfalasin suuriruhtinas Vardamir oli käynnistänyt liikekannallepanonsa heti kuultuaan vihollisen ylittäneen rajan. Anfalasissa kaikki toimi loistavasti, ja Minas Anorin kukistuessa oli Vardamir valmis. Hänellä oli koossa 14 000 sotilasta. Näistä 1200 kuului eliitti Anfalasin kaartinprikaatiin ja 1800 eliitti Rajaprikaatiin. Myös Vardamirilta puuttui käsky marssia. Ilman sitä oli liikkuminen laitonta. Kun tieto Minas Anorin kukistumisesta ehti Anfalasiin, oli Vardamir kuitenkin jo armeijansa kärjessä lähestymässä Ringlo jokea. Ringlolla hänet tapasi Ondoherin paniikissa oleva lähetti, joka kehoitti suuriruhtinasta saapumaan heti avukseen. Lukuisia tarinoita on kerrottu Anfalasin joukkojen salamamarssista Ringlolta Lebenneniin. Kuuluisin niistä on tietysti Vardamiria itseään koskeva.

Pian rientomarssin alettua hän kuuli kauhukseen Dol Amrothin joukkojen yhä odottelevan Dol Amrothissa. Tämän kuultuaan Vardamir ratsasti henkilökohtaisesti Dol Amrothiin jättäen armeijansa marssimaan. Hänen tapaamisensa Edrahilin kanssa oli kiivas. Vardamirin kritiikki Edrahilia kohtaan julkisesti oli raivoisaa ja oikeutettua. Se esitettiin kuitenkin väärin. Kehoitus Edrahilille marssia heti joukkoineen Vardamirin avuksi paisui riidaksi jossa kumpikin suuriruhtinas loukkasi toistaan. Vardamir ei voinut ymmärtää Edrahilin odottelua, kun Gondorin kohtaloa ratkaistiin. Hän poistui suuttuneena ja jätti jälkeensä katkeroituneen mielestään väärin arvostellun Edrahilin. Jotakin hyvää Vardamirin asioihin puuttumisesta kuitenkin seurasi. Muutaman päivän mietittyään Edrahil määräsi joukkonsa viimein marssimaan itään. Anfalasin joukkojen rientomarssi kuitenkin vei heidät joka hetki yhä kauemmaksi Dol Amrothin joukkojen eteen. Kaikki oli valmista uutta katastrofia varten.

 

 

Katastrofin aiheutti Gondorin komentajien hermojen pettäminen. Minas Anorin kukistumisen jälkeen Khudul julma marssi etelään miehittäen LossArnachin. Maakunta otettiin haltuun lähes koskemattomana eikä ryöstelyä esiintynyt. Ilman vastarintaa Khudul tunkeutui Lebenneniin. Hänellä oli komennossaan 70 000 sotilasta, osa heistä kokeneita Sauronian veteraaneja. Ondoherin piti käyttää kaikki vaikutusvaltansa estääkseen sotaruhtinas Hawkenia marssittamasta armeijaa Khudulia vastaan. Tilannetta monimutkaisti vihollisen joukkojen ilmestyminen Anduinin itärannalle Pelargiria vastapäätä. Umbarin ruhtinas Sangamon marssitti koko voimansa Etelä Ithilieniin. Hänellä oli ainakin 50 000 sotilasta. Hermot alkoivat pettää Pelargirissa.

 

Ringlon ruhtinas Cirillion kehoitti edelleen malttiin. Ei pitänyt ryhtyä taisteluun ilman Dol Amrothin ja Anfalasin kokeneita joukkoja! Oli aika operoida eikä olla staattisia tai hyökkääviä. Tämä neuvo ei kuitenkaan saanut vastakaikua. Halusiko Cirillion hylätä myös Pelargirin, ihmetteli Ondoher. Se ei tullut kysymykseenkään. Gondorin viimeisestä suurkaupungista taisteltaisiin loppuun asti. Hawken kehoitti määrätietoisesti hyökkäämään ennen kuin vihollinen ehtisi yhdistää kaksi armeijaansa. Cirillion halusi päästää vihollisen joen yli, marssia kohti Linhiriä vetäen vihollisen perässään, yhdistää kolme Gondorin armeijaa ja sitten Ringlon kapeikossa lyödä vihollisen.

 

Asia ratkesi itsestään. Umbarin laivaston osasto purjehti Anduinia pohjoiseen ja alkoi laivata ruhtinas Sangamonin joukkoja Anduinin yli sen länsirannalle. Sotaruhtinas Hawkenin kärsivällisyys loppui siihen. Prinssi Ondoher oli samaa mieltä ja armeija marssi ulos Pelargirista. Turha oli ruhtinas Cirillionin viimeinen vaatimus maltista. Malttia oli osoitettu jo liikaa, vastasi Hawken. Oli toiminnan aika!

 

Lebennenin kentän taistelussa otti 50 000 gondorilaista yhteen 90 000 vihollisen kanssa, joita komensivat sotaruhtinas Khudul ja ruhtinas Sangamon. Hawken oli taitava komentaja, mutta Ondoherin väliintulot sotkivat hänen suunnitelmiaan, eikä sotaruhtinas Khudul ollut häntä huonompi. Päivä alkoi kuitenkin hyvin. Vihdoin näytti siltä että onni hymyili jälleen Gondorin aseille. Ruhtinas Cirillionin komentama oikea sivusta avasi taistelun hyökkäämällä hurjasti. Vihollinen pakotettiin vetäytymään hivenen. Ankarasti ponnistellen Khudul pysäytti gondorilaisten etenemisen. Sitten oli Hawkenin komentaman keskustan vuoro hyökätä. Luottaen joukkojensa parempaan koulutukseen ja voimaan Hawken yritti pyyhkäistä kentän tyhjäksi. Hänen joukkonsa kuitenkin törmäsivät koviin lähes hurmoksessa taisteleviin Sauronian vakinaisiin jotka Umbarin armeijan eliittiyksikköjen kanssa pysäyttivät hyökkäykset. Aamupäivä päättyi tasapeliin, mutta gondorilaisilla oli hienoinen etu.

 

Lyhyt rauhallinen jakso taistelun lomassa päättyi ruhtinas Sangamonin hyökkäykseen Gondorin vasenta sivustaa vastaan. Tämä hyökkäys pysäytettiin ja alkoi yleinen taistelu koko rintaman leveydeltä. Ratkaisu tuli odottamattomalta suunnalta. Noin 10 000 haradilaista prinssi Taglenin komennossa laivattiin juuri oikealla hetkellä Anduinin yli ruhtinas Cirillionin sivustaan. Hän joutui vetämään joukkonsa takaisin ja taisteli yhtäkkiä kahteen eri suuntaan. Taistelun tuoksinassa urhea Cirillion itse sai surmansa. Tämä synnytti sekasortoa hänen joukoissaan. Oikea sivusta alkoi antaa periksi. Hawken näki tämän ja syöksyi henkilökohtaisesti avuksi.

 

Hetkeksi oikean sivustan luhistuminen estettiin, mutta sitten sotaruhtinas Hawken sai surmansa punakaapuisen noidan hyökättyä häntä vastaan. Tämä noita oli Celtar ”punainen”. Mikään ei voinut nyt estää oikean sivustan luhistumista. Lebennenin kentän taistelu alkoi kääntyä Gondoria vastaan. Ondoher ei ollut komentaja joka olisi kyennyt kääntämään tilanteen edukseen. Hän jatkoi taistelua päättäväisesti mutta ilman suunnitelmaa. Vasen sivusta antoi nyt myös myöten ja saarrostus uhkasi koko Gondorin armeijaa, joka taistelu edelleen urheasti. Juuri siihen sotaruhtinas Khulud tähtäsi. Täydellinen murskaava voitto oli jo hänen ulottuvillaan, kun se viimehetkellä tempaistiin pois.

 

Suuriruhtinas Vardamirin joukkojen rientomarssi oli tuonut hänet juuri viimeisellä mahdollisella hetkellä avuksi. Mutta mitä voisi 14 000 sotilaan armeija sellaista ylivoimaa vastaan? Vardamir ei epäröinyt. Hän luki tilanteen nopeasti ja aivan oikein. Anfalasin armeija kaartoi länteen, kiersi vihollisen selustaan ja iski kuin puhuri sen kimppuun. Gondorin armeijaa vasemmalta saarrostava vihollinen jäi näin kahden tulen väliin. Osa heistä tuhoutui Anfalasin päättäväisessä iskussa ja osa pääsi vetäytymään pohjoiseen. Rajaprikaati ja Anfalasin kaarti näyttivät esimerkkiä muille ja niiden hyökkäystä ei voinut pysäyttää. Kenties prinssi Ondoher hetken aikaa toivoi jälleen voittoa, mutta suuriruhtinas Vardamir ei ollut hölmö. Hetken riemu ei tempaissut häntä mukaansa. Hän saavutti yhteyden Gondorin armeijan kanssa ja antoi heti käskyn suorittaa hallittu vetäytyminen lounaaseen. Tämän kuullessaan prinssi Ondoher tarttui miekkaansa ja hyökkäsi yksinään vihollisen kimppuun saaden heti surmansa.

 

Vardamir organisoi vetäytymisen taitavasti ja pääsi irroittautumaan taistelusta. Kovia menetyksiä kokenut vihollinen ei ensiksi ajanut takaa. Khudul ja Sangamon olivat saaneet suuren voiton, mutta ennen kuin koko Sangamonin armeija olisi tuotu joen yli ei heillä ollut mahdollisuuksia operoida. Vardamirin avoimeksi jättämää etelän tietä käytettiin kuitenkin heti hyväksi ja riemukulkueessa ruhtinas Sangamon marssi Pelargiriin. Siellä hän muinaisessa Castamirin palatsissa julistautui Umbarin kuninkaaksi. Sangamonin hetki oli totisesti koittanut!

 

Anfalasin Vardamir vetäytyi vauhdilla kohti Linhiriä. Hänen oma armeijansa oli lähes koskematon, mutta Gondorin Eteläisestä Armeijasta ja Keskisen Komentopiirin joukoista vain 15 000 oli selviytynyt taistelusta. Liian myöhään oli Vardamir saapunut avuksi, mutta kuitenkin ajoissa pelastamaan mitä oli pelastettavissa. Lebennenin kentän taistelu oli yksi Gondorin historian pahimmista tappioista.

                        SANGAMONIN MENESTYS JATKUU

 

Vihollinen käytti nyt hetken uudelleen organisointiin. Sotaruhtinas Khudul palasi pohjoiseen mukanaan armeijansa kova ydin. Kuningas Sangamon sai tehtäväkseen hoitaa asiat loppuun eteläisessä Gondorissa. Hänen komennossaan oli 80 000 sotilasta. Näiden johdolla hän ryhtyi viimein ajamaan takaa Anfalasin Vardamiria. Tämä oli kuitenkin jo päässyt liittymään yhteen Dol Amrothin joukkojen kanssa. Suuriruhtinaat kuitenkin riitelivät lähes heti strategiasta. Vardamir halusi suojata pääsyreittejä Ringlolle ja Dol Amrothiin, mutta Edrahilin mielestä tähän ei ollut kylliksi voimia. Hän päätti marssittaa joukkonsa suojaamaan Dol Amrothia. Näin armeijat erosivat.

 

Kuullessaan tästä Sangamon toimi nopeasti. Hän suojasi Belfalasin suunnan vahvoin voimin ja marssi sitten pääarmeijansa kanssa Ringlon kapeikkoon. Vardamirin voima ei riittänyt yksinään kapeikkoa puolustamaan ja kahakoiden vihollisen kanssa hän vetäytyi Ringlon laaksoon. Hänen vastarintansa antoi kuitenkin ihmisille aikaa paeta. Anfalasin armeijan suojatessa siviilejä evakuoitiin Anfalasiin. Näin pelastettiin valtavasti ihmishenkiä. Lebennenissä siviiliväestö jätettiin rauhaan, mutta sieltä länteen vihollinen surmasi kaikki ketä käsiinsä sai.

 

Vardamir marssi hitaasti alas Ringlon laaksoa vihollisen seuratessa. Hän kohtasi jälleen Edrahilin Edhellondissa. Täällä suuriruhtinaat ja kolme Gondorin prinssi, Artamir, Aratan ja Faramir, neuvottelivat strategiasta. Siitä ei päästy yhteisymmärrykseen. Edrahilin ja Artamirin mielestä vihollinen oli liian vahva. Piti vetäytyä linnoitettuihin kaupunkeihin ja Tol Angdolille. Se oli ainoa toivo pitää yllä vastarintaa. Vardamir taas ei halunnut kuulla puhuttavankaan moisesta strategiasta. Se olisi uhrannut tapettavaksi suuren osan siviiliväestöstä. Lisäksi hän uskoi operointiin. Vain oikeilla liikkeillä voitaisiin vihollinen pysäyttää, ei linnoittautumalla paikkoihin joihin vihollinen voisi joukot tuhota.

 

Katkerissa tunnelmissa suuriruhtinaat ja prinssit erosivat. Edrahil ja Artamir laivasivat suuren osan joukoistaan Tol Angdolin turvalliseen linnoitukseen. He ottivat mukaansa Belfalasista niin paljon pakolaisia kuin vain kykenivät. Vahva osasto linnoittautui Dol Amrothiin ja valmistautui piiritykseen. Suuriruhtinas Vardamir sen sijaan ylitti Ringlon Edhellondissa ja tuhosi kaikki ylikulkureitit. Hän vannoi puolustavansa suuriruhtinaskuntaansa loppuun asti.

 

Näin vihollinen pääsi valtaamaan ja hävittämään Dor-En-Ernilin ja koko Belfalasin ilman vastarintaa. Kaikki kiinni saadut ihmiset surmattiin. Hävitys oli kamalaa. Tämän kaiken keskellä tuli myös tieto Minas Ithilin puolustuksen murtumisesta pitkällisen ja karmean piirityksen jälkeen. Kaikki puolustajat olivat saaneet surmansa. Dol Amrothin suunniteltu puolustus perustui laivaston tukeen ja huoltoon. Vihollisen laivasto kuitenkin karkoitti Gondorin laivat kaupungin luota helposti ja se sinetöi Dol Amrothin kohtalon. Kaupunki kuitenkin kesti kuukauden ja piiritys aiheutti kovia menetyksiä Sangamonille.

 

Suuriruhtinas Vardamir oli saanut yli kuukauden aikaa valmistaa puolustusta ja hän oli käyttänyt ajan hyvin. Sangamonin armeija oli menettänyt miehiä piirityksessä, joukot olivat väsyneitä pitkistä marsseista ja paljon joukkoja piti jakaa pitkin maata miehitysjoukoiksi ja Tol Angdolin gondorilaisten maihinnousun varalta. Näin Sangamon kykeni lopulta keskittämään Ringlolle 50 000 miestä 30 000 gondorilaista vastaan. Tämä ei ollut kylliksi murtamaan Vardamirin taidokkaasti suunnittelemaa puolustusta. Muutaman kokeellisen huonosti päättyneen hyökkäyksen jälkeen Sangamon siirsi joukkonsa talvileiriin. Hyökkäys oli saavuttanut kulminaatiopisteensä eikä sitä voitu jatkaa. Kuningas itse asettui Dol Amrothiin. Hän sai ylemmiltään käskyn pitää gondorilaiset suljettuna länteen kunnes Eriador saataisiin kukistettua ja lisäjoukkoja voitaisiin lähettää. Näin sota eteläisessä Gondorissa muuttui odottamiseksi.

 

 

                                    ROHAN KAATUU

 

Heti Minas Anorin kukistuttua sai sotaruhtinas Gothmog tehtäväkseen valmistella invaasion Rohaniin. Hän sai käytettäväkseen murskaavan ylivoimaisen 100 000 sotilaan armeijan. Joukot koostuivat hänen omista miehistään sekä kreivi Wagranin Sauronian armeijasta. Gothmog tiesi ettei viholliselle saanut aikaa hengähtää. Vain muutama päivä oli kulunut Minas Anorin kukistumisesta kun Gothmog jo marssi Anorienin halki. Maata ei hävitetty ja ihmiset jätettiin rauhaan. Pysähtymättä Gothmog valtavan armeijansa kärjessä ylitti Rohanin rajan. Puolustajat peräytyivät hänen edellään länteen.

 

Rohanilla ei ollut minkäänlaista suunnitelmaa moisen tilanteen varalle. Itäisen Rohanin joukot olivat kokoontumassa Edorasiin mennäkseen Gondorin avuksi. Tämän joukon kohtasi Gothmog kaupungin edustalla. Sotaruhtinaan etujoukon 20 000 sotilasta torjui 10 000 rohanilaisen hyökkäyksen ja ajoi nämä takaisin. Rohanin kuningas armeijoineen vetäytyi Dunhargiin ja linnoittautui. Piiritys oli kuitenkin Gothmogin erikoisalaa. Hän jätti 30 000 sotilasta Dunhargin edustalle ja miehittämään Edorasia. Sotaruhtinas tiesi, että ilman ulkopuolista apua linnoitus kukistuisi ennenpitkää. Hänellä oli vaikka koko talvi aikaa pehmittää Dunharg, kunhan muut asiat saataisiin kuntoon.

 

Gothmogin invaasio toimi kellon tarkkuudella. Pientä hämminkiä aiheutti Grimsladen Grimwinen isku Woldin ratsuväen 2000 miehen kanssa Gothmogin kolonnan sivustaan, jolloin kokonainen prikaati joutui rohanilaisten tuhoamaksi. Gothmogin ratsuväen 5000 miehen takaa-ajamana Grimwine kuitenkin joutui pakenemaan pohjoiseen. Polttaen itse Grimsladen hän kokosi kansansa ja johti nämä pohjoiseen. Välttäen takaa-ajajat Grimwine vetäytyi Celebrantiin jossa oli pieni rohanilainen linnoitus.

 

Oli Gothmog sitten sotilaallinen nero tai ei, hänen invaasionsa oli lähes täydellinen. Jalkaväen pääjoukko marssi päätietä myöten länteen uhaten nopealla marssillaan Helmin Syvännettä. Sinne olivat kokoontuneet läntisen Rohanin joukot prinssi Oswinen komennossa. Oswine oli epävarma siitä, miten hänen tulisi toimia. Hän uskoi Gondorin Minhiriathin armeijan kenraali Hauranin johdolla olevan tulossa avukseen. Rohanin perinteinen taktiikka oli ollut pitää hallussaan vuorilinnoitukset ja odottaa apua muualta. Näin päätettiin tehdä nytkin. Kuitenkin Oswine oli haluton jättämään ratsuväkeään linnoitukseen suljetuksi. Sen vuoksi hän päätti jättää jalkaväkensä linnoittautumaan Ämyrinlinnaan ja marssia ratsuväen kanssa länteen liittymään yhteen kenraali Hauranin joukkojen kanssa. Gothmog oli kuitenkin odottanut vihollisen toimivan juuri näin.

Pääjoukon marssiessa vuorten pohjoispuolella länteen lähetti Gothmog nopean kolonnan luoteeseen. Ne marssivat Rohanin tasangolle ja kääntyivät sitten länteen. Rientomarssi vei tämän kolonnan lähelle Angrenostia samaan aikaan kun Oswine oli vasta poistumassa Ämyrinlinnasta. Dol Baranissa oli miehityksenä vain 8.Linnoituspataljoona. Se pisti pystyyn urhean vastarinnan, mutta ei kyennyt vastustamaan Gothmogin joukkojen rynnäkköä. Linnoitus vallattiin rynnäköllä ilman piiritystä. Näin Gothmog oli saanut osan armeijastaan voimakkaaseen asemaan hallitsemaan Angrenin kahlaamoa. Oswinen saapuessa hänet pysäytettiin. Prinssin puolittainen yritys murtautua läpi kahlaamolle torjuttiin. Kun samaan aikaan Gothmogin pääjoukko oli saartanut Ämyrinlinnan ja lähestyi Angrenia oli Oswine vaarassa joutua kahden tulen väliin. Hänen ainoaksi mahdollisuudekseen jäi vetäytyminen etelään, Adornin maakuntaan. Tämä tehtiin hyvässä järjestyksessä. Loistavasti joukkojaan liikutellen Gothmog oli pelannut ulos pelistä koko Oswinen ratsuväen joka oli nyt täysin hyödytön Rohanin puolustusta ajatellen.

 

Kaikki sujui nyt Gothmogin suunnittelemalla tavalla. Minhiriathin armeija saapui pian Vihertietä ja totesi Dol Baranin olevan vihollisen hallussa ja Angrenin kahlaamo tukittu. Kenraali Hauranin komennossa oli vain 7000 sotilasta. Sotaruhtinas Gothmogilla oli kahlaamolla 20 000 sotilasta. Hauran arvioi tilanteen väärin, uskoen veteraaniensa pyyhkäisevän vihollisen syrjään. Hauran hyökkäsi innokkaasti ja päättäväisesti. Hänen mukanaan oleva Vihreän prikaatin eliitti pataljoona pääsi jopa tunkeutumaan kahlaamon keskellä olevalle saarelle, mutta sinne sen rynnistys pysähtyi. Kenties Hauran olisi voinut tuona päivänä saada voiton, jos Dol Baran olisi edelleen ollut Gondorin hallussa. Mutta Gothmog oli rauhallisesti suunnitellut taistelun ja laskenut tarkasti jokaisen liikkeensä. Noin 4000 sotilaan vahvuinen joukko oli sijoitettu Dol Baraniin, ja heidän oikeaan aikaan suoritettu sivustaiskunsa yllätti Hauranin. Hän armeijansa joutui kahden tulen väliin ja hajosi. Hauran sai surmansa, väitetysti kaksintaistelussa kreivi Wagranin alaisen ruhtinas Saldanin kanssa. Minhiriathin armeijan jäännösten paetessa kentältä etelään ratsuväen takaa-ajamana Gothmog tiesi Rohanin olevan hänen.

 

Ämyrinlinnan piiritys kesti kaksi viikkoa ja Dunhargin lähes kaksi kuukautta. Mutta ilman ulkopuolista apua kumpikin linnoitus oli ennenpitkää tuomittu kukistumaan. Apua ei ollut enää tulossa, kun Hauran oli tuhottu ja Oswine ajettu Adornille. Yleensä Rohania ei juurikaan hävitetty, vaan Gothmog halusi sen haltuunsa niin koskemattomana kuin mahdollista. Armeijat tarvitsivat huoltoa, ja sen mahdollisti vain tiloillaan pysyvä talonpoikausväestö. Tämä pelasti Rohanin ja osan Gondorin alueista täydelliseltä tuholta.

 

 

                                    INVAASIO ERIADORIIN

 

Nyt Morgothin sen hetkisistä vihollisista oli jäljellä vain Eriador. Rhovanionia pidettiin toisarvoisena. Se ei ollut mikään uhka, sillä alue oli hajanainen eikä sen armeijat olleet riittävän vahvoja. Kun muu Keskimaa olisi vallattu, tulisi viimeisenä Rhovanionin vuoro. Samoin Anfalas jätettiin rauhaan, kun päävoima piti keskittää Eriadoria vastaan.

 

Kuningas Sangamon armeijoineen jäi pitämään aisoissa Anfalasia ja Tol Angdolia, sekä miehittämään eteläistä Gondoria. Tuntemattomista syistä sotaruhtinas Khudul armeijansa kanssa pysyi Minas Anorissa, jonne näihin aikoihin kerrottiin itsensä Morgothin saapuneen. Gothmog jäi tässä vaiheessa vielä jatkamaan Rohanin linnoitusten piiritystä armeijansa kanssa. Morgothilla ei ollut aikaa jäädä odottamaan Ämyrinlinnan ja Dunhargin kukistumista. Armeijoiden piti marssia heti. Suunniteltu invaasio oli massiivinen. Mikään ei voisi estää sitä onnistumasta, uskottiin vihollisen päämajassa. Tietäen komentajiensa kunnianhimon ja keskinäisen kilpailun Morgoth antoi uudelle miehelle tilaisuuden osoittaa kykynsä. Tähän mennessä olivat Khudul ”julma” ja Gothmog näytelleet pääosia, saaden kunnian Minas Anorin valtauksesta, Lebennenin kentän taistelusta ja Rohanin valtauksesta. Nyt koittaisi viimein kreivi Wagranin hetki näyttää kykynsä. Hänen tehtäväkseen annettiin Eriadorin valtaus.

 

Wagranin komentamaan Sauronian armeijaan kuului 50 000 sotilasta, monet heistä diikialaisia ja sauronialaisia veteraaneja. Wagranin tehtävänä oli marssia ylös Vihertietä ja vallata Tharbad. Siellä hän odottaisi hetken lepuuttaen joukkojaan. Sitten Wagran marssisi Briihin, jossa kohtaisi kaksi muuta armeijaa. Kenraali Suingol marssisi veteraaneineen ylös Anduinin itärantaa. Suingolilla oli 30 000 sotilasta. Mennessään hän valtaisi ja tuhoaisin Matalissa Duinlondin, Gondorin jokisataman. Sitten Suingol marssisi Anduinin sillalle jota Beorningit puolustivat. Hän valtaisi sillan ja liittyisi prinssi Zurukiin. Zurukin tehtävänä oli marssia Rhunin 30 000 sotilaan kanssa Celduinin etelärantaa Synkmetsään ja metsän läpi Vanhaa kääpiötietä. Anduinin sillalla hän liittyi Suingoliin. Yhdessä kaksi armeijaa ylittäisi sumuvuoret ja marssisi läpi Rhudaurin lyöden samalla tämän valtakunnan pois pelistä. Tämän jälkeen Suingol ja Zuruk saapuisivat Briihin samaan aikaan Wagranin kanssa. Suunnitelma oli kunnianhimoinen, mutta se ei ottanut kylliksi huomioon pitkiä etäisyyksiä. Tämä johtaisi lopulta vihollisen kannalta pahaan vastoinkäymiseen.

 

Kreivi Wagranin rooli invaasion alussa oli luultavasti kaikkein helpoin. Hän marssi ylös Vihertietä minhiriathilaisten ja mustainmaalaisten tukemina. Nämä olivat käytännössä saartaneet Tharbadin ja vallanneet jo koko tien Dol Baranista Tharbadiin. Wagran pääsi ilman minkäänlaista vastarintaa Tharbadin edustalle asti. Gondorin armeijan kahdella pataljoonalla ei ollut mitään mahdollisuuksia puolustaa kaupunkia. Ne taistelivat niin pitkään kuin kykenivät, mutta kahdessa päivässä Wagranin varovainen operaatio oli saavuttanut tavoitteensa ja Tharbad oli vihollisen käsissä. Rauhallisesti Wagran lähetti joukkoja miehittämään Vihertietä pohjoiseen ja jäi odottamaan. Hän sai kuulla tiedustelijoiltaan Arnorin armeijan keskittävän voimiaan Briihin.

 

Tämä piti paikkansa. Arnorin valtikanhaltija Calmandil ja sotaruhtinas Telennar eivät tulleet toimeen keskenään. Calmandil oli hyvä hallintomies, mutta ei mikään hyvä sotilas. Ikäväkyllä sama päti myös Arnorissa epäsuosittuun Telennariin. Hänen nimityksensä Arnorin armeijan komentajaksi oli poliittinen nimitys, eikä pohjautunut sotilaallisiin kykyihin. Telennarilla oli kuitenkin joitakin kyvykkäitä sotilaita alaisinaan. Näistä kenties paras oli kenraali Arahael, jonka monien mielestä olisi kuulunut olla Arnorin armeijan komentaja. Huonojen uutisten tullessa etelästä olivat kaksi Arnorin valtiasta kiistelleet keskenään siitä mitä pitäisi tehdä. Gondorin kukistuminen oli kuitenkin lopettanut kiistat lyhyeen. Kaikille oli selvää, että Arnor oli seuraavana. Onneksi Eriadorilla oli aikaa valmistautua. Ikäväkyllä Rhudaur kieltäytyi valmistautumasta, todeten että vihollisen sota oli Gondorin ja Arnorin kanssa, ei Rhudaurin. Ei ollut mitään syytä olettaa Rhudaurin joutuvan mukaan sotaan, jos maa vain pitäisi huolen omista asioistaan. Näin Rhudaur ei valmistautunut mitenkään.

 

Calmandil ja Telennar sen sijaan valmistautuivat kuumeisesti. Kenttäarmeija oli koottu liikekannallepanolla. Telennar keskitti sen Briin ympärille valmiiksi estämään invaasio etelästä. Historia oli osoittanut, että Andrath oli oikea paikka estää hyökkäys etelästä. Niinpä Arnorin armeija 30 000 sotilaan voimalla asettui Briihin. Tämä jätti kuitenkin heidän oikean sivustansa avoimeksi. Vihollinen voisi ylittää Sarnin kahlaamon ja marssia Arnorin armeijan ja Mithlondin väliin. Aluepuolustussuunnitelman mukaisesti Lhunin suuriruhtinaskunta oli kuitenkin pitänyt oman liikekannallepanonsa ja Lhunin joukot marssivat nyt suuriruhtinaskunnasta etelään. Telennar lähetti suuriruhtinas Haldimirille käskyn asettua neljän prikaatinsa kanssa Sarnin kahlaamoa puolustamaan. Näin Lhunin joukot kääntyivät etelään ja marssivat Konnun läpi kahlaamon luokse. Idässä taas Viimaruhtinas ei saanut vielä käskyä liittyä pääarmeijaan vaan pysytteli edelleen omalla rajallaan. Hänellä oli aseissa kaksi prikaatia, joista toinen oli veteraanijoukko. Pohjoisella rajalla 1.Samoojaprikaati odotti vielä käskyä marssia etelään. Telennar pelkäsi örkkien ryöstöretkiä Arnoriin pohjoisesta jos raja jätettäisiin turvatta.

 

 

                        RIEMUMARSSI JA PAINAJAISMARSSI

 

Kenraali Suingol marssi innokkaasti pohjoiseen Anduinin itärantaa. Duinlondin tuhoaminen ei ollut mikään ongelma. Pataljoonan vahvuinen vihollinen ja siviiliväestö kuitenkin livahtivat joen yli turvaan länsirannalle, jossa Rohanin Grimwine piti edelleen leiriään. Suingol tiesi, että tämä vastarintapesäke pitäisi joskus tuhota, muta hänellä ei ollut siihen aikaa. Sitä paitsi kenraalilla ei ollut keinoja ylittää Anduinia. Jättäen Grimwinen taakseen hän jatkoi marssiaan pohjoiseen. Suingol toimi nopeasti ja päättäväisesti. Hävittäen kaiken tieltään hän ajoi Synkmetsän metsäläiset pakokauhuun ja nämä pakenivat hänen armeijansa tieltä ilman vastarintaa. Beorningit olivat kuitenkin 4000 miehen vahvuisina puolustamassa Anduinin siltaa. Heidän kevyt aseistuksensa ei riittänyt Suingolin veteraaneja vastaan. Beorningit olivat valmistautuneet puolustukseen hätäisesti eikä heistä ollut vastusta. Suingol työnsi heidät syrjään. Mutta Beorningit eivät olleet hänen maalinsa, ja niin Suingol päästi lyödyn vihollisen vetäytymään ehjänä ilman takaa-ajoa. Hän leiriytyi sillan ympärille ja jäi odottamaan prinssi Zurukia.

 

Tässä vaiheessa asiat alkoivat mennä pieleen. Zurukia ei kuulunut. Päivät kuluivat eikä prinssi ilmestynyt paikalle. Suingolin kärsivällisyys alkoi loppua. Jos Zuruk ei pian saapuisi, myöhästyisivät he sovitusta kohtaamisesta Wagranin kanssa Briissä. Tämä jättäisi Wagranin yksinään taistelemaan koko Arnorin armeijaa vastaan. Lopulta Suingol päätti lähteä liikkeelle. Hän kokosi joukkonsa ja marssi Zurukia odottamatta Sumuvuorten soliin. Vailla vastarintaa Suingol ylitti Yläsolan ja ilmestyi kuin tyhjästä Rhudaurin rajalle. Kukaan ei ollut osannut odottaa tätä. Koko maa joutui paniikkiin. Suingol tunkeutui maahan, mutta hänellä oli kiire. Hän löi pois tieltään hajanaiset Rhudaurin armeijan yksiköt, hävitti kaiken tien ympäristössä ja marssi maan läpi. Rhudarin armeija ei ehtinyt kokoontua. Suingolilla oli kuitenkin käsky jättää heidät rauhaan, jos mahdollisuutta ratkaisutaisteluun ei ollut. Sitä ei ollut, joten hän poistui Rhudaurista yhtä nopeasti kuin oli tullutkin, jättäen jälkeensä paniikkiin joutuneen ja osittain hävitetyn maan.

Amon Sulilla Suingol joutui viimein taistelemaan. Viimaruhtinas lähetti viestin vihollisen lähestymisestä ja asettui puolustamaan tukikohtaansa. Hän oli hyvin valmistautunut invaasion varalle, mutta vihollinen oli paljon voimakkaampi kuin kukaan oli osannut odottaa. Muutaman päivän ankaran piirityksen jälkeen Amon Sulin tilanne oli epätoivoinen. Viimaruhtinas kuitenkin yllätti Suingolin ja murtautui ulos linnoituksestaan. Mukanaan suuri osa joukoistaan hän pääsi läpi ja vetäytyi pohjoiseen. Suingol ei voinut ajaa takaa. Hänen piti kiiruhtaa Briihin.

 

 

Prinssi Zurukin marssi oli ollut hyvin toisenlainen kuin kenraali Suingolin. Myöhemmin sitä tultiin kutsumaan Rhunin armeijan painajaismarssiksi. Kaikki meni alusta asti pieleen. Zuruk pääsi liikkeelle myöhässä. Hän marssi taitamattomasti ja eteni hitaasti. Invaasio tuli kuitenkin yllätyksenä Rhovanionin liitolle, joka oletti Morgothin joukkojen olevan sidottuna etelässä ja Rohanissa. Rhovanionin liitto ei ehtinyt koota joukkojaan. Lähellä Kääpiötien alkua Zurukia odotti kuitenkin 4000 pohjalaista ja 4000 Laakson miestä sekä Esgarothin sotilasta. Näiden känssä hän kävi kiivaan kenttätaistelun josta selviytyi voittajana. Zuruk menetti kuitenkin 3000 miestä taistelussa. Jäämättä ajamaan takaa vihollista hän lähti marssimaaan Vihermetsän läpi Kääpiötietä myöten.

 

Taistelusta myöhästyneet Thranduilin salohaltiat eivät kuitenkaan aikoneet päästää Zurukia metsänsä läpi ilman vastarintaa. Rhunin armeija joutui koko marssinsa ajan kärsimään pienistä väijytyksistä, yksinäisistä jousiampujista ja erillisten osastojen tuhoamisesta. Kun Zuruk päästi metsästä pois oli hän menettänyt 3000 miestä lisää, mukaanlukien kokonaisen prikaati joka oli jälkijoukkona toimiessaan jäänyt pahasti jälkeen ja joutunut haltioiden tuhoamaksi. Kaikki tämä oli viivästänyt Zurukin marssia lisää. Anduinin sillalla häntä odotti uusi järkytys. Kenraali Suingol ei ollut siellä. Sen sijaan siltaa miehittivät jälleen Beorningit, jotka Suingol oli päästänyt vetäytymään rauhassa pois taistelusta. Nyt puolustus oli paremmin valmisteltu ja Zurukin piti taistella tosissaan päästäkseen sillan yli. Hän menetti jälleen 3000 miestä murtautessaan läpi 5000 Beorningista.

 

Prinssi Zurukin moraali ja päättäväisyys oli jo romahtanut. Hän olisi halunnut kääntyä takaisin ja marssia etelään Anduinin vartta. Zuruk kuitenkin pelkäsi Morgothin vihaa enemmän kuin koko armeijansa tuhoa ja päätti siksi jatkaa. Väsynyt ja demoralisoitunut armeija jatkoi matkaa Sumuvuorten soliin. Rhunin armeija tunkeutui vuorten länsipuolella Rhudauriin, jonka armeija oli nyt ehtinyt järjestäytyä ja oli valmiina. Zuruk pääsi jälleen yllättämään Rhudaurin, sillä kukapa olisi voinut odottaa vielä toisenkin armeijan ylittävän Sumuvuoret. Zuruk hävitti itäisen Rhudaurin pahasti ja saapui sitten Mitheithelin lähelle, jossa oli Rhudaurin pääkaupunki. Koko Rhudaurin armeija 6000 miehen vahvuisena oli valmis puolustamaan pääkaupunkia. Zurukin piti jälleen ryhtyä kenttätaisteluun. Koko päivän kestäneen taistelun jälkeen hän selvisi voittajana, kärsittyään jälleen raskaat 6000 miehen tappiot koko Rhudaurin retkensä aikana. Mutta vihdoin Zuruk oli vapaa jatkamaan marssiaan kohti Briitä. Hänen joukkonsa olivat nyt lähellä romahdusta. Ne olivat väsyneitä ja peloissaan.

 

 

                       

 

 

BRIIN TAISTELU JA ARNORIN TUHO

 

Kaikki lähestyi nyt loppuhuipennusta. Se tapahtui Briissä loppukesällä. Wagran lähestyi hitaasti Andrathia Vihertietä myöten. Hän jätti 8 000 sotilasta pitämään aisoissa Lhunin armeijaa Sarnilla. 40 000 miehen kanssa Wagran marssi Andrathin edustalle. Arnorin armeija miehitti pitkää nousua estäen Wagranin etenemisen. Kreivi asettui rauhallisesti odottamaan.

 

Sotaruhtinas Telennar luuli pysäyttäneensä vihollisen invaasion. Kesken kaiken saapui kuitenkin tieto Amon Sulin piirityksestä, sekä heti perään linnoituksen kukistumisesta. Kauhistunut sotaruhtinas Telennar tajusi vihollisen olevan selustassaan jä lähestymässä nopeasti Briitä. Tilanne oli kriittinen. Päämaja epäröi pitkään, kunnes kenraali Arahael otti ohjat ja laati uuden suunnitelman. Arnorin armeijalla oli vain yksi mahdollisuus. He laittaisivat kaiken yhden kortin varaan ja yrittäisivät käyttää hyväkseen sitä, että olivat keskellä ja vihollinen heidän ympärillään. Kaikki oli valmiina hurjaan kohtaamistaisteluun Briimaan itäpuolella. Yön pimeinä tunteina Arnorin armeija hylkäsi Andrathin ja suoritti rientomarssin Briihin ja kaupungin ohi itään. Noin 7 kilometriä kaupungin itäpuolella Telennarin etujoukko aamun ensivalossa törmäsi kenraali Suingolin etujoukkoon. Päättäväisesti Arnorin armeija kävi hyökkäykseen.

 

Voimasuhteet olivat tasaväkiset, mutta yllätysetu oli Telennarin puolella ja hänen joukkonsa olivat paremmin koulutetut. Taistelu kesti puolipäivää. Iltapäivällä Telennarilla oli selvä yliote ja vihollinen alkoi vetäytyä kentältä. Se ei ollut kuitenkaan tavoiteltu murskaava voitto. Siitä olisi ehkä voinut kehittyä sellainen, sillä osittain vihollinen vetäytyi paniikissa ja Arnorin joukot ryhtyivät päättäväiseen takaa-ajoon. Pian kaikki joukot kuitenkin kutsuttiin takaisin ja armeija suoritti uuden rientomarssin länteen. He ehtivät ajoissa, juuri ja juuri. Kun etujoukko pujahti Briivuoren ohi sen eteläpuolelle ja miehitti tienristeyksen, saapui kreivi Wagranin armeijan näköpiiriin etelästä. Kreivi oli heti aamulla huomannut vihollisen poistuneen, ja arvaten näiden yrittävän lyödä kenraali Suingolin pois pelistä ennen kuin Wagran ehtisi apuun hän marssi heti vauhdilla pohjoiseen. Hän saapui Briin edustalle hivenen liian myöhään, kun Arnorin armeija oli juuri ehtinyt sinne ennen häntä.

 

Päivä päättyi pieniin mutta kiivaisiin kahakoihin. Yön pimentyessä kumpikin armeijan leiriytyi. Aamulla ratkaistaisiin Eriadorin ja ehkä koko maailman kohtalo, tiesivät kaikki Briin edustalla tuona yönä leiriytyneet. Telennarin miehet olivat kovan päivän uuvuttamia, Wagranin sotilaat taas hyvin levänneitä. Kahden armeijan käyttäessä yönsä lepäämiseen käytti kolmas armeija sen paljon paremmin. Kenraali Suingol ylsi yön kuluessa loistavaan suoritukseen. Hän pysäytti joukkojensa paon, järjesti uudelleen prikaatinsa ja palautti miestensä moraalin. Hän oli kokenut takaiskun, mutta missään tapauksessa Suingolia ei oltu vielä lyöty!

 

Aamun koittaessa taistelu alkoi heti kiivaana. Kumpikin armeija yritti lyödä vastustajansa vasenta sivustaa. Näin Telennar Arahaelin kehoituksesta pyrki varmistamaan yhteytensä Kontuun ja Lhunin Armeijaan, ja Wagran taas pyrki varmistamaan yhteytensä Suingoliin. Arnorin armeijan vasen sivusta kuitenkin piti puolensa. Samaan aikaan Telennar alkoi hitaasti ajaa vihollisen vasenta sivustaa etelään. Kun keskipäivä koitti oli taistelu kiivaassa käynnissä, mutta etu oli hivenen verran Arnorin joukoilla. He alkoivat kuitenkin olla väsyksissä ja keskusta oli vaikeuksissa.

 

Kesken tämän hirvittävän väännön palasi kenraali Suingol taisteluun. Hän paiskasi joukkonsa Arnorin armeinan pohjoispuolelle kiertäen Briivuoren. Suingol miehitti Briin kaupungin ja iski Arnorin armeijan vasempaan sivustaan. Tämä ratkaisi Briin taistelun. Arnorin armeijan vasen sivusta romahti. Keskusta ei päässyt irti taistelusta ja kaatui taistellen. Taistelu kesti pitkälle iltapäivään asti. Sotaruhtinas Telennar ja valtikanhaltija Calmandil saivat taistelussa surmansa. Kenraali Arahael otti komennon. Ankarasti ponnistellen hän sai armeijan oikean sivustan irroitetuksi taistelusta. Pimeyden tulo pelasti Arnorin armeijan jäännökset ja ne vetäytyivät länteen, kohti Kontua. Arahael haavoittui illalla vaikeasti ja hänen miehensä kantoivat hänet pois taistelusta.

 

Kreivi Wagran oli nyt Briin herra. Hän ei jäänyt pitkäksi aikaa ihailemaan saavutustaan vaan valmistautui heti käyttämään hyväkseen saamaansa etua. Kenraali Suingol marssi lähes heti pohjoiseen valtaamaan Arnorin sydänmaita, jotka olivat nyt vailla puolustusta. Samaan aikaan Wagran marssi ajamaan takaa Arahaelia sekä luoteeseen vetäytyvää Lhunin armeijaa. Sekä Arahaelin joukot että Lhunin Haldimir pääsivät vetäytymään Mithlondiin Wagranin jatkuvasti tukkiessa reitit pohjoiseen.

 

Keskelle tätä kaikkea saapui sitten prinssi Zuruk armeijoineen. Kreivi Wagranin ilo vaihtui kuitenkin raivoksi hänen nähdessään armeijan kunnon. Rhunin armeija oli kertakaikkiaan poissa pelistä. Se piti jättää Briihin lepäämään ja toipumaan kolhuistaan. Suingol toteutti hienosti operaationsa Arnorissa hävittäen maan, surmaten tuhansia siviilejä, levittäen kauhua, tuhoa ja kuolemaa. Huonosti puolustetut Annuminas ja Fornost kaatuivat lyhyen piirityksen jälkeen. 1.Samoojaprikaati oli saanut liian myöhään käskyn marssia etelään. Se oli puolivälissä Fornostista Briihin kun Suingolin armeija ilmestyi sen tielle matkalla pohjoiseen. Prikaatin masentunut komentaja surmasi itsensä ja varakomentaja onnistui sitten pelastamaan prikaatinsa Daran maakunnan kautta Konnun läpi Mithlondiin. Tämä kaupungin edustalle saapui viimein syksyn ollessa jo pitkällä kreivi Wagranin armeija valmiina päättämään herransa maailmanvalloituksen.