Sir Feredir nojaili aitaan ja katseli kiinnostuneena tapahtumia edessään olevalla pienellä kentällä. Oli melkein ironista että juuri hän oli johtamassa miekkailuharjoituksia, mutta ketään muuta ei ollut paikalla. Derufin oli johtanut tiedustelijoiksi koulutettavat noviisit vain joitakin päiviä aiemmin pitkälle retkelle erämaan halki Imladrisiin ja takaisin. Galmir oli Cirdanin asioilla Harlindonissa ja Tilion oli ruhtinas Ecthelwionin mukana Imladrisissa. Niinpä Feredirin täytyi vetää kaikki harjoitukset heidän ollessaan poissa. Ironiseksi asian teki se, että lähes jokainen kentällä harjoittelevista noviiseista oli parempi miekkailija kuin Feredir. Kokenut harmaahaltia kohautti olkapäitään. Jos hän ei osannut kertoa heille miten opetella, niin ainakin hän tiesi mitä heidän tuli opetella.

Katsellessaan yhdenvärisiin keltaisiin kaapuihin pukeutuneita noviisejaan Feredir tunsi äkillistä tyytyväisyyttä. Koulutus eteni hyvin. Noviisit eivät olleet ainoastaan oppimassa miten käyttää aseitaan ja miten partioida kaukaisissa erämaissa. He olivat myös oppimassa yhteenkuuluvuutta ja se oli Feredirin mielestä yhtä tärkeää. Pitkän koulutuksen ollessa kääntymässä kohti loppuaan nuo miekkailutaitojaan hiovat haltiat eivät olleet enää Ereinionin, Galendilin, Melandurin tai Glorfindelin talonväenkomppanian ritareita. Ei! He olivat Kultaisen kukan noviiseja ja pian he olisivat Kultaisen kukan ritareita. Sen saattoi nähdä päivä päivältä selvemmin noviisien käytöksestä. He näyttivät itsevarmemmilta ja yhteenkuuluvilta. Heillä oli yhteinen päämäärä ja se oli paljon tärkeämpää kuin menneisyys.

Paras esimerkki asiasta oli aivan Feredirin edessä kentällä. Pitkä voimakasrakenteinen Callondir kävi kiivasta lähitaistelua yhtä pitkän mutta hoikemman Einionin kanssa. Välillä he pitivät tauon, nauroivat ja kävivät kaikessa ystävyydessä läpi tekemiään virheitä ja hyviä suorituksia. Kaksikko viihtyi keskenään. Aiemmin se olisi yllättänyt Feredirin, mutta ei enää. Callondir oli Imladrisin ritareita ja Einion taas alunperin ruhtinas Galendilin väkeä, mikä olisi aikaisemmin asettanut nämä kaksi automaattisesti toisiaan vastaan. Nyt he olivat lähes ystäviä. Kaikki oli muuttunut niinä pitkinä vuosina kun noviiseja oli koulutettu. Feredir saattoi tyytyväisenä nähdä, että koulutus oli lähes lopussa. Noviisit alkoivat olla valmiita!

Hetkeksi Feredirin ajatukset siirtyivät tulevaisuuteen, vaikka hän ei yleensä halunnutkaan ajatella sellaisia asioita. Hän oli tekijä! Muut saivat hoitaa ajattelun ja suunnitelmat. Mutta Feredirkin tiesi tulevaisuuden koitoksen olevan kova! Pyhän Piirin ritarit ja heitä tukeneet kuninkaan talonväenkomppanian ritarit olivat poissa! Kultaisen kukan tarkoitus oli ottaa heidän paikkansa Eriadorin rauhan ja järjestyksen takaajina. Pyhän Piirin ritarit olivat yleensä toimineet yksin. Vain yhden kirkkaanpunaiseen kaapuun pukeutuneen ritarin ilmestyminen konfliktipaikalle oli lähes aina riittänyt rauhoittamaan tilanteen. Pyhän Piirin ritarit olivat olleet oikeudenmukaisia ja viisaita, mutta heillä oli ollut riittävästi taitoa ja voimaa olla myös uhka kenelle tahansa. Miten Kultaisen kukan ritarit voisivat ikinä yltää samaan? Ainoa etu oli, että heitä olisi paljon enemmän. Mutta Feredir aavisti, että tehtäviäkin tulisi olemaan paljon enemmän. Heidän ritarinsa tulisivat toimimaan kahden hengen ryhmissä. Se oli jo päätetty. Näin kukaan ei joutuisi pulaan yksin, vaan ainakin yksi toveri olisi aina valmiina auttamaan.

Feredir kohautti jälleen olkapäitään. Monet noviiseista olivat enemmän kuin erinomaisia. Jos joku voisi pärjätä annetussa tehtävässä, niin he. Feredir katseli tyytyväisenä noviisi Callondirin miekkailua. Tämä oli taitava ja osasi käyttää voimaansa hyväkseen. Callondir oli jo täysin valmis ritariksi! Mutta hänen parinsa oli vielä valmiimpi. Noviisi Einion ei kenties ollut yhtä hyvä miekkailija kuin vastustajansa, mutta hänessä oli jotakin mitä monet pitivät merkillisenä, mutta minkä Feredir tiesi suuruudeksi. Kun Einion katsoi sinisillä silmillään kaukaisuuteen, hän näki enemmän kuin juuri kukaan muu noviisi. Jonakin päivänä hän olisi ritarikunnan voima, joka aavistaisi ja näkisi vihollisen ajatukset ja suunnitelmat. Siitä Feredir oli varma! Lähellä Callondiria ja Einionia miekkaili tämän noviisiryhmän johtaja Delemir, jonkaa miekankäyttö oli ilmiömäistä. Delemir oli kuin luotu johtajaksi ja johtaja hänestä tulisikin, Feredir tiesi. Hänen harjoitteluparinaan oli maineikkaan Pyhän Piirin ritari Enlianin poika Lawhir, joka pärjäsi hyvin jopa Delemiriä vastaan. Kaksikko viihtyi enemmän kuin hyvin yhdessä.

Katseltuaan vielä hetken noviisiensa miekkailua Feredir komensi tauon. Callondir ja Einion kävelivät kouluttajansa luokse. ”Pitkäänkö koulutus vielä jatkuu, herra”, kysyi Callondir pyyhkien hikeä otsaltaan. ”Vielä pari tuntia”, vastasi Feredir. ”Se on hyvä uutinen”, nauroi Callondir. ”Mutta tarkoitin kyllä koko noviisiaikaamme. Pitkäänkö vielä on jäljellä”? Feredir katsoi pitkään noldoon kysyvästi. ”Oletko sitten sitä mieltä, että olette valmiita”, hän kysyi. Callondir nyökkäsi. ”Kyllä, alan olla sitä mieltä. Mieleni palaa halusta päästä tositoimiin. Eriador on sekasorrossa, sanotaan. Meillä on paljon tehtävää ja mitä pikemmin pääsemme aloittamaan, sitä parempi. Minulla ei ole toverini Einionin kärsivällisyyttä”!

Feredir nauroi. ”Juuri kenelläkään ei taida olla”, hän tuumi katsellen Einionia, joka oli vetäytynyt tyypilliseen tapaansa filosofisen tyyneyden taakse. ”Oletko samaa mieltä, Einion? Oletteko te valmiita”? Einion mietti hetken, ennen kuin vastasi. Sekin oli hänelle tyypillistä. Entinen ruhtinas Galendilin talonväen ritari mietti aina tarkkaan mitä sanoi. ”Se on kouluttajiemme päätettävissä”, hän sanoi viimein. ”Mutta onko kukaan ikinä oikeasti valmis, niin ettei opi enää mitään uutta? Jokainen koulutuspäivä on meille hyödyllinen, olemme sitten jo valmiita tehtäviimme tai emme! Siksi yritän ottaa jokaisesta päivästä kaiken mahdollisen irti. Silti minun täytyy myöntää, että olen itsekin välillä miettinyt koska noviisiaikamme loppuu. Paljon on todellakin tehtävää eripuolilla Eriadoria ja Callondirin tapaan palan halusta päästä tekemään työtämme”!

”Hyvin sanottu, Einion”, vastasi Feredir. ”Lohduttautukaa siis tiedolla, että viimeinen noviisiaikanne vuosi on alkanut. Ensi vuonna tähän aikaan olette jo Kultaisen kukan ritareita”. Kuullessaan sen Callondir näytti riemunsa avoimesti, mutta Einion ei ollut täysin varma mitä tunsi. Koulutusajan vuodet olivat olleet hyviä! He olivat kaikki olleet onnellisia. Olisivatko edessä olevat vuodet yhtä hyviä? Jostakin syystä hän epäili sitä!

Sinimustaan kaapuun pukeutunut haltia ratsasti hurjaa vauhtia pitkin eteläistä tietä, joka johti Vihersatamasta Mithlondiin. Vyöllään haltialla oli pitkä taistelumiekka. Kaukaisuudessa hän näki jo Mithlondin harmaat muurit. Haltian voimakas vartalo värisi jännityksestä kun hän näki muurin. Pian hän kohtaisi Delemirin! Pian hän saisi kunniansa takaisin!

Viha täytti tumman vaarallisen näköisen haltian mielen hänen ajatellessaan Delemiriä, joka olisi pian sir Delemir, Kultaisen kukan ritarikunnan päämiehistä vanhin! Sen aseman olisi kuulunut olla hänen. Se asema kuului hänelle, sillä eikö hän ollut Lindonin ritareista mahtavin? Haltian silmät säkenöivät tummaa vihaa hänen muistellessaan päivää, jolloin ruhtinas Ecthelwion oli estänyt häntä liittymästä uuteen ritarikuntaansa. Se oli varmasti ollut Delemirin työtä. Tumma haltia tajusi sen nyt niin selvästi. Juuri niin hän olisi itse tehnyt, jos Ecthelwion olisi ollut hänen ystävänsä. Ajatus sai haltian vielä pahemman raivon valtaan. Delemir yritti aina vaikuttaa niin vaatimattomalta ja hyveelliseltä, mutta hän tiesi paremmin. Hän tiesi millainen roisto Delemir oikeasti oli. Mies oli vain juonittelija joka oli vääryydellä nappaamassa itselleen toiselle kuuluvan aseman! Mutta kaikki muuttuisi pian paremmaksi. Hän pesisi puhtaaksi päällään olevan häpeän. Kaksintaistelu Delemirin kanssa oli ainoa vaihtoehto. Hän, Darchas, surmaisi Delemirin kaksintaistelussa ja näyttäisi kumpi heistä oli parempi. Hän näyttäisi kuka oikeasti oli Lindonin ensimmäinen ritari ja kenen kuului olla Kultaisen kukan päämies! Kun hän kukistaisi Delemirin kaikki tajuaisivat sen!

Darchasin viha lientyi hieman hänen ajatellessaan nuorta haltianeitoa, jonka oli tavannut Vihersatamassa. Derhal neito oli jotakin aivan muuta. Darchas oli heti tunnistanut sukulaissielun. Heissä kummassakin oli samaa suuruutta ja samaa loputonta kunnianhimoa. Heidät oli luotu hallitsemaan ja jonakin päivänä he tekisivät sen yhdessä. Sillä Darchas oli heti huomannut Derhalin feän olevan poikkeuksellisen voimakas. Tästä tulisi vielä mahtava valtiatar, jonka viisaus raivaisi kaikki esteet heidän tieltään. Päivästä toiseen olivat Darchas ja Derhal puhuneet tulevaisuudesta haaveillen suuruudesta ja mahdista. Se oli heidän kohtalonsa. Vain yksi asia esti Derhalia lähtemästä Darchasin mukaan ja toteuttamasta kaikkia haaveitaan. Hän oli aiemmin rakastanut yhtä Kultaisen kukan noviiseista, eikä kyennyt tekemään päätöstä jättää hänet. Aina Kultaisen kukan ritarikunta oli hänen tiellään, ajatteli Darchas vihoissaan. Vaivainen salohaltia uskalsi tavoitella samaa neitoa kuin mahtava Darchas! Siitä tulisi loppu tavalla tai toisella, päättiä Darchas. Hän voisi tarvittaessa puhaltaa heikon salohaltian vaikka nurin!. Mutta se saisi odottaa. Ensin oli Delemirin vuoro!

Darchas oli hivenen rauhoittunut siihen mennessä kun saapui Mithlondin muurien ulkopuolella olevalle harjoituskentälle. Hetken hän istui hevosensa selässä kentän laidalla katsellen taukoa pitäviä keltakaapuisia noviiseja. Darchas tunsi lähes kateutta. Noviisit näyttivät iloisilta ja yhtenäisiltä. He kuuluivat jonnekin ja suuria seikkailuja oli heidän edessään. Soturin silmillään Darchas saattoi nähdä saman kuin Feredirkin. He olivat lähes valmiita. He näyttivät itsevarmoilta ja onnellisilta. Sitten hänen silmänsä osuivat Delemiriin. Darchas laskeutui satulasta ja lähti taluttamaan hevostaan vihaamaansa haltiaa kohti. Hän tunsi jännityksen kaikkialla ruumiissaan. Pian hän taistelisi Delemirin kanssa!

Delemir näki hänen tulonsa ja nousi seisomaan. Hän näytti kummastuneelta. Hieman taaempana seisoi sir Feredir, kuuluisa tiedustelija, mutta ei tehnyt elettäkään tullakseen katsomaan mitä Darchas halusi. Harmaahaltia vain katseli kiinnostuneena kun Darchas lähestyi Delemiriä. Yhdellä silmäyksellä Darchas näki Delemirin ympärille ryhmittyneet haltiat. Hän tunnisti Callondirin, joka oli voimakas soturi. Tämän vierellä seisoi kiivas Lawhir. Kolmannen keltakaapuisen noviisin Darchas tunsi enemmän kuin hyvin. He olivat kauan sitten leikkineet yhdessä lapsuuden leikkejä. Siinä oli entinen Darchasin alainen ja toveri, sir Einion! Tämäkin oli hylännyt kapteeninsa, mutta tämän päivän jälkeen Einion näkisi tehneensä virheen. Silti Darchas näki Einionin silmissä jotakin omituista, kuin epäilystä tai vihaa. Melkein kuin noviisi olisi tiennyt Darchasin aikeet! Hitaasti Einion liikkui kohti Delemiriä.

Einion tunsi jotakin omituista nähdessään Darchasin. Hän tunsi entisen kapteeninsa turhankin hyvin ja aavisti heti jotakin pahaa. Ketä tämä oli tullut tapaamaan ja miksi? Darchasin lähestyessä Einionin katse osui Delemiriin. Hän näki äkkiä mielessään Delemirin makaamassa maassa verissään ja tiesi miksi Darchas oli tullut. Varovasti Einion lähti kävelemään Delemiriä kohti. Kun hän ehätti tämän luokse tajusi Einion kätensä pudonneet miekankahvalle! Sillä hetkellä Einion tajusi Callondirin olleen sittenkin oikeassa. He olivat valmiita! Oliko Delemir hänen ystävänsä? Ei! Mutta siitä huolimatta hän tiesi olevansa valmis kuolemaan tämän puolesta ja tiesi Delemirin tekevän saman hänelle! He olivat valmiita! Mutta nyt seisoi sir Darchas, ruhtinas Galendilin talonväenkomppanian kapteeni, sotasankari ja Lindonin mahtavin ritari Delemirin edessä. Heidän katseensa kohtasivat.

”Delemir! Olen tullut tapaamaan sinua”, sanoi Darchas lähes halveksivalla äänellä. Delemir näytti vakavalta, mutta ei pelokkaalta. ”Miksi ihmeessä”, hän kysyi ääni täynnä epäilystä. Äkkiä Darchas nauroi. ”Miksi? Sinä kysyt miksi! Meillä on selvittämättömiä asioista, Delemir. Voi, niin paljon selvittämättömiä asioita”. Einion vilkaisi Delemiriin ja käänsi sitten katseensa Darchasiin. ”Tämä on typeryyttä, Darchas. Mieti tarkkaan mitä teet! Jos astut tälle tielle ei paluuta kenties ole”! Delemir katsoi Einioniin ymmärtämättä mitä tämä tarkoitti. Mutta Darchas ymmärsi. ”Kuka haluaisi palata, Einion. Palata mihin? Kurjaan kotikyläämme, josta aina kaipasimme pois. Minä menen vain eteenpäin ja sinä teet typerästi, kun et seuraa minua tielläni”.

Einion pudisti päätään. ”Minä en näe mihin tiesi sinut vie, Darchas. Mutta varoitan sinua. Älä astu sille”! Darchas näytti äkkiä lähes surulliselta. ”Milloin minä olen välittänyt varoituksista, Einion? Minun täytyy astua tälle tielle. Kunnia vaatii sitä! Minulla ja Delemirillä on selvittämättömiä asioita”. ”Ja nyt olet tullut niitä selvittämään”, kysyi Delemir ihmetellen. ”Juuri niin. Oletko valmis, Delemir. Näen että sinulla on miekka mukanasi. Oletko valmis käyttämään sitä”?

”Sinä haluat taistella kanssani”, kysyi Delemir ällistyneenä. ”Voi, mitään muuta en ole halunnutkaan vuosikymmeniin. Sinä ja minä Delemir! Vedä esiin miekkasi ja kohtaa tuomiosi. Minä haastan sinut kaksintaisteluun. Kunniani on pestävä puhtaaksi”! Delemir pudisti päätään, mutta hänen kätensä oli pudonnut miekankahvalle. ”En tiedä miten olisin sinua loukannut, Darchas. Ikinä en ole toivonut mitään muuta kuin hyvää sinulle. En ymmärrä tätä”! Darchas nauroi. ”Aina niin hyvä ja kunniallinen. Mutta ei enää. Minä tunnen sinut nyt, Delemir. Tiedän valheesi! Olen esittänyt haasteen ja kunnia vaatii sinua vastaamaan siihen”!

”Laki kieltää kaksintaistelut”, huudahti Einion. ”Sinä rikot lakia jo pelkällä haasteellasi, Darchas. Mene ja vie vihasi mukanasi. Ehkä se kylmenee ajan myötä”! Delemir nyökkäsi. ”Minä pidän lakia yllä, en riko sitä. Minä en tapa haltioita, vaan estän ketään tappamasta toista haltiaa tai ihmistä. Minä olen laki, Darchas! En aio taistella kanssasi”. Darchasin silmät säkenöivät vihasta. Hän kykeni tuskin hillitsemään itseäsi. ”Mikä pelkuri olet, Delemir? Suojaudut lain taakse ja unohdat kunniasi! Pelkäät niin, koska tiedät kuolevasi jos vastustat minua. Mutta sinä olet jo vastustanut ja siksi en voi sallia sinun kieltäytyä kaksintaistelusta”.

Sir Lawhir astui eteenpäin vetäen hitaasti esiin miekkaansa. ”Delemir, en salli moisia loukkauksia sinua kohtaan. Minä taistelen hänen kanssaan ja opetan hieman tapoja”! Darchas nauroi. ”Rohkea Lawhir valmiina tulemaan päällikkönsä avuksi. Haluatko sinä kuolla hänen puolestaan”? Mutta silloin puuttui sir Feredir viimein tapahtumiin, kiroten mielessään ettei kantanut keihästään tuona päivänä. ”Minä kiellän kaikki taistelut täällä. Pistä miekkasi pois, Lawhir, jos haluat valmistua muiden mukana Kultaisen kukan ritariksi. Haltiat eivät vuodata toistensa verta! Eivät edes puolustaakseen toverinsa kunniaa. Delemir on viisas, ole siis sinäkin, Lawhir”! Vastentahtoisesti Lawhir pisti miekkansa takaisin tuppeen ja vetäytyi muutaman askeleen. Hetken oli hiljaista. Kaikki odottivat Darchasin kääntyvän ja poistuvan. Kaikki paitsi Einion!

Äkkiä Darchas nauroi kuin mielipuoli. Hän tajusi nyt kaiken. Mithlondissa hänellä ei ollut tulevaisuutta. Täällä kaikki olivat häntä vastaan. Oli liian myöhäistä horjuttaan Kultaisen kukan ritarikuntaa. He olivat kaikki yhtenäisiä nyt, jopa hänen entinen ritarinsa Einion! Mutta ei ollut liian myöhäistä kostaa ja tappaa Delemiriä. ”Sinä taistelet kanssani, Delemir”, Darchas huudahti raivoissaan. ”Sinä taistelet sillä minä pakotan sinut”. Tajuten viimein mitä hänen piti tehdä Darchas paljasti miekkansa. Tumma terä viuhui ilman halki kohti Delemiriä. Darchasin tarkoitus oli vain pelästyttää tämä, niin että vastustaja joutuisi paljastamaan miekkansa ja taistelemaan. Mutta ohi suunnattu isku pysähtyi hyvissä ajoin ennen Delemiriä. Einionin säihkyvä miekka torjui iskun. Delemir tavoitteli omaa miekkaansa perääntyen. Einion loikkasi hänen eteensä suojaten toveriaan. ”EIIII”, huusi Feredir, mutta huuto ei voinut enää pysäyttää tapahtumia. Sir Lawhir veti esiin miekkaansa taistelun kiilto silmissään ja loikkasi eteenpäin. Darchas näki hänen tulonsa ja kohotti oman miekkansa. ”Darchas”, huusi Callondir ja tarttui tätä hartiasta aikoen estää taistelun. Kukaan ei ollut loukkaantunut ja kaikki voisi vielä päättyä hyvin, tajusi Callondir. Mutta Darchas tunsi vain jonkun tarttuvan itseensä ja käännähtäen rajusti iski miekallaan Callondiria.

Callondir astui askeleen taaksepäin kasvoillaan ääretön hämmästys. Kapteeni jota he kaikki olivat Viimeisen Liiton aikana ihailleet oli iskenyt häntä miekalla! Sitten Callondir kaatui selälleen kentän pintaan tapaillen vatsaansa, josta pulppusi verta. ”MURHAAJA”, huusi Lawhir järkyttyneenä. Sillä hetkellä Darchas ei suojannut itseään ja Einion olisi yltänyt iskemään tätä miekallaan. Mutta haltia ei vuodata toisen verta! Pudottaen miekkansa Einion loikkasi Callondirin luokse. Hänen kätensä etsivät haavaa. Einion oli ritarikunnan johtava parantaja!

Darchas tajusi kuin sumun läpi mitä oli tehnyt. Callondir! Hän oli tappanut Callondirin! Ei, ei tappanut vaan murhannut! Hän näki Callondirin makaavan maassa silmät tuijottaen epäuskoisina taivaalle. Noviisin miekka oli huotrassa. Hän oli ollut aseeton! Lawhirin huuto soi Darchasin päässä ja voimistui hetki hetkeltä. ”MURHAAJA”! He eivät antaisi hänelle armoa. Hän kuuli miten Delemirin miekka paljastui viimein huotrasta. Mutta kyse ei ollut enää kaksintaistelusta. Hän oli nyt vapaata riistaa. He tappaisivat hänet! Ehkä Delemir oli kokoajan toivonut juuri tätä? Sekunnissa Darchas teki päätöksen. Hän kääntyi ja loikkasi hevosensa selkään. Ennen kuin Lawhir tai Delemir ehtivät tehdä mitään oli hevonen jo kääntynyt ja kiisi kohti kentän laitaa.

Sir Feredir astui muiden ohi jousi kädessään. Hän jännitti sen ja tähtäsi. Nuoli osoitti tarkasti kohti Darchasin leveää selkää. Hetken Feredir epäröi. ”Älä tee sitä”, sanoi Einion polvillaan maassa. ”Hänen verensä olisi käsissäsi iäti, Feredir. Olisit niin kuin hän! Älä tee sitä”! Delemir nyökkäsi. ”Ehkä hän voi vielä palata”, hän tuumi. ”Ehkä hän voi vielä löytää oikean tien. Anna hänen mennä”! Feredir laski hitaasti jousensa ja seurasi tarkoilla silmillään miten Darchas katosi näkyvistä. ”Mitä näet, Einion”, hän kysyi. ”Löytääkö hän oikean tien”? Einion oli hetken vaiti tutkien Callondirin haavaa. ”En näe hänen tietään”, noviisi sanoi viimein. ”Näen vain tuskaa ja kärsimystä”!

Tuska ja kärsimys kuvastuivat myös Einionin kasvoilta. Hänen pahat aavistuksensakaan eivät olleet valmistaneet häntä tähän. Mutta äkkiä hymy levisi hänen kasvoilleen. ”Sain verenvuodon tyrehtymään”, hän huudahti. ”Mitä se merkitsee”, kysyi Lawhir vihaisena. Feredir ei antanut hänen lähteä ainoan kentällä olevan hevosen kanssa takaa-ajoon. ”Se tarkoittaa, että Callondirista tulee meidän muiden mukana Kultaisen kukan ritari”, vastasi Einion huojentuneena.

Darchas kiisi jälleen samaa tietä myöten hevosensa selässä. Nyt hänen suuntanaan oli etelä. Hetken hän oli tuntenut syyllisyyttä. Hän oli tappanut Callondirin, joka ei ollut ikinä rikkonut häntä vastaan. He lähtisivät hänen peräänsä, sillä Delemir ei jättäisi tätä tilaisuutta käyttämättä. He yrittäisivät surmata hänet! Darchas tajusi, ettei hän voisi palata Mithlondiin. Ei niin kauan kuin Kultaisen kukan ritarikunta olisi olemassa ja edustaisi lakia. Darchas vavisi vihasta ajatellessaan ritarikuntaan. Hän unohti syyllisyydentunteensa. Hän tiesi kuka oli syypää kaikkeen! Delemir! Mutta ratsastaessaan etelään Darchas vannoi mielessään, että hän palaisi vielä Mithlondiin. Jonakin päivänä hän ratsastaisi sisään sen portista voittajana. Jonakin päivänä hän olisi mahtavampi kuin kukaan muu. Hän tuhoaisi Kultaisen kukan ritarikunnan ja kaiken mitä se edusti. Jonakin päivänä hän olisi laki Eriadorissa! Mutta nyt hänen täytyi paeta, että kaikki suuret suunnitelmat voisivat toteutua.

Mutta Darchas ei pakenisi yksin. Neito jota hän rakasti odotti häntä Vihersatamassa. Derhal lähtisi kyllä hänen mukaansa. Heitä odotti yhteinen suuri tulevaisuus. Kun hän kertoisi ritarikunnan jahtaavan häntä Derhal tulisi hänen mukaansa. Darchas tiesi jo, ettei hän kertoisi Callondirista. Se voisi odottaa parempaa aikaa. Tärkeintä oli nyt vain saada Derhal mukaan. He rakastivat toisiaan ja niin kauan kuin he olisivat yhdessä ei mikään voisi heitä vastustaa. Heidän suuri tulevaisuutensa oli kirjoitettu ylös tähtiin! Se oli kohtalo, jota vastaan Kultaisen kukan ritarikunta ei voisi taistella.

Äkkiä Darchas nauroi ja nauru oli lähes mielipuolista. Ehkä kaikki oli sittenkin sujunut parhain päin. Hän oli epäröinyt lähteä ja hylätä turvallista elämäänsä. Maailmalla Lindonin ulkopuolella suuri kohtalo odotti häntä, mutta jo vuosia Darchas oli epäröinyt lähteä kohtaloaan etsimään. Nyt päätös oli tehty hänen puolestaan. Hänen täytyi paeta Derhalin kanssa. Epäröinti oli poissa ja täydellinen varmuus valtasi Darchasin. Tämä oli oikea tie! Darchas uppoutui suuriin haaveisiinsa ja unohti Einionin varoittavat sanat. Eikä syyllisyydentunne enää milloinkaan palannut Darchasin mieleen!

Darchas istui majatalon pöydän ääressä ja joi olutta katsellen ihailevasti rakastettuaan Derhalia. Majatalossa oli paljon asiakkaista, eivätkä miehet olleet saaneet koko iltana katsettaan irti Derhalista, joka näytti aivan ihastuttavalta. Kaikkien vuosien jälkeen, jotka he olivat vaeltaneet pitkin Keskimaata etsien onneaan, Darchas rakasti Derhalia päivä päivältä yhä enemmän. Ehkä hän olisi voinut muuten katua päätöksiään, mutta Derhal oli hänen kanssaan ja se teki kaikesta sen arvoista. He olivat kulkeneet ympäri Eriadoria, Rhovanionia ja Gondoria. Usein Darchas oli kuullut uutisia Kultaisen kukan ritareiden teoista ja ne täyttivät hänet vihalla. Päivä päivältä hän vihasi ritarikuntaa yhä enemmän. Noiden vuosien aikana Darchas käytti miekkaansa hankkiakseen heille elannon. Mutta hän ei malttanut viipyä missään kyllin pitkään päästäkseen tavoittelemaan suuruutta. Aina juuri kun hänen kykynsä huomattiin oli Darchas jo jatkamassa matkaa. Milloinkaan hän ei päässyt eroon tunteesta, että Kultaisen kukan ritarit seurasivat häntä. Jos hän jäisi paikoilleen liian pitkäksi aikaa ilmestyisi Delemir ritareineen jonakin päivänä Darchasin ovelle vaatien tätä tilille Callondirin surmasta.

Mutta se ei ollut ainoa syy miksi Darchas ja Derhal vaelsivat maasta ja kaupungista toiseen. He halusivat nähdä ja kokea kaiken. He halusivat elää täysillä. Eikä Darchas milloinkaan päässyt eroon tunteesta että hänen suuri mahdollisuutensa odotti häntä jossakin muualla. Aina jossakin muualla. Hänen täytyi vaeltaa paikasta toiseen löytääkseen sen! Tuo vaellus oli tuonut hänet lopulta tähän majataloon mitättömässä Cardolanilaisessa kaupungissa nimeltä Brii. Hän oli pukeutunut Gondorin kuninkaan talonväenkomppanian ritarin pukuun. Onni oli ollut myötäinen Darchasille Gondorissa ja hänen uskottiin yleisesti olevan ritareiden seuraava kapteeni. Mutta Darchas oli eronnut ja poistunut. Hän ei ollut löytänyt suurta mahdollisuuttaan Gondorista, sillä Darchas halusi jotakin paljon paljon enemmän kuin ritarien kapteenin aseman. Eikä Gondorissa ollut mitään Derhalille. Se oli hänelle yhtä tärkeää kuin oma menestys! Mutta tuona päivänä Briissä Darchasin kärsivällisyys viimein palkittiin. Hänen suuri mahdollisuutensa löysi hänet. Kolme maantierosvonnäköistä miestä oli katsellut Derhalia koko illan ja nyt he lopulta lähestyivät tätä esittäen riettaita ehdotuksia. Darchas nousi pöydästä hymyillen vaarallisesti. Hän ei ollut tappanut ketään moneen päivään. Oli aika! Salamana ritari paljasti miekkansa, väisti tikarinpiston ja iski lähimmän miehen kuoliaaksi. Toinen kaatui hänen miekkaansa, mutta kun Darchas kääntyi kohti kolmatta tämä kaatui juuri kuolevana lattialle. Pitkä dunedain ritari miekka kädessään seisoi miehen takana ja tervehti Darchasia ja Derhalia.

”Kiitoksia avustasi”, sanoi Darchas viitaten ritaria istumaan heidän seuraansa. ”Vaikka se ei ollutkaan tarpeen. Minulla ei ollut mitään vaikeuksia heidän kanssaan”. Mies hymyili ovelasti. ”Huomasin sen ja juuri siksi halusin keskustella kanssanne. Näen että osaat käytellä miekkaasi enemmän kuin hyvin. Minulla olisi käyttöä sinunlaisillesi ritareille”. ”Mitä tarkoitat”, kysyi Darchas lähes pidättäen hengitystään. Hän tunsi kohtalonsiipien havinan ympärillään. Se tapahtui nyt, hän tajusi. Hänen suuri tilaisuutensa. ”Minut on värvätty pohjoisessa elävän ruhtinaan joukkoihin. Olen alunperin Umbarista”, mies selitti. ”He tarvitsevat pohjoisessa paljon hyviä sotureita. Voin suositella sinua ja vaimoasi”. ”Ruhtinas pohjoisessa”, mietti Derhal. ”Tarkoitat Pohjannummien maakunnan ruhtinasta”? Mies pudisti päätään. ”Pohjoisempana. Uusi voima tekee nousuaan. Se tulee alistamaan alleen koko Eriadorin. Tuon voiman alaisina voivat pystyvät miehet kuten sinä ja minä kohota mihin tahansa...komentamaan armeijoita, hallitsemaan maakuntia, jopa valtakuntia. Mitä tahansa olet unelmoinut, se on ulottuvillasi pohjoisessa. Tulkaa kanssani, niin herrani tulee tekemään teille tarjouksen joka toteuttaa kaikki unelmanne”! Darchas nyökkäsi suu äkkiä kuivana. Hän näki itsensä jo marssimassa voittajana sisään Mithlondin portista. ”Me tulemme mukaasi”, vastasivat Darchas ja Derhal yhtäaikaa. Äkkiä kaikki näytti jälleen mahdolliselta!