KUNINKAANLINNA

Hän heräsi ääneen. Joku oli huoneessa ja kosketti samassa häntä. ”Herra, herätkää”! Se oli yksi linnan palvelijoista. Vuoteessa makaava haltia oli samassa täysin hereillä. Hän oli aina ollut ylpeä taidostaan olla välittömästi herättyään valmiina mihin tahansa. ”Mitä nyt”, hän ärähti. ”Herra, on saapunut viestinviejä Ost-in-Edhilistä. Hänellä on kiireinen viesti”, selitti palvelija. ”Ruhtinas Emrys pyytää teitä saapumaan heti päivystävän upseerin toimistoon”. Samassa haltia oli jo ylhäällä vuoteestaan. Ruhtinas Emrys ei lähettäisi hakemaan häntä turhan vuoksi. 1.Lindonin Kaartinpataljoonan komentajalla oli laajat valtuudet. Jos hän tarvitsi Lindonin aliruhtinaan paikalle oli kyse jostakin suuresta. Todella suuresta!

Vuoteessa nukkunut haltia oli Narces Felduinin poika. Hän oli Lindonin aliruhtinas! Edellisen illan ja suuren osan yötä Narces oli laatinut suunnitelmaa tien rakentamiseksi ylös Lhun joen länsirantaa Lhunin laaksoon. Laakson eteläiset osat olivat osa Lindonin valtakuntaa ja alueelle oli nyt muuttanut useita numenorelaisia perheitä. Nämä perheet olivat haltiamieliä ja olivat innokkaasti ottaneet vastaan kuningas Ereinionin tarjouksen saada asettua Lindonin pohjoisille maille. Alue oli aiemmin ollut täysin hyödyntämätön. Siitä huolimatta oli käskynhaltija Melandur vastustanut ehdotusta. Hän ei ollut ikinä unohtanut ihmisten petosta Nirnaethin hirvittävän taistelun keskellä. Käskynhaltija ei halunnut olla missään tekemisissä ihmisten kanssa. Mutta Narceksen ja ruhtinas Glorfindelin neuvot olivat kerrankin voittaneet ja ensimmäiset siirtokunnat oli perustettu.

Tien kanssa oli kiire joten Narces oli laatinut suunnitelmia pitkälle yöhön avustajansa Harmaametsän Gunwen kanssa. Hän oli kieltänyt herättämästä itseään liian aikaisin aamulla. Nyt Narces saattoi ikkunasta ulos katsoessaan huomata kellon olevan kohta jo kymmenen. Palvelijat olivat todellakin antaneet hänen nukkua. Narces pukeutui nopeasti vaatimattomaan keltasiniseen univormuunsa ja lähti harppomaan kohti huoneen ovea.

Hän astui käytävään ja lähti kävelemään kohti päivystäjäntoimistoa, joka oli aivan linnan pääoven luona. Kukaan ei päässyt linnaan päivystäjän huomaamatta tai sallimatta. ”Aliruhtinas Narces, odottakaa”, huudahti ääni Narceksen takaa. Hän pysähtyi ja kääntyi katsomaan. Ruhtinas Volondil käveli samaan suuntaan kuin Narces. Ruhtinaan ilmeestä ei saattanut lukea mitään. ”Herrani Volondil”, tervehti Narces kumartaen hieman. Volondil oli Lindonin neuvoston jäsen ja itsensä Melandurin läheinen sukulainen. Hänen kaunis kartanonsa oli rakennettu suvun maille Itäkukkuloiden ensimmäisien kumpujen keskelle. Myöhemmin näitä kukkuloita kutsuttaisiin Tornivaaroiksi, mutta noihin aikoihin ei torneista ollut vielä tietoakaan. Paikalla oli omituinen nimi Dinlade, joka kuulemma oli alueella aiemmin asuneiden ihmisten kieltä.

Kun Volondil lausui sanan aliruhtinas, hän korosti oudosti sanaa ali. Narces huokaisi mielessään. Noldorin ylpeät ruhtinaat eivät ikinä tulisi hyväksymään häntä joukkoonsa, koska hänen vanhempansa olivat alhaissyntyisiä. Narces ei ollut aatelinen! Sen vuoksi oli Narces pakotettu kutsumaan Volondilia herraksi, kun taas tämä saattoi kutsua häntä miten halusi. ”Mihin olet matkalla tuollaisella kiireellä”, kysyi Volondil ihmetellen. ”Valtion asioita, herra”, vastasi Narces lähes tylysti. Hänellä ei ollut nyt aikaa jäädä keskustelemaan Volondilin kanssa. ”Minulla on hieman kiire”, aliruhtinas lisäsi ja lähti kävelemään eteenpäin. ”Kävelen sitten kanssasi”, tuumi Volondil. ”Toivoin voivani puhua kanssasi eilisissä juhlissa, mutta et ollut paikalla”. jatkoi Volondil.

Narces katsoi yllättyneenä ruhtinaaseen. Eikö tämä tiennyt, että noldorin ruhtinaat eivät tarkoituksella kutsuneet Narcesta juhliinsa, koska tämä ei ollut aatelinen! Mutta Volondilin kasvot näyttivät vilpittömiltä. ”Ruhtinas Galendil ei yleensä rasita minua kutsuilla juhliinsa”, tuumi Narces hymyillen vaimeasti. Asia ei oikeastaan vaivannut häntä, mutta Galendil varmasti luuli että vaivasi. ”Niinkö”, tuumi Volondil ihmetellen. ”Luulisi Galendilin ymmärtävän paremmin etikettiä. Sinun kutsumisesihan on loukkaus kuningas Ereinionia kohtaan”! Narces kohautti olkapäitään. ”Galendilin ei tarvitse olla huolissaan kuninkaan loukkaamisesta, herra. Hehän ovat serkkuja ja kasvoivat yhdessä. Mutta mistä halusitte keskustella”?

Volondil rykäisi hieman ja näytti vaivautuneelta. ”Olen käsittänyt että uusi tie rakennetaan pohjoiseen Lhunen laaksoon”, hän kysyi tietäen varsin hyvin miten asian laita oli. ”Olette käsittänyt oikein”, vastasi Narces. ”Tiedät varmasti myös että minun aliruhtinaani Nolwe Fentirin maat ovat pohjoisimmat haltioiden asuttamat maat Lhunen laaksossa”? Narces nyökkäsi kävellen eteenpäin. ”Tutkin karttoja koko edellisen illan, herrani Volondil. Silmiini osuivat todellakin Aglonin Nolwen maat. Oletan että haluatte minun vetävän tien niin että hänen maitaan ei jää sen alle”? Volondil hymyili hieman nolostuneena. ”Pitäisin sitä suurena palveluksena, Narces”! Narces hymyili mielessään tietäen miten vaikeaa täytyi ylpeälle Dinladen ruhtinaalle olla pyytää häneltä palvelusta. ”Hyviä ystäviä on aliruhtinas Nolwella”, sanoi Narces viimein. ”Eilen illalla Gildor Inglorion kävi puhumassa minulle samasta asiasta, samoin päivällä asian mainitsi itse korkea kuningas Ereinion. Ilokseni voin todeta, herra, että onnistuin löytämään tielle reitin, joka ei mene läpi aliruhtinas Nolwen maiden. Voitte siis rauhoitella häntä kun tapaatte”! ”Kiitän teitä, aliruhtinas”, vastasi Volondil ja poistui. Mutta jostakin syystä Aglonin Nolwen kuva jäi Narceksen mieleen.

Lyhyen kävelymatkan jälkeen Narces astui aulasta sisään päivystäjäntoimistoon. Huoneessa oli kolme miestä. Lähetti istui väsyneen näköisenä sohvalla. Narces näki heti, että mies oli ollut kovilla. Nuori kaartin upseeri istui päivystäjän pöydän takana ja näytti hermostuneelta. Hän oli yksi 1.Kaartinpataljoonan komppanianpäälliköistä. Narces saattoi arvata, että upseeri ei ollut tiennyt mitä tehdä viestin saapuessa ja oli siksi kutsunut ruhtinas Emrysin paikalle. Sekin kertoi viestin tärkeydestä. Tavallinen huono uutinen ei saisi kaartin upseeria hätääntymään. Emrys näytti oudolta. Nuori harmaahaltia nojasi päätyseinään ja näytti kalpealta. Hänen kätensä sormeili vyön solkea. Emrys oli pukeutunut siistiin kaartin univormuun, mutta se oli huolimattomasti puettu, kuin kiireessä. Narces tajusi näyttävänsä samalta itsekin. Emrysin ilmeestä aliruhtinas viimein tajusi, että Lindonin huolettomat päivät saattoivat olla ohi.

”Huomenta herrat”, totesi Narces reippaasti. Huoneessa oli lähes hautausmaatunnelma. ”Herra, viesti ruhtinas Celebrimborilta”, totesi päivystäjä ja ojensi kirjeen Narcekselle. Sinetti oli yhä paikoillaan. ”Ette ole lukeneet sitä”, totesi Narces katsoen kirjettä. ”Emme ole”, vastasi Emrys. ”Kirje on osoitettu suoraan kuningas Ereinionille”, hän selitti. Narces nyökkäsi. Päivystäjä saisi lukea Lindonin kruunulle osoitetut kirjeet, mutta ei suoraan kuninkaalle lähetettyjä. ”Mutta lähetti kertoi mitä uutisia Eregionissa on kuultu”, lisäsi Emrys synkkänä.

Narces katsoi kirjettä. Sen päällä luki: ”Korkealle kuninkaalle Ereinion Gil-Galadille, virallinen”! Allekirjoitus oli Celebrimborin. Koska kirje oli virallinen sai Narces lukea sen kuninkaan ollessa poissa. Yksityinen olisi vain kuninkaan silmille tarkoitettu. Ereinion ja ruhtinas Glorfindel olivat käymässä Harlindonissa kuningas Galadhilin luona.

Narces avasi kirjeen ja alkoi lukea. Hänen sydämensä alkoi pomppailla hänen lukiessaan Celebrimborin viestiä. Annatar oli tulossa idästä Calenardhonin aukon läpi valtavan armeijan kanssa. Hän oli lähettänyt uhkavaatimuksen, että haltioiden tuli antautua vastarinnatta ja luovuttaa hänelle kaikki taikasormukset, tai heidät kaikki tuhottaisiin. Viesteissään Annatar oli kutsunut Eregionin haltioita kapinallisiksi! Celebrimborin viesti päättyi hätähuutoon. ”Enemmän kuin koskaan tarvitsemme nyt apuanne, sukulaiset. Marssikoot Lindonin voima avuksemme tällä hädän hetkellä, sillä meidän jälkeen tulee teidän vuoronne. Annatarin voimaa vastaan emme voi yksin kestää”. Ja jälkikirjoituksena oli lisätty. ”Serkku, lähetä yksi Pyhän Piirin ritari kaikessa kiireessä tänne. Asioista täytyy sopia ja tiedät kyllä mitä täytyy saada turvaan. Yksi on jo valtiatar Galadrielilla, mutta kaksi pitää saada Lindoniin. Lähetä ritari heti”!

Narces hengitti raskaasti ja istui alas päivystäjän pöydälle. Sota! Sota siitä tuli. Annatar oli marssilla ja he olivat lähes valmistautumattomia. Hän pisti kirjeen takaisin kuoreen ja työnsi sen taskuunsa. Se ei saanut joutua vääriin käsiin!

Hetken Narces vain istui hiljaa pöydällä tietämättä mitä tehdä. ”Herra, onko mitään määräyksiä”, kysyi ruhtinas Emrys varovasti. Aliruhtinas huokaisi raskaasti. No, jos sota tulisi niin sitten sodittaisiin, hän lopulta tuumi. Hän saattoi nähdä järkytyksen, mutta myös innostuksen Emrysin olemuksessa. Ruhtinas Gellan oli ensimmäisenä kaartin komentajana kouluttanut sotilaansa erinomaisesti. Vihersataman Gellan oli sittemmin siirtynyt muihin tehtäviin ja kaartin komento oli annettu harmaahaltia Emrysille. Tämä oli innokas viemään kaartin valiojoukot taisteluun. Mutta Narces ymmärsi ettei Emrys tajunnut vihollisen voimaa. Tämä ei olisi sota, jonka yksi kaartinpataljoona, vaikka kuinka hyvin koulutettu, voisi ratkaista. Valtavat voimat olivat liikkeellä.

”Lähetä yksi upseereistasi heti Ost-in-Sindariin”, sanoi Narces viimein. ”Kuninkaan ja ruhtinas Glorfindelin täytyy palata välittömästi Mithlondiin. Tärkeitä päätöksiä täytyy tehdä”. Emrys nyökkäsi. ”Lähetän parhaan upseerini”, hän vastasi. ”Onko muuta”? ”Kyllä. Minun täytyy tavata heti käskynhaltija Melandur. Ja sitä ennen lähetä luokseni sir Enlian. Minulla on hänelle kiireinen tehtävä”! Emrys nyökkäsi ja lähti antamaan käskyjä. Narces rojahti väsyneesti sohvalle, josta lähetti oli poistunut nukkumaan. Hän ei saattanut nähdä tulevaisuuteen, mutta oli varma että se oli synkkä!

Narceksen siinä istuessa pitkän tumman haltian kuva nousi jälleen hänen mieleensä. Aglonin Nolwe! Narces nyökkäsi mielessään. ”Päivystäjä”, hän sanoi muistamatta upseerin nimeä. ”Lähetä pikalähetti matkaan välittömästi. Haluan viestin Nolwe Fentirille Lhunin laaksoon. Hänen täytyy saapua välittömästi kuninkaanlinnaan”! Sen sanottuaan Narces ponnistautui ylös. Hän tunsi itsensä äkkiä hyvin väsyneeksi. Aliruhtinas lähti kävelemään kohti omaa toimistoaan.

Puolituntia myöhemmin Narceksen oveen koputettiin. Keskipituinen leveäharteinen haltia astui sisään. Hän oli pukeutunut kirkkaanpunaiseen kaapuun ja haltian otsalla oli tähti. Pitkä kahdenkäden miekka komeili hänen vyöllään. Itsevarmuus ja voima uhkui haltiasta. Hän oli sir Enlian, Pyhän Piirin neljäs ritari! ”Sir Enlian”, tervehti Narces nostaen katseensa papereista, joita oli käynyt läpi. ”Herrani Narces”, ritari tervehti. Hänen ilmeensä oli täysin tutkimaton. Mietti Enlian mitä tahansa hän ei sitä ilmeellään paljastanut. ”Minulla on sinulle salainen tehtävä”, totesi Narces mennen suoraan asiaan. Hän selitti nopeasti Celebrimborin kirjeen sisällön. ”Älä kerro kenellekään mihin olet menossa ja mitä reittiä käytät”, neuvoi Narces. ”Lähdet heti ja valitset itse reittisi. Ota mukaan aseenkantajasi ja pari ritaria joihin ehdottomasti luotat. Mutta älä kerro heille mitään sormuksista. Luulen, että Celebrimbor haluaa lähettää mukanasi kaksi suursormusta turvaan Lindoniin. Hän antaa sinulle tarkemmat ohjeet. Mutta on elintärkeää, että nämä sormukset eivät joudu vihollisen haltuun. Toivoisin voivani kertoa sinulle niistä enemmänkin, mutta en itsekään tiedä paljoa. Sen tiedän, että niissä on valtava voima joka ei saa joutua vihollisen käsiin. Matkaa hyvä onni mukanasi Enlian, ja kerro Celebrimborille että keräämme noin 2000 miehen osaston hänen avukseen. Sen enempää emme saa liikkeelle näin nopeasti. Luulen, että Elrond tulee johtamaan joukkoa. Hänen pitäisi kelvata Celebrimborille enemmän kuin hyvin”. Niiden ohjeiden kanssa lähti liikkeelle Enlian kyselemättä sen enempää. Vain tunti Celebrimborin lähetin saapumisen jälkeen ratsasti sir Enlian ulos Mithlondin portista kolmen muun ritarin kanssa.

ELRONDIN JOUKKO MARSSII

Kauniina kesäpäivänä marssi pieni armeija ulos Mithlondin portista. Sotilaita oli yhteensä vain hieman yli 2000. Joukko näytti pieneltä ja vain vähäinen kansanjoukko oli saapunut lähettämään heitä matkaan. Kansa pelkäsi Annatarin lähestyviä armeijoita ja oli haluton näkemään edes näin vähäisen joukon poistuvan Lindonista. Pääjoukko oli noldorin ja falathrimin jalkaväkeä. Monet heistä olivat kokeneita veteraaneja Vihan Sodan ajoilta. Ainakaan kokemuksen puutteeseen eivät joukot tulisi kompastumaan. Ratsuväkeä oli kuitenkin mukana vain kaksi komppaniaa, 240 sotilasta. Saman verran oli mukana laiquendin jousimiehiä. Elrondin pieni armeija tulisi luottamaan ennen kaikkea keihäsmiestensä voimaan! Mutta riittäisikö se. Päätellen pitkistä jäähyväisistä, jotka käskynhaltija Melandur oli jättänyt Elrondille Mithlondin portilla tämä ei ainakaan uskonut keihäsmiesten voiman riittävän.

Elrond ratsasti nyt rivistön kärjessä kevyeeseen haarniskaan pukeutuneena. Hänen nuorilla kasvoillaan oli innokas ilme. Tämä olisi puolihaltian tilaisuus näyttää kykynsä. Ensi kertaa elämässään hän komensi jotakin itse. Hän oli vastuussa! Jopa Lindonin neuvostossa Elrond tunsi olevansa kuninkaan ja muiden sukulaistensa holhouksessa, mutta nyt hän oli vapaa. Hän vilkaisi hevosen selässä taakseen. Rivistö marssi hienosti tietoisena monien ruhtinaiden katselevan Mithlondin muureilta. Elrond oli tyytyväinen.

Mutta tietenkään hän ei ollut täysin vapaa. Kaksi metriä hänen takanaan juuri ohjesäännönmukaisen etäisyyden päässä ratsasti pitkä kylmäsilmäinen haltia kirkkaanpunaisessa kaavussa. Pieni tähti välkkyi hänen otsallaan. Haltian ilme oli ylpeän itsetietoinen, mutta hänellä oli syytäkin. Pyhän Piirin viides ritari Erengil oli legendaarinen soturi. Elrond tunsi helpotusta kun moisen maineen omaava soturi oli mukana. Erengilin aseenkantaja, sir Fymion, ratsasti herransa rinnalla. Heidän takanaan oli muita pienempi lyhythiuksinen haltia, jolla oli rauhalliset viisaat kasvot. Hän näytti lähes mitättömältä pitkiin uljaisiin ritareihin verrattuna, mutta niin ei ollut asia. Viisaus asui Nolwe Fentirin mielessä ja voima hänen käsissään. Ulkoisesti Nolwe saattoi näyttää vaarattomalta, mutta hän oli lukemattomien taistelujen veteraani.

Elrond katsoi kiinnostuneena Nolwea. Kauan sitten tämän oli ollut Aglonin solan puolustajien komentaja Himladissa. Äkkiliekin taistelussa Nolwe oli Celegormin ja Curufinwen alaisena puolustanut raivoisasti solaansa, mutta lopulta heidät oli ajettu etelään. Sankarillisesta puolustuksesta johtien Nolwe tunnettiin siitä lähtien Aglonin Nolwena! Elrond pinnisti muistiaan. Nolwe oli jäänyt Nargothrondiin Celegormin ja Curufinin poistuttua. Tumhaladin taistelun aikaan Nolwe oli johtanut Nargothrondin kaupungin pientä varuskuntaa ja saanut osan kansasta evakuoitua ajoissa turvaan ennen vihollisen saapumista. Sirionin satamissa Nolwe oli tutustunut ruhtinas Volondiliin ja astunut tämän palvelukseen. Elrond ei tiennyt tarkalleen mitä Nolwe oli tehnyt Vihan Sodan aikana, mutta tämän nimestä puhuttiin aina ylistävästi. Elrond oli kuullut, että Nolwe olisi ollut kuuluisan sankari Tulkastorin kanssa tämän viimeisen taistelun aikana.

Oli Nolwe ollut Tulkastorin kanssa tai ei, hän oli kuuluisa sotilas jonka mukana ololla oli rauhoittava vaikutus kaikkiin. Lähes yhtä paljon Elrondia rohkaisi hänen ystävänsä Arothir. Elrond oli tuntenut ruhtinas Arothirin jo pitkään. Tämä oli nuori ja kunnianhimoinen ruhtinas, jonka suku oli kotoisin Gondolinista. Arothir oli sukua Pilarin huoneen Penlodille. He olivat ystävystyneet kuninkaanlinnassa eläessään. Arothir oli innostunut heti mahdollisuudesta lähteä Elrondin mukaan. Arothir ratsasti edestakaisin rivistön sivulla varmistaen sen olevan järjestyksessä. Aglonin Nolwen takana oli lisää ratsastajia. Kaartinratsuväen lupaavin nuori upseeri, sir Faiglion, ratsasti Nolwen rinnalla kevyessä haarniskassa. Neljä kuninkaan talonväenkomppanian ritaria seurasi häntä täysissä haarniskoissa. Heidän takanaan ratsasti kaartin univormuissa 40 ratsumiestä. He olivat parhaita sotilaita mitä Lindonista löytyi. Faiglionin vierellä ratsasti vielä yksi haltia, jota monet eivät olisi halunneet mukaan. Hän oli Eglarestin Maldar, yksi falathrimin päämiehistä, joka oli sukua ruhtinas Glorfindelille ja Ecthelwionille. Maldar oli merkillinen hiljainen haltia, joka ei neuvojaan tyrkyttänut, mutta kun hän jotakin sanoi niin kannatti kuunnella.

Elrond käänsi huomionsa Arothiriin, joka pysäytti nyt hevosensa hänen rinnalleen. Hän saattoi tuntea sir Erengilin tuomitsevan katseen, kun Arothir ryhtyi ratsastamaan komentavan upseerin rinalla. Hän hymyili mielessään. Miten hyvin olikaan Narces järjestänyt kaiken. Armeijan, joskin pienen, lähettäminen Eregioniin olisi varmasti kohtannut vastustusta monien ruhtinaiden taholta, mutta kun Elrond nimettiin komentajaksi ei kukaan voinut vastustaa. Kaikki pitivät Elrondista ja jo pitkään oli kruunua kritisoitu tämän etenemisen estämisestä. Elrondin piti saada tilaisuus osoittaa kykynsä, olivat Galendil ja muut sanoneet monesti. Nyt hänelle oli tämä tilaisuus tarjottu, joten kukaan ei voinut vastustaa. Samoin Nolwen nimeäminen mukaan oli poistanut vastarintaa. Tämä oli ylhäisten noldorin ruhtinaiden suosiossa. Eglarestin Maldar oli mukana Glorfindelin toivomuksesta. Elrond ei juurikaan tuntenut häntä, mutta ainakin Maldar oli ollut mukana Nirnaethissa ja Vihan Sodassa!

Marssi sujui hyvää vauhtia ja ilman välikohtauksia. Elrond johti marssia itse ja pärjäsi hyvin. Narceksen ehdotuksesta he olivat päättäneet marssia niin sanottua pohjoista reittiä, joka jatkui suoraan itään Lindonista aina Bruinen joelle asti ja kääntyi sen jälkeen etelään, Ost-in-Edhiliin. Eteläisen päätien pelättiin olevan jo vihollisen partioiden valvonnassa kun Elrondin joukot ehtisivät paikalle. Sir Erengil lähetti kuitenkin ratsupartion tutkimaan myös eteläistä reittiä.

Marssi jatkui pientä tietä kohti itää. Pian Baranduinin ylityksen jälkeen armeija näki edessään kylän, jonka läpi tie kulki. Elrondin merkistä marssirivistö pysähtyi. ”Miksi pysähdyimme”, kysyi Arothir katsoen ystäväänsä yllättyneenä. ”En ole varma tuosta kylästä”, vastasi Elrond. ”Nämä ihmiset eivät ole liittolaisiamme. He voivat pelästyä, jos marssimme suoraan kylän läpi”. ”Pieni voimannäyttö voi olla paikallaan”, vastasi Arothir. ”Lindonin joukkojen läpimarssi tullaan muistamaan näillä kulmilla vielä pitkään”!

Elrond vilkaisi takanaan ratsujen selässä istuvia komentajia. ”Aliruhtinas Nolwe, mitä mieltä te olette”, ruhtinas kysyi. ”Emme me tarvitse mitään voimannäyttöä”, tuumi Nolwe. ”Luulen että nämä ihmiset ovat ystäviämme. Maasto kylän eteläpuolella näyttää hyvältä. Marssitaan sitä kautta paikan ohitse. Ettekö ole samaa mieltä, Maldar”? Eglarestin Maldar oli pysytellyt hiljaa katsellen mietteliäänä kylää. Hän vilkaisi sir Erengiliin, joka katseli taivaanrantaan kuin koko asia ei liikuttaisi häntä mitenkään. ”Nämä ihmiset ovat ystäviämme”, myönsi Maldar. ”He ovat läheistä sukua Minhiriathin ihmisille. Jonakin päivänä nämä ihmiset voivat olla liittolaisiamme. Eru tietää että tarvitsemme kaiken avun tulevina vuosina, nyt kun Annatar on hyökkäämässä kimppuumme. Lähetetään joku edeltä kylään vakuuttamaan ystävyyttämme ja kierretään etelän puolelta, niin kuin aliruhtinas Nolwe ehdotti”!

Elrond nyökkäsi, mutta Arothir nauroi. ”Moinen meteli yhden pienen kylän takia. Mitä hyötyä meille voisi olla moisista liittolaisista. Mutta tietenkään en neuvo viisasta Nolwea vastaan. Kierretään kylä”. Maldar katsoi surullisen näköisenä Arothiria. ”Kylä voi olla mitättömän näköinen nyt”, hän totesi. ”Mutta katso miten se on sijoittunut. Jonakin päivänä se tulee olemaan vilkkaiden teiden risteyksessä ja silloin tämä mitätön kylä tulee olemaan melkoinen keskus. Usko pois”! ”Mikä kylän nimi on”, kysyi Elrond mietteliäänä. ”Sitä kutsutaan Briiksi”, vastasi sir Erengil äänellä joka kertoi täydellisestä mielenkiinnonpuutteesta.

Joitakin päiviä myöhemmin armeija marssi korkean kukkulan eteläpuolitse. Sen pohjoispuolella kohosi pitkä kukkulajono kohti kaukaisuutta. Kaksi ratsastajaa nousi pienen matkaa ylös kukkulan rinnettä ja tähysti eteenpäin. Elrond puolihaltia näytti rennolta ja ystävälliseltä. ”Marssi on sujunut todella hyvin, eikö vain”, hän tuumi katsellen toveriaan. Eglarestin Maldar oli merkillinen mies. Hän oli hiljainen ja pysytteli omissa oloissaan. Mutta Falasin haltialla oli tarkat silmät, jotka tuntuivat huomaavan kaiken. Ja väitettiin hänen muistavan kaiken mitä näki tai kuuli. Maldarin hiukset ja silmät olivat ruskeat ja hänen katseensa usein viileän arvioiva. Toisin kuin muut komentajat, sir Erengil poislukien, Maldar ei pukeutunut edes kevyeeseen haarniskaan, vaan kauniiseen falathrimin perinteiseen vaelluskaapuun. Ainoa merkki sotaisuudesta oli miekka hänen vyöllään. ”Todellakin, herra”, Maldar vastasi nopeasti. ”Aliruhtinas Nolwe ajaa sotilaita säälimättä eteenpäin”, hän lisäsi. ”Mutta meidän täytyy pitää kiirettä, että ehdimme ennen vihollista Eregioniin”, kiirehti Elrond puolustamaan Nolwea.

Elrond katsoi Maldariin hämmästyneenä. ”Te olette tyytymätön, päämies Maldar”, hän totesi. Maldar kumarsi osoittaen Elrondin osuneen oikeaan. ”Teillä on tarkat silmät, ruhtinas”, hän totesi. ”Ruhtinas Arothir on ehkä hyvä henkilökohtainen ystäväsi, ruhtinas”, sanoi Maldar varovasti. ”Mutta hänellä ei ole sen enempää kokemusta kuin teilläkään, herra. Silti kuuntelette hänen neuvojaan ennemmin kuin Nolwen tai sir Erengilin. Teidän kannattaa miettiä sitä, ruhtinas. Minä en ole täällä valvomassa tekemisiänne. Te johdatte ja me muut teemme niin kuin sanot. Mutta viisas johtaja käyttää hyväkseen tietoa jota hänen ympärillään olevilla on”.

Elrond hymyili ymmärtävästi. ”Ymmärrän huolesi, Maldar. Mutta Arothir on lapsuuden toverini. Luotan häneen täydellisesti”. Maldar nyökkäsi. ”Ja syystä. Hän ei tule ikinä pettämään teitä. Ei ainakaan tietoisesti. Mutta ennen pitkää saavumme Eregioniin ja joudumme taisteluun. Silloin olemme vielä iloisia, että mahtava sir Erengil ja kokenut Nolwe ovat mukana. He ovat veteraaneja joihin voimme turvata”. Elrond mietti hetken. ”Onko Aglonin Nolwe oikeasti niin taitava”, hän kysyi lopulta. ”Ajattelin, että hänet määrättiin mukaamme lähinnä koska on ruhtinas Volondilin aliruhtinas ja siten noldorin korkeiden ruhtinaiden tukija”!

Maldar kumarsi taas hieman, kuin onnitellen Elrondia tämän tarkkanäköisyydestä. Ilokseen Falasin haltia huomasi, että nuorella ruhtinaalla oli aimo annos järkeä päässään. Hän tiesi enemmän Mithlondin politiikasta kuin Maldar oli aavistanutkaan. ”Ja minä pääsin mukaan, koska olen Glorfindelin sukulainen”, lisäsi Maldar sanat jotka Elrond oli jättänyt sanomatta. ”Niin voisi olla. Mutta Nolwe on mukana koska armeijan mukaan piti saada joku oikea sotilas. Joku johon voidaan luottaa kun tilanne käy vaikeaksi. Politiikka ei vaikuttanut tähän, ainakaan paljoa. Glorfindel ei halunnut minun lähtevän mukaanne. Minä pyysin tätä tehtävää”! Maldar katsoi Elrondiin ja vaimea hymy kareili hänen suupielessään. ”Mutta teidän täytyy tietysti päätellä kuinka paljon puheisiini voi luottaa. Jos olen täällä politiikan vuoksi, en tietenkään sano sitä teille. Mutta yhden neuvon annan vielä, ruhtinas Elrond. Olette onnistuneet pysymään ulkona Mithlondin poliittisista taisteluista. Yrittäkää säilyttää tämä asioiden tila, niin lopussa voitte huomata että kaikki putoaa teidän käsiinne”.

Elrond katsoi yllättyneenä Maldariin. ”Annat tämän neuvon vaikka sukusi on keskellä mainitsemaasi poliittista taistelua”? Maldar nyökkäsi. ”Mutta meidän täytyy palata joukkojen luokse, herra. Lähes koko armeija on jo marssinut ohitsemme”. Maldar lähti ratsastamaan edellä alas rinnettä ja etelästä puhaltava tuuli sai hänen hiuksensa hulmuamaan. Äkillinen kylmä viima tuntui luissa ja ytimissä asti. ”Merkillinen viima täällä puhaltaa yhtäkkiä”, hän huudahti. Myös Elrond tunsi sen, mutta hän oli liian syvällä mietteissään vastatakseen.

Matkan edetessä Elrond keskusteli yhä enemmän ja enemmän Eglarestin Maldarin kanssa. Tämän kohtelias mutta suora tyyli miellytti Elrondia suuresti. Lopulta he saapuivat Eregionin alueelle. Maa oli autio. Mutta Eregionin pohjoisosat olivat aina olleet harvaan asuttuja, tiesi sir Erengil. Tie parani ja marssivauhti kiihtyi. Illan tullen armeija valmistautui asettumaan leiriin. Edessä oli matala harjanne, jonka yli tie kulki kohti Ost-in-Edhiliä. Suurin osa armeijasta ei ollut ikinä käynyt seppien kaupungissa ja monet olivat innokkaita näkemään sen. Mirdainin suuri palatsi oli kuulemma yksi Eriadorin suurista ihmeistä. Pylväiden reunustaman pääkadun kerrottiin olevan kauniimpi kuin yksikään katu Mithlondissa. Vihollisen kohtaamista kukaan ei vielä ajatellut, kunnes sir Faiglion palasi harjanteelta tähystämästä.

Monet näkivät nuoren kaartinupseerin palaavan täyttä laukkaa. Maldar oli valvomassa telttansa pystyttämistä, kun hän näki Faiglionin palaavan. Sir Erengil oli jo nousemassa oman hevosensa selkään. Hänen aseenkantajansa sir Fymion piteli hevosen suitsista ja Erengilin noustua satulaan kiiruhti hakemaan omaa hevostaan. ”Hevoseni”, huudahti Maldar omille miehilleen. Maldarin odottaessa hevostaan Erengil ja Faiglion keskustelivat lyhyesti. Sitten kumpikin käänsi hevosensa ja lähti ratsastamaan kohti harjannetta. Maldar loikkasi oman hevosensa selkään ja lähti heidän peräänsä. Ohimennen hän näki Aglonin Nolwe Fentirin komentavan sotilaat lopettamaan leirin pystyttämisen. Mutta aliruhtinas ei tehnyt elettäkään hakeakseen omaa hevostaan vaan jäi rauhallisesti katselemaan Erengilin perään. Juuri siitä piirteestä Maldar piti Nolwessa. Hän vaikutti aina rauhalliselta, lähes laskelmoivalta.

Aurinko oli jo laskenut, kun Maldar saavutti matalan harjanteen laen. Sir Erengil ja sir Faiglion olivat nousseet ratsailta ja seisoivat vierekkäin harjanteen korkeimmalla kohtaa tuijottaen kaakkoon. Sir Fymion piteli heidän hevosiaan. Maldar ojensi oman hevosensa ohjakset Fymionin vierellä seisovalle kaartilaiselle ja astui sir Erengilin vierelle. Hänen katseensa nauliintui taivaanrantaan. Pimeä oli nopeasti laskeutumassa ja punainen loimotus peitti kaakkoisen taivaanrannan. Eregion paloi! Maldar tunsi miten hänen henkensä lähes salpaantui. Siihen asti vihollinen oli ollut hänelle jotakin kaukaista ja merkityksetöntä. Mutta nyt vihollinen oli lähellä. Eregionin valtakunnan kaakkoiset osat olivat liekeissä. Hetken aikaa kyyneleet pyrkivät valumaan falasinhaltian silmistä. Hän muisti elävästi miten Eglarest oli loimunnut ilmiliekeissä kun he olivat purjehtineet etelään laivoissaan. He olivat luulleet pääsevänsä vihollista pakoon ikuisiksi ajoiksi, mutta jälleen haltioiden kodit loimusivat tulessa. Koko taivaanranta leimusi punaisena. ”He marssivat läpi maan ja jättävät palavan vanan jälkeensä”, sanoi sir Faiglion hiljaa. Raivo kuului selvästi hänen sanoistaan. Mutta Erengil oli hiljaa, mietteissään. ”Vihollinen on ylittänyt Glanduinin”, totesi Maldar. ”Niin, herra”, sanoi Faiglion kiivaasti. ”He ovat Ost-in-Edhilissä huomenna, jos heitä ei estetä”! Samassa ruhtinas Elrond ja Arothir saapuivat harjanteelle täyttä laukkaa. He jättivät hevosensa aseenkantajalle ja astuivat muiden vierelle.

Maldar katsoi Elrondiin ja näki miten tämän kasvoille nousi vihan puna. Jälleen leimusivat haltioiden asumukset tulen vallassa. Jälleen oli vihollinen tunkeutunut heidän mailleen. ”Olemmeko me myöhässä”, kysyi ruhtinas huolestuneena, lähes pettyneenä! Mutta sir Faiglion pudisti päätään. ”Emme vielä, herra. Eregionin kaakkoiset asumukset palavat. Ruhtinaiden kesäkartanot ja pienet kylät. He eivät ole vielä Ost-in-Edhilissä. Voimme yhä ehtiä avuksi”! Elrond nyökkäsi käsi puristaen miekan kahvaa. ”Jälleen palavat haltioiden asumukset”, hän sanoi vihaisesti. ”Jälleen on vanha vihollisemme kimpussamme. Gorthaur julma, ruhtinaista mustin ja julmin. Me uskoimme tähän Annatariin ja tässä on kiitos. Tuhoa ja kuolemaa hän tuo meille, ei kukoistusta ja autuutta, kuten lupasi”!

”Vihollinen ei ole vielä Ost-in-Edhilissä”, sanoi sir Erengil avaten viimein suunsa. Hänen ilmeensä oli täysin rauhallinen, mutta muiden komentajien kasvoilla Maldar näki vihan punan. ”Me voimme vieläkin ehtiä ennen heitä. Sir Faiglion, toimita heti viesti Aglonin Nolwelle. Me jatkamme heti marssia. Marssimme läpi koko yön. Kun aamu koittaa olemme jo lähellä Mirdainin kaupunkia. Jos marssimme nopeasti ehdimme ennen vihollista”. Sir Faiglion teki kunniaa ja hyppäsi hevosen selkään viemään viestiä itse. ”Jälleen kerran loimuavat haltioiden asumukset tulessa”, huudahti Elrond. ”Jälleen kerran katoavat toiveemme savuna ilmaan. Miten saatoimme olla niin sokeita, ettemme nähneet tämän olevan tulossa. Miten saatoimme luottaa Annatariin”?

Silloin ruhtinas Arothir naurahti halveksivasti. ”Celebrimbor häneen luotti”, sanoi ruhtinas. ”Emme me. Ereinion ei ikinä päästänyt Annataria Lindoniin. Ehkä Celebrimborin kuuluu maksaa ylpeydestään ja sokeudestaan. Hän luotti viholliseen ja maksaa siitä nyt”! ”Me kaikki maksamme siitä”, vastasi Maldar. ”Jos Eregion kukistuu on seuraavaksi Lindonin vuoro. Tämä vihollinen haluaa kaiken. Hän ei tyydy Eregioniin. Meidän on pysäytettävä hänet täällä. Jos Eregion kukistuu on Lindon seuraavana listalla”! Sir Erengil kääntyi. Punertavaa taivaanrantaa vasten hän näytti pitkältä ja uljaalta. ”Ratsaille siis, herrat”, huudahti Erengil. ”Jos kiiruhdamme voimme ehtiä Ost-in-Edhiliin ennen vihollista”. Kaikki kiiruhtivat ratsujensa luo. Mutta vain Maldar pisti merkille, että Erengil ei sanonut mitään Ost-in-Edhilin pelastamisesta, kuten muut puheissaan. Pyhän Piirin ritari oli vain puhunut ehtimisestä kaupunkiin ennen vihollista! Sir Erengilin ilme oli ylpeä ja tutkimaton, kuten yleensäkin. Mutta aavisteliko tämä mielessään pahaa? Ei ollut mitään mihin Pyhän Piirin ritari ei pystynyt, sanottiin Lindonissa. Mutta jossakin mielensä sopukoissa sir Erengil tiesi, että tätä tehtävää hän ei kykenisi suorittamaan!

OST-IN-EDHILIN TAISTELU

Maldar katseli väsyneenä näkymää edessään. Lindonin pieni armeija oli marssinut koko yön pitäen vain lyhyitä taukoja välillä. Aurinko oli nyt nousemassa ja rientomarssi oli tuonut heidät aivan Ost-in-Edhilin kaupungin läheisyyteen. Maldar saattoi nähdä kaupungin valkoisen muurin kohoavan lounaassa. Muurin takana kohosi kohti korkeuksia Mirdainin palatsin torni. Maldar oli nyt ensi kertaa Eregionissa, mutta kaupungin kauneus ei voinut tehdä häneen vaikutusta. Ei nyt kun taivaanrantaa peittivät savuavat vanat. Eregion paloi! Reitti Ost-in-Edhilin kaupunkiin oli yhä auki. He olivat ehtineet ajoissa. Sotilaat pitivät parhaillaan taukoa ennen kuin marssivat viimeiset pari kilometriä kaupunkiin. Tai ainakin kaikki olivat olettaneet, että he marssisivat kaupunkiin ja taistelisivat sen muurien suojista. Mutta kaikki oli viimeisien minuuttien aikana muuttunut.

Maldar oli ratsastanut tieltä sivuun ja tähysti kohti etelää. Jotakin oli tekeillä, mutta hän ei nähnyt selvästi mitä. Sotilaat olivat miehittäneet kaupungin muurin ja jotakin tapahtui kaupungin edustalla. Kaartin ratsumiehiä oli edempänä tähystämässä ja Maldar saattoi nähdä sir Faiglionin palaamassa täyttä laukkaa. Maldar kannusti hevostaan ja palasi Elrondin luokse odottamaan mitä Faiglion oli niin kiireellä tulossa kertomaan. Pian nuori ritari pysäytti hevosensa Elrondin eteen. Hän näytti kiihtyneeltä. ”Herra, vihollisen armeija lähestyy etelästä. He ovat yhtä lähellä kaupunkia kuin mekin”. ”Kuinka monta”, huudahti aliruhtinas Nolwe ja hänen silmänsä välähtivät. ”En osaa sanoa, herra”, vastasi Faiglion. ”Mutta paljon enemmän kuin meitä. Eikä siinä kaikki. Osa Ost-in-Edhilin varuskunnasta näyttää poistuneen kaupungista. En tiedä mitä he aikovat, mutta joukkoja on paljon kaupungin itäpuolella. He näyttävät olevan järjestäytymässä”.

Elrond nyökkäsi tähystäen mietteliäänä eteenpäin. ”Kiitän sinua, sir Faiglion”, hän sanoi hajamielisesti. Elrondin ajatukset olivat jo muualla. Puolihaltia yritti epätoivoisesti keksiä mitä oli tekeillä. ”Sir Erengil, mitä ajattelette”, kysyi ruhtinas viimein katsoen Pyhän Piirin ritariin. Tämä katseli tyynen näköisenä näkymää edessään. Palavista taloista kertovat savupatsaat eivät tuntuneet haittaavan ritaria lainkaan. Sir Erengilin olemus oli kylmän välinpitämätön. Hitaasti ritari käänsi kylmät silmänsä Elrondiin. ”Ruhtinas, emme voi jäädä ainakaan tähän ihmettelemään. Määrää miehet heti marssimaan. Kunhan pääsemme lähemmäksi kaupunkia kaikki epäilemättä selviää. Vihollinen on joka tapauksessa marssilla ja meidän pitää ehtiä Ost-in-Edhilin edustalle ennen heitä”. Elrond oli samaa mieltä ja antoi Nolwelle komennon marssittaa joukot heti eteenpäin. Maldar oli seurannut sivulta lyhyttä neuvonpitoa ihmetellen, miksi aliruhtinas Nolwen mielipidettä ei oltu kysytty. Aliruhtinaan ilmeestä saattoi päätellä, että myös tämä ihmetteli samaa asiaa eikä ollut tyytyväinen. Mielessään Maldar ihmetteli oliko Narces sittenkin tehnyt virheen lähettäessään Nolwen Elrondin mukaan. Ilmiselvästi Elrond ei luottanut ruhtinas Volondilin aliruhtinaaseen niin paljoa kuin oli toivottavaa. Mutta Maldarilla ei ollut aikaa jäädä murehtimaan sitä. Nolwe oli saanut joukot liikkeelle ja marssi jatkui kohti Ost-in-Edhiliä.

Vauhdikas marssi vei Lindonin joukkoja kokoajan lähemmäksi kaupunkia. Samalla komentajat alkoivat nähdä paremmin mitä edessäpäin tapahtui. Yksinäinen ratsumies oli tulossa täyttä laukkaa kaupungista kohti kohottamaa Lindonin viiriä. ”Hän on pitkä tummatukkainen noldo”, sanoi Faiglion, jolla oli ylimaallisen tarkat silmät. ”Mirdainin vartioston upseeri”, hän lisäsi hetken kuluttua. Kesti hetken aikaa ja sitten upseeri oli heidän luonaan. Maldar katseli tulijaa kiinnostuneena. Tämä oli sopusuhtainen ja ystävällisen näköinen. Millainen ero olikaan upseerin ja sir Erengilin välillä. Mutta nyt upseeri oli kiihtynyt. ”Ruhtinas Elrond”, hän huudahti pysäyttäen hevosensa. Elrond nyökkäsi. ”Herra, Erulle kitos että olette täällä”, upseeri hengähti. ”Olemme odottaneet teitä joka päivä. Vihollinen on kimpussamme”!

”Me näemme sen”, totesi Elrond viitaten kaukaisuudessa kohoaviin savupilviin. ”Ja kuka te olette”, hän kysyi katsoen upseeriin. Mutta Elrondin äänensävy kertoi Maldarille, että tämä oli jo tunnistanut haltian. Tällä oli yllään kevyt haarniska mutta ei kypärää. Upseerin hiukset olivat lyhyet ja tummat. Pitkä miekka lepäsi tupessa haltian vyöllä. Hänen kasvoiltaan saattoi nähdä hyvin menneiden päivien ja öiden rasitukset. ”Kapteeni Herthir, herra, Mirdainin vartiostosta”. Maldar näki miten Elrondin ilme muuttui hitaasti kohti vihaista. Eikö riittänyt että Erengil, Nolwe ja Maldar olivat kuningas Ereinionin, käskynhaltija Melandurin ja ruhtinas Glorfindelin puolesta pitämässä Elrondia silmällä. Nyt mukaan liittyi vielä Celebrimborin vartioston kapteeni, joka oli aikoinaan ollut yksi Feänorin pojan Maedhrosin uskollisimmista sotakoirista. Tämä oli toki liian alhainen rajoittaakseen mitenkään niin ylhäistä ruhtinasta kuin Elrond, mutta silti puolihaltia ei ilmiselvästi ollut tyytyväinen. Maldar tiesi täsmälleen miksi. Herthir oli ollut Maedhrosin joukoissa, kun nämä olivat hyökänneet Sirionin Satamiin. Tämä mies oli Elrondin suvun vanha vihollinen. Herthir oli ollut osallisena valtiatar Elwingin kuolemaan. Elrond varmasti tiesi tämän, mutta myös sen että Herthir oli tämän jälkeen kieltäytynyt viemästä Elrondia ja Elrosia kuolemaan erämaahan. Tässä oli mies jota Elrondilla oli sekä syytä vihata että syytä kiittää. Ruhtinas ilmiselvästi päätti olla tekemättä kumpaakaan ja oli kuin ei tunnistaisi Herthiriä.

”Rauhoittukaa, kapteeni”, sanoi ruhtinas Arothir hivenen vihamielisesti. ”Me ehdimme kyllä kaupunkiin ennen vihollisen armeijaa. Voitte olla varma siitä”. Mutta sir Erengil tiesi paremmin. Jotakin muuta oli tekeillä, kun melkoisen maineen omaava Herthir oli kiihtynyt. ”Ei kyse ole kaupungista, ruhtinas”, sanoi ritari luoden viileän katseen nuoreen Arothiriin. ”Mistä on kyse, kapteeni”? Herthir veti syvään henkeä ennen kuin vastasi. ”Herra ritari, ruhtinas Celeborn hyökkäsi ulos kaupungista ja yrittää parhaillaan ajaa vihollisen takaisin. Hän etenee vauhdilla kaakkoon ajaen vihollista edellään. Saimme juuri ruhtinaan viestin, joka kertoo suuresta menestyksestä. Mutta hän on edennyt mielestäni jo liian kauaksi ja on vaarassa joutua eristyksiin. Vihollisen joukkoja liikehtii myös suoraan etelässä, mutta emme tiedän niiden vahvuutta. Pelkään että ruhtinas Celeborn joutuu eristyksiin, ellei häntä auteta”!

Elrond tuijotti hetken eteenpäin. Hän saattoi nähdä, että siellä taisteltiin. Reitti kaupunkiin oli kuitenkin auki ja näytti houkuttelevalta. ”Ruhtinas Celeborn iski vihollisen takaisin, että reitti jäisi auki meille päästä kaupunkiin”, tuumi aliruhtinas Nolwe ääneen. Hän näytti hyvin mietteliäältä. ”Juuri niin, herra”, vastasi Herthir. ”Mutta hän innostui menestyksestään ja jatkoi etenemistä”!

”Mitä teemme”, kysyi Arothir epävarmasti. ”Tie kaupunkiin on yhä auki. Ehkä meidän pitäisi marssia sinne, kuten aioimme”, hän tuumi. ”Ja jättää Celeborn pulaan”, ihmetteli Elrond. ”Hän ei voi kestää yksinään vihollista vastaan. Mitä mieltä olette, sir Erengil”? Ritari katseli taivaanrantaan, jossa he saattoivat nyt nähdä ruhtinas Celebornin suvun viirin liehuvan uhmakkaasti. ”Tulimme pelastamaan kaupungin, emme armeijaa”, tuumi Erengil tunteettomalla äänellä. ”Mutta taistelu on tuolla edessämme. Kapteeni Herthir pyytää meitä menemään ruhtinas Celebornin avuksi ja niin me myös teemme. Jos marssimme nopeasti voimme ehtiä yhtymään Celebornin joukkoihin, ennen kuin vihollinen lyö hänet”. ”Olen samaa mieltä”, vastasi Elrond. ”Meidän täytyy auttaa Celebornia”! Kapteeni Herthir näytti huojentuneelta, mutta Eglarestin Maldar avasi suunsa aikoen keskeyttää Elrondin. Tämä oli taas unohtanut aliruhtinaansa, mutta Nolwe ei aikonut tällä kertaa vain istua hiljaa syrjässä ja ratsasti nyt hitaasti Elrondin vierelle. ”Herra, tämä ei ole viisas toimenpide”, hän huudahti. ”Sydän kehoittaa menemään ruhtinas Celebornin avuksi, mutta järki neuvoo olemaan varovainen. Katsokaa maastoa edessämme, herra. Katsokaa ja ymmärtäkää! Vihollisen päävoima näyttää taistelevan Celebornia vastaan. Mutta varmasti tiedämme paremmin. Päävoima on vielä jokilaaksossa etelässä. Paras marssireitti sieltä ei ole itään vievää tietä myöten, missä Celeborn taistelee, vaan suoraan tuota pientä laaksoa myöten kaupungin edustalle. Siellä on vihollisen päävoima. Voin tuntea sen yhtä selvästi kuin te näettä vihollisen joukot Celebornin kimpussa. He ovat siellä”!

Arothir katsoi Nolween hämmästyneenä. ”Teiltä ei kysytty mitään, aliruhtinas”, hän huudahti. ”Me emme tarvitse aavistuksia vaan faktoja. Todellinen sotilas marssii heti Celebornin tueksi. Yhdessä voimme lyödä vihollisen mutta erikseen tuhoudumme”. Maldar katsoi Arothiriin ja hillitsi vaivoin kiukkunsa. ”Mutta kapteeni Herthirhän sanoi vihollisen joukkoja havaitun juuri siinä laaksossa mistä aliruhtinas Nolwe puhuu”, hän huomautti. Samassa ruhtinas Elrond kohotti kätensä hiljentäen muut. ”Mitä sinä haluaisit tehdä, Nolwe”, hän kysyi? Aliruhtinas viittasi tasaiseen maastoon kaupungin portin ja Celebornin taistelupaikan välissä. ”Marssitaan tuonne. Silloin Celeborn voi vetäytyä meidän asemiimme ja yhteytemme Ost-in-Edhiliin pysyvät auki. Se on hallitseva maastonkohta. Joka hallitsee sitä hallitsee koko taistelukenttää”!

Sir Erengil nyökkäsi. ”Se on hallitseva maastonkohta. Mutta varmistamme sen parhaiten menemällä Celebornin avuksi. Pistä joukot liikkeelle, aliruhtinas”. Nolwe teki kunniaa, mutta hänen ilmeensä kertoi että aliruhtinas ei ollut tyytyväinen.

Päivän taistelusta Eglarestin Maldar ei jälkeenpäin muistanut kovinkaan paljon yksityiskohtia. Kapteeni Herthirin pelko oli ollut oikea. Ruhtinas Celebornin joukko, jossa oli noin 2000 sotilasta, ei voinut kestää yksinään ja se pakotettiin perääntymään. Mutta ennenkuin perääntyminen muuttui paoksi ehti Elrondin pieni armeija Celebornin tueksi. Vihollinen kävi kuitenkin yhdistynyttä joukkoa vastaan vahvoin voimin. Uusia vihollisyksiköitä ilmestyi jatkuvasti taistelukentälle. Ruhtinas Celeborn ja Elrond kohtasivat taistelun keskellä, mutta Maldar ei ollut paikalla eikä kukaan tiedä mitä heidän välillään sanottiin. Selvää oli taistelun alusta asti, että Celeborn oli iskenyt liian vahvaa vihollista vastaan. Elrondin joukkojen liityttyä mukaan taisteluun piti haltioiden linja jonkunaikaa. Sir Erengil johti taistelua loistavalla esimerkillään ollen aina siellä missä taistelua käytiin kiivaimpana. Vihollinen toisensa jälkeen kaatui ritarin miekkaan. Maldarista näytti että Erengil tuona päivänä oli vastustamaton. Mutta hän ei voinut olla kaikkialla! Celeborn ja Elrond johtivat taistelua aivan etulinjan takaa, mutta he eivät voineet tehdä paljoakaan. Reservejä ei ollut. Kaikki voima oli alusta asti mukana taistelussa. Aglonin Nolwe oli heidän rinnallaan pitäen tilanteen hallinnassa. Mutta pikkuhiljaa haltiat alkoivat jäädä tappiolle. Siellä täällä heitä alettiin pakottaa perääntymään.

Taistelun ratkaisu tuli kuitenkin muualta kuin edestä. Äkkiä kokonainen vihollisarmeija havaittiin haltioiden sivustalla. Vihollinen marssi ylös juuri sitä matalaa laaksoa, jossa Nolwe oli aavistellut heidän olevan. Se oli vihollisen pääjoukko, ja haltioiden joukot olivat jo jäämässä tappiolle kimpussaan olevia vihollisia vastaan.

Elrondin kasvot kalpenivat, kun hän tajusi mitä oli tapahtumassa. Yhteys Ost-in-Edhiliin oli nyt poikki. He eivät pääsisi enää kaupunkiin. ”Nolwe, mitä teemme”, hän huudahti. ”Meidän täytyy peräytyä, herra”, vastasi aliruhtinas liioitellun rauhallisesti. ”Mutta mihin”, ihmetteli Arothir. ”Tie kaupunkiin on nyt poikki”! Maldar katsoi ruhtinaaseen kykenemättä täysin hillitsemään katkeruuttaan. ”Kaupungin muurien suojassa meidän pitäisi olla nyt”, hän huudahti. ”Eikä täällä avoimella maalla moninkertaisen ylivoiman edessä. Omien voimien yliarviointi ja vihollisen aliarvioiminen saattoi nyt koitua tuhoksemme”. Mutta Nolwe pudisti päätään. ”Ei vielä”, hän sanoi. ”Mitä on tehty on tehty”, sanoi Celeborn diplomaattisesti. ”Minun joukkoni olisi luultavasti tuhoutunut ilman apuasi, Elrond. Et olisi voinut toisin. Mietitään nyt miten pääsemme tästä pulasta pois, sen sijaan että syyttelisimme toisiamme”. Maldar kumarsi anteeksipyytävästi.

”Meidän täytyy vetäytyä pohjoiseen”, sanoi Aglonin Nolwe katsellen siihen suuntaan. ”Muuta suuntaa ei ole vapaana. Kyllä, pohjoinen on suuntamme. Mutta en tunne maastoa”. ”Minulla on paikallisia tiedustelijoita”, huomautti Celeborn. ”Eregionin salohaltioita. Heitä johtaa muuan Hathaldir, erinomainen eränkävijä. Lähetän heidät edellä määräämään marssisuuntamme”. ”Voiko tälle Hathaldirille uskoa sellaisen vastuun, herra”, kysyi Nolwe huolestuneena. ”Minulla olisi sir Faiglion johtamaan tiedustelijoita, mutta häntä tarvitaan kipeästä jälkijoukossa, kun lähdemme vetäytymään”! Celeborn nyökkäsi. ”Ole huoletta, aliruhtinas. Hathaldir on älykäs ja tietää mitä tekee”!

Haltioiden armeija alkoi puolenpäivän aikaan suorittaa vaativaa operaatiota, jonka päätteeksi he saivat katkaistua taistelukosketuksen viholliseen ja lähtivät vetäytymään pohjoiseen. Vihollinen seurasi antamatta haltioille hengähdystaukoa. Viimeinen kiivas taistelu käytiin, kun kapteeni Herthir ja noin 100 hänen sotilastaan yritti murtautua ratsain vihollisen armeijan läpi Ost-in-Edhiliin. Yritys oli epätoivoinen ja tuomittu epäonnistumaan. Lopulta raivoisasti taistellut Herthir pääsi vetäytymään takaisin pääarmeijan luoksi. Ainakin 40 ratsumiestä oli kuitenkin kuollut ja kapteeni oli lievästi haavoittunut.

Vihollisen pakottaessa Elrondin ja Celebornin vetäytymään pohjoiseen he saattoivat nähdä, miten vihollisen pääjoukko ryhtyi piirittämään Ost-in-Edhilin kaupunkia. Muureja ei oltu suunniteltu kestämään moista rynnäkköä, sillä kaupunki oli rakennettu rauhan aikana ja muuri lisätty vasta myöhemmin. Kaupunkiin oli jäänyt vain muutama tuhat puolustajaa eivätkä he voineet pitää puoliaan pitkään. Kauhistuneen Elrondin silmien edessä vihollinen tunkeutui muurille ja kaupunkiin. Ost-in-Edhilin kaunis portti murskattiin ja kaupungin loppu oli edessä. Monien haltioiden silmät täyttyivät kyyneleistä kun he näkivät savun alkavan kohota ilmoille muurien sisältä. Seppien kaunis kaupunki oli liekeissä. Maldar seisoi pienen kummun päällä kapteeni Herthir vierellään. Hän pisti merkille, että Herthirin silmistä valuivat kyyneleet. ”Vaimoni on tuolla”, noldo selitti. Hänen voimakkaat hartijansa vavahtelivat nyyhkytyksistä. ”Hän on kuollut. Voin tuntea sen. Vaimoni on poissa”. Maldar katsoi kapteenia myötätuntoisena, mutta ei tiennyt mitä sanoa. Hän ymmärsi nyt, miksi Herthir oli yrittänyt niin katkeran epätoivoisesti tunkeutua ratsumiehineen kaupunkia piirittävän armeijan läpi takaisin Ost-i-Edhiliin. ”Ajattelimme, että naisia ja lapsia olisi lähetetty kaupungista turvaan pohjoiseen”, tuumi Maldar lyhyen hiljaisuuden jälkeen. ”Osa lähetettiin”, vastasi Herthir. ”Heidät voimme vielä pelastaa. Meidän on oltava kovenpia kuin ikinä ennen. Tämä ei ole vielä ohi, vaikka Eregionin haltioiden kaikki unelmat ovat jo kuolleet täällä”! Viha paistoi nyt Herthirin kasvoilta. Lukuisien taistelujen veteraani oli tullut Eregioniin haluten löytää sieltä vihdoinkin rauhan. Hän oli halunnut perustaa perheen ja olla onnellinen. Mutta Annatar oli tuhonnut kaiken. Herthir puristi miekkansa kahvaa hammasta purren. Oli jälleen aika sotia!

Kaupungin kukistuttua koko vihollisen voima kääntyi Celebornia ja Elrondia vastaan. Nämä yrittivät pitää puolensa antaen pohjoiseen pakeneville naisille ja lapsille mahdollisuuden päästä turvaan. Mutta ylivoima oli liikaa. Illan tullen oli aliruhtinas Nolwen jälleen käytettävä kaikki taitonsa saadakseen armeijan irti taistelusta. Pimeyden turvin he vetäytyivät kohti pohjoista!

SALOHALTIOIDEN HATHALDIR

Hathaldir käveli eteenpäin jousi kädessään. Hän oli hyvin väsynyt, mutta tiesi ettei lepoa ollut luvassa. Välillä hän vilkaisi itään, missä vuorien juurella salohaltioiden asumukset roihusivat liekeissä. Hathaldir ei tiennyt kuinka moni hänen kansastaan oli selvinnyt invaasiosta. Hän halusi jättää armeijan ja kiiruhtaa katsomaan voisiko auttaa ketään salohaltioiden kotikylissä. Jos niistä yksikään oli enää pystyssä! Mutta Hathaldir ei voinut lähteä. Hänellä oli velvollisuutensa. Hän oli vannonut taistelevansa Eregionin joukkojen mukana Annataria vastaan ja sitä valaa ei voinut unohtaa. Hän marssisi ruhtinas Celebornin kanssa, kunnes sota olisi ohi. Ainakaan Celeborn ei ollut yksi ylpeistä noldorin ruhtinaista, mietti salohaltia. Heidän ja salohaltioiden välillä oli ollut jatkuvia riitoja, joissa noldor olivat aina auttaneet omiaan, olivat nämä sitten väärässä tai eivät.

Mutta Lindonista saapuneet olivat parempia. Nuori ruhtinas Elrond oli vielä kokematon, mutta hänessä asui viisaus. Punainen ritari, huolimatta häntä ympäröivästä kylmyydestä, täytti haltioiden mielet varmuudella. Mikään paha ei voisi häntä vahingoittaa. Lähes yhtä vakuuttava oli Elrondin aliruhtinas Nolwe, jonka Hathaldir oli heti nähnyt kokeneeksi veteraaniksi. Sellaisia komentajia hän seurasi mielellään, samoin Hathaldirin komennossa olevat tiedustelijat. Niinpä he olivat tehneet työnsä hyvin. Armeija oli nyt lähestymässä Eregionin pohjoisia osia ja yhä vihollinen seurasi heitä aivan kannoilla. Ost-in-Edhilin jälkeen ei suuria taisteluja oltu käyty. Mutta haltioiden jälkijoukko sir Faiglionin ja kapteeni Herthirin komennossa oli taistellut jatkuvasti vihollisen etujoukkojen kanssa. Hathaldir ajatteli hetken armotonta Herthiriä, joka oli aina ollut noldorin ruhtinaiden tukija. Hänen oli pakko myöntää, että Herthir taisteli hyvin.

Hathaldirin kädessä oli pitkä jousi, jonka hän oli saanut kauan sitten isältään, ennen kuin tämä oli kuollut taistelussa örkkien kanssa. Jousi tiesi hyvää onnea ja sitä totisesti tarvittiin. Vetäytyessään armeija oli poiminut mukaansa pakenevia naisia ja lapsia, mutta tämä hidasti heitä. Mutta kävellessään kohti päämajaa Hathaldir vaistosi, että jotakin tärkeää oli tapahtumassa. Hän ei ollut yhtä viisas kuin noldorin mahtavat ruhtinaat, mutta hän näki paljon asioita joita muut eivät nähneet. Se oli aina ollut Hathaldirin suuri etu. Nyt hän näki armeijan käyttäytyvän erilailla kuin edellisinä päivinä. Jotakin oli tapahtumassa.

Elrondin viiri oli harjanteella, jota armeija juuri ylitti. Hathaldir käveli reipasta vauhtia sitä kohti. Hän saattoi nähdä kaikki komentajat Elrondin ympärillä. Voi, kunpa ruhtinas Ecthelwion olisi heidän kanssaan, mietti Hathaldir ties monettako kertaa. Lähteen ruhtinas olisi kyllä tiennyt mitä tehdä, eivätkä he olisi joutuneet tähän jamaan. Pyhän Piirin ritari oli kyllä mahtava soturi joka kykeni lähes mihin tahansa, mutta pienemmässä mittakaavassa kuin Ecthelwion. Sir Erengil, huolimatta kaikesta, ei kyennyt voittamaan heille sotaa. Hathaldir oli nähnyt sen useiden päivien ajan ritarin kasvoilla. Tämä tunsi syyllisyyttä, kun ei ollut kyennyt pelastamaan Ost-in-Edhiliä. Erengilin tapaiset ritarit ottivat kaiken henkilökohtaisesti. Armeijan epäonnistuminen merkitsi samalla Erengilin epäonnistumista. Eikä ritari ollut tottunut epäonnistumisiin! Hathaldir saapui viimein komentajien luokse ja jäi seisomaan sivummalle kuunnellen näiden keskustelua.

”Herra, saimme juuri viestin sir Herugor nimiseltä ritarilta”, sanoi Nolwe. Hänen äänessään oli jotakin omituista, melkein kuin pelkoa. ”Hän on linnoittautunut tuohon linnaan parin kilometrin päässä. Sir Herugorin mukaan hänellä on vain parikymmentä sotilasta ja mukanaan noin 500 naista ja lasta”. Elrond katsoi huolestuneena läntee, mihin Nolwe osoitti kädellään. Linna kohosi kitukasvuisen metsäisen maan toisella puolella. He olivat korkealla ylängöllä, joten puut eivät kasvaneet enää pitkiksi saatikka sitten tuuheiksi metsiksi. Mutta vihollisen joukkoja oli jo tunkeutumassa linnan ja Elrondin armeijan väliin. ”He lähtivät matkaan Ost-in-Edhilistä hyvissäajoin ennen Annatarin hyökkäystä”, totesi Celeborn kiihtyneenä. ”Luulin heidän olevan jo jossakin turvassa. Miten heidän nyt käy”?

”Varmasti he luulivat pohjoisilla rajoilla sijaitsevan linnan olevan kyllin turvallinen paikka”, tuumi sir Erengil. ”Ja nyt on valtava vihollisarmeija täällä. Emme voi vain jättää heitä kuolemaan. Varmasti voimme tehdä jotakin”! Nolwe katseli tilannetta tarkkaan. ”Voimme pysäyttää marssin ja pitää puolemme tässä harjanteella vähän aikaa”, hän ehdotti. ”Mutta silti on vihollisia jo meidän ja linnan välissä. En näe miten voimme pelastaa sen”! Erengil katseli linnaa ja ensi kertaa useisiin päiviin hänen yllään ei näkynyt syyllisyydentunteen tuomaa varjoa. ”Emme vain pysähdy vaan minä johdan ratsuväen iskuun vihollista vastaan”, hän sanoi. ”Se saa heidät toivottavasti hieman sekasortoon. Tarvitaan toinen pienempi osasto, joka iskee samalla länteen ja avaa tien linnaan”.

Kapteeni Herthir astui nyt esiin. Hän oli myös seisonut hieman sivummalla kuunnellen neuvonpitoa. ”Herra, minulla on vielä noin 100 ratsumiestä komennossani. Minä avaan kyllä tien linnaan. Mutta tarvitaan joku viemään väki sieltä turvaan pohjoiseen. Joku joka vie sanan, että sir Herugorin on evakuoitava linna heti”! Hathaldir sulki hetkeksi silmänsä. Väki linnassa ei ollut salohaltioita. Mutta hän oli vannonut uskollisuutta Eregionille. Hän tunsi maaston paremmin kuin kukaan muu. Hän tiesi mitä tehdä. ”Minä menen”, sanoi Hathaldir ja astui eteenpäin. ”Olen salohaltioiden Hathaldir. Minä vien sanan ja johdatan väkemme turvaan”.

Komentajat katsoivat arvioivasti Hathaldiriin. Erengil kuitenkin nyökkäsi heti hyväksyvästi. ”Sinä kelpaat enemmän kuin hyvin, Hathaldir. Valmistaudu matkaan”! Hathaldir kumarsi hieman ja kääntyi sitten Herthirin puoleen. ”Saatko sinä varmasti viholliset pois niskastani, kapteeni”? Herthir hymyili surullisesti. ”Salohaltia, oma tyttäreni on sir Herugorin mukana. Mikään voima tässä maailmassa ei voi estää minua. Minä avaan kyllä tien, pelasta sinä ne haltiat ja minun tyttäreni”! Hathaldir kumarsi jälleen kunnioittavasti. ”Mikä on tyttäresi nimi”, salohaltia kysyi. ”Lindis”, vastasi Herthir. ”Pidä hänestä hyvää huolta, salohaltia. Minä en häntä tule enää tapaamaan”! ”Minä lupaan”, vastasi Hathaldir tietämättä että tulisi pitämään lupauksensa paremmin kuin aikoikaan.

Niin kävivät haltiat vielä yhden taistelun Annatarin joukkoja vastaan Eregionin alueella. Elrondin ja Celebornin joukot asettuivat asemiin harjanteelle ja pysäyttivät vihollisen etenemisen. Sir Erengil oli koonnut kaikki 200 ratsumiestään ja valmistautui hyökkäämään. Hän jätti viimeiset jäähyväiset ruhtinas Elrondille harjanteen laella. ”Älä anna kenenkään syyttää sinua tappiostamme Ost-in-Edhilin edustalla, ruhtinas”, sanoi Erengil vakavana. Kylmyys hänen silmistään oli nyt poisssa. Erengil näytti vapautuneelta, lähes haaveilevalta. ”Minä annoin sinulle huonoja neuvoja siellä”, jatkoi ritari. ”Virhe oli minun. Mutta emme olisi voineet voittaa. Emme vaikka olisimme tehneet kaiken oikein. Vihollinen on liian vahva voimillemme. Jatkakaa siis vetäytymistä ja pyrkikää pakoon”, Erengil neuvoi. ”Sinä et aio tulla takaisin”, totesi Elrond surullisena. Vaikka kylmästä Erengilistä oli vaikea pitää, oli hetki liikuttava. ”Tuolla on vihollisen komentajan viiri”, sanoi Erengil osoittaen etelään. ”Minä aion mennä hakemaan sitä. Tilanne vaatii nyt hullunrohkean hyökkäyksen, ruhtinas. Sellaisesta hyökkäyksestä ei tulla takaisin. Mutta sinä et tarvitse minua, herra. Sinulla on tarpeeksi omaakin viisautta. Usko pois, Elrond, sinusta tulee vielä mahtava. Muista silloin myös meitä jotka taistelimme täällä tänään. Hyvästi”! Elrond tervehti ritaria ja katseli miten tämä käänsi hevonsensa ja ratsasti pois. Aseenkantaja sir Fymion oli uskollisesti ritarin rinnalla, samoin sir Faiglion.

Mutta Erengil kääntyi Faiglionin puoleen. Tämän kaartin ratsumiehet olivat ryhmittyneet hyökkäykseen ratsuväen kanssa, samoin neljä mukana olevaa kuningas Ereinionin talonväenkomppanian ritaria. ”Et sinä, sir Faiglion”, totesi Erengil pudistaen päätään. ”Sinä jäät Elrondin luokse”. Nuori innokas Faiglion kohotti äänensä kiivaisiin vastaväitteisiin, mutta Erengil katkaisi ne alkuunsa. ”Sinunkin epätoivoisen sankarillinen päiväsi koittaa vielä, sir Faiglion. Mutta se ei ole tänään. Jonkun pitää jäädä Elrondin avuksi ja se olet sinä. Palvele häntä hyvin ja jonakin päivänä sinäkin, sir Faiglion, tulet kantamaan punaista kaapua ylläsi”. Sen sanottuaan Erengil kohotti miekkansa Lindonin ritarien perinteiseen tervehdykseen. Faiglion vastasi, mutta hänen silmissään oli kyyneleitä. Tuona hetkenä nuori ritari ei välittänyt lainkaan suuresta tulevaisuudestaan. Enemmän kuin mitään muuta hän olisi halunnut ratsastaa taisteluun legendaarisen sir Erengilin kanssa. Tämä kohotti kätensä ja vähäinen ratsuväki hyökkäsi.

Kapteeni Herthir oli odottanut Erengilin merkkiä ja komensi samanaikaisesti omat ratsumiehensä hyökkäämään. Kumpikin ratsuväen isku oli kuolemaa enteilevä. Kapteeni Herthirin joukko puhdisti rajulla hyökkäyksellä reitin linnan edustalle ja kääntyi sitten päättäväisesti vihollista kohden, etteivät nämä sulkisi reittiä uudelleen ja saartaisi linnaa. Eregionin ratsumiesten joukko iskeytyi keskelle vihollisen hajanaisia rivistöjä. Taistelua ei kestänyt kauan, mutta se riitti. Kaukaa jalkaväen komentajat näkivät miten lopulta enää vain Herthir itse oli ratsumiehistä pystyssä ja jatkoi haavoittuneena taistelua. Sitten hänkin jäi ryntäävien vihollisten jalkoihin ja katosi näkyvistä.

Erengilin joukon hyökkäys oli vieläkin rajumpi. He löivät kiilan vihollisen linjan läpi saattaen nämä epäjärjestykseen. Vihollisen ratsuväki yritti pysäyttää hyökkäyksen, mutta sir Erengil iski näiden rivien läpi hajoittaen koko ratsumiesten joukon. Hänen punainen kaapunsa loisti vihollisen mustien univormujen keskellä vetäen kaikkien huomion puoleensa. Erengil ei missään vaiheessa pysähtynyt. Hän oli sanonut menevänsä hakemaan vihollisen viiriä ja niin hän tekikin. Näytti siltä, että mikään ei voisi pysäyttää Erengiliä. Pyhän Piirin ritaria ei voinut mikään pysäyttää, kuului sanonta Lindonissa. Se piti lähes paikkansa. Erengil iski viimein yhteen vihollisen viiriä suojaavien soturien kanssa ja kaikki näkivät miten hän raivasi tietään näiden rivien läpi eteenpäin. Viimeinen viiriä suojaava soturi kaatui sir Fymionin iskuun ja Erengilin miekka iski viiriä pitelevän upseerin kuoliaaksi. Sir Erengili kohotti vihollisen viirin ilmaan ja samassa nuoli osui häntä selkään. Pyhän Piirin ritari horjahti satulassa. Sir Fymion tarttui ritariin toisella kädellään pidellen tätä pystyssä samalla kun aseenkantaja iski yhä miekallaan ympäröiviä vihollisia. Viiri lipesi Erengilin otteesta ja putosi maahan. Sitten häneen osui toinen nuoli ja ritari putosi satulasta maahan. Sir Fymion jalkautui ja asettui suojaamaan herransa ruumista. Hän surmasi kaksi hyökkäävää vihollista, mutta kaatui sitten nuolien ja keihäiden osumista. Niin lähti mahtava sir Erengil. Myöhemmin arvailtiin, että hän ei kyennyt elämään epäonnistuttuaan Eregionin pelastamisessa. Hänen kanssaan kuoli uskollinen sir Fymion, josta olisi jonakin päivänä tullut myöskin Pyhän Piirin ritari.

Erengilin ja Herthirin ostaessa aikaa piti haltioiden armeija vähän aikaa puoliaan harjanteella, ilman että vihollinen edes hyökkäsi linjaa vastaan. Sitten vihollinen lähti etenemään, mutta tarve viivytykseen oli jo kadonnut ja Aglonin Nolwe suoritti jälleen hienon irtautumisen taistelusta pidettyään ensin vähän aikaa puoliaan.

Hathaldir oli käyttänyt hyvin Herthirin antaman tilaisuuden hyödykseen ja juoksi halki maaston nopeammin kuin oli koskaan ennen tehnyt. Yksi vihollinen hyökkäsi häntä vastaan, mutta salohaltia ampui jousellaan miehen kuoliaaksi. Muut oli Herthir ajanut pois. Niinpä Hathaldir pääsi ehjänä perille linnaan ja antoi käskyn sir Herugorille evakuoida siviilit. Eregionin tuhon päivät päättyivät ainakin osittain positiivisesti, kun suuri joukko naisia ja lapsia onnistuttiin evakuoimaan pohjoiseen. Elrondin ja Celebornin joukkojen suojissa he kulkivat pohjoiseen ja vihollinen luopui pian takaa-ajosta.

Myös Hathaldirin kampanja päättyi onnellisesti, sillä hän tapasi linnassa Herthirin tyttären Lindisin. Tämä oli kaunis nuori neito, johon Hathaldir rakastui välittömästi. Tunne oli yhteinen ja sodan aikoinaan loputtua he menivät naimisiin. Niin Eregionin tuho toi ainakin yhden onnellisenkin asian tähän maailmaan, sillä Hathaldirin ja Lindisin avioliitosta syntyi myöhemmin poika, joka sai nimen Welden!

Elrondin joukot talvehtivat pohjoisessa Mitheithel joen rannoilla. Vihollinen keskittyi tuhoamaan Eregionin valtakuntaa ja vahvistamaan asemiaan Gwathlo-joella Lindonin joukkoja ja Elrondia vastaan. Samaan aikaan vihollisen osastoja eteni jo Elrondin joukkojen länsipuolelle kylväen tuhoa Eriadoriin. Elrondin asema olisi voinut käydä vaikeaksi, mutta keväällä ruhtinas Ecthelwion palasi Kuunvuorilta tovereineen. Hän kohtasi Elrondin armeijan ja Eregionin pelastuneet ja opasti nämä Imladrisin salattuun laaksoon. Käyttäen laaksoa tukikohtanaan Elrond jatkoi sitten vastarintaa alueella sitoen suuria vihollisen joukkoa itseään vastaan.