Tol Eresseä on saari joka kohoaa yksinään Belegaerin valtameren aalloista. Se sijaitsee Amanin mantereen edustalla, rajaten Eldamarin lahtea idästä päin. Saaren syntyperästä on monia taruja, joiden todenperäisyydestä on turha sanoa sitä tai tätä. Erään tarun mukaan Össe olisi tällä saarella kuljettanut haltiat Keski-Maasta Amaniin, ja saari olisi Eldamarin mataliin vesiin tultaessa juuttunut pohjaan. Tieto siitä miten saari todellisuudessa muodostui on kadonnut esiaikojen hämärään. Sillä ajalta jolloin haltiat saapuivat Amaniin ei monella ole enää muistitietoa, ainakaan itse Eresseän saarella. Saaren kokoa on myöskin vaikea mennä arvioimaan, mutta suuri saari se on. Eresseä on ehkä noin puolet Numenoren koosta, mutta kun Numenore oli tähden muotoinen, on Eresseä enemmänkin hieman litistynyt ympyrä. Läntisestä rannikosta erottuu kuitenkin niemi, joka kurkottaa kohti Eldamaria. Ainoa vuoristo on idässä, ja jatkuu aina rannikolle asti. Vuoret eivät ole kovin korkeita, vaan vihreitä ja kauniita, kasvillisuuden jatkuessa lähes vuorten huipuille asti. Joukosta erottuu kuitenkin pari oikeaa vuorta, jotka kohoavat korkeina jykevinä hahmoina kohti korkeuksia, ja lumipeite säilyy niiden huipuilla läpi vuoden. Vuorten ja meren väliin jää ihania vehreitä laaksoja, ja joissakin kohtaa merestä kohoaa suoria kallioita joilla tuhannet linnut pesivät. Myös saaren eteläinen rannikko on kumpuilevaa, mutta muuten Tol Eresseä on hyvin tasainen saari. Vastapainona korkeille rannikoille saaren keskiosa on tasankoa jota peittävät kauniit lehtipuumetsät. Myöhemmin tasanko sai nimen Alalminore. Sen halki virtaa lukuisia jokia, jotka saavat alkunsa idän vuoristosta. Suurimmat näistä joista ovat Afros ja Gruir, joista Gruir liittyy Afrosiin Alalminoren tasangolla, ja ne jatkavat yhdessä matkaansa vuolaana virtana alas Eldamarin lahteen. Pohjoista rannikkoa peittävät myöskin tuuheat metsät, mutta niiden puusto on pääasiassa havupuita. Kohdassa jossa Alalminoren tasanko alkaa kumpuilla ja hiljakseen muuttua vuoristoksi ovat saaren parhaat niityt ja silmiä hivelevän kauniit kukkakedot.
Saari ei ole koskaan ollut eläinkunnaltaan runsas. Metsästystä siellä ei ole juurikaan harrastettu, muuten kuin joskus muinaisina aikoina urheilumielessä joidenkin noldojen toimesta. Joitakin hirviä ja muuta pienempää riistaa kuitenkin elää saarella, mutta haltiat ovat aina jättäneet ne rauhaan. Niinpä eläimet kuljeskelevat nykyään saarella mielensä mukaan haltioita arastelematta. Lintuja saarella on paljon, tosin ei läheskään samoissa määrin kuin Numenoressa. Joitakin kotkia asustaa korkeimpien vuorien huipuilla, ja läntisen rannikon matalissa lammissa ja ylämaiden järvissä nähdään usein parvittain joutsenia. Kalavedet saaren eteläpuolella ja Eldamarin lahdella ovat loistavat, ja vuorilta virtaavat joet ovat suurien lohien pesäpaikkoja.
Ensimmäiset asukkaat Eresseä sai jo kauan sitten ennen ajanlaskua, kun Amaniin matkaavat Teleri alkoivat merimatkan aikana rakastaa merta ja halusivat jäädä sen keskelle. Silloin Ulmo antoi heidän jäädä Tol Eresseän saarelle. Kuinka kauan he saarella asuivat, on epäselvää, mutta omien puheidensa mukaan useita satoja vuosia. Tänä aikana Teleri oppivat loistaviksi merenkävijöiksi, ja hioivat laivanrakennustaitonsa huippuunsa. Ensimmäiset myöhemmin niin kuuluisat joutsenlaivat rakennettiin juuri Eresseässä. Telerin oleskelusta ei jäänyt saarelle mitään jälkiä, ei kaupunkeja eikä muita asumuksia. Saaren yksinäisyydessä he alkoivat viimein kaivata muiden haltioiden luokse ja Amanin valoon. Lopulta he purjehtivat laivoillaa Eldamarin lahden yli ja asettuivat lahden rannoille, rakentaen kauniin Alqualonden kaupungin. Tämän jälkeen Tol Eresseä pysyi pitkään autiona, aina niihin aikoihin asti jolloin Morgoth Bauglir vapautui vankeudestaan ja alkoi levittää epäsovun siementä Eldarin joukkoon. Näihin aikoihin pieni joukko Teleriä palasi Eresseään, jonka rauhaan he olivat jo jonkinaikaa kaivanneet. Jotkut ovat nähneet tässä halun päästä pois valarin holhouksesta, mikä pian ilmeni paljon voimakkaammin Noldorin parissa. Saarelle muuttaneita Teleriä oli vain satakunta, ja he asettuivat läntiselle rannikolle, lähelle läntisen niemen kärkeä.
Näin oli alkanut Eresseän toinen asutuskausi. Pian ensimmäiset asukkaat saivat seuraa. Noldorin sisäinen valtakamppailu kiihtyi, ja useat mahtisuvut olivat huonoissa väleissä keskenään. Noldorin prinssi Charion joutui tahtomattaan sotketuksi mukaan valtakamppailuun. Välttääkseen hankalaa tilannetta jossa olisi joutunut kääntymään joka läheistä sukulaistaan Feänoria tai sukulaisiaan Fingolfinia ja Finarfinia vastaan, poistui Charionin nuori poika Echtelion vapaaehtoiseen maanpakoon Tol Eresseään. Näin Echtelion, joka halusi tukea Feänoria, uhrautui ollakseen vaikeuttamatta isänsä ja kasvatti-veljensä Glorfindelin asemaa. Niin Echtelion otti mukaansa hieman yli sata seuraajaa ja matkusti Tol Eresseään. Toisten väitteiden mukaan hän osittain myös lähti koska Noldorin parissa leviävä levottomuus oli koskettanut myös häntä, ja Echtelion halusi olla oma herransa. Luultavasti molemmilla seikoilla oli vaikutuksensa päätökseen. Eresseässä Echtelion etsi kauneimman paikan mitä löysi, ja rakensi sinne kartanonsa. Tämä paikka oli idässä, Afros joen alkulähteiden lähellä. Parhaan paikan Echtelion löysi alueelta missä maasto alkoi jo kumpuilla. Kukkuloiden välissä oli länteen päin avautuva kaunis vihreä laakso. Laakson läpi virtasi Afros joki, niillä paikkeilla vasta pienenä virtana. Kartano oli aluksi melko pieni ja vaatimaton, mutta myöhemmin sitä laajennettiin huomattavasti, ja siitä tuli yksi kauneimmista rakennuksista koko saarella. Kartanon edustalla oli syvä kirkasvetinen lähde, josta vettä johdettiin pieninä kauniin puroina ympäri puutarhaa sijaitseviin lammikoihin, joissa monenlaiset kalat elivät. Suurimpaan lammikoista saapuu yhä edelleen joka kevät kaksi valkoista joutsenta, joiden lähde-haltiat väittävät olevan jokavuosi samat. Nämä lammikot ympäröitiin laajoilla nurmikentillä ja kauniisti hoidetuilla lehdoilla. Yleisesti ollaan edelleen sitä mieltä että laakso on kaunein paikka koko saarella. Echtelion laittoi työt alulle, ja oli ensimmäinen kartanon valtias, mutta sittemmin muut ovat jatkaneet hänen työtään. Lähteen vuoksi paikkaa alettiin kutsua lähteen kartanoksi, ja Teleri alkoivat nimittää Echtelionia lähteen ruhtinaaksi. Tämä nimitys jäi sittemmin hänelle koko loppuelämäkseen ja periytyy suvussa edelleen eteenpäin.
Echtelionin asuessa saarella saapui sinne lisää Teleriä, joiden lukumäärä nousi lähes tuhanteen. Heillä oli jo pieni sataman tapainen läntisellä niemellä, ja joitakin asettui myös Alalminoren tasangolle. Echtelionin oleskelu Eresseässä ei kuitenkaan kestänyt pitkään, vain suunnilleen parikymmentä vuotta. Tirionissa Noldor nousivat kapinaan. Näistä asioista on jo kylliksi kerrottu muualla, joten tarvitsee vain lisätä että Echtelion lähti heti uutiset kuultuaan Tirioniin, ja liittyi veljensä Glorfindelin kanssa Feänoriin. Lähteenkartano jäi hänen uskollisen toverinsa Gunwen komentoon, eikä Echtelion koskaan palannut sinne. Gunwe laajensi kartanon päärakennusta, ja rakensi lisää lammikoita. Gunwen idea olivat myös kukkaistutukset, joista myöhemmin tuli kuuluisat koko saarella. Etenkin vesikasveistaan kartano on edelleen hyvin tunnettu. Gunwe oli kartanon herrana yli 700 vuotta, toisen ajan alkuun asti. Heti
Heti Noldorin kapinan jälkeen saapui saarelle lisää asukkaita. Joitakin Noldoriin kyllästyneitä Teleri-haltioita muutti Eresseään, päästäkseen kauemmaksi Tirionista. Heitä oli kuitenkin vain joitakin satoja. Myös Vanyarin joukossa oli Morgoth levittänyt valheitaan, vaikkei hän koskaan saanutkaan ketään heistä kääntymään valaria vastaan. Puheet omista maista joita saisi hallita ilman valarin holhousta vaikuttivat kuitenkin yhteen heistä. Hän oli Ingwen pojantytär Meril, joka myöhemmin sai lisänimen Turinqi. Meril-I-Turinqi ei kuitenkaan halunnut seurata hulluna pitämäänsä Feänoria, eikä kapinoida valaria vastaan. Niinpä hän muutti siihen ainoaan paikkaan mikä jäi jäljelle, eli Tol Eresseään. Mukaansa Meril sai n.400 Vanyar haltiaa. He asetuivat läntiselle rannikolle Telerin seuraksi. Tänne, läntiselle niemelle, muodostui nyt pieni kaupunki, Tol Eresseän ensimmäinen. Meril antoi sille nimeksi Avallone. Kaupunki säilyi pitkään pienenä ja vaatimattomana, mutta kauneudessaan lähes Alqualonden veroisena. Teleri tunnistivat nopeasti Merilin saaren valtiattareksi, ja samoin lähteenkartanon Gunwe. Juuri mitään ei Meril sitten Eresseässä tehnyt, eleli vain vapaana ja nautti siitä että oli oman itsensä herra.
Merilistä tuli nopeasti koko saaren rakastama hahmo. Hän kuljeskeli usein Alalminoren lehdoissa ja kukkakedoilla, ja alkoi pitää kukkaseppelettä päässään. Näin hän sai lisänimensä, kukkaisneito. Meril oli hyvin kaunis, mutta yhdellekään haltialle hän ei antanut sydäntään, vaan pysyi puolisotta, kuin odottaen jotain tulevaa tapahtumaa.
Meril-I-Turinqin saavuttua saarelle mikään ei muuttunut satoihin vuosiin. Saaren vähäinen asujaimisto oleskeli lähinnä läntisen niemen alueella, Avallonen satamakaupungissa. Pieni Teleri yhdyskunta oli asettunut Alalminoren tasangolle, ja lähteen kartano oli yhä itäisessä laaksossaan. Joitakin uusia merihaltioita muutti saarelle, mutta vain harvoja. Näin kului ensimmäinen aika kohti loppuaan, haltioiden tehdessä suuria tekoja Keski-Maassa. Sota Morgothin kanssa päättyi Vihan sotaan jossa Valarin sotajoukko löi Morgothin. Kapinallisia Noldoria ei armahdettu, mutta heidän sallittiin palata länteen, jos he asettuisivat asumaan Tol Eresseään. Tämä ei tyydyttänyt monia, jotka halusivat yhä olla itsenäisiä ja hallita itse maitaan. Monet jäivät siksi Keski-Maahan, ja alkoivat rakentaa siitä parempaa paikkaa. Valarin suuri sotajoukko sen sijaan nousi laivoihinsa, ja palasi Belegaerin yli länteen. Osa heistä ei jatkanut suoraan Amaniin, vaan pysähtyi Tol Eresseällä. Meril-I-Turinqi otti heidät hyvin vastaan, etenkin kun Vanyarin armeijaa komensi hänen setänsä Ingil. Prinssi Ingil jäi joiksikin vuosiksi saarelle järjestelemään sen oloja. Noldorin johtaja, prinssi Gyonfal sen sijaan jatkoi matkaansa suoraan Tirioniin.
Prinssi Ingilin ja Valarin sotajoukon saapuminen merkitsee samalla Eresseän asuttamisen tärkeimmän vaiheen alkua, jolloin koko saari alkoi saada kattavan asutuksen. Valarin armeija ei tosin jäänyt saarelle kuin muutamaksi vuodeksi. He auttoivat saaren haltioita rakennustöissä, ja solmivat uusia kestäviä ystävyyssuhteita. Avallonen kaupunki sai kauniita uusia rakennuksia ja sen satamaan laajennettiin. Satamaan rakennettiin korkea torni, johon sijoitettiin palantir. Sen jälkeen tuli tavaksi että keskikesän juhlan aikaan Meril-I-Turinqi kävi katsomassa palantiriin, ja näki näkyjä tulevasta ja menneestä. Monia muitakin kauniita rakennuksia tehtiin Valarin sotajoukon avulla, sillä Ingil halusi antaa maanpakolaisille mahdollisimman kauniin saaren asuttavaksi. Kortirioniin Ingil rakennutti Ingilin tornin, joka oli koko saaren korkein. Ja sieltä käsin saattoi nähdä koko Alalminoren tasangon. Kortirion tunnettiin sittemmin myös Ingilin kaupunkina, sillä Ingil vietti siellä vuoden, johtaen itse torninsa rakentamista. Ja vieläkin saaren asukkaat puhuvat kaiholla ajasta jolloin Vanyarin Ingil asui saarella. Mutta Merilissä heillä oli Ingilin perillinen jota he rakastivat entistä enemmän.
Toisen ajan ensimmäisenä vuonna saapui siis Valarin sotajoukko idästä, ja toi mukanaan maanpakolaiset. Näin saari sai lopulta pääväestönsä. Maanpakolaisten tärkeimmät elossa olevat johtajat, Gil-galad, Galadriel, Elrond, Celebrimbor ja Guilin, olivat jääneet Keski-Maahan, mutta monia muita mahtavia ruhtinaita saapui Eresseään. Ensinnäkin saapui lisää Teleri haltioita. Nämä olivat osa sitä joukkoa joka Keski-Maassa ei ollut noudattanut Ölwen kieltoa, vaan olivat nousseet maihin ja osallistuneet sotaan. Näitä haltioita oli ollut kaikkiaan 5000, ja heistä oli jäänyt henkiin 2500, jotka Ölwe tuomitsi maanpakoon. Heitä kiellettiin palaamasta Eldamariin. He lähettivät hakemaan vaimojaan ja lapsiaan ja asettuivat asumaan Tol Eresseään. Monet asettuivat Avalloneen, mutta joitakin myös muualle rannikoille, jonne he muodostivat pieniä yhdyskuntia. Joitakin satoja siirtyi pian Noldorin jäljessä sisämaahan. Johtajakseen Teleri valitsivat sodassa kunnostautuneen Telwen, joka oli ottanut johdon niiden joukossa jotka nousivat maihin Keski-Maassa.
Toisen saapuneiden ryhmän muodostivat Falathrim. Heidän herransa Cirdan ja suurin osa kansasta olivat jääneet Keski-Maahan, mutta n.800 miestä perheineen oli väsynyt sotaan ja vaikeuksiin, ja halusi etsiä rauhallista elämää Tol Eresseältä. Noin puolet heistä asettui Avalloneen, josta alkoi kehittyä suuri kaupunki. Toinen puoli asettui etelästä Alalminoreen asti tunkeutuvan pienen lahden rannoille, jonne he perustivat pieniä kalastajakyliä. Aluksi falathrim eivät valinneet ketään erityistä johtajaa. Pitkin toista aikaa jo etenkin kolmannella ajalla heitä saapui meren yli laivoillaan. Toisen ajan puolivälissä meren ylitti myös Cirdanin pojanpoika Falasquil. Silloin jo melkoisen runsas falathrim väestö sai hänestä ruhtinaan.
Myös jonkinverran harmaahaltioita siirtyi Tol Eresseään, vaikkakin heidän muuttonsa suuntautui pääosin Keski-Maan itäosiin, poispäin Noldorista. Yksittäisiä ilman johtajia saapuneita harmaahaltioita oli n.200. He asettuivat kauaksi merestä, Alalminoreen perustettaviin kaupunkeihin, joista suurimmat olivat Ros, Kortirion ja Tavrobel. He eivät kuitenkaan näitä kaupunkeja perustaneet, vaan sen tekivät Noldor, jotka heti saarelle saavuttuaan vaelsivat sisämaahan etsimään hyviä asuinpaikkoja. Näiden mestarihaltioiden johtajia olivat Gondolinin Taivaallisen jousen huoneen Egalmoth, kuninkaallisen huoneen jäsen Gilfanon, Lindo Välwen huoneesta, sekä Gondolinin Lähteen huoneen johdossa Glorfindelin tytär Ithilwen, ja Siiven huoneen johdossa Vorönwe Aränwen poika. Ensimmäisenä sisämaahan suuntasi Ithilwen, joka yhdessä Lähteen huoneen alipäälliköiden Elemmakilin ja Aranwionin kanssa johti huoneen jäsenet itään Avallonesta. Ithilweniä seurasivat myös Gondolinin Kultaisen kukan huoneen eloonjääneet, joita johti aliruhtinas Eltas. Yhteensä Ithilweniä seurasi n.800 haltiaa. Jotkut asettuivat Ithilwenin kanssa Lähteenkartanoon, jonka valtiattaren arvon Ithilwen otti. Aranwion otti kartanon herran velvollisuudet. Uskollinen Gunwe sai maata ja oman kartanon Lähteenkartanon läheltä. Myös Eltas asettui Lähteenkartanoon Kultaisen kukan aliruhtinaan. Elemmakil taas rakennutti itselleen hienon kartanon Alalminoren tasangolle, lähelle Lähteenkartanoa. Pääosa Ithilweniä sisämaahan seuranneista asettui samalle seudulle, ja kun lisää haltioita saapui alueelle, rakennettiin ensimmäinen sisämaan kaupunki, Kortirion, johon Ingil sitten rakennutti korkean torninsa.
Uudet tulokkaat, jotka osallistuivat kaupungin rakentamiseen, olivat myös noldoria. Ensimmäisenä saapui Siiven huoneen alipäällikkö Vorönwe, ja hän rakennutti hienon kartanon Kortirionin laidoille, Afros joen rantaan. Voronwen veli Aranwion oli myös lähes pysyvä asukas kartanossa. Tämä suku saikin Tol Eresseässa hyvin vaikutusvaltaisen aseman. Vorönweä oli seurannut noin 300 haltiaa, jotka asettuivat Kortirioninn ja sitä ympäröiville seuduille. Isomman joukon johti alueelle kuitenkin Lindo, jonka seuraajat olivat lähinnä Valarin sotajoukon mukanan Keski-Maahan lähteneitä noldoja, jotka nyt eivät halunneet palata Valinoriin vaan jäivät ennemmin uusien ystäviensä kanssa Tol Eresseään. Lindo on sen Valwen poika, joka oli Vihan sodassa Valarin sotajoukon tärkeimpiä johtajia. Valwen suku on myös Tirionissa tärkeä, yksi noldorin mahtisuvuista. Valwen ja Lindon teot sodassa olivat lisänneet heidän mainettaan, ja kun Valwen poika halusi jäädä Eresseään, ei ollut mikään ihme että monet halusivat jäädä hänen kanssaan. Lindoa seurasi n.600 haltiaa, jotka myös asettuivat Kortirionin alueelle, ja osallistuivat kaupungin rakentamiseen. Lindon kartanosta, Mar-vanwa-Tyalievasta tuli koko kaupungin kaunein talo, ja sinne kokoontuivat kaikki parhaat tarun kertojat pimeinä talvi-iltoina. Lindon kartanosta tuli koko saarella tiedon keskus. Näiden edellä mainittujen järjestäytyneiden ryhmien lisäksi myös yksittäisiä noldoja muutti alueelle. He olivat haltioita joiden huoneilla ei ollut enää johtajia, tai jotka olivat kokonaan huoneiden ulkopuolella. Yhteensä heitä saapui ehkä 200, joista suurin osa asettui kaupunkia ympäröiville tasangoille, rakentaen omia talojaan jokien rannoille ja lehtoihin. Näistä kuuluisin oli Enerdhil, yksi harvoista Gondolinin Vihan moukarin huoneen henkiinjääneistä. Hän oli Gondolinin kuuluisin seppä, ja Kortirionia rakennettaessa Enerdhilin taidot olivat suureksi hyödyksi. Syy siihen miksi Enerdhil muutti Kortirioniin oli kuitenkin neito Ithilwen, jota hän rakasti.
Myös joitakin Nargothrondin ja Hithlumin henkiinjääneitä muutti kaupunkiin, mutta vain harvoja. Suurin osa heistä oli jäänyt Keski-Maahan, seuraten Gil-galadin ja Guilinin lippuja. Myös muille alueille saapui näitä hajanaisia pieniä ryhmiä, mutta yhteensä heitä oli koko saarella vain n.300. Yksi sisämaahan siirtyneistä pääryhmistä seurasi noldorin prinssi Gilfanonia, joka oli yksi Valarin armeijan johtajista. Häntä seuraavat olivat suurimmaksi osaksi niitä jotka alunperinkin olivat seuranneet Gilfanonia sotaan. Yhteensä näitä haltioita oli n.1000. Heihin kuului myös joitakin harmaahaltioita ja feänorilaisia jotka eivät olleet halunneet seurata Celebrimboria. Gilfanon ei halunnut edetä yhtä kauaksi sisämaahan kuin Lindo ja Vorönwe. Osittain tämä johtui siitä että hänen haltiansa eivät olleet pannan alaisia, joten he halusivat pysytellä Avallonen sataman lähellä voidakseen vierailla Valinorissa aina halutessaan. Toisaalta on myös sanottu että Gilfanon halusi pysytellä hieman kauempana Lähteen kartanosta ja Lindosta, joilla oli suuri vaikutusvalta. Hän asettui seuraajineen Alalminoren länsi-osiin, kohtaan jossa Afros ja Gruir joet yhdistyvät. Sille paikalle rakennettiin Tavrobelin kaupunki, joka tuli erityisen kuuluisaksi kauniista sillastaan.
Alalminoreen marssi myös Egalmoth Taivaallisen jousen huoneineen. Hän
rakennutti kaupungin tasangon eteläosaan, lähelle meren lahtea. Kaupunki
sai nimen Ros, ja siitä tuli myöhemmin saaren pääkaupunki. Egalmothilla
oli ehkä 400 seuraajaa. Nämä kolme kaupunkia, Kortirion, Tavrobel ja Ros,
Ingil sitten yhdisti toisiinsa tieverkolla, ja lisäksi Tavrobelin
Avalloneen. Näin sai alkunsa Tol Eresseän tieverkko, joka myöhemmin vielä
laajeni suuresti kun asukkaat alkoivat lisääntyä ja lisää kaupunkeja
rakennettiin. Avallone pysyi kuitenkin aina saaren suurimpana kaupunkina,
ja Kortirion yhtä selvänä kakkosena.
Vielä yksi suuri ryhmä
edellämainittujen lisäksi siirtyi sisämaahan. Tämä oli Galdorin johtama
Gondolinin Puun huone, joka koostui pääosin harmaahaltioista. Yhteensä
Galdoria seurasi 600 haltiaa. Hän marssi kaikkein kauimmaksi, ja matalaa
solaa käyttäen kulki halki vuoriston aina itäiselle rannikolle asti, jonne
kauniin vuonon rannalle Galdor rakennutti kartanon. Hänen seuraajansa
asettuivat ympäröiviin laaksoihin, ja vuoriston länsipuolisille
kukkuloille, sillä näiden seutujen maasto muistutti eniten heidän entistä
kotiaan Nevrastissa. Heitä asettui myös Lähteen kartanon ympäristöön,
missä harmaahaltiat otettiin tervetulleina vastaan. Yksi suuri ryhmä
asettui Kortirionin alueelle, jonne Puun huoneen alipäällikkö Legolas
rakennutti itselleen kartanon.
Näiden pääryhmien lisäksi saarelle jäi n.200 vanyar haltiaa Ingilin joukoista. He asettuivat pääasiassa kahteen suurimpaan kaupunkiin, sekä Tavrobeliin. Tavrobeliin asettui myös eräs saaren kuuluisimmista uusista asukkaista, Pengolod Viisas. Hän oli Gondolinin kuninkaan entinen neuvonantaja, ja kuuluisa taruntuntija ja kirjailija. Usein Pengolod kuitenkin matkusti Kortirioniin, Lindon taloon MAr-vanwa-Tyalievaan, jossa hän keskusteli muiden taruntuntijoiden kanssa, ja kertoi omia tarujaan joita kukaan muu ei tuntenut. Pian suurten rakennustöiden jälkeen Ingil armeijoineen palasi Valinoriin, ja tämä tarunhohtoinen Ingilin aika jolloin suuret ruhtinaat saapuivat merten takaa siirtyi haltioiden muistoihin. Eresseässä maanpakolaisten unelma viimein toteutui. He hallitsivat omia maitaan mielensä mukaan vapaina Valarista, mutta samalla saivat osansa Valinorin turvasta ja autuudesta. Meril-I-Turinqin ylivalta tunnustettiin yleisesti, mutta vain periaatteessa. Hän oli saaren valtiatar, mutta se oli lähinnä kunnianimitys. Hänen arvovaltansa oli suunnaton, mutta mitään keinoja Merilillä ei ollut ajaa läpi tahtoaan, eivätkä ruhtinaat olleet hänen alaisiaan, vain toimivat oman päänsä mukaan. Kaikenkaikkiaan saarelle saapui n.8500 uutta asukasta, ja väkiluku nousi nyt hieman yli kymmeneentuhanteen.
Toisen ajan kuluessa Tol Eresseällä ei tapahtunut juuri mitään. Haltiat totuttelivat uuteen elämäänsä, solmivat uusia ystävyyssuhteita ja opettelivat elämään useiden eri kansojen kesken. Ne jotka saivat, vierailivat usein Valinorissa, ja myös Valinorin haltioita kävi usein Eresseässä. Maanpakolaiset taas alkoivat vierailla usein Numenoressa, jonka länsirannikolla asuvaan väestöön heille kehittyi hyvät välit. Etenkin gondolinilaiset pyrkivät pitämään hyviä välejä Elrosin jälkeläisiin, sillä Elros oli heidän entisen kuninkaansa Turgonin sukua. Toisen ajan kuluessa syntyi uusi sukuplvo haltioita, ja Tol Eresseä sai paljon lisää asukkaita, niin sanotusti ensimmäisen puhtaasti eresseälaisen sukupolven. Lisäksi saarelle muutti uusia falasin haltioita ja joitakin noldoja ja harmaahaltioita Keski-Maasta. Asukasluku nousi toisen ajan lopulla jo reilusti yli 20 000:n. Tämä oli onni, sillä toisen ajan lopussa saari joutui ensimmäistä kertaa historiassaan hyökkäyksen kohteeksi. Numenoren tapahtumista on myös muualla puhuttu jo kylliksi, joten puhun vain siitä miten Ar-Pharazon kultaisen sotaretki vaikutti Tol Eresseään. Numenoren laivasto iski länteen, ja saartoi Alqualonden, laskien maihin suuren armeijan. Samaan aikaan Ar-Pharazon lähetti pienemmän laivaston valtaamaan Tol Eresseää. Laivasto laski maihin Avallonen edustalla ja valtasi kaupungin vastarinnatta. Meril-I-Turinqi oli paennut heidän edellään, vieden Palantirin mukanaan. Telwe oli evakuoinut koko kaupungin ja läntisen rannikon. Nyt hän keskitti koko Telerin voimaa Tavrobeliin. Myös Gilfanon kokosi sinne joukkojaan. Invaasio oli juuri se mitä tarvittiin saaren yhdistämiseen. Sitä ennen kaikki olivat eläneet sovussa ja ystävyydessä, mutta ruhtinaat olivat huolehtineet omista asioistaan. Nyt saari oli invaasion kohde, ja kaikki voimat täytyi yhdistää puolustukseen.
Falasquil haltioineen oli myös Tavrobelissa, ja siellä nämä kolme ruhtinasta valmistautuivat taisteluun. Meril-I-Turinqi oli heidän kanssaan, eikä aikonut enää väistyä. Mutta numenorelaiset olivat jo vallanneet Avallonen, ja etenivät nopeasti sisämaahan. Haltiat olivat pahasti myöhässä, eikä Gilfanonin keskitys Tavrobelissa ollut läheskään valmis. Hän aikoi puolustaa kaupunkiaan viimeiseen asti, mutta lopputulos oli jo etukäteen selvä. Mutta Gilfanon ei ollut ainoa joka valmistautui puolustautumaan. Myös Gondolinin ruhtinaat olivat saarella, ja he olivat lukemattomien taistelujen veteraaneja. Egalmoth tiesi että Gilfanon tarvisti aikaa kootakseen joukot ja keskittääkseen ne samaan paikkaan. Sen vuoksi hän marssitti Taivaallisen jousen soturit kohti Avallonea, aikoen viivyttää vihollisen etenemistä. Galenaith nimisessä paikassa Afrosin rannalla hän iski yllättäen koko voimallaan vihollisen kimppuun, ja löi näiden kärjen takaisin. Tämä antoi muille haltioille aikaa. Galdor kokeneine haltioineen ehti Tavrobeliin, samoin Eltas ja Elemmakil johtaen Kultaisen kukan ja Lähteen huoneen haltioita. Gunwe oli heidän kanssaan, mutta Aranwion oli liittynyt veljeensä Vorönween, joka saapui sotureineen paikalle hieman Eltasin jälkeen. Myös Lindo oli koonnut voimansa, ja liittyi muihin yhdessä Legolasin kanssa. Tavrobelissa käytiin sitten suuri taistelu. Mutta numenorelaisten saarelle lähettämät joukot olivat huonosti koulutettuja, lähinnä liittolaisia Haradista ja muualta Keski-Maasta. Kiivaassa taistelussa heistä ei lopulta ollut vastusta kokeneille haltioille. Numenoren armeija lyötiin, ja se hajosi. Taistelussa haltioita johti Gilfanon, mutta suunnitelma ja voitti olivat Egalmothin ja Galdorin.
Lyötyään numenorelaiset Gilfanon eteni rannikolle, ja otti Avallonen takaisin vastarinnatta. Sotatoimet keskeytti luonnonmullistus joka tuhosi koko Numenoren valtavan laivaston ja Valinoriin hyökänneet maajoukot. Tol Eresseän haltiat eivät kärsineet sodassa pahoja menetyksiä. Tavrobelin taistelussa kuoli kaikkiaan vain n.1200 haltiaa, vaikkakin haavoittuneita oli kolme kertaa enemmän. Avallonen kaupunki saatiin takaisin koskemattomana, joten aineellisetkin menetykset olivat vähäisiä. Sota loi Eresseään uuden sankariajan, ja saaren yhtenäisyys parani, kun invaasio oli lyöty yhteisvoimin takaisin. Ruhtinaat olivat viimein toimineet yhdessä, ja tässä yhteistoiminnan hengessä sovittiin saarelle viimein jonkinlainen hallintojärjestelmä. Saarta jossa ei ollut varsinaista hallitsijaa alkoi johtaa neuvosto. Tätä neuvosto johti saaren valtiatar Meril-I-Turinqi. Neuvosto kokoontuisi joka viides vuosi ja hätä tilanteissa. Saaren ruhtinaiden asema tunnustettiin. Mahtisukujen asema oli kyllä vakiintunut jo paljon aiemmin, mutta nyt nimitettiin viralliset Eresseän ruhtinaat. Näitä olivat prinssi Gilfanon, Tavrobelin ruhtinas, Lindo, Valwen huoneen päämies, Galdor, Puun huoneen ruhtinas, Egalmoth, Taivaallisen jousen huoneen ruhtinas, Telwe, Telerin päämies, Falasquil, falathrimin päämies, ja Ithilwen, Lähteenhuoneen valtiatar. Näiden varsinaisten ruhtinaiden lisäksi neuvostoon nimettiin Pengolod viisas, Siiven huoneen päämies ja aliruhtinas Vorönwe sekä Kultaisen kukan aliruhtinas Eltas ja Lähteen huoneen aliruhtinas Aranwion, sekä suuret kartanonherrat, Lähteenhuoneen Gunwe, lähteenhuoneen alipäällikkö Elemmakil, Puun huoneen aliruhtinas Legolas ja Vanyarin Ingmire. Kaikenkaikkiaan siis nimitettiin 16 neuvoston jäsentä. Lähteen suvun vahvaa asemaa kuvaa se että yksi neuvostossa oli suvun jäsen, ja neljä Lähteen huoneen jäseniä.
Kolmannen ajan alkuun ajoittuu sitten uusi siirtolaisuus aika. Keski-Maassa korkea kuningas Gil-galad oli saanut surmansa, ja Lindonin kuningaskunta hajonnut. Monet jäljelle jääneistä suurhaltioista suunnistivat yli meren, samoin monet harmaahaltiat ja jotkut falathrim. Uusia tulijoita olivat Nandor, jotka suunnistivat yli meren eteläisestä Edhellondin satamastaan. Heitä saapui aina suuresta Vihermetsästä asti. Suurin osa sindarista suunnisti päämiehensä Annaelin johdolla Eldamarista pohjoiseen, Avathariin, jonne he perustivat asumuksensa. Joitakin satoja jäi kuitenkin Eresseään, jossa asusti jo ennestään paljon sindaria. Näin saaren sisäosat saivat lisää asutusta. Ensimmäisen sadan vuoden aikana kolmatta aikaa saapui yli 1000 noldoa, jotka asettuivat suurimpiin kaupunkeihin, ja pariin vasta muodostettuun uuteen. Seuraavien tuhannen vuoden aikana saapui vielä toinen samanlainen määrä noldoria, mutta näistä monet ohittivat Tol Eresseän ja jatkoivat Eldamariin. Kuuluisimpia meren ylittäjiä olivat ilman muuta Finarfinin huoneen Gelmir ja Arminas, jotka olivat kuuluisia sankareita. Arminas kuului Celebrimborin veljeskuntaan, ja oli siksi hyvissä väleissä Lähteen huoneen kanssa. Veljekset rakennuttivat itselleen kartanon lähelle Gunwen asumusta, maille jotka Ithilwen heille luovutti. Myös saaren rannikoiden asutus tiivistyi, kun kolmannen ajan alussa n.1200 falasin haltiaa ylitti meren ja asettui saaren rannikoille.
Nandor haltioiden muutto alkoi hieman myöhemmin, ja se kiihtyi huippuunsa toisen vuosituhannen lopulla. Yhteensä Edhellondin kautta meren yli muutti 3500 nandoria ja 400 sindaria. Osa Nandorista muutti Avathariin Annaelin kansan luokse, mutta n.2500 asettui Tol Eresseän pohjoisille rannikoille, missä maasta muistutti paljon heidän entistä kotiaan Belfalasin lahdella. Näm valitsivat johtajakseen Samirin, joka on kaukaista sukua heidän muinaiselle päämiehelleen Lenwelle. Myös sindarin muutto Lindonista jatkui pitkin kolmatta aikaa, mutta suurin osa heistä, mukaanlukien kuningas Galadhil, asettui Avathariin. Joitakin satoja saapui kuitenkin myös Eresseään. Myös joitakin noldoja saapui pitkin kolmatta aikaa, haltioiden väsyessä Keski-Maahan ja etsiessä rauhaa. Tämä aiheuttikin suurimmat muutoksen Tol Eresseän elämään kun uusia alueita asutettiin ja uusia ruhtinaita saapui.
Näihin uusiin tulijoihin kuului taas monia kuuluisia haltioita. 1400-luvulla saapui useita satoja haltioita kerralla. Heitä johti Aränwe, Vorönwen ja Aranwionin isä. Hänen seurassaan oli myös Gandil, lähteenruhtinas Glorfindelin tytär, ja siis valtiatar Ithilwenin sisar. Aränwe ja Gandil asettuivat asumaan Lähteen kartanoon, jonka päämieheksi tuli nyt poikansa sijaan Aränwe. Toinen samoihin aikoihin saapunut oli Galadrielin tytär Celebrian, joka oli Elrond puolhaltian puoliso. Valtiatar Ithilwen rakennutti Celebrianille kartanon samaan laaksoon oman kartanonsa kanssa, toiselle puolelle jokea. Ja Celebrianin kartanosa tuli kaunis, tosin sen puutarhat eivät vetäneet vertoja lähteenkartanolle. Ja kerrotaan uuden kartanon muistuttavan Celebrianin suuresti rakastamaan Rivendeliä. Näin rakennettiin viimeinen Tol Eresseän vanhojen aikojen suurista kartanoista. Uusinta kartanoa alettiin pian kutsua Uudeksi-Rivendeliksi. Kun Elrond puolhaltia sitten kolmannen ajan päätyttyä ylitti meren, asettui hän vaimonsa kanssa Uuteen-Rivendeliin, ja tämä lähensi ennestään Lähteen huoneen ja Elrondin suvun välejä. Elrond toi myös tullessaan valtavan määrän uutta tarutietoa, ja yhdessä Lindon ja Pengolodin kanssa he nostattivat tietämyksen Eresseässä loistavalle tasolle. Eresseän viisaiden piiri tuli sitten hyvin kuuluisaksi koko Amanissa. Uusista tulokkaista Nandorin Samir, Elrond ja Aränwe hyväksyttiin sitten Eresseän neuvostoon. Syntyvyyden ja muuton vuoksi on saaren asukasluku tämänkin jälkeen ennestään noussut, ja nykyään Tol Eresseä on vauras ja kaunis saari joka kauneudessa ja loistossa ei jää jälkeen mantereen yhdyskunnista. Tol Eresseällä eri haltiakansat ovat eläneet sovussa vailla ongelmia yli 7000 vuotta, ja tämä kaikesta päätellen tämä tila tulee jatkumaan kunnes maailma loppuu.
Lähteen huoneen Singollo, neljännen ajan vuonna 770.