SIRIONIN SUISTO

Tässä yhteydessä on syytä kertoa lyhyesti haltioiden muodostamista asumuksista Balarin lahden ympäristössä Beleriandissa. Tänne saapuivat Morgothin joukkojen käsistä elossa selvinneet pakolaiset lukuisilta eri suunnilta! Ensimmäisinä olivat alueelle saapuneet laivoillaan Falasin tuhouduttua falathrimin herra Cirdan laivanrakentaja kansansa kanssa. Suuri osa falathrimista oli päässyt laivojen avulla pakoon maataan kohdanneesta tuhosta. Heidän mukanaan Balarin saarelle asettui noldorin korkea kuningas Ereinion seuraajineen. Näihin kuuluivat hänen oma talonväkensä, hänen serkkunsa prinssi Galendil, prinssi Erendur oman seurueensa kanssa, noldorin nuoret ruhtinaat Melandur ja Volandil, sekä joitakin Hithlumista hengissä selvinneitä haltioita. Myös kuuluisa ritari Arminas liittyi tässä vaiheessa Ereinioniin. Pian heidän jälkeensä pohjoisesta saapuivat Mithrimin harmaahaltioiden hengissä selvinneet herransa Annaelin johdolla. He asettuivat Arvernieniin. Näitä harmaahaltioita ei ollut kuin joitakin satoja.

Seuraavaksi Balarin lahden rannoille pakenivat Nargothrondin tuhosta selvinneet. Näitä johti ruhtinas Guilin, joka kaukonäköisesti oli lähettänyt osan naisista ja lapsista etelään ja pääsi vetäytymään pienen joukon kanssa Tumhaladin kentältä Nämä haltiat rakensivat asumuksensa Sirionin suiston itäpuolelle. Kun Gondolin sitten tuhoutui myös tuosta valtakunnasta pakolaiset saapuivat Sirionin suistoon. Heistä muodostui Sirionin satamien haltioiden ydin, sillä paljon väkeä oli selviytynyt hengissä Gondolinista. Näitä haltioita johtivat prinssi Tuor ja Idril, jotka rakennuttivat asumuksensa aivan joen suistoon. Suuri osa pakolaisista seurasi heitä. Lähteen huoneen ja Kultaisen Kukan huoneen väki kuitenkin rakensi omat asumukset muista länteen. Heitä johtivat valtiatar Ithilwen sekä aliruhtinaat Aranwion ja Eltas. Myös ruhtinas Galdor vei Puunhuoneensa erilleen muista ja asettui Arvernieniin Annaelin väen naapuriksi. Viimeisen suuren lisänsä Balarin lahden väestö sai, kun Doriath tuhoutui Feänorin poikien hyökkäyksessä. Henkiinjääneitä oli paljon. Prinsessa Elwingin, sekä veljeksien Galadhil ja Celeborn johtamina harmaahaltiat asettuivat asumaan Sirionin suiston satamiin Gondolinin väen kanssa.

Sirionin satamissa kasvoi haltioiden luku Morgothin huomaamatta tai heistä välittämättä! Ereinion tunnustettiin noldorin korkeaksi kuninkaaksi Keskimaassa. Feänorin poikien hyökkäys Silmarilin saamiseksi aiheutti kuitenkin suurta tuhoa satamassa, mihin Eärendil ja Elwing olivat asettuneet asumaan. Satama olisi tuhoutunut, mutta viime hetkellä ehti kuningas Ereinion apuun mereltä ja Eltas ja Aranwion maata myöten. Feänorin pojat lyötiin lopullisesti ja he joutuivat pakenemaan! Tämän jälkeen prinssi Ecthelwion muutti satamiin sanoutuen irti Feänorin pojista, joiden hyökkäyksen hän oli turhaan yrittänyt estää.

Seuraava Sirionin satamien tärkeä hetki oli Vihan Sota. Vihdoin ylitti Valarin sotajoukko Suuren meren ja nousi maihin hieman Arvernienista länteen. Sirionin satamien kaikki asekuntoiset haltiat marssivat Ereinionin johdolla sotaan ja liittyivät sotajoukkoon! Muualla on kylliksi kerrottu tuosta hirvittävästä sodasta, joten sitä ei tarvitse toistaa. Valarin sotajoukko oli voittoisa ja Morgoth kukistettiin. Beleriand jäi kuitenkin meren alle ja ihmiset muuttivat keskellä merta sijaitsevalle Numenoren saarelle. Osa Keskimaan haltioista siirtyi meren yli Tol Eresseään. Näihin kuuluivat myös valtiatar Ithilwen, aliruhtinas Eltas, aliruhtinas Aranwion sekä Elemmakil. Suurin osa haltioiden johtajista halusi kuitenkin jäädä Keskimaahan, jossa heille nyt tarjoutui tilaisuus elää viimeinkin vapaina. Kaikenlisäksi kapinan johtajia oli kielletty palaamasta Amaniin. Niinpä suurin osa Beleriandin haltioista jäi Keskimaahan ja siirtyi Lhunin vuonon rannoille, jonne alettiin rakentaa uutta Lindonin valtakuntaa!

LINDONIN NEUVOSTO

Lähteen ruhtinas Ecthelwion käveli Mithlondin kaupungin leveää pääkatua. Hän oli väsynyt suuren kaupungin vilskeeseen ja meteliin. Mutta juuri nyt hänen täytyi olla Mithlondissa. Lindonin valtakunta oli vasta perustettu ja tarvitsi kaiken avun mitä saattoi saada. Mithlondin kaupunki oli rakennettu valmiiksi jo vuosia sitten, mutta nyt kiihkeä luomistyö oli siirtynyt muualle valtakuntaan. Ecthelwion katseli pitkään kaduilla käveleviä haltioita. He olivat kaikista Lindonin haltiakansoista. Useiden eri kansojen liittovaltio oli onnistunut yllättävän hyvin. Kaikki vaikuttivat niin tyytyväisiltä, kuin olosuhteisiin nähden saattoivat olla! Ecthelwion kyllä tiesi, että jotkut noldorin ruhtinaat pitivät koko Lindonia omana luomuksenaan, mutta Ereinion Gil-galad ei onneksi tällaiseen syyllistynyt!

Ecthelwion astui laajalle kuninkaan torille ja näki sen etelälaidalla Dilwen kartanon. Se oli kaupungin hienoimpia rakennuksia. Ecthelwion itse olisi tyytynyt pienempään ja vaatimattomampaan asumukseen, mutta sekä hänen setänsä Eglarestin Maldar että serkkunsa prinssi Celebrimbor olivat innostuneet kartanon rakennuttamisesta paljon enemmän kuin Ecthelwion itse. Hän oli antanut heidän puuhata vapaasti ja tulos kohosi nyt aukion etelälaidalla jättäen ympäröivät rakennukset varjoonsa. Maldar perheineen asui Ecthelwionin kanssa. Falathrimin alempaan aateliin kuuluva setä oli juuri tullut isäksi. Poika oli saanut nimen Faelin. Ecthelwionia ei Maldarin perheen oleskelu kartanossa haitannut. Oli hauskaa saada rakennukseen hieman elämää! Hän hymyili mielessään ajatellessaan iloista välitöntä Maldaria, joka oli aina valmis poliittiseen peliin. Siinä mielessä Ecthelwionin täytyi olla tälle pettymys, sillä Lähteen ruhtinasta ei politiikka juuri kiinnostanut!

Silti Ecthelwion oli aina valmis tekemään mitä velvollisuus vaati. Kuningas Ereinion oli halunnut hänet Lindonin neuvostoon ja niinpä Ecthelwion oli suostunut. Hän astui sisään Kuninkaanlinnaan ja käveli suoraan neuvoston saliin. Koko muu neuvosto oli jo paikalla! Jokaisella oli pitkän pöydän ääressä nimetty paikkansa ja Ecthelwion istuutui omalleen. Sinä päivänä oli tarkoitus keskustella paremman tien rakentamisesta Mithlondista Harlondiin. Kaikki kannattivat suunnitelmaa, mutta ongelmat koskivat Itä-Lindonia. Useat noldorin ruhtinaat olivat joutuneet keskenään kiistaan siitä, kenen maiden läpi hyödyllisen tien tulisi kulkea. Alunperin tien piti kulkea Vihersataman läpi, mutta käskynhaltija Melandur oli siirtänyt tien paikkaa omin päin, niin että se kulkisikin nyt hänen sukulaisensa Volondilin omistamien maiden halki. Vaikutusvaltainen prinssi Galendil, joka politiikassa oli Melandurin liittolainen, oli nyt kiiruhtanut aliruhtinaansa Vihersataman Gellanin avuksi. Tuloksena oli umpikuja, jonka selvittäminen vaatisi pitkiä keskusteluja ja lehmänkauppoja!

Keskustelu alkoi kiihkeänä, mutta Ecthelwion ei viitsinyt sitä juurikaan seurata. Jos joku kysyisi hänen mielipidettään, hän toteaisi että tien tulisi kulkea lyhyintä mahdollista reittiä, menisi se sitten kenen tahansa maiden halki. Mutta kukaan ei kysynyt! Niinpä Ecthelwion keskittyi neuvoston jäsenten tarkasteluun.

Ereinion Gil-galad oli henkilö, joka piti koko kuningaskuntaa yhdessä. Suurin osa noldorin ruhtinaista oli liittänyt itsensä häneen sukulais- tai ystävyyssitein. Loput pitivät hänestä muuten vain. Ereinionilla oli myös sindarin ruhtinaiden luottamus ja ystävyys, Cirdanin voimakas tuki ja falathrimin päämiehen Älwen ystävyys. Niin, Ereinion oli kaikkia yhdistävä tekijä! Ecthelwion ei hänen ystävyyttään etsinyt, mutta piti silti kuninkaasta. Kuningasta vastapäätä pöydässä istui haltia, jonka näkeminen täytti Ecthelwionin hyvällä mielellä. Lyhyt tumma haltia, joka istui väsyneen näköisenä pöydän päädyssä oli Ecthelwionin oma luomus! Ja millaiseksi luomukseksi tämä olikaan osoittautumassa! Narces Felduinin poika näytti kyllästyneeltä jaaritteluun tienpaikasta! Ecthelwion tiesi, että tämä lopulta menettäisi malttinsa ja ratkaisisi asian jotenkin muiden puolesta. Niin, Ecthewionia ei itse kiinnostanut valtakunnan rakentaminen, hallinnointi tai politiikka. Niinpä hän oli tuonut Narceksen tekemään sen hänen puolestaan!

Ecthelwionia hymyilytti vieläkin, kun hän muisti joidenkin satojenvuosien takaisin väännön Lindonin kuningaskunnan aliruhtinaan nimittämisestä. Noldorin ylhäiset ruhtinaat olivat pitäneet virkaa oikeutenaan ja kiistelleet aiheesta keskenään. Sellaisia he olivat, mietti Ecthelwion. Kiistelivät aina pikkuasioista, mutta suurista olivat samaa mieltä! Koko asia oli saanut hieman farssimaisen luonteen, kun ruhtinaat eivät vähään aikaan kyenneet sopimaan kuka nimitettäisiin virkaan. Käskynhaltija Meladur oli ajanut Dinladen Volondilia ja prinssi Erendur jotakuta omaa talonväkensä haltiaa. Monet halusivat prinssi Galendilin virkaan, mutta kenties tämä piti itseään liian korkea-arvoisena ja olisikin halunnut nimittää esimerkiksi aliruhtinaansa Gellanin. Myös ruhtinas Guilinilla oli oma ehdokkaansa. Kaiken lisäksi Galendil kieltäytyi kertomasta halusiko hän virkaa vai ei, vaan piti itsestään selvänä että hän sen ottaisi jos haluaisi.

Tässä vaiheessa Ecthelwion oli tajunnut, että aliruhtinaan virkaan tarvittiin joku rajusti työtä tekevä henkilö, joka ei olisi noldorin ruhtinaiden tukija. Narces oli heti tullut hänen mieleensä, sillä tämä oli todistanut pätevyytensä ja ahkeruutensa Sirionin satamien hallinnossa sekä Vihan Sodan pyörteissä! Mutta miten saada Narces valituksi virkaan? Ecthelwion oli keskustellut asiasta setänsä Maldarin kanssa, joka oli heti osoittanut hänelle, että Narces ei voisi välttyä tulemasta valituksi jos Ecthelwion vain häntä tukisi. Koko asia oli lopulta hyvin yksinkertainen. Maldarin avulla Lähteen ruhtinas oli puuttunut ensi kertaa ja toivoakseen myös viimeistä kertaa politiikkaan ja juonitellut Narceksen aliruhtinaan virkaan. Hän oli yllättänyt noldorin ruhtinaat muodostamalla kulissien takana laajan liiton Narceksen taakse. Celebrimborin tuen saaminen ei ollut vaikeaa, sillä hän oli aina oppositiossa Melanduria ja muita vastaan. Sukulaissuhde ja Celebrimborin ystävyys ruhtinas Celeborniin toi tämän Narceksen taakse, samoin Galadrielin. Maldarin hyvät suhteet Cirdaniin toivat falathrimin ruhtinaiden tuen! Sindarin aliruhtinas Annael oli Celebrimborin veljeskunnan jäsen ja Ecthelwion sai hänen tukensa pyytämällä palvelusta, jonka jokainen veljeskunnan jäsen oli velkaa toiselleen! Muutenkin sindarin ruhtinaat olivat epäluuloisia noldorin vahvaan asemaan ja tukivat mielellään Narcesta, jonka äiti oli sinda. Damrodin avulla laiquendin Älwe liittyi mielelleen mukaan Narcesta tukemaan ja näin Ecthelwionilla oli neuvostossa enemmistö. Kun asiasta keräännyttiin äänestämään alkoivat noldorin ruhtinaat jälleen kiistellä keskenään virasta. Ennen kuin he edes oikein tajusivat mitä tapahtui oli asiasta äänestety ja Narces oli virassa!

Silti tulevaisuus huolestutti edelleen Ecthelwionia. Narces teki uutterasti töitä, mutta hänestä ei ollut yksinään vastavoimaksi noldorin ruhtinaiden kunnianhimolle ja ylpeydelle! Hän tarvitsi tukea, mutta ei sitä juurikaan saanut. Ecthelwion oli viime aikoina puuttunut toisinaan asioihin Narceksen avuksi, mutta silti hän tiesi ettei se ollut kylliksi. Tarvittiin joku päättäväisempi ja poliittisempi henkilö! Haltioiden vanha unelma mahtavista valtakunnista ja onnesta Keskimaassa oli viimein muuttumassa todeksi. Mutta kun toiset olivat halukkaita tekemään voimakkaasti töitä tämän unelman eteen, oli toisilla mielessään vain oman asemansa vahvistaminen ja mahdollisimman hyvä osa tuossa onnen maassa. Asiat olivat nyt hieman paremmin, kun Narces Felduinin poika toimi uutterasti hallinnon sisällä. Mutta Narceksenkin mahdollisuudet olivat rajalliset!

Narceksesta Lähteen ruhtinaan katse siirtyi Galadrieliin ja Celeborniin. Ecthelwion oli toivonut heistä muodostuvan silta noldorin ja sindarin välille. Heillä olisi voinut olla ratkaiseva asema eri haltiakansojen välisessä harmoniassa. Myös vastavoimana Melandurin, Galendilin ja Erendurin liitolle olivat monet laskeneet Galadrielin ja Celebornin varaan. Mutta he eivät aikoneet pelata kenenkään muun peliä. Hiljainen paheksunta oli ollut näiden kahden politiikkana. Mutta nyt sekin olisi pian ohi, sillä yhä harvemmin Galadriel ja Celeborn saapuivat Mithlondiin Nenuial järven rannoilta. Nyt Celebrimbor oli kertonut serkulleen suunnitelmasta perustaa suuri haltiakaupunki Eregioniin, jossa eli ennestään nandor haltioita. Kaupunki olisi loistavalla paikalla muodostamaan hyvät yhteydet kääpiöiden suureen kaupunkiin Khazad Dumiin. Tämä sopi täysin haltioiden suunnitelmiin koko Keskimaan kehittämisestä, mutta silti Ecthelwion oli pettynyt. Hän oli laskenut paljon Galadrielin varaan. Celebrimbor oli lähdössä myös, sillä hän ei tullut toimeen noldorin Feänorin vastaisten ruhtinaiden kanssa ja halusi hallitsemaan itse omia maitaan. Ecthelwion halusi lähteä myös, sillä hän halusi pois jokapäiväisestä poliittisesta väännöstä eikä halunnut erota Celebrimborista! Mutta miten hän voisi jättää Narceksen vaille tukeaan?

Galadrielin kauneudesta ja paheksunnasta Ecthelwionin katse siirtyi käskynhaltija Melandurin komeuteen ja turhamaisuuteen! Ruhtinas Pelendurin poika oli saavuttanut vihdoin unelmansa vallasta ja kunniasta. Ereinionin, noldorin ruhtinaiden ja Cirdanin voimakkaalla tuella hänet oli nimitetty Lindonin valtakunnan käskynhaltijaksi. Melandurin kunniaksi oli sanottava, että vaikka hän ajoi itsensä ja ystäviensä asiaa, toimi hän myös virassaan uutterasti ja hyvällä menestyksellä. Melandur ei ollut typerä eikä kyvytön! Mutta hänellä oli oma politiikkansa, jota hän ajoi yli kaiken muun. Melandur enemmän kuin muut halusi nähdä Lindonin koko läntisen Keskimaan herrana. Siksi hän oli huolissaan suunnitelmista auttaa ihmisiä kehittymään, sillä tämä voisi myöhemmin kääntyä haltioita vastaan. Melandur ja Ecthelwion eivät tulleet kovin hyvin toimeen, sillä käskynhaltija käyttäytyi ylhäisesti eikä pitänyt itseään alempia juuri minään. Ecthelwion muisti Melandurin Hithlumista urheana ja äkkipikaisena ritarina, joka ei pelännyt pistää itseään vaaraan. Mutta jotakin oli tapahtunut hänelle Nirnaethin aikoihin. Ruhtinas oli tajunnut kuolevaisuutensa ja tullut paljon varovaisemmaksi ja sävyisämmäksi. Väitettiin Melandurin uskovan, että kuningas Fingon oli määrännyt hänet murtautumaan ulos saartorenkaasta, koska näki Melandurin olevan tulevaisuudessa korvaamaton haltioille. Tämän vuoksi Melandur oli haluton vaarantamaan itseään, kuten Sirionin satamissa ja Vihan Sodassa oli käynyt ilmi. Mutta jos hän oli käynyt varovaisemmaksi oli hän samalla myös viisastunut!

Melandurin serkku Volondil istui aina hänen vieressään. Ruhtinas Volondil oli ylpeä ja tuki usein vanhemman serkkunsa politiikkaa. Hän oli hyvin pitkä ja laiha haltia, jonka tummat hiukset olivat puolipitkät. Myös Volondil pukeutui aina hienosti asemaansa korostaen. Serkkunsa tuella Volondil oli saanut tärkeän Dinladen kylän alueen läänityksekseen. Tämä antoi hänelle maita Tornikukkuloiden juurelta kohti Lhunin laaksoa. Volondilin lisäksi Melandurin tärkein liittolainen niihin aikoihin oli prinssi Galendil. Noldorin ylpeä prinssi oli äärimmäisen kunnianhimoinen. Kukaan ei oikeastaan tiennyt miten pitkälle hänen kunnianhimonsa ylsi! Ecthelwion tiesi hyvin, että Galendilin kunnianhimoisten tavoitteiden tiellä oli vain yksi asia. Hänen täydellinen kyvyttömyytensä ja päättämättömyytensä! Koko aliruhtinaan valintatilanne oli siitä loistava esimerkki. Henkilökohtaisesti Galendil oli kuitenkin urhea ritari, joka Falasissa ja Sirionin satamissa oli ollut suureksi avuksi kuningas Ereinionille! Hän oli seurannut uskollisesti serkkuaan koko elämänsä ajan ja tämän varaan Galendil nyt rakensi mahtavaa asemaansa Lindonissa. Galendil oli kuitenkin päättäväisesti aliruhtinaansa Gellanin asemaa ja tämä oli saanut Galenlondin sataman herruuden.

Noldorin korkeiden ruhtinaiden tiiviin yhteenliittymän neljäs henkilö oli ryhmän suurin kysymysmerkki. Prinssi Erendur oli toisen Finwen tyttären jälkeläinen. Hän oli uskollisesti seurannut ensin Fingolfinin ja sitten Fingonin lippua. Erendur oli tunnettu urhoollisena ja viisaana ruhtinaana, mutta Nirnaethin kauhujen jälkeen prinssi oli muuttunut. Jos Melandur oli viisastunut ja tullut varovaisemmaksi oli Ecthelwion huomannut melko päinvastaisen muutoksen Erendurissa. Prinssi oli muuttunut hiljaiseksi ja äkkipikaiseksi. Hän oli ottanut hurjia riskejä Vihan Sodan taisteluissa, melkein kuin haluaisi kuolla. Ecthelwion ei tiennyt mitä Erendurin mielessä liikkui, mutta selvää oli että tämä jakoi liittolaisiensa haaveet mahtavasta asemasta sekä Lindonin kuningaskunnalle että itselleen. Erendur oli innolla ottanut osaa poliittisiin taisteluihin tukien Melanduria ja Galendilia. Liittokunta oli onnistuneesti ajanut Erendurille Harlondin tärkeän sataman herruuden. Harlondin ruhtinaana Erendur oli valtakunnan mahtavimpia ruhtinaita! Ecthelwion ei hänestä pitänyt, sillä Erendurin ylpeys esti sen.

Kenties kyvykkäin noldorin ruhtinaista oli Nargothrondin Guilin, joka kantoi suurta surua mukanaan menetettyään molemmat poikansa sodassa Morgothia vastaan. Guilin oli yksi alkuperäisistä noldorin kapinan johtajista ja siksi osallistui innokkaasti Lindonin valtakunnan muodostamiseen, nähden siinä tilaisuuden toteuttaa vanha unelmansa. Ecthelwion tuli melko hyvin toimeen Guilinin kanssa. Ruhtinas oli välitön ja työntekijänä uuttera. Usein hän toimi politiikassa yhteistyössä Melandurin ja muiden kanssa, mutta näm eivät voineet automaattisesti luottaa Guilinin tukeen. Ecthelwion oli lämpimästi tukenut Guilinin nimitystä Forlondin satamakaupungin ruhtinaaksi. Tämä oli saanut kaupunkinsa hienoon kuntoon ja säilytti eri kansojen välit täydellisessä harmoniassa alueellaan. Guilinin vieressä istui nuori haltiaruhtinas Gildor Inglorion, joka oli sukua itselleen Nargothrondin kuolleelle kuninkaalle Orodrethille. Gildor oli vielä täysi kysymysmerkki. Hän vaikutti viisaalta ja järkevältä. Ecthelwion oli keskustellut Gildorin kanssa joitakin kertoja, mutta ei tuntenut tätä kovinkaan hyvin.

Neuvostossa kenties tärkein henkilö Ereinionin jälkeen oli sindarin kuningas Galadhil. Kuningas oli Celebornin vanhempi veli. Hän hallitsi harmaahaltioita lempeästi ja viisaasti. Ecthelwion piti Galadhilista, joka oli ehkä toisinaan ylpeä, mutta kukapa ei olisi ollut noina aikoina? Galadhil vastusti usein noldorin ruhtinaita, mutta Feänorin jälkeläisiä kohtaan tuntemassaan vihassa hän oli löytänyt yhteisymmärryksen Melandurin ja Erendurin kanssa. Galadhilista olisi voinut kehittyä vastavoima näille, mutta Celebornin ja Galadrielin poistuminen oli nyt jättämässä kuninkaan eristyksiin. Sindarin aliruhtinas Annael istui aina Galadhilin vieressä. Ecthelwion piti suuresti veljeskuntansa jäsenestä, joka oli viisas ja kärsivällinen. Annael tuki innolla Galadhilin politiikkaa, mutta tämän ollessa välinpitämätön Narcesta kohtaan oli Lindonin aliruhtinas saamassa Annaelista voimakkaimman tukijansa. Annael oli voimakastahtoinen eikä epäröinyt asettua noldorin mahtavia ruhtinaita vastaan, jos tarve vaati.

Cirdan laivanrakentajalla oli myös neuvostossa voimakas asema. Hänen vanhuuttaan ja viisauttaan kunnioittivat kaikki. Harvoin kukaan asettui Cirdanin neuvoja vastaan, jos tämä niitä esitti. Cirdan ei kuitenkaan viihtynyt neuvostossa ja antoi siksi vain harvoin neuvojaan. Hänen vanhin poikansa Falasdil sen sijaan otti innolla osaa poliittisiin kiistoihin. Falasdil ajoi kaikessa voimakkaasti oman kansansa asiaa. Hän oli äkkipikainen ja ylpeä. Viimeaikoina Ecthelwion oli huomannut Falasdilin epäluulon ihmisiä kohtaan lähentäneen tätä Melanduriin. Laiquendin päämies Älwe oli kenties kaikkein hiljaisin neuvostossa. Hän istui yleensä hiljaa ja otti vain osaa äänestyksiin. Kun hänen omaa kansaansa koskevia asioita käsiteltiin, Älwe kuitenkin oletti häntä kuunneltavan. Yleensä kaikki tekivätkin niin. Mitä Älwe oikeasti ajatteli, sitä ei kukaan tiennyt. Neuvoston nuorin jäsen oli Elrond puolhaltia. Hän oli nuoresta iästään huolimatta viisas ja pysytteli loitolla poliittisista liitoista. Noldor tai sindar eivät häneltä tukea saaneet. Kaikista ruhtinaista juuri Elrond oli eniten eri kansojen harmonian tukija. Hänen suvustaan löytyi noldoria, sindaria ja ihmisiä, sekä vielä maiakin. Tämä teki Elrondista yhdistävän tekijän noldorille ja sindarille. Kaikki pitivät Elrondista, mutta erityisesti tämä tuntui usein hakevan Ecthelwionin seuraa.

Siinä he olivat! Lindonin neuvosto, joka päätti valtakunnan asioista ja suunnitteli tulevaa! Tuona päivänä he kiistelivät Harlondin tien reitistä, kunnes Narces tuskastuneena löi pöytään laskelmat kustannuksista, jos reitti kulkisi muualta kuin Vihersataman kautta. Tämä lopetti kiistan, sillä käskynhaltija Melandur pelästyi korkeita kustannuksia ja siirtyi tukemaan reittiä Vihersataman kautta. Huoli täytti jälleen Ecthelwionin, kun hän ajatteli omaa haluttomuuttaan politiikkaan. Kuinka paljon enemmän saisikaan aikaan Narces, jos joku suojaisi hänen selustaansa ja pitäisi noldorin ruhtinaita aisoissa. Nyt nämä vastustivat periaatteesta lähes kaikkia Narceksen toimia, koska tämä oli heidän mukaansa “poliittinen pyrkyri” ja “pelkkä nousukas”, joka oli juonitteluilla päässyt asemaan jota ei ollut kyvykäs hoitamaan. Mutta Ecthelwionin tietämättä hänen ongelmansa oli jo ratkennut. Sillä tuo päivä Lindonin neuvostossa jäi ikimuistoiseksi. Ei tiepäätöksen vuoksi, vaan koska jotakin tapahtui sen jälkeen. Äkkiä kuriiri astui neuvoston saliin ja selvitti hämillisen näköisenä kurkkuaan. “Herrat”, hän huudahti. “Kultaisen Kukan ruhtinas Failanwe Glorfindel”!

Täydellinen hiljaisuus levisi saliin. Kaikki tuijottivat ovelle, kun valkeaan kaapuun pukeutunut hahmo astui sisään. Ällistynyt hymy levisi Ecthelwionin kasvoille. Hän tunnisti heti kauniit virheettömät kasvot ja niiden levollisen ilmeen. Se oli todellakin hänen enonsa Glorfindel, joka oli saanut surmansa Gondolinissa! Ecthelwionin mieleen nousi vanha viisaus, että Mandos voi joskus palauttaa haltioita saleistaan elämään, jos nämä ovat tehneet jotakin hyvin epäitsekästä ja suurta. Ja siinä seisoi nyt Glorfindel heidän edessään. Hän näytti nuoremmalta kuin aikaisemmin. Hänen ruumiinsa oli tehty uudelleen, tajusi Ecthelwion. Sitten hän oli jo pystyssä ja syleili sukulaistaan. Tämä vaikutti aivan samalta kuin ennenkin, vain jotenkin voimakkaammalta ja nuoremmalta!

“Totisesti ihmeiden aika ei ole ohi”, totesi käskynhaltija Melandur katkaisten hiljaisuuden. Mutta Cirdan istui paikallaan mietteliään näköisenä. “Merkillistä todellakin”, hän totesi. “Olen samaa mieltä”, huudahti prinssi Galendil. “Miten voimme tietää että se on todellakin hän”? Myös valtiatar Galadriel oli pöydän ääressä, mutta ei ollut vielä sanonut sanaakaan. Nyt hän nousi seisomaan ja tuijotti Glorfindelia, joka ilme tutkimattomana vastasi katseeseen. “Ei ole epäilystäkään etteikö tämä ole Glorfindel Darionin poika”, totesi Galadriel hetken kuluttua. “Hänelle kuuluu paikka tässä neuvostossa”, valtiatar lisäsi. Mutta Galadrielin silmät leimusivat vain vaivoin kätkettyä vihaa joka ei jäänyt Glorfindelilta huomaamatta, vaikka kukaan muu sitä tuskin huomasi. Silloin levisi ystävällinen hymy Ereinion Gil-galadin kasvoille. “En tiedä miksi Mandos on sinut palauttanut elämään, ruhtinas Glorfindel. Mutta ole sydämellisesti tervetullut Lindonin valtakuntaan. Valtiatar Galadriel on oikeassa. Uusi neuvoston paikka pitää välittömästi luoda Kultaisen Kukan ruhtinas Glorfindelille”.

Katsellessaan tuona päivänä Lindonin neuvostoa, luultavasti ainoana koko salissa Glorfindel tajusi että neuvosto seurasi yhä Feänorin unelmaa. He kaikki olivat sanoutuneet irti Feänorista ja hänen pojistaan jo kaukanan menneisyydessä, mutta seurasivat silti tätä. Miksi nämä ruhtinaat eivät olleet palanneet Tol Eresseään? Syy oli selvä! He eivät halunneet palata nöyrinä valarin “orjuuteen”. He eivät halunneet myöntää epäonnistuneensa! Noldorin ruhtinaat halusivat edelleen omia suuria valtakuntia joita voisivat johtaa mielensä mukaan valarin puuttumatta asioihin. Ja samaa halusi kuningas Galadhil ja hänen veljensä Celeborn. Keski-Maassa he olivat mahtavia ja oman itsensä herroja. Ja eivätkö he olleet oikeassa? Sillä suuri vihollinen oli kukistettu. Eikö nyt ollut aika toteuttaa noldorin vanha unelma. Maa oli nyt vapaa. Miten loistavia valtakuntia voisivatkaan haltiat rakentaa ja tehdä koko Keski-Maasta kauniin ja vauraan paikan joka kilpailisi autuudessa aina Amanin kanssa. Tämä kaikki voitaisiin toteuttaa harmoniassa muiden Keski-Maan asukkaiden kanssa ja samalla heitäkin hyödyttäen. Tässä hengessä ja näihin ideoihin uskoen perustettiin Lindonin valtakunta, vaikka kukaan ei sitä ääneen sanonutkaan. Ei vielä! Glorfindel näki sen alusta asti selvästi, sillä hän yhtenä harvoista oli päässyt tuon vanhan unelman vaikutuksesta eroon. Kyllä, hänkin halusi Keski-Maan olevan kaunis ja vauras paikka, mutta hänelle ei merkinnyt enää mitään saada johtaa sitä. Hän uskoi yhä kaikkien yhteiseen osaan unelmasta, mutta ei enää siihen joka painotti jokaisen ruhtinaan omaa merkitystä. Ja ainoana koko neuvostosta, mukaan lukien Celebrimbor, hän saattoi joskus kutsua itseään feänorilaiseksi. Sillä viimein Glorfindel tiesi sen mitä Mahtan oli sanonut niin kauan sitten. Hän oli vapaa päättämään! Hänen ei tarvinnut enää johtaa suurta valtakuntaa tai huonetta tunteakseen itsensä tärkeäksi. “Minä Palvelen – Onni Seuraa”. Tuona päivänä Glorfindel ymmärsi mitä se tarkoitti! Nyt hän saattoi joskus katsella itsekseen hymyillen muita neuvostossa. Nähden mitä nämä ajattelivat mutta tietäen että hän itse oli heille käsittämätön.

Neuvoston kokouksen päätyttyä Glorfindel lähti Ecthelwionin ja Celebrimborin kanssa kohti Dilwen kartanoa. Mutta ennenkuin he olivat päässeet ulos palatsista saavutti valtiatar Galadriel heidät. “Valtiatar Galadriel”, Glorfindel kumarsi. “Ruhtinas Glorfindel”, Galadriel nyökkäsi takaisin jäykästi. “Emme ole tavanneet sen päivän jälkeen”. Glorfindel nyökkäsi tietäen heti mitä toinen tarkoitti. Kuinka elävästi hän muistikaan ne hetket kun Feänor oli vienyt laivat. Hän ja Ecthelion olivat istuneet kahdestaan koko yön rannalla katsoen laivojen palavan kaukana taivaanrannassa. Ja Fingolfinin väen syyttävät katseet hän oli tuntenut selässään vielä pitkään sen jälkeen. Galadriel oli astunut heidän eteensä ja ensi kertaa elämässään, pettymyksen ja pelon vallassa, oli menettänyt malttinsa manaten kuoleman veljesten ylle ja kertoen vihaavansa heitä ikuisesti. Kuoleman hän oli langettanut toiveissaan Ecthelionille ja kuolema oli tullut. Nytkö Galadriel pyytäisi anteeksi? Glorfindel tiesi että hän antaisi. Sillä kaiken voi antaa anteeksi, mutta ei unohtaa.

“Minä näen lävitsesi, Glorfindel”, lausui Galadriel jäätävällä äänellä. “En ole unohtanut mitään. Yhä on ylpeys herrasi. En tiedä mitä etsit tai haluat. Mutta sitä et tule saamaan, sillä minä olen tielläsi. Feänor huutaa yhä epäsopua kansamme keskuudessa, mutta en anna sinun tehdä sitä. En ole antanut anteeksi, ja syyllisyys lepää yhä raskaana harteillasi”. Sen sanottuaan Galadriel poistui. “Olkoon niin”, sanoi Glorfindel hiljaa ja katseli epäileväisenä Galadrielin perään. Ecthelwion katsoi Glorfindeliin. “Ehkä olemme feänorilaisia suvultamme, mutta hän on sitä sielultaan”. Glorfindel nyökkäsi mutta ei sanonut ääneen mitä ajatteli. Suuri ja mahtava oli Galadriel ja hän tulisi olemaan yksi tärkeimpiä hahmoja haltioiden joukossa. Galadrielin viisaus oli suurempi kuin kenenkään toisen. Mutta hän ei tiennyt kuka oli! Hän ei ollut vielä kokenut sitä hetkeään kun hänelle tarjotaan kaikki unelmansa, mutta joutuu toteamaan hinnan olevan liian suuri. Kyllä, Galadriel halusi vielä kaiken ja uskoi muidenkin haluavan. “Olkoon siis viha”, sanoi Glorfindel ja tuijotti valtiattaren jälkeen.

Seuranneet vuodet olivat suuren vaurauden aikaa Lindonin valtakunnassa. Noldorin ruhtinaiden suureksi raivoksi Ereinion teki heidän neuvojaan ja vaatimuksiaan kuuntelematta Glorfindelista Lindonin ruhtinaan, joka tarkoitti käytännössä hänen nostamistaan varakuninkaaksi. Tämän jälkeen Glorfindel ja Narces muodostivat valtakunnan hallinnossa kaksikon, joka sai paljon hyvää aikaa. Glorfindel tuki Narcesta eivätkä noldorin ruhtinaat pystyneet enää useinkaan estämään tämä toimia! Samaan aikaan Galadriel, Celeborn ja Celebrimbor muuttivat Eregioniin ja alkoivat rakennuttamaan sinnen suurta kaupunkia. Ost-in-Edhilin kaupungista tuli vauras tiedon keskus, jossa vaikutusvaltainen seppien veljeskunta piti majapaikkaansa ja teki loistavia töitä, joita maailma sai myöhempinä aikoina ihmetellä. Pian heidän avukseen saapui mysteerinen maia Annatar, joka kuului Aulen väkeen ja halusi auttaa seppiä Keskimaan tekemisessä loistavaksi ja autuaaksi paikaksi, kuin Valinor konsanaan. Celebrimbor etsi nopeaa tietä suuruuteen, kun taas Lindonissa tehtiin kärsivällistä työtä saman päämäärän eteen. Tulevat vuodet näyttäisivät kumman tapa oli oikea!