RITARI JA RUHTINAS

Sir Athir talutti suurta valkoista hevostaan ylös loivaa rinnettä. Hän katseli tarkkaavaisesti ympärilleen. Maasto kohosi ylöspäin kohti Emyn Uialin kukkuloita. Suoraan edessäpäin melkein kahden päivänmatkan päässä oli Eteläsola, jossa suuriruhtinas Haldimir oli leiriytyneenä. Ritari oli pukeutunut punaiseen vaelluskaapuun, mikä oli hänen tavaramerkkinsä. Jotkut kutsuivatkin häntä Athir ”punaiseksi”, tai Athir Carioniksi, mutta ritareille hän oli aina Athir Wendir. Athirin ilme oli huoleton, niin kuin vain voi olla oppaalla joka tietää 100% varmasti missä on. Itä-Emnetin Kevyen Ratsuväen prikaati talutti hevosiaan Athirin takana ylös rinnettä. Prikaatin takana marssi prinssi Eldirin divisioona, joka oli muodostanut pitkän kolonnan. Sen takana marssi Cefinwen divisioona. Eldirin divisioonassa oli 3800 sotilasta ja Cefinwen divisioonassa 4400. Perää piti Sindarin kaarti 600 miehen vahvuisena. Yhteensä Elemmakililla oli siis 10 000 sotilasta komennossaan.

Athir ei ollut ikinä ennen tavannut Elemmakilia, eikä hän tiennyt tästä paljoakaan. Vain sen, että Elemmakil oli ollut Lähteen huoneen komentajia Gondolinissa ja yksi huoneen johtajista Sirionin Satamissa. Ruhtinas oli useiden taistelujen veteraani. Athir oletti että Elemmakil tiesi mitä teki. Mutta oli silti syytä olla varuillaan ja katsoa, että virheitä ei tehtäisi. Hän näki Elemmakilin ratsastavan takaa kohti kolonnan kärkeä. Ruhtinas oli pukeunut kullanväriseen kevyeeseen sotisopaan. Hän näytti loistavalta ja ylpeältä.

Ruhtinas Elemmakil pysäytti hevosensa Athirin vierelle. Kumpikin vilkaisi toistaan pistäen silmälle toisen asun, ja näyttäen hivenen paheksuvalta. Ritarin punainen kaapu oli täydellinen vastakohta ruhtinaan loistavalle kevyelle haarniskalle. ”Te ette ratsasta paljoa, sir Athir”, totesi Elemmakil viimein, katsellen ympärilleen. ”Maasto on kivistä”, vastasi Athir. ”Parempi edetä hitaasti etteivät hevoset nyrjäytä nilkkojaan tai kaadu”. Elemmakil oli hetken hämillisen näköinen, mutta laskeutui sitten satulasta ja antoi hevosensa aseenkantajansa pideltäväksi. ”Olemmeko varmasti oikeassa suunnassa”, kysyi ruhtinas kävellen ritarin rinnalla. ”En tunne näitä maita lainkaan, ja saamani kartat ovat melkoisen huonoja”. Athir katseli edelleen eteenpäin, kun vastasi. ”Paras kartta on päässäni, herra. Tiedän tarkalleen missä olemme. Aikoinaan, kun meitä ritareita koulutettiin, pyörimme juuri näillä kukkuloilla lukemattomina päivinä. Löytäisin Eteläsolaan vaikka unissani”. Elemmakil nyökkäsi. ”Se on hyvä kuulla”.

Ruhtinas Elemmakil katseli hivenen varuillaan ritaria. Tämä näytti yhä melkoisen nuorelta ja kokemattomalta. Mutta Valkovaaroilla hänelle oli vakuutettu, että sir Athir oli kyvykkäimpiä ritareita. Kuinka paljon nuori ritari mahtoi tietää sodankäynnistä? Miten paljon tähän saattoi oikeasti luottaa? Elemmakil ei tiennyt! ”Mitä mieltä olette joukoistani”, hän kysyi viimein. Elemmakil oli itse ollut kouluttamassa joukkoja, mutta hän oli silti epävarma siitä, miten he selviytyisivät taistelussa. ”En ole huolissani joukoista, herra”, vastasi Athir kävellen eteenpäin. ”Olen keskustellut sotilaiden kanssa, ja he ovat hyvällä tuulella. Sotilaat suorastaan odottavat taisteluun pääsyä. Lisäksi Eteläsolassa odottava Lhunin divisioona on erinomainen yksikkö. Heillä on ainakin yksi kokematon prikaati, mutta muut kokeneita. Lhunin kaarti on todellinen eliittiyksikkö johon voi luotta tilanteessa kuin tilanteessa”. Elemmakil nyökkäsi jälleen. ”Niin, Lhunin kaartia kehuttiin muuallakin. Ja Sindarin Kaartin pataljoona on erinomainen. Koulutin heidät osittain itse”. Elemmakilin äänessä kuului annos ansaittua ylpeyttä. ”Kuitenkin näen mielenne olevan osittain synkkä”, jatkoi ruhtinas. ”Mikä teitä siis epäilyttää”?

Athir hymyili itsekseen. Elemmakililla oli tarkat silmät, jotka havaitsivat hyvin toisten mielialan. Ehkä hän ei ollutkaan aivan turha? ”Johtajat epäilyttävät minua, herra. Eivät miehet”. Elemmakil vilkaisi ritariin yllättyneenä. Uskalsiko hän arvostella Elemmakilia ja tämän divisioonankomentajia noin avoimesti. ”Mitä tarkoitatte”, ruhtinas kysyi. ”Kumpikin divisioonankomentaja on hyvin nuori”, vastasi Athir. ”He näyttävät liiankin innokkailta”, hän jatkoi. ”Teidän tulee pitää silmänne auki, herra, etteivät he tee innossaan ja kunnianhimossaa jotakin arvaamatonta. Kokemattomuus ja liika into voi toisinaan saada aikaan paljon pahaa”. Elemmakil ymmärsi mitä ritari tarkoitti. ”Se on totta”, hän myönsi. ”Mutta minun täytyy luottaa siihen, mitä minulle on annettu. Olen tuntenut kummatkin nuoret prinssit heidän koko ikänsä ajan, ja he ovat järkeviä ja kohtuullisia, jos kohta hivenen liian ylpeitä. Älä sinä ole huolissasi heistä, sir Athir. Minä huolehdin komentajistani, huolehdi sinä suunnistamisesta”.

Athir hymyili. Juuri niin hän aikoi tehdäkin. Sir Candon liittyisi mukaan Eteläsolassa, ja hän olisi enemmän kuin halukas puuttumaan jokaiseen tehtyyn päätökseen, jos ne eivät olleet oikeita. Siinä sotkussa ei enää Athiria tarvittaisi. Elemmakil oli hetken hiljaa. ”Olen miettinyt tätä mysteeristä Viimaruhtinasta”, hän sanoi viimein. ”Eikö meidän pitäisi lähettää hänelle viesti olla valmiina? Näin säästäisimme aikaa”! Athir katsoi Elemmakiliinm yllättyneenä. ”Herra, nyt te aliarvioitte Eriadorin Armeijaa. Sir Derufin lähetti jo kolme päivää sitten sir Delfinin Viimaruhtinana luo. He ovat valmiita kun me saavumme. Ikäväkyllä emme voi tehdä samaa Rhudaurin suhteen, sillä joku sieltä varmasti varoittaisi vihollista”. ”Niin, Rhudaur tulee olemaan ongelma”, vastasi Elemmakil. ”Mutta ensin meidän pitää päästä Viimaruhtinaan luokse. Sitten voimme miettiä mitä tehdä Rhudaurin suhteen”.

Elemmakil katseli hevosen selästä kolonnaansa. Se oli hyvässä järjestyksessä. Kaikki sujui hyvin. Huomenna he liittyisivät suuriruhtinas Haldimiriin ja marssisivat sitten Nenuialille. Hän oli tyytyväinen joukkoihinsa, tyytyväinen siihen että oli taas kaikkien vuosien jälkeen mukana toiminnassa, ja ennen kaikkea tyytyväinen sir Athiriin, joka näytti juuri niin pätevältä kuin häntä oli väitettykin. Hän muisti toisen samanlaisen päivän niin monta vuotta sitten, kun Gondolinin armeija oli marssinut ylös Sirionin vartta kohti pohjoista, jossa sama hirvittävä vihollinen oli odottanut. Silloin heitä oli ollut yhtä monta kuin Elemmakililla oli sotilaita tänään. He olivat luottaneen voimaansa ja maailma oli ollut toivoa täynnä. Kuningas Turgon ja Estelmo olivat johtaneet heitä, ja sotaretki oli silloin päättynyt katastrofiin. Elemmakil ei voinut olla miettimättä, olisiko hän nyt johtamassa toisen armeijan samanlaiseen katastrofiin kuin Nirnaeth oli ollut? Mutta ei, sellaista ei voinut ajatella. Hänen oli pakko voittaa Annuminasissa, sillä kaikki riippui nyt siitä. Suuren vastuun oli Glorfindel sälyttänyt Elemmakilin harteille. Ruhtinas huokasi ja kehoitti jälleen äänekkäästi jalkamiehiä pitämään kiirettä. Aikaa oli vähän!

CEFINWE

Finwen divisioona marssi täydellisessä järjestyksessä. Prinssi Cefinwe ratsasti sen sivulla ylpeänä joukoistaan. Kunpa hänen veljensä näkisi hänet nyt, omien joukkojen komentajana matkalla maineeseen. Cefinwe ei voinut olla hymyilemättä voitonriemuisesti. Andnor olisi nyt enemmän kuin ylpeä nuoremmasta veljestään. Tämä oli kasvattanut Cefinwen vaikeinan aikoina idässä Avari-haltioiden parissa isoisä Maglorin ja heidän isänsä kuoltua. Lukuisina iltoina Andnor oli kertonut heidän sukunsa loistavasta menneisyydestä. He olivat olleet aikoinaan noldorin korkeita kuninkaita, kunnes asema oli heiltä vääryydellä viety. Viha heitä kohtaan tehdyistä vääryyksistä oli täyttänyt Cefinwen mielen jo nuorena. Hän tiesi kyllä ketä syyttää. Sen hän oli oppinut Tol Eresseällä, Elrondin ja Glorfindelin kasvatuksesta huolimatta. Fingolfinin jälkeläiset olivat syypäitä. Elrond jälkeläisineen oli syypää, vaikka Finarfin oli vienyt kaiken hyödyn.

Tultuaan täysikäiseksi Cefinwe oli nopeasti muuttanut Rosin suureen kaupunkiin, Eresseän pääkaupunkiin ja alkanut koota omaa huonettaan. Feänorilaiset olivat innolla liittyneet häneen, silä Cefinwe oli kyvykäs, vaikuttavan näköinen ja viisas. Elrondin jälkeläisiä kohtaan nuori feänorilainen tunsi kaunaa. Heidät hänen täytyi lyödä laudalta. Jossakin tuolla odotti oikea suuruus Cefinweä ja hänen poikiaan. Heidän piti vain odottaa tilaisuuttaan ja kun se tulisi, ei Cefinwe epäröisi tarttua siihen.

Kauempana edessä prinssi Cefinwe näki ruhtinas Elemmakilin keskustelemassa mitättömän ritarin kanssa, joka oli asetettu heidän oppaakseen. Se alensi Elemmakilia hänen silmissään, mutta ei paljoa. Cefinwe oli iloinnut kuullessaan Elemmakilin saaneen komennon. Hän oli kyvykäs ja toisi heille voiton, mutta samalla niin mitätön sukunsa puolesta, että suurempi kunnia voitosta lankeaisi varmasti kuninkaallisten prinssien harteille. Cefinwen vilkaisi eteensä jossa prinssi Eldirin divisioona marssi. Siinä oli mies joka Cefinwen oli jotenkin jätettävä varjoonsa. Hän uskoi tuntevansa Eldirin mielen. Tämä oli yhtä kunnianhimoinen kuin Cefinwekin. Ennen kaikkea Eldir oli anastajien sukukuntaa. Hänen ja Cefinwen välillä ei ystävyyttä tuhlattu.

Kaksi Cefinwen nuorista pojista oli hänen mukanaan. Heistä hän oli enemmän kuin ylpeä. Cefinwe olisi halunnut saada seitsemän poikaa kuten esikuvansa Feänor, mutta kolme lapsista oli ollut tyttäriä. Silti neljä poikaa hänellä oli. Cefinwe ei ollut typerä. Toiveistaan huolimatta hän tunsi lapsensa ja heidän mielensä. Vanhin Angdir oli eniten isänsä mieleen. Hän oli urhoollinen ja voimakasrakenteinen nuori haltia, josta tulisi vielä jotakin suurta. Eniten nelikosta Angdir oli perinyt isänsä mielenlaadun. Hän oli lähes täydellinen toisinto Cefinwestä, joka taas monien mielestä oli perinyt Feänorin mielenlaadun, voimakkaan tahdon ja ylpeyden, mutta ei tämän hyviä puolia. Toiseksi vanhin, Alagos, oli vähemmän ylpeä mutta yhtä kunnianhimoinen kuin vanhempi veli. Hän menetti usein helposti malttinsa ja saattoi räjähtää hurjiin vihanpurkauksiin. Siksi häntä kutsuttiin Alagosiksi, eli myrskytuuleksi. Cefinwe tiesi, että kolmanneksi vanhinta poikaa kehuttiin eniten, mutta juuri hän oli isälle vähiten rakas. Calafinwe oli aina ollut äitinsä poika, joka peri tältä selvästi lempeämmän ja vähemmän kunnianhimoisen mielenlaadun kuin vanhemmat veljensä. Hän oli välillä ollut jopa ystävä Elrondin nuorimpien jälkeläisten kanssa.

Eniten Calafinwessä isää harmitti tämän kyvykkyys. Hänessä oli juuri sitä loistoa ja viisautta mitä vanhemmilta pojilta puuttui. Jos muut olivat perineet Feänorin mielenlaadun ja henkiset voimat, oli Calafinwe perinyt hänen viisautensa ja kyvykkyytensä. Nuorin pojista oli merkillisin. Hän oli ehkä enemmän isänsä kuin äitinsä kaltainen, ja Cefinwe toivoi tästä pojastaan suuria. Hän näytti nimittäin perineen Feänorin käden taidot. Jo nuorena Feäntur oli taitava seppä, ja saatuaan oppia itseltään Mahtanilta hän kehittyi valtavasti. Huhuttiin, että hänessä Feänorin taidot olivat palanneet uudelleen maailmaan. Ainoa ongelma oli, että Feäntur oli kiintynyt läheisesti Calafinween ja seurasi tätä uskollisesti läpi lapsuuden ja nuoruuden.

Cefinwe kirosi mielessään miettiessään miten hän oli pyytänyt nuorinta poikaansa liittymään mukaan tälle sotaretkelle. Hän oli tavannut kaikki poikansa teltassaan, vaikka oli selvää että Calafinwe ei lähtisi mukaan. Feäntur oli kuitenkin epäröinyt ja katsonut vanhempaan veljeensä. Sitten hän oli viimein todennut jäävänsä Valkovaaroille. Cefinwe oli sitten pyrkinyt isän auktoriteetilla murtamaan poikansa päätöksen, mutta Calafinwe oli astunut tämän tueksi. ”Isä, miksi ei veljeni Feäntur voi odottaa kanssani täällä”, oli nuori prinssi kysynyt. ”Kohtaammehan toki pian Briin luona kun armeijat taas yhdistyvät, eikö niin”? Calafinwe oli katsonut isäänsä kysyvästi. Tämä oli kohauttanut olkapäitään. Niin, miksi eivät he kohtaisi? Silti hän oli tuntenut halua puhua nuorin poikansa ympäri. Jokin sai hänet haluamaan poikansa mukaansa kun he marssivat pohjoiseen. Kuin jokin osa Cefinwestä ei uskoisi heidän enää tapaavan Briissä? Calafinwe ei oikeastaan ollut hänen poikansa, ajatteli Cefinwe katkerana. Hän oli aina ollut uskollisempi äidilleen ja nyt Glorfindelille. Mutta tietysti he tapaisivat Briissä. Cefinwe ei pitänyt epäilevästä tavasta jolla Calafinwe oli katsonut isäänsä. Hän muisti yhä sen katseen, kuin tämä olisi nähnyt hänen sydämeensä, jossa oli jotakin mitä prinssi ei tiennyt vielä itsekään. Mutta kaikki tuollainen oli tietysti täyttä roskaa, hän ajatteli. He tapaisivat Briissä pian. Miksi eivät tapaisi?

Cefinwe hymyili ylpeänä katsellen jälleen hienoa divisioonaansa. Mikään ei voisi sitä pysäyttää. He olivat jälleen marssilla. ”Morgothin perään, maailman ääriin”, oli Feänor huutanut aikoinaan, ja niin oli huutanut myös Cefinwe pojilleen. He kulkivat suuren esi-isänsä jalanjäljissä ja saattaisivayt loppuun tehtävän joka häneltä oli jäänyt kesken. Toinen johti nyt, mutta jos Cefinwen täytyi myöntää ensimmäinen sija jollekin muulle kuin itselleen, oli hän sen valmis myöntämään Glorfindelille. Mutta vain tälle, tuumi Cefinwe katsellen Elemmakilia kaukana edessä kolonnan kärjessä. Johtakoon gondolinilainen kolonnaansa, ajatteli Cefinwe. Lopulta nähtäisiin kuka oli matkalla suuruuteen ja kuka ei! Hän löisi vielä laudalta heidät kaikki!

ETELÄSOLASTA ANNUMINASIIN

Athir Wendir katseli maisemaa edessään. He kiersivät juuri matalaa kukkulaa ja edessä näkyi korkeiden kukkuloiden välistä kulkeva Eteläsola, jonka läpi armeijan kevyen kuormaston saattoi helposti kuljettaa. Kukkuloista muuten ei ollut jalkamiesten tai monilla kohtaa edes ratsumiesten pysäyttäjäksi. He olivat edenneet hyvää vauhtia ja Athir oli tyytyväinen. Ainakin Eresseän haltioiden marssikunnossa ei ollut moittimista. Tietysti hän yksinään olisi jo perillä Annuminasissa, mutta se oli aivan eri asia. Athir kuuli kahden hevosen lähestyvän takaansa ja kääntyi katsomaan.

Ruhtinas Elemmakil ja prinssi Eldir lähestyivät häntä hevosten selässä. Athir oli kuullut Lähteen kartanon ja Elrondin kartanon väen läheisistä väleistä, ja sen todisteeksi Elemmakil ja Eldir tulivat hyvin toimeen. Nuoressa Eldirissä oli kuitenkin jotakin, mikä hivenen huolestutti Athiria. Nuoressa prinssissä oli jotakin, joka muistutti häntä kauan sitten Rhudaurissa kuolleesta Kultaisen kukan päämiehestä. Niin, prinssi Eldir ja sir Suillion olisivat tulleet hyvin toimeen jos olisivat ikinä tavanneet, huokaisi Athir.

Athir nyökkäsi komentajille ja katseli eteenpäin, etsien parasta reittiä suoraan solaan. ”Olemme edenneet erittäin hyvää vauhtia, eikö niin”, totesi Elemmakil tyytyväisenä. ”Kyllä herra”, vastasi Athir. ”Ehdimme reilusti ennen pimeän tuloa solaan. Se on hyvä”. ”Minusta meidän olisi parasta yöpyä solassa”, sanoi prinssi Eldir, joka oli laiha pitkä haltia, jolla oli noldorin musta tukka ja sindarin tarkat silmät. ”Suokaa anteeksi”, sanoi Athir, ”mutta jos tilanne on sellainen kuin aavistelen, jos vihollinen on edelleen passiivisena Annuminasin edustalla, aion herrani Elemmakilin luvalla marssittaa armeijan suoraan läpi solan vielä tänään. Yövymme pohjoisen kukkuloiden suojassa, siirrymme niiden rinteitä peittävien puiden suojassa seuraavan päivän aikana Annuminasin edustalle ja seuraavana aamuna iskemme”. ”Ette te voi sellaista suunnitella”, huudahti Eldir. ”Olette vain opas. Komentaja ja divisioonin komentajat päättävät suunnitelmista”. Athir vilkaisi prinssiä alta kulmain, mutta pysyi tyynenä. Elemmakil kääntyi nuoren prinssin puoleen. ”Sir Athir on Kultaisen kukan vanhempi ritari ja minua kehoitettiin kuuntelemaan hänen neuvojaan. Suunnitelma on muuten hyvä, mutta eikö meiltä mene aikaa hukkaan kun suuriruhtinas Haldimir purkaa leirinsä ja järjestää joukkonsa”?

Athir vilkaisi yllättyneenä Elemmakiliin. Hän näytti jopa hivenen loukkaantuneelta, kun hänen ammattitaitoaa näin epäiltiin. ”Olen tietysti ottanut tämän huomioon, herra”, hän sitten vastasi. ”Lähetin aamulla sir Dynianin viemään viestiä, että Haldimir olisi valmiina kun saavumme. Luulen, että tapaamme heidät marssivalmiina”. ”Lähetit viestin kysymättä lupaa”, huudahti prinssi Eldir närkästyneenä. ”Millä oikeudella”? Athir alkoi olla huonolla tuulella. ”Se piti lähettää joten lähetin sen”, hän vastasi lyhyesti haluten päättää keskustelun. ”Jatkossa haluan tietää kaikista tämän tason tapahtumista etukäteen”, huomautti Elemmakil, mutta ei näyttänyt vihaiselta. Hänen ylpeytensä ja itsevarmuutensa oli sitä tasoa, että sitä ei jonkun ritarin toimet heilutelleet. ”Mutta kuten sanoit, jos vihollinen on edelleen missä toivomme, marssimme jo tänään läpi solan”. Sen sanottuaan Elemmakil käänsi ratsunsa ja poistui prinssi Eldirin seuraamana. Athir pudisteli päätään heidän mentyään. Elemmakil oli pätävä ja hänen kanssaan tuli toimeen, mutta prinssi Eldiristä ritari ei pitänyt vähääkään.

Iltapäivä ei ollut vielä pitkällä kun Athir sai näkyviin siistin hyvin järjestetyn leirin. Suuriruhtinas Haldimirin käsitys siitä millainen armeijan leirin tuli olla, oli selvästi näkyvissä. Leiriä kuitenkin purettiin vauhdilla. Lhunin divisioona olisi marssivalmiina Elemmakilin joukkojen saapuessa.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Athir käveli sir Candonin eteen. Tämä seisoi katselemassa miten divisioonan kuormasto järjestäytyi. ”Sir Candon”, tervehti Athir iloisesti. ”Hauska nähdä teidät jo valmiina marssimaan”. ”Saimme viestisi ajoissa”, vastasi Candon vaivautumatta tervehtimään. ”Lähetin Dynianin heti sir Alcenin kanssa tutkimaan uudelleen solan pohjoisen pään, vaikka olemme pitäneet sitä silmällä jatkuvasti”. ”Vihollinen on siis edelleen Annuminasissa”, kysyi Athir. Candon nyökkäsi. ”He ovat juuri siellä missä haluammekin heidän olevan, eivätkä ilmeisesti tee yhtään mitään. En ymmärrä mitä he aikovat”. Athir hymyili ritarikunnan ainoalle viherhaltialle, joka oli aina ollut enemmän toiminnan kuin suunnitelmien mies. ”He pelaavat status quo-peliä”, vastasi Athir, joka ymmärsi vihollista hyvin. ”Annuminasin joukko yrittää uhkaamalla Eteläsolaa pitää Haldimirin täällä, niin että Wagran pääsee lyömään pääarmeijamme. Jos vihollisen joukko Annuminasissa hyökkäisi, se voitaisiin lyödä ja sitten Haldimir pääsisi vahvistamaan pääarmeijaa. Siksi heidän tehtävänsä on vain passiivisella olemassaolollaan sitoa Haldimir tänne”. Candon hymyili iloisesti. ”Nyt me aiomme tehtä saman heille, mutta juuri toisinpäin”, hän totesi. ”Suunnitelma on hyvä. Uskon että se tulee onnistumaan, jos kaikki menee hyvin. Siihen liittyen, mitä mieltä olet ruhtinas Elemmakilista”?

Athir mietti hetken ennen kuin vastasi. ”Tavallaan pidän hänestä. Elemmakililla on järkeä. Hän on hyvin kokenut. Taidot pääsemme testaamaan pian, mutta minulla on hyvä aavistus siitä. Luulen että hän pärjää hyvin, kun se hetki tulee. Ehkä joku toinen komentaja olisi sopinut paremmin pitkälle marssille joka meillä on edessämme, mutta tiukassa paikassa voimme luottaa Elemmakiliin”. Se on hyvä”, vastasi Candon. ”Olemme vain istuskelleet täällä liian kauan. On aika saada hieman toimintaa aikaiseksi. Ei sotaa istuskelemma voiteta, eikä sankareita sillä lailla synny”. Candonin silmät säihkyivät innosta hänen sanoessaan tämän. ”Minä menen katsomaan, että marssijärjestys pysyy oikeana”, totesi Athir ja lähti kävelemään kohti solaa. Ensimmäistä kertaa pieni huoli hiipi hänen mieleensä. Kaikki taistelua haluavat kunnianhimoiset komentajat tuntuivat kokoontuvat täällä. Candonin kunnianhimo oli yleisesti tunnettua. Mitähän siitä seuraisi? Athir huokaisi syvään ja lähti hoitamaan tehtäviään.

Pian Elemmakilin joukot sekä Haldimirin divisioona olivat marssilla läpi Eteläsolan. Elemmakil ja Haldimir olivat tavanneet pikaisesti. Suuriruhtinas oli ottanut rauhallisena vastaan uutisen, että outo ylpeän näköinen haltia ottaisi komennon. Haldimir oli Orodrethin hallinnon aikana tottunut peittämään oikeat ajatuksensa. Hän näytti olevan kuin kotonaan, oli tilanne mikä tahansa. Myös sir Candon oli niin nuori haltia, ettei ollut ikinä tavannut Elemmakilia. Tämä oli mennyt meren yli Tol Eresseään heti Vihan Sodan päätyttyä. Candon tervehti tulijaa viileän ystävällisesti. Elemmakil taas oli ottanut ilolla vastaan uutisen, että suuriruhtinas Haldimir oli onnistunut talven aikana kokoamaan Lhunilla yhden prikaatin lisää. Tämä prikaati koostui sekalaisista Arnorista paenneista miehistä. Siinä oli kokeneita sotilaita, jotka kuitenkaan eivät olleet tottuneet toimimaan yhdessä. Prikaati 1200 sotilaansa kanssa oli kuitenkin tärkeä lisä armeijalle. Se voisi olla juuri ratkaiseva lisä!

Athir Wendir oli huonotuulinen mies. Huolet painoivat häntä raskaina. Weldenistä ei ollut kuulunut mitään kun hän oli poistunut Valkovaaroilta! Mystinen uni vaivasi häntä! Kaksi divisioonankomentajaa oli kyvyiltään täydellisiä kysymysmerkkejä ja kuitenkin heidän retkestään riippui nyt kaikki. Jälleen kerran kaikki oli yhden kortin varassa, ja Elemmakil apulaisineen piteli sitä korttia. Kuinka pitkään he voisivat selvitä yhden kortin varassa, tekemättä ratkaisevaa virhettä? Jopa normaalisti positiivinen Athir oli huolissaan.

”Mitä murehdit”, huudahti Candon hänelle kävellessään ohi. ”Mitäs luulisit”, heitti Athir kepeästi takaisin saaden aikaan pienen naurahduksen. ”Hassua”, sanoi Candon pysähtyen toverinsa viereen. ”Hassua miten asiat toisinaan kiertävät ympyrää. juuri samanlailla marssin aikoinaan dunedainin ja haltioiden kanssa ylös Konnunsolaa kohti Nenuialia, taistellakseni Annuminasin edustalla. Tuolla samalla kentällä aiomme taistella nytkin, ja jälleen me olemme saalistajia”. ”Mutta vastus on nyt erilainen”, vastasi Athir. ”Jos prinssi Zuruk komentaa, niin johto on vihollisella nyt huonompi. Mutta joukot ovat parempia, sen takaan”. Candon nyökkäsi olevansa samaa mieltä. Hän oli jo lähdössä pois, kun äkkiä pysähtyi. ”Luulen että tämä on vihdoinkin tilaisuuteni, Athir”, hän sanoi. ”Luulen että se hetki on tullut, jota olen odottanut. Kaikkien huomio on nyt meidän kolonnassamme ja siinä miten suoriudumme. Aina olen jäänyt muiden varjoon, mutta nyt on valokeila viimein minussa. Se täyttää mieleni innolla ja ilolla. Maltan tuskin odottaa, että pääsemme taisteluun”. ”Näen sen”, vastasi Athir hymyillen vaisusti. ”Minä taas antaisin mieluummin tämän vastuun jollekulle muulle. Mutta me olemme täällä, ja meidän on tehtävä parhaamme. Marssita siis joukkosi, sir Candon, ja marssita hyvin, niin että olemme ajoissa Annuminasin edustalla”. Candon nyökkäsi ja meni pois jättäen Athirin mietteisiinsä.

Illan tullen armeija oli turvallisesti läpi solasta. Sir Dynian oli tiedustellut tarkasti solan edustan ja oli vakuuttunut ettei heitä oltu huomattu. Vihollinen näytti vain istuvan autistisena Annuminasissa tekemättä mitään. Se sopi hyvin Elemmakilille, joka näytti tyytyväiseltä ratsastaessaan joukkojensa edessä. Auringon laskiessa armeija oli kukkuloiden alarinteillä kasvavien puiden suojissa ja leiriytyi. Kahden Eresseästä tulleen divisioonan haltiat näyttivät edelleen hyvä voimaisilta ja hyväntuulisilta. He odottivat taistelua innolla, samoin Lhunin divisioona, joka oli joutunut istumaan sivussa sekä Briin taistelun, Mithlondin piirityksen että Virranvarren taistelun aikana. Nyt oli heidän hetkensä melkein käsillä näyttää mihin lhunilaiset pystyvät.

Seuraavana päivänä armeija siirtyi varovasti metsien suojissa kohti Annuminasia. Marssittava matka oli lyhyt mutta raskas. Elemmakil kuitenkin kannusti joukkojaan eteenpäin ja illan tullen armeija oli iskuetäisyyden päässä Annuminasista. Telttoja ei pystytetty yöksi vaan miehet kävivät nukkumaan avoimen taivaan alla pitäen muodostelmat yhdessä ja aseet käden ulottuvilla. Vartiomiehet saattoivat erottaa vain muutaman kilometrin päässä pimeyden keskellä vihollisen nuotiotulet.

Athir seisoi metsän rajassa ja katseli kuun valossa Annuminasin kaupunkia. Evendimen järvi välkkyi kuun valossa kaupungin takana. Athir oli aina pitänyt kyseisestä järvestä, joskin oli voinut vierailla sen rannoilla vain harvoin. Kaupunki näytti hyvin säilyneeltä, tosin sen muuri oli osin romahtanut vihollisen piirityskaluston moukaroitua sitä useita päiviä edellisenä kesänä. Vihollisen pääjoukko näytti leiriytyneen avoimelle kentälle kaupungin edustalle. Athir kuuli askeleita ja tunnisti heti varovaisen hiipivän astunnan. ”Sir Candon, olen täällä”, hän huudahti vaimeasti. Candon ilmestyi puiden keskeltä ruhtinas Elemmakilin seuraamana. Hetken kolmikko katseli näkymää edessään. ”Athir, mitä tuumit”, kysyi Candon viimein. Viherhaltia ei ollut hyvä suunnittelija, mutta kun taistelu alkaisi hänen kykynsä reagoida nopeasti olisi tarpeen. ”Onneksi minä en ole kenraali, joten minun ei tarvitse tuumia mitään”, naurahti Athir. ”Tärkeämpää on mitä herrani Elemmakil tuumii”!

”Lähes täydellinen kenttä, eikö olekin”, mietti Elemmakil. ”Todellakin”, vastasi Athir. ”Liian laaja yllätyshyökkäystä varten, mutta riittävästi tilaa, jotta voimme liikutella joukkoja vapaasti”. ”Niin, koko armeija mahtuu tarvittaessa levittäytymään kentälle”, kommentoi sir Candon katsellen Elemmakilia ja miettien mitä tämä aikoisi tehdä. ”Sinulla taitaa olla jo suunnitelma”, totesi Candon. Elemmakil nyökkäsi. ”Niin on”, ruhtinas vastasi. ”Pystyykö teidän sir Dynianinne menemään ratsuväen mukana? Tarvitsen jonkun huolehtimaan siitä, että kaikki menee suunnitelman mukaan”. ”Menisin ennemmin itse”, vastasi Athir. ”Mutta kyllä Dynian siihen pystyy”. ”Tarvitsen teidät johtamaan reserviä, sir Athir”, totesi Elemmakil. ”Mutta suokaa anteeksi, minä lähden nyt takaisin joukkojen luo. Katsotaan saisinko hieman unta ennen aamua. En ole kyllä ikinä nukkunut hyvin ennen taistelua”. Elemmakil kääntyi ja poistui pimeyteen jättäen kaksi ritaria metsän rajaan. ”Luuletko että hän ei saa unta koska pelkää”, mietti Candon katsellen ruhtinaan perään. ”Kyllä”, vastasi Athir. ”Pelkää menettävänsä miehiä turhaan. Pelkää tekevänsä vääriä päätöksiä. Niin minä luulen. Itsensä puolesta ruhtinas Elemmakil ei pelkää, sen tiedän”. ”Silti ottaisin mieluummin yhden niistä komentajista, jotka eivät pelkää mitään, kuten Glorfindel tai Eltas”, sanoi Candon. Athir kohautti olkapäitään. ”Heitä on harvassa. Todella harvassa! Mutta luulen että Elemmakil tulee pärjäämään hyvin. Hän ainakin tietää omat puutteensa, ja osaa siksi olla varuillaan”. Candon ei sanonut siihen mitään.

ANNUMINASIN TAISTELU

Juuri ennen auringon nousia vartiomiehet herättivät nukkuvat sotilaat. Miehet tarttuivat aseisiinsa ja alkoivat järjestäytyä. Pienellä aukiolla he näkivät armeijan komentajat pitämässä neuvonpitoa.

Elemmakil katseli miehiään tarkkaan. Hän näytti nyt rauhalliselta, päättäväiseltä ja lähes tyytyväiseltä. Haldimir oli yhtä rauhallinen, mutta se oli luultavasti vain ulkoista rauhallisuutta, ajatteli Athir katsellen neuvonpitoa sivusta. Koko kuluneiden kuukausien turhautuminen oli nyt purkautumassa. Suuriruhtinaan käsi oli pirustettu nyrkkiin, mutta ulkoisesti hän oli tyyni. Prinssi Eldir näytti hermostuneelta, mutta ei pelokkaalta. Prinssi Cefinwe sen sijaan oli vain innostuneen näköinen. Itä-Emnetin ratsuväkiprikaatia komentava upseeri oli vaitonainen ja tyyni. Sir Candon näytti lähes vihaiselta, kuin haluten jo päästä vihollisen kimppuun.

”Hyvät herrat”, totesi ruhtinas Elemmakil hymyillen. ”Hyökkäämme heti auringon noustua. Jos teillä on ehdotuksia tai ideoita, niin nyt olisi hyvä tilaisuus esittää ne”! Eldir oli hiljaa, samoin Haldimir. Prinssi Cefinwe kuitenkin tarttui tilaisuuteen. ”Keskustelimme tilanteesta aiemmin varakomentajani kanssa, ja olimme samaa mieltä, että meidän kannattaa koukata oikealle ja lähestyä sitten Annuminasia idästä. Näin ajaisimme vihollisen poispäin avusta ja varmistaisimme heidän tuhonsa”. ”Kuulostaa hyvältä”, totesi Eldir innokkaana. Elemmakil oli hiljaa. Athir vilkaisi Candoniin, mutta tämä oli myös vaiti, joten nuorempi ritari astui rohkeasti eteenpäin. ”Suokaa anteeksi, mutta toteuttaaksemme Glorfindelin ja Eltasin suunnitelman meidän tulee tehdä juuri päinvastoin, eli hyökätä lännestä ja ajaa vihollista itään, kohti Briitä”. ”Miksi ihmeessä niin, arvon herra”, kysyi Cefinwe närkästyneenä. ”Silloinhan vihollinen pääsee pakoon”. ”Ei välttämättä, herra”, vastasi Athir. ”Pahempaa olisi se, jos vihollinen ajettaisiin länteen ja linnoittautuisi Annuminasiin. Siitä seuraisi piiritys, joka voisi jatkua pitkään. Meillä ei ole aikaa piiritykseen vaan meidän pitää olla jo huomenna marssilla kohti itää”. ”Me tuskin kaipaamme taktisia neuvoja tavalliselta ritarilta”, huudahti Cefinwe. ”Voi olla”, vastasi Athir kepeästi katsoen Elemmakiliin. ”Mutta olen melko varma, että ruhtinas Elemmakil on etukäteen suunnitellut ajavansa vihollisen kohti itää”.

”Pitää paikkansa”, vastasi Elemmakil. ”Meidän pitää noudattaa Glorfindelin tekemää suunnitelmaa, vaikka taktisesti toinen tapa lupaisi suurempaa voittoa. Meillä on suurempi saalis nyt tähtäimessä, kuin vain Zurukin armeija täällä Annuminasissa. Älä anna innostuksesi pettää sinua, prinssi Cefinwe”. ”Kyllä herra”, vastasi Cefinwe ja kumarsi kohteliaasti. ”Miten ryhmitymme taisteluun” kysyi suuriruhtinas Haldimir, joka oli hivenen huvittuneen näköisenä seurannut sivusta prinssi Cefinwen malttamattomuutta. ”Pyydän lupaa saada divisioonani kanssa taistella keskustassa”, ilmoitti heti prinssi Eldir. ”Tämä ei ole huutokauppa, prinssi Eldir”, ilmoitti Elemmakil torjuvasti. ”Te taistelette vasemmassa sivustassa ja marssitte siis ensimmäisenä. Suuriruhtinas Haldimir ryhmittää divisioonansa keskustaan, niin että uusi 1.Arnorin Vapaaehtoisprikaati ottaa Lhunin kaartin paikan ryhmityksessä. Prinssi Cefinwe marssii viimeisenä ja ottaa taisteluryhmityksessä paikan oikealta sivustalta. Itä-Emnetin ratsuväki jää reserviksi, samoin Lhunin kaarti, 1.Feänorin Kuninkaallinen Keihäsmiespataljoona sekä 1.Sindarin Kaartinpataljoona. Sir Athir menee reservin kanssa. Onko kysyttävää”? Kukaan ei puhunut, joten Elemmakil kohotti katseensa taivaalle. ”Olkoon Eru suosiollinen meille tänään”, hän totesi ja katsoi sitten muihin. ”Mutta enemmän luotamme omaan taitoomme ja kylmään teräkseen. Menkäämme, hyvät herrat”. Neuvonpito hajaantui.

Athir Wendir istui hevosensa selässä katsellen eteensä tasangolle. Virranvarren taistelu oli ollut ainoa suuren mitan säännöllinen kenttätaistelu jossa Athir oli ollut mukana. Nyt hänen toinen taistelunsa oli alkamassa. Jännitys täytti Athirin mielen. Hänen takanaan reserviin jääneet yksiköt odottivat kärsivällisesti metsän suojissa vuoroaan. Eldirin divisioona alkoi juuri tunkea harvan metsän suojista tasangolle. Tiedusteluosasto oli levittäytynyt laajaksi viuhkaksi ja sen takana etummainen prikaati marssi nelijonossa esiin puiden seasta. Sitten seurasi toinen prikaati, ja kolmas. Keihäänkärjet välkkyivät auringon valossa. Päivä oli kaunis! Kaikki Eressäen joukot Feänorin kaartia ja Sindarin kaartia lukuunottamatta olivat pukeutuneet harmaisiin univormuihin. Joukkojensa vasemmalla sivulla ratsasti ruhtinas Elemmakil tasangolle sir Candon vierellään.

”Koska marssimme”, kysyi Lhunin kaartin komentaja innokkaana. Athir vilkaisi pääkolonnaa. Lhunin divisioona marssi nyt tasangolle. Vihollisen leiri Annuminasin edustalla heräsi viimein eloon. Hurjat hälytyshuudot kaikuivat kentän yli marssivien sotilaiden korviin. Rumpu alkoi lyödä kokoontumiskutsua. Eriadorin armeijan joukot marssivat täydellisessä hiljaisuudessa. Vain saappaiden rytmikäs kopina ja metallin kilinä rikkoivat hiljaisuuden. ”Ettekö malta odottaa vuoroanne”, kysyi Athir komentajalta. ”Paljon ihmisiä ja haltioita kuolee pian! Sellaista voi tuskin odottaa innolla”? ”Me olemme katselleet tapahtumia sivusta liian pitkään”, huudahti lhunilainen. ”Sotilaan ammatti on tappaminen ja kuoleminen”. Athir kohautti olkapäitään. ”Sitä saatte pian enemmän kuin kylliksi. Sillä me marssimme NYT”. Athir kääntyi ja viittoi kädellään ”MARS MARS”. Sindarin kaartin johdolla reservi lähti liikkeelle marssien Lhunin divisioonan vasemmalla puolella omana jononaan. Athir vilkaisi taakseen. Ratsuväki valmistautui seuraamaan. Hän kannusti hevostaan oman kolonnansa eteen. Lhunin prikaatin komentaja katsoi hetken hänen peräänsä ihmetellen. Ehkä pelätyt ritarit eivät olleetkaan niin kovia kuin luultiin?

Prinssi Cefinwe ratsasti divisioonansa rinnalla tuntien riemua sydämessään. Rivistöt olivat täydelliset, sotilaat innokkaita ja taistelu edessä. Vihdoinkin se hetki oli koittanut. He iskisivät yhteen vihollisen kanssa. Ensimmäinen kostonhetki Feänorin vuoksi ja vanhan unelman toteuttamiseksi oli koittanut. Morgothin perään maailman ääriin! Näinkö oli Feänorkin tuntenut päästyään vimein vihollisen kimppuun? Hän saattoi hyvin ymmärtää miten joku joutui sellaisen taistelukiihkon valtaan että lähti yksinään hyökkäämään muiden edelle. Tuolla hetkellä marssiessaan divisioonansa kanssa metsän suojista Annuminasin edustalle Cefinwe tunsi olevansa lähempänä suurta esi-isäänsä kuin ikinä ennen. Vanhin prinssin pojista, Angdir, ratsasti hänen rinnallaan ja näytti yhtä innostuneelta kuin isänsä.

Elemmakil seurasi joukkojensa marssia tyytyväisenä. Yksiköt olivat hyvässä järjestyksessä. Kaikki sujui. Vihollinen oli kuitenkin nyt hereillä ja järjestäytyi. ”Mitä arvelet”, kysyi ruhtinas Candonilta, joka seurasi tarkkaavaisena vihollista. ”Heitä on enemmän kuin meitä, mutta ei niin monta kuin pelkäsimme”, totesi ritari. ”Ehkä 23 000 vastaan meidän 17 000. Mutta Rhunin joukot eivät ole Sauronian vakinaisten veroisia”. Elemmakil nyökkäsi. ”Erun nimeen, siispä hyökkäämme”, totesi ruhtinas. ”Pyyhkäistään tuo roskajoukko pois kentältä”! ”Miten aiot tehdä sen”, kysyi Candon palaen halusta rynnätä vihollisten kimppuun. ”Kuten Narces sanoisi, hyvä herra, minä aion pelata hieman shakkia”.

Kärkiprikaati marssi vauhdilla kohti Evendimen järveä ja ylitti jo Annuminasista länteen kohti Lhunia vievän tien. Se saavutti pisteen johon asti prikaatin oli käsketty marssia. Prikaati pysähtyi, ja koko marssirivistö sen takana teki samoin. ”Käännös oikeaan päin, olkaa hyvä”, sanoi Elemmakil viestiupseerilleen. Päämajan kaksi rumpua alkoivat heti päristä ja prikaatien rummut yhtyivät mukaan. Meteli täytti viimein kentän, kun myös vihollinen pyrki järjestäytymään pohjoisesta etelään vieväksi linjaksi. Prikaatit alkoivat kääntyä. Siellä täällä syntyi hieman epäjärjestystä, mutta upseerit selvittivät tilanteen nopeasti. ”Pataljoonittain nelikulmioon”, komensi Elemmakil rauhallisella äänellä, korottamatta sitä juurikaan. Candon katsoi ruhtinaaseen, ja näki tämän olevan nyt täysin rauhallinen. Rumpujen pärinä peitti jälleen kentän ja yhtenäinen linja hajosi pataljoonien alkaessa muodostaa nelikulmioita, joiden leveä sivu käännettiin kohti vihollista. ”Onko linjan keskustassa leveämpi aukko, niin kuin piti”, kysyi Elemmakil tähyillen eteenpäin. ”Kyllä herra, ”huusi yksi lähettiupseereista. ”Vuoristoprikaatin ja Arnorin Vapaaehtoisten välissä on laajempi aukko, kuten käskitte”. ”Erinomaista”, totesi Elemmakil katsoen oikealle ja vasemmalle pitkin linjaa. Missä oli reservi? Se oli juuri siinä missä piti, aivan päämajan takana täsmälleen keskellä linjaa. Athir Wendir osasi asiansa, vaikka suurissa taisteluissa kokematon olikin!

”ETEENPÄIN”, huusi Elemmakil korottaen viimein ääntään. Hänen äänensä hukkui rumpujen pärinään ja komentohuutoihin. Armeija lähti marssimaan eteenpäin kohti vihollisen hätäisesti muodostuvaa linjaa. Athir oli ollut oikeassa. Kenttä oli liian laaja yllätyshyökkäykseen. Mutta kenttätaisteluun se soveltui loistavasti. ”Toivottavasti kaikki nyt muistavat ohjeensa”, mietti Candon ääneen katsellen sivustan divisioonia. ”Jos nuoret prinssit hyökkäävät liian innokkaasti, niin kaikki voi mennä pieleen”. ”Heidän olisi parasta muistaa”, totesi Elemmakil synkällä äänellä.

”Hyökkäykseen”, komensi viimein Elemmakil joukkojen kavennettua tarpeeksi etäisyyttä viholliseen, ja armeija kiihdytti vauhtiaan. Tyypilliseen tapaansa Eriadorin armeijan joukot huusivat hurraata suurella äänellä hyökätessään. Joukot kävivät päälle innokkaasti, mutta eivät kovinkaan raivoisasti. Etenkin keskustassa kääpiöt ja Arnorin Vapaaehtoiset veteraanit taistelivat varovaisesti, taistelukosketuksen saatuaan lähinnä pitäen puoliaan. Suuri innostus oli valloillaan sivustan divisioonissa, joita Eldir ja Cefinwe innokkaasti kannustivat. Nuori Angdir sai välillä lähes väkisin estää isäänsä ryntäämästä itse etulinjaan.

Elemmakil istui rauhallisena ratsunsa selässä ja seurasi taistelua. Eldir kävi päälle kiivaammin kuin muut ja sai vihollisen osittain perääntymään. Vähäinen perääntyminen tapahtui kuitenkin hyvässä järjestyksessä. Prinssi Zurukilla oli tilanne vielä hallinnassa. Elemmakil näki miten prinssi käytti ylivoimaasan hyväkseen ja keskitti ylimääräisiä joukkojaan prinssi Eldiriä vastaan. Nämä saivat linjan taas vakiintumaan eikä Eldir päässyt enää eteenpäin. ”Herra, prinssi Eldir ilmoittaa ettei pääse enää eteenpäin”, ilmoitti paikalle kiiruhtava lähetti. ”Hän kysyy mitä pitäisi tehdä. Asiat eivät nyt suju”. ”Päinvastoin”, totesi Elemmakil. ”Nyt asiat vasta sujuvatkin. Ilmoita prinssi Eldirille että pitää puolensa eikä enää tapata miehiään turhaan eteenpäin yrittämällä”. Lähetti tervehti ja poistui. ”Ratsuväki eteenpäin, Cefinwen rivistön oikealle puolelle”, komensi Elemmakil toiselle lähetille, joka kiiruhti viemään viestiä.

Elemmakil seurasi vielä hetken taistelua ja kääntyi sitten katsomaan taakseen. Sir Athir Wendir istui ratsunsa selässä kirkkaassa punaisessa kaavussaan katsellen jännittyneen näköisenä edessään käytävää taistelua. Aina välillä hän vilkaisi Elemmakiliin. Nyt ruhtinas katsoi suoraan Athiriin ja viittasi kädellään ”neliöön”. ”PATALJOONITTAIN NELIÖÖN”, huusi Athir metelin yli ja osastot alkoivat järjestäytyä. ”Eteenpäin”, huusi Athir kun pataljoonat olivat valmiita. Hänen johdollaan reservin joukot siirtyivät ruhtinas Elemmakilin molemmilta puolilta marssien kohti taistelulinjaa. Muutaman sadan metrin päässä lähimmistä joukoista he pysähtyivät. Athir kääntyi ratsunsa selässä ja katsoi kohti Elemmakilia. Alkoi olla oikea aika!

”NAITH”, komensi ruhtinas käsimerkein ja huutamalla. Athir vilkaisi edessään olevaa vihollista. Ei,hän ei lähettäisi kärkimiestä varmaan kuolemaan. ”Tylppä Naith”, hän komensi. Se tarkoitti kiilaa, jonka kärjessä ei ollut vain yksi ainoa mies vaan useita. Pataljoonat kiiruhtivat täyttämään käskyä. Pian he olivat valmiita. Athir näki jännityksen miesten kasvoilla. Kokeneetkin sotilaat olivat hermona, toivoen varmasti jo hyökkäävänsä, että odotus olisi ohi.

Sitten Athir näki tilaisuutensa. Vihollisen prikaatit siirtyivät niin, että kahden prikaatin saumakohta oli juuri Eriadorin Armeijan linjassa olevan aukon kohdalla. Athir vilkaisi taakseen. Elemmakilin huomio oli muualla. Hän keskusteli kiihkeästi muutaman lähetin kanssa, jotka ilmeisesti olivat saapuneet prinssi Eldirin luota. Athir käänsi katseensa takaisin eteenpäin. Mahdollisuus oli siinä suoraan hänen edessään. Aivan niin kuin oli suunniteltukin. Taistelun pikainen ratkaisu oli hänen ulottuvillaan, mutta armeijan komentaja ei ollut antanut käskyä hyökätä. Athir veti syvään henkeä. Kuinka paljon hän luotti omaan arvostelukykyynsä? Eikö hän komentanut reserviä juuri siksi, että hänen arvostelukykyynsä luotettiin? Athir Wendir kohautti olkapäitään. Käsky tai ei, hän tiesi mitä tehdä.

Athir kohotti kätensä ilmaan ja osoitti eteenpäin. ”Osasto, pyyhkäistään kenttä tyhjäksi. RYNNÄKKÖÖN”! Hurjasti huutaen reservin muodostama tylppä Naith lähti liikkeelle kiihdyttäen juoksuun. Se tunkeutui Arnorin Vapaaehtoisten ja kääpiöiden välistä kohti vihollista ja iski kuin puhuri suoraan kahden rhunilaisen prikaatin saumakohtaan. Armeijan eliittipataljoonat hyökkäsivät täynnä intoa ja suurta taitoa osoittaen. Sellaista hyökkäystä ei voinut pysäyttää. Athirin neljä kaartinpataljoonaa iskivät kaksi vihollisprikaatia erilleen toisistaan ja tunkeutuivat syntyneeseen aukkoon. Kumpikin vihollisprikaati joutui sekasortoon jota Arnorin joukot ja kääpiöt kiiruhtivat käyttämään hyväkseen. Vihdoin kuului pitkään vaivoin pidätelty hurja huuto ”Barak Khazad, Khazad Aimenu” yli taistelukentän kun kääpiöt kävivät päälle. Kaartin lyömä ja kääpiöiden jalkoihin jäämässä oleva prikaati hajosi. Aukko vihollisen rintamassa suureni.

”Vihollisen keskusta murtuu”, huudahti sir Candon. ”Reservi iski suoraan saumakohdasta läpi. Ne murtuvat”! Myös Elemmakilin ilme oli nyt innostunut. ”Ratsuväki eteenpäin ja valmiina takaa-ajoon”, hän komensi. ”Ja antakaa prinssi Cefinwelle käsky hyökätä kaikin voimin. Tai ei, sanokaa hänelle vain ”kenttä tyhjäksi”, hän ymmärtää kyllä”.

Elemmakil katseli miten taistelu alkoi kääntyä Eriadorin Armeijan joukkojen eduksi. Aukko vihollisen keskustassa laajeni kokoajan. Taitava komentaja olisi ehkä vielä voinut suojata keskustaa Eldiriä vastaan siirtyneillä reserveillään, mutta prinssi Zuruk oli jo menettänyt tilanteen hallinnan. Prinssi Cefinwen divisioona hyökkäsi oikealla hurjasti ja molempien sivustojen ollessa uhattuina vihollinen yritti peräytyä. Se päättyi katastrofiin kun joukkojen moraali romahti. Koko vihollisen vasen sivusta hajaantui ja pyrki pakenemaan kentältä. Prinssi Cefinwe oli aivan heidän kannoillaan, mutta ei pitkään. ”Käskekää Cefinwen kaartaa vasempaan”, komensi Elemmakil. Sitten hän etsi katseellaan sir Dyniania, joka Itä-Emnetin ratsuväen kanssa eteni käyntiä Cefinwen oikealla sivustalla. Elemmakil sai haluamansa katsekontaktin Dynianin kanssa ja teki kädellään laajan pyyhkäisevän liikkeen. Dynianin käsi kohosi ymmärtämisen merkiksi. ”Nyt näytämme heille, että vaarallisinta mitä taistelukentällä voi tehdä, on yrittää sieltä pakoon”, sanoi Elemmakil vaarallisella äänellä. Ratsuväki levittäytyi ja lähti huikeasti huutaen rynnäkköön. Kevyt ratsuväki teki hirvittävää jälkeä hajalleen joutuneiden pakoon yrittävien jalkamiesten keskuudessa.

Mutta tärkein tulos taistelusta oli tulossa vasemmalla sivustalla, jossa prinssi Eldir oli kantanut päivän taistelujen kovimman taakan. Nyt Elemmakil oli aikeissa korjata prinssin työn hedelmät. Cefinwen divisioona tuli kaartaen vihollisen keskustan sivustaan ja työnsi nämä tieltään. Tämä merkitsi välitöntä saarrostusuhkaa vihollisen oikealle siivelle, jonka Eldir oli painanut pois Annuminasin edustalta. Näiden joukkojen ainoa pakotie oli nyt tukkeutumassa, sillä pohjoisessa oli Evendimen järvi, edessä Eldirin divisioona ja sivustassa Haldimirin divisioona. Nyt kaartinpataljoonat Cefinwen avulla olivat hyökkäämässä näiden joukkojen selustaan. Sekasorrossa koko vihollisen oikea sivusta yritti päästä vetäytymään, mutta vain muutama prikaati pääsi pois saarrostuksesta. Se tiesi Zurukin armeijan tuhoa.

Athir oli jälleen saanut alleen hevosen ja ratsasti väsyneenä halki taistelukentän. Ilta oli saapumassa ja taistelu oli ohi. Voitto oli lähes täydellinen! Omat menetykset eivät olleet suuret, Athir tiesi, ja koko vihollisen oikea sivusta oli tuhoutunut. Keskusta ja vasen sivusta oli pyyhkäisty pois kentältä. Itäisten maiden miehistä ei ollut yksi yhtä vastaan vastusta haltioille ja dunedainille. Itä-Emnetin ratsuväki oli ajanut päättäväisesti takaa sekasortoisesti pakenevia vihollisia aiheuttaen näille raskaita menetyksi. Athir oli juuri kohdannut voitonriemuisen sir Dynianin, joka oli ratsuväen komppanian kanssa saanut kiinni prinssi Zurukin esikunnan. Vain muutama esikunnan mies oli päässyt pakoon. Dynian itse oli ampunut jousella prinssi Zurukin hevosen kuoliaaksi, ja kaksi rohanilaista keihäsmiestä oli sitten surmannut tämän. Itä-Emnetin prikaati kantoi voitonriemuisena Rhunin kuninkaallista viiriä mukanaan.

Athir itse oli komentanut kaartin pataljoonia selustasta eikä ollut surmannut ketään koko päivän aikana. Sir Candon oli sen sijaan taistelun ratkettua kannustanut hevostaan ja syöksynyt mukaan takaa-ajoon. Hän oli koonnut useita komppanioita ja päässyt käsiksi vihollisen kuormastoon, jonka osa oli yrittänyt pakoon. Vankkurit oli vallattu hurjan lähitaistelun jälkeen, jossa sir Candonilla oli ollut merkittävä osuus. Athir oli juuri tavannut Vanhemman ritarin, joka oli loistanut tyytyväisyyttään. Armeija oli saanut loistavan voiton ja hän oli itse päässyt esittämään sankarillista roolia. Enempää ei Candon voinut vaatia. Myös kuninkaalliset prinssit Cefinwe ja Eldir olivat tyytyväisiä. Kumpikin tunsi tehneensä enemmän kuin oman osuutensa tuon päivän taistelussa. Haldimir oli oma rauhallinen itsensä. Suuriruhtinas ei näyttänyt tunteitaan, mutta hänen täytyi olla hyvin tyytyväinen Lhunin divisioonan ensimmäiseen taisteluun. Elemmakil ei kuitenkaan jättänyt epäselväksi, että eniten tuona päivänä hän oli tyytyväinen kaartinpataljooniinsa, jotka olivat täyttäneet niille varatun tehtävän täydellisesti ja näyttäneet olevansa todellista eliittiä. Kaartilaisten hurja hyökkäysinto, päättäväisyys ja kylmä ammattimaisuus olivat tehneet vaikutuksen kaikkiin. Athir Wendirin johtamistapa taas oli tehnyt vaikutuksen kaartilaisiin, jotka ylistivät ritaria kaikille.

Rauhallisimmin voiton otti se jolla oli eniten syytä olla tyytyväinen. Ruhtinas Elemmakil ei tuhlannut aikaansa turhaan riemuun vaan mietti jo seuraavaa liikettään. Nyt oli tärkeintä ehtiä ajoissa liittymään yhteen Viimaruhtinaan kanssa. Vain yksi asia huolestutti Elemmakilia. Fornostissa oli voimakas vihollisen varuskunta. Ainakin 3000 rhunilaista miehitti kaupunkia. Mitä heille tehtäisiin? ”Miksi heille pitäisi tehdä jotakin”, kysyi sir Candon häneltä kahdenkesken. ”Miten niin”, ihmetteli Elemmakil. ”Mitä haittaa heistä on”, mietti Candon. ”Mitä he voivat tehdä”? Elemmakil alkoi nauraa. ”Olet aivan oikeassa, arvon ritari. Istukoot Fornistissa vaikka maailman loppuun asti. Kun saamme Briin haltuumme, niin eiköhän Fornost antaudu omia aikojaan”. Kunb Fornostin aiheuttamasta huolesta oli päästy, oli edessä oleva reitti selvä. Armeija marssisi heti seuraavana päivänä. Määränpäänä olisivat Viimavaarat!