Kun Rooman valtakunnan toinen kansalaissota alkoi tammikuussa 49 ekr, olivat sodassa vastakkain Gaius Julius Caesarin johtama puolue, joka yleensa katsotaan populares-puolueeksi, ja toisaalla Gnaeus Pompeius Magnuksen johtama optimaatti-puolue, eli senaattipuolue. Perinteinen kouluissa opetettava historia nakee usein sodan lahinna Pompeiuksen ja Caesarin yhteenottona. Kuitenkin molempien takana oli laaja kannattajajoukko jota ilman sota olisi ollut mahdoton. Optimaatti-puolueessa ei kyse ollut edes yhtenaisesta Pompeiusta seuraavasta puolueesta, vaan useiden eri intressiryhmien valisesta liitosta. Gnaeus Pompeius oli toki optimaattien vahvin johtaja, mutta muut optimaatit eivat missaan tapauksessa olleet hanen alaisiaan. Kenties jopa pompeiuslaisia tarkeampaa osaa coalitiossa nayttelivat konservatiivit Marcus Porcius Caton ja Domitius Ahenobarbuksen johdolla. Lisaksi mukana liitossa oli suuri joukko voimakkaita konsulaareja, esim.Claudius Marcellukset ja Cornelius Lentulukset. Appius Claudius Pulcher oli myos johtava optimaatti. Yhteensa optimaattien coalitio pystyi kokoamaan niin vaikuttavan maaran vahvoja poliitikkoja riveihinsa etta Caesarin johtama puolue jai selvasti sen varjoon. Silti Caesarinkaan seuraajat eivat olleet mikaan mitaton joukko.

Caesarin puolueen miehet voidaan karkeasti jakaa useisiin eri ryhmiin alkuperansa mukaan. Ensimmaiseksi tulevat tietysti sukulaiset. Sukulaisuus oli aina roomalaisille tarkea asia, ja monet seurasivat Caesaria sukulaisuuden vuoksi, tai jaivat sen takia ainakin puolueettomiksi. Toisaalta tarkea ryhma olivat Caesarin legaatit, toisin sanoen Caesarin kenraalit joiden avulla han saavutii 50-luvulla ekr.suurta menestysta sodassa galleja vastaan, valloittaen lopulta koko Gallian. Taman sodan aikana Caesar myoskin sai itselleen uskollisen armeijan, joka oli valmis puolustamaan hanta jopa Rooman valtiota vastaan. Tosin siita kummalla puolella sisallissodassa valtio itseasiassa oli voidaan aina kiistella. Optimaateilla oli riveissaan enemman konsulaareja ja muita ex-virkamiehia, seka molemmat v.49 konsulit. Toisaalta taas v.49 kansantribuunit olivat paenneet Caesarin suojiin kun heidan henkensa oli uhattuna, ja Caesar siis puolusti valtiota asettuessaan kansantribuuneja puolustamaan. Sisallissodan alkaessa pakeni Caesarin luoksi joitakin virkamiehia ja nuoria aatelisia, jotka siis muodostivat kolmannen ryhman. Naihin voidaan myos laskea joitakin karkotettuina olleita jotka hakeutuvat sodan sytyttya Caesarin luo. Neljas ryhma ovat equites, joiden monet mahtavat pankkiirit yms.asettuivat Caesarin puolelle, ja olivat tukeneet hanta jo aikaisemminkin. Viides ryhma olivat italialaiset aristokraatit, joille Caesariin liittyminen tarjosi hyvan etenemisreitin jota heilla ei valttamatta olisi muuten ollut. Viimeinen ja vahaisin ryhma ovat provinssien aristokraatit, jotka myos urallaan edetakseen asettuivat Caesarin puolelle.

Caesarin sukulaiset

Julius Caesarien suku oli Rooman vanhimpia ja ylhaisimpia patriisi-sukuja. Se oli kuitenkin pitkan aikaa ollut melko heikko, kunnes viimeiselle esikristilliselle vuosisadalle tultaessa onnistuneet naimakaupat yms. nostivat suvun jalleen poliittiselle huipulle. Jopa niin korkealle etta jos suku olisi pysynyt yhtenaisena eika Liittolais-sotaa ja ensimmaista kansalaissotaa olisi syttynyt se olisi voinut paasta jopa dominoimaan politiikkaa Caecilius Metellusten tyyliin. Suvulla oli nimittain viisi poliittisesti aktiivista henkiloa 90 ja 80-luvuilla ekr. Quintus Lutatius Catulus Caesar oli konsulina v.102, ja oli Rooman johtavia poliitikkoja. Hanen veljensa Lucius Julius Caesar oli myos konsulaari, ja ylsi v.89 censoriksi asti. Hanen veljensa Gaius Julius Caesar Strabon lupaavan uran katkaisi kuolema kansalaissodassa, samoin kuin Luciuksen ja Catulus caesarin. Heidan serkkunsa Sextus Julius Caesar ylsi myos konsuliksi, mutta sai surmansa Liittolais-sodassa. Sextuksen veli Gaius taas ylis v.92 preetoriksi, ja olisi yltanyt varmasti konsuliksi mutta kuoli ennen sita.

Kaikki viisi Caesaria siis kuolivat ennen aikojaan. Gaius Julius Caesarin poika oli diktaattori Gaius Julius Caesar. Hanen sukunsa johti hanet automaattisesti popularesiksi, silla hanen tatinsa Julia oli suuren populares-johtajan Gaius Mariuksen vaimo. Ja Caesar itse oli nuorena naimisissa toisen popularesin Lucius Cornelius Cinnan tyttaren Cornelian kanssa. Sulla maarasi Caesarin jo valilla tapettavaksi, mutta hanen aitinsa veljet (tai serkut), Gaius ja Marcus Aurelius Cotta pelastivat hanet. Vain kaksi Caesarin serkkua tunnetaan. Toinen oli nimeltaan Sextus Julius Caesar, ja oli 50-luvulla ekr.flamen dialis (joku pappis-kollegio). Tassa ominaisuudessa Sextus Caesar poisti Ciceron maanpaon aikana taman talon ylle langetetun kirouksen. Cicero oli tahan aikaan Caesarin liittolaisen Pompeiuksen miehia, joten Sextus Caesar toimi nain sukulaisensa hyvaksi. Toinen Caesarin serkku oli Lucius Julius Caesar, joka oli konsulina v.64, ja toimi usein yhteistyossa Gaius Julius Caesarin kanssa. 50-luvun lopussa Lucius Julius Caesar toimi Caesarin legaattina, ja hallitsi Caesarin puolesta Gallia Narbinensin provinssia. Vercingetorixin kapinan aikana, kun Narbonensis oli uhattuna, Lucius Caesar kokosi provinssin miehista 22 kohortin vahvuiset turvajoukot. Osasta naista legioonista muodostettiin sitten legioona V Alaudea, eli valiaikainen legioona. Sisallissodan aikana Lucius Caesar ilmeisesti jai puolueettomaksi. Muita puolueettomaksi jaaneita sukulaisia olivat ex-konsulit Calpurnius Piso, jonka tyttaren kanssa Caesar oli naimisissa, Lucius Marcius Philippus, joka oli naimisissa Caesarin sisaren tyttaren Atian kanssa, ja Claudius Marcellus, joka oli naimisissa Caesarin sisaren tyttaren tyttaren kanssa. Marcius Philippuksen poika Lucius taas liittyi Caesariin. Han oli v.49 kansantribuunina, vahvistaen nain Caesarilaisia sen vuoden tribunaatissa. Vuonna 44 Lucius oli preetorina, ja konsulina v.38. Hanet siis Caesarin sukulaisuus vei huipulle asti, vaikka hanen etenemisensa ei ollutkaan kaikkein nopeinta. Vuonna 45 Kilikian maaherrana oli Q.Marcius Philippus, mahdollisesti Lucius Marciuksen veli tai serkku. Han oli siis myos caesarilaisia.

Marciukset olivat siis Caesarin sisaren Julian tyttaren Atian kautta sukua. Atia oli aiemmin ollut naimisissa G.Octaviuksen kanssa, joka oli yltanyt preetoriksi mutta kuollut. Octaviukselta ja Atialta oli jaanyt kaksi lasta, Octavianus ja Octavia. Octavia oli siis naimisissa Claudius Marcelluksen kanssa, ja Octavianuksesta tuli Caesarin perija, ja lopulta Rooman ensimmainen keisari. Caesarin toinen sisar, myos Julia, oli aluksi naimisissa roomalaisen ritarin Q.Pediuksen kanssa. Heidan poikansa Q.Pedius oli v.58 Caesarin legaattina Galliassa. Vuonna 48 han oli preetori, ja v.43 yhdessa sukulaisensa Octavianuksen kanssa konsulina. Han kuoli kesken konsulaattinsa. Myohemmin Julia oli naimisissa toisen ritarin, Pinariuksen kanssa. Heidan pojanpoikansa oli Quintus Pinarius Scarpus, joka tuki pitkaan sodassa Marcus Antoniusta Octavianusta vastaan, mutta loikkasi viimehetkella voittajan puolelle. Caesarin puolueen riveista loytyy myos toinen suvun edustaja, Sextus Julius Caesar. Han oli v.45 Syyrian prokvestorina, komennossaan yksi legioona. Lupaava ura kuitenkin katkesi kun hanet murhattiin pompeiuslaisen Caecilius Bassuksen toimesta. Lisaksi Caesarin sukulaisia olivat tietysti Antoniuksen veljekset, joista Marcus Antonius toimi Caesarin legaattin Galliassa. Hanella oli kaksi veljea, Gaius ja Lucius Antonius.Kahdesta Antoniuksesta tuli myohemmin konsuleita, ja Gaiuksesta preetori. Sisallissodan alkaessa Caesarin sukulaisista Marcus Antoniuksen lisaksi hanen joukkoihinsa kuuluivat ilmeisesti vain Lucius ja Quintus Marcius Philippus seka Sextus Julius Caesar. Naista vain Antonius oli vanhoja Caesarin legaatteja. Sukulaiset olivat siis melko merkityksettomia Caesarin puolueessa.

Caesarin legaatit

Jos Caesarin sukulaiset olivat melko vahaisia ja heikkoja, hanen legaattinsa sen sijaan olivat koko puolueen ydin. Kun Caesar v.58 lahti Galliaan sotimaan maahantunkeutuneita helveetteja vastaan han sai nimittaa itse itselleen niin monta legaattia kuin halusi. Tama oli alku Caesarin puolueelle, silla han nimitti kyvykkaita komentajia ja nuoria aatelisia jotka kaikki olivat hyvin uskollisia hanelle. Kaikista Caesaerin ns.pitka-aikaisista legaateista ainoastaan yksi jatti hanet sisallissodan alkaessa. Tama loikkari oli Titus Labienus, Caesarin paras ja luotetuin komentaja. Lisaksi Quintus Tullius Cicero luonnollisesti liittyi optimaatteihin, mutta han ei enaa tuossa vaiheessa ollut legaattina. Samoin Gaius Claudius Pulcher seurasi veljeaan Appiusta optimaattien riveihin, mutta han oli Caesarin legaattina vain vuonna 58, kun Caesar toimi Galliassa vuosina 58-50.

Gallian sotaa tutkittaessa paalahde on tietysti Caesarin itsensa kirjoittama kirja "Gallian sota". Caesar ei kuitenkaan paljoakaan puhu legaateistaan tai muistakaan upseereistaan. Ensimmainen legaattilista loytyy vuodelta 54 ekr, jolloin legaatteina olivat Titus Labienus, Quintus Titurius Sabinus, Lucius Aurunculeius Cotta, Lucius Munatius Plancus, Gaius Trebonius, Quintus Tullius Cicero, Gaius Fabius ja Lucius Roscius Fabatus. Tata ennen mainittiin useita legaatteja. Aivan sodan alussa tarkeaa roolia naytteli Publius Licinius Crassus, joka kuitenkin poistui isansa mukana Syyriaan, jossa sai v.53 surmansa katastrofaalisessa Carrhean taistelussa. Myos Caesarin sisaren poika Quintus Pedius toimi legaattina pari vuotta. Hanet Caesar mainitsee vain pari kertaa, ja vuonna 54 Pedius ei ollut enaa legaattina. Lisaksi mainitaan legaatti Servius Sulpicius Galba ja legaatti Publius Sulpicius Rufus. Myohempi legaatti Decimus Junius Brutus oli ilmeisesti myos alusta asti Galliassa, mutta ei ennen vuotta 54 ollut kyllin vanha legaatiksi. Ilmeisesti alusta asti vuoteen 54 Caesarin legaatteja olivat Labienus, Titurius Sabinus ja Aurunculeius Cotta. Muita vuoden 54 listan legaatteja ei mainita aikaisemmin, ja ainakin Trebonius ja Cicero olivat saapuneet Galliaan vasta samana vuonna. Sulpicius Galban puuttuminen vuonna 54 ei tee hanesta epa-caesarilaista, silla han oli samana vuonna preetorina, ja virka oli hankittu Caesarin tuella. Toisaalta taas Roscius Fabatus ja G.Trebonius olivat olleet v.55 ekr. oletetusti triumfiraattorien kansantribuuneja, ja tasta palkkiona saivat seuraavana vuonna legaatin viran Galliassa. Vuoden 54-53 talvella listaan voidaan lisata Marcus Licinius Crassus, joka Caesarin kvestorina vei kolme legioonaa talvehtimaan Belgiaan.

Samana talvena tilanne muuttui taysin, kun kaksi "alkuperaista" legaattia, Titurius Sabinus ja Aurunculeius Cotta saivat yhden legioonan ja 5 kohortin kanssa surmansa. Tama jatti ilmeisesti Labienuksen ainoaksi alkuperaiseksi legaatiksi. Muutenkin Labienus oli ollut tahan asti Caesarin lahin mies, eraanlainen varakomentaja, ja Sabinuksen ja Tituriuksen kuolema varmasti vahvisti hanen asemaansa. Pian taman jalkeen legaatteina olivat Marcus Junius Silanus, Gaius Antistius Reginus ja Titus Sextius, jotka kokosivat kolme legioonaa kutsunnoissa. Samana vuonna Gaius Trebonius sai erilliskomennuksen ja komentoonsa kolme legioonaa. Vuoden 53 kesalla Decimus Junius Brutus mainitaan ensikertaa legaattina, samoin Narbonensia johtava Lucius Julius Caesar. Samaan aikaan Labienus sai jatkuvasti tarkeimmat komennukset. Alesian taistelun aikaan (v.52?) mainitaan legaattina myos Marcus Antonius ja Gaius Caninius Rebilus. Sodan lopussa legaattina toimi myos Marcus Sempronius Rutilus ja Lucius Minucius Basilus. Myos Publius Sulpicius Rufus oli jalleen legaattina. Aivan kirjansa lopussa Caesar mainitsee myos legaatit Quintus Fufius Calenuksen ja Publius Vatiniuksen. Sisallissodan valittomasti uhatessa vuoden 50 lopussa Gaius Trebonius oli 4 legioonan kanssa Belgiassa, Gaius Fabius 4 legioonan kanssa aedujen maassa, eli keskisessa Rhonen laaksossa. Yksi legioona oli Cisalpinassa.

Kaiken kaikkiaan Caesarilla oli Gallian sodan aikana paljon legaatteja. Niiden lisaksi joit "Gallian sodassa" mainitaan oli ainakin G.Claudius Pulcher v.58 Caesarin legaattina, mutta vain vahan aikaa. Caesar ei myoskaan mainitse Gaius Volcacius Tullusta, Gaius Messiusta eika Quintus Numerius Rufusta. Messius oli ollut v.57 kansantribuunina, ja oli ehka sen jalkeen vahan aikaa legaattina. Alhaissyntyinen Gaius Fabius oli vuonna 58 preetorina, ja ilmeisesti kautensa jalkeisena vuonna paasi Caesarin legaatiksi, ja toimi sen jalkeen Galliassa koko sodan ajan. Tama selitta hyvin sen miksi Fabius sai niin tarkeita komennuksia sodan loppupuolella. Hanen taytyi olla jo melko iakas, ja se ettei hanesta kuulu Gallian sodan jalkeen mitaan selittynee kuolemalla. Kun Labienus loikkasi vuoden 49 alussa, Sabinus ja Aurunculeius Cotta olivat kuolleet ja Fabius ilmeisesti kuoli pian, jaivat Caesarin vanhimmiksi legaateiksi siis v.54 listalla olleet, seka lisaksi Servius Sulpicius Galba joka v.54 oli vain ollut valiaikaisesti poissa. Galban ura ei kuitenkaan jatkunut hanen haluamallaan tavalla. Han oli vanhaa Sulpiciusten patriisi-sukua joka oli kuitenkin menettanyt valtansa. Vuonna 50 ekr.Galba pyrki Caesarin tuella konsuliksi, mutta epaonnistui. Caesarin ollessa vallassa v.49-44 Galba ei myoskaan saanut konsulaattia vaikka han oli Caesarin vanhimpia legaatteja. Tama sai Galban liittymaan salaliittoon ja osallistumaan Caesarin murhaan. Galballe Caesarin legaattina olo ei siis tuonut onnea.

Vuoden 54 listan uusista legaateista kenties eniten vastuuta sodassa sai Gaius Trebonius. Han oli uudesta senaattorisuvusta, joka oli saanut senaattipaikkansa vasta Sullan laajentaessa senaattia. Trebonius oli toiminut vuonna 55 caesarilaisena kansantribuunina. Kun Caesar ensi kertaa nimitti virkamiehet v.48 sai Trebonius heti preetorin viran, mika kertoo hanen vahvasta asemastaan. Vuonna 45 Trebonius oli konsulina. Han siis saiai kaiken mahdollisen Caesarilta. Siita huolimatta han ilmeisesti tasavaltalaisena liittyi salaliittoon ja osallistui v.44 Caesarin surmaamiseen. Toinen tarkea vuoden 54 legaatti oli Lucius Munatius Plancus. Myos Plancus oli uudesta suvusta, joka oli paassyt senaattiin juuri ennen Sullan aikaa. Hanen urakehityksensa oli kuitenkin huomattavasti hitaampaa kuin Treboniuksen. Plancus paasi preetoriksi vasta v.45, ja v.44 han oli Gallia Comatan maaherrana komennossaan armeija, jonka kanssa han seuraavana vuonna liittyi Lepidukseen ja Antoniukseen. Vuonna 42 Plancus sai siita hyvasta konsulaatin. Viimeinen nimi vuoden 54 legaatti-listalla oli Lucius Roscius Fabatus. Hanen sukunsa oli uusia Sullan senaattoreja, ja Roscius jai melko merkityksettomaksi hahmoksi. Han oli v.49 preetorina, eli viimeisena vuonna jolloin oli vapaat vaalit. Kun Roscius siis liittyi Caesariin han toi mukanaan preetorin viran. Han oli siis hyvin hyodyllinen mies Caesarille. Kenties varhainen kuolema selittaa sen ettei hanesta koskaan tullut konsulia. Juuri ennen Sabinuksen ja Cottan kuolemaa ilmestyy Galliaan Marcus Licinius Crassus. Pian taman jalkeen Crassuksen isa sai surmansa Syyriassa, ja han toi mukanaan Crassuksen puolueen rippeet Caesarin leiriin. Marcus Crassuksen suku oli vanhaa aatelia, joskin plebeiji-puolelta. Silti han toi mukanaan Caesarin leiriin lisaa arvovaltaa. Caesar antoikin Crassukselle paljon vastuuta, ja tama sai Gallian komentoonsa kansalaissodan alettua. Crassus oli ilman muuta yksi Caesarin puolueen tarkeimmista johtajista. Kuolema joskus v.48 tai 47 esti loistavan tulevaisuuden.

Seuraavina ilmestyvat Marcus Junius Silanus, Gaius Antistius Reginus ja Titus Sextius. Naista Silanus oli syntyperansa puolesta tarkein, ollen muinaista plebeiji-sukua. Myos hanen sukunsa oli viimei aikoina ollut merkitykseton, ja liittymalla Caesariin han pyrki palauttamaan sukunsa suuruuteen. Omituista on sen sijaan se etta Silanus sai konsulin viran vasta 30-luvulla. Siihen asti hanta ei nay missaan. Gaius Antistius oli uuden Sullaan edeltaneella ajalla senaattiin paasseen suvun jasen. Hanta ei loydy myohemmilta virkamieslistoilta, mika viittaa varhaiseen kuolemaan tai syrjaan vetaytymiseen. Titus Sextius ei hankaan kohonnut missaan vaiheessa tarkeaksi eika juurikaan vahvistanut Caesarin puoluetta. Hanen sukunsa oli kotoisin Ostiasta, ja paasi senaattiin vasta Sullan avulla. Sextius oli v.45 preetorina, mutta sai ilmeisesti surmansa ollessaan African maaherrana pian sen jalkeen. Naita kolmea kauemmin, ehka alusta asti, oli Galliassa ollut Decimus Junius Brutus Albinus. Han oli kuitenkin legaatti vasta myohemmin. Brutus oli aatelisinta aatelia, silla Juniukset olivat yksi vanhimpia plebeiji-sukuja. Lisaksi lisanimi Albinus viittaa siihen etta Brutus oli adoptoitu Postumius Albinusten patriisi-suvusta, mika lisasi Brutuksen arvovaltaa entisestaan. Han oli Caesarin puolueeseen korvaamatoon lisa. Brutus tuntui aina olevan erityisesti Caesarin suosiossa, ja liikkui huhuja etta han olisi Caesarin avioton poika. Kansalaissodan aikana ei Brutuksen tarvinnut sotia roomalaisia vastaan, vaan han sai v.49 Massilian piirityksen johdettavakseen, ja sitten Gallian komentoonsa. Han oli myoskin Caesarin toisarvoinen perija, ja ennen Caesarin murhaa puolueen vahvimpia johtajia. Vuonna 44 han oli preetorina, ja liittyi tuntemattomasta syysta salaliittolaisiin. Taisteltuaan parhaansa mukaan tasavallan puolesta hanet murhattiin aiemman legaatti-toverinsa Marcus Antoniuksen toimesta.

Myohemmin, aivan 50-luvun lopulla ilmestyy sitten Galliaan suuri joukko uusia legaatteja. Marcus Antonius oli Alesian taistelun aikoihin legaattina, ja han oli lisaksi Caesarin serkun Julian poika. Marcus Antonius oli aina yksi niista miehista joihin Caesar luotti eniten. Kun Caesarin maaherruus Galliassa kiistettiin optimaattien toimesta, nimenomaan Antonius vuoden 49 kansantribuunina asettui optimaatteja vastustamaan. Ja kun Antoniuksen toiminta kansantribuunina perustuslainvastaisesta estettiin, pakeni han Caesarin leiriin ja Caesar asettui puolustamaan kansantribuunien oikeuksia. Kuinka paljon koko jupakka oli etukateen suunniteltu on jalkeenpain vaikeaa selvittaa, mutta varmasti Antoniuksella oli Caesarin suostumus toimenpiteelleen. Taman jalkeen Antonius kohosi nopeasti yhdeksi puolueen johtajista. Han oli kaksi kertaa konsulina, vuosina 44 ja 34. Antonius veti mukanaan suuruuteen myos kaksi veljeaan, joista Gaius Antonius oli v.44 preetorina mutta sai surmansa kansalaissodassa seuraavana vuonna. Lucius Antonius taas oli vuonna 41 konsuli, mutta kuoli sen jalkeen pian Hispaniassa.

Seuraavaksi mainitaan legaatteina nelikko Gaius Caninius Rebilus, Marcus Sempronius Rutilus, Lucius Minucius Basilus seka jo ennen v.54 hetken legaattina ollut Publius Sulpicius Rufus. Naista Sulpicius oli siis vanhin. Han ei kuitenkaan ollut vanhaa Sulpiciusten patriisi-sukua, vaan uutta sukua. Sulpicius oli v.48 preetori, mutta ei koskaan paassyt konsuliksi. Kenties kuolema vei hanelta taman kunnian, koska muuten olisi vaikeaa selittaa miksi hanet olisi syrjaytetty sen jalkeen kun han oli paassyt preetoriksi v.48, jolloin Caesar ensi kertaa nimitti virkamiehia. V.48 virkamiehet olivat siis ikaankuin Caesarin luotetuimpia, ne jotka palkittiin heti. Kaiken lisaksi v.42 Sulpicius sai censorin viran, joka oli suurin kunnianosoitus minka roomalainen poliitikko saattoi saada. Caninius Rebilus oli kuitenkin vaikutusvaltaisempi kuin Sulpicius, vaikka olikin paljon nuorempi legaatti. Han paasi legaatiksi vasta v.52, mutta oli v.48 ensimmaisessa caesarilaisessa preetori-erassa, ja v.45 han sai konsulaatin. Aivan puolueen ehdottomaan johtoryhmaan han ei kuitenkaan noussut. Caninius oli melko vanhaa mutta merkityksensa menettanytta senaattori-sukua. Sempronius Rutilus taas on yksi niista legaateista jotka katoavat sisallissodan alkaessa, eika hanesta kuultu mitaan sen jalkeen. Kenties aikainen kuolema sodassa tai johonkin sairauteen. Han oli Caniniuksen tapaan vanhaa mutta merkityksetonta senaattori-sukua. Minucius Basilus taas jai henkiin, mutta hanen urakehityksensa oli hitaampaa kuin muiden, tosin se ei valttamatta kerro epasuosiosta. Kenties han vain oli liian nuori tarkeisiin virkoihin. Minucius oli kuitenkin v.45 preetorina. Konsulaattiin han ei koskaan yltanyt. Syntyperaltaan Minucius oli uusia senaattoreja jotka saavuttivat asemansa hieman ennen Sullan aikaa. Missaan vaiheessa Minucius ei kohonnut puolueen johtajistoon.

Viela on kasittelematta joukko legaatteja. Naista syntyperaltaa tarkein oli Gaius Volcacius Tullus. Han oli nobilis Juniusten ja Antoniuksen tapaan, ja suku oli juuri 60-luvulla saanut ensimmaisen konsulinsa. Volcaciuksesta ei kuitenkaan kuulu mitaan kansalaissodan alettua, ja hanenkin uransa katkaisi ilmeisesti kuolema. Lahes yhta merkityksettomiksi legaateiksi jaivat Quintus Numerius Rufus ja Gaius Messius. Molemmat olivat v.57 kansantribuuneja, jotka olivat ajaneet Caesarin lakeja. Tasta palkkiona heidat sitten otettiin Caesarin legaateiksi. Gaius Messius oli lisaksi v.55 ediili. Molemmista oli siis virkamiehina Caesarille hyotya, ja he saivat sitten palkkion. Kumpikaan ei siksi ole varsinaisesti Caesarin legaatti, kun silla tarkoitetaan hanen kenraalejaan. Sen sijaan Caesarin luotetuimpia legaatteja olivat Publius Vatinius ja Quintus Fufius Calenus. Vatinius oli v.59 se kansantribuuni joka jarjesti Caesarille Gallian provinssin, jonka jalkeen han oli Caesarin johtavia puoluelaisia. Vuonna 55 Vatinius oli preetorina, varmasti Caesarin tuella. Fufius Calenus oli Vatiniuksen tapaan melko itsenainen poliitikko ja pikemminkin Caesarin liittolainen kuin alainen. Vuonna 59 han oli preetorina, ja tuki triumfireita. Taman jalkeen han ilmestyy v.51 Caesarin legaatiksi. Calenus ja Vatinius olivat molemmat konsuleina v.47, eli jo toisen vuonna kun Caesar nimitti konsulit. He olivat ilman muuta puolueen johtohenkiloita, ja jo ennen kansalaissotaa he toivat Caesarin puolueeseen lisaa voimaa virkojensa avulla. Etenkin Fufius Calenus ex-preetorina oli tarkea mies. Calenus nimitettiin myoskin princeps senatukseksi, eli senaatin vanhimmaksi, mika oli suunnaton kunnia. Kansalaissodan myohemmassa vaiheessa han tuki Marcus Antoniusta, mutta jattaytyi pian syrjaan aktiivisesta toiminnasta. Viimeisena esiteltavaksi legaatiksi on jaanyt Gaius Vibius Pansa, joka kuitenkin tarkeydessa oli ensimmaisten joukossa. Pansa oli heti v.52 legaattina olonsa jalkeen Caesarin tuella kansantribuunina vuoden 51 kansantribuuni, ollen nain tarkea osa v.51 caesarilaisten kansantribuunien triossa. Vuonna 49 Pansa oli ediilina, ja toi nain Caesariin liittyessaan yhden viran mukanaan taman leiriin. Kun lisaksi saman vuoden preetoreista ainakin kolme liittyi Caesariin, ja kansantribuuneista kolme, oli myos Caesarin leirissa vaikuttava joukko v.49 virkamiehia. Pansan eteneminen urallaan oli todella nopeaa. Vuonna 48 han oli ensimmaisten Caesarin nimittamien preetorien joukossa, ja v.43 konsulina. Virkaansa hoitaessaa han sai surmansa taistellessaan valtiota vastaan kaantynytta Marcus Antoniusta vastaan yhdessa konsulitoverinsa ja ystavansa Aulus Hirtiuksen kanssa. Pansan kuollessa tasavalta kuoli hanen mukanaan. Kaikista Caesarin legaateista juuri Pansa oli se joka paasi todella vaikuttamaan asioiden kulkuun Caesarin ollessa diktaattorina. Han nimittain kuului epaviralliseen Caesarin "kabinettiin", joka hoiti valtakunnan asioita v.48-44.

Caesarin legaatit olivat siis suuri ja vaikuttava joukko, vaikkakin esim.Pompeiuksen Mithridateksen sodan legaatteihin verratessa Caesarin legaatit kalpenevat. He olivat syntyperaltaan alhaisia, ehka koska Caesar halusi niin tai koska aateliset eivat hanen kanssaan halunneet palvella. Legaateista Gaius Messius ja Numerius Rufus olivat vain vahan aikaa legaatteina kiitokseksi toimistaan virkamiehina. Marcus Crassus oli pikemminkin liittolainen eika ensisijassa Caesarin legaatti. Fufius Calenus ja Vatienus taas olivat urallaan Caesarin avulla etenevia miehia jotka uusia virkoja odottaessaan olivat Galliassa. Sabinus ja Aurunculeius Cotta saivat surmansa, ja Labienus ja Cicero liittyivat Caesarin vihollisiin. Volcacius Tullus ja Sempronius Rutilus katosivat, samoin Gaius Fabius ja Antistius Reginus. Myos Junius Silanus katosi pitkaksi aikaa. Kun siis puhutaan kansalaissodan aikana Caesarin kenraaleista, talla tarkoitetaan Marcus Antoniusta, Decimus Brutusta, Caninius Rebilusta, Minucius Basilusta, Munatius Plancusta, Sulpicius Rufusta, G.Treboniusta, Roscius Fabatusta, Titus Sextiusta ja Vibius Pansaa. Naista hyodyllisimpia poliittisesti Caesarille olivat aateliset Antonius ja Brutus. Heidan lisakseen Vibius Pansa, Plancus ja Caninius Rebilus nousivat myos johtavaan asemaan Caesarin puolueessa. Lisaksi legaateista Vatinius, Fufius Calenus ja vahan aikaa M.Crassus olivat tarkeita miehia puolueessa. Mutta kaikille legaateille riitti virkoja. Caesar ei heita unohtanut. Tasta kertoo jo sekin etta v.48 preetoreista Caesarin legaatteja oli nelja, ja lisaksi Q.Pedius oli myos ollut legaattina.

Muuta Gallian sodan upseerit:
Legaatit muodostivat Caesarin rakentaman puolueen huipun, mutta myos alempien upseereiden nimitykset olivat usein poliittisia. Naihin virkoihin nimitettiin italialaisia tai equiteseja jotka Caesar halusi sitoa itseensa tai palkita. Tarkein mies Caesarin armeijassa legaattien rinnalla oli Aulus Hirtius. Hirtius oli alunperin latiumista,ja han oli kuuluisa kirjailija. Han mm.toimitti Caesarin kirjan Gallian sodasta. Galliassa Hirtius oli lahinna Caesarin ystavana, mutta varmasti hanella oli esikunnassa tarkeita tehtavia. Hirtius oli myos Vibius Pansan hyva ystava, ja toimi itseasiassa vahan aikaa Caesarin legaattina v.54. Vuonna 46 han oli preetori, ja v.43 yhdessa Vibius Pansan kanssa konsulina. Konsulaattinsa aikana konsulit yrittivat pelastaa tasavallan Antoniuksen hyokkaykselta, mutta lyodessaa Antoniuksen Mutinan taistelussa seka Vibius Pansa etta Hirtius saivat surmansa. Myos Hirtius kuului ns.Caesarin kabinettiin, ja oli suuri vaikuttaja puolueessa. Ehka Hirtiuksesta olisi pitanyt puhua legaattien yhteydessa, mutta mielestani han kuitenkin kuuluu enemman muiden upseereiden joukkoon.

Caesar mainitsee "Gallian sodassa" useita alaisiaan upseereita. Tiedustelijoiden johtajana toimi valilla Publius Considius, joka oli palvellut jo Sullan armeijassa 80-luvulla. Urhoollinen kenturio Publius Sextius Baculus mainitaan useita kertoja, samoin saman legioonan sotatribuuni Gaius Volusenus. laivastoa Britannian retken aikana komensi Quintus Atrius, ja saman sotaretken aikana sai surmansa sotatribuuni Quintus Laberius Drusus. Erityisen urhoollisina mainitaan kenturiot Titus Pullo ja Lucius Vorenus. Sabinuksen joukoissa surmansa sai equites Gaius Arpineius. Myos Gaius Treboniuksen saman niminen serkku, joka oli equites, kuului armeijaan. Surmansa sodan aikana sai myos Caesarin vilja-asiain esimies, equites Gaius Fufius Cita. Lisaksi mainitaan sotatribuuni Marcus Aristius, seka Gergoviassa kuolleet kenturiot Lucius Fabius ja Marcus Petronius. Naista Aristius ja Laberius Drusus olivat Etruriasta. Lisaksi oli monia joita Caesar ei kirjassaan mainitse. Pitkaan Caesarin praefectus fabrumina (huoltopaallikko?)toimi volski Mamurra. Paamajassa oli myos kuuluisa lakimies Gaius Trebatius Testa. Muita upseereita olivat Gaius Volusenus Quadratus, Quintus Lepta ja Marcus Orfius, Titus Silius, Quintus Velanius ja myohemmin kuuluisaksi kenraaliksi noussut Publius Ventidius, joka siis oli myos Gallian armeijan kasvatteja.

Naiden lahes yksinomaan italialaisten alempien upseereiden lisaksi armeijan mukana oli myos joukko provinsseista kotoisin olevia. Caesarin kuuluisa agentti ja aarettoman vaikutusvaltainen Gadesista kotoisin oleva Lucius Cornelius Balbus oli jo varhain armeijan mukana. Caesarin kirjeenvaihdon ja viralliset asiat hoiti Narbosta kotoisin oleva Pompeius Trogus. Caesarin tulkkina taas toimi hanen ystavansa, galli Gaius Valerius Procillus. Myos Marcus Mettius oli Galliasta. Naista Balbus ja Pompeius Trogus kuuluivat ns.Caesarin kabinettiin. Gallian armeijasta luulisi loytyvan myos Gaius Asinius Pollio, kuuluisa tasavaltalainen, puhuja, kirjailija ja sisallissodan aikana Caesarin kenraali. Pollio oli v.44 etelaisen Hispanian kuvernoorina, ja vastasi operaatioista Sextus Pompeiusta vastaan. Caesarin murhan jalkeen han liittyi Antoniukseen pettaen tasavallan, ja aineuttaen nain vanhan sotatoverinsa Decimus Brutuksen kuoleman. V.41 konsulaattinsa jalkeen Pollio vetaytyi syrjaan kansalaissodasta ja sailytti itsenaisyytensa myos Augustuksen aikana.

Caesariin kansalaissodan alkaessa liittyneet: Tama ryhma voidaan jakaa useaan alaryhmaan. Oikeastaan aikaisemmin omina ryhminaan mainitut italialaiset ja provinssien aateli voidaan unohtaa, silla he ovat oikeastaan vain kahden paaryhman, eli Gallian armeijan kautta caesarilaisiksi paatyneiden ja sodan alkaessa puolensa valinneiden alaryhmia.

Virkamiehet. Koko 50-luvun ja v.49 kaytiin hurjaa kamppailua siita kuka saisi omia miehiaan valituksi tarkeisiin virkoihin tai kuka saisi jo valittuja puolelleen. Tama kamppailu oli huipussaan v.51, 50 ja 49, jolloin optimaatit liittoutuivat Pompeiuksen kanssa ja yrittivat saada Caesarin lain vastaisesti kutsutuksi pois Galliasta. Myos ennen naita vuosi oli ollut caesarilaisia virkamiehia, tosin jotkut heista olivat Caesarin legaatteja kuten Sulpicius Galba ja Sulpicius Rufus, tai saivat palkkioksi legaatin viran vahaksi aikaa. Naista miehista on jo puhuttu legaattejen yhetydessa. V.55 kansantribuuni Aulus Allienus auttoi virkatoveriaan Roscius Fabatusta ajamaan lapi Caesarin haluaman maalain. Vuonna 49 Allienus sai ilmeisesti Caesarin tuella itsensa valituksi preetoriksi, ja kansalaissodan alkaessa han liittyi Caesariin. Allienus sai v.49 Sisilian komentoonsa, mutta sen jalkeen hanesta ei kuulla enaa mitaan. V.59 kun Vatinius ajoi kansantribuunina lapi Caesarin erikois-komennuksen Galliaan, hanta auttoi toinen tribuuni Gaius Alfius Flavus. Sama Flavus oli v.54 preetorina, varmaankin Caesarin tuella. Sisallissaodassa hanta ei mainita, mutta voidaan olettaa hanen tukeneen Caesaria.

Vuoden 51 virkamiehista Caesaria tuki kova kansantribuuni kolmikko Gaius Vibius Pansa, Gaius Caelius Rufus ja Lucius Vinicius. Pansasta on jo puhuttu legaateissa. Caelius Rufus taas oli tassa vaiheessa viela Caesaria vastustaneen Marcus Caelius Rufuksen veli, eika hanesta jalkeenpain kuultu enaa mitaan. Vinicius taas liittyi kansalaissodan alkaessa Caesariin, ja v.33 hanet palkittiin konsulaatilla. V.51 oli kvestorina Gaius Antonius, mutta ei tiedeta tukiko han tassa vaiheessa Caesaria.

Vuonna 50 poliittinen taistelu oli sitten kuumimmillaan. Caesar yritti ajaa omaa legaattiaan Sulpicius Galbaa konsuliksi mutta tama havisi, ja molemmat konsulit vaikuttivat Caesarille vihamielisilta. Ilmeisesti Caesar kuitenkin lahjoi Aemilius Paulluksen, silla kesken vuoden han kaantyi Caesarilaiseksi. Sodan syttyessa Paullus kuitenkin jai puolueettomaksi. Samana vuonna oli valittu myos censorit, ja optimaattien Appius Claudius Pulcher ja Caesarin appi Calpurnius Piso oli valittu. Appius pyrki kayttamaan censoriuttaan optimaatien hyvaksi, mutta sai usein Pison vastaansa. Yksi kansantribuuneista, Gaius Scribonius Curio, oli valittu optimaattien ehdokkaana mutta kesken vuoden han asettuikin tukemaan Caesarin oikeuksia. Perinteisesti on oletettu etta Caesar osti Curion, mutta nykyaan pikemminkin ajatellaan etta Curio pyrki vain luomaan omaa voimaryhmaa ja estamaan kansalaissodan. Ediilina oli Curion uskotuin ystava Marcus Caelius Rufus. Curion asettuessa tukemaan Caesaria censori Appius yritti erottaa senaatista seka hanet etta Caeliuksen. Molemmat olivat naet myos Appiuksen henkilokohtaisia vihamiehia. Piso ja konsuli Aemilius Paullus kuitenkin estivat taman. Sen sijaan Appius erotti useita muita, mm.myohemman historioitsija Gaius Sallustius Crispuksen, ja hanen hyokkayksensa sai myos nuoren aatelisen Gnaeus Cornelius Dolabellan optimaateille vihamieliseksi.

Vuoden 49 virkamiehet ehtivat sitten toimia viroissaan vain n.kuukauden kun kansalaissota alkoi. Konsuleiksi oli valittu kaksi optimaattia, Claudius Marcellus ja Cornelius Lentulus Crus. Preetoreista Marcus Favonius oli optimaatti, mutta heidan joukostaan loytyi myos kaksi caesarilaista, legaatti Lucius Roscius Fabatus ja Aulus Allienus. Lisaksi preetori Marcus Aemilius Lepidus liittyi sodan alkaessa Caesariin, mutta hanen toimistaan preetorina ei tiedeta. Lisaksi ainakin yksi ediileista, Gaius Vibius Pansa, oli caesarilainen, samoin useat kansantribuunit. Optimaattien tribuuneja olivat Gaius Cassius Longinus, ja ilmeisesti Rubrius. Lisaksi myohemmin Lucius Caecilius Metelluksen toiminta oli Caesarin vastaista, vaikkei han optimaattien armeijaan liittynytkaan. Caesarilaisia taas olivat Marcus Antonius ja Quintus Cassius Longinus, joka oli Gaius Cassiuksen serkku. Lisaksi Lucius Marcius Philippus liittyi sodan alkaessa Caesariin, vaikkei han ehka tribuunina sukulaistaan puolustanutkaan. Myos Aurelius Cotta oli sukua Caesarille, mutta hanesta ei tiedeta mitaan nimen lisaksi. Kun siis kansalaissota syttyi oli Caesarin leirissa tai sinne saapumassa v.49 virkamiehista kansantribuunit Antonius, Marcius Philippus ja Quintus Cassius, ediili Vibius Pansa ja preetorit Roscius Fabatus, Marcus Aemilius Lepidus ja Aulus Allienus. Kahden edellisen vuoden virkamiehista lisaksi Caesariin liittyivat Scribonius Curio, Caelius Rufus, Lucius ja Gaius Antonius ja Lucius Vinicius. Naista Aemilius Lepidus oli tarkein, silla han oli itsenainen poliitikko joka oli saavuttanut virkansa omin resurssein. Lisaksi hanen sukunsa oli voimakas, ja yksi vanhimmista patriisi-suvuista. Hanen esi-isistaan loytyi lukuisia konsuleita, ja hanen veljensa Paullus oli v.50 konsuli. Lepidus oli myoskin ollut v.52 interrex. Han toi mukanaan huomattavan paljon arvovaltaa Caesarin puolueelle. Tama nakyy mm.siina etta han heti nousi yhdeksi johtavista caesarilaisista. Lepidus oli kaksi kertaa konsulina, v.46 ja 42. Han oli v.44 diktaattori Caesarin ratsuvaen paallikko, eli toiseksi ylin virkamies Roomassa. Lisaksi Lepiduksesta tuli pontifex maximus eli ylipappi, ja yksi kolmesta triumfirista. Han oli ilman muuta Caesarin jalkeen puolueen ylimpiin johtajiin kuuluva. Toinen Caesariin liittynyt virkamies ja nobilis oli Quintus Cassius Longinus. Han saattoi myoskin olettaa vahvaa asemaa puolueessa, ja saikin Hispanian komennon Caesarin vallattua sen pompeiuslaisilta. Taalla Cassius kuitenkin suututti suunnilleen kaikki, ja lopulta hanen omat upseerinsa surmasivat hanet.

Vaikka kaksi nobilista, Lepidus ja Cassius toivat mukanaan puolueelle paljona arvovaltaa, pitemmalla tahtaimella paljon tarkeammiksi miehiksi olisivat osoittautuneet Gaius Scribonius Curio ja Marcus Caelius Rufus. Curio oli nobilis, silla hanen isansa oli aateloinut konsulaatillaan taman vanhan suvun. Caelius sen sijaan oli uudesta italialaisesta suvusta. Heidan valttinsa ei siis ollut syntypera, vaan kyvykkyys. Molempien toiminta kansantribuuneina oli herattanyt huomiota. Etenkin Curio oli ajan paras puhuja, eika Caelius jaanyt kauaksi jalkeen. Molemmat olivat ajan lupaavimpia poliitikkoja. Heilla oli ideoita,ja he olisivat hyvin voineet loytaa ratkaisuja pulmiin joita Caesar ei ehtinyt tai ei kyennyt ratkaisemaan. Kummankin motiiveja Caesariin liittymiseen on paljon spekuloitu. Ensinnakin he eivat voineet olla samalla puolella vihamiehensa Appius Claudiuksen kanssa. Lisaksi Curio oli selvasti puolensa valinnut jo tribunaattinsa aikana, kenties rahan vuoksi, mutta luultavammin koska oikeus oli Caesarin puolella ja han saisi itse silta puolelta enemman hyotya. Lisaksi molemmat saattoivat aavistella Caesarin voittavan. Voimasuhteita jarkevasti arvioineille voimasuhteuden taytyi naytaa taysin selvilta. Toisaalla Gallian armeija, viimeiseen asti hiottu sotakone, ja toisaalla eripuraiset ja paattamattomat optimaatit. Mutta ainakin Caeliuksen, ehka myos Curion tapauksessa oli kenties tarkein syy Caesariin liittymiseen toivo saada aikaan kunnollinen yhteiskunta reformi jota molemmat toivoivat. Mahdollisuudet reformiin olivat mahdottomia optimaatien riveissa, kun taas Caesarin puolella se vaikutti jopa todennakoiselta. Caelius toivoi erityisesti velkojen mitatoimista kansan velkataakan (ja omansa) helpottamiseksi. Kun Caesarin armeija marssi Italiaan olivat Curio ja Caelius mukana. Ja kun seuraavan vuoden virkoja nimitettiin, oli v.48 preetoreiden joukossa Marcus Caelius Rufuksen nimi. Myos Curion nimi olisi kuulunut sinne, mutta se puuttui. Caesar oli lahettanyt hanet valtaamaan Afrikan provinssia optimaateilta ja heidan liittolaisekseen ryhtyneelta Numidian kuninkaalta. Curion joukot olivat kuitenkin alivoimaisia, ja hienon alkumenestyksen jalkeen han joutui ansaan. Gaius Scribonius Curio olisi voinut paeta paikalta ratsuvakensa mukana ja selviytya, mutta han oli johtanut miehensa kuolemaan ja paatti jakaa heidan kohtalonsa. Curio ja hanen joukkonsa tuhoutuivat taistelussa. Ja taman jalkeen Caelius oli yksin. Han taisteli aikansa reformien puolesta konservatiivisempia caesarilaisia vastaan, mutta oli yksin ilman Curion tukea ja jai tappiolle. Sovittelevammat Hirtius ja Pansa ajoivat asioita lapi, eivat Curio ja Caelius. Kenties Curion kanssa Caelius olisi voinut loytaa ulospaasyn umpikujasta, mutta yksin han ei siihen kyennyt. Lopulta Caelius yritti nostaa kansan kapinaan Caesaria vastaan, mutta epaonnistui ja sai surmansa. Jos han olisi maltanut odottaa vain hieman yli vuoden han olisi voinut liittya Caesarin vastaiseen salaliittoon, ja voidaan spekuloida olisivatko tasavaltalaiset silloin tehneet niita virheita joihin he syyllistyivat ja joka lopulta antoi voiton Antoniukselle ja caesarilaisille.

Molemmat Rooman kyvykkaimmat miehet siis kuolivat nuorina. Muista virkamiehista v.49 preetori ja vanha Caesarin tukija Aulus Allienus ei koskaan saavuttanut konsulaattia, mutta komensi sen sijaan armeijaa kansalaissodan alkaessa uudelleen v.44. Sen jalkeen han katosi nopeasti. Marcius Philippuksesta, Roscius Othosta ja muista on jo puhuttu aikaisemmin. Lisaksi Caesarin joukoissa v.49 loytyy kvestori Marcius Rufus. Kenties Caesar itse nimesi hanet kvestoriksi, eika han ollut vuoden valittuja kvestoreita. Hanestakaan ei kuulu mitaan jalkeenpain.

Caesariin v.49 liittyneet senaattorit ja nobilis:

Kun Gaius Julius Caesar v.49 alussa julistettiin valtion viholliseksi ja kansantribuunit pakenivat hanen suojiinsa, eivat suinkaan kaikki senaattorit asettuneet optimaattien puolelle. Monet jaivat puolueettomiksi, kuten kansantribuunit Aurelius Cotta ja Caecilius Metellus. Mutta jotkut myos siirtyivat Caesarin luokse, mika niissa oloissa oli vaarallinen liike optimaattien julistaessa etta kaikki jotka eivat olleet hedan puolellaan olivat heita vastaan. Esimerkiksi Pompeiuksen pojat uhkasivat suoraan tappaa jopa puolueettomaksi jaaneet. Taman rinnalla Caesarin armeliaisuus tuli pian tunnetuksi. Kun han sai vangiksi pahimman vihamiehensa Domitius Ahenobarbuksen han paasti taman ja kaikki halukkaat vapaaksi, ja antoi heidan siirtya Pompeiuksen armeijan luo. Loikanneelle legaatilleen Titus Labienuksella han jopa lahetti taman henkilokohtaisen omaisuuden saatuaan kuulla loikkauksesta. Viisi senaattoria jotka eivat olleet aatelisia kannattaa mainita ensin. He toivat mukanaan vain senaattorin arvovaltansa, mutta eivat mahtavien sukujen ja nimien tukea. Tallaisia novi homineseja eli uusia miehia olivat Lucius Nonius Asprenas, Quintus Marcius Crispus ja Sextus Peducaeus. Naista Peducaeus ja hanen kaksi veljeaan toimivat kansalaissodan aikana Caesarin legaatteina. Sextus Peducaeus sai myos palkkioksi Augustuksen aikana konsulaatin. Myos yksi Marcius Crispus oli myohemmin konsulina, mutta tuskin sama. Lucius Nonius Asprenas ei koskaan saavuttanut konsulaattia, mutta han nosti huipulle sukunsa, joka sailyi yhtena vaikutusvaltaisimmista suvuista pitkalle Antoninusten aikaan asti. Etenkin Julius-Claudiusten aikana Noniukset olivat huipulla, ja saivat useita konsulaatteja. Naita kolmea paljon tunnetumpi jalkimaailmalle on nimi Gaius Sallustius Crispus. Sallustius oli ollut v.52 kansantribuuni, ja censori Appius Claudius oli karkoittanut hanet senaatista. Tasta syysta Sallustius liittyi Caesariin, ja sai palkkioksi preetorin viran v.46. Taman jalkeen Sallustius vetaytyi politiikasta ja alkoi kirjoittaa kuuluisia historian teoksiaan. Sallustiuksen rinnalla vahan tunnettu mies oli v.51 senaattiin paassyt novi homines Lucius Ateius Capito.

Paljon naita viitta senaattoria tarkeampia olivat nuoret aateliset jotka liittyivat Caesariin. Jotkut heista olivat jo paasseet senaattiin, mutta eivat kaikki. Quintus Hortensius oli aikansa kuuluisimpiin puhujiin kuuluneen Hortensiuksen poika. Isa oli ollut optimaattien vankin tukipilari, ja poika oli v.51 kvestori. Kansalaissodan alussa han kaikkien allistykseksi liittyi Caesariin, ja sai palkkioksi v.45 preetorin viran. Caesar tarvitsi aatelisia ja palkitsi heidat hyvin. Caesarin murhan aikana Hortensius oli propreetorina Makedoniassa, ja Marcus Brutuksen saapuessa maakuntaan han liittyi tahan ja luovutti Makedonian tasavaltalaisille. Hortensius sai surmansa Filippoin taistelussa v.43. Kenties tarkein Caesariin liittynyt nobilis oli kuitenkin Gnaeus Domitius Calvinus. Han oli muinaista sukua jolla oli ollut konsuli jo 300-luvun lopussa, mutta sen jalkeen suku oli menettanyt asemansa. Calvinus kuitenkin paasi konsuliksi omilla avuillaan v.53. V.59 kun Caesarin maakunnasta oli riidelty han oli ollut kansantribuunina. Ilmeisesti Calvinus ei kuitenkaan ollut Caesarin mies, vaan itsenainen poliitikko. Hanen konsuliksi valintansa ylla oli kuitenkin varjo silla huhuttiin suurista lahjuksista aanestajille. Kun kansalaissota syttyi oli Calvinus ainoa poliittiset oikeutensa sailyttanyt konsuli joka liittyi Caesariin, saaden heti joukkoja komentoonsa. Caesarin murhan aikoihin Calvinus katoaa kuvasta vahaksi aikaa, mutta v.40 han sai toisen konsulaatin. Han selvisi hengissa kahdesta kansalaissodasta, ja oli suuri vaikuttaja Augustuksen ajan Roomassa.

Calvinuksen lisaksi kuitenkaan muita korkeisiin virkoihin paasseita aatelisia ei liittynyt Caesariin, paitsi Marcus Aemilius Lepidus ja joukko maanpakolaisia. Mutta vaikka mukaan liittyneet aateliset olivat nuoria, olivat he silti arvokas lisa puolueelle ja saivat pian paljon vaikutusvaltaa. Heista ilmeisesti tarkeimmaksi Caesar arveli Publius Servilius Vatia Isauricuksen. Caesar oli palvellut Isauricuksen isan sotatribuunina nuorena miehena, joten heiidan valillaan oli roomalaisen tradition mukaan side, jota nuorempi Isauricus noudatti liittymalla Caesariin. Vuonna 48 kun Caesar nimesi virkamiehet, jakoi Isauricus konsulaatin Caesarin kanssa. Sen jalkeen han oli pitkaan poissa Roomasta provinsseissa, mutta Caesarin murhan jalkeen sai toisen konsulaatin ja pyrki toimimaan itsenaisena sovittelevana voimana politiikassa. Pian konsulaattinsa jalkeen han kuitenkin katoaa. Ilmeisesti Isauricus kuoli melko nuorena ja yllattaen. Kiistatta han kuitenkin kuului samaan puolueen johtajien joukkoon Marcus Antoniuksen, Aemilius Lepiduksen ja mahdollisesti Decimus Brutuksen kanssa.

Vahintaan yhta vaikutusvaltaiseksi puolueessa kohosi Quintus Fabius Maximus, joka samoin kuin Isauricus oli patriisi. Fabiuksen olivat olleet Rooman mahtavin suku, mutta joutuneet alennuksen tilaan josta Fabius Maximus heidat nosti takaisin huipulle. Caesarin antamasta arvostuksesta kertoo jo sekin etta Fabius Maximus kuului v.48 preetoreihin, ja oli v.45 konsulina. Han kuitenkin kuoli sairaskohtaukseen kesken konsulivuotensa. Fabius Maximus kuului ilman muuta puolueen ylimpiin johtajiin Antoniuksen, Isauricuksen ja muiden seuraan. Siihen ryhmaan kuului myos kolmas nuori nobilis, Publius Cornelius Dolabella, jonka Appius Claudiuksen vaino oli ajanut Caesarin syliin. Dolabella oli kahteen edelliseen nobilikseen verrattuna radikaali, ja vaikkei han liittoutunut Caeliuksen kanssa han jakoi taman mielipiteet velkojen mitatoimisesta ja muustakin. Dolabella oli siis radikaali, ja ollessaan preetorina otti usein yhteen Marcus Antoniuksen kanssa. V.44 Caesar aikoi olla vain osan vuotta konsulina, ja lahtea sitten sotimaan Parthiaa vastaan. Tilalleen konsuliksi han aikoi nimittaa Dolabellan. Kun Caesar murhattiin Dolabella julistautui heti konsuliksi. Aluksi han lahestyi tasavaltalaisia, mutta pysyi lopulta caesarilaisena, ja konsulikautensa ollessa viela kesken kiirehti Syyriaan estamaan maakuntaa joutumasta Gaius Cassiuksen kasiin. Cassius oli kuitenkin jo saanut maakunnan puolelleen,ja Dolabellan saapuessa hanet lyotiin, ja epatoivoinen komentaja teki itsemurhan. Kun Dolabella ja Fabius Maximus olivat kuolleet oli Caesarin puolueelta kaksi tarkeaa johtajaa poissa ja kentta jai Antoniukselle ja Octavianukselle.

Naiden kolmen nuoren nobiliksen rinnalla muut nuorukaiset jaivat melko merkityksettomiksi. Tiberius Claudius Nero oli tunnettu tasavaltalainen, mutta liittyi silta Caesariin ja sai palkkioksi preetorin viran. Samoin Caesariin liittyivat Gnaeus Cornelius Lentulus Marcellinus ja Marcus Claudius Marcellus Aeserninus. Kaikkein yllattavin liittyja oli Gaius Cassius Longinuksen nuorempi veli Lucius Cassius. Han oli kansantribuunina v.44. Servilius Isauricuksen lisaksi toinenkin mies liittyi Caesariin samanlaisen vanhan siteen vuoksi. Gaius Antistius Vetus liittyi Caesariin ja oli syyrian kuvernoorina v.45. Vuonna 30 han paasi konsuliksi. Ei siis puolueen huippunimia mutta merkittava kuitenkin. Caesar oli ollut hanen isansa kvestorina.

Maanpakolaiset

Luonnollisesti ne jotka senaatti oli karkoittanu Roomastat liittyivat Caesariin joka tarjosi heille mahdollisuuden saada asemansa takaisin. Nain Caesarin puolueeseen liittyi kolme konsulaaria lisaa. Nama ex-konsulit olivat v.63 konsuli Gaius Antonius, v.58 konsuli Aulus Gabinius ja v.53 konsuli Marcus Valerius Messalla Rufus. Antonius oli ajettu maanpakoon hanen toimistaan Catilinan salaliittoa vastaan, jolloin han oli huolehtinut sotilasoperaatiosta kapinallisia vastaan. Gabinius taas oli Syyrian kuvernoorina ajanut maakuntalaisten asiaa equiteseja vastaan, jolloin hanet oli ajettu maanpakoon. Ainoastaan Messalla oli hyvasta syysta karkoitettuna, silla han oli lahjonut tiensa konsuliksi. Etenkin Gabinius ja Antonius olivat siis hyva lisa Caesarin puolueelle. Gabinius ja Messalla saivat joukkoja komentoonsa, ja Gabinius kuoli Illyriassa v.47. Neljas tarkea maanpakolainen oli Publius Cornelius Sulla, joka oli melko laheista sukua diktaattori Sullalle. Hanen tiensa konsulaattiin oli tukittu joten han liittyi Catilinan salaliittoon, ja selvisi sukulaistensa ja ystaviensa avulla seuranneesta oikeudenkaynnista hengissa. Sulla komensi Caesarin armeijan vasenta siipea Farsaloksen ratkaisutaistelussa. Pian taman jalkeen han kuitenkin katoaa historiasta.

Naiden miesten lisaksi Caesar kutsui luokseen joukon viela maanpaossa olevia ensimmaisessa kansalaissodassa Mariusta kannattaneiden miesten poikia. Naista tarkein oli hanen entisen vaimonsa veli Lucius Cornelius Cinna. Cinna liittyi myohemmin Caesarin vastaiseen salaliittoon ja osallistui taman murhaan. Muut kaksi olivat Gaius Norbanus Flaccus ja Gaius Carrinas. Naista Carrinas ei ollut edes senaatissa johon Caesar hanet heti otti. Naista ainakin Norbanus ylsi konsulaattiin asti.

Lisaksi pitaa mainita erikseen yksi mies, joka sai suuren vaikutusvallan puolueessa. Gaius Rabirius Postumus oli vanhasta equites-suvusta, ja hanen isansa mainitaan yhtana equitsein johtajista. Han symbolisoi caesarin liittoa equitesin kanssa. Postumus paasi senaattiin ilmeisesti v.51. Han kuului ns.Caesarin kabinettiin, ja oli siis mukana Rooman hallinnassa ja asioiden jarjestelyssa. Epailyksetta han puolusti equitsein etuja kabinetissa yhdessa Gaius Matiuksen ja Oppiuksen kanssa, ajaen nain lopulta Caeliuksen avoimeen kapinaan ja kuolemaan. Postumus oli ilmiselvasti tarkea henkilo Caesarille, silla han oli v.48 preetorina. Caesarin kuoleman jalkeen han nopeasti katoaa nakyvista.

Caesarin uudet senaattorit

Tama on viimeinen Caesarin kannattajaryhma, johon kuuluvat ne henkilot jotka tukivat Caesaria mutta eivat kuuluneet senaattiin v.49, vaan paasivat sinne Caesarin valtaantulon myota. Yleensa he olivat equitesia, italialaisia tai provinsseista. Jotkut heista on jo mainittu muissa yhteyksissa, kuten Gallian veteraanit Gaius Volusenus Quadratus ja esikuntaupseeri Mamurra. Myos Gaius Carrinas kuului naihin uusiin senaattoreihin. Kaikkein tarkein heista oli ehka Lucius Aelius Lamie. Lamiat olivat muinainen italialainen suku, ja Rooman equitsin selkarankaa. Senaattiin paasyn myota suvun status nousi entisestaan, ja heista lukuisine konsulaatteineen tuli yksi keisariajan tarkeimmista suvuista. Campanian Granius Petron ottaminen senaattiin selittyy kenties nimella Granius, silla Graniukset olivat laheista sukua Gaius Mariukselle, joten he olivat myos hieman kaukaisempaa sukua Caesarille. Lucius Staius Murcuksesta tuli yksi Caesarin kenraaleista, mika saattaa viitata aikaisempaan uraan Gallian armeijassa. Caesarin murhan aikoihin han piiritti 6 legioonan kanssa pompeiuslaista Bassusta Syyriassa, ja liittyi tasavaltalaisiin Cassiuksen saapuessa maakuntaan. Taman jalkeen Murcus komensi tasavaltalaista laivastoa, ja liittyi Filippoin jalkeen Sextus Pompeiukseen joka antoi teloittaa hanet petoksesta epailtyna. Myos picenumilainen Titus Herennius otettiin senaattiin. Samoin Caesarin vanha upseeri Publius Ventidius joka kohosi kansalaissodana aikana huippukenraaliksi ja v.43 konsuliksi. Cisalpisesta Galliasta senaattiin varvattiin Helvius Cinna, joka v.44 surmattiin kansantribuunina ollessaan, koska hanta erehdyttiin luulemaan Caesarin murhaaja Cornelius Cinnaksi. Cinna oli myoskin hyvin tunnettu runoilija. Hispaniasta taas oli kotoisin entinen kenturio Lucius Decidius Saxa, joka myos oli v.44 kansantribuunina. Myohemmin han kohosi yhdeksi johtavista kenraaleista, ja sai surmansa parthialaisten hyokatessa Syyriaan.