GONDORIN JA ARNORIN YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN

KUNINKAIDEN ANNAALIT.

Kirjoittanut Gondorin prinssi Faramir tuhon vuonna 913 N.A.

ELESSAR ( Aragorn II) hallitsi 0-124.

Muita nimiä: Thorongil, Konkari, Estel.

Elessar oli Ararthorn II:sen poika, ja jäi jo varhain orvoksi, perien pohjoisen samoojien päämiehen arvon. Oli Eriadorin käskynhaltijan Elrondin ottopoika, ja yksi tunnetun maailman maineikkaimpia eränkävijöitä. Elessar palveli vuosina 2957--2980 K.A. Rohanin ja Gondorin armeijoissa, hankkien itselleen hyvän sotilaallisen kokemuksen. Sormuksen sodan syttyessä Elessar saapui Gondoriin, ja vaati Isildurin perillisenä kruunua. Kunnostautui sodassa Lännen armeijan johtajana, ja kruunattiin Gondorin kuninkaaksi v. 3019. Hän meni myös samana vuonna naimisiin Elrondin tyttären Arwenin kanssa. V. 1 heille syntyi poika, Eldarion. Eldarionille syntyi myös kolme sisarta, Silmaril v.10, Nessane v. 17 ja Almaite v. 38. Tyttäristä Silmaril meni naimisiin Rohanin kuninkaan Elfwine "Kauniin" kanssa, ja kuoli v. 220, elettyään yli sata vuotta puolisoaan kauemmin. Nessana meni naimisiin prinssi Ingoldin, käskynhaltija Faramirin serkun kanssa, ja kuoli v. 148. Almaite nai Umbarin käskynhaltijan pojan, ja kuoli v. 240.

Elessar kehitti suuresti Gondoria, muodostaen pohjan sen uudelle nousulle. Rhovanionin kansat tunnustivat hänen yliherruutensa, ja Mustainmaalaiset maksoivat veroa. Nurnin valtakunta oli Gondorin suojeluherruudessa. Liitto Rohanin kanssa uudistettiin. Vuosina 3020-- 2 N.A. Gondor ja Rohan sotivat Rhunia ja Haradia vastaan. Kenraalien, etenkin Angborin ja Iorlasin taitavuuden ansiosta sota voitettiin. Lännen joukot marssivat Umbariin ja Rhunioniin, pakottaen Rhunin ja Haradin kuninkaat rauhaan. Gondor siirsi idässä rajansa Rhunin järveen, ja liitti etelässä Etelä-Gondorin ja Umbarin alueisiinsa. Rhovanionin suojaksi siirrettiin joukkoja, joista muodostettiin legendaarinen Rhovanionin armeija.

Vielä tärkeämpää oli kuitenkin Aragornin kehitystyö Eriadorissa. v.3020 hän lähetti serkkunsa Dalisinin johtaman retkikunnan Eriadoriin. Hän otti Briiläisiltä uskollisuudenvalan, ja liitti myös Minhirin kylän ja Tharbadin luona asuvat ihmiset valtakuntaan. V. 3021 Dalisin nimitettiin Arnorin Valtikanhaltijaksi. Muuttoliike Gondorista oli aluksi nihkeää, mutta sen sijaan paljon mustainmaalaisia muutti alueelle. Aluksi Arnorin keskuksena oli Brii, mutta Neljännen ajan ensimmäisellä vuosikymmenellä se saatiin siirretyksi Annuminasiin, josta alettiin kehittää hallintokaupunkia. Konnun Elessar otti suojeluherruuteensa. Arnorin säilyi kuitenkin pitkään valtakunnan kaukaisena takapihana.

Myös Gondorin oloja Elessar kehitti. Ithilienistä muodostettiin Emyn Arnenin suuriruhtinaskunta, ja Faramir sai suuret määrät ihmisiä muuttamaan sinne. Myös Legolasin johtamat Salohaltiat muuttivat alueelle. Anorienin asutus saatiin myös Neljännen ajan ensimmäisellä vuosikymmenellä hyvään vauhtiin. v. 38 hän muodosti Anfalasista suuriruhtinaskunnan, jonka herraksi nimitettiin Wadgir, Golasgilin ja Hirluinin lapsenlapsi. Vanhoilla päivillään Elessar menetti jonkin verran todellisuudentajuaan, ja antoi yhä enemmän valtaa Avaintenhaltija Lannachille, joka kannatti hyvin imperialistista politiikkaa. Gondor kävi v. 80--87 sodan Rhunia vastaan, ja liitti loistavan voiton jälkeen Rhunin järven etelärannan alueisiinsa. Lisäksi Elessar sekaantui Turfanin kuningasriitoihin, ja nosti oman ehdokkaansa valtaan. Hänen kautensa loppupuolella saatiin Anorienin, Ithilienin ja Arnorin alueiden asutus suurimmalta osalta päätökseen, ja suuren syntyvyyden vuoksi valtakunnassa oli pulaa maasta. Kaupungit alkoivat kasvaa, mutta ratkaisua pyrittiin etsimään myös muualta. Rhudaurissa oli paljon tilaa, mutta itsenäisenä pysytelleet paikalliset eivät halunneet liittyä Arnoriin. v. 120 Elessar määräsi armeijansa Narchari "Teurastajan " komennossa hyökkäämään Rhudauriin. Lyhyiden taistelujen jälkeen maa miehitettiin. Rhudaurilaiset jatkoivat kuitenkin haltioiden tuella sissisotaa. Lopulta Lannachin erottanut Elessar suostui sopuratkaisuun. Rhudaur sai itsemääräämisoikeuden, ja uusia uudisasukkaita sai muuttaa vain saman verran kuin alkuperäisasukkaita oli. v. 124 Elessar sitten luopui vapaaehtoisesti kuninkuudesta ja elämästään.

ELDARION "PUOLHALTIA" Hallitsi 124--220.

Eli 0--220.

Häntä pidettiin yleisesti viisaana ja hyvänä hallitsijana, jonka aikana Gondor-Arnor eli kulta-aikaansa. Elessar oli luonut hyvinvoinnin, ja nyt Eldarion nautti siitä. Yksikään vihollinen ei uskaltanut uhmata Gondorin rajoja. Eldarionia on usein syytetty siitä, että hän keskittyi enemmän Gondorin kuin Arnorin kehittämiseen. Tämä suututti kovasti Eriadorilaisia. v. 136 löydettiin Osgiliathin Palantir Anduinin pohjasta, ja se sijoitettiin aluksi Minas Tirithiin. v. 170 aloitti Eldarion virallisesti Osgiliathin jälleenrakentamisen, Minas Tirithin asukkaiden vastustuksesta huolimatta. Eldarion myöskin rakennutti uudelleen Tharbadin kaupungin, jonka sillan Dalisin oli jo v. 11 korjauttanut. Anfalas alkoi oman ruhtinaan hallitsemana kehittyä nopeasti, ja v. 142 sen pääkaupungiksi perustettiin Anfalin kaupunki.

Eldarionilla oli neljä lasta. Vanhin poika, Aldarion, syntyi v. 105. V. 120 syntyi toinen poika, Argon, ja olisi ollut parempi jos ei olisi syntynyt. Kolmas poika, Ararthorn, syntyi 133, ja tytär Cidril 165. Cidril meni sittemmin naimisiin Daerlas nimisen ruhtinaan kanssa, ja heidän tyttärensä oli v. 210 syntynyt Idril, joka sittemmin meni naimisiin Darlen nimisen sotilaan kanssa, ja heistä polveutui eräs merkittävimmistä Telcontarien haaroista. Eldarion luopui v. 220 vapaaehtoisesti elämästä.

ALDARION Hallitsi 220--230

Eli 105--230

Aldarionia voisi sanoa haltia-vihamieliseksi. Hän inhosi isänsä haltiaverta, ja vaikeutti valtakuntansa haltioiden elämää, niin että viimeisetkin Salohaltiat muuttivat takaisin Suureen Vihermetsään. Eldarionin kuoltua valtakunta ajautui melkein sisällissotaan, sillä vallanhimoinen Argon ei tyytynyt osaansa, vaan halusi oman kuningaskunnan. Haluttomana taistelemaan veljeään vastaan Aldarion luopui Arnorista, josta v. 222 tuli itsenäinen kunigaskunta. Aldarionin aika oli muutenkin Gondorille kriisin aikaa. v.224 Rhovanionin kansat sanoivat vasallivalansa irti, ja Gondorin oli vedettävä Rhovanionin armeija takaisin kotimaahan. Aldarion jatkoi Osgiliathin rakennustöitä, ja pyrki muutenkin perustamaan uusia kaupunkeja. Emyn Arnenin kaupunki sai kaupunkioikeudet v. 221. Rhunin kauppaa Aldarion yritti kehittää perustamalla itärajalle Dolenrilin kaupungin. Kaupan kehittäminen jäi kuitenkin Aldarionilta kesken, sillä Gondor joutui ensi kertaa yli sataan vuoteen ulkopoliittiseen kriisiin. Itäläiset alkoivat liikehtiä, ja samaan aikaan uhka etelä rajoilla kasvoi, kun Turfanin kuningas kumottiin, ja Gondor pyrki asevoimin nostamaan hänet takaisin valtaan. v. 230 Aldarion oli molempien poikiensa Edrahilin ja Indorin kanssa tarkastamassa Dolenrilia, kun Rhunissa diktaattorin asemaan kohonnut salaperäinen " Musta Numenorilainen" hyökkäsi suuren armeijan kanssa. Gondorin raja-armeija tuhottiin, ja Aldarion sai molempien poikiensa kanssa surmansa. Dolenril hävitettiin maantasalle. Myöhemmin samana vuonna Rhovanionin liiton joukot löivät "Mustan Numenorilaisen " joukot täydellisesti. Gondorin kruununperijä oli nyt Edrahilin ainoa lapsi Tarcil, joka oli syntynyt juuri v. 230. Seuraavana kruununperimyksessä oli Argon, mutta häntä ei haluttu nimittää sijaishallitsijaksi. Niinpä Gondorin neuvosto nimitti sijaishallitsijaksi prinssi Ararthornin.

ARGON Hallitsi 222--302. Arnorin kuningas

Eli 120--302.

Argonin kuninkuus otettiin Arnorissa vastaan riemuiten. Hän oli haltioista suunnilleen samaa mieltä kuin veljensä, ja suhtautui näihin vihamielisesti. Huolimatta suurista odotuksista Argonin aika ei ollut mitään kulta-aikaa Arnorille. Uusi kuningas oli melko laiska, ja häntä kiinnosti enemmänkin oman vallan laajentaminen kuin maansa kehittäminen. Niinpä hän ei koskaan tunnustanut Ararthornia sijaishallitsijaksi, ja pyrki 230 estämään tämän matkustamisen Gondoriin Imladrisista. Argonin aikana maantierosvot palasivat lukuisina teiden varsille, tehden matkustamisesta jälleen vaarallisen. Hänen aikanaan kuitenkin Arnorin asukasluku kaksinkertaistui. v. 230 Argon hyökkäsi Lhuniin, ja alisti alueen asukkaat valtaansa. Argon myöskin jälleenrakensi Amon Sulin tornin, ja liitti Rhudaurin tiukemmin valtakuntaan, poistaen sen itsehallinnon.

ARARTHORN Sijaishallitsijana 230-268.

Eli 133-304

Ararthorn tunnettiin Gondorissa perinteitä kunnioittavana loistavana ruhtinaana. Hän oli muuttanut v. 220 Imladrisiin, tehden näin selväksi ettei tahtonut mitään osaa veljesriidassa. Imladrisista hänet sitten haettiin v.230 takaisin Gondoriin, ja nimitettiin sijaishallitsijaksi. Ararthorn hoiti Turfanin sodan päätökseen, nostaen valtaan Gondorille ystävällismielisen kuninkaan. Hänen tärkein saavutuksensa oli kuitenkin Osgiliathin jälleenrakennustyön saattaminen päätökseen. v. 245 saatiin Tähtikupoli valmiiksi, ja Palantir siirrettiin sinne. Huolimatta Minas Tirithiläisten pelosta, Osgiliathista ei kuitenkaan koskaan syrjäyttänyt pääkaupunkia, vaan säilyi aina valtakunnan toisena tai kolmantena kaupunkina. Ararthorn rakennutti myöskin Dolenrilin uudelleen vanhalle paikalleen. Hänen aikanaan myös Udunissa aloitettiin vilkas kaivostoiminta. Ararthorn olisi halunnut kruunata Tarcilin jo v.248, tämän tultua täysi-ikäiseksi, mutta Tarcil kieltäytyi, ja hankki sen sijaan itselleen hyvän hallitsijan koulutuksen, aluksi armeijassa ja myöhemmin Ararthornin oppilaana. v. 268 hän viimein katsoi olevansa kypsä ottamaan kruunun vastaan.

ANARDIL Arnorin hallitsijana 302--362

Eli 200--362

Hän oli Argonin ainoa poika, ja Arnorin toinen kuningas. Anardil oli hyvä ja sivistynyt hallitsija. Ensitöikseen hän sopi riidan Gondorin kanssa, ja v. 330 lopulta solmi jopa sotilasliiton Tarcilin kanssa. Anardil ryhtyi väsymättömänä korjaamaan isänsä laiminlyöntejä, ja juuri häntä voidaankin pitää miehenä joka nosti Arnorin Gondorin rinnalle toiseksi valtakunnan osaksi. V.311 perustettiin Baranduinin rannalle uuden maakunnan keskuskaupungiksi Daran kaupunki. Lhunilaiset hän rauhoitti lopullisesti muodostamalla maakunnasta oman suuriruhtinaskunnan, jonka suuriruhtinaaksi tuli heidän paikallisruhtinaansa. Anardilin onnistui myöskin solmia hyvät kauppasuhteet Forochelin lumi-ihmisten ja Ythlingien kanssa. Anardilin kuoltua lapsettomana hänen sisarensa Arwen luovutti v. 364 kruunun Tarcilille, yhdistäen näin jälleen kuningaskunnat. Perinteeksi tuli nyt kuitenkin että Valtikanhaltijat nimitettiin aina Arwenin jälkeläisistä, joista tuli eräs merkittävimmistä Telcontarien haaroista.

TARCIL II Hallitsi 268--411

Eli 230--411

Molempain valtakuntain kuningas 364--411

Saatuaan huolellisen kasvatuksen Tarcilista tuli eräs Gondorin kaikkien aikojen parhaista hallitsijoista. Hän säilytti pitkään Ararthornin neuvonantajanaan. Tarcil jatkoi edeltäjänsä kaupan kehittämisohjelmaa, ja rakennutti muinaisen haltiakaupungin paikalle Ringlon suulle Edhellondin kauppa-kalastaja ja sotasataman. Myös laivastoa alettiin kehittää voimakkaasti, sillä Darhar oli kehittymässä etelässä selväksi uhaksi valtakunnalle. Etenkin Haradin kauppaa Tarcil kehitti suuresti. V. 375 puhkesi Minhiriathin ensimmäinen kapina, Tarcilin kiristettyä verotusta saadakseen rahaa laivastoaan varten, ja Valtikanhaltijan yritettyä ulottaa miliisijärjestelmän myös Minhiriathiin. Kaikki Minhiriathilaiset eivät kuitenkaan osallistuneet nousuun, ja Tharbadin joukkojen onnistui kukistaa kapina v. 376.

EÄRENDIL (EÄRNIL) III Hallitsi 411--452

Eli 315--452

Eärnil oli Tarcilin ainoa lapsi. Hänen työnsä Gondorin suuruuden eteen oli oikeastaan vieläkin merkittävämpää kuin isänsä, jonka kehityspolitiikkaa hän johdonmukaisesti jatkoi. Tärkein sisäinen toimenpide oli Minas Ithilin jälleenrakentaminen. Tarcilin aikana laaksoon oli istutettu ruohoa ja puita, ja se oli nopeasti muuttunut aivan tavalliseksi laaksoksi. Rakennustyö saatettiin päätökseen v. 450. Saman tien Minas Tirithiä alettiin jälleen kutsua Minas Anoriksi. Laivaston kehittämistä jatkettiin, ja sille pyrittiin hankkimaan uusia tukikohtia. v. 420 Gondor valtasi Etelä-Turfanissa sijaitsevan Haradlondin, ja teki siitä itselleen tärkeän sotasataman. Samalla se myös kehitti merkittävästi Gondorin Haradin kauppaa, ja vahvisti maan otetta sekä Turfanissa että Taka-Haradissa. Tämän jälkeen v. 425 solmittiin meriliitto Perennian kanssa, ja vuoteen 450 mennessä yhtyneet laivastot olivat puhdistaneet merirosvoista suurimman osan eteläisistä meristä ja tehneet merikaupan jälleen turvalliseksi, kun meriliiton aluksia tuntui olevan kaikkialla valvomassa liikennettä. Viedäkseen Dorwinionilta Rhovanionin kaupan monopolin, Eärnil rakennutti Anduinin rannalle, Mataliin, Duinlondin kauppakaupungin. Kaupunki kuitenkin keskittyi lähinnä Morian ja Rohanion kauppaan, eikä saanut luotua yhteyksiä Rhovanioniin. Arnorin kauppaa kehittääkseen Eärnil rakennutti pohjoiseen, lähellä Forochelin lahtea, Forumbarin kaupungin. V.423 Lhunin suuriruhtinas perusti Lhunionin kaupungin suuriruhtinaskuntansa keskukseksi. Myös Erechin kylälle Morthondissa myönnettiin kaupungin oikeudet. Eärnil rakennutti myöskin paljon uusia teitä, joista tärkein yhdisti Duinlondin Ithilieniin.

EÄRENDUR (EÄRNUR) II " ALCARIN".

Hallitsi 452--504

Eli 366--509

Oli Eärnilin ainoa lapsi. Hänen aikanaan Gondor kohosi mahtinsa huipulle, ja Eärnur onkin toinen kuningas Gondorin historiassa jolle neuvosto on myöntänyt kunnianimen Alcarin. Hän jatkoi edeltäjiensä merivaltapolitiikkaa, ja hiukan laiminlöi maa-armeijaa. Eärnur kykeni loistavasti selviämään ulkopoliittisista kriiseistä etenkin loistavan armeijansa avulla. Kuninkaan vaihtuessa v. 452 nousi Turfan heti vastarintaan Gondorilaisten vaikutusvaltaa vastaan. Merirosvous oli ollut maassa yleistä, ja nyt se oli jouduttu lopettamaan. Gondorille ystävällismielinen kunigas tapettiin. Eärnur reagoi nopeasti hyökkäämällä maahan. V.458 kukistettiin viimeinen vastarinta. Pojois-Turfan liitettiin suoraan Gondoriin, ja Etelästä tuli Gondorin valvonnassa oleva satelliittivaltio. Samaan aikaan laajentumishaluinen Rhun pyrki käyttämään tilannetta hyväkseen, ja hyökkäsi v.457 itärajan yli. Dolenril piiritettiin, mutta se kesti. Gondorin joukot ryhtyivät vastahyökkäykseen, ja löivät v.458 Varjokukkuloiden taistelussa rhunilaiset. Sen jälkeen voittoisa armeija tunkeutui syvälle Rhuniin, ja uhkasi jälleen pääkaupunkia Rhunionia. Rhunin kuninkaan oli pakko suostua nöyryyttävään rauhaan, jossa Gondorin rajaa siirrettiin jälleen itään, nittä että Eärnur sai jopa alueita Rhunin järven itä-rannalta. V.470 laivasto perusti Tol Andgonille laivastotukikohdan, ja seuraavana vuonna uusittiin liitto Perennian kanssa. Yhtyneen laivaston pyrkiessä valvomaan kaikkea eteläistä meriliikennettä, etelän kuningaskunnat alkoivat vastustaa heitä. V. 476 Gordin ja Darharin laivastot iskivät Gondorilaisen osaston kimppuun, ja tuhosivat sen. Yhtynyt laivasto ryhtyi vastaiskuun, ja löi v.478 Gordin ja Darharin laivastot valtavassa meritaistelussa. Tämän jälkeen solmittiin rauha. Gondor sai Cardolin saarelta tukikohdan, ja Perennia otti valvontaansa yhden Darharin satamista. Eärnur luovutti kruunun ennenaikojaan pojalleen, ja vetäytyi viimeisiksi vuosikseen tilalleen Rhudauriin.

ARCIRYAN Hallitsi 504--581

Eli 421--581

Edeltäjiensä laajennettua valtakunnan mahtia Arciryan pyrki vakauttamaan olot. Hän yritti aikaansaada muuttoliikettä idästä vallatuille alueille, varmentaakseen niiden kuulumisen Gondorille. Ihmiset eivät kuitenkaan innostuneet, ja itäiset alueet pysyivät lähes autioina. Arciryan korjautti kaikki valtakunnan tiet, ja Rammas Echorin muurin. Koko Arciryanin aikakausi oli rauhan ja onnen aikaa Gondorille. Liiton Perennian kanssa annettiin kuitenkin raueta, ja armeijaa laiminlyötiin pahasti.

NARMACIL II Hallitsi 581--593

Eli 476--593

Hänen hallituskautensa jäi lyhyeksi. Rhunin kansat oli vallannut revanssihenki, joka oli mahdollistanut kuninkaalle ensi kertaa yhdistää koko Rhunin yhden kruunun alaisuuteen. Narmacil oli laiminlyönyt kaiken varovaisuuden, uskoen ettei kukaan uskaltaisi uhmata Gondorin mahtia. Niinpä hän ei saanut Rhunin hyökkäyksestä varoitusta ajoissa. Itä-rajan linnoittamista oli myös pahasti lykätty. v. 593 rhunilaiset ylittivät rajan. He valtasivat Dolenrilin ja Rhunin järven rannalla sijaitsevan kaupungin lyhyen piirityksen jälkeen, ja jatkoivat sitten länteen. Narmacil keräsi kaikessa kiireessä 20 000 sotilasta, ja kohtasi maahantunkeutujat Dagorladissa. Huolimatta gondorilaisten urheudesta yli 200 000 rhunilaista lopulta suorastaan käveli heidän ylitseen. Koko armeija tuhoutui, ja Narmacil sai muiden mukana surmansa.

CALIMEHTAR II Hallitsi 593--690

Eli 546--690

Kokematon Calimehtar joutui nyt yksin todella pahaan tilanteeseen. Vihollinen oli lyönyt Gondorin armeijan, ja marssi nyt hitaasti kohti Osgiliathia. Calimehtar lähetti avunpyynnön Rohaniin, ja asettui itse asemiin Anduinin linjalle. Rohanilaiset saapuivat kuitenkin ennen vihollista, ja heitä oli kuninkaansa johdolla peräti 20 000. Calimehtar oli saanut kokoon 50 000 miestä, ja marssi nyt rohkeasti Ithilieniin vihollista vastaan. Colmarrenin kentän lähellä armeija kohtasi itäläiset. Taistelu oli hirveä. Pikkuhiljaa Gondorilaiset pakotettiin perääntymään, ja lopulta heidät saarrettiin Ephel Duathia vasten. Tässä vaiheessa saapuivat kuitenkin Anfalasin ja Belfalasin joukot, yhteensä 14 000, Anfalasin suuriruhtinaan Wadrahilin johdolla myöhästyneenä taisteluun. Wadrahil iski koko voimallaan vihollisen selustaan, ja itäläis-armeija hajosi. Gondorilaiset ryhtyivät takaa-ajoon ja Rhunin kuninkaan tappio oli täydellinen. Hän joutui suostumaan nöyryyttävään rauhaan, ns. " Ikuiseen rauhaan ".

Samaan aikaan käytti Umbarin käskynhaltijana toimiva Telcontar-sukuinen Hallatan tilaisuutta hyväkseen, ja julisti Umbarin itsenäiseksi. Calimehtarilla oli kädet täynnä muualla, joten hän joutui lopulta tunnustamaan tapahtuneen. Umbar ei ollut enää osa Gondoria.

Kriisien mentyä ohi, osoittautui Calimehtar hyväksi hallitsijaksi. Anfalasin merkitys nousi suuresti, ja kuningas liitti suuriruhtinaskuntaan Andrastin niemen. Calimehtar pyrki määrätietoisesti vahvistamaan Gondoria sisäisesti. Itärajan suojaksi rakennettiin linnoitusketju aina Harnen-joelta Duinlondiin asti. Linjan itäpuolelle ei enää asutettu ihmisiä, mutta armeija valvoi aluetta aina Rhunin järvelle asti. Näin oltiin luotu puskurivyöhyke Gondorin ja Rhunin väliin. Tharbadin ympärille rakennettiin vahva muuri, ja Cair Androsin vanha linnoitus uusittiin. Myös Men Rimmon linnoitettiin. Umbaria korvaamaan perustettiin Etelä-Gondoriin Ulradin kaupunki. Pohjoisessa taas Kontu liitettiin suoraan Arnoriin. Muutamia kahakoita käytiin, kun Konnavahdit yrittivät puuttua tapahtumiin, mutta yleisesti ottaen liittäminen tapahtui rauhanomaisesti. Myös Minhiriathissa kruunun kiristynyt ote tunnettiin. Vihertielle rakennettiin valvonta-asemien ketju, jonka turvin verotusta tiukennettiin ja miliisi järjestelmä yritettiin ulottaa myös Minhiriathiin. v. 685 puhkesi Toinen Minhiriathin kapina. Gondor joutui siirtämään paljon joukkoja valvonta-asemilleen, eikä silti kyennyt valvomaan maakuntaa. Ulkopoliittisesti Calimehtarin suurin saavutus oli sotilasliitto Haradin kuninkaan kanssa samoilla ehdoilla kuin liitto Rohanin kanssa.

Calimehtarilla oli kolme poikaa. Vanhin poika, Hattusas, sai surmansa v. 630 taistelussa merirosvoja vastaan. Nuorin poika, Hiddor, vastusti henkeen ja vereen liittoa Haradin kanssa. Hän juonitteli liittoa vastaan, mutta jäi kiinni ja karkoitettiin Rhudauriin. Rhudaurissa kunnianhimoinen Hiddor sai kansan puolelleen, ja julisti maan itsenäiseksi. Vanha Calimehtar ei halunnut sotia poikaansa vastaan, vaan käyttäytyi niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.

HADOR Hallitsi 690--721

Eli 590--721

Tultuaan kuninkaaksi Hador tunnusti ensitöikseen Rhudaurin itsenäisyyden, ja solmi sen kanssa hyvät suhteet. Kallis ja tulokseton Minhiriathin sota ärsytti Hadoria siinä määrin, että hän peruutti uudet verot, ja vapautti maakunnan sotilaspalveluksesta. Näin hän sai vuonna 701 kapinan viimein loppumaan. Hadorin koko valtakauden ajan maassa oli rauha, ja väkiluku alkoi sotien jälkeen jälleen nousta. Andrastiin perustettiin sotasatama, ja Belfalasiin Belfalasin kaupunki. Hadorilla oli kaksi lasta. Poika Barahir, ja tytär Bredhil ( 670--780).

BARAHIR Hallitsi 721--777

Eli 637--777

V. 742 rajakiista Rhudaurin kanssa johti sotaan. Rhudaur vaati länsirajansa Amon Suliin ja Arnor taas Mitheitheliin. Huolimatta ylivoimastaan ei Arnorin paikallisjoukkojen onnistunut lyödä hyvä henkisiä Rhudaurilaisia. Gondorin liittolainen Harad lähetti 5 000 palkkasoturin joukon osallistumaan sotaan. he suorittivat kuuluisan " Painajaismarssin" Anduinin rantaa pohjoiseen, kahakoiden yhtämittaa Rhovanionilaisten kanssa. Joutuessaan väijytykseen yläsolassa, haradilaiset murtuivat täysin, ja hajonnut armeija pakeni takaisin etelään. Ilmiselvään tasapeliin juuttuneen Barahirin oli tehtävä rauha. Raja vedettiin hieman Mitheithelistä länteen. Tulos ei tyydyttänyt kumpaakaan maata. Mitään muuta merkittävää Barahirin aikana ei sitten tapahtunutkaan, ennen vuotta 777. Silloin käynnistyi Arnorin valtikanhaltijan Amlaithin suunnittelema kapina. Arnorilaiset olivat tyytymättömiä siihen, että olivat valtakunnan kakkososa, ja tämän tyytymättömyyden Amlaith nyt puhalsi täyteen liekkiin. Annuminasissa oleskellut Barahir sai kapinan syttyessä surmansa, ja Amlaith julistettiin Arnorin kuninkaaksi.

AMLAITH II Hallitsi 777--779

Eli 697--779

Amlaith oli Arnorin viimeisen kuninkaan Anardilin sisaren Arwenin suora jälkeläinen, ja Arnorin ylhäisin mies. Hän oli ollut vuodesta 730 asti Valtikanhaltijana, ja oli valtavan suosittu mies Arnorissa. Amlaith oli lapsesta asti haaveillut Arnorin itsenäisyydestä, ja valtikanhaltijaksi tultuaan alkoi pikkuhiljaa työskennellä saavuttaakseen suuren tavoitteensa. Kapina oli huolellisesti suunniteltu, ja kun se v. 777 tammikuussa puhkesi, sai Amlaith nopeasti koko maan haltuunsa. Luvaten Minhiriathille itsenäisyyden, hän sai aina räjähdysalttiin tilanteen maakunnassa jälleen räjähtämään. Kolmas Minhiriathin kapina syttyi, eikä maakunta sen jälkeen oikeastaan koskaan enää rauhoittunutkaan. Tällä toimenpiteellään Amlaith sai Gondorin Minhiriathin armeijan sidotuksi. V. 778 Arnorin armeija sitten marssi etelään, ja valtasi Minhiriathilaisten tuella Tharbadin. V. 779 Amlaith suunnitteli Rhudaurin valtausta. Sen vuoksi hänen oli pakko kiristää verotusta. Tämä nosti konnun kapinaan. Kun Gondorilaiset liittolaisineen marssivat samana vuonna pohjoiseen, oli Amlaithin linnoittauduttava Annuminasiin. Piirityksen jälkeen gondorilaiset valtasivat kaupungin, ja Amlaith sai surmansa. Lyhytikäinen Arnorin kuningaskunta oli kuollut. Vielä nykyäänkin kiistellään siitä, oliko Amlaith Arnoria viimeiseen asti rakastanut patriootti vai omaa vallanhimoaan tyydyttänyt häikäilemätön roisto.

DENEL Hallitsi 777--779

Eli 701--779

Kuultuaan isänsä kuolemasta Denel alkoi välittömästi varustautua. Rohanin ja Haradin armeijat kokoontuivat, ja marssivat yhdessä gondorilaisten kanssa v. 779 pohjoiseen. Tharbad vallattiin käytännössä taistelutta. Minhiriathin läpi marssiessaan armeija kärsi joitakin menetyksiä, mutta pääsi kuitenkin helposti läpi. Arnorin huomattavasti pienempi armeija oli odottamassa Andrathissa. Koko päivän kestäneen taistelun jälkeen arnorilaiset oli lyöty. Amlaith peräytyi Annuminasiin, ja linnoittautui. Denel seurasi häntä, ja aloitti piirityksen. kahden viikon piirityksen jälkeen piirittäjät murtautuivat lopulta kaupunkiin. Denel ja hänen veljensä saivat käydyssä taistelussa surmansa, samoin Rohanin Frealaf. Dol Amrothin nuori Elencar kuitenkin surmasi kaksintaistelussa Amlaithin, ja Denelin poika Orodhreth valtasi kaupungin.

ORODHRETH Hallitsi 779--912

Eli 753--912

Orodhreth kohteli kukistettua Arnoria lempeästi, palauttaen kapinaa edeltäneet olot. Tosin Arnorin oman armeijan miesmäärää vähennettiin, ja valvontaa tiukennettiin. Konnulle myönnettiin täysi itsenäisyys. Marssiessaan takaisin Arnorista joutui armeija lähellä Minhirin kylää väijytykseen. Kärkiprikaati tuhoutui kokonaan, ja Denelin serkut Calimehtar ja Telumehtar saivat koko Gondorin suruksi surmansa. Sen jälkeen Minhiriathin kapina kiihtyi jatkuvasti, saavuttaen v. 789 huippunsa. Silloin armeijan oli täytynyt hylätä kaikki valvonta-asemansa, ja Minhirin kylä oli menetetty. Itse Tharbad oli kolme kuukautta piiritettynä, kunnes apujoukot onnistuivat murtamaan saarrostuksen. Armeija oli nyt keskittänyt 10 000 miestä alueelle, ja onnistui pikkuhiljaa saamaan tilanteen jälleen joten kuten hallintaansa. Kapinalliset joutuivat vetäytymään metsiin, ja armeija sai v. 791 koko Vihertien jälleen valvontaansa. Tietä ympäröivät metsät olivat kuitenkin täysin kapinallisten hallussa, eikä armeijalla ollut mitään keinoja lyödä heitä.

Orodhreth pyrki voimakkaasti parantamaan rajojensa turvallisuutta. v. 880 Viimavaarat annettiin läänitykseksi oudolle ritarille, jota kutsuttiin Viimaruhtinaaksi tai Mustaksi ritariksi. Rohanin aukkoa valvomaan rakennettiin Dol Baranin linna. Myös itärajan linnoitusketjua paranneltiin. Ulkoisesti Orodhrethin toimet olivat hyviä, mutta sisäisesti hän turmeli Gondorin ajaen sen välillä jo sisällissodan partaalle. Orodhrethissa tuntui olevan outo pimeä puoli, joka hänen vanhetessaan sai lisää valtaa. Hän sai outoja raivokohtauksia, eikä sietänyt sitä että häntä vastustettiin. Kuningas tuntui olevan myöskin vainoharhainen. Hän pelkäsi kuollakseen vallankaappausta, ja keskitti kaiken mahdollisen vallan omiin käsiinsä. Valtakuntaan kehitettiin tehokas urkintajärjestelmä salaisen palvelun muodossa. Myös byrokratia kohosi uskomattomiin mittoihin, niin että loppujen lopuksi hallinto ei enää toiminut lainkaan. Suuriruhtinaiden valtaa alueillaan pyrittiin vähentämään, mikä luonnollisesti suututti nämä. Kuninkaan vielä suunnitellessa valloitusretkeä Rhudauriin ja Rhovanioniin, maa ajautui sisällissodan partaalle. Liitto Haradin kanssa purettiin, ja Rohanin kuningas suututettiin pahasti. Ties mitä olisi vielä tapahtunut, mutta sen sijaan tapahtuikin mahdoton. Gondor tuhoutui. Dagor Dagorathin aika oli tullut, Morgoth Bauglir oli palannut maailmaan. Orodhreth tuntui menettäneen järkensä. Hän ilmeisesti epäili vihollisarmeijoiden lähestymisestä kertovien viestien olevan jokin vallankumouksellisten juoni. Mihinkään ei ryhdytty, ennenkuin oli jo liian myöhäistä. Rajalinnoitukset tuhoutuivat, ja Minas Anor itse joutui piiritetyksi, ja vallattiin. Vaikka Orodhreth oli elänyt kuin typerys, hän kuitenkin kuoli urheasti. Sukulaistensa suojellessa häntä ruumiillaan, Orodhreth puolusti viimeiseen asti Valkoisen tornin porttia. Ja siellä hän sai serkkuineen ja pikkuserkkuineen surmansa miekka kädessä. Minas Anor kaatui heidän mukanaan. Orodhrethilla oli kaksi poikaa, Ondoher ja Egnor ( 829--912). Egnor kuoli Belfalasin lahden meritaistelussa yhdessä laivaston komentajan Falassionin kanssa. Egnorilla oli kolme poikaa, Artamir ( 885--?), Aratan ( 890--?) ja Faramir ( 893--?) joka on kirjoittanut nämä annaalit.

ONDOHER II Hallitsi 912--913

Eli 820--913

Ondoher hallitsi vain muutaman kuukauden, ja kuoli Lebennenin suuressa maataistelussa, jossa Gondor lyötiin lopullisesti. Hänellä oli kaksi lasta, Lamdal ( 879--?) ja tytär Lindal (893--?).