GONDORIN JA
ARNORIN YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN
KUNINKAIDEN
ANNAALIT.
Kirjoittanut Gondorin prinssi Faramir tuhon vuonna 913
N.A.
ELESSAR
( Aragorn II) hallitsi 0-124.
Muita nimiä: Thorongil, Konkari, Estel.
Elessar oli Ararthorn II:sen poika,
ja jäi jo varhain orvoksi, perien pohjoisen samoojien päämiehen arvon. Oli
Eriadorin käskynhaltijan Elrondin ottopoika, ja yksi tunnetun maailman
maineikkaimpia eränkävijöitä. Elessar palveli vuosina 2957--2980 K.A. Rohanin
ja Gondorin armeijoissa, hankkien itselleen hyvän sotilaallisen kokemuksen.
Sormuksen sodan syttyessä Elessar saapui Gondoriin, ja vaati Isildurin
perillisenä kruunua. Kunnostautui sodassa Lännen armeijan johtajana, ja kruunattiin
Gondorin kuninkaaksi v. 3019. Hän meni myös samana vuonna naimisiin Elrondin
tyttären Arwenin kanssa. V. 1 heille syntyi poika, Eldarion. Eldarionille
syntyi myös kolme sisarta, Silmaril v.10, Nessane v. 17 ja Almaite v. 38.
Tyttäristä Silmaril meni naimisiin Rohanin kuninkaan Elfwine
"Kauniin" kanssa, ja kuoli v. 220, elettyään yli sata vuotta
puolisoaan kauemmin. Nessana meni naimisiin prinssi Ingoldin, käskynhaltija
Faramirin serkun kanssa, ja kuoli v.
148. Almaite nai Umbarin käskynhaltijan pojan, ja kuoli v. 240.
Elessar kehitti suuresti Gondoria,
muodostaen pohjan sen uudelle nousulle. Rhovanionin kansat tunnustivat hänen
yliherruutensa, ja Mustainmaalaiset maksoivat veroa. Nurnin valtakunta oli
Gondorin suojeluherruudessa. Liitto Rohanin kanssa uudistettiin. Vuosina 3020--
2 N.A. Gondor ja Rohan sotivat Rhunia ja Haradia vastaan. Kenraalien, etenkin
Angborin ja Iorlasin taitavuuden ansiosta sota voitettiin. Lännen joukot
marssivat Umbariin ja Rhunioniin, pakottaen Rhunin ja Haradin kuninkaat
rauhaan. Gondor siirsi idässä rajansa Rhunin järveen, ja liitti etelässä
Etelä-Gondorin ja Umbarin alueisiinsa. Rhovanionin suojaksi siirrettiin
joukkoja, joista muodostettiin legendaarinen Rhovanionin armeija.
Vielä tärkeämpää oli kuitenkin
Aragornin kehitystyö Eriadorissa. v.3020 hän lähetti serkkunsa Dalisinin
johtaman retkikunnan Eriadoriin. Hän otti Briiläisiltä uskollisuudenvalan, ja
liitti myös Minhirin kylän ja Tharbadin luona asuvat ihmiset valtakuntaan. V.
3021 Dalisin nimitettiin Arnorin Valtikanhaltijaksi. Muuttoliike Gondorista oli
aluksi nihkeää, mutta sen sijaan paljon mustainmaalaisia muutti alueelle.
Aluksi Arnorin keskuksena oli Brii, mutta Neljännen ajan ensimmäisellä
vuosikymmenellä se saatiin siirretyksi Annuminasiin, josta alettiin kehittää
hallintokaupunkia. Konnun Elessar otti suojeluherruuteensa. Arnorin säilyi
kuitenkin pitkään valtakunnan kaukaisena takapihana.
Myös Gondorin oloja Elessar kehitti.
Ithilienistä muodostettiin Emyn Arnenin suuriruhtinaskunta, ja Faramir sai suuret
määrät ihmisiä muuttamaan sinne. Myös Legolasin johtamat Salohaltiat muuttivat
alueelle. Anorienin asutus saatiin myös Neljännen ajan ensimmäisellä
vuosikymmenellä hyvään vauhtiin. v. 38 hän muodosti Anfalasista
suuriruhtinaskunnan, jonka herraksi nimitettiin Wadgir, Golasgilin ja Hirluinin
lapsenlapsi. Vanhoilla päivillään Elessar menetti jonkin verran
todellisuudentajuaan, ja antoi yhä enemmän valtaa Avaintenhaltija Lannachille,
joka kannatti hyvin imperialistista politiikkaa. Gondor kävi v. 80--87 sodan
Rhunia vastaan, ja liitti loistavan voiton jälkeen Rhunin järven etelärannan
alueisiinsa. Lisäksi Elessar sekaantui Turfanin kuningasriitoihin, ja nosti
oman ehdokkaansa valtaan. Hänen kautensa loppupuolella saatiin Anorienin,
Ithilienin ja Arnorin alueiden asutus suurimmalta osalta päätökseen, ja suuren
syntyvyyden vuoksi valtakunnassa oli pulaa maasta. Kaupungit alkoivat kasvaa,
mutta ratkaisua pyrittiin etsimään myös muualta. Rhudaurissa oli paljon tilaa,
mutta itsenäisenä pysytelleet paikalliset eivät halunneet liittyä Arnoriin. v.
120 Elessar määräsi armeijansa Narchari "Teurastajan " komennossa
hyökkäämään Rhudauriin. Lyhyiden taistelujen jälkeen maa miehitettiin.
Rhudaurilaiset jatkoivat kuitenkin haltioiden tuella sissisotaa. Lopulta Lannachin
erottanut Elessar suostui sopuratkaisuun. Rhudaur sai itsemääräämisoikeuden, ja
uusia uudisasukkaita sai muuttaa vain saman verran kuin alkuperäisasukkaita
oli. v. 124 Elessar sitten luopui vapaaehtoisesti kuninkuudesta ja elämästään.
ELDARION "PUOLHALTIA" Hallitsi 124--220.
Eli 0--220.
Häntä pidettiin yleisesti viisaana
ja hyvänä hallitsijana, jonka aikana Gondor-Arnor eli kulta-aikaansa. Elessar
oli luonut hyvinvoinnin, ja nyt Eldarion nautti siitä. Yksikään vihollinen ei
uskaltanut uhmata Gondorin rajoja. Eldarionia on usein syytetty siitä, että hän
keskittyi enemmän Gondorin kuin Arnorin kehittämiseen. Tämä suututti kovasti
Eriadorilaisia. v. 136 löydettiin Osgiliathin Palantir Anduinin pohjasta, ja se
sijoitettiin aluksi Minas Tirithiin. v. 170 aloitti Eldarion virallisesti
Osgiliathin jälleenrakentamisen, Minas Tirithin asukkaiden vastustuksesta
huolimatta. Eldarion myöskin rakennutti uudelleen Tharbadin kaupungin, jonka
sillan Dalisin oli jo v. 11 korjauttanut. Anfalas alkoi oman ruhtinaan
hallitsemana kehittyä nopeasti, ja v. 142 sen pääkaupungiksi perustettiin
Anfalin kaupunki.
Eldarionilla oli neljä lasta. Vanhin
poika, Aldarion, syntyi v. 105. V. 120 syntyi toinen poika, Argon, ja olisi
ollut parempi jos ei olisi syntynyt. Kolmas poika, Ararthorn, syntyi 133, ja
tytär Cidril 165. Cidril meni sittemmin naimisiin Daerlas nimisen ruhtinaan
kanssa, ja heidän tyttärensä oli v. 210 syntynyt Idril, joka sittemmin meni
naimisiin Darlen nimisen sotilaan kanssa, ja heistä polveutui eräs
merkittävimmistä Telcontarien haaroista. Eldarion luopui v. 220 vapaaehtoisesti
elämästä.
ALDARION Hallitsi 220--230
Eli
105--230
Aldarionia voisi sanoa
haltia-vihamieliseksi. Hän inhosi isänsä haltiaverta, ja vaikeutti valtakuntansa
haltioiden elämää, niin että viimeisetkin Salohaltiat muuttivat takaisin
Suureen Vihermetsään. Eldarionin kuoltua valtakunta ajautui melkein
sisällissotaan, sillä vallanhimoinen Argon ei tyytynyt osaansa, vaan halusi
oman kuningaskunnan. Haluttomana taistelemaan veljeään vastaan Aldarion luopui
Arnorista, josta v. 222 tuli itsenäinen kunigaskunta. Aldarionin aika oli
muutenkin Gondorille kriisin aikaa. v.224 Rhovanionin kansat sanoivat
vasallivalansa irti, ja Gondorin oli vedettävä Rhovanionin armeija takaisin
kotimaahan. Aldarion jatkoi Osgiliathin rakennustöitä, ja pyrki muutenkin
perustamaan uusia kaupunkeja. Emyn Arnenin kaupunki sai kaupunkioikeudet v.
221. Rhunin kauppaa Aldarion yritti kehittää perustamalla itärajalle Dolenrilin
kaupungin. Kaupan kehittäminen jäi kuitenkin Aldarionilta kesken, sillä Gondor
joutui ensi kertaa yli sataan vuoteen ulkopoliittiseen kriisiin. Itäläiset
alkoivat liikehtiä, ja samaan aikaan uhka etelä rajoilla kasvoi, kun Turfanin
kuningas kumottiin, ja Gondor pyrki asevoimin nostamaan hänet takaisin valtaan.
v. 230 Aldarion oli molempien poikiensa Edrahilin ja Indorin kanssa
tarkastamassa Dolenrilia, kun Rhunissa diktaattorin asemaan kohonnut
salaperäinen " Musta Numenorilainen" hyökkäsi suuren armeijan kanssa.
Gondorin raja-armeija tuhottiin, ja Aldarion sai molempien poikiensa kanssa
surmansa. Dolenril hävitettiin maantasalle. Myöhemmin samana vuonna Rhovanionin
liiton joukot löivät "Mustan Numenorilaisen " joukot täydellisesti.
Gondorin kruununperijä oli nyt Edrahilin ainoa lapsi Tarcil, joka oli syntynyt
juuri v. 230. Seuraavana kruununperimyksessä oli Argon, mutta häntä ei haluttu
nimittää sijaishallitsijaksi. Niinpä Gondorin neuvosto nimitti
sijaishallitsijaksi prinssi Ararthornin.
ARGON Hallitsi 222--302. Arnorin kuningas
Eli
120--302.
Argonin kuninkuus otettiin Arnorissa
vastaan riemuiten. Hän oli haltioista suunnilleen samaa mieltä kuin veljensä,
ja suhtautui näihin vihamielisesti. Huolimatta suurista odotuksista Argonin
aika ei ollut mitään kulta-aikaa Arnorille. Uusi kuningas oli melko laiska, ja
häntä kiinnosti enemmänkin oman vallan laajentaminen kuin maansa kehittäminen.
Niinpä hän ei koskaan tunnustanut Ararthornia sijaishallitsijaksi, ja pyrki 230
estämään tämän matkustamisen Gondoriin Imladrisista. Argonin aikana
maantierosvot palasivat lukuisina teiden varsille, tehden matkustamisesta
jälleen vaarallisen. Hänen aikanaan kuitenkin Arnorin asukasluku
kaksinkertaistui. v. 230 Argon hyökkäsi Lhuniin, ja alisti alueen asukkaat
valtaansa. Argon myöskin jälleenrakensi Amon Sulin tornin, ja liitti Rhudaurin
tiukemmin valtakuntaan, poistaen sen itsehallinnon.
ARARTHORN Sijaishallitsijana 230-268.
Eli 133-304
Ararthorn tunnettiin Gondorissa
perinteitä kunnioittavana loistavana ruhtinaana. Hän oli muuttanut v. 220
Imladrisiin, tehden näin selväksi ettei tahtonut mitään osaa veljesriidassa.
Imladrisista hänet sitten haettiin v.230 takaisin Gondoriin, ja nimitettiin
sijaishallitsijaksi. Ararthorn hoiti Turfanin sodan päätökseen, nostaen valtaan
Gondorille ystävällismielisen kuninkaan. Hänen tärkein saavutuksensa oli
kuitenkin Osgiliathin jälleenrakennustyön saattaminen päätökseen. v. 245
saatiin Tähtikupoli valmiiksi, ja Palantir siirrettiin sinne. Huolimatta Minas
Tirithiläisten pelosta, Osgiliathista ei kuitenkaan koskaan syrjäyttänyt
pääkaupunkia, vaan säilyi aina valtakunnan toisena tai kolmantena kaupunkina.
Ararthorn rakennutti myöskin Dolenrilin uudelleen vanhalle paikalleen. Hänen
aikanaan myös Udunissa aloitettiin vilkas kaivostoiminta. Ararthorn olisi
halunnut kruunata Tarcilin jo v.248, tämän tultua täysi-ikäiseksi, mutta Tarcil
kieltäytyi, ja hankki sen sijaan itselleen hyvän hallitsijan koulutuksen,
aluksi armeijassa ja myöhemmin Ararthornin oppilaana. v. 268 hän viimein katsoi
olevansa kypsä ottamaan kruunun vastaan.
ANARDIL Arnorin hallitsijana 302--362
Eli 200--362
Hän oli Argonin ainoa poika, ja
Arnorin toinen kuningas. Anardil oli hyvä ja sivistynyt hallitsija.
Ensitöikseen hän sopi riidan Gondorin kanssa, ja v. 330 lopulta solmi jopa
sotilasliiton Tarcilin kanssa. Anardil ryhtyi väsymättömänä korjaamaan isänsä
laiminlyöntejä, ja juuri häntä voidaankin pitää miehenä joka nosti Arnorin
Gondorin rinnalle toiseksi valtakunnan osaksi. V.311 perustettiin Baranduinin
rannalle uuden maakunnan keskuskaupungiksi Daran kaupunki. Lhunilaiset hän
rauhoitti lopullisesti muodostamalla maakunnasta oman suuriruhtinaskunnan,
jonka suuriruhtinaaksi tuli heidän paikallisruhtinaansa. Anardilin onnistui
myöskin solmia hyvät kauppasuhteet Forochelin lumi-ihmisten ja Ythlingien
kanssa. Anardilin kuoltua lapsettomana hänen sisarensa Arwen luovutti v. 364
kruunun Tarcilille, yhdistäen näin jälleen kuningaskunnat. Perinteeksi tuli nyt
kuitenkin että Valtikanhaltijat nimitettiin aina Arwenin jälkeläisistä, joista
tuli eräs merkittävimmistä Telcontarien haaroista.
TARCIL
II Hallitsi 268--411
Eli 230--411
Molempain valtakuntain kuningas 364--411
Saatuaan huolellisen kasvatuksen
Tarcilista tuli eräs Gondorin kaikkien aikojen parhaista hallitsijoista. Hän
säilytti pitkään Ararthornin neuvonantajanaan. Tarcil jatkoi edeltäjänsä kaupan
kehittämisohjelmaa, ja rakennutti muinaisen haltiakaupungin paikalle Ringlon
suulle Edhellondin kauppa-kalastaja ja sotasataman. Myös laivastoa alettiin
kehittää voimakkaasti, sillä Darhar oli kehittymässä etelässä selväksi uhaksi
valtakunnalle. Etenkin Haradin kauppaa Tarcil kehitti suuresti. V. 375 puhkesi
Minhiriathin ensimmäinen kapina, Tarcilin kiristettyä verotusta saadakseen
rahaa laivastoaan varten, ja Valtikanhaltijan yritettyä ulottaa
miliisijärjestelmän myös Minhiriathiin. Kaikki Minhiriathilaiset eivät
kuitenkaan osallistuneet nousuun, ja Tharbadin joukkojen onnistui kukistaa
kapina v. 376.
EÄRENDIL
(EÄRNIL) III Hallitsi 411--452
Eli 315--452
Eärnil oli Tarcilin ainoa lapsi.
Hänen työnsä Gondorin suuruuden eteen oli oikeastaan vieläkin merkittävämpää
kuin isänsä, jonka kehityspolitiikkaa hän johdonmukaisesti jatkoi. Tärkein
sisäinen toimenpide oli Minas Ithilin jälleenrakentaminen. Tarcilin aikana
laaksoon oli istutettu ruohoa ja puita, ja se oli nopeasti muuttunut aivan
tavalliseksi laaksoksi. Rakennustyö saatettiin päätökseen v. 450. Saman tien
Minas Tirithiä alettiin jälleen kutsua Minas Anoriksi. Laivaston kehittämistä
jatkettiin, ja sille pyrittiin hankkimaan uusia tukikohtia. v. 420 Gondor
valtasi Etelä-Turfanissa sijaitsevan Haradlondin, ja teki siitä itselleen
tärkeän sotasataman. Samalla se myös kehitti merkittävästi Gondorin Haradin
kauppaa, ja vahvisti maan otetta sekä Turfanissa että Taka-Haradissa. Tämän
jälkeen v. 425 solmittiin meriliitto Perennian kanssa, ja vuoteen 450 mennessä
yhtyneet laivastot olivat puhdistaneet merirosvoista suurimman osan eteläisistä
meristä ja tehneet merikaupan jälleen
turvalliseksi, kun meriliiton aluksia tuntui olevan kaikkialla valvomassa
liikennettä. Viedäkseen Dorwinionilta Rhovanionin kaupan monopolin, Eärnil
rakennutti Anduinin rannalle, Mataliin, Duinlondin kauppakaupungin. Kaupunki
kuitenkin keskittyi lähinnä Morian ja Rohanion kauppaan, eikä saanut luotua
yhteyksiä Rhovanioniin. Arnorin kauppaa kehittääkseen Eärnil rakennutti
pohjoiseen, lähellä Forochelin lahtea, Forumbarin kaupungin. V.423 Lhunin
suuriruhtinas perusti Lhunionin kaupungin suuriruhtinaskuntansa keskukseksi.
Myös Erechin kylälle Morthondissa myönnettiin kaupungin oikeudet. Eärnil
rakennutti myöskin paljon uusia teitä, joista tärkein yhdisti Duinlondin
Ithilieniin.
EÄRENDUR
(EÄRNUR) II " ALCARIN".
Hallitsi 452--504
Eli 366--509
Oli Eärnilin ainoa lapsi. Hänen
aikanaan Gondor kohosi mahtinsa huipulle, ja Eärnur onkin toinen kuningas
Gondorin historiassa jolle neuvosto on myöntänyt kunnianimen Alcarin. Hän
jatkoi edeltäjiensä merivaltapolitiikkaa, ja hiukan laiminlöi maa-armeijaa.
Eärnur kykeni loistavasti selviämään ulkopoliittisista kriiseistä etenkin
loistavan armeijansa avulla. Kuninkaan vaihtuessa v. 452 nousi Turfan heti
vastarintaan Gondorilaisten vaikutusvaltaa vastaan. Merirosvous oli ollut
maassa yleistä, ja nyt se oli jouduttu lopettamaan. Gondorille
ystävällismielinen kunigas tapettiin. Eärnur reagoi nopeasti hyökkäämällä
maahan. V.458 kukistettiin viimeinen vastarinta. Pojois-Turfan liitettiin
suoraan Gondoriin, ja Etelästä tuli Gondorin valvonnassa oleva
satelliittivaltio. Samaan aikaan laajentumishaluinen Rhun pyrki käyttämään
tilannetta hyväkseen, ja hyökkäsi v.457 itärajan yli. Dolenril piiritettiin,
mutta se kesti. Gondorin joukot ryhtyivät vastahyökkäykseen, ja löivät v.458
Varjokukkuloiden taistelussa rhunilaiset. Sen jälkeen voittoisa armeija
tunkeutui syvälle Rhuniin, ja uhkasi jälleen pääkaupunkia Rhunionia. Rhunin
kuninkaan oli pakko suostua nöyryyttävään rauhaan, jossa Gondorin rajaa
siirrettiin jälleen itään, nittä että Eärnur sai jopa alueita Rhunin järven
itä-rannalta. V.470 laivasto perusti Tol Andgonille laivastotukikohdan, ja
seuraavana vuonna uusittiin liitto Perennian kanssa. Yhtyneen laivaston
pyrkiessä valvomaan kaikkea eteläistä meriliikennettä, etelän kuningaskunnat
alkoivat vastustaa heitä. V. 476 Gordin ja Darharin laivastot iskivät
Gondorilaisen osaston kimppuun, ja tuhosivat sen. Yhtynyt laivasto ryhtyi
vastaiskuun, ja löi v.478 Gordin ja Darharin laivastot valtavassa
meritaistelussa. Tämän jälkeen solmittiin rauha. Gondor sai Cardolin saarelta
tukikohdan, ja Perennia otti valvontaansa yhden Darharin satamista. Eärnur
luovutti kruunun ennenaikojaan pojalleen, ja vetäytyi viimeisiksi vuosikseen
tilalleen Rhudauriin.
ARCIRYAN Hallitsi 504--581
Eli 421--581
Edeltäjiensä laajennettua
valtakunnan mahtia Arciryan pyrki vakauttamaan olot. Hän yritti aikaansaada
muuttoliikettä idästä vallatuille alueille, varmentaakseen niiden kuulumisen
Gondorille. Ihmiset eivät kuitenkaan innostuneet, ja itäiset alueet pysyivät
lähes autioina. Arciryan korjautti kaikki valtakunnan tiet, ja Rammas Echorin
muurin. Koko Arciryanin aikakausi oli rauhan ja onnen aikaa Gondorille. Liiton
Perennian kanssa annettiin kuitenkin raueta, ja armeijaa laiminlyötiin pahasti.
NARMACIL
II Hallitsi 581--593
Eli 476--593
Hänen hallituskautensa jäi lyhyeksi.
Rhunin kansat oli vallannut revanssihenki, joka oli mahdollistanut kuninkaalle
ensi kertaa yhdistää koko Rhunin yhden kruunun alaisuuteen. Narmacil oli
laiminlyönyt kaiken varovaisuuden, uskoen ettei kukaan uskaltaisi uhmata
Gondorin mahtia. Niinpä hän ei saanut Rhunin hyökkäyksestä varoitusta ajoissa.
Itä-rajan linnoittamista oli myös pahasti lykätty. v. 593 rhunilaiset ylittivät
rajan. He valtasivat Dolenrilin ja Rhunin järven rannalla sijaitsevan kaupungin
lyhyen piirityksen jälkeen, ja jatkoivat sitten länteen. Narmacil keräsi kaikessa
kiireessä 20 000 sotilasta, ja kohtasi maahantunkeutujat Dagorladissa.
Huolimatta gondorilaisten urheudesta yli 200 000 rhunilaista lopulta suorastaan
käveli heidän ylitseen. Koko armeija tuhoutui, ja Narmacil sai muiden mukana
surmansa.
CALIMEHTAR
II Hallitsi 593--690
Eli
546--690
Kokematon Calimehtar joutui nyt
yksin todella pahaan tilanteeseen. Vihollinen oli lyönyt Gondorin armeijan, ja
marssi nyt hitaasti kohti Osgiliathia. Calimehtar lähetti avunpyynnön Rohaniin,
ja asettui itse asemiin Anduinin linjalle. Rohanilaiset saapuivat kuitenkin
ennen vihollista, ja heitä oli kuninkaansa johdolla peräti 20 000. Calimehtar
oli saanut kokoon 50 000 miestä, ja marssi nyt rohkeasti Ithilieniin vihollista
vastaan. Colmarrenin kentän lähellä armeija kohtasi itäläiset. Taistelu oli
hirveä. Pikkuhiljaa Gondorilaiset pakotettiin perääntymään, ja lopulta heidät
saarrettiin Ephel Duathia vasten. Tässä vaiheessa saapuivat kuitenkin Anfalasin
ja Belfalasin joukot, yhteensä 14 000, Anfalasin suuriruhtinaan Wadrahilin
johdolla myöhästyneenä taisteluun. Wadrahil iski koko voimallaan vihollisen
selustaan, ja itäläis-armeija hajosi. Gondorilaiset ryhtyivät takaa-ajoon ja
Rhunin kuninkaan tappio oli täydellinen. Hän joutui suostumaan nöyryyttävään
rauhaan, ns. " Ikuiseen rauhaan ".
Samaan aikaan käytti Umbarin
käskynhaltijana toimiva Telcontar-sukuinen Hallatan tilaisuutta hyväkseen, ja
julisti Umbarin itsenäiseksi. Calimehtarilla oli kädet täynnä muualla, joten
hän joutui lopulta tunnustamaan tapahtuneen. Umbar ei ollut enää osa Gondoria.
Kriisien mentyä ohi, osoittautui
Calimehtar hyväksi hallitsijaksi. Anfalasin merkitys nousi suuresti, ja
kuningas liitti suuriruhtinaskuntaan Andrastin niemen. Calimehtar pyrki
määrätietoisesti vahvistamaan Gondoria sisäisesti. Itärajan suojaksi
rakennettiin linnoitusketju aina Harnen-joelta Duinlondiin asti. Linjan
itäpuolelle ei enää asutettu ihmisiä, mutta armeija valvoi aluetta aina Rhunin
järvelle asti. Näin oltiin luotu puskurivyöhyke Gondorin ja Rhunin väliin.
Tharbadin ympärille rakennettiin vahva muuri, ja Cair Androsin vanha linnoitus
uusittiin. Myös Men Rimmon linnoitettiin. Umbaria korvaamaan perustettiin
Etelä-Gondoriin Ulradin kaupunki. Pohjoisessa taas Kontu liitettiin suoraan
Arnoriin. Muutamia kahakoita käytiin, kun Konnavahdit yrittivät puuttua
tapahtumiin, mutta yleisesti ottaen liittäminen tapahtui rauhanomaisesti. Myös
Minhiriathissa kruunun kiristynyt ote tunnettiin. Vihertielle rakennettiin
valvonta-asemien ketju, jonka turvin verotusta tiukennettiin ja miliisi
järjestelmä yritettiin ulottaa myös Minhiriathiin. v. 685 puhkesi Toinen
Minhiriathin kapina. Gondor joutui siirtämään paljon joukkoja
valvonta-asemilleen, eikä silti kyennyt valvomaan maakuntaa. Ulkopoliittisesti
Calimehtarin suurin saavutus oli sotilasliitto Haradin kuninkaan kanssa
samoilla ehdoilla kuin liitto Rohanin kanssa.
Calimehtarilla oli kolme poikaa.
Vanhin poika, Hattusas, sai surmansa v. 630 taistelussa merirosvoja vastaan.
Nuorin poika, Hiddor, vastusti henkeen ja vereen liittoa Haradin kanssa. Hän
juonitteli liittoa vastaan, mutta jäi kiinni ja karkoitettiin Rhudauriin.
Rhudaurissa kunnianhimoinen Hiddor sai kansan puolelleen, ja julisti maan
itsenäiseksi. Vanha Calimehtar ei halunnut sotia poikaansa vastaan, vaan käyttäytyi
niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.
HADOR Hallitsi 690--721
Eli
590--721
Tultuaan kuninkaaksi Hador tunnusti
ensitöikseen Rhudaurin itsenäisyyden, ja solmi sen kanssa hyvät suhteet. Kallis
ja tulokseton Minhiriathin sota ärsytti Hadoria siinä määrin, että hän peruutti
uudet verot, ja vapautti maakunnan sotilaspalveluksesta. Näin hän sai vuonna
701 kapinan viimein loppumaan. Hadorin koko valtakauden ajan maassa oli rauha, ja
väkiluku alkoi sotien jälkeen jälleen nousta. Andrastiin perustettiin
sotasatama, ja Belfalasiin Belfalasin kaupunki. Hadorilla oli kaksi lasta.
Poika Barahir, ja tytär Bredhil ( 670--780).
BARAHIR Hallitsi 721--777
Eli 637--777
V. 742 rajakiista Rhudaurin kanssa
johti sotaan. Rhudaur vaati länsirajansa Amon Suliin ja Arnor taas
Mitheitheliin. Huolimatta ylivoimastaan ei Arnorin paikallisjoukkojen
onnistunut lyödä hyvä henkisiä Rhudaurilaisia. Gondorin liittolainen Harad
lähetti 5 000 palkkasoturin joukon osallistumaan sotaan. he suorittivat
kuuluisan " Painajaismarssin" Anduinin rantaa pohjoiseen, kahakoiden
yhtämittaa Rhovanionilaisten kanssa. Joutuessaan väijytykseen yläsolassa,
haradilaiset murtuivat täysin, ja hajonnut armeija pakeni takaisin etelään.
Ilmiselvään tasapeliin juuttuneen Barahirin oli tehtävä rauha. Raja vedettiin
hieman Mitheithelistä länteen. Tulos ei tyydyttänyt kumpaakaan maata. Mitään
muuta merkittävää Barahirin aikana ei sitten tapahtunutkaan, ennen vuotta 777.
Silloin käynnistyi Arnorin valtikanhaltijan Amlaithin suunnittelema kapina.
Arnorilaiset olivat tyytymättömiä siihen, että olivat valtakunnan kakkososa, ja
tämän tyytymättömyyden Amlaith nyt puhalsi täyteen liekkiin. Annuminasissa
oleskellut Barahir sai kapinan syttyessä surmansa, ja Amlaith julistettiin
Arnorin kuninkaaksi.
AMLAITH
II Hallitsi 777--779
Eli 697--779
Amlaith oli Arnorin viimeisen
kuninkaan Anardilin sisaren Arwenin suora jälkeläinen, ja Arnorin ylhäisin
mies. Hän oli ollut vuodesta 730 asti Valtikanhaltijana, ja oli valtavan
suosittu mies Arnorissa. Amlaith oli lapsesta asti haaveillut Arnorin
itsenäisyydestä, ja valtikanhaltijaksi tultuaan alkoi pikkuhiljaa työskennellä
saavuttaakseen suuren tavoitteensa. Kapina oli huolellisesti suunniteltu, ja
kun se v. 777 tammikuussa puhkesi, sai Amlaith nopeasti koko maan haltuunsa.
Luvaten Minhiriathille itsenäisyyden, hän sai aina räjähdysalttiin tilanteen
maakunnassa jälleen räjähtämään. Kolmas Minhiriathin kapina syttyi, eikä
maakunta sen jälkeen oikeastaan koskaan enää rauhoittunutkaan. Tällä
toimenpiteellään Amlaith sai Gondorin Minhiriathin armeijan sidotuksi. V. 778
Arnorin armeija sitten marssi etelään, ja valtasi Minhiriathilaisten tuella
Tharbadin. V. 779 Amlaith suunnitteli Rhudaurin valtausta. Sen vuoksi hänen oli
pakko kiristää verotusta. Tämä nosti konnun kapinaan. Kun Gondorilaiset
liittolaisineen marssivat samana vuonna pohjoiseen, oli Amlaithin
linnoittauduttava Annuminasiin. Piirityksen jälkeen gondorilaiset valtasivat
kaupungin, ja Amlaith sai surmansa. Lyhytikäinen Arnorin kuningaskunta oli
kuollut. Vielä nykyäänkin kiistellään siitä, oliko Amlaith Arnoria viimeiseen
asti rakastanut patriootti vai omaa vallanhimoaan tyydyttänyt häikäilemätön
roisto.
DENEL Hallitsi 777--779
Eli
701--779
Kuultuaan isänsä kuolemasta Denel
alkoi välittömästi varustautua. Rohanin ja Haradin armeijat kokoontuivat, ja
marssivat yhdessä gondorilaisten kanssa v. 779 pohjoiseen. Tharbad vallattiin
käytännössä taistelutta. Minhiriathin läpi marssiessaan armeija kärsi joitakin
menetyksiä, mutta pääsi kuitenkin helposti läpi. Arnorin huomattavasti pienempi
armeija oli odottamassa Andrathissa. Koko päivän kestäneen taistelun jälkeen
arnorilaiset oli lyöty. Amlaith peräytyi Annuminasiin, ja linnoittautui. Denel
seurasi häntä, ja aloitti piirityksen. kahden viikon piirityksen jälkeen
piirittäjät murtautuivat lopulta kaupunkiin. Denel ja hänen veljensä saivat
käydyssä taistelussa surmansa, samoin Rohanin Frealaf. Dol Amrothin nuori
Elencar kuitenkin surmasi kaksintaistelussa Amlaithin, ja Denelin poika
Orodhreth valtasi kaupungin.
ORODHRETH Hallitsi 779--912
Eli 753--912
Orodhreth kohteli kukistettua
Arnoria lempeästi, palauttaen kapinaa edeltäneet olot. Tosin Arnorin oman
armeijan miesmäärää vähennettiin, ja valvontaa tiukennettiin. Konnulle
myönnettiin täysi itsenäisyys. Marssiessaan takaisin Arnorista joutui armeija
lähellä Minhirin kylää väijytykseen. Kärkiprikaati tuhoutui kokonaan, ja
Denelin serkut Calimehtar ja Telumehtar saivat koko Gondorin suruksi surmansa.
Sen jälkeen Minhiriathin kapina kiihtyi jatkuvasti, saavuttaen v. 789
huippunsa. Silloin armeijan oli täytynyt hylätä kaikki valvonta-asemansa, ja Minhirin
kylä oli menetetty. Itse Tharbad oli kolme kuukautta piiritettynä, kunnes
apujoukot onnistuivat murtamaan saarrostuksen. Armeija oli nyt keskittänyt 10
000 miestä alueelle, ja onnistui
pikkuhiljaa saamaan tilanteen jälleen joten kuten hallintaansa. Kapinalliset
joutuivat vetäytymään metsiin, ja armeija sai v. 791 koko Vihertien jälleen
valvontaansa. Tietä ympäröivät metsät olivat kuitenkin täysin kapinallisten
hallussa, eikä armeijalla ollut mitään keinoja lyödä heitä.
Orodhreth pyrki voimakkaasti parantamaan
rajojensa turvallisuutta. v. 880 Viimavaarat annettiin läänitykseksi oudolle
ritarille, jota kutsuttiin Viimaruhtinaaksi tai Mustaksi ritariksi. Rohanin
aukkoa valvomaan rakennettiin Dol Baranin linna. Myös itärajan linnoitusketjua
paranneltiin. Ulkoisesti Orodhrethin toimet olivat hyviä, mutta sisäisesti hän
turmeli Gondorin ajaen sen välillä jo sisällissodan partaalle. Orodhrethissa
tuntui olevan outo pimeä puoli, joka hänen vanhetessaan sai lisää valtaa. Hän
sai outoja raivokohtauksia, eikä sietänyt sitä että häntä vastustettiin.
Kuningas tuntui olevan myöskin vainoharhainen. Hän pelkäsi kuollakseen
vallankaappausta, ja keskitti kaiken mahdollisen vallan omiin käsiinsä.
Valtakuntaan kehitettiin tehokas urkintajärjestelmä salaisen palvelun muodossa.
Myös byrokratia kohosi uskomattomiin mittoihin, niin että loppujen lopuksi
hallinto ei enää toiminut lainkaan. Suuriruhtinaiden valtaa alueillaan
pyrittiin vähentämään, mikä luonnollisesti suututti nämä. Kuninkaan vielä
suunnitellessa valloitusretkeä Rhudauriin ja Rhovanioniin, maa ajautui
sisällissodan partaalle. Liitto Haradin kanssa purettiin, ja Rohanin kuningas
suututettiin pahasti. Ties mitä olisi vielä tapahtunut, mutta sen sijaan
tapahtuikin mahdoton. Gondor tuhoutui. Dagor Dagorathin aika oli tullut,
Morgoth Bauglir oli palannut maailmaan. Orodhreth tuntui menettäneen järkensä.
Hän ilmeisesti epäili vihollisarmeijoiden lähestymisestä kertovien viestien
olevan jokin vallankumouksellisten juoni. Mihinkään ei ryhdytty, ennenkuin oli
jo liian myöhäistä. Rajalinnoitukset tuhoutuivat, ja Minas Anor itse joutui
piiritetyksi, ja vallattiin. Vaikka Orodhreth oli elänyt kuin typerys, hän
kuitenkin kuoli urheasti. Sukulaistensa suojellessa häntä ruumiillaan,
Orodhreth puolusti viimeiseen asti Valkoisen tornin porttia. Ja siellä hän sai
serkkuineen ja pikkuserkkuineen surmansa miekka kädessä. Minas Anor kaatui
heidän mukanaan. Orodhrethilla oli kaksi poikaa, Ondoher ja Egnor ( 829--912).
Egnor kuoli Belfalasin lahden meritaistelussa yhdessä laivaston komentajan
Falassionin kanssa. Egnorilla oli kolme poikaa, Artamir ( 885--?), Aratan (
890--?) ja Faramir ( 893--?) joka on kirjoittanut nämä annaalit.
ONDOHER
II Hallitsi 912--913
Eli 820--913
Ondoher hallitsi vain muutaman kuukauden,
ja kuoli Lebennenin suuressa maataistelussa, jossa Gondor lyötiin lopullisesti.
Hänellä oli kaksi lasta, Lamdal ( 879--?) ja tytär Lindal (893--?).